Kirjaudu Rekisteröidy

Kirjaudu sisään

Käyttäjätunnus *
Salasana *
Muista minut

Luo tunnus

(*) kentät ovat pakollisia.
Nimimerkki *
Käyttäjätunnus *
Salasana *
Vahvista salasana *
Email *
Vahvista email *

 

Risingshadow jatkaa kotimaisten esikoiskirjailijoiden haastatteluja! Tällä kertaa kysymyksiimme vastaa J. S. Meresmaa, jonka esikoisromaani Mifongin perintö ilmestyi viime keväänä. Romaani aloittaa Mifonki-sarjan, joka on fantasiakertomus suurista seikkailuista ja monimuotoisista ihmiskohtaloista. Sarjan toinen osa, Mifongin aika, on ilmestymässä ensi vuoden maaliskuussa.

Osa kysymyksistä on Risingin käyttäjien esittämiä. Kirjan sisällön lisäksi kiinnostusta herätti myös itse kirjoitusprosessi. Alla ovat luettavissa kirjailijan seikkaperäiset vastaukset kaikkeen kysymäämme. Luvassa tietoa muun muassa Mifonki-sarjan synnystä ja tulevaisuudesta sekä vinkkejä kaikille kirjailijanurasta haaveileville! Entä miltä mifonki näyttää?

Kirjailijan kuva: Veli-Matti Rintala



Kertoisitko aluksi jotain itsestäsi – millainen henkilö on kirjailija J. S. Meresmaa? Entä kirjailijanimeä J. S. Meresmaa käyttävä henkilö? Koetko heidät täysin samaksi henkilöksi?


Sama henkilö he pohjimmiltaan ovat. Haluan käyttää kirjailijanimeä paitsi jatkaakseni etunimikirjainlyhenteen perinnettä, myös säilyttääkseni edes jonkinlaisen rajaviivan siviilihenkilön ja kirjailijan ammatin välillä. Fantasiakirjailijalle pieni mystisyys ja arjen olemuksen häivytys ei myöskään liene pahasta.

Useampikin kysymyksiä esittänyt henkilö on kiinnostunut kuulemaan, mistä alkujaan sait ajatuksen tai inspiraation Mifongin perinnön kirjoittamiseen. Heli2000 kysyy, oletko saanut ideoita esimerkiksi näkemistäsi unista tai äkkinäisten oivallusten kautta.

Unimaailma, tai sanoisinko horremaailma (juuri ennen kuin nukahtaa tai alkaa herätä), on hyvinkin tärkeä osa kirjoitusprosessiani. Mifongin perintö sai alkusysäyksensä siitä, kun päätin kirjoittaa itselleni parempaa luettavaa, mutta muistan, että aloin kirjoittaa unikuvasta, joka oli pysynyt mielessäni pitkään. Minullehan on aina ollut ominaista haaveilu ja päiväunelmointi, joten tällaisten päänsisäisten tarinoiden olemassaolo ei sinänsä ollut erikoista. Nyt vain ensi kertaa päähäni pälkähti kirjoittaa niiden pohjalta.

En muista mikä se alkuperäinen kuva oli, sillä tarinan alku on muuttunut vuosien myötä hyvin erilaiseksi, mutta muistan että Dante, Ardis ja Reu olivat pääosissa heti alusta asti.

En tiedä millaista kirjoittaminen olisi ilman äkkinäisiä oivalluksia. Niitä saadessaan tuntee olonsa nerokkaaksi ja tulee tarve päästä pian käsiksi tarinaan.

Kysyjiä kiinnostaa myös, onko sinulla omaa lempihahmoasi tarinassa. Tablo haluaisi erityisesti tietää, kuka sivuhenkilöistä on suosikkisi ja miksi.

Kirjailija on maailmansa jumala, mutta juuri henkilöhahmot ovat niitä, jotka aiheuttavat eniten yllätyksiä ja pitävät kirjoittamisen mielenkiintoisena. Kirjoitan hahmoistani, jotta oppisin tuntemaan heidät paremmin. Ehkä siksi heissä jokaisessa on piirteitä, joista pidän, ja piirteitä, joista en pidä. Ja koska joudun viettämään heidän kanssaan paljon aikaa ja pähkäilemään heidän aivoituksiaan, jokaiseen on kasvanut vahva side.

Nyt kun Mifonki-sarjan ensimmäisen osan kirjoittamisesta on kulunut jo aikaa, yhä enemmän minua on alkanut kiehtoa Linn Rondestani ja se, mitä tiedän hänen menneisyydestään.

Henkilöhahmosi joutuvat kokemaan monia vastoinkäymisiä, ja etenkin nuoren Ardis-neidon täytyy kohdata kivulias ristiriita toiveidensa ja tosielämän välillä. Osa kirjan luvuista seuraa myös ”pahisten” tarinaa ja kertoo heidän vaikeuksistaan. Oliko sinulle missään vaiheessa vaikeaa kirjoittaa henkilöidesi matkaan uusia koettelemuksia? Voiko kirjailijan käydä sääliksi tarinansa sankareita tai konnia?

En tunne sääliä. Olen erityisen kiinnostunut siitä, mitä hahmot tekevät ja miten he toimivat vaikeuksien ja vastoinkäymisten edessä. Onnellisesta ajasta on lähes mahdoton kirjoittaa kiinnostavasti. Onnellisuus on tylsää fiktiossa. Minusta on hienoa kirjoittaa hahmoni epätoivoisiin tilanteisiin ja vaaroihin, sillä vain sillä tavalla he voivat kasvaa ihmisinä. Ja minä luotan siihen, että he selviävät – ainakin useimmiten.

NoctilucA haluaisi tietää, oliko sinulle alusta asti selvää, että kirjoittamastasi tarinasta tulisi kolmiosainen sarja.

Kun olin kirjoittanut ensimmäisen käsikirjoituksen Mifongin perinnöstä valmiiksi, minulla oli vahva tunne siitä, että tarinaa täytyisi jatkaa. En itsekään tiennyt, mitä heille seuraavaksi tapahtuisi ja täytyihän se selvittää. Aloin siis melko pian kirjoittaa toista osaa. Kun tarina sitten aukesi hyvän matkaa eteenpäin, ajattelin, että tästä taitaa kyllä tulla trilogia.

Nyt olen jälleen vähän viisaampi, kun olen kirjoittamassa kolmatta osaa: tulee neljäskin osa.

Olet luonut tarinaasi varten oman fantasiamaailman ja tuolle maailmalle myyttisen menneisyyden. Eräs tarinan legenda kertoo älykkäistä lisko-olennoista, maruaaneista, sekä marmosiineiksi kutsutusta ylpeästä ja vallanhimoisesta ihmiskansasta. Darknikato haluaisi tietää, kuinka idea maruaaneista ja marmosiinikansasta on syntynyt. Entä oletko käyttänyt tarinamaailmasi kansoja ja historiaa luodessasi aineksia jonkin todellisen kansan vaiheista tai myyteistä?

Tämä on yllättävän vaikea kysymys, sillä tietoisesti en ole käyttänyt esikuvia tai aineksia, mutta alitajuisesti varmasti. En usko, että kenenkään on mahdollista luoda mitään niin omaperäistä, etteikö joku jossakin olisi samansuuntaista joskus kehitellyt tai ajatellut. Me rakennumme samoista tarinoista. Luen paljon luonto- ja tiedelehtiä, katselen dokumentteja ja ahmin kirjoja, joten tällaisista lähteistä sisään kertyneestä roinasta on tämäkin maailma luotu.

Maruaanit ja marmosiinikansan olen luonut hahmottelemalla paperille ajatuksia, jotka ovat kummunneet keskittyneestä joutilaisuudesta. Se on minulle hyvin olennainen tila kirjallisten tuotantojen saavuttamiseksi, ja siksi on joskus haastavaa, kun elo tuntuu kiireiseltä eikä aikaa tällaiselle joutilaisuudelle tahdo löytyä.

Olet laatinut kirjan yhteyteen myös kartan, jonka avulla voi lukiessa seurata henkilöhahmojen matkaa maiden ja merien halki. Missä vaiheessa tarinan ideointia tai kirjoittamista ensimmäisen kerran hahmottelit tapahtumapaikkoja kartaksi?

Olen surkea pitämään ”arkistoa”, joten päivämääriä minulla ei ole. Muistan kuitenkin, että Merontesia ja sen ympärysmaita aloin luonnostella melko varhaisessa vaiheessa – ennen kuin olin tietoinen edes siitä, että käsikirjoituksessa lopulta matkattaisiin niin paljon ja kauas. Kun pääsin hajulle siitä, että hahmot tekisivät kaikkinensa varsinaisen maailmanympärimatkan, piirsin maailmankartan kokonaisuudessaan. Ensimmäinen luonnos oli ruutupaperisivulle räpelletty sommitelma mantereista, mutta seuraavaksi syntyikin maailma sellaisena kuin se kirjassa näkyy.

Mifongin perinnöstä on tähän mennessä julkaistu arvosteluja mm. Tähtivaeltajassa ja Helsingin Sanomissa sekä lukuisissa kirjallisuusblogeissa. NoctilucA kysyy, oletko lukenut kirjasi saamia arvosteluja ja miten ne ovat vaikuttaneet sinuun kirjailijana.

Olen lukenut kaikki arviot, joista olen saanut tiedon. Ehkä vielä on liian varhaista sanoa, miten ne vaikuttaisivat minuun kirjailijana, sillä tuntuu, että olen vasta kasvamassa, ja tulevaisuudessa on paljon tuntematonta. Ammatti-identiteetti on vasta nupullaan. Mutta sen tiedän, että arvostelut ovat tämän työn suola, olivat ne sitten positiivisia tai negatiivisia. Ne kun ovat se pääasiallinen foorumi, jossa kirjailija pääsee kurkistamaan lukijan ajatuksiin. Kun luen arvion, tiedän varmasti, että kirjani on olemassa. Ja että luomani maailma ja hahmot elävät eikä vaivannäkö ole ollut turhaa.

Ehkä pähkinänkuoressa voisi sanoa näin: negatiiviset arviot auttavat kasvattamaan kuorta ja kyseenalaistamaan omia ratkaisujaan (ja toivottavasti puolustamaan niitä); positiiviset arviot antavat lisäpotkua ja uskoa siihen, että kirjoittaminen kannattaa, vaikka se ei siltä aina tuntuisikaan.

Myös Risingin tietokantaan on jo kirjoitettu arvosteluja Mifongin perinnöstä. Jotkut arvostelujen kirjoittajista ovat maininneet, että heillä on ennen kirjasi lukemista ollut ennakkoluuloja suomalaista fantasiaa kohtaan, ja ovatkin sitten yllättyneet positiivisesti. Oletko aiemmin kohdannut kotimaiseen fantasiaan liittyviä ennakkoluuloja tai rasitteita? Entä miltä osin kotimaisuus on kirjailijalle voimavara?

Tätä olenkin miettinyt paljon! Olisi mielenkiintoista kuulla mistä ennakkoluulot ovat syntyneet: onko niille konkreettisia perusteita vai onko pohjavesissämme jotain, mikä aiheuttaa tällaisen ilmiön? Syitä on varmaankin useita. Varovaisesti veikkaisin, että kotimainen fantasia on niin pitkään laskettu pelkästään lasten- ja nuortenkirjallisuudeksi, että aikuiset eivät edes osaa etsiä sitä eivätkä erehdy nuortenosastoilta ponikirjojen vierestä lukemistaan etsimään. Lisäksi tarjonta on vasta viime aikoina monipuolistunut – jos tarjontaa on kovin vähän, se ei houkuttele niin kuin valtava kirjameri, joka herättää tunteen, että sieltä voi löytää mitä tahansa.

Moni lukee suoraan alkuperäiskielellä, koska kielitaito on niin hyvä. Fantasiakirjoja myös käännetään runsaasti, ja jostain syystä käännöskirjallisuutta ei leimata samalla tavalla tietyn ikäryhmän lukemiseksi. Yksi syy saattaisi myös olla eskapismi, jota fantasiasta haetaan: tuntuu, että siinä ei silloin mielellään saisi olla mitään kotimaahan ja harmaaseen arkeen liittyvää. Ei ainakaan väärällä tavalla.

Entä sitten kotimaisuus voimavarana? Meillä on hieno myytti- ja tarustopohja, josta ammentaa. Luonto on edelleen lähellä ja saavutettavissa. Suomen kieli on kaunis ja ainutlaatuinen. Sitä ei pidä väheksyä, sillä suomi on kieli, jolla ajattelemme.

Vaikka itse luen myös englanniksi, ei minulla ole muuta mahdollisuutta kuin kirjoittaa suomeksi.

Seuraavaksi muutamia kirjoittamisprosessia koskevia kysymyksiä, joita ovat esittäneet Nafisan, Q_Black ja sinisiipi:

Kuinka kauan Mifongin perinnön ensimmäisen version kirjoittamisessa kesti?


Aloitin naputtelun marraskuussa 2006. Tosissani aloin olla keväällä 2007, kun ammattiin valmistumisen ja töihin menon välissä oli muutama kuukausi joutoaikaa. Töiden alkamisen jälkeen kirjoitin silputuissa pätkissä. Aloin tehdä iltavuoroa, jotta voisin kirjoittaa aamuisin. Ensimmäinen versio (ja hyvin erilainen kuin myöhemmät versiot) oli varmaankin valmis joskus 2008 vuoden alun paikkeilla. 2008 syksyllä aloitin Oriveden opiston Kohti mestaruutta -kurssin, jossa käsikirjoitus hiottiin loppukuntoon. Kirjoittaminen on ollut niin limittynyttä muuhun elämään, että ensimmäisen käsikirjoituksen kohdalla en osaa tarkalleen sanoa, kuinka kauan itse kirjoittaminen kesti.

Kun aloin kirjoittaa suunnitelmallisemmin toista osaa, laskin päivässä saavutettuja sanamääriä, ja sen pohjalta arvioin, että sadan tuhannen sanan käsikirjoitukseen (jonka mittainen Mifongin perintö joskus oli) menee kolmisen kuukautta, jos naputtelee joka päivä 1500 sanaa, viisi päivää viikossa eikä sairastele.

Millaisia ongelmia kohtasit kirjaa kirjoittaessasi ja mikä sai sinut jatkamaan kirjoittamista mahdollisista ongelmista huolimatta?

Mahdanko edes muistaa kaikkia? Kirjoittaja painii varmaan aina ja kaikkialla samojen ongelmien äärellä: aika eli sen puute, viitseliäisyys kun tuntuu ettei jaksaisi, epävarmuus kun lukee tekstiään ja se tuntuu silkalta oksennukselta; hahmot, jotka tekevät niin kuin niitä itseään huvittaa eivätkä lotkauta korviaan kirjoittajan toiveille. Se, kun tarina ei vedä. Se, ettei ole enää muuta elämää.

Mutta se, mikä sai aina jatkamaan oli halu tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Eikä mikään ole niin hieno tunne kuin se, kun tarina kulkee ja veri kiertää suonissa. Joskus kirjoittaja palkitaan sillä, mitä inspiraatioksi kutsutaan. Se lienee häivähdys siitä, miltä jumaluus tuntuu. Minulle se on yleensä ollut palkinto sitkeästä puurtamisesta, ei alkutilanne, josta lähteä.

Lyhyesti: minut sai jatkamaan se, että halusin tietää mitä hahmoille tapahtuu. Ja ensimmäisen version jälkeen tulevien työvaiheiden – eli editoinnin, uudelleenkirjoittamisen ja oikoluvun – ajan, eteenpäin ajoi halu kertoa tarina niin kuin sille kunniaksi olisi.

Olet kertonut, että halusit ensisijaisesti kirjoittaa tarinan, jollaisesta itse pitäisit. Pelkäsitkö missään vaiheessa, että oma teksti alkaisi tuntua epämieluisalta tai niin sanotusti leipääntyisit siihen, kun työstit sitä julkaisua varten?

En pelännyt, sillä siinä vaiheessa kun sain tietää, että Mifongin perintö julkaistaisiin, olin kirjoittanut jo toisenkin osan ja ehtinyt kyllästyä niin siihen kuin ensimmäiseen osaan moneen kertaan. Mutta kiinnostus palasi aina, kun vain piti tauon tai kirjoitti jotain muuta. Mifonkien maailma on minulle jollain tavalla kuin seireenien laulu: vaikka välillä merituuli puhaltaisikin sen minusta poispäin, aina tulee hetki kun tuuli kääntyy ja minua viedään taas.

Romaanien kirjoitusprosessit ovat pitkiä ja niihin mahtuu monta ylämäkeä ja alamäkeä. Minua on helpottanut loppumattomien muokkaus- ja viilauskertojen lomassa tieto, että lopulta tulee se viimeinen oikolukukerta. Tulee hetki, kun kirja on valmis ja minä siitä vapaa. Nyt näiden myöhempien osien kanssa tunnen jo jonkinlaista velvollisuuttakin: tämä tarina on kerrottava loppuun, sillä olen sen velkaa. Niin hahmoilleni kuin lukijoillekin. Ja yritän tehdä sen niin hyvin kuin osaan.

Mikä on parasta kirjoittamisessa?

Vapaus. Minun maailmani, minun seikkailuni. Tarinoiden löytäminen on tutkimusmatkailua omaan itseen. Täynnä yllätyksiä ja vastoinkäymisiä, mutta onnistumisen tunnetta ei voita oikeastaan mikään: kaikki muu maailmassa on toisarvoista, kun kirjoittaminen kulkee.

Ja uskomattominta on se, että kansien välissä tarinat ja niiden herättämät tunteet ovat jaettavissa. Siinä on taikaa.

Millä tavoin kirjan julkaiseminen on muuttanut elämääsi?


Tuttavapiiri on laajentunut hurjasti. Olen saanut uusia ystäviä ja uuden ammatin, johon suhtaudun intohimoisesti. Kirjan julkaiseminen on antanut oikeutuksen sille, että käytän niin suuren osan ajastani kirjoittamiseen ja lukemiseen. Ei tarvitse selitellä kenellekään – vähiten itselleen – että miksi olen perjantai-iltana kotona koneen ääressä enkä kavereiden kanssa ulkona.

Lisäksi olen yllättyneenä huomannut, kuinka suuren vaikutuksen ihmisiin tekee se, että on kirjailija. Kirjailijan ammatti on toisten mielestä niin hienoa, että oikeastaan kaikki muu mitä teen tai olen tehnyt, on nykyään toisarvoista. Kirjailijuus on siinä mielessä hyvin varjoonsa jättävää.

Sinisiipi tiedustelee, millaisia neuvoja haluaisit antaa oman kirjan kirjoittamisesta haaveilevalle henkilölle.


Usko itseesi ja kuuntele itseäsi. Kirjan kirjoittaminen voi olla helppoa, se voi olla vaikeaa, mutta ennen kaikkea sen täytyy olla kivaa. Jokaisella on mahdollisuus kertoa tarinoita itselleen ja läheisille, mutta jos haluaa julkaista, täytyy olla valmis tekemään töitä sen eteen, että tarinasta tulee julkaisukelpoinen. Julkaiseminen ei ole kuitenkaan mikään autuaaksi tekevä päätepiste: elämää on sitä ennen ja sen jälkeen.

Lempimottoni on: just do it! Se pätee hyvin myös kirjan kirjoittamiseen.

Olet viime vuoden syyskuusta lähtien aktiivisesti päivittänyt Esikoiskirjailijan vuosi -blogiasi, jossa jaat ajatuksia ja käyt kommentoijien kanssa keskusteluja kirjailijaelämästä, kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta laajemminkin. Millaista iloa tai hyötyä olet kokenut bloggaamisesta olevan nimenomaan kirjailijalle?

Vertaistuki ja toisten samassa tilanteessa olevien kirjoittajien löytäminen on ollut erityisen merkityksellistä. Blogiin kirjoittaessani tuotan säännöllisesti tekstiä eikä niin sanottuja kuivia kausia pääse juuri syntymään. Kirjoituksissa puolestaan punnitsen omia mielipiteitäni ja ajatuksiani, yritän selkeyttää kokonaiskuvaa kirjailijuuteen ja kirjoittamiseen liittyvistä asioista. Se, että kommentoijat tuovat omat näkemyksensä asioihin, auttaa minua joko kyseenalaistamaan kantani tai olemaan entistä vahvemmin jotain mieltä.

Alusta alkaen halusin tuoda hyödyllistä sisältöä kenen tahansa samassa tai samankaltaisessa elämäntilanteessa olevan nähtäville: tällaista tämä esikoiskirjailijan elämä yhden ihmisen kohdalla on. Ilon aiheita, pettymyksiä ja ihmettelyä. Pulmatilanteita kirjoittamisessa ja mahdollisia ratkaisuja niihin.

Blogini toimii toki myös kotisivuna kirjoilleni, tuo kirjallista tuotantoani kootusti laajempaan tietoisuuteen ja toimii tiedotuskanavana.

Darknikato esittää varmasti monia muitakin askarruttavan kysymyksen: Oletko ennättänyt vielä ajatellut aikaa Mifonki-sarjan valmistumisen jälkeen? Onko suunnitelmissa kirjoittaa muitakin kirjoja, samaan tarinamaailmaan sijoittuen tai joistain muista aiheista?

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että tarinoita olisi tulossa enemmän kuin mihin niiden ylöskirjaamiseen kuluva aika riittäisi. Esimerkiksi tänä vuonna minulta julkaistaan yhteensä viisi novellia erilaisissa julkaisuissa, kuten antologioissa ja verkkolehdissä. Viimeistelyvaiheessa on yksi pienoisromaani, ja Mifonkisarjan kolmas osa olisi tänä talvena saatava valmiiksi. Koska romaanin kirjoittaminen on hidasta puuhaa, on sillä saralla seuraavaksi Mifonkisarjan neljännen osan vuoro. Tahtia hidastaa se, että on kirjoitettava päivätyön lomassa iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla. Niin ahtaat raot eivät suosi pitkäjänteistä kirjoittamista vaativaa työtä, niin kuin romaania. Muutaman kuukauden apuraha auttaisi pitkälle, mutta sen saamisen varaan ei valitettavasti voi laskea.

Mitä kautta lukijat voivat ottaa sinuun yhteyttä, mikäli haluavat esittää omia kysymyksiään tai vaikkapa kertoa palautetta lukukokemuksestaan?

Jos ei halua kirjoittaa suoraan blogini kommenttikenttään, minulle voi lähettää sähköpostia osoitteeseen jsmeresmaa@gmail.com. Otan oikein mielelläni vastaan terveisiä, kysymyksiä ja kommentteja!

Risingshadow.net kiittää haastattelusta!


Kiitos teille!


Kirjailijan piirros mifongista:

 

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi
Saapunut: 14.09.2016 01:52 kirjoittaja Rinja #48195
Rinja hahmo

J. S. Meresmaa: Keskilinnan ritarit

Osuuskumma 2016 - Risingin tietokannassa

J. S. Meresmaan Keskilinnan ritarit on alkujaan noin satasivuisina sähkökirjoina julkaistu trilogia. Se päädyttiin kuitenkin julkaisemaan myös yhteisniteenä, jollaiseksi se osiensa pituuden puolesta soveltuukin hyvin: sivuja kertyy yhteensä vähän alle neljäsataa. Niteeseen on lisätty ennen julkaisemattomat kartta ja jälkinäytös.

Keskilinnan ritarit sijoittuu kuviteltuun keskiaikaiseen maailmaan, jossa päähenkilöt, ovela ritari Jehrem ja tämän aseenkantajaksi pyrkivä nuori Konno, sotkeutuvat kunniasääntöjen ja juonittelun verkkoon. Kaikkein vaikeimmaksi rastiksi osoittautuvat sellaiset tunteet, jotka eivät kuulu miesten – eivätkä varsinkaan ritarin ja tämän aseenkantajan – välille tässä keskiaikaisessa yhteiskunnassa. Kohdatut ongelmat ja ylhäisön juonet kietoutuvat niin monimutkaiseksi vyyhdiksi, että lukija ehtii ihmetellä, ovatko ne lainkaan selvitettävissä.

Lue lisää...
Saapunut: 13.11.2016 00:04 kirjoittaja Nafisan #48946
Nafisan hahmo

J. S. Meresmaa: Naakkamestari

Robustos 2016 - Risingin tietokannassa

J. S. Meresmaan Naakkamestari on niitä kirjoja, jotka on hyvä hotkaista syksyisenä iltana parin teekupillisen kera. Kirja on lyhyt ja napakka, kertomus hyvin rajattu ja mukaansatempaava. Lisäksi Naakkamestari sopii erinomaisesti sekä lapsille että aikuisille – se on kirja, joka ei aliarvioi lukijoitaan, mutta ei myöskään pröystäile hienoilla termeillä. Ylipäätään Naakkamestari on erinomainen opaskirja suomalaisen steampunkin maailmaan tutustuvalle. Se on helposti lähestyttävä, vilpitön ja kiehtova.

Tarinan päähenkilö on valumestari Lundanin verstaassa asuva Enni, joka kantaa kotiinsa sairaan naakan. Ennin vanhemmat ovat kadonneet eikä suhde Lundaneihin ole helpoimmasta päästä. Avauksessa toistuvat klassisen orpotarinan kulissit, mutta se toimii Naakkamestarissa yllättävän hyvin. Kun kyse on vaihtoehtohistoriasta, tutut lähtökohdat antavat enemmän tehoa niille asioille, jotka ovat toisin.

Naakkamestarissa keskeisessä roolissa ovat naakat, joihin Enni rakentaa yhä syvempää suhdetta kirjan edetessä. Samalla hän selvittää vanhempiensa katoamiseen liittyvää arvoitusta ja solahtaa toiseen maailmaan kaupungin julkisivun takana.

Lue lisää...
Saapunut: 13.11.2016 00:10 kirjoittaja Dyn #48947
Dyn hahmo
^ Naakkamestarin arvio on siis Vehkan kirjoittama, mutta mun sähläilyn ansiosta viesti foorimilla meni vahingossa Nafisanin nimiin. Pahoittelen.

Paikalla 3 jäsentä ja 41 vierailijaa:
maahinen, Fievre, Sini
Uusin jäsen: Pirkka Tiensuu
Jäseniä yhteensä: 6306