Täytynee ilmottautua, sillä en huomannut kenenkään muun olevan täällä kaltaiseni.
Olen vähän "pää edellä äitiyteen"- tyyppi. Ne jotka luulevat että elämä pysähtyy vanhemmuuteen saavat vapaasti tulla seuraamaan elämääni!

Olin 19-vuotias saadessani nyt 2-vuotiaan poikani. Ja poikamme on ihan huolellisen mietinnän ja suunnittelun ja päätöksen tulos, ei vahinko.
Ei kaduta. Mies oli 23 pojan syntyessä.

Hämmästelin täällä tätä useimpien mainostamaa en halua lapsia. Itselleni on ollut ihan pienestä lähtien selvää että lapsia ja paljon. Teini-ikäisenä kun aloin ylipäätänsä ymmärtää asioita, päätin että lapsia enintään kuusi. Nyt luku pyörii 4-6. Poikani on ollut ns.helppo lapsi. En ole kokenut jääväni mistään paitsi ( paitsi kunnon yöunista mutta ehdinhän nukkua, ellen aiemmin niin haudassa sitten ).
Poikani isä ja minä haluamme molemmat olla pojan kanssa yhtä paljon ja olemme hoitaneet häntä tasapuolisesti. Lisäksi on ihanat isovanhemmat jotka auttavat niinä harvoina kertoina kun haluamme viettää laatuaikaa samalla kertaa.

Mielestäni äitiys ei muuta elämää huonommaksi ellei siihen ota sitä asennetta ja alistu siihen että tässä sitä ollaan vanhempi, eikä mitään muuta. Mutta en kyllä suosittelisi vanhemmuutta kellekään joka ei sitä ensisijaisesti halua. Kuten en suosittelisi yhtään mitään muutakaan.
Nykymaailmassa annetaan elämästä helposti kuva että kaikki loppuu kun äitiys alkaa. Näemmekö yhä ( naiset siis ) painajaisia siitä että tipahdamme takaisin muutaman vuosikymmenen takaiseen kotona jumissa kotiäitiyteen?
Onko lapsien vastuunkantamisesta tullut paha asia?
Turhaudun kun kuulen ihmisten hokevan ei ikinä, ei koskaan. Itse en tee niin, koska haluan jättää itselleni kaikki ovet avoimiksi. Mitä on elämä, jos alkaa kieltää mahdollisuuksia jo ennen kuin ne ovat ajankohtaisia.

Takerruin myös tähän lihoamiseen ja vartalon muuttumiseen ja synnytksen kamaluuteen.
No, ei se synnytys niin kovin mitään kaunista katsottavaa kyllä ole. Mutta oma kokemukseni oli helppo vaikka poika oli iso ja minä itse pieni. Uusisin koska vain.

En myöskään kokenut lihoavani muodottomaksi. Painoa tuli raskausaikana n. 20 kiloa lisää. Ja koin olevani todella seksikäs ja upea, olin enemmän sinut itseni kanssa kuin ikinä ( raskauden alussa olin normaalipainoinen ) ja seksielämämme loisti. Tosin viimeinen kuukausi oli hankala kun vatsa oli melkoisesti tiellä...
Kiloista pääsin nopeasti, synnäriltä lähdettäessä 7 kiloa jäljellä raskauskiloista, parin kuukauden imetyksen jälkeen pari liika kiloa ja nyt ei yhtään. Masu jäi alkuun repsottamaan ja onhan siinä vielä haaleita arpia, mutta ahkeralla jumpalla ja ylpeydellä äitiydestä olen saanut ne pois rasittamasta itsetuntoani.
Ja pakko mainita että rintoihin tuli sekää hyvää että huonoa tämän kaiken jälkeen... eivät ole ehkä yhtä terhakat mutta kokoa isommat. Ihan hyvä vaihtokauppa.

Heipähei!

Mikäkö minä? No, tänään olin lapsenmielellä kaveriporukassa pulkkamäessä. Se kuvaa minua hyvin.

Olen vain parikymppinen opiskelijatyttö, tai silloin kun tulee puhe äitiydestäni, niin olen jo naisenmitassa, minulla on parivuotias poika.

Lapsuuteni ja teini-ikäni vietin pienessä kylässä ja valittelin tylsää elämää. Nykyisin taas ihastelen silmieni alla olevia mustia pusseja, herraihme, aika ei vain riitä nukkumiseen.

Harrastan lukemista ( kaiken mahdollisen suurkuluttaja ollut 10-vuotiaasta, tosin fantasia ehdoton suosikki, rakkaudesta tykkään myös lukea ja kauhu on myös pari vuotta kiinnostanut... kun aloitan kirjan, luen yleensä väkisin alusta loppuun. Tietäisittepä mitä kaikkea olen tehnyt kirja toisessa kädessä  ), kirjoittamista vaihtelevasti kaikesta, niin runoja kuin tarinoita, kirjan kirjoittaminen suurena unelmana, larppausta, ratsastusta, juoksemista, valokuvaamista, eläinten hoitoa, elokuvien vahtaamista, ompelemista ja tauotonta lörpötystä. Lisäksi pyrin olemaan hyvä äiti ja hoitaa kaikki arjenkin asiat.

Jep, tällä tavalla olen loppuunkulunut ennen 30 rajapyykkiä. Kuolenpahan onnellisena.
Ja asun tosiaankin kaupungissa enkä valittele tylsyyttä enää.

Tänne törmäsin vähän sattumalta, tahtoisin kehittyä kirjoittajana ja nykyisessä koulussa en saa siihen apua ja tutut ovat liian tuttuja... Joten ehkä täällä.