Kirjaudu Rekisteröidy

Kirjaudu sisään

Käyttäjätunnus *
Salasana *
Muista minut

Luo tunnus

(*) kentät ovat pakollisia.
Nimimerkki *
Käyttäjätunnus *
Salasana *
Vahvista salasana *
Email *
Vahvista email *

Eoin Colferin haastattelu Helsingin kirjamessuilla 26.10.2013

Haastattelijana Riikka Pasanen, kuvat Riikka Pasanen ja Ella Peltonen

Eoin (lausutaan kuten Owen) Colfer on irlantilainen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten suositun Artemis Fowl -kirjasarjan tekijänä. Sarjan kirjoja on myyty maailmalla yli kaksikymmentä miljoonaa kappaletta ja siitä suunnitellaan elokuvaa. Kirjoittaminen on ollut Colferille tärkeää lapsuudesta lähtien, ja hän jättikin työnsä opettajana keskittyäkseen kirjoittamiseen. Hänelle on myönnetty useita palkintoja, muun muuassa Britannian vuoden lastenkirja -palkinto, WH Smith -palkinto, Irlannin vuoden lastenkirja- ja Saksan vuoden lastenkirja -palkinnot. Eoin Colfer saapui Suomeen Helsingin kirjamessuille mainostamaan uusinta romaaniaan W.A.R.P. – Salamurhaajan oppipoika.

Olet ollut täällä jo muutaman päivän. Mitä pidät Helsingistä?

Tulin Suomeen toissapäivänä ja olen ollut Helsingissä kolme tai neljä kertaa aiemmin. Eilen illalla pääsin saunomaan eräällä saarella Helsingin edustalla. En tiennytkään, että saunomiseen kuuluu myös olutta ja makkaraa. Se oli paras ilta vähään aikaan. Voitte kuvitella, olemme keski-ikäisiä miehiä, se ei ollut nättiä. [Hän nauraa.] Mutta se oli mukavaa, todella rentouttavaa.

Ymmärrän, että sinulla on tiukka aikataulu, joten kiitos tästä haastattelusta. Olet seuraavaksi matkalla Englantiin?

Kyllä, seuraavaksi Winchesteriin ja sitten olen menossa kotiin muutamaksi kuukaudeksi kirjoittamaan toisen W.A.R.P.-kirjan valmiiksi.

Mitä kirjoja luit nuorena? Oliko sinulla ystäviä, jotka myös pitivät lukemisesta?

Kun olin nuori, en kuulunut oikeastaan mihinkään ryhmään. En ollut hyvä urheilussa ja silloin oli vaikeaa sopia joukkoon, jos ei ollut urheilullinen. Minulla oli kuitenkin joukko ystäviä, ja luimme yhdessä paljon fantasiaa ja scifiä. Siihen joukkoon kuuluivat isoveljeni ja ystäviä, ja me vaihdoimme keskenämme paksuja kirjoja kuten Thomas Covenant Epäuskojan aikakirjat ja Taru sormusten herrasta. Raymond Feistin The Magician oli kova, niitä on nyt yhdeksän tai kymmenen. Me luimme ne kaikki ja vaihtelimme niitä. Usein joutui odottamaan ennen kuin toiset saivat kirjan luettua ja tuli oma vuoro. Sellainen oli hieno tapa kuulua joukkoon.

Emme me tienneet sivistävämme itseämme tai oppivamme uutta lukemalla kirjoja. Lukemisella on erittäin suotuisia sivuvaikutuksia - ihmiset eivät välttämättä lue saadakseen tietoa, mutta niin vain tapahtuu.

Verkkosivullasi lukee, että viikinkitarinat inspiroivat lapsuudenleikkejäsi. Vieläkö viikingit kiinnostavat?

Kyllä, he ovat kiehtovia! Asun Wexfordissa, pienessä kylässä Kaakkois-Irlannissa. Sinne tuli aikoinaan viikinkejä ja hieman poikkeuksellisesti he myös asettuivat sinne asumaan, mikä on jättänyt jälkensä geeneihimme. Siellä näkee vaaleita, todella pitkiä ihmisiä. On helppo arvata, mistä se johtuu.


Eoin Colfer jakaa nimikirjoituksia Helsingin kirjamessuilla.

Sinusta tuli kokopäiväinen kirjailija ensimmäisen Artemis Fowl -kirjan jälkeen. Ennen sitä olit opettaja, kuten vanhempasi. Oliko luokkahuoneen taakse jättäminen tervetullut muutos?

Ennen Artemis Fowlia olin kirjoittanut kahdeksan kirjaa. Pystyin kirjoittamaan Artemis Fowlin opettajantyön ohessa, mutta kirjan julkaisukiertueen ja signeeraustilaisuuksien takia jouduin ottamaan niin paljon vapaata, etten olisi voinut pyytää ystäviäni enää sijaistamaan. Jätin siis opettamisen ja keskityin kirjoittamiseen. Se ei ollut aivan helppo valinta, sillä meille oli taottu päähän, että piti hankkia työ ja pitää se, sillä töiden löytäminen noina aikoina ei ollut helppoa.

Onko opettajan kokemus ollut sinulle avuksi lasten- ja nuortenkirjailijana?

Ehdottomasti. Tämän päivän lapset ovat teräviä. He lukevat paljon ja katsovat vanhempien tv-ohjelmia, tietävät mitä maailmassa tapahtuu. Ei kannata aliarvioida heitä tai olla liian holhoava. Vuodet opettajana ovat olleet apuna myös puhuessani yleisölle, olenhan viettänyt niin paljon aikaa luokan edessä.

Kirjoistasi pitävät niin lapset kuin aikuiset.

Kunnon tarina on kunnon tarina, valloittaen lukijoita ikään katsomatta. Vaikka kyse olisikin lastenkirjasta.

Kirjoissasi on paljon ilahduttavaa huumoria. Nauratko omille vitseillesi?

No, yritän olla nauramatta – ainakaan julkisilla paikoilla. Minulla kyllä on silmää hyville vitseille, vai pitäisikö sanoa korvaa. Tunnistan hyvän vitsin sellaisen kirjoittaessani, ja aavistan sen naurattavan ihmisiä. Joten myhäilen välillä tyytyväisenä siihen, että olen onnistunut luomaan jotain, mikä ilahduttaa ihmisiä jopa toisissa maissa. Se on todella mukavaa.

Suurin osa kirjoistasi on suunnattu lapsille ja nuorille. Oletko koskaan joutunut luopumaan ideoista siksi, että ne eivät olisi sopineet nuoremmille lukijoille?

Kyllä, tietenkin. Kirjoittaessani tiedostan kirjoittavani nuoremmille ja silloin tapahtumat usein muotoutuvat lasten- ja nuortenkirjaan sopiviksi. Kirjailijan täytyy pitää lukijakuntansa mielessään. Kirjat eivät esimerkiksi voi olla liian väkivaltaisia. Kysyn myös itseltäni, haluaisinko oman kymmenvuotiaan poikani lukevan sellaista. Myös editorini lukee tekstit ja kertoo, jos hänen mielestään jokin ei sovi.

Yhdistelet kirjoissasi useita fantasia- ja scifielementtejä. Onko jotain teemoja, joita et käyttäisi kirjoissasi, esimerkiksi vampyyriromantiikka?

No, vampyyriromantiikka ainakin. En haluaisi käyttää jotain, mikä on tehty niin monta kertaa aiemminkin. En esimerkiksi kirjoittaisi velhokoulusta. Olin suunnitellut kirjaa merirosvoista, mutta hylkäsin idean, kun Pirates of the Caribbean -elokuva ilmestyi. Voisin kyllä kuvitella kirjoittavani tarinan vampyyrista. Sen pitäisi erottua muista vampyyrikirjoista ja minun pitäisi pystyä tuomaan tarinaan jotain uutta. Minulla on ollut idea todella vanhasta vampyyrista, joka näyttää hyvin nuorelta. 18-vuotiaalta näyttävä komistus, joka käyttäytyisi kuin kärttyisä vanhus, voisi luoda paljon koomisia tilanteita.

En osaisi kirjoittaa romanssia. Tapasin vaimoni 17-vuotiaana, hän oli silloin kuusitoista. En siis oikein ikinä kokenut sitä vaihetta, jolloin kokeillaan deittaamista ja sen sellaista, josta romanttiset kirjat usein kertovat.

Lukevatko omat lapsesi kirjojasi?

Nuorempi poikani Finn lukee. Yritän kuitenkin olla tuputtamatta lukemista ja kirjojani heille. Vanhempi poikani on hyvin urheilullinen. Finn tulee usein kanssani kirjastovierailuille ja erilaisiin tapahtumiin. Hänestä on myös makeaa tavata muita kirjailijoita.

Tuntevatko lapsesi Artemiksen paremmin kuin lukijasi?

He voisivat. Ei, heille se on vain jotain, mitä heidän isänsä tekee työkseen. Yksikään isä ei ole lastensa silmissä siisti työnsä ansiosta - isät ovat vain isiä, jopa David Beckham.

Mitä mieltä olet mahdollisesta Artemis Fowl -elokuvasta?

Kirjan elokuvaoikeudet ostettiin kolmetoista vuotta sitten, joten olen vielä hieman skeptinen. Kuitenkin kaikki käsikirjoituksesta ja mukana olevista ihmisistä tähän mennessä näkemäni näyttää hienolta.

Eoin Colfer Kallion lukiolaisten haastattelussa kirjamessulauantaina Louhi-lavalla.

Loppuivatko Artemis Fowl -kirjat Viimeiseen vartijaan vai suunnitteletko palaavasi Artemiksen maailmaan, esimerkiksi itsenäisten jatko-osien myötä?

Kirjojen maailmaan palaaminen olisi mukavaa, mutta kirjasarja on loppu. Voisin kuvitella kirjoittavani lisää esimerkiksi Hollysta, hänellä olisi vielä paljon annettavaa.

Kun kirjoitit Artemis Fowl -sarjaa, missä vaiheessa päätit, miten sarja loppuisi?

Artemis Fowlin ideana on se, miten Artemis muuttuu pahasta hyväksi. Viimeistä kirjaa kirjoittaessani tajusin, että tarina olisi ohi: Artemis oli hyvä ja sarjan oli aika loppua. En tiennyt sitä etukäteen. En suunnittele etukäteen kaikkea vaan annan paljolti hetken viedä. Esimerkiksi J. K. Rowlinghan kirjoitti Harry Potterien viimeisen luvun vuosia ennen viimeistä kirjaa ja säilytti sitä kassakaapissa. Mutta minä tosiaan en tiennyt loppua.

Entä tiedätkö jo, miten W.A.R.P.-sarja loppuu?

En! Minulla ei ole aavistustakaan. Juuri nyt tiedän vain, miten työn alla oleva Salamurhaajan oppipojan jatko-osa loppuu.

Miten päädyit kirjoittamaan päätösosan Douglas Adamsin Linnunrata-sarjaan? Oliko sinusta stressaavaa astua niin suuriin saappaisiin? Toitko sarjan tarkoituksella keveämpään suuntaan Enimmäkseen harmittoman jälkeen?

Sain työn Douglasin Jane-vaimon kautta. He tiesivät Douglasin halunneen sarjan loppuvan hieman valoisammin, ja se olikin tehtävänantoni. Sen perusteella kirjoitin Vielä yhden jutun... ja nautin siitä suunnattomasti. Enimmäkseen harmittoman loppu oli synkkä. Oma suosikkini sarjassa on aina ollut Maailmanlopun ravintola. Yleensä kirjat eivät aiheuta paljoa puhetta ennen kuin ne ilmestyvät, mutta Vielä yksi juttu... oli poikkeus ja sain siitä hieman paineita. Kommentit nettifoorumeilla eivät kaikki olleet rohkaisevia, mutta kustannustoimittajani ja vaimoni kehottivat minua keskittymään tärkeimpään: kunhan kirja on hyvä, ihmiset kyllä pitävät siitä. Minulle on ilmiselvää, että sen kirjan on kirjoittanut Douglasin fani – ajattelen sen olevan enemmänkin fanifiktiota kuin virallinen päätösosa.

Voisi olla mielenkiintoista, jos sarjaa jatkaisivat vielä muutkin kirjailijat, jotka voisivat kehittää sarjaa kirja kerrallaan eteenpäin. Linnunrata on loistava sarja, eivätkä kirjat edes ole mitenkään massiivisia. Houkutus (Twilight) on itse asiassa paksumpi kuin kaikki Linnunrata-kirjat yhteensä. Vaikka elokuva ei menestynyt loistavasti, kaikkien kirjojen myynti nousi kun kuudes kirja ilmestyi. Se oli hienoa!

Jos saisit kirjoittaa jatko-osan mille tahansa kirjalle, minkä valitsisit?

Hmm. Luulen että se olisi The Princess Bride. Jatko-osa sijoittuisi aikaan neljä-viisikymmentä vuotta myöhemmin ja se kertoisi Princess Briden päähenkilöiden lapsista, jotka joutuisivat sotaan.

Kirjatietokantamme mukaan Artemis Fowl on yksi luetuimmista fantasiakirjoista Suomessa.

Vau! Sehän on upeaa!

Tunnistetaanko sinut kadulla?

Luulen useimpien kirjoja lukevien ihmisten tunnistavan nimen Artemis Fowl, ja minut kyllä tunnistetaan joskus nimen perusteella, kuten kerran lentokoneessa. Mutta ei oikeastaan kadulla kasvojen perusteella. Jos olisin 24-vuotias nuorimies saattaisin innostua ja nauttia tunnistetuksi tulemisesta, mutta minä olen jo vanhempi, perheellinen.

Suomesta on haettu Worldconia (The World Science Fiction Convention) Helsinkiin vuodeksi 2017.

Fantastista! Minusta olisi ihanaa nähdä Worldcon Suomessa. Suomi olisi ihanteellinen paikka. Worldcon on loistava areena näyttää, kuinka isoja juttuja tieteiskirjallisuus ja fantasia ovat. Täällä teillä on paljon kiinnostuneita ihmisiä, joten tämä voisi tosiaan olla loistava paikka. Olisiko se täällä [Helsingin Messukeskuksessa]?

Luulisin. Täältä ei löydy monia tarpeeksi suuria tiloja.

Okei. Tämähän on hyvä paikka ja suomalaiset puhuvat englantia niin hyvin, että kommunikointi olisi helppoa. Minäkin tulisin mielelläni, jos se järjestyy kustantajani kanssa. Worldcon olisi hyvää mainosta suomalaisille kirjailijoille ja kirjallisuudelle. Minun kirjoilleni on ollut helppoa tulla käännetyiksi suomeksi, mutta olen kuullut, että kirjojen on vaikea päästä englanninkielisille markkinoille, ellei kirja ole valtava menestys jo muualla maailmassa.

Olen ollut ComicConissa muutaman kerran, keräilen itsekin sarjakuvia, ja ilmapiiri siellä on mahtava. Ihmiset pukeutuvat upeisiin asuihin. Itse en ole tarpeeksi rohkea pukeutuakseni sellaiseen asuun, mutta ihailen ihmisiä, jotka tekevät niin. Kaikki ovat siellä nauttiakseen tapahtumasta yhdessä.

Täällä Helsingin kirjamessuilla olen kierrellyt katselemassa kirjojen kansikuvia. Otan niistä kuviakin, mikä voi joidenkin mielestä olla hassua. Yksi josta olen tykännyt todella paljon on Rick Yanceyn Viidennen aallon kansi.

Mutta siis, jos Worldcon järjestettäisiin Suomessa, tulisin varmasti.

Risingshadow sai sen kirjallisena: jos Suomessa järjestetään Worldcon, näemme Eoin Colferin siellä!

Viimeisenä kysymyksenä kysynkin, luuletko että Helsingissä voisi olla keijuja?

Haluan uskoa, että maailmassa on paljon enemmän kuin mitä päälle päin kykenemme näkemään. Kerran minuun otti yhteyttä keiju, joka syytti minua heidän paljastamisestaan ihmiskunnalle! Olin kuulemma päässyt lähelle totuutta Artemis Fowl -kirjoissani. Harmi vain, että kyseinen keiju olikin näyttelijä havittelemassa roolia johonkin elokuvaan, johon luuli pääsevänsä jotenkin minun kauttani. Mutta keijuja Helsingissä, miksei? Helsinki olisi hyvä paikka keijuille. Kenties lumikeijuja?

Kiitos paljon, että sain jutella kanssasi, Eoin! Olet tervetullut takaisin milloin vain!


Eoin Colferin lauantainen haastattelu veti niin paljon väkeä Louhi-lavalle, etteivät kaikki tainneet mahtua seuraamaan. Alla muutamia parhaita paloja Kallion lukiolaisten toteuttamasta haastattelusta.

”Kirjoitin ensimmäisen tarinani neljän ikäisenä. Jo silloin tiesin haluavani kirjoittaa. Mutta koska olin neljä vuotta vanha, en vielä osannut. Meillä oli kotona liitutaulu, ja aloin piirtää siihen sanoja. Ne eivät olleet mitään oikeita sanoja, vain koukeroita. Äitini tuli siihen ja kysyi mitä tein. ”Kirjoitan, tietenkin,” vastasin. ”Mistä se tarina kertoo?” äitini tiedusteli ja siihen minä olin vastannut: ”Etkö sinä osaa lukea?” Hän vieläkin muistuttaa minua ensimmäisestä tarinastani. Ensimmäinen kirjoittamani tarina joka pääsi jonnekin kirjoituspöydältäni oli eräs koulunäytelmä. Minä olin silloin opettaja ja se näytelmä oli jouluksi. Kun näin yleisön nauravan sanoille, jotka minä olin kirjoittanut paperille, tiesin sen olevan jotain mitä haluaisin tehdä enemmänkin. Haluan saada ihmiset nauramaan niin paljon kuin mahdollista. Ja sitä minä teen. ”

”Nuorempana tapasin piilottaa kirjojani eri huoneisiin ympäri kotiamme. Kuvittelin, että Irlantiin tulisi maanjäristys – ensimmäinen koskaan – ja jäisin lukkojen taakse kylpyhuoneeseen. Siksi kylpyhuoneessa vessanpytyn takana oli pino kirjoja. Äitini repi hiuksiaan, sillä joskus työnsin sinne liikaa kirjoja ja putket menivät pois paikoiltaan ja koko vessa tulvi.”

”Pikkuveljeni olivat hirviöitä. He etsivät kirjojani ja repivät niistä viimeisiä sivuja irti vain kaupatakseen ne minulle takaisin. Jos näkisit kirjahyllyni, huomaisit että monissa vanhoissa kirjoissani on viimeinen sivu teipattu takaisin paikalleen.”

W.A.R.P. -sarjasta: ”Minulla on epämääräinen ajatus että kaikki selviytyvät loppuun hengissä, paitsi se yksi tyyppi.”

”Hienoin kiitos jonka voin saada on kun jonkun äiti tai isä tulee luokseni ja kertoo poikansa alkaneen lukemaan minun kirjani takia. Se on kauneinta mitä minulle voi sanoa. No, ”Herra Colfer, tässä on teille miljoona euroa” on aika hyvä myös. Mutta parasta on luoda lukijoille tarinoita.”

”Artemis Fowl –sarja… Teidän täytyy ymmärtää, että olen aikuinen mies, keski-ikäinen jo, ja silti olen ajatellut keijuja viimeiset viisitoista vuotta. Se ei ole normaalia. Minun on aika ajatella jotain kypsempää, kuten aikamatkailua. Minulle oli virkistävää saada uusi aihe. Vuodet Artemiksen kanssa olivat onnellisia, mutta on aika siirtyä eteenpäin seuraavaan uuteen asiaan. Olisin voinut kirjoittaa kaksikymmentä Artemis Fowl -kirjaa, mutta niistä olisi tullut tylsiä, erityisesti minulle. Salamurhaajan oppipojan kirjoittaminen oli uutta ja innostavaa, eikä minulla ollut oikeastaan painetta kirjoittaa erityisen hyvää kirjaa, sillä en ole koskaan ollut laiska omien kirjojeni suhteen. Haluan aina jokaisen kirjani olevan paras jonka olen koskaan kirjoittanut.”

”Kerron teille esimerkin siitä, kuinka veikeä oma poikani on. Minulla on suuri tapahtuma Royal Albert Hallissa Lontoossa. Siellä oli 7000 lasta katsomassa ja poikani Finn tuli paikalle kanssani. Finn luulee omistavansa Suomen, koska hänen nimensä on Finn. Finnair on hänen oma lentoyhtiönsä. No, Finn viittasi esittääkseen minulle kysymyksen. Minä mietin mielessäni etten uskalla antaa hänen kysyä, sillä hän aivan varmasti sanoo jotain sarkastista. Yritin jättää hänet huomioitta. Joku hänen lähellään tunnisti hänet minun pojakseni ja sitten kaikki lapset poikani ympärillä alkoivat osoittaa häntä sormellaan ja sanomaan Finn, Finn, Finn… Katsoin vaimooni, joka kehotti minua antamaan Finnille vuoron. ”Niin, poika? Mitä halusit kysyä?” ”Herra Colfer, teillähän on kaksi poikaa,” Finn aloitti, ja minä vastasin myöntävästi. ”Kumpi heistä on suosikkisi?” En keksinyt mitään vastausta, se tuli liian nopeasti ja oli liian hassua, joten minä vain nauroin.”

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi
Saapunut: 03.11.2013 16:13 kirjoittaja Freyja #4215
Freyja hahmo
Hieno haastattelu, oli ilo lukea, kiitos.
Saapunut: 03.11.2013 20:08 kirjoittaja Lumiruusu #4242
Lumiruusu hahmo
Voi! Olisin niin kovasti tahtonut päästä Kirjamessuille, mutta se ei onnistunut. Eoin Colfer on yksi lempikirjailijoistani, joten nyt minua harmittaa todella etten päässyt... (vasta nyt sain tietää hänen olleen siellä!) Ihanaa kuitenkin, että haastattelu luki täällä, kiitos paljon!
Saapunut: 03.11.2013 20:40 kirjoittaja Kirjaneito #4244
Kirjaneito hahmo
Kiitos paljon haastattelusta, sitä oli ilo lukea. :smile: Colfer vaikuttaa hauskalta ja sympaattiselta tyypiltä. Vähän harmittaa,etten päässyt kirjamessuille häntä morjestamaan. :huh:
Saapunut: 03.11.2013 23:16 kirjoittaja Blackbird #4258
Blackbird hahmo
Mahtava haastattelu mahtavalta kirjailijalta! Olin kuuntelemassa herra Colferia Kirjamessuilla ja oli kyllä hauskin kirjailijahaastattelu mitä olen seurannut.
Saapunut: 22.11.2013 09:00 kirjoittaja Maria #5625
Maria hahmo
Kirjamessuilla olisi ollt niin mahtavaa. Harmitaa todella etten päässyt. :(
Saapunut: 22.11.2013 12:00 kirjoittaja Werian #5638
Werian hahmo
Jooh, tosiaan myös Kallion lukion kirjamessutiimi KirjaKallio haastatteli Colferia. Miehestä jäi erittäin positiivinen ja hauska kuva, hän kertoili miten hänestä oli tullut kirjailija ja miten hänen poikansa Finn on ilmoittanut omistavansa Suomen(koska Finnair). En muista milloin nauroin niin paljon.

Haastatteluun sisältyi puheilmaisu-kurssiltaisten lausuntaesitys uudesta kirjasta niin englanniksi kuin suomeksikin. Suomenkielisen esityksen aikana Colfer kaivoi kännykkänsä esille ja kuvasi itsekin lyhyehkön shown. "Minulla ei ole aavistustakaan mitä tuossa sanotaan, mutta olen aivan kauhuissani", hän kommentoi kohtausta, jossa päähenkilö joutuu katselemaan miten toinen ihminen kuolee. "Luulin kirjoittaneeni hauskan kirjan."

Haastattelun jälkeen hän jakoi nimikirjoituksia kirjoihinsa ja (ei niin syvällisen selitykseni jälkeen siitä millaisen kohtauksen olin saanut keskellä jalkakäytävää) hän kirjoitti minulle "To real Artemis Fowl fan" mistä olen enemmän tai vähemmän onnellinen.
Saapunut: 14.12.2013 18:43 kirjoittaja Veadela #7260
Veadela hahmo
Kiitos haastattelusta. Sitä oli ilo lukea.
Harmittaa kyllä, kun en päässyt kirjamessuille Colferia moikkaamaan; Hän on yksi lempikirjailijoistani.
Saapunut: 02.01.2014 02:16 kirjoittaja Iivari #8281
Iivari hahmo
Ajattelin, että kun nyt on viimeinen Artemis Fowl -kirja saatu suomeksikin, luen sarjan uudestaan, olin lukenut viime kerralla viisi kahdeksasta. Koska ensimmäisen osan olen lukenut varmaan jo neljä tai viisi kertaa, päätin lukea sen englanniksi harjoittelun vuoksi (luen niin vähän englanniksi, että on hyvää verryttelyä lukea kirjoja uusiksi). Siitä oli myös se hyvä puoli, että nyt tiedän, jotta Artemis-kirjoja voi hyvin suositella myös englanniksi luettaviksi sitten, kun ylipäänsä taitotaso on sellainen, että voi proosaa lukea - Jaakko Kankaanpään erinomainen suomennos on varsin suositeltava, mutta myös Fowlin alkuperäinen kieli on letkeää ja silti helppolukuista.

Hauskaa sinänsä, että vaikka normaalisti olen selvästi hitaampi lukemaan englanniksi (jotain 20-60 sivua tunnissa suomenkielisen 40-100 sivun sijaan), Artemis Fowlin luin noin viidessä tunnissa eli ihan maksiminopeutta vaikka mielestäni en erityisemmin edes hyppinyt sanojen tai lauseiden ohi. Tuttu juoni ja maailma tietysti auttoivat.

Nyt aloitin Tehtävän pohjoisessa suomeksi, kun se omana on, ja on kyllä tavallaan todella mukava palata maahisten, ilmahisten, haltijoiden ja keijujen maailmaan. Jossain välissä pitäisi tsekkailla, onko Artemis-kirjoista tehty käännöstieteen tms. tutkimusta, sillä noiden lajinimien kääntämisestä ja yleisnimityksien sun muiden valinnasta varmaan saisi aika hyvin tutkimusmateriaalia.

Odotan innolla sitä, että pääsen tuntemattomille vesille, vaikka näitä on kyllä ilo aikuislukijankin uudelleenlukea.
Saapunut: 17.01.2014 02:07 kirjoittaja Iivari #9015
Iivari hahmo
Lannoite Kaiveliini, Metsästäjä Riistalintu, Pätkän Piikkipaatsama, Varsaisa, Ongelma Ruskolevä, Maitoparta (Puna)Juuri.

Aloittelen nyt seitsemättä Artemis Fowlia, ja kuudesta ensimmäisestä olen pitänyt todella todella paljon. Jouduin korottamaan muutamaa arvosanaakin, varsinkin viidennen, jolle olin moisen antanut, vaikka en usko enää, että olin sitä lukenut. Tai ainakaan en muistanut kirjasta tai sen tapahtumista hiventäkään.

Näille käy niin kuin Harry Pottereille. Vakavoituvat loppua kohti. Mutta toisin kuin Pottereissa, Fowleissa ei ole loogisia aukkoja (ainakaan minua häiritsevästi), ja ihanasti olennaiset asiat selitetään (luontevasti) kulloisessakin kirjassa, eikä jätetä kirjojen välille leijumaan kuin hyviä kysymyksiä.

Ainoa kysymys, joka näivertää, on se, mitkä ovat keijujen kahdeksan sukua. Kahdeksas on nimetysti demonit. Sitten ovat kääpiöt, hiidet ja peikot. Holly on menninkäinen, eli menninkäiset, tontut ja ilmahiset sekä maahiset. Siinä olisi seitsemän ja demonit. Mutta sitten on tämä meidän kentaurimme ja muut moiset, ja heidät on Salaisissa kansioissa listattu myös keijulajiksi. Mitäs tässä nyt pitäisi sitten ajatella?
Saapunut: 08.02.2014 16:32 kirjoittaja Thialfi #10321
Thialfi hahmo
Miinusta kustantajalle, joka valitsi Salamurhaajan oppipoikaan yhdysvaltalaisen kannen. Tuollainen asento on luonnollinen vain sirkuksen käärmenaiselle. Ei sovi nuortenkirjaan.
www.bookvibe.com/book/W_A_R_P__Book_1_Th...tant_Assassin/421604
www.tor.com/blogs/2012/04/hey-everyone-s...i-mean-it?WT.mc_id=0

Paikalla 0 jäsentä ja 26 vierailijaa:

Uusin jäsen: Dixon fani
Jäseniä yhteensä: 6297