|
Artikkelit
|
|
Kirjoittanut Jani Kangas (Athicus)
|
|
10.03.2013 20:25 |
|
Dan Simmons: Flashback
Like 2012 - Risingin tietokannassa
Amerikkalaiskirjailija Dan Simmonsin uusin romaani on nimeltään Flashback. Kirjassa esiintyy myös samanniminen huume, jonka käyttäjä voi elää uudelleen muistojaan. Flashback-kirjan lukija alkaa hyvin pian kaivata huume-flashbackia palatakseen aikaan, jolloin kirjaa ei ollut olemassakaan ja Dan Simmons oli suuri kirjallinen lupaus, jolta saattoi Hyperion-romaanien pohjalta odottaa mitä vain.
Flashback sijoittuu 2030-luvulle ja pääosin Denverin kaupunkiin. Lähitulevaisuudessa USA on vain muisto nykyisistä suurvalta-ajoistaan ja sitä uhkaavat niin ulkoiset kuin sisäisetkin viholliset. Eipä siis kumma, että suurin osa entisestä keskiluokasta kuluttaa aikaansa flashback-tripeillä rypien nostalgisissa amerikkalaisen imperiumin kunnian päivissä. Samaan aikaan Yhdysvaltoja nakertavat etelästä Nuevo Mexicon reconquista-liike, Kanadan kautta maahan soluttautuvat Uuden kalifikunnan muslimifundamentalistit ja liittovaltion talouselämä on japanilaisten tsaibatsujen käsissä.
|
|
Viimeksi päivitetty 11.03.2013 00:07 |
|
Lue lisää...
|
|
Artikkelit
|
|
Kirjoittanut Ella Peltonen (Dyn)
|
|
25.02.2013 22:34 |
Italo Calvino: Kenraali kirjastossa
Tammi 2012 - Risingin tietokannassa
Italo Calvinon (1923–1985) nimi ei ehkä ensimmäisenä yhdisty scifiin, sen verran korkeakulttuurisessa maineessa hänen teoksensa ovat. Spekulatiiviset elementit ovat silti Calvinon tärkeä kerrontakeino. Myös Kenraali kirjastossa -kokoelman novelleissa liikutaan niin rinnakkaistodellisuuksissa, satumaailmoissa kuin vieraissa valtakunnissakin.
Calvino on ennen kaikkea yhteiskunnallinen kirjoittaja. Tämän kokoelman sadunomaiset, lyhyet kertomukset sisältävät kaikki piikkejä ja huomioita todellisen maailman menosta. Vaatii silti historiantuntemusta yhdistää tarinoita oikeisiin hahmoihin ja tapahtumiin jossain 40- ja 50-lukujen poliittisissa sekasotkuissa. Onneksi monista teemoista nauttii myös ilman tätä ulottuvuutta. Ajoittain hyvinkin veikeät tarinat valottavat ihmismielen eri puolia kiinnostavasti.
|
|
Lue lisää...
|
|
Uutiset
|
|
Kirjoittanut Jussi
|
|
20.02.2013 19:37 |
|
Tässä ehdokkaita eri sarjoissa.
Romaanit
- Throne of the Crescent Moon, Saladin Ahmed (DAW; Gollancz ’13)
- Ironskin, Tina Connolly (Tor)
- The Killing Moon, N.K. Jemisin (Orbit US; Orbit UK)
- The Drowning Girl, Caitlín R. Kiernan (Roc)
- Glamour in Glass, Mary Robinette Kowal (Tor)
- 2312, Kim Stanley Robinson (Orbit US; Orbit UK)
Pienoisromaanit
- On a Red Station, Drifting, Aliette de Bodard (Immersion Press)
- After the Fall, Before the Fall, During the Fall, Nancy Kress (Tachyon)
- “The Stars Do Not Lie,” Jay Lake (Asimov’s 10-11/12)
- “All the Flavors,” Ken Liu (GigaNotoSaurus 2/1/12)
- “Katabasis,” Robert Reed (F&SF 11-12/12)
- “Barry’s Tale,” Lawrence M. Schoen (Buffalito Buffet)
Pitkänovellit
- “The Pyre of New Day,” Catherine Asaro (The Mammoth Books of SF Wars)
- “Close Encounters,” Andy Duncan (The Pottawatomie Giant & Other Stories)
- “The Waves,” Ken Liu (Asimov’s 12/12)
- “The Finite Canvas,” Brit Mandelo (Tor.com 12/5/12)
- “Swift, Brutal Retaliation,” Meghan McCarron (Tor.com 1/4/12)
- “Portrait of Lisane da Patagnia,” Rachel Swirsky (Tor.com 8/22/12)
- “Fade to White,” Catherynne M. Valente (Clarkesworld 8/12)
Novellit
- “Robot,” Helena Bell (Clarkesworld 9/12)
- “Immersion,” Aliette de Bodard (Clarkesworld 6/12)
- “Fragmentation, or Ten Thousand Goodbyes,” Tom Crosshill (Clarkesworld 4/12)
- “Nanny’s Day,” Leah Cypess (Asimov’s 3/12)
- “Give Her Honey When You Hear Her Scream,” Maria Dahvana Headley (Lightspeed 7/12)
- “The Bookmaking Habits of Select Species,” Ken Liu (Lightspeed 8/12)
- “Five Ways to Fall in Love on Planet Porcelain,” Cat Rambo (Near + Far)
Lisätietoja. |
|
Artikkelit
|
|
Kirjoittanut Taru Hyvönen (Tiuku)
|
|
02.02.2013 17:20 |
David Safier: Happy Family
Bazar 2012 - Risingin tietokannassa
Bazar Kustannus näyttää luottavan David Safierin huumorifantasiaan, sillä Happy Family on jo toinen tältä saksalaiselta tv-käsikirjoittajalta käännetty romaani. Happy Familyä ja syksyllä 2011 suomeksi ilmestynyttä Huonoa karmaa (tutustu arvosteluuni) yhdistää se, että päähenkilöt kokevat aikamoisia muodonmuutoksia. Nähtävästi aihepiiri puhuttelee Safierin mielikuvitusta ja huumorisuonta.
Happy Familyn pääosassa on varsin unhappy family, jonka jokainen jäsen on vähän hukassa. Epätoivoinen äiti yrittää elvyttää perhesuhteita raahaamalla koko poppoon hirviökostuumeissa Stephenie Meyerin kirjan julkaisutilaisuuteen, missä asiat eivät tietenkään mene suunnitelmien mukaan. Kaiken kurjuuden huipuksi paluumatkalla perheen tielle osuu eräs varsin kuuluisa noita, joka taikoo heidät naamiopukujensa mukaisiksi otuksiksi: vampyyriksi, ihmissudeksi, muumioksi ja Frankensteinin hirviöksi.
|
|
Lue lisää...
|
|
Uutiset
|
|
Kirjoittanut nadja s
|
|
28.01.2013 23:36 |
|
Atorox on pyörähtänyt taas käyntiin, ja ennen varsinaista äänestystä on vuorossa ehdokasasettelu. Jos olet lukenut vuonna 2012 ilmestyneen kotimaisen spefi-novellin, jonka katsot ansaitsevan paikan Atorox-mittelössä, ilmianna novelli Atorox-vastaavalle. Tämän voit tehdä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen atorox2013(ät)tsfs.fi tai täyttämällä sähköisen lomakkeen, joka löytyy Turun Science Fiction Seuran nettisivuilta. Sivuilta löytyy myös lisäohjeita sekä lista edellisvuonna julkaistuista novelleista. Ehdokasasettelu päättyy 10.3.2013.
Ehdokasasetteluun osallistuminen ei vaadi seuran jäsenyyttä, rekisteröitymistä tai muutakaan erikoista. Jos olet lukenut hyvän novellin, kerro siitä! Lisätietoa voi kysyä Atorox-vastaavalta joko yllämainitun sähköpostiosoitteen välityksellä tai vierailemalla Facebookin tapahtumasivulla.
|
|