Carlos Ruiz Zafón

Olen lukenut kirjailijalta Enkelipelin, Tuulen varjon ja Taivasten vangin - tässä järjestyksessä. Vaikkakin kirjat voi lukea itsenäisinä teoksina, en siltikään lukisi Taivasten vankia ennen Tuulen varjoa, koska muuten spoilaantuisi aika paljon ensimmäisen kirjan tapahtumista. Tietysti, jos se ei haittaa...

Omalla tavallaan olen hyvin tyytyväinen, että aloitin Enkelipelillä, jolloin kirjat olivat tapahtumiensa puolesta kronologisessa järjestyksessä. Ja varsinkin kun Enkelipeli on ehkä se heikoin noista kolmesta, vaikkakaan se ei jää paljoa jälkeen Taivasten vangista. Suosikkini on ehdottomasti Tuulen varjo.

Pidän Ruiz Zafónin tavasta kirjoittaa ja kuvailla Barcelonaa. Olin reissussa juurikin Bracelonassa, kun matkakumppani luki näitä kirjoja, ja suositteli niitä minullekin. Olihan se hauskaa lukea kirjoja ja tavallaan tietää, että missä päin Barcelonaa kirjojen hahmot seikkailivat. Muutenkin idea Unohdettujen kirjojen hautausmaasta on ihastuttava, toivoisin oikeasti että sellainen paikka olisi olemassa. Tarinoiden juonirakenteet ovat tarpeeksi erilaisia, jotta ne tuntuvat raikkailta ja mukaansa tempaavilta. Henkilöhahmotkaan eivät ole ärsyttäviä, varsinkin Daniel Sempere on hyvin sympaattinen tyyppi. Hiukan ehkä häiritsee, että kirjoissa "pahat" tyypit ovat aika brutaaleja, melkeinpä sadisteja. Tai ainakin tällainen mielikuva minulle on jäänyt.

Eija kirjoitti: Jostain luin ja olin ymmärtävinäni, että Ruiz Zafón kirjoittaisi vielä yhden Unohdettujen kirjojen hautausmaa –sarjan kirjan?

Ainakin Taivasten vangin loppu viittasi siihen hyvin vahvasti. Minä ainakin koin sen niin, sillä miksipä muuten tarinan loppussa olisi avattu uusia juonirakenteita ja jätetty niitä sitten ihan auki.

Kylläpäs minulla kesti kauan tarttua Marinaan. Monta kertaa katselin sitä kirjastossa, mutta ei vaan yhtään kiinnostanut lukea sitä. Lopulta sain sen sitten lainattua, mutta oli vaikea aloittaa. Mutta sitten kun ekat sivut luki, en yhtään ymmärrä miksi oli niin vaikeaa tarttua tähän kirjaan. Tarina imaisi mukaansa heti. Ei Marina nyt vedä missään mielessä vertoja Unohdettujen kirjojen hautausmaa -kirjoille, mutta sama fiilis siinä oli. Hahmot tekevät asioita jotenkin hyvin vaivattoman oloisesti, juoni etenee ja asiat selkiintyvät. Hiukan ärsyttää hyvin tuttu kaavamaisuus näissä kirjoissa. On jokin kauan hautunut salaisuus, tragedia tai mysteeri, sitten joku pojankloppi törmää siihen sattumalta ja tämän tekojen seurauksena salaisuus, tragedia tai mysteeri nousee päivänvaloon ja mahdollisesti se saadaan ratkaistua. Tämä poika toimii katalysaattorina, mutta ei itse varsinaisesti ole tapahtumien keskiössä. Mutta se, että tarinat sijoittuvat hyvin maagisen oloiseen Barcelonaan, on plussaa. Haluaisin lukea lisää Zafónilta, mutta nimenomaan jotain uutta ja aikusille suunnattua.