Raimo E. Tikkanen: Yshaloon
Reuna 2016 - Risingin tietokannassa
Raimo E. Tikkasen Yshaloon on äärimmäisen kummallinen kirja. Se häilyy unen ja valveen rajamailla, maalailee kammottavia kuvajaisia ja sekoittelee keskenään muun muassa klassista seikkailufantasiaa, dystopiakirjallisuutta ja kauhua. Tyylilajien sekamelska on kuitenkin varsin ymmärrettävä kirjan syntytaustaa vasten, sillä Tikkanen on kertonut, että kirjoitti teoksensa näkemänsä unen pohjalta. Unessa keskeisellä sijalla oli saari nimeltä Yshaloon, jonka vaiheisiin koko romaanin juoni kytkeytyy. Päähenkilöitä onkin oikeastaan kaksi: Ymarrak, jonka elämää teos seuraa, ja Yshaloonin saari kahden maailman rajalla.
Unen pohjalta kirjoitulta kirja vaikuttaakin – hyvässä ja pahassa. Juonenkäänteitä ei voi aavistaa ennalta, lukijan täydennettäväksi jää paljon aukkoja, henkilöiden nimet kuulostavat jopa fantasianimiksi todella kummallisilta ja tarina saattaa yllättäen keskeytyä ja tehdä tilaa sekavalle unijaksolle. Toisaalta vääristynyt ja houreinen maailma on kirjan ominta antia, mutta samalla se myös etäännyttää lukijaa. Oikein mistään ei saa otetta, kun tukevaa ja tuttua maaperää ei löydy.
Päähenkilökään ei oikein kelpaa ankkuriksi, koska hänestä ei ole kovin helppo pitää. Ymarrak näkee fantasiaunen raiskauksesta ja kuvittelee, että hänen suuri rakkautensa palaisi käsivarsille vielä vuosikymmenen odottelun jälkeen uuden miehensä hyläten. Ylipäätään naishahmot teoksessa turhauttavat: heidät on kirjoitettu laiskasti ja esineellistävästi, enimmäkseen klassisiin rooleihin. Äideiksi, rakastetuiksi ja raiskattaviksi. Raiskausuni ei edes edistä tarinaa millään tavalla tai syvennä henkilöhahmoja – se vain katkaisee juonen yllättäen satunnaisen ja tarpeettomalta tuntuvan kohtauksen vuoksi.
Yshaloon voisi olla monia asioita. Se yhdistelee erilaisia lajityyppejä rohkeasti ja lähtee juonessaan uusille ja odottamattomille poluille. Teos sortui kohdallani kuitenkin siihen, etteivät sen henkilöhahmot koskettaneet lainkaan. Pikemminkin heidän toimintansa alkoi ärsyttää siinä määrin, että lukeminen oli paikoitellen varsin vaikeaa. Toisaalta voi olla, että inhorealistisemmasta kerronnasta ja unenomaisesta juonenkulusta itseäni enemmän nauttiva lukija ihastuisi Yshalooniin ikihyviksi. Uskallankin väittää, että jokaiselle Yshaloonin lukeneelle muodostuu kirjasta selkeä mielipide – sen verran erikoinen tulokas se on.