J. Pekka Mäkelä: Muurahaispuu

Like 2012 - Risingin tietokannassa

Muistelen kuulleeni joskus vuonna 2010 kirjailija J. Pekka Mäkelän suusta toteamuksen, että hänen seuraava kirjaprojektinsa on sitten realistinen romaani, jossa hän käyttää hyväkseen itähelsinkiläistä nuoruuttaan. Toisaalta olin hivenen harmissani, sillä suomalaista scifiä ei kirjoiteta liiaksi asti, toisaalta ajattelin, että tulen lukeneeksi tulevankin kirjan, sillä olen aina lukenut muutakin kuin genrekirjallisuutta ja olen pitänyt J. Pekan aiemmista kirjoista. Kun viime syksynä huomasin Risingin kevään uutuuskirjoissa Muurahaispuun, ajattelin, että eikös sen pitänyt olla realismia - ja kun sain sen kevään lopulla arvosteltavakseni, ajattelin, että siinä lienee sitten reaalifantasiaa ainakin mausteeksi asti. Yllätyin iloisesti kirjaa lukiessani.

Muurahaispuu on toki hyvin realistinen romaani Kontulan seuduilta, ja sen tapahtumat sijoittuvat varsin leimallisesti nyky-Suomeen, jytkynjälkeiseen aikaan. Päähenkilö, Kari Lännenheimo, palaa lapsuutensa Itä-Helsinkiin selvittelemään varsin arkista ja realistista ongelmaa eli lapsuudenkotinsa tyhjentämistä myymistä varten, isä kun on sairaalan pitkäaikaisosastolla, eikä sieltä enää palaa. Kari muuttaa asuntoon keväällä, aikaa on puolisen vuotta saada talo myyntikuntoon, syksyllä on edessä muutto Belgiaan. Tavaramäärää lajitellessa Karia alkavat askarruttaa erinäiset ajatukset perheestään ja suvustaan, erityisesti isänisän ja isosedän kohtaloiden erilaisuus: isoisää isä ylisti ja kertoili pienemmistäkin asioista, isosedästä todettiin vain, että hän lähti merille nuorena. Lisäksi toinen Karin siskoista on aikoinaan lähtenyt kotoa ovet paukkuen, eikä ole pitänyt yhteyttä ennen kuin nyt on ollut pakko, ja se toinen, kadonnut, on vielä puhumattomampi. Kun Kari törmää vielä nuoruudenihastukseen, joka on muuttanut samaan rappuun, alkaa menneisyys nurkanvaltauksen edeten unista ja ajatuksista konkreettisesti seinienväliin ja vinttikomeroihin.

Romaanin realistisuus alkaa karista vanhan maalin tavoin, kun teosta raaputtelee. Kerrostalossa asuu monenlaisia ihmisiä, Kari Lännenheimo huomaa sen, eikä aivan perinteisellä tavalla. Tieteellistä selitystä pohdiskellaan pitkin kirjaa, fyysikko kun päähenkilö on, mutta sen suhteen, samoin kuin kadonneen siskon nykyolemassaolon tavan, on ehkä vain todettava, että näin on. Muurahaispuu on, uudesta ympäristöstään ja näennäisen realistisesta kehyksestään huolimatta, hyvin tuttua J. Pekka Mäkelää: henkilöt ovat tavallisia kuolevaisia, jotka hikoavat siinä kuin muutkin, mutta toisaalta he läpi romaanin osoittavat, että ihmisissä on sitkeyttä ja halua hyvyyteen. Kirjassa on useita teemoja, joista vähäisimpiä eivät ole tasavertaisuus ja ylempiarvoisuudentunteen vaarallisuus. Kaikkein eniten minua kosketti Suomen sisällissodan käsittely, sillä sitä en ole lukenut kovin monesta romaanista. Vaikka sota onkin sivuteema, onnistutaan kirjassa toteamaan olennaisia asioita siitä, kuinka viiltävää historia on ollut ja kuinka vielä 2000-luvullakaan ei olla täysin vapaita kaikesta menneisyyden siloittelusta.

J. Pekka Mäkelän Muurahaispuu on hyvin suomalainen kirja, jolla on sanottavaa globaaliin maailmaamme, ja osa sanottavasta tiivistyy kirjan luvut aloittaviin Facebook-päivityksiin. Kirja on reaalifantastinen versio sukupohdiskelusta, yhtä aikaa tiukkaa hiukkasfysiikkaa ja yleisinhimillistä humanismia täynnä oleva ajatelma, joka vie mukanaan ajattelemaan yhtä lailla maailmamme ääriä ja tapaa toimia kuin miettimään sitä, keistä sukulaisistamme tiedämme liian vähän.  Aikaisemmin olen joka kirjan jälkeen julistanut, että J. Pekka Mäkelä on kirjoittanut tähänastisesti parhaimman scifikirjansa. Nyt en voi sanoa niin, en siksi, että kirja ei olisi ollut erinomainen - sitä se on. Nyt se on vain eri lailla erinomainen.

Keskustelu kirjasta Lukusalissa.