Hesarin sivuilla tänään julkaistu artikkeli aiheeseen liittyen:
http://www.hs.fi/elama/Joka+viides+lapsi+j%C3%A4%C3%A4+yksin/a1364419134315

Kirjoitin joskus syksyllä mitä sarjoja seuraan, mutta nyt talven tultua on ohjelmisto mennyt aika uusiksi. Listassa on aluksi sarjoja, joita seuraan Amerikan tahtiin.

Pakko katsoa:

Once Upon a Time (Olipa kerran). Ensimmäinen kausi eteni vähän hitaasti, mutta toisella kaudella sattuu ja tapahtuu. Yksi lempisarjoistani tällä hetkellä.
The Walking Dead. Tällä hetkellä pienellä tauolla, mutta odotan innolla uusia jaksoja. Kolmas kausi on ollut aivan loistava verrattuna hitaasti edenneeseen toiseen kauteen. Sarja osaa olla aika raaka, ja välillä toivon että lempihahmoni potkaisisivat tyhjää ihan vaan ettei tarvitsisi katsoa heidän kärsivän enempää.
Supernatural. Tämä oli suosikkisarjani, mutta uudet kaudet ovat olleet isoja pettymyksiä. Olen seurannut sarjaa alusta asti, joten fanina katson edelleen viikoittain ja vain rukoilen että sarjan taso nousisi.
Glee. Yksi suosikkisarjoistani. Hahmot ja musiikki ovat aivan ihania. Neljännestä kaudesta on kyllä vähän ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta pidän New York ja Lima jakautumisesta, mutta sarjassa on nykyisin aivan liikaa uusia turhia hahmoja, joita voisi surutta karsia pois ja kehittää vanhoille hahmoille tarinaa.

Katson jos katson:

Grey’s Anatomy. Joskus kaverini koukutti minut tähän sarjaan, ja olen sitä siitä asti seurannut tavan vuoksi. Ihan viihdyttävä sarja, mutta en ole ikinä varsinaisesti kiintynyt yhteenkään hahmoon mikä vähän latistaa katselua.
The Vampire Diaries. Mitäs tästä nyt sanoisi, seuraan säännöllisesti vaikken mitenkään intoa hihkuen. Kirjoja joihin sarja perustuu, en ole ikinä saanut luettua. Varmaan uteliaisuudesta tulee katsottua, ja pidän myös sarjan näyttelijöistä todella paljon.
The Simpsons. En hajoa jos missaan jakson tai pari, mutta pienestä pitäen on tullut tavaksi seurata. Simpsonit on niitä harvoja piirrettyjä komedioita, joista oikeasti pidän. Ikinä en ole välittänyt Family Guysta tai American Dadista.
South Park. Simpsonien ohella se toinen animaatiokomedia jota seuraan. Ihana ja kieroutunut sarja. Aika hyvin pysyy muuten kärryillä Amerikassa parhaillaan pinnalla olevista asioista seuraamalla sarjaa. Ei taida olla mikään niin pyhää ettei South Park vääntäisi siitä hupia.
The Big Bang Theory (Rillit huurussa). Luonnontieteilijänä olen itsekin tavannut nörtin tai pari, jotka ovat kuin suoraan sarjasta. Seuraan sarjaa enemmän tai vähemmän säännöllisesti, ja saan aina hyvät naurut. Yksi suosikki komedioistani.
Two broke girls (Tyhjätaskut). Huumori menee aika navan alle turhan usein. Kuitenkin tykkään seurata sarjaa silloin tällöin. Maxillä on välillä niin legendaarisia heittoja, että tulee hajoiltua usein.
Smash. What can I say? I love musicals. Naispäähenkilöt ovat aivan mahtavia laulajia. Sarjan kaikki hahmot ovat kuitenkin aika vastenmielisiä. Ensimmäisen kauden lopussa sarja pääsi vasta käyntiin ja jopa vähän kiinnyin päähenkilöön. Nyt toinen kausi on alkanut ja vähän laimeissa tunnelmissa. Varmaan tulee sen verran seurattua että juonessa pysyy mukana.
Gossip Girl. Tätä tuli seurattua silloin tällöin, mutta sarja päättyi jouluna (niiin arvasin kuka Gossip Girl lopulta oli…). Sarjan paikan on ottanut The Carrie Diaries, joka kertoo Sex and the Cityn päähenkilön Carrien elämästä tämän ollessa teini-ikäinen. Sinkkuelämä-fanina olen katsonut pari ensimmäistä jaksoa. Vaikka puvustus on yhtä mahtavaa kuin Gossip Girlissä, ei ole sarja sytyttänyt. Luultavasti en ala pidempää seuraamaan.

Odottelen uusia kausia:

Game of Thrones. Sarja osaa olla oikeinkin koukuttava ja ovathan maisemat ja puvustus mahtavia. Kirjoista olen lukenut vain ensimmäisen osittain, ja toisella kaudella meninkin välillä sekaisin kaikista uusista hahmoista.
True Blood. En jaksanut katsoa edellistä kautta edes loppuun, kun sarja oli mielestäni muuttunut niin huonoksi. Annan kuitenkin uuden mahdollisuuden ja katson pystyisinkö koukuttamaan itseni uudelleen. Epäilen kuitenkin vahvasti. Kirjasarjasta johon sarja perustuu, en ole lukenut kuin ensimmäisen kirjan.

Suomen tahtiin ruudulta:

Salatut elämät. Harva ymmärtää sarjan hienoutta, joten en ala sitä sen kummemmin analysoimaan. Olen vain yksinkertaisesti koukussa järjettömiin juonenkäänteisiin.
Nikita. Uusi tuttavuus, joka on käynnistynyt aika lupaavasti. Tulee kaukaisesti mieleen Alias, jossa oli myös aika kick-ass-naispäähenkilö.
Spartacus. Tämä oli ihan löytö sattumalta viime sunnuntaiyönä. Aivan kauhea sarja. Spartacuksessa veri lentää ja paneskellaan ristiin niin että se saa Game of Thronesin ja Walking Deadin näyttämään lastenohjelmilta. En suosittele sarjan katsomista kenellekään. Kuitenkin voin sanoa ensimmäisen jakson jälkeen olevani itse koukussa. Löysinkin itseni jo googlettamasta lisää tietoa sarjasta.

Katsomista odottaa:

Fringe ensimmäinen kausi. Koko sarjahan jo päättyi Amerikassa, ja uteliaisuuttani katsoin viimeisen jakson kun sitä eri foorumeilla niin mainostettiin. Ihan hauskan oloinen sarja, johon pitäisi varmaan tutustua.

Hyi minua kun seuraan niin paljon eri sarjoja. Sen voin ainakin ilolla julistaa etten ole yhteenkään tosi-TV-sarjaan tai rikossarjaan koukussa. Enpä silti asiaohjelmiakaan seuraa…

En ole Fables-sarjakuvaan tutustunut joten hankala vertailla.  Itse pidän Olipa kerran-sarjasta, kirjoitin siitä jonkinlaisen lyhyen arvion risingshadown Olipa kerran-topicciin. Se osaa olla oikeinkin koukuttava sarja. Ehkä se oli vähän kaukaa haettua, mutta tarinastasi tuli mieleen eräs jakso jossa tyttö paljastui haetuksi pedoksi.

Luin katkelmasi läpi ja haluaisin antaa vähän palautetta jota nousi mieleen ensilukemisen jälkeen. Aloitan nostamalla sinulle hattua tuotteliaisuudesta. Neljäs romaanikäsikirjoitus on minusta aika vaikuttava saavutus. Jos saisin edes puolet ahkeruudestasi olisin hyvilläni.

Allekirjoitan melkeinpä kaiken mitä Vartie kirjoitti. Saateviestissäsi kannattaisi mainita mahdolliset erilaiset tarinoidesi julkaisut lehdissä/verkkolehdissä ja sijoittumiset erilaisissa kilpailuissa. Juonikuvauksesi on vähän, sanoisinko kliseinen. Nuorten kirjojen juoneen kuuluu usein tavallinen nuori tyttö, joka omaa taikavoimia tai rakastuu poikaan, joka on jotenkin maaginen. Kannattaa kertoa mikä tarinassasi on se jokin mikä erottuu massasta.

Saatekirjeesi mukaan olet jo 24-vuotias, joten uskon että osaat ottaa vastaan rakentavaa palautetta. Tarinan aloitus kannattaisi tosiaan erottaa prologiksi selkeyden vuoksi. Ensimmäisen kappaleen voisit suunnitella aikalailla uudestaan. Muistan kuinka ala-asteella opettajani moitti luokkaamme kun melkein jokaisen ainekirjoitus alkoi kuinka päähenkilö heräsi, pukeutui, söi aamupalan ja lähti kouluun. Tarinasi toi tämän ohjeen mieleen. Toivoisin että aloittaisit kertomuksesi vähän omaperäisemmin. Hyvä että kuvailit päähenkilöitä jo ensitapaamisesta, koska lukijalle on hyvä syntyä heti mielikuva henkilöistä. Siisti kuitenkin ulkonäköjen luettelomainen kuvaus pois.

Lorelein dramaattinen ihastuksen tapaaminen on vähän väkisin väännettyä. Kuinka kymmenen metrin päässä oleva nuori mies ei huomaa päähenkilöä, joka kiipeilee pusikossa ja huutaa ystävälleen. Dialogisi ei myöskään ole kauhean luontevaa luettavaa.


Kannattaa myös tehdä itselleen ja lukijoille selväksi millaisessa maailmassa liikutaan. Mielikuvat olivat hyvinkin sekavia kun liikuttiin toisaalta vanhan aikaisesta maailmasta jossa tytöt käyttävät hameita ja ovat ihastuneita sepän poikiin, ja toisaalta kuinka maailmasta kuitenkin löytyy herätyskello, perhovapa ja siimaa. ”Samuraityyliset miekat” tulivat ihan puskista. Vaikuttaa vähän että olet yhdistellyt kaikkea kivaa mitä päähäsi on juolahtanut.

Kirjoituksesi on muutenkin vähän tajunnanvirtausta. Tarina singahtelee nopeasti asiasta toiseen. Lorelei ja Faline ovat lopussa vaarassa, Darian ilmestyy heitä pelastamaan, päähenkilöllä on herkkähetki ja sitten ainiin! Falinehan vuoti verta maassa. Lopetus jätti muutenkin vähän pettymyksen suuhun, koska päähenkilö ei nähtävästi saanutkaan unelmiensa prinssiä.

Leikin nyt kielipoliisia, ja sanon muutaman asian joihin itsekin usein syyllistyn. Käytät paljon pieniä sanoja ja ilmauksia kuten ”silti”, ”jonkin”, ”sen jälkeen” ”Juuri tällä hetkellä”, ”vieläkään”, ”vielä”, ”vihdoinkin” jne. jotka eivät ole välttämättömiä. Kannattaa karsia tekstistä turhat ylimääräisyydet pois. Se tekee tarinasta helppolukuisemman ja romaanimaisemman. Itse karsin omia tekstejäni armotta punakynällä.


Muita silmiin osuneita epämääräisyyksiä olivat lauseen aloittaminen ja-sanalla (ei nyt niin paha), kahden huutomerkin käyttäminen, kaksoispisteiden : ja ; runsaskäyttö, kolmen pisteen (…) erittäin runsaskäyttö ja sulkumerkkien käyttö. Siisti näitä mieluusti pois.


Tarinasi otsikot eivät oikein sano mitään, mutta oletan että ne ovat vain alustavia. ”Kuninkaalliset häät” ei sovi otsikoksi tekstiin, jossa puolet kertoo päähenkilön aamun tapahtumista. ”Prinssi Rian” tai ”Tyttö nimeltä Lorelei” eivät kerro lukijalle oikein mitään.

Tältä lukemalta en suosittelisi sinua lähettämään tekstiä kustannusyhtiöille. Olet selvästikin ahkera kirjoittaja, ja toivoisin että hioisit tekstiäsi. Olen joskus nuorempana lukenut tämänkaltaisia fantasiatyttö-tarinoita, joten tiedän että niille on oma kohdeyleisönsä. Jos olisin töissä kustannusyhtiössä olisin sitä mieltä että tekstissäsi on tässä vaiheessa vielä liikaa työstettävää. Anna tarinasi hautua ja palaa sen pariin. Olisiko Stephen King joskus neuvonut että ensimmäisestä käsikirjoituksesta karsitaan puolet pois ja kirjoitetaan uudestaan, ennen kuin sen voi lähettää eteenpäin. Kannustan sinua ehdottomasti jatkamaan kirjoittamista ja kehittämään taitojasi.

Oikein hyvä tunnelmanovelli. Ainakin minut se nappasi mukaansa. Kuvailusi oli hienoa ja osuvaa monissa kohdissa. Viritit hienosti ahdistavaa asetelmaa, jossa kyläläiset olivat loukussa ja peto heidän keskellään. Lopetus oli minusta selkeä, ja ymmärsin kyllä että tyttö oli se peto. Tämä tarina toi minulle mieleen erään Olipa kerran-sarjan jakson, jota ei ole vielä taidettu esittää Suomessa.

Sanoit ettet ollut tarkistanut tekstiä ja sen huomasikin lukiessa. Suurimpia ongelmia oli mielestäni tarinan monet ylipitkät lauseet, jotka hankaloittivat lukemista. Käytät paljon ja-sanaa ja turhaa pilkutusta, jotka tekevät lauseista liian pitkiä. Itse käytän tavallisesti vain kerran ja-sanaa yhdessä lauseessa, sinä käytit jopa neljä kertaa. Toistit myös asioita, esimerkiksi ”äiti ja isä” voitaisiin korvata ”vanhemmat”-sanalla. Voisit raa’alla kädellä pilkkoa useita lauseita pienempiin osiin. Lainaan muutamia esimerkkejä:


Itsekin taisit myöntää että myllärin kuvaus oli aika jöötiä luettavaa, voisit mielestäni poistaa koko sulkujen sisällön:


Kuvailusi oli sujuvaa ja annan siitä sinulle ison plussan. Onnistuit hienosti paljastamaan tytön silmien värin kuin ohimennen. Muutamia suosikkikohtiani olivat esimerkiksi:


Ahdistavan tunnelman onnistuit taitavasti luomaan kun kuvailit kyläläiset ja tytön suojelemassa itseään. Hienosti kuvattu kaksipiippuisuus kuinka samalla kun sulkee tuntemattoman ulos, samalla myös sulkee itsensä sisään.


Toivon että annat tarinasi hetken hautua ja palaat sen pariin. Itse editoin omia tarinoita tulostamalla ne paperille. Silloin näkee virheitä, jotka tietokoneelta lukiessa tulee hypättyä yli. Itse syyllistyn usein käyttämään paljon pieniä ”ihan”, ”kovasti”, ”kuitenkin” jne. sanoja, jotka siistin pois. Ehdotankin että otat punakynän käteen ja kiinnität huomiota erityisesti lauserakenteisiin. Sinulla on selvästi lahjoja, joten toivottavasti jatkat taitojesi hiomista.

Niin mahtoikohan se minun tekstini päästä perille? Taisin lähettää sen 28. päivä.  Vielä ehdin nimittäin muutamana tuntina lähettämään uusiksi jos ei ole tullutkaan perille.

No olipas tämä topicci hautautunut syvälle.

Supernaturalin 6. tuotantokausi alkaa näköjään tänään Subilla klo 23:00.
Lainaus: "Paratiisi romahtaa. Sarja jatkuu 6. tuotantokauden jaksoin! On kulunut vuosi siitä, kun Sam uhrautui ja veti Luciferin mukanaan takaisin helvettiin. Dean viettää normaalia perhe-elämää Lisan ja Benin kanssa, kunnes eräänä iltana hän alkaa huomata pelottavia jälkiä idyllisessä lähiössään. Amerikkalainen kauhusarja demoneita metsästävistä veljeksistä."

Katsokaa ihmeessä ellette ole vielä tutustuneet kauteen. Vierailevana näyttelijänä useassa jaksossa nähdään X-Filesista tuttu Mitch Pileggi. Supernatural on yksi suosikkisarjoistani, ja olen vannoutunut sarjan fani. Kuudes kausi oli tuttua ihanaa Supernaturalia (miinus Lisa ja Ben), ja varsinkin jaksosta 7 eteenpäin kun Samin suhteen paljastuu jännä käänne...

Suosittelen. 

“I am someone who is looking for love. Real love. Ridiculous, inconvenient, consuming, can't-live-without-each-other love.”

Tekisi mieli sanoa “Kaikkien aikojen parhaaksi TV-sarjaksi” joku niistä monista sarjoista, joita seuraan nykyään viikosta toiseen. Supernatural, Glee, Smash, One Upon a Time, Walking Dead. Kuitenkin monet sarjat, joita olen alkanut innoissani katsomaan lässähtävät jossain vaiheessa. Lost, Pako, Heroes, Gilmoren tytöt (Muumit, sinäkin Brutukseni!). Hahmoja poistuu, juonet käyvät typeriksi, ja sarjat vain venyvät ja kituuttavat. Turvallisinta on siis valita joku jo päättynyt sarja, johon ei tarvinnut ikinä pettyä.

Sex and the City – Sinkkuelämää

Neljä upeaa naista, jotka elävät New Yorkissa ja selvittelevät ihmissuhde koukeroitaan. Sarja on HBO:lta, eli ”taattua laatua” ja se pyöri yhteensä kuusi tuotantokautta vuosina 1998-2004. Voimakkaasti mielipiteitä jakava ohjelma, joka kuuluu omiin suosikkeihini. IMDB:ssä sarja onkin saanut vain 6.6/10 arvosanaksi.

Sarja on yhtä romanttista komediaa. Harvoin lämpenen tällaisille sarjoille mutta Sinkkuelämää tuli tapitettua yhdessä siskon kanssa. Olin kauhean nuori kun Sinkkuelämää alkoi, mutta kiitos useiden uusintakierroksien pääsin siihen mukaan. Sarjan yksi uusintakierros päättyi juuri eilen, ja vaikka kausi löytyy hyllystäni DVD:ltä tuli viimeistä jaksoa silti taas herkisteltyä telkkarista. Sinkkuelämää toimii minulle aina.  

Sarjassa on hienoa musiikkia, upeita aina erilaisia vaatteita, paljon hauskaa sanailua ja ehkäpä miespuolisille katsojille suunnattua HBO:n tuttua silmänruokaa. Näyttelijät ovat hyvin valittuja, ja heidän ilmeensä ja reagointinsa tilanteissa mahtavia. Sarja onkin voittanut ansaitusti useita palkintoja (mm. 8 Golden Globea). Sitä kuinka epärealistista on sarjan naisten vaatteiden määrä tai miten Samantha oikein selviää saamatta joka päivä uutta sukupuolitautia en viitsi kommentoida. Sinkkuelämää ei pidä ottaa liian vakavasti, ja sen onkin tarkoitus olla hauska ja sydämellinen. Neljä päähenkilöä on kaikki erilaisia persoonia, ja heidän läheinen ystävyytensä on sarjan ydin.

“The most important thing in life is your family. There are days you love them, and others you don't. But, in the end, they're the people you always come home to. Sometimes it's the family you're born into and sometimes it's the one you make for yourself.”

Sarjan jatko-osiksi tehdyt elokuvat olen nähnyt ja pyyhkinyt mielestäni. Sarjan lopetus viimeisellä kaudella oli niin täydellinen, että en sulata elokuvien pakollista draamaa. Sarjasta tekeillä olevaan Spin offiin The Carrie Diaries tuskin tutustun, mutta saapa nähdä.

Olen nyt ”osa ilmiötä” eli kävin eilen katsomassa elokuvan parin kaverini seurassa (12 euroa! Finnkino mitä v****a?! Eikä edes mikään 3D). Olihan siinä elokuvassa viihdettä. Nauroin kyllä yksikseni väärissä paikoissa elokuvan typeryyttä, että hyvä ettei vieruskaverini läimäissyt minua.

Minussa on ollut joku vika, koska vaikka olin Twilight-kirjojen ilmestyessä juuri sopivassa teini-iässä ei kirjat minuun uponneet. Kaverini ahmivat innolla Twilighteja, mutta itse sain kirjat luettua hyyyvin hitaalla tahdilla. Jotenkin glitteriä hehkuvat vampyyrit, väkisin väännetty kolmiodraama ja laahaava juoni tökki pahasti. Kun sarjan elokuvia alkoi ilmestyä otin niihin saman asenteen kuin Salattuja elämiä katsoessa, eli mitä pökkelömpää katsottavaa sen hauskempaa minulla.

Elokuva oli oikein viihdyttävä ja sopivan mittainen. Lopun ”yllätyskäänteen” takia pidin elokuvasta enemmän kuin kirjasta. Yksi syy miksi kirjat ovat tökkineet niin pahasti on ollut liika nössöily, omassa päässäni aina kun vampyyreja on kuvioissa pitää vähän veren lentää. Nyt jopa jäin kaipaamaan lisää. Neljännessä osassa esitellään uusia mielenkiintoisia vampyyrihahmoja ja päästään vihdoinkin siitä naurettavasta kolmiodraamasta. Annan siunaukseni Stephenie Meyerille joku päivä palata Twilightin maailmaan jos hän lupaa ottaa elokuvan lopusta mallia ja lisätä vähän toimintaa kirjoihinsa.

Elokuva saa siis yhden tähden siitä että oli kirjaa viihdyttävämpi, toisen tähden hyvästä musiikista, kauniista maisemista ja kököistä efekteistä joihin voi aina luottaa Twilight-maailmassa, kolmannen tähden omistan Jacobille, koska kohtaus Bellan isän kanssa oli hauskinta aikoihin, ja neljännen palikoille pääparille Robertille ja Kristenille. Kiitos näiden lupaavien nuorten näyttelijälahjojen, elokuvasta saa monta hyvää juomapeliä aikaiseksi (esimerkiksi juodaan aina kun Kristen tuijottaa suu auki). Viides tähti jää saamatta, koska ei tämä elokuva viihdyttävyydestään huolimatta tule ikinä DVD-hyllyyni pääsemään.

Yhteensä neljä tähteä (4/5). Suosittelen siis lämpimästä kaikille Twilight-faneille ja niille jotka eivät ota sarjaa turhan vakavasti.

Nostetaanpas tämäkin viestiketju pinnalle.

Taas on siis se aika vuodesta. Vähän päälle vuorokausi ja innokkaat kirjoittajat voivat koetella itseään ja lähteä tavoittelemaan tuota ihmeellistä 50 000 sanaa. Itse olen suunnitellut ensimmäistä kertaa osallistua tähän. Olen vähän jo hahmotellut paperille ylös juonta ja hahmoja, mutta loppu onkin varmaan aika tajunnan virtaa. Maagisella realismilla mennään, kuten tavallisesti. Saapa nähdä mihin sanamäärään pääsen. Yritän kyllä piiskata itseäni mahdollisimman pitkälle, mutta pelkään että todellinen elämä ja yliopisto jarruttavat vauhtiani...

Onko täällä muita kirjoittajia jotka aikovat osallistua? Jakakaa ihmeessä tuntojanne. 

Monet suomalaiset kappaleet ovat sellaisia itkuvirsiä, että jätän ne pois laskuista heti aluksi.

Maailmassa on paljon ihania haikeita kappaleita, mutta erityisesti tuli mieleen tämä yksi:
Gary Jules - Mad World
http://www.youtube.com/watch?v=4N3N1MlvVc4
Uskomatonta ettei sitä ole kukaan maininnut. Se on kuitenkin hieno kappale, ja pointsit erilaisesta musiikkivideosta. Sanat ovat todella haikeat: "And I find it kind of funny, I find it kind of sad / The dreams in which I'm dying are the best I've ever had".

Annan kunniamaininnan vielä Avril Lavignen When You're Gone-kappaleelle. Tämä vain siksi koska musiikkivideon papparainen saa silmäni aina kosteiksi. Ei kappaleessa sinänsä ole mitään erityistä, mutta se videon vanhus iskee kipeään paikkaan. Jos haluatte itse katsoa: http://www.youtube.com/watch?v=0G3_kG5FFfQ

Olen ymmärtänyt että elokuva esitetään silloin ensimmäistä kertaa ilmaisilla kanavilla. Onhan todella moni elokuva ehtinyt aina pyörimään maksullisilla kanavilla. Toisaalta ovat maksulliset kanavatkin tv-kanavia... Meille köyhille se TV-ensi-ilta on kuitenkin vasta näin jälkeen.

Täytyypä tänään siis vaihtaa kanavaa kun kuntavaalit alkavat tympäistä. 

Olen onnistunut jotenkin sivuuttamaan tämän. Vähän kyllä tuli The Dark Knight Risesin Bane mieleen tuosta "terroristista", lentokoneesta ja kaverin äänestä. Muutenkin traileri vaikutti tosiaan aika synkältä, kuten Narri jo totesi.

Olen siis todellakin menossa katsomaan tämän. Ykkösosasta tykkäsin, kakkososa oli aika mäh, mutta jokin tässä trailerissa vetosi. Varmaan se oli tuo Robert Downey Jr...

Transformers 2:en voisi laskea niihin elokuviin, jotka ovat niin huonoja/järjettömiä että ne ovat jo hyviä. Dialogista 90 % on surkeaa läpän heittoa kaiken kohelluksen keskellä, eli se ei varsinaisesti selitä mitään tapahtumia. Kun luulet jo nähneesi elokuvan pohjanoteerauksen, äkkiä vedetään vielä enemmän överiksi. Lopputulos on lähinnä sekavaa rynnimistä eteenpäin.

V2-arvostelua lainatakseni: "Perusidea on mielipuolisen tyhmä. Älytön. Idioottimainen. Paras tapa saada homma toimimaan edes jollain tasolla on kirjoittaa raivokänneissä jatko-osaan laskuvarjoja piereskelevä robotti, kiimainen pieni WALL-E, kurvikas vaaleanpunainen tyttörobotti, reippaasti kaluhuumoria ja naiskentelevia homokoiria ja hidastettua juoksemista poispäin räjähdyksestä rinnat heiluen ja keski-ikäisen miehen perse ja kaikkee tämmöstä kewlii".
( http://www.v2.fi/arvostelut/viihde/546/Transformers-Kaatuneiden-kosto/ )

Kaikessa surkeudessaan tämä elokuva oli siis jollain tasolla jopa nautittava. 

Vastattu.

Kuten Tiuku jo sanoi, myös minulle tuli ensimmäisestä kansivaihtoehdosta Vares-kannet mieleen. Neljäs vaihtoehto ei tuonut mieleeni jännityskirjaa, ja nuo kasvot eivät erityisemmin iskeneet minuun. Ensimmäisessä kannessa oli mielestäni paras tunnelma, joten ääneni meni sille. Takakansitekstiin en sitä kuitenkaan olisi osannut yhdistää.

Aika mielenkiintoista kun aloin oikeasti pohtia kirjankansien tärkeyttä. Jos en tiedä kirjasta mitään, niin se on ensimmäinen asia johon kiinnitän kaupassa huomioni. Seuraavaksi vasta huomioin kirjan nimen, takakannen esittelyn ja sitä kautta aihepiirin.

Kirjan kuvauksesta tuli muuten mieleen Danielle Trussonin Enkelioppi-kirja. Se on jännityskirja, jossa on enkeleitä. En tiedä mahtaako muuten yhtäläisyyksiä olla. Tuli vain mieleen että sillä kirjalla on kivat kannet.
http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=6304

Lähinnä näitä elokuvia on tullut katsottua televisiosta (sen takia ne ovatkin suurin osa 90- ja 2000-luvun elokuvia). Ollessani yksin kämpillä tykkään siitä että minulla on jotain taustahälyä kun olen tietokoneella, syön, laitan pyykkiä jne. Minulla on siis televisio usein päällä, vaikken varsinaisesti sen eteen istukaan ja ala tapittamaan. Näitä pökäle-elokuvia on helppo alkaa seurata vaikka olisikin missannut alun ensimmäiset minuutit. Ne ovat olleet sellaisia aivot narikkaan elokuvia, ettei niiden seuraaminen vaadi ajatustyötä.  Varsinkin TV5:lla pyörii esimerkiksi Puputalo, Private Valentine, tai näitä Friedberg & Seltzer-elokuvia. Toki vaihdan salamana kanavaa jos tarjolla on elokuvia kuten Kill Billit tai Taru Sormusten Herrasta. Usein vain tarjonta on aika roskaa.

Ei näiden elokuvien katsominen ole siis vienyt elämästäni suuremmin aikaa tai päästäni aivokapasiteettia. Jos ihan elokuvateatteriin tai vuokraamoon tulee lähdettyä, niin sitten katson arvosteluista jotain maksamisen arvoista. 

Tämäpä on aihe josta minulla riittää juttua. Olen katsonut pienen elämäni aikana niin monia elokuvia. Ne mitä nyt keksin ovat suurimmaksi osaksi 90- ja 2000-luvun leffoja. Olen toki nähnyt vanhempiakin elokuvia, mutta ne ovat lähinnä niiden vuosikymmenien parhaimmin muistettavia elokuvia, jotka ansaitsevat tulla nähdyiksi. Koetan luokitella vähän selkeyden vuoksi näitä surkeita leffoja.

Ensimmäiseksi komediota, jotka ovat ihan kauheita. Disaster movie, Epic movie, Meet the Spartans jne. Scary Moviet, varsinkin ensimmäiset osat, olivat viihdyttävää katsottavaa. Kuitenkin nämä liukuhihnalta syntyvät mukahauskat komediat ovat lähinnä todella vaivaannuttavaa katsottavaa. Kaveriporukalla on yritetty pitää hauska leffailta ja katsoa näitä mutta itkuhan siinä meinasi tulla. Sitten on Norbit. En ole ikinä erityisesti pitänyt Eddie Murphysta. Year One – Kaiken alku, Jack Black ei myöskään ole mikään lempikoomikkoni. Junior, sanon vain että Arnold Schwarzenegger ei toimi komedioissa. Keksisin varmaan vielä lisääkin näitä kaikkia hirveyksiä.

Toiminta- ja draamaelokuvat, joista en muista jälkikäteen mitään. Esimerkiksi Max Paynen ja Miami Vicen (2006) kävin kummatkin katsomassa teatterissa, mutta astuessani ulos en enää muistanut juonesta mitään. The Good Shepherd, tämä yritettiin katsoa kaveriporukalla, mutta se oli niin auttamattoman tylsä. Kiinnostus loppui ensi minuuteilla, ja alettiin puhua kaikkea omaa shaibaa. Fast and furiousin jatko-osat eivät minua myöskään ole innostaneet, koska en saa lujaa menevistä autoista mitään erityisiä kiksejä. Myös jotkut sotaelokuvat, kuten Aleksanteri, olivat täynnä tappelua joka käy aika nopeasti tylsäksi.

Toimintaelokuvat, joita tehdään vain jotta voitaisiin kikkailla kivoilla tehosteilla. Esimerkiksi Transformers 2: Kaatuneiden kosto, eipä silti se ensimmäinen osakaan häävi ollut. Batman & Robin, jossa ne ”tehosteet” olivat sitä paitsi huonoja. Aeon Flux ja Ultraviolet olivat myös täynnä kaikkia kivoja tehosteita, mutta mahtoikohan niissä leffoissa muuta ollakaan.

Kauhuelokuvat, näistä saan usein edes jotain irti. Usein olen tyytyväinen ihan peruspelotteluun, ja veren lentämiseen. Kuitenkin elokuvat kuten Black Sheep tai Delivery – kuoleman kotiinkuljetus, olivat niin huonoja, että suurimman osan ajasta odottelin vain elokuvan loppumista (harvemmin jätän elokuvia kokonaan kesken). Ne olivat tökerösti tehtyjä, ja kauhu on aivan väärä sana niitä kuvaamaan. Ne olivat niin huonoja, ettei niille voinut edes nauraa. En myöskään pitänyt elokuvasta Antichrist (2009). Se oli varmaan liian ”taiteellinen” kauhuelokuva, että siinä ei ollut mitään viihdettä minulle. Manaajan ja The Omenin jatko-osat täytyy myös mainita, ja niiden surkeudelle lasken perusteeksi vain sen että ne ovat tylsiä. Snakes on a Plane, ei ole kauhua, mutta otan sen tähän esimerkiksi elokuvasta jonka nimi kertoo jo ihan tarpeeksi.

Lasten elokuvia täytyy myös pari mainita. Vaikka lapset saavatkin hupinsa vähästä, niin ei niitä silti pitäisi laittaa katsomaan mitä tahansa roskaa. Karvinen-elokuvat (2000-luvulla), ovat ihan kauheita animaatioita, ja kaukana siitä sarjakuvien pulskasta kissasta. Poutapilviä ja lihapullakuuroja elokuvan nimi kertoo taas ihan tarpeeksi. Hienoa että osataan tehdä animaatioita, mutta olisi niissä silti kiva olla joku juoni ja opetus. Yksin kotona 3 & 4, Beethovenit ja muut ihan kauheat lasten elokuvat, joissa kuuluu nauraa tyyliin kun piano tippuu jonkun päähän (oikeassa elämässä ne ihmisparat kuolisivat!).

Televisiosarja filmatisoinneista voisin keksiä muutaman. Sex and the City-elokuvat olivat kaukana Sinkkuelämää-sarjan hengestä. Omassa päässäni sarja päättyi siihen mihin tv-sarja päättyi, ja kumitan näkemäni elokuvien tapahtumat pois mielestäni. X Files: Usko koetuksella taas oli niiiin tylsä, etten saanut siitä mitään irti. Lisäksi sarjakuva/videopeli filmatisointeja voisi pikku hiljaa rajoittaa (ellei tekijät oikeasti ole keksineet jotain mullistavaa), esimerkiksi Spider-Man 3 huonoudessaan…

Jouluelokuvat (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta). Hyh, usein nämä ovat minusta lähinnä masentavia. Joulu on iloinen juhla, jolloin perheet kokoontuvat yhteen. Jouluelokuvissa se on lähinnä lahjojalahjoja, ihme kohellusta ja minua masentaa uhka, että joulu menisi pieleen. Elokuvien joulupukit ovat lisäksi lähinnä pelottavan näköisiä Coca-Cola-pukkeja.

Suuri osa suomalaisista (draama)elokuvista on surkeita. Ne ovat masentavia katselukokemuksia, joissa lähinnä kiroillaan, paneskellaan, juodaan viinaa ja poltetaan röökiä. Levottomat 3 on ehkä hirvein suomalainen elokuva ikinä. Kakkoseksi tulee varmaan Hymypoika. Olen menettänyt uskoni suomalaisiin draamaelokuviin, ja se tuskin ikinä palaa.

Tähän oli varmaan kiteytynyt vuosien saatossa kertyneet elokuvapettymyksien pettymykset. Monien mainitsemieni elokuvien kohdalla kun en edes odottanut mitään ihmeempiä, ja silti ne olivat vielä odotuksianikin huonompia. Täytyy täydentää tätä listaa aina kun mieleen tulee jotain uutta.

En ole ikinä pitänyt salmiakista. Syön karkkeja muutenkin todella harvoin, olen enemmän suolaisen ystävä. Jos joskus karkkipussin ostan, niin jätän aina kaikki "mustat karkit" syömättä. Muistan kuinka ala-asteella opettajani jakoi meille joskus salmiakkeja syötäväksi, ja itse vain kasasin niitä pulpettini uumeniin.

Salmari-shotit ovat myös ihan kauhean makuisia. Ne ovat vain niin halpoja, että joskus köyhänä opiskelijana tulee niitä baareissa ostettua. Mielipiteeni turkinpippureista voitte hyvin arvata. Yöh!

Jos lakuista puhutaan, niin lakritsia voin kyllä syödä irvistämättä. Varsinkin täytelakritsit ovat joskus ihan herkkua. Pandalla on ainakin hyviä lakupusseja.

Olin jossain vaiheessa vähän puhunut että tulisin miittiin. Kuitenkin rahatilanne on nyt aika huono. Lisäksi tulen Helsinkiin loppukuusta Kirjamessuille, joten rahaa täytyy säästää vähän siihen reissuun. Seurailen kuitenkin taustalla mitä kaikkia uusia miittejä on tulossa. 

Olen seurannut Olipa kerran-sarjaa Amerikan tahtiin kun ystäväni vinkkasi siitä. Toinen kausi on lähtenyt käyntiin todella lupaavasti. Ensimmäisellä kaudella käytettiin paljon aikaa eri hahmojen esittelyyn, ja välillä tuntui ettei itse tarinassa aina edetty. Sarja oli kuitenkin sen verran koukuttava, että löysin taas itseni tänään katsomasta uusimman (amerikan) jakson.

Satuhahmot ovat mielenkiintoisia, ja tapa joilla heitä esitellään tuo mieleen LOST-sarjan. Heidän elämästään satumaailmassa kerrotaan takaumilla, jotka kulkevat meidän maailman tapahtumien ohella. Satumaailma vaikuttaa välillä olevan todella raaka ja väkivaltainen paikka. Useimmat hahmot ovat todella kieroja. Mukavaksi vastapainoksi raa'alle satumaailmalle on yksi päähahmoista, Henry-poika, joka uskoo vahvasti hyvän voittoon. Henry on myös meidän maailmassa se, joka uskoo satuihin joihin muut eivät usko. Henrya esittävä lapsinäyttelijä ei ole mielestäni mikään maailman lahjakkain, mutta kuitenkin tuo pointtinsa esille.

Sarjassa on esitelty paljon hahmoja, mielenkiintoisia paikkoja ja esineitä. Vähän harmittaakin kun kaikkiin ei ehdi kunnolla tutustua. Kaikkien tarinat eivät etene, ja niiden tarkoitukset tuntuvat ainakin paljastuvan tuskallisen hitaasti. Itseäni vähän pelottaa että sarjalle käy niin kuin LOSTille, lopulta käsissä on turhan paljon juonilankoja, joita alkaa olla mahdotonta solmia järkevästi yhteen. Maailma ja hahmot ovat kuitenkin vielä mielenkiintoisia, ja olen jo löytänyt omia suosikkejani. Satumaailman maisemat ovat aika hienoja, ja muutenkin tehosteet eivät ole ihan kökköjä. Jos sarjan teemoja pohditaan, niin vanhempien ja lapsien suhteet nousevat eri hahmoilla vahvasti esille, nämä tarinat ovat minusta olleet todella kiinnostavia.

Toivottavasti moni löytää tämän sarjan ja pitää siitä. Jos sarjaa alatte seurata, niin pitäkää silmällä Reginaa ja Mr. Goldia. Mielestäni he ovat sarjan kiinnostavimmat henkilöt, ja heidän hahmonsa tuntuvat olevan kaikkein moniulotteisimpia. Varsinkin Reginaa esittävä Lana Parilla on aivan uskomaton. Nyt siis vain sunnuntaita ja sarjan aloitusta odottamaan!