Rob Zombie ja B. K. Evenson: Salemin kirous
Like 2013 - Risingin tietokannassa
Rob Zombie on monille tuttu kauhukuvastolla leikittelevänä rock-tähtenä ja barokkivaikutteisten kauhuelokuvien ohjaajana. Nyt Like on julkaissut kirjan, jota kansilehdellä mainostetaan Zombien esikoisteoksena. Tämä on kuitenkin vain osatotuus, sillä itse asiassa Salemin kirouksen on samannimisen elokuvan varhaisesta käsikirjoitusversiosta muokannut romaanimuotoon B. K. Evenson. Eli kyseessä on siis vanha kunnon elokuvan “novelisaatio”, kirjallinen genre, jonka olisi toivonut jo kadonneen maan kamaralta.
Salemin kirous alkaa vuodesta 1692, jolloin noidanmetsästäjä Hawthorne hävittää Salemista paikallisen noitapiirin hyvin hurmehenkisissä tunnelmissa. Noitaoikeudenkäynnin jälkeen siirrytäänkin nykyaikaan, jossa Hawthornen jälkeläinen, paraneva ex-narkkari Heidi sinnittelee päivästä toiseen radio-DJ:nä. Kenenkään tietämättä Salemin pinnan alla muinaiset noitavoimat juonittelevat kostaakseen kärsimänsä julmuudet noidanmetsästäjien jälkeläisille. Tässä kostossa Heidillä on iso osa, ja niin radioasemalle ilmestyykin mystinen LP-levy, jonka soittaminen saa Salemin naiset verenhimoisen kiihkon pauloihin. Samalla Heidiä vaivaavat oudot, väkivaltaiset painajaiset ja omituiset valveunet. Lopulta kaikki huipentuu hylätyssä teatterissa järjestettävään Salemin Herrojen konserttiin, jossa yliluonnolliset voimat astuvat näyttämölle.
Onko Salemin kirouksesta sitten mihinkään? Kirjan alku lupailee kiinnostavaa lukukokemusta, etenkin kun noidanmetsästäjät miettivät omia tarkoitusperiään kesken noitien kidutuksen. Valitettavasti kirja lässähtää saman tien, kun päästään nykyaikaan.
Salemin kirouksen tarina on hyvin ohut, eikä se missään vaiheessa muodosta lukijan mielessä oikein loogista kokonaisuutta. Samankaltaiset väkivaltaiset unikohtaukset toistuvat kerta toisensa jälkeen syöden näin verileikkien tehoa. Kirjan henkilöhahmot ovat paperinohuita Heidi mukaan lukien, eikä lukija jaksa välittää heidän varsin verisistä kohtaloistaan. Myös monet kauhuelementeistä jäävät irrallisiksi ja vaille sen suurempaa kytköstä juoneen.
Oman typerryttävän vaikutuksensa kirjaan tuovat vielä varsin kornit noitarituaalit ja saatananpalvonta. Nämä kun lähinnä toistavat lukemattomissa B-luokan elokuvissa nähtyjä kaavoja ilman syvempää kosketusta okkultismiin, noituuteen tai niiden historiaan. Tuntuukin, että Rob Zombien käsitys kauhusta on lähinnä pahvilavasteiden keskellä keinoverellä läträävät lateksihirviöt, joiden selästä aina lopulta paljastuu vetoketju.
Kirjaa on oikeastaan aika mahdoton suositella kenellekään. Jos siitä jotain positiivista haluaa sanoa, niin ainakin sen lukee nopeasti.
