Eilen näin ensimmäiset pääskyset, joten kesän voi julistaa alkaneeksi.

Eilen vasta tajusin kuinka paljon oikeastaan olenkaan vuosien varrella pitänyt Morsesta, kun sen uuden spin-offin Endeavourin eli Nuoren Morsen pilotti esitettiin telkkarissa. Pompin innoissani sohvalla aina kun tunnistin viittauksen vanhaan sarjaan tai sen pääosan esittäjään John Thaw'hon. Kun itse Colin Dexter vilahti ruudussa olin seota päästäni. Lopussa oli tulla tippa linssiin, kun Thawn silmät näkyivät peilissä ja vanhan sarjan tuttu tunnari alkoi soida. Kirotut näkymättömät sipulinleikkaajaninjat!

En malta odottaa että Uusi Morse pärähtää ruutuun toden teolla, tosin Imdb:n mukaan jaksoja on vasta neljä. Mutta laatu se oli alkuperäisessäkin sarjassa pääasia, eikä määrä. Uutta odotellessa voisi katsella vanhaa, mikäli kirjastosta vaan löytyy...

Minä olen toisinaan tiiraillut dokkareita täältä:
http://documentaryheaven.com/
Valikoima ei ole ihan vaatimaton.

Messissä myöskin. Eikä ole väliä arvotaanko vai valitaanko kirjat muiden ehdotuksista, kunhan saa jotain uutta ja tavallisesta poikkeavaa luettavaa. Olen parhaillaan haastamassa itseäni lukemaan kotimaisen kirjallisuuden tunnetuimpia eksemplaareja ja niitä riittää varmasti kesällekin, mutta mahtuu sinne väliin muutakin.

Tällä viikolla on tullut käytyä kirjastoissa peräti neljästi ja aina on löytynyt jotain pientä kivaa kotiinviemisiksi. Kotimaisen kirjallisuuden klassikot -projektiini liittyen lainasin Aila Meriluodon Peter-Peterin, Heikki Turusen Simpauttajan sekä Veikko Huovisen Veitikan. Sarjiksia taasen löysin Ester Pärbergin tarinoita (yksi tekijöistä on suursuosikkini JP Ahonen, jonka uutta Villimpää pohjolaa odotan epätoivoisesti tulevaksi) sekä Juban uusimman Minerva-kirjan Alajuoksun kelluva pullukka. Lisäksi kaipaamistani uutuuksista sain näppeihini Anne Leinosen Viivamaalarin, Iain Banksin Siirtymän ja E.L. Doctorowin Homerin ja Langleyn. Ilman sen erityisempää syytä lainasin vielä Per Olov Enquistin Kapteeni Nemon kirjaston, John Cleesen vetämän dokkarisarjan Ihmiskasvot kaksi viimeistä osaa (kahta ekaa ei ollut) sekä kirjan nimeltä Suomalaisia innovaatioita - Suomi-konepistoolista Habbo Hotelliin.

Olen pitkään tykännyt Fred Vargasin dekkareista ja kun taannoin huomasin, että häneltä ilmestyy nyt keväällä taas uusi, päätin lukea edellisen välistä jääneen Adamsberg-sarjan osan. Siinä viitattiin aiempiin tapahtumiin, joista minulla ei ole mitään muistikuvaa ja asiaa tutkittuani selvisi, että kyseiset tapahtumat ovat kirjassa, jota ei ole suomennettu. Sen lisäksi koko Adamsberg-sarja on suomennettu tystin randomissa järjestyksessä. Siis, Gummerus, wtf? Ärsyttää tuommoinen.

Hain pari viikkoa sitten kesätyöpaikkaa ja luulin joutuvani odottamaan ainakin toukokuulle asti tuleeko kutsua haastatteluun. Kutsu tuli äsken. Jee! Sormet ja varpaat ristiin.

Olen jo pitkään halunnut nähdä elokuvan Coraline ja toinen todellisuus, mutta havaitsin viime vuoden puolella ettei yhdessäkään Suomen yleisessä kirjastossa (joista leffani useimmiten hommaan) ole sitä. Jouluaattonakin, kun se tuli telkkarista, jäi se erinäisistä syistä näkemättä. Sain sen viime kuussa synttärilahjaksi ja nyt, viimeinkin, sain aikaiseksi katsoa sen. Pelkäsin kai etten pitäisi siitä, koska tykkäsin Coralinesta kirjana niin paljon. Aivan turhaa, sillä leffa oli mielestäni todella hieno. Visuaalinen puoli oli silmiä hivelevää (olisi ollut varmaan päheetä nähdä teatterissa), hahmot olivat mainioita ja tarina oli ihanan kammottava. Yleensä en tykkää kun alkuperäistä tarinaa muutetaan ja Coraline olikin hyvin uskollinen kirjalle. Yksi uusi hahmo oli lisätty kavalkaadiin, mutta sekin toimi loistavasti. Plussaa myös hyytävästä musiikista. Erinomainen elokuvaelämys kaiken kaikkiaan.

Vihdoinkin sain aikaiseksi ostaa uuden tuolin tietsapöytäni eteen. Vanha olikin päässyt niin karmeaan kuntoon, että ihan hävetti. Tämä uusi on kaikin puolin parempi: päällysmateriaali on kestävämmän oloista (sen voi jopa irrottaa ja pestä) ja muutenkin istuin on asiallisemman näköinen, vähemmän muoviosia. Lisäksi se ei nitise ja natise! Se oli hintavampi kuin olin aluksi valmis maksamaan ja olisin halunnut löytää pyörivän tuolin, jossa ei ole pyöriä mutta eipä taida sellaisia mistään perus huonekalukaupoista löytää. Tässä on kylläkin vaaleammat pyörät kuin vanhassa, joten ehkei niistä jää lattiaan mustaa rengasta. Olen hyvin tyytyväinen ostokseeni... jahka tuolista lähtevä katku hälvenee. Pitää kai stikata se parvekkeelle tuulettumaan niin kuin samasta kaupasta joitain vuosia sitten ostettu patjakin (ihan sama haju, päätä särkee).

Sub TV on sitten nähnyt hyväksi uudelleentekstittää vanhoja Simpsoneiden jaksoja nyt kun sarjan vakikääntäjä Sari Luhtanen ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä enää ole palkkalistoilla. Eikä jaksojen lopussa edes mainita kuka onneton niitä nykyään kääntää (epäilemättä surkealla liksalla). Ymmärtäisin kyllä jos uudet jaksot kääntää joku muu kuin Luhtanen, mutta miksi hänen jo kertaalleen kääntämiinsäkin on pitänyt laittaa uudet tekstit? Ikävä tulee Saria, hänen tyylinsä oli mahtavaa ja lisäsi katselunautintoa huomattavasti.

Niin kuin täällä sanotaan:

Well, duh...

Kun olin eka- tai tokaluokkalainen olivat ystäväkirjat tyttöjen keskuudessa trendikkyyden kärkeä. Kaikilla oli sellainen ja kaikkien piti niihin kirjoittaa, opettajankin luonnollisesti. Minun kirjaani hän kirjoitti lempikirjansa olevan Sinuhe egyptiläinen ja koska pidin itseäni Suurena Lukijana halusin tietty lukea sen itsekin. Lähikirjastosta löytynyt valtaisa kuvitettu nide vaan oli aika lannistavan näköinen ja se ambitio sitten jäi. Nyt, about 22 vuotta myöhemmin, olen vihdoin saanut Sinuhen valloitettua. Se ei ihan vastannut odotuksiani ainakaan aluksi. Tyyli toi jotenkin mieleen vanhanaikaiset seikkailuromaanit enkä oikein syttynyt Sinuhen hahmolle ja Kaptahkin oli aika rasittava. Puolenvälin jälkeen aloin tykästyä enemmän, kun Ekhnaton uusine uskontoineen pääsi tarinan etualalle. Loppujen lopuksi kirjassa oli paljon hienoa pohdintaa elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta eikä vauhtia ja vaarallisia tilanteitakaan jäänyt uupumaan. Kiinnostus muinaiseen maailmaan jäi taas kerran itämään, niin että tänään lainasin kirjastosta teoksen Egyptin faraot, josta voi tutkia paljonko Sinuhen tapahtumista on oikeita.

CdOn ja Bookplus muistivat minua synttärini kunniaksi molemmat viitosen alennuskoodilla. Alunperin olisin tilannut kolmen Kramppeja ja nyrjähdyksiä -sarjiksen paketin BP:sta, mutta tarjous olikin jo ehtinyt mennä ohi. Päädyin sitten ostamaan JP Ahosen loistavan Villimpi pohjola: Kypsyyskoe -sarjiksen CdOnista. Hintaa kirjalle tuli alennuksen ja postikulujen jälkeen 6,90€.

Sain synttärilahjaksi Mauri Kunnaksen Piitlesin. Avasin paketin vasta tänään, vaikka se ehtikin kolmatta viikkoa lojua tuolilla odottamassa. Sen verran hyvä sarjis etten malttanut olla lueskelematta sitä "juhla"hääräilyiden lomassa. Hyvää sarjis-Finlandiaonnea Maukalle!

Hauska tietää, etteivät kyseiset lääkkeet ole tuiki hyödyttömiä. Olisi ollut kauheen kiva jos ne olisi tehonneet minullekin. Inhosin Toncilsien makua ja varsinkin koostumusta, koska ne sulivat suussa sellaiseksi inhaksi mössöksi. Lisäksi ne oli suurimmaksi osaksi keinomakeutusaineita, jotka normaalia purkkatyynyä suurempina annoksina sekoittavat mahani. Joten ei kiitos Toncilseille, Bafucinia sen olla pitää.

Viimeisen kunnon lentsun sain joskus lukioaikoina, joten siitäkin on jo yli vuosikymmen. Aika hassua, olenhan ollut asiakaspalvelutöissä aika runsaasti. Siinä kuvittelisi saavansa joka ikisen liikkeellä olevan taudin. Mutta suht terveenä ollaan vain toistaiseksi (eipäs uhmata kohtaloa) säilytty. En ole koskaan oppinut ahkeraksi käsienpesijäksi, olisikohan se kasvattanut vastustuskykyä? En myöskään pahemmin hengaile ihmisten parissa ja läheiset yleensä eristäytyvät kun on jotain tautia, joten silläkin saattaa olla vaikutusta terveydentilaani.

2007 sain kovan kurkkukivun, johon ei auttanut yhtään mikään. Lääkärikin sanoi vaan että kärsi. Kävin läpi lähes kaikki apteekin imeskelytabletit, joilla ei ollut mitään vaikutusta. Jos sellaisia pillereitä on vielä kuin Toncils, niin välttäkää, tyystin hyödyttömiä ja kuvottavia. Vuosi sitten jouluna iskenyt yskänpokanen lähti Codetabseilla (ja ne olivat valehtelematta parasta salmiakkia ikinä). Viime kesällä pyydystämääni flunssaan taas sain Mucomyst-nimisiä poretabletteja, jotka eivät olleet likimainkaan yhtä tehokkaita ja maistuivat ällön laimealta ja väljähtäneeltä Spritelta.

Kun huomaan, että kurkussa kutittaa siihen malliin, että jotain pöpöjä siellä haahuilee, otan täsmäaseet käyttöön: Bafucin mint -imeskelytabletteja, munkkitippoja (eli Carmolis-yrttitippoja) kuumassa mehussa ja yöksi kaulalle Vapo Rubia tai tiikeribalsamia. Yleensä tehoaa hyvin. Koitin kerran myös kurlata suolavedellä ja syödä valkosipulia, mutta ei oikein onnistunut. Suolavesi pisti yökkäilyttämään ja valkosipuli poltti suuta ikävästi. Harmitti kyllä, olisi kivempaa käyttää tuollaisia halpoja ja luomuja hoitokeinoja eikä syytää rahaa lääketeollisuudelle.

Yhdessä David Attenboroughin sarjassa oli Amazonin alkuperäisasukkaita, jotka metsästivät apinoita puhallusputkilla ja myrkkynuolilla. Pitkään ihmettelin eikö myrkkyyn kuolleen eläimen syöminen ole riskaabelia mutta nyt selvisi, että käytettävä myrkky, kurare, toimii ainoastaan vereen joutuessaan eikä imeydy ruuansulatuksen kautta. Mitenköhän ne senkin saivat aikoinaan selville? Yrityksen ja erehdyksen kautta vissiin. Voi sentään...

Kelan terveiset. Jos olisin valmistunut viikkoa myöhemmin ei nyt tarvisi palauttaa joulukuun opintotukea. Plääh. Olispa joku tuonkin kertonut ajoissa.

The Pirates!

Aardmanin tuotosten ystävänä piti tämäkin sitten nähdä. Se oli varsin upeaa katseltavaa, jopa niin hienoa että oikein yllätyin kun jälkeenpäin katselin making of -pätkää, josta selvisi että leffa oli sittenkin tehty perinteiseen tyyliin "vaha"nukeilla. Jotenkin vain sitä olettaa, ettei tänä päivänä kukaan enää vaivaudu semmoiseen, kun tietokoneilla pystyy vaikka mihin. Hieno homma. Ulkoisista avuistaan huolimatta en tykännyt Piratesista yhtä paljon kuin Kananlennosta tai Virran viemästä. Se oli mielestäni enemmän nuorille katsojille suunnattu eikä niin aikuisia viehättävä. Hahmotkin olivat hiukan särmättömiä. Ei mikään huono leffa, mutta hiukan pettymyksellinen.

Olen pienestä pitäen käynyt kirjastossa useamman kerran viikossa ja vaikka en enää kykenekään pahimman ahmimiskauteni lukutahtiin, tulee aineistoa toisinaan hamstrattua enemmän kuin tarpeeksi. Sieltä lapsuudesta on kai myös jäänyt takaraivoon ajatus/pakkomielle, että kirjat pitää palauttaa ajoissa enkä sen vuoksi mielellään uusi lainojani ellei ole ihan pakko.

Tämän päivän reissulla lainasin kotimaisen gotiikan helmen, Axel Gabriel Ingeliuksen Harmaan linnan. Varsinainen syy kirjastokäyntiini oli kuitenkin musiikilliset. Viikonloppuna sain päähäni lainata Patricia Kaasia (ei tosin löytynyt sitä levyä, jota eniten halusin, mutta kaksi lainaamaani kuulostavat ihan hyviltä nekin) sekä Eva Dahlgrenia. Muistan pentuna pitäneeni hänen musiikkiaan tylsänä, mutta nyt Ängeln i rummet - Kauneimmat laulut -kokoeman kuunneltuani taidan olla rakastunut. Haluaisin ainakin heti mennä lainaamaan lisää levyjä ja olen myös katsellut CdOnin sivuja sillä silmällä. This could be the start of a beautiful friendship.