Näytä kirjoitukset
|
|
Sivuja: [1] 2 3 ... 182
|
|
3
|
Kylän raitti / Satama / Vs: Grillikausi
|
: 13.Toukokuu 2013, 17:15
|
|
Minäkään en itse grillaa, kun ei ole mitään fasiliteetteja sellaiseen, mutta porukoilla on grillikausi avattu ja siellä tuli mm. nyt äitienpäivänä lounastettua. Vanhempani aika harvoin grillaavat ihan vain makkaraa, vaan fiinimmän päälle varustellussa kaasuhärvelissä syntyy pihvejä ja vartaita erilaisista lihoista. Myös lohimedaljongit sopivat oikein hyvin grillattavaksi, nom nom, mutta niille kannattaa olla kunnon paistoalusta tai foliota ympärille, murenevat muuten.
Erilaiset kasvisnyytti ovat kivoja ja helppo tehdä: esim. kesäkurpitsaa, tomaattia (ei tosin mulle, allerginen), sipulia, purjoa, juustoja maun mukaan ja päälle mausteita ja oliiviöljyä, kääräistään folionyytiksi ja paistellaan kunnes vaikuttaa hyvältä. Pekoniin käärityt ja tuorejuustolla täytetyt herkkusienet taitavat olla jo aika laajalle levinnyt ilmiö? Olemme joskus grillailleet folionyytissä tai paistoalustalla myös edellispäivänä keitetyt perunat mausteiden ja valkosipulin kanssa.
Grillituotteiden kanssa pöytään on hyvä kattaa tuoretta salaattia ja esim. makaronisalaattia.
|
|
|
|
|
5
|
Velhokäräjät / Viisasten kivi / Vs: Kirjojen lisääminen sivustoille
|
: 09.Toukokuu 2013, 22:14
|
Kirjat lisää ylläpito, mutta esim. tuota ketjua voi käyttää ehdotusten lähettelyyn. Lisättävien kirjojen pitää olla suomeksi julkaistuja scifi-, fantasia-, kauhu- tai näitä genrejä riittävän läheltä liippaavia teoksia. Emme lisää juurikaan omakustanteita, jollei siitä sovita erikseen kirjoittajan kanssa.
|
|
|
|
|
8
|
Kylän raitti / Taverna / Vs: Mitä opiskelet/ harkitset joskus opiskelevasi?
|
: 18.Huhtikuu 2013, 12:31
|
|
// kevyttä off-topiccia
Tjoo, meillä on opiskelijahuoneita/sosiaalitiloja myös opiskelijoille, mutta se on enemmän arkkitehtuurinen ratkaisu kun kerran on uusi kampus kuin sitä etteikö keskustassakin tällaista järjestettäisi, jos olisi taloissa fyysisesti tilaa. Biokampuksellakin on Viikissä enemmän tai vähemmän opiskelijahuoneet kaikilla.
Tiedekunnan viime vuonna jakama "kalustusraha" mahdollisti sen, että laitokset ostelivat käytäville sohvia, pöytäryhmiä ja seinille liitutauluja yms. Oppimisympäristö on siis otettu myös vakavasti, mutta toisaalta meillä ei ole mitään Aleksandriaa ihan naapurissa, melko tylsiä 24h-mikroluokkia vain. :) Vielä kun saisi kirjaston aukioloaikoja pidemmiksi...
Kulttuurieroa keskusten ja Kumpulan välillä olen havainnut lähinnä siinä, että meillä käyttämättömiin luokkatiloihin yleensä ihan luvalla mennä tekemään hommia, keskustassa ovet pidetään lukossa. Toki meillä on täällä "landella" vähän vähemmän asiattomia hiippareita tiloissa.
|
|
|
|
|
9
|
Kylän raitti / Satama / Vs: Kesäsuunnitelmat
|
: 18.Huhtikuu 2013, 10:48
|
Joskus on tehnyt mieli sanoa tyhjää istuinta kärttävälle miehelle: "Tuoli tanssista kanssani". Mutta enhän minä niin voi tehdä. Ai mikset voi? Eikö me jo eletä sen verran tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, että ihan kumpikin sukupuoli saa pyytää tanssimaan?
|
|
|
|
|
10
|
Kylän raitti / Taverna / Vs: Mitä opiskelet/ harkitset joskus opiskelevasi?
|
: 18.Huhtikuu 2013, 08:56
|
No lisätään sen verran, että yksityisellä puolella tradenomit ja diplomi-insinöörit on ihan hyvässä huudossa, koska niillä puolilla on miltei pakko oppia jonkun verran koodaamaan, jos aikoo saada tutkinnon. Tietojenkäsittelytieteilijät ovat paljon sekalaisempaa sakkia koodaustaitojensa perusteella. Tuotakaan en voi allekirjoittaa, tai no voin, koska tietojenkäsittelytieteen alla kulkevan tutkintonimikkeen alle mahtuu todella paljon hyvin erilaiisa koulutusohjelmia. Maailmalla "computer science" on helposti jotain hyvin algoritmista kamaa, Suomessa lähestymistapana voi olla myös enemmän suunnittelu tai markkinointi. Esim. mun koulutuksella ei ole tarkoituskaan mennä koodaamaan ohjelmistoja, vaikka kyllä mäkin ihan riittävällä tasolla osaan koodata. Koodaaminen itsessään on nyt ihan eri asia kun joku enterprise softakehitys. Eritasoiset insinöörit ovat osanneet jakaa tutkintonimikkeensä pienempiin osiin. Tilanne on kyllä parantunut, mutta mitä entisiä työkavereitani on mennyt AMK:lle opettamaan, niin kyllä siellä opetushommista maksetaan selvästi enemmän kuin yliopistolla. Yliopistotutkijoille myös maksetaan vähemmän kuin firmoissa tutkimustehtävissä työskenteleville tohtoreille, eikä se kerro kyllä yhtään mitään sen tieteellisen työn laadusta. Iso osa yliopistohenkilökunnasta sekä opettaa että tutkii, mutta ne "pelkän opettajan" lehtoraatitkin vaativat nykysysteemissä tohtorin tai lisurin papereita ja kyllä se palkka on silloinsen mukainen, noususuunnassa proffatasoon asti vastuusta riippuen. Vanhojen maisteripohjaisten lehtorien palkkataso saattoikin jäädä suht. alas, samoin määräaikaisilla yhä tälläkin hetkellä. Mutta, kuten sanottua, ei kukaan yliopistolle muutenkaan jää rahan takia. Sen verran monta ilmaista ylityötuntia saa tehdä.
|
|
|
|
|
11
|
Kylän raitti / Taverna / Vs: Mitä opiskelet/ harkitset joskus opiskelevasi?
|
: 18.Huhtikuu 2013, 08:42
|
ICT, AMK ja yliopisto -keskusteluun sen verran, että omien tietojeni mukaan AMK satsaa opetukseen enemmän kuin yliopisto, jossa se on monelle se vasemmalla kädellä hoidettu pakkopulla. Kyllä meillä Helsingin yliopistossa ainakin satsataan (täällä ICT-puolella) opetukseen, ihan tuntuvia määriä. Aallon porukalta olen kuullut samaa. Voi olla alakohtainen juttu, mutta ei nyt vaan päde mikään väite siitä, että opetus olisi yliopistolla joku tutkimuksen oheinen pakkopulla. Jos joku tutkija niin ajattelee, se tutkija ei ole opettamassa. Yliopistolaitosten rahoituksesta ihan merkittävä osa tulee opetuksesta ja valmistuneiden määristä, joten ihmettelen, jos siihen opetukseen ei ole sitten viimeisten uudistusten alettu kaikkialla kiinnittää huomiota.
|
|
|
|
|
12
|
Kylän raitti / Satama / Vs: Kesäsuunnitelmat
|
: 17.Huhtikuu 2013, 21:04
|
|
Mulla on kaikki mahtavat kuusi lomapäivää, jotka virallisesti saan käyttää tänä kesänä, kun viime vuoden lomat käytin kokonaan jo viime vuoden puolella. Onneksi kesäaika on yliopistolla tappohiljaista, joten ei haittaa vaikka duunia tekee vähän rennommalla otteella. Etätyöpisteensä eli läppärin ja pari kirjaa voi siirtää vaikka terassille, ah.
Lomapäivät menevät Lapin matkaan. Ollaan viikon verran Iivarin kanssa Kilpisjärvellä, käydään Kautokeinossa toivomassa että sinne ilmestyy miitintapainen ja todennäköisesti myös Norjan puolella muutenkin, ainakin Tromssaan kääntymään niin näkee mertakin. Saanalle haluaisin kiivetä, mutta se riippuu säästä, huonolla kelillä tyydytään vähän lyhyempiin käpöttelyihin.
Loppukesään varmaan siunaantuu muutakin rentoa aktiviteettiä, kuten Suokki ja Finnconiinkin varmaan tulee vääntäydyttyä. On vaan coni just viikon mittaisen duunikonferenssin päälle, saa nähdä mitä jaksaa vai nukkuuko viikonlopun putkeen.
Ikkunat pitäis pestä, taas. Gradu pitäis saada loppuun ja jatkotutkintosuunnitelma sen jälkeen. Eiköhän se kesä siinä kulu.
|
|
|
|
|
14
|
Kylän raitti / Taverna / Vs: Avioliitto
|
: 15.Huhtikuu 2013, 22:54
|
Naimisiin olisi kiva mennä, pyytää vain kaveripiiri katsomaan ja vetää päälle perskännit. Minä, joka tässä vuoden 2007 jälkeen ehdin muutamaankin kertaan todeta, etten ole menossa naimisiin, olen muuttanut mieltäni. Tavallaan oli siis ihan ilahduttavaa löytää tuo viesti historian hämäristä: en oo ihan toivoton sanojeni nielijä. Seuraavaks varmaan se biologinen kello... no toivottavasti ei. Häät tulevat olemaan melko persoonalliset, vihkimisen suorittaa pappi mutta ei kirkossa, ja ja, no, aion olla humalassa, hyvässä seurassa.
|
|
|
|
|
18
|
Kylän raitti / Kohtauspaikka / Suokki 29.6.2013
|
: 14.Huhtikuu 2013, 13:39
|
Suokki eli Risingin kaunein, komein ja uljain miitti kesäiseen Suomenlinnaan pidetään tänä vuonna lauantaina 29.6. Päivä on perinteisesti sovittu yhdessä suomalaisen fandomin kanssa, sillä samaan aikaan saareen aikoo eksyä kasa muitakin scifi- ja fantasiaseuroja. Hyvin spekulatiivinen lauantai siis luvassa! Yhteislähtö on klo 12 Aleksis Kiven patsaalta Rautatientorilta. Odottelemme paikalla vartin verran, minkä jälkeen siirrymme Suomenlinnaan HSL:n lautalla. Jos tulet paikalle myöhemmin omatoimisesti, perinteinen miittipaikka on ravintola Valhallan edessä olevalla nurmella, suurinpiirtein tuossa. Perille löytää seuraamalla Kuninkaanportille vievää reittiä, kartta esim. tässä. Suokissa on yleensä ollut paikalla useita kymmeniä risinglaisia ympäri Suomea, joten tämä on hyvä paikka lähteä mukaan myös live-tapaamisiin! Mukaan sopii varata piknikevästä sen verran, että pärjää saaressa iltaan asti. Suomenlinnassa on kauppa, mutta se on pieni ja perinteisesti täynnä ihmisiä. Ravintoloiden hintataso on hävyttömämpi kuin manner-Helsingissä. HSL:n lautta maksaa normaalin Helsingin sisäisen lipun verran, hinnasto löytyy täältä. Leiripaikkamme lähellä on vessat ja vedenottopiste, oma vesipullo mukaan. Ulkopelit ovat kivaa ajanvietettä, niitä voi tuoda. Muistakaa myös säänmukainen varustus, kaikki suomalaisen kesäsään ilmiöt on takavuosina koettu. Risingin miitit ovat yleensä alkoholittomia, mutta Suokissa ovat täysi-ikäiset saattaneet nauttia muutaman tällaisenkin annoksen - kuitenkin muistaen, että paikalla on meidänkin seurueessamme mm. perheitä pienine lapsineen. Suokista poistutaan kun kylmyys, pimeys tai muu hätä yllättää, yleensä kuuden maissa illalla. Jatkot ovat Risingin perinteisessä mafiapaikassa Milenkassa (Haapaniemenkatu 3-5, ikäraja k-18) - jos et pääse Suokkiin päiväksi, tule ainakin jatkoille!
|
|
|
|
|
19
|
Velhokäräjät / Arkkivelhojen ilmoitustaulu / Vs: Risingshadow:n lyhytnovellikilpailu 2012
|
: 14.Huhtikuu 2013, 13:01
|
|
Bubbling under eli "melkein sijoittuneet" vielä tällai puolivirallisesti:
Aki Hammarén: Mothran jalanjäljet Ville-Markus Nevalainen: Vääjäämätön Aleksi Kuutio: Vallan huoneet Jenni Kauppinen: Muista olla kotona ennen varjonnousua Jari Lindstén: Katsokaa, huomista ei ole! Tuukka Tikkanen: Saattajat
Onnea heillekin!
|
|
|
|
|