Jyrki Pitkä: Ilmari Rautapää – Punavuoren susimiehet
Lukija: Markku Kuronen

Tajunta Media 2012 - Äänikirjan kotisivut

Punavuoren susimiehet on Jyrki Pitkän kirjoittaman, äänikirjana julkaistavan dekkarisarjan avaustarina. Molemmat osat julkaistiin toukokuussa. Sittemmin on jo ilmestynyt seuraavan tarinan ensimmäinen osakin, joten kuunneltavaa riittää. Jaksot ovat noin kolmen vartin pituisia, joten tällä tarinalla mittaa on reilusti puolitoista tuntia.

Äänikirja ei ole minulle uusi tuttavuus, sillä olen viettänyt lapsuuteni kuunnellen lähikirjaston c-kasettimuodossa olleita äänikirjoja yhä uudestaan. Nyt 2000-luvun mittaan olen odottanut äänikirjojen uutta tulemista laajalla rintamalla, mutta se vain tuntuu viipyvän yhä. Harvasta kirjasta tehdään äänikirja ja nekin sekä maksavat paljon että vievät hurjan monta cd:tä. Siispä tällainen erityisesti äänikirjaformaattiin sopiva, netistä halpaan hintaan ostettava ja vielä aiheeltaan kutkuttava kirja herätti kiinnostukseni. Samalla heräsivät kyllä myös epäilyni: kun olen pääasiassa kuunnellut tunnustettujen kirjailijoiden teoksia Suomen ykköskaartin näyttelijöiden (Seela Sellasta Lasse Pöystiin) lukemana, olivat odotukseni ehkä luvattomankin korkealla.

Ilmari Rautapää kuitenkin kohtasi epäilyni hyvin ja ylitti ennakko-odotukseni. Jos kohta Punavuoren susimiesten juoni on suhteellisen suoraviivainen ja tavanomainen, se myös välttää pahimmat dekkarimokat, ja on sisäisesti uskottava. Muutenkin täytyy antaa tunnustusta uskottavasta ilmapiiristä, kuuntelun aikana ei tunnu ollenkaan oudolta, että Helsingissä tapahtuu kummia. Tarinan kerronta on sujuvaa ja vaikka Rautapää päätyy juonenkäänteestä toiseen lähes hengästyttävää vauhtia, missään välissä ei tunnu siltä, että jotain jätettiin kertomatta. Ilmari Rautapää on ihan kiinnostava päähenkilö, joskin paljon hänen viehätyksestään tulee kertojan lakonisesta tyylistä kuvailla hänen tekemisiään ja ajatuksiaan. Sen sijaan tärkein sivuhenkilö, rikosylikonstaapeli Harri Pohjavirta, joka on Rautapään Simo Sisu, on hersyvä karikatyyri, josta toivoisi kuultavan myös seuraavissa kertomuksissa enemmänkin. Erityistä tunnustusta täytyy antaa lukija Markku Kurosen taidolle värittää kertomusta. Sen lisäksi, että hän antaa joka hahmolle hyvän ja luonnollisen äänen, on hänen peruskerrontansakin vaihtelevaa eikä silti sorru ylinäyttelemiseen. Huonommalla lukijalla tarinan heikommat kohdat olisivat saattaneet tuntua tylsemmiltä.

Äänikirja formaattina vaatii kirjalta intensiivisempää kerrontaa, erityistä sananloistoa tai jotain muuta sellaista hohtoa, että mielenkiinto pysyy yllä - äänikirjaa kun ei voi lukea päällisin puolin tai silmäillen. Kuunnelmissa asia on yleensä kunnossa runsaan dialogin myötä, mutta varsinaisissa äänikirjoissa tämä on useammin ongelmana. Tässä Punavuoren susimiesten erityislaatuisuus näyttää kyntensä, sillä suoraan äänikirjaksi tehtynä dekkarina kerronnassa valittu lakoninen ja hivenen ironisesti kuuntelijalle silmää iskevä tyyli koukuttaa siinä missä varsinainen tarina yksinkertaisuudessaan ei samaa imua tuottaisikaan. Dialogi Rautapään ja Pohjavirran välillä on hersyvää, mutta muuten sekään ei loista erityisesti. Äänikirjaan sopivasti varsinainen dekkaritarina on aika suoraviivainen, ja paljon mainostettua okkultista etsivätapaa, eli tässä tapauksessa sienien avustuksella transsiin vaipumista ja siellä tapahtuvia asioita hyväksikäytetään laajasti. Jos olisin lukenut tämän kirjana, olisin saattanut vain lukaista tuon loveenlankeamiskohdan, koska se huolimatta esikuvistaan on varsin nykyaikainen ja suorastaan new age -henkinen. Ääneen luettuna sen sijaan kohtaus toimii, eikä tule ollenkaan ikävä kelausnappulaa.

Kokonaisuutena Punavuoren susimiehet on hyvä tarina, jota tuskin olisin jaksanut lukea novellikokoelmasta, mutta joka äänikirjana toimii ja houkuttaa myös kuuntelemaan tulevat jatko-osansa. Šamanistinen touhu on riittävän uskottavasti esitetty, että jopa tällainen puolittain kansanperinnetiedettä opiskellutkin nikottelee vain vähän, kerronnan erityispiirteet ja jussivaresmaiset repaleiset suomalaiset miehet päähenkilöinä viihdyttävät ja erinomainen lukija hoitaa loput. Jos jatkossa saisi yhden toiveen esittää, niin muihin sivuhenkilöihin saisi löytyä henkeä enemmän, Punavuoren susimiehissä vain Pohjavirta Rautapään lisäksi tuntuu täydeltä hahmolta. Yhtä tarinaa se ei raskauta, mutta sarjana voi alkaa jo häiritä.