|
Artikkelit
|
|
Kirjoittanut Niina Tolonen (Nafisan)
|
|
21.04.2013 22:57 |
Beth Revis: Across the Universe - Miljoona aurinkoa
Otava 2013 - Risingin tietokannassa
Ensimmäinen osa Across the Universe -sarjassa, Matka alkaa, toi raikkaita tuulia nuorten scifikirjallisuuteen. Teos ilmestyi suomeksi alkuvuodesta 2012. Nyt vuotta myöhemmin lukijoiden odotukset palkittiin, kun uutta planeettaa, Kentauri-Maata, kohti lähetetylle avaruusalukselle sijoittuva sarja sai jatkoa.
Toisessa osassa Miljoona aurinkoa puheenvuoron saavat jo tutuksi tulleet Amy, Varjelus- aluksella syväjäädytettynä matkannut tyttö ja Seuraaja, aluksen hierarkiassa Vanhimman jälkeen toinen ja myöhemmin tämän tittelin perivä poika. Kerronta etenee edellisen osan tavoin vuoroin Amyn ja Seuraajan näkökulmista. Aikaisemmin kävi ilmi, että Amy on herännyt liian aikaisin, eikä tule koskaan näkemään vanhempiaan muutoin kuin jäähän vangittuina.
Matkan oli alkuperäisten laskelmien perusteella tarkoitus kestää 300 vuotta, mutta jokin menee pieleen ja pikku hiljaa koko tapahtumien ketju alkaa paljastua Amylle ja Seuraajalle. Toisessa osassa näitä salaisuuksia paljastuu lisää. Aluksen historiassa tunnetaan suuri taistelu, jonka jälkeen Vanhin-järjestelmä otettiin käyttöön.
|
|
Lue lisää...
|
|
Artikkelit
|
|
Kirjoittanut Ville-Markus Nevalainen (VMN)
|
|
21.04.2013 22:38 |
Ahmad Khalid Tawfiq: Utopia
Like 2013 - Risingin tietokannassa
Utopia on erilainen kirja, sen huomaa heti silmään pistävästä ja erittäin komeasta kannesta. Toinen huomio on kirjailija: Ahmad Khalid Tawfiq. Siis kuka? Egyptiläinen kirjailija, kääntäjä ja lääketieteen professori, jota pidetään yhtenä arabimaailman merkittävimmistä kirjailijoista. Utopia on hänen ensimmäinen suomennoksensa. Jotain erilaista siis on luvassa.
Tawfiq kertoo tarinan Utopiasta, Egyptin lähitulevaisuuteen sijoittuvasta kaupungista, jonne rikkaat ja vaikutusvaltaiset vetäytyvät jättäen muun maan oman onnensa nojaan. Utopiassa elää nyt uusi sukupolvi, jonka elämä on kyllästetty kullalla ja rikkauksilla. Se ei kuitenkaan riitä elämään turtuneille nuorille: huumeet, seksi, kuluttaminen, mikään ei enää tunnu missään. Nuorten elämä on pelkkää tylsyyden tappamista, ja siksi he etsivät äärimmäisiä keinoja viihdyttääkseen itseään.
Scifielementtejä teoksessa ei ole juuri lainkaan, vain muutamat lähitulevaisuuden visiot värittävät Tawfiqin Utopiaa. Nämäkin elementit ovat lähinnä taustatekijöitä, jotka luovat pohjaa juonelle.
|
|
Lue lisää...
|
|
Uutiset
|
|
Kirjoittanut Hiistu
|
|
18.04.2013 22:12 |
|
Risingshadow yhdessä Vaskikirjojen kanssa järjestää kilpailun, jossa on palkintona tuore Michael Moorcock -suomennos Ilmojen sotaherra !
Lue osallistumisohjeet: täältä.
Onnea kilpailuun! |
|
Viimeksi päivitetty 18.04.2013 22:15 |
|
Artikkelit
|
|
Kirjoittanut Ville-Markus Nevalainen (VMN)
|
|
14.04.2013 23:00 |
Stephen King: 22.11.63
Tammi 2013 - Risingin tietokannassa
Kauhun mestari Stephen King on kirjoittanut jälleen yhden tiiliskiven. Useita palkintoehdokkuuksia ja kehuja saanut 22.11.63 kertoo äidinkielenopettaja Jake Eppingistä, joka löytää pikaruokalan varastosta portin vuoteen 1958. Sinne hän päättää jäädä aina vuoteen 1963 asti estääkseen Lee Harvey Oswaldia tappamasta John F. Kennedyä.
Lähtökohdiltaan kirja kuulostaa erinomaiselta: on mielenkiintoista myös nähdä, mitä King saa irti aikamatkustuksesta. Yli 850 sivun pituinen kirja on tosin uhkaava näky, ja vaati lukijalta rohkeutta käydä sen kimppuun. Kirjalla on monia eri vaiheita, ja toisinaan se tuntuu olevan jopa monta eri kirjaa. Osittain Looper -tyylistä aikamatkustusta, osittain vaihtoehtoishistoriaa, aimo annos draamaa ja romantiikkaa, siellä täällä kutkuttavaa jännitystä ja hyppysellinen aivot ympäri kääntävää yliluonnollisuutta. Nämä eri vaiheet kestävät toisinaan niin kauan, että aiemmat juonet ja motiivit ja oletetut tulevat alkavat jo unohtua. Silti King onnistuu sitomaan narut näppärästi yhteen, vaikka varsinkin pitkä keskiosa tuntuu olevan pelkkää täytettä. Aikamatkustus jää enemmän juonen keinoksi sen sijaan, että nousisi pääasiaksi.
|
|
Lue lisää...
|
|
Artikkelit
|
|
Kirjoittanut Juha Salmi (Dragan)
|
|
14.04.2013 11:58 |
Hannu Rajaniemi: Fraktaaliruhtinas
Gummerus 2013 - Risingin tietokannassa
Puolitoista vuotta sitten Hannu Rajaniemen Kvanttivaras julkaistiin yhtenä kohutuimmista suomalaisen scifin esikoiskirjoista. Sen löi lävitse maailmanlaajuisesti ja tuli vasta sitten käännetyksi suomeksi. Kirja myös sai Tähtivaeltaja-palkinnon vuoden parhaasta suomeksi ilmestyneestä scifikirjasta.
Fraktaaliruhtinaassa Rajaniemi lähtee jatkamaan tarinaa, vaivautumatta sen kummemmin kertaamaan vanhoja tapahtumia. Fraktaaliruhtinas seuraa kahta juonenkaarta. Ensimmäisessä mestarivaras Jean le Flambeur ja tekoäly Mieli matkaavat maahan suorittamaan Mielen työnantajan tehtävää. Toisen juonen keskipisteessä on uusi hahmo Tawaddud. Hän on eliittiperheen tytär, joka yrittää kaikin keinoin voittaa oman perheensä arvostuksen.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>
|
|
Sivu 2 / 75 |