Projekti: Morickin teksti

[Morick]

Kopiot toisistaan

Heille oli kerrottu aikojen alusta asti, että elämä oli arvokasta ja että sen vuoksi kannatti kokea syntymän, kuoleman – ja elämän tuskat.

Elämää voisi kuitenkin verrata mestarilliseen maalaukseen, jonka jokin erittäin kuulu taiteilija on luonut. Ajan myötä, lähes väistämättä, tietyt henkilöt tekevät tälle maalaukselle jotain, mikä halventaa maalausta – he väärentävät sen…

 *****
Palavan eetterin katku tunkeutui hänen nenäänsä ja ärsytti häntä juuri pahimmassa mahdollisessa kohdassa. Ammus meni täpärästi kohteestaan ja räjäytti kloonin sijasta reiän jonkun hylkäämään metamobiiliin. Heitä oli neuvottu käyttämään lähes pienintä mahdollista latausta, mutta Roch ei aikonut jättää mitään sattuman varaan, vaan ampui täysin palkein. Tämän seurauksena hänen kulkureittiään kirjoivat monien kloonien räjähtäneiden jäännösten lisäksi massiivisen räjähdysvoiman tärvelemät irtaimistot, jopa puolen metrin syvyiset savuavat maakuopat ja kasvillisuudesta paikoin paljaaksi palaneet maalaikut.

Roch tihrusti ympärilleen kypäränsä mustuneen kasvosuojuksen läpi ja näki häivähdyksen vihollisesta muutaman metrin päässä. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään kunnon vastus, joku pienikokoinen, jokin kääpiö varmasti. Koska ei voinut käyttää asettaan muutamaan hetkeen käyttämiensä suuritehoisten purkausten takia, hän vain nousi pystympään kyyrystä asennosta ja kömpi karkuun pinkovan kloonin perään. Hän oli tyytyväinen uuteen pukuunsa, se kun suojasi häntä kloonien kömpelöiden luotiaseiden ammuksilta paremmin kuin entinen, mutta oli myös hieman pettynyt uutukaisen pukunsa nivelosien huonoihin liikkumisominaisuuksiin ja muuten kestävän ja toimivan kypärän melko kelvottomaan ilmansuodatuskykyyn. Häntä kyllästytti haistella raunioalueiden saastaa tunti toisensa perään.

Noustessaan sorarinteen päälle hän antoi katseensa kiertää oikeiden ihmisten hylkäämää ja näiden kopioiden valtaamaa kaupunkia. Samalla hän tosin joutui olemaan tarkkana rikottujen ikkunoiden välistä kurkkivien kloonien varalta. Luoti saattoi toisinaan puhkaista yllättävänkin helposti vapaataistelijapuvun jonkin liitoksen kohdasta, jos ampujalla olisi aikaa tähdätä rauhassa. Roch huomasi melkein kadottaneensa takaa-ajettavansa.

Hän kiiruhti rinteen alas ja sukelsi aistit valppaina pyöreästä oviaukosta sisään kloonin perässä.

Ohjesäädösten mukaan vapaataistelija otti suuren todennäköisyyden mukaan erittäin suuren riskin uskaltautuessaan avoimelta kentältä rakennuksien sisälle. Se oli suositeltavaa vain jos taistelija kohtaisi odottamattoman raskasta ylivoimaa ilman mahdollista ilma- ja tykistötukea ja tilanne vaatisi pikaista suojautumista vihollisen ammuksilta tai kerrassaan ennenkuulumattomaa toimintaa - totaalisen perääntymisen, mikä oli mahdollista vain tukikohdasta lähtöisin olevan perääntymiskäskyn kuuluessa.

Roch kääntyi oviaukosta oikealle ja näki pienikokoisen kloonin tähtäävän häntä aseellaan juuri ennen kuin hän lensi taaksepäin maahan pää rajusti nytkähtäen.

*****
Kaksikko oli kumartunut näytön ylle tutkimaan satelliitin sekunti sitten ottamaa kuvaa raunioalueesta sata kilometriä Butterin tukikohdasta itään. Yksiköt näkyivät kolmiulotteisella kartalla punaisina pisteinä, jotka liikkuivat hitaasti ja päämäärättömästi raunioiden keskellä ilman minkäänlaista käsitystä ryhmätyöskentelystä. Eräskin oli edennyt syvälle ”vihollisalueelle” varmistamatta ollenkaan mihin muut yksiköt olivat liikkumassa. Jos asiat olisivat kyseisen yksikön kannalta huonosti, vastustaja oli jo huomannut hänet. Näytöllä näkyi suuri joukko sinisiä pisteitä ja kaksikon satunnaisesti seuraama punainen oli aivan tämän joukon sisällä.

”Tämä on epäilemättä viimeisiä kapinallispesäkkeitä, jotka joudumme tuhoamaan”, ylempi arvoisempi upseeri sanoi. ”Välittäisitkö käskyn eteenpäin, amiraali Kechen?”

Amiraali nyökkäsi ja napsautti Lähettäjän päälle.

”Kaikkien yksiköiden kilometrin säteellä raunioista tulee valmistautua hyökkäykseen kloonien salaiseen tukikohtaan. Kevyt varustus ja parikohtainen lähestyminen.” 

Amiraali painoi kämmenensä Lähettäjälle, paineli sormenpäillään hetken aikaa sen sileää pintaa ja viestitti kutsun eteenpäin. ”Viesti oli siinä, komentaja?” hän varmisti.
 
”Kyllä, amiraali Kechen.” Komentaja nojasi rennosti taaksepäin pehmustetulla istuimella. ”Nyt epävirallinen osuus, joka jää pelkästään meidän väliseksemme. Voitte puhua vapaasti.”

Amiraali sammutti Lähettäjän. ”Ymmärrän kyllä, että kapinallisten tukikohdan suu on löydettävä ja itse paikka tuhottava täydellisesti, mutta en ymmärrä miksi lähetämme kaikki yksiköt.”

”Koska meidän tehtävämme on tuhota kaikki kloonit, amiraali. Yksinkertaisesti siitä syystä.”

Kechenillä meni hetki, että hän tajusi mitä komentaja tarkoitti. Heidän kapinallisia klooneja vastaan käyttämänsä sotilaat olivat jokainen myös klooneja. Kloonit tappamassa toisia klooneja… Vain komentajan kiero mieli saattoi keksiä jotain noin ovelaa. Hän vilkaisi näytölle ja näki punaisen pisteen pysähtyneen.     

”Entä jos meidätkin on kloonattu?” amiraali Kechen yllättäen esitti.
 
Komentaja katsoi aikaisempaa ivallisemmin alaiseensa. ”Mahdotonta”, hän sanoi. ”Kyllä me tietäisimme sen itse jos niin olisi tapahtunut. Kaikilla klooneilla on itsessään saastan merkki.”

Kechen ei näyttänyt niin varmalta, mutta vaikeni ja kääntyi taas näytön puoleen seuraamaan kuinka kloonit tekivät toisistaan selvää.

*****
Tyttö kosketti varovaisesti kaatuneen sotilaan pukua ja odotti joka hetki tämän ponnistavan pystyyn ase tulta syösten. Muut kyyristelivät raunioiden suojassa tai tulittivat lähestyvää vihollista kaikella mitä käsiinsä saivat. Tyttö raotti kypärän toisesta kulmastaan murtunutta visiiriä ja katsoi vihollista tämän avoimeen silmään.
   
Klooni oli kuitenkin kuollut eikä nousisi enää koskaan. Toisen silmän paikalla oli pelkkiä riekaleita ja tippa valkoista nestettä. Tyttö hätkähti ja painoi kätensä vaistomaisesti omalle silmälapulleen. Muistot eivät olleet kadonneet minnekään. 
 
”Se on kuollut”, hän huusi muille ja läväytti sotilaan visiirin kiinni tahtoen välttää katsomasta tyhjänä ammottavaan silmäkuoppaan. ”Me voimme vielä voittaa taistelun. Ampukaa vain kypärien saumoihin.” Hän kiiruhti raunioiden sekaan ja jätti kloonin ruumiin taakseen. Hän oli nyt varma, että tiesi miten he vapaat ihmiset voisivat voittaa.
 
Mutta tiesikö hän tai kukaan heistä, kenet he mahdollisesti tulisivat voittamaan?

[Vehka]

Kas kas, Morick. Tätä me olemme jo odottaneet.  Katsotaan mitä saan aikaan, taidan kokeilla linnanherramaista tyyliä.

Yleisvaikutelma

En olekaan pitkään aikaan lukenut intensiivistä taistelukertomusta, ja siksi tämän lukeminen oli aika haastavaa. Alun pienen ja lyhyen johdannon jälkeen olikin hieman vaikea sopeutua siihen, että koko teksti tuntui olevan kertomusta taistelusta. Toisaalta loppu kiepautti hienosti asetelman ympäri ja sai pohtimaan koko novellia uudestaan, mutta sitä ennen tarina tuntui aika tyhjänpäiväiseltä. Se olisi ehkä kaivannut jotain viitteitä tai vihjeitä sisälleen, nyt lukija lähinnä kulki hahmojesi mukana ja katsoi heitä ulkopuolisena. Lopun tyttö oli oikeastaan ainoa, josta sain kunnolla mitään otetta.

Kuvailu

Mmh. Tästä voisin antaa sinulle plussaa, ainakin jossain määrin. Sait tarinaasi melko harmaan ja ankean tunnelman, vaikka tekstisi sinällään on melko korutonta. Yksi juttu mistä tahdon ehdottomasti antaa papukaijan (se puhuu viroakin) on aloitus. Tai no siis, ei aloitus, vaan sitä seuraava ensimmäinen lause. Yleensä tällaisissa tekstiessä vedotaan ihan ensimmäiseksi näköaistiin, kuvaillaan maisemaa yms, mutta sinäpä käytitkin hajuaistia.

Se toisaalta myös nosti ennakko-odotukseni aika ylös, yleensä toivon kuvailulta juuri kaikkien aistien hyödyntämistä. Lopputekstissäsi sitten et niin paljoa keskittynytkään kuin näköön ja jossain määrin kuuloon, mikä oli pienoinen pettymys.

Käytät kieltä sujuvasti ja juohevasti, se ei oikeastaan tökkää missään kohtaa. Ongelmasi on kuitenkin ehkä se, että sanasi ovat varsin kliinisiä. Meillä jokaisella on oma persoonallinen tapamme kirjoittaa, mutta sinä olet käyttänyt tekstissäsi vain melko ympäripyöreitä ja tavanomaisia termejä. Vähän harvinaisemmat tai konkreettisemmat ovat jääneet pois, ja koska lauseet ja sanat ovat kirjoittajan työkalu, kannattaa elävöittää tekstiä joillakin omaperäisimmillä ilmaisuilla tai kielikuvilla, joita lukija voi pysähtyä maistelemaan. Siinä suhteessa harjoitus tekee mestarin ja jokainen kasaa ajan myötä sen erikoisempien ilmaisujen työkalupakin, mutta kannattaa silti kiinnittää seikkaan huomiota jo nyt.

Hahmot

Kuten jo alussa sanoin, en juuri saanut heistä otetta. Rochin ajatukset koskivat lähinnä sotimista ja hänen seuraavia liikkeitään. En oikein ymmärtänyt sitä miksi hän lähti sisälle rakennukseen kun tekstissä kerrottiin sen olevan yksi viimeisimpiä oljenkorsia, mutta kenties halusit vain tehdä Rochistasi hivenen uhkarohkean tai jotakin.

Mmh, nämä kaksi keskenään keskustelevaa heppuasi, amiraali ja komentaja, ovat jo hitusen syvempiä. Komentajalla ja Kechenillä tuntuu olevan ihan hyvä suhde, amiraali ihailee tätä ja komentajakaan ei tunnu halveksuvan amiraalia, mitä nyt suhtautuu tähän ivallisesti. Tyylillisesti pidin varmaan eniten tästä kappaleesta, se onnistui ilmaisemaan eniten asioita ja hahmojen luonteita koko tekstissä. Tykkään tavastasi kertoa heistä pienillä eleillä ja sellaisilla, mutta et käytä niitä aivan tarpeeksi. Lukijan näkökulma hahmoihin jää haaleaksi ja utuiseksi, eikä siitä saa otetta. Tässä kuitenkin onnistuin jo melkein, joten eiköhän se siitä. Kechenin kloonipohdinta muuten oli hyvä yksityiskohta, se syvensi häntä hahmona vallan paljon. Rohkeus epäillä ja kyseenalaistaa tekstissä muuten melko itsestäänselvältä tuntuva asia.

Ja lopun tyttö. Et kerro hänestä paljoakaan, mutta hän on koko tekstin ainoa hahmo, joka oikeastaan limittää yhteen menneisyyden ja tulevan. Ilmeisesti tyttö on melko nuori ("Oikeasti? Mihinköhän muuhun sana 'tyttö' viittaisi?"), ja aloinkin pohtia, olitko ottanut hänet mukaan vain noudattaaksesi projektin vaatimuksia. Ei sinällään, hän on myös hahmona mielenkiintoinen (joskin onhan noita nuoria kapinajohtajia nähty), mutta vilahtaa tarinassa vain niin lyhyen aikaa, ettei kunnon kuvaa ehdi muodostaa. Taaskaan. Silmälappu tosin oli aika kiva yksityiskohta, se jätti pohtimaan hahmoa enemmänkin.

Juoni

Teksti on tosiaan aika pitkälle sitä taistelukuvausta. Kaava sinulla kuitenkin on hallussa; ensin räjähtävä alku, sitten rauhallinen suvantokohta jossa lukijalle paljastetaan asioita, ja lopuksi loppu, joka kiepauttaa kaiken ikään kuin ympäri. Alun pohdinnassa tosin ei olisi minusta kaivattu noita ajatusviivoja, mutta se on ehkä makuasia. Hieno juttu tässä novellissa oli se, että kun lukija oli lukenut eteenpäin, alkukin hahmottui paljon paremmin. Tätä saisi varmaan analysoituakin ihan kivasti, mutta sen saa tehdä joku muu, minä keskityn tarinallisiin elementteihin.

Jotain pientä sävähdystä ja väriä teksti olisi silti kaivannut osakseen. Tässä oli tavanomainen hammaspyörärakenne, yksi tarinan osa kuljettiin loppuun ja sitten sen ratas naksahti eteenpäin, ja kas, meillä on toinen osa. Olisit voinut ehkä solmia lankoja tiukemmin yhteen tai sitten panostaa juurikin henkilöhahmoihin tai kokonaisvaltaisempaan kuvailuun, niin lukija olisi nauttinut juonesta enemmän.

Yhteenvetoa ja muuta sälää

Tarinallisesti tämä siis oli mielenkiintoinen, kiitos lopun. Tyylillisesti tätä olisi vielä voinut hioa, mutta toisaalta sinulle taisi tulla kiire, joten on ihan ymmärrettävää, ettet ehtinyt aivan kaikkea tehdä. Oli kuitenkin mukavaa päästä viimein lukemaan jotain sinulta, kirjoittelehan lisää niin että pääsen taas kritisoimaan.

[Fariini]

Tämä on jännä, tavallaan tämän voi lukea ihan silkkana action-pläjäyksenä, mutta sitten, kun lukee tarkemmin, huomaa, että maailma ja ajatukset on kuitenkin saatu ripotettua sinne toiminnan sekaan. Varsin toimiva ratkaisu.

Pidin heti tuossa alussa olevasta lyhyestä ajatuspätkästä siitä, miten elämä ja taideväärennökset rinnastuvat toisiinsa. Ainakin minulle vertaus tuntuu uudelta ja tuoreelta.

Innostus vähän laski, kun siirryttiin raunioihin Rochin seuraan, mutta toisella lukukerralla se vaikutti jo paremmalta, ehkä siksi, että tarkkailin eri asioita. Vihjeitä siitä, tiesikö Roch itse olevansa klooni, esimerkiksi. Tämä ei taida käydä ilmi, mutta kun hän ajattelee vastustajiaan vain klooneina, ei kuulosta siltä, että hän rinnastaisi itsensä heihin, vaan ehkä kuvittelee olevansa itse ihminen.

Keskellä oleva osio, jossa tyypit keskustelevat keskenään, on toiminnan kannalta vähäisempi, mutta välttämätön tarinan idean selkeyttämiseksi. Minä pidin siitä. Viimeinen pätkä toi koko jutun ironisuuden hyvin esille ja sekin jäi epäselväksi, olivatko komentajatkin klooneja, sillä he eivät ilmeisesti itse tietäisi sitä kuten myöskään lopussa oleva tyttö, joka piti itseään vapaana ihmisenä. Tai näin minä tämän tarinan ymmärsin.

Pätkistä kuroutui yhteen kokonainen tarina, jossa jokaisella osalla on oma paikkansa. Hienoista epätasapainoa noissa kyllä on. Ensimmäisessä osassa kuvailua on selvästi enemmän kuin kahdessa muussa.

Ihan viimeisen lauseen ajatus jäi minulle vähän vieraaksi enkä osaa nähdä sitä kovin tarpeellisena, vaan olisin ehkä jättänyt sen pois. Kuitenkin, kiva lukea tällainen toiminnallisempi tarina välillä, tämä oli piristävää. Pidin.

[Kahla]

Minä taas en hirveästi innostunut tuosta alkupohdiskelusta. Ajatus oli sinänsä hyvä ja omaperäinenkin, mutta en vain henkilökohtaisesti oikein pidä tuollaisista epilogityylisistä jutuista. No, onneksi sitten tarinan jälkeen tuo alkukin linkittyi järkevästi muuhun tarinaan, itse vain olisin sijoittanut ajatuksen jotenkin näkymättömämmin muuhun tarinaan.

Minäkin pidin toiminnallisuudesta, vaikka Rochin kuolema tuli vähän pettymyksenä. Nyt kahden henkilön välille ei oikein syntynyt minkäänlaista jännitettä, mutta jos mies olisi jäänyt henkiin ja olisi saanut kuulla tytöltä olevansa myös klooni (?) olisi voinut syntyä vaikka mitä. Toisaalta se olisi vaatinut aika paljon pidempää tarinaa, eikä tarina nyt tästä ratkaisusta varsinaisesti kärsinytkään. Hiukan vain jäi vaivaamaan, että nämä kolme pätkää ja niiden henkilöt jäivät kovin irrallisiksi toisistaan.

Hm, olen aika lailla samaa mieltä muiden kanssa juonen pienistä epäloogisuuksista sun muista, joten yritän olla toistamatta heitä. Sanonpa vain, että taustatarina ja kysymykset todellisesta ihmisyydestä toimivat ihan mukavasti, vaikka klooniaihe itsessään onkin aika vanha idea. Pidin kuitenkin siitä, miten olit tässä käsitellyt sitä kolmesta hyvin erilaisesta näkökulmasta.

Lopuksi pieni suht epäolennainen kysymys: miksi kaikista tulevaisuuden laitteista puhutaan aina isolla alkukirjaimella? (Lähettäjä)