Näitä on varmaan aika paljonkin, mutta ainoa joka tulee juuri nyt mieleen on varmaan kaikkien tuntema

My heart will go on  http://www.youtube.com/watch?v=PKS5DwSC0fo

Tämä kappale on aina saanut minut haikeaksi.

Lunta on vähän (mutta se pari milliäkin on jotain merkittävää :D)

Eli siis lunta on se lumen ja kuuran rajalla oleva kerros, eikä se nyt ole ongelma mutta se h***etin musta jää asvaltin päällä   ehdin kaatua kahdesti parinsadan metrin matkalla bussipysäkiltä -ironistako?- lääkäriin.

Muoks: Nyt sitä on jo liikaakin...

Kuningas Litmanen

Täytyy nyt julkisesti myöntää, että tuo oli pakko käydä katsomassa. Niin paljon mainostettu, että jos ei muuten niin ainakin uteliaisuudesta.

Eli siis kävin katsomassa tämän pari viikkoa sitten, niin äitin kanssa.... Tarkoitus oli mennä parhaan kaverin kanssa katsomaan tämä, mutta kun ehdotan tätä ensimmäinen kommentti on: Kuka se Litmanen on? No joka tapauksessa, olemme siis salin ainoat naiskatsojat. Kuitenkin kun elokuva alkoi, tämä ja kaikki muut ajatukset unohtuvat. Elokuva oli kiinnostava ja yllättävän mielenkiinotoinen dokumenttielokuvaksi.

Kiinnostavinta elokuvassa oli ehkä Litmasen ja hänen entisten pelikavereidensa muistelu. Ja jalkapalloilijan silmin tietenkin pätkät upeimmista pelitilanteista ja maaleista. Jos joku leffassa häiritsi, niin tuo jatkuva ajassa pomppiminen, se että ensin puhutaan Ajax-vuosista ja sitten polvileikkauksesta. Kuitenkin tämän elokuvan katsottuaan tajuaa miksi Litmanen on paras suomalainen jalkapalloilija kautta aikojen.

Salmiakki on jossain muodossa ok, mutta esimerkiksi vanhan ajan autot ovat vain yksinkertaisesti kamalia. Salmiakki salmiakkina siis menee vain kun MITÄÄN muuta ei vain yksinkertaisesti ole. Kuitenkin pidän salmiakista mm. niissä ruosteisissa autoissa ja muissa sellaisissa.

Ja aivan kuten Morris jo tuossa edellä sanoi:


Itse kyllä pidän ainoastaan niistä ruskeista, joita on värillisissä pusseissa, teen varmaan aina karkkikaupoille palveluksen kun sorkin sieltä lootasta ainoastaan ne ruskeat :)

Medusan perintö

Hmmm... En ollut nähnyt aikaisempia osia, ainoastaan kuullut niistä jotain, joten varsinkin elokuvan alku meni täysin yli ymmärryksen, mutta loppua kohti juoni selkeni. En todellakaan ole toiminta-fani mutta tämä yllätti positiivisesti, ehkä siksi että kaiken toiminnan keskellä juoni oli ironinen, ja varsinkin lopun takaa-ajo kohtauksessa puolet salista räjähti nauruun.

Itseasiassa menen tänään katsomaan Kuningas Litmanen elokuvan/dokumentin. Kaiken hehkutuksen jälkeen odotukset ovat korkealla, ja toivon että se on onnistuttu kuvaamaan kiinnostavasti, koska futisfanina en halua tylsää kahden tunnin dokumenttia. Eli toivon siis että en nukahda kesken kaiken :)

Rahastusta, ei rahastusta. Ainakin omalla kohdallani raja on hiuksenhieno. Pottereissa sen kahteen osaan jakamisen hyväksyin, ja pidin tarpeellisena, mutta Aamunkoissa en ehkä niinkään, sen kun olisi saanut melkovarmasti mahdutettua yhteen, hieman pidempään elokuvaan....
Tuntuu siltä että viimeisen osan kahdeksi jakamisesta on tulossa (pirullinen) trendi ainakin kirjasarjan pohjalta tehdyissä elokuvissa. Sinäänsä haiskahtaa pahasti rahastukselta, koska joskus (useimmiten?) se on melko turhaa, ja jos tästä tulee trendi, niin onhan se aika keljua maksaa sekä ykkös- että kakkososan näkemisestä. JA odottaa vuoden sen kakkososan ilmestymistä....

Mutta kuitenkin - myönnän - että olen se minäkin menossa katsomaan Aamunkoin kakkososan, vaikka rahastusta olisikin

Kirjoitin uuden kirja-arvostelun ja "tykkää" lukee (ainoastaan omassa kommentissani) englanniksi ja entinen teksti "arviointisi on tallennettu onnistuneesti" tjsp. ilmestyi myös englanniksi ja sitten kirjoitusvirhe: spoileri varoitus :)

En tiedä onko tämä nyt varsinaisesti virhe (ja jos onkin niin todennäköisesti minussa ) mutta miksi en nää logiikkaa siinä mihin kohtaan uusi kirja-arvostelu ilmestyy (itselläni ainakin keskelle ketjua ja kaiken lisäksi tykkää-kohta on englanniksi) kirjoitin arvostelun siis Merenjumalan poika kirjaan.

Olen sen verran uusi kasvo täällä että en ole vanhempaan versioon mitään kirjoitellut, joten päätin nyt kirjoittaa oman tarinani tähän. Se ei ole onneksi niin paha kuin monilla muilla. Kiusaaminen alkoi ihan yllättäen kolmannella luokalla, en ollut sitä ennen ollut suosittu mutta en hyljeksittykään, minulla oli paras ystäväni ja se riitti silloin. Kuitenkin, kolmannella luokalla ollesamme väistökoulussa, kiusaaminen alkoi, yksinkertaisesti, koska en ollut yhtä nopea juoksija, siis oikeasti! Näin jälkikäteen se tuntuu tosi lapselliselta, mutta sellaista kiusaaminen oli siinä iässä.

Eli siis, kouluvuoden alussa minä ja "bestikseni" ystävystyimme toisen luokkamme tytön kanssa ja kuten asia on moneen, moneen kertaan todettu, kolmen tytön porukka ei vain yksinkertaisesti voi toimia. Ensin minä ja se uusi tyttö jätimme bestikseni, emme nyt varsinaisesti yksin, mutta kuitenkin. Aloimme siis viettää enemmän aikaa kahdestaan. Jossain vaiheessa, en muista tarkasti, tilanne muuttui, yhtäkkiä minä olin se kolmas pyörä, se joka jätettiin paria valitessa yksin, se jonka kanssa ei haluttu viettää aikaa. Samaan aikaan kuvioihin astui hippa juuri niin, hippa. Välitunneilla, kun ei ollut tekemistä aloimme leikkiä hippaa ja minä huonoilla fyysisillä ominaisuuksilla varustettuna jäin tietenkin jatkuvasti.

Ensin sääntönä oli, että kahden välitunnin jälkeen hippa vaihtuu, mutta sitten kuvioihin astui se tyttö joka oli nyt entisen bestikseni paras ystävä. Hänhän oli se joka viisaana (ja meistä nopeimpana) totesi, että ei ikinä, hippaa vaihdetaan vasta kahden päivän päästä. Omalaatuisen hippamme säännöissä sanottiin, että väsyttäminen on kielletty, juurikin näin, eli aina kun sain jonkun kiinni todettiin se heti ilmiselväksi väsyttämiseksi, mitä se ei tosiaankaan ollut. Kuitenkin se että pahin kiusaajani juoksutti minua pari kertaa puolet välkästä kukkapenkkien ympäri, ei ollut missään tapauksessa väsyttämistä.

Yhden kerran päätin, että tällä välkällä en mene muiden tyttöjen luo, vaan menin juttelemaan kahden naapuriluokkalaisen kanssa. Ja jo ennen seuraavan tunnin alkua sain katua sitä. Siinä kuultiin syytöksiä että jätin heidät (neljä) yksin ja uhkailua ja kiristystä ja haukkumista. Seuraavan välkän itkin vessassa. Tämä vain jatkui ja jatkui. Aina välillä hippa vaihdettiin loikkikseen (yksi jää ja sanoo kuinka monta loikkaa muut hyppäävät ja kun muut ovat loikkineet lähtee jäänyt heitä kohti ja hyppää itse yhden hypyn vähemmän jne.) Minä jäin tietysti ensimmäisenä ja muille huijaaminen oli ilmeisesti sallittua. Koulun jälkeen päätin kerran ottaa härkää sarvista ja kysyä voiko entinen bestikseni olla. Lopputulos tässä oli se, että menin hänen ja hänen uuden bestiksensä luo ja ette ikinä voi arvata mitä leikimme..... hippaa tietenkin. *Ironinen hymy*

Kenellekkään en asiasta uskaltanut puhua ja kouluhaluttomuus iski ensimmäisen kerran elämässäni. Vanhempiani ei voi kyllä tarkkanäköisyydestä syyttää, he tajusivat että jotain oli pielessä vasta kun yhtenä aamuna itkin että en halua mennä kouluun! Vasta suuren suostuttelun jälkeen suostuin kertomaan mikä oli vialla, ja silloinkin esitin asian siinä valossa että kiusaaminen oli alkanut vasta noin kuukausi sitten, oikeasti olin kestänyt tuota kaikkea jo reilusti yli puoli vuotta Vanhempani ottivat yhteyttä entiseen bestikseeni (eivät jostain syystä hänen vanhempiinsa) ja hippa loppui vihdoin ja viimein. Mutta kiusaaminen ei. Tuolloin löysin kirjat, olin aina tykännyt lukea, mutta tuolloin luin aivan valtavia määriä esimerkkinä päivä jolloin luin neljä viimeistä Harry Potteria, yhtenä koulupäivänä, ollessani 9- vuotias. Kirjat tarjosivat minulle poispääsyn arjesta ja jokapäivä koulun jälkeen menin moneksi tunniksi kirjastoon, vain saadakseni olla yksin ja lähellä kirjoja.

Kun sitten viimein koitti se päivä kun koulut loppuivat olin onnellinen, valtavan onnellinen. Neljäs ja viides luokka sujuivat hyvin, olin oppinut taas luottamaan bestikseeni joka oli siis sama kuin epulla ja topulla. Viidennellä luokalla (kun luokkamme vaihtui eli siis kolmesta nelkkiluokasta tuli kaksi viikkiluokkaa) pääsin jopa siihen ns. johtoporukkaan ja todistuksen keskiarvoni oli 9.7. Helvettini alkoi uudelleen vasta kuudennella luokalla.

Kuudennella luokalla tämä ns. johtoporukka, johon oli aikaisemmin kuulunut kuusi tyttöä, kolme "bestisparia" kutistui viiteen tyttöön, jolloin muodostui kaksi bestisparia + se yksi yksinäinen (lukekaa: minä). Tämä entinen bestikseni, jolle olin antanut anteeksi kolmannen luokan piinan, oli kesän aikana ystävystynyt luokan ja meidän porukkamme johtajan kanssa. Ja ensimmäisenä kouluaamuna kun olimme lähdössä kouluun yhdessä hän sanoi että, eihän sulla oo mitään sitä vastaan että me mennään kouluun... (tämän johtajan) ...kanssa? No vastasin tietenkin että ei, vaikka aavistelin jo pahaa. Syksyn myötä bestikseni alkoi ennen tunnin alkua istuskella tämän toisen tytön pulpetilla ja nyt menimmekin joka aamu kouluun kolmestaan. Minulta rupesi puhuttava loppumaan, ja koulumatkat menivätkin niin että he nauroivat ja juttelivat, minä olin hiljaa.

Joulun aikaan tilanne kärjistyi siihen, että he lähtivät koulussa ruokapöydästä kun minä istuin siihen, rupesin kuulemaan selvää vihjailua koostani, vaatteistani ja jopa siitä että kun nilkkani venähti, rupesi kulkemaan huhu, että se on vain  huomion kalastelua. Koulunkäyntini alkoi huojua, ei numerollisesti sain vieläkin kokeista kymppejä, mutta esimerkiksi läksyjen teko jäi usein yölle, kun puursin niitä vielä kahdeltatoista, ja taas, aloin lukemaan järkyttäviä määriä, usein luin nukkumaan mentyäni vielä viisi-kuusi tuntia. Samoihin aikoihin olin niin epätoivoinen, että jopa vanhempani huomasivat sen. Äitini sanoi silloin että ilkeä ei saa olla, mutta vastaan saa sanoa, sinäänsä ihan toimiva ohje, mutta kun vastassa on luokan johtoporukka, se tuntui melkein itsemurhayritykseltä.

Keväällä kun pyöräilykausi alkoi sain entiseltä bestikseltäni joka ikinen aamu saman viestin: Sori me ei voia pyöräillä tänään. Opin jo odottamaan sitä ja yhtenä aamuna olin ihmeissäni kun sitä ei kuulunut. Sinä aamuna olin toiveikas. Menin aamulla bestikseni luo ja toiveikkuuteni häipyi sillä sekunnilla kun hän tuli avaamaan oven. Hän katsoi minua ihmeissään ja kysyi mitä asiaa minulla on. Sanoin, että ilmeisesti et voi sittenkään pyöräillä tänään, hän soitti uudelle bestikselleen, ja kuulin heidän keskustelunsa. Se ei ollut mitään mukavaa kuultavaa, he olivat ilmeisesti sopineet, että laittavat minulle vuoropäivin viestin, etteivät voi pyöräillä, no eipä siinä mitään muuta. Sitten sen kerran kun en mennyt aamulla kysymään heitä, vaan menin suoraan kouluun, oli minulle odotettavissa helvetti. Vasta silloin sanoin heille ensimmäisen kerran edes kaukaisesti pisteliäästi.

Sitten päätin kerran, kun itsetuntoni oli jo aivan pohjilla ja pidin itseäni rumana, tyhmänä, ja kaikilla muilla tavoilla epäonnistuneena, että menen ruokalassa luokkani toisen tyttöporukan luo. Siitä se viimein alkoi, kapinointi entistä porukkaani vastaan. Ensin olin siinäkin porukassa epävarma, mutta sitten löysin siitä porukasta nykyiset parhaat ystäväni, samat tytöt joita olin edellisessä porukassa mollannut jatkuvasti. He osoittautuivatkin todella mukaviksi, samaan aikaan kauan odottamani tieto julkaistiin, ja kuten olin toivonutkin, pääsin toiseen yläkouluun kuin kaikki muut. Kouluhaluttomuuteni joka oli taas ilmestynyt, kuoli uuden porukan mukana ja todistukseni oli luokan paras keskiarvolla 9.8.

Nyt olen päässyt osittain yli kaikesta tapahtuneesta, mutta prosessi on vielä paljon kesken. Siitä on jäänyt arpia, olen vieläkin epävarma ja koen viattomankin puheen helposti vihjailuksi. Mutta ilman noita kokemuksia en olisi samanlainen, ne ovat vahvistaneet (ja heikentäneet) minua ja kuuluvat nyt persoonaani. Ja on periaatteessa totta, että kaikki mikä ei tapa vahvistaa, ainakin ajan myötä....

Itse pidin ennen äänikirjoja raivostuttavana (ja kalliina) kasana Cd-levyjä, mutta tuo tietokoneelle lataaminen ja siitä esim. mp3 siirtäminen kuulostaa kätevältä. Kun en harmikseni pysty autossa lukemaan, saattaisi tuollainen järjestely olla toimiva. Tietysti, nirso kun olen (;p) pilaisi luku/kuuntelu koemukseni varmasti, jos lukijan ääni olisi ärsyttävä jne.

Äänikirjat saattaisivat siis olla toimiva ratkaisu niihin hetkiin, jolloin oikeaa kirjaa ei vaan voi lukea. Kuitenkin pidän paljon enemmän siitä kun saan käännellä kirjan sivuja, kuin siitä että joku yksitoikkoinen ääni lukee kirjan puolestani

Juuri tuli ilmoitus että Veren sitomat on ilmestynyt kirjastoon (ehdittiin sitä jo odotellakin). Itseäni ärsyttää kirjoissa tuo Sookien asenne, että olen kunnollinen ihminen, enkä siedä tappamista ja käyn kirkossa. Ja sitten Pahan veren valtakunnassa kuitenkin


Suosikkejani sarjassa ovat ehdottomasti Alcide ja Quinn (pidän näköjään muodonmuuttajista :)) Eric ja Bill ottavat kunnolla päähän. Olen vain iloinen, että Bill siirtyi kirjoissa taka-alalle ja että Quinn astui kuvaan. Ja siksi minua ärsytti aivan tolkuttomasti kun Sookie


Mutta kuitenkin vaikka sarja ottaa päähän ja aiheuttaa ärsyynnystä, ei sitä vain voi lopettaa kesken, siihen on jäänyt koukkuun ja haluaa tietää mitä seuraavaksi käy...

Olen tutustunut, mutta englanniksi luettujen kirjojen määrä rajoittuu muutamaan ja keskusteluihin en taida lähteä englantiani tai "englantiani" mongertamaan, joten eipä minua siellä juuri muuten nää kuin kirjojen ilmestymispäiviä etsimässä :)

Mielestäni todella onnistunut kuvaus vanhasta miehestä, joka lukee vanhoja, sota-ajan kirjeitä. Kuvaus oli erittäin onnistunutta ja aidon kuuloista, voisi kuvitella, että nämä henkilöt ja kirjeet ovat oikeasti olemassa. Kirjeet, joita vanhus luki olivat aidon kuuloisia ja vaikka yleensä pidän murteita häiritsevinä, tähän tarinaan ne sopivat täydellisesti, ja toivat kirjeisiin oman sävynsä.

Teksti oli suloisenkatkera kuvaus sotilaan perheen elämästä, ja siihen liittyvästä pommitusten ja sodan tuomasta pelosta, ja uskosta siihen että isä/mies palaa vielä takaisin. Tämä teksti oli niitä, jotka erottuvat joukosta erillaisuudellaan ja jäävät mieleen.

En voi kuin olla samaa mieltä. Näkee että olet todella lahjakas ja ettei kuviksen ope ole tiennyt mistä puhuu :D Kuten on jo mainittu tarvitsisivat työsi hieman lisää väriä, tai lyijykynällä sävyttämistä, mutta mielestäni ne eivät silti näyttäneet keskeneräisiltä. Työsi olivat ihanan yksityiskohtaisia sekä kauniilla, että hieman karmivalla tavalla esim. se luurankohevonen :).

Tiedän, että minä en osaisi piirtää edes suoraa viivaa :), joten arvostan todella paljon tuollaisia töitä, jotka näyttävät persoonallisilta, ilmeikkäitä ja kaiken lisäksi vielä aidoilta.

Entä miten tämä Sir, Sire puhuttelu pitäisi kääntää, kun varsinkin suomeksi kuulostaa hieman oudolta jos esim. Yes Sir on Kyllä herra, koska varsinkin hieman vanhemmassa englantilaisessa kirjallisuudessa kutsutaan arvostettuja henkilöitä jatkuvasti Sir tai Sire hmm... etuliitteellä? Arvonimellä? No kuitenkin. Eli mielipiteitä, pitäisikö Sir jättää melkein kokonaan huomiotta, kääntää se herraksi vai kuten esim. Graalin vartijassa, antaa sen vain olla suomennoksessakin Sir?

Ja jälleen kerran otan puheeksi suomenkielen muutaman puutteen. Meillä kun ei ole juuri tuolle Sir sanalle vastinetta ja jatkuva herroittelu ja rouvittelu kuulostaa kankealta. Esim. saksassahan jokainen vanhempi ihminen on Herr tai Frau ja englannissa Mr. tai Mrs. (tai Ms.). Ja jopa sukulaisia (ainakin hieman kaukaisenpia) puhutellaan herroina ja rouvina, kun taas Suomessa heitä puhutellaan etunimellä.

Kiitos kommenteistanne!!

Tiedostan, että tämä kertomus jäi sekavaksi, ja tiesin sen jo kun kirjoitin ja tiivistin ja kirjoitin, kun alkuperäinen teksti oli hieman yli kuusi sivuinen. Myös tapahtuma-aikaa jouduin vähentämään kahdella päivällä, joten siksi tuo ääni juttu jää erittäin sekavaksi. Jouduin myös hautaamaan idean, että tuo ääni olisi Clairen isän, niinpä jos joku tajusi tuon pienen viittaukseni äänen henkilöllisyyteen tuossa tekstissä, jäi varmaan sitä hieman ihmettelemään. En saanut myöskään korvaavaa syytä sille, miksi juuri Claire valittiin. Mutta siis kiitos kaikille, jotka ovat palautetta kirjoitelleet :)

Hmm... Kyllä ja ei. Eli siis, en koskaan haluaisi tietää koko kirjan juonta jo sitä aloittaessani mutta silti luen aina välillä spoileri-viestejä... Mutta esim aamunkoita lukiessa tiesin alusta asti että


 eikä se sinänsä minua haitannut, koska se ei kuitenkaan ole "kirjan päätapahtuma" vaikka johtaakin siihen lopulta, tai no ymmärrätte varmaan. Osan spoilereista bongaan täältä risingista, tiedetään että spoileri-viestit on punaisella varoituksella merkattu, ja täällä klikkauksen takana, mutta juuri sehän niitä houkuttelee lukemaan .

Itse en siis kuitenkaan selaa kirjaa eteenpäin lukiessani, mutta myönnän että joskus olen iloinen siitä, että tiedän tapahtumista jo etukäteen. Ja välillä, varsinkin uutuuskirjojen kohdalla en lue edes arvostelua, ettei mitään olennaista paljastuisi. En esim. koskaan haluaisi tietää mitä varaamassani/ostamassani kirjassa tapahtuu lopussa, se veisi innon koko lukemiselta.

 Takakansitekstit luen kuitenkin aina en voisi edes ajatella että ottaisin vaan summassa jonkun kirjan ja aloittaisin lukemisen. Useasti luen takakansitekstin netistä, ja sitten vain otan kirjan kirjastosta sen kummempia miettimättä.

Tämä syntyi koko talon kirjoista, jotka eivät siis kaikki ole minun, vaikka olenkin ainoa joka niitä lukee... :D

Oletko mies vai nainen?
Neiti etsivä (...)

Kuvaile itseäsi
Eksynyt sankari

Kuinka voit?
APUA, merirosvoja!

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi
Pilvilinna joka romahti

Mihin haluaisit matkustaa?
Lasikaupunki

Kuvaile parasta ystävääsi
Nuori Hannibal

Mikä on lempivärisi?
Punainen pyramidi

Millainen sää nyt on?
Pelon ilmasto

Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?
Ikiyö

Jos elämäsi olisi TV-ohjelma mikä sen nimi olisi?
Jumalten sota

Mitä elämä merkitsee sinulle?
13 kirousta

Millainen parisuhteesi on?
Yksi väärä sävel

Mitä pelkäät?
Poikia ja balladeja

Päivän mietelause
Kerro minulle Zorbas

Minkä neuvon haluaisit antaa?
Opi englantia Aku Ankan kanssa

Miten haluaisit kuolla?
Ystävien kesken

Mottosi
Määränpää tuntematon

Suomeksi. Muutaman kirjan olen englanniksi rämpinyt läpi, mutta lukeminen olisi aika vähäistä, jos koittaisin lukea kaiken (tai ainakin huomattavasti enemmän) englanniksi. Johtuen siitä, että englanninkielen taitoni ei ole mitään huippuluokkaa, ja siitä että lähikirjaston (ja jopa pääkirjaston) valikoima on aika suppea erityisesti nuortenkirjojen kohdalla.

 On kyllä kirjoja jotka voisin lukea englanniksi, mutten ole viitsinyt ostaa niitä omaksi, kun on hyllyssä jo suomennoskin :) Yleensä olen lukenut kirjoja, jotka olen jo lukenut suomeksi, mutta koska olen odottanut jo pari kertaa melkein vuoden suomennoksen ilmestymistä, niin olen päättänyt siirtyä osittain lukemaan englanniksi.

Ensimmäinen kirja jonka luin englanniksi oli Twilight Uusikuu (olin silloin muistaakseni 11-vuotias) jonka kielellinen taso oli sitä luokkaa että kyllä siihen koko joululoma meni ja sanakirjalle oli paljon käyttöä, mutta mitään ei varmasti mennyt täysin ohi (totesin jopa sen jälkeen, että olipa yksitoikkoista tekstiä) :p

Opin, että jos jalka on kokoa 34,5 on turha haaveilla korkokengistä, joissa olisi yli viiden sentin korko, ja jotka kävisivät juhliin (ja jotka pysyisivät jalassa muutenkin kuin tunkemalla kärjet täyteen vessapaperia) ;) On se elämä täynnä oivalluksia ;p