Ursula K. Le Guin

[Eija]

Olen lukenut vain pari Ursula K. le Guinin romaania ja nekin vuosikausia sitten. Kirjat  Pimeyden vasen käsi ja Taivaan työkalu. Näiden teosten perusteella ajattelin, että Le Guin ei ole erityisesti minun tyylistä luettavaa, joten naiselta julkaistujen kirjojen lukeminen oli jäänyt siihen.  En pitänyt Pimeyden vasemman käden tarinasta. Se oli lähinnä ihmissuhdetarina ja tapahtumia oli liian niukasti. En pitänyt hahmojen androgyynisyydestäkään. Kirjoitustyyli oli kuitenkin mukaansatempaavaa ja sujuvasti luettavaa eikä siinä esiintynyt itsestäänselvien asioiden jankkaamista kuten huonoissa teksteissä usein tapaa. Taivaan työkalu oli keskiverto, myöskin tapahtumaköyhä ja poliittinen, josta en pitänyt. Kirja ei sävähdyttänyt missään kohtaa. Teksti oli sujuvaa kuten Pimeyden vasemmassa kädessäkin. Siis tyylistä pidin, mutta itse tarinoista en erityisesti.

Päätin kuitenkin lukea hänen novellikokoelmansa Pimeälipas ja muita kertomuksia ja samalla luin muitakin novelleja, joita on julkaistu Portissa ja Tähtivaeltajassa sekä muutamassa antologiassa. Täytyy todeta, että jotkut novellit ovat todella hyviä, vaikka ovat pääsääntöisesti aiheeltaan ja tunnelmaltaan surullisia. Hieno tarina oli Tähtivaeltajassa julkaistu Seggrin kysymys, jonka idea on hyvin samanlainen kuin loistavassa Sheri S. Tepperin Portti naisten maahan kirjassa. Erinomaisia olivat Pimeälipas kokoelman Jotka Omelasista poistuvat ja Verkkaan, valtakuntia laajemmaksi sekä Portissa julkaistut novellit  Kuolemattomien saari ja Villitytöt. Muitakin hyviä oli joukossa, mutta  Pimeälipas kokoelmassa mm. nimikkonovelli oli mielestäni vaikealukuinen ja vaikeatajuinen.

Ehkäpä pidän Ursula Le Guinista enemmän lyhyen tarinan kertojana tai oikeat pitkät tarinat eivät ole osuneet vielä kohdalle. En ole vielä ehtinyt lukea Maameri kirjojakaan . Ne ovat kyllä olleet odottamassa hyllyssä ties kuinka kauan, mutta en ole saanut itsestäni irti siihen lukuprojektiin. Nyt kun sain luettua le Guinia, josta pidän niin ehkä lähitulevaisuudessa luen myös Maameri kirjat ja toivottavasti niistä pidän.

[MaKo]

Nyt kun sain luettua le Guinia, josta pidän niin ehkä lähitulevaisuudessa luen myös Maameri kirjat ja toivottavasti niistä pidän.

Siitä on hillittömän kauan kun Maameret luin, mutta voisin veikata, että pidät niistä, jos et pitänyt Pimeyden vasemmasta kädestä. EDIT: Tosin en ole varma siitä, että kuinka pahasti aika on tarinoita kohdellut, mutta ainakin silloin joskus hamassa menneisyydessä ne tuntuivat kiehtovilta tarinoilta.

Luin tuon PVK:n (josta en nuorempana hirveästi pitänyt) tässä hiljattain uusiksi ja olen kyllä samaa mieltä arviostasi sen suhteen. Nyt uudelleen lukiessani ihmettelin sitä, että miten sitä voidaan pitää minkäänlaisena merkkiteoksena. Luultavasti kriitikoita on sen ilmestymishetkellä sumentaneet jotkut silloin päivänpolttavat aiheet tjsp., jonka vuoksi he ovat antaneet sille suuremman arvon kuin mitä se minun mielestäni ansaitsisi.

Saatan olla pahasti väärässä, mutta muistelen, että Le Guin on rakentanut tarinan lauseen "Kuningas tuli raskaaksi" ympärille ja sen kyllä huomaa ;)

[Seregil of Rhiminee]

En ole vielä ehtinyt lukea Maameri kirjojakaan . Ne ovat kyllä olleet odottamassa hyllyssä ties kuinka kauan, mutta en ole saanut itsestäni irti siihen lukuprojektiin.

Earthsea- eli Maameri-kirjat kannattaa lukea, koska ne ovat laadukasta fantasiaa. Minusta ensimmäiset kirjat ovat ansainneet kaikki saamansa kehut, koska ne on kirjoitettu hyvin (pidän Ursula K. Le Guinin kirjoitustyylistä). Ne ovat alan perusteoksia ja arvostettuja kirjoja, joten niihin kannattaa tutustua.

Muutkin Earthsea-kirjat ovat hyviä, mutta kaikki lukijat eivät välttämättä pidä niistä. Pidin itse todella paljon Tehanusta, mutta jotkut lukijat saattavat vieroksua sitä, koska se on täysin erilainen kuin aikaisemmat kirjat. Tehanu ei ole helppoa ja kevyttä luettavaa, vaan se pakottaa lukijan ajattelemaan asioita (olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että jos joku pitää Gene Wolfesta, niin hän pitää myös tästä kirjasta).

[jPekka]

Luin tuon PVK:n (josta en nuorempana hirveästi pitänyt) tässä hiljattain uusiksi ja olen kyllä samaa mieltä arviostasi sen suhteen. Nyt uudelleen lukiessani ihmettelin sitä, että miten sitä voidaan pitää minkäänlaisena merkkiteoksena.

Ilmestyessään se oli epäilemättä aivan erilaista scifiä mitä siihen mennessä oli julkaistu, ja toi tieteiskirjallisuudessa käsiteltävien tieteiden joukkoon myös kulttuuriantropologian.

Luin sen itsekin teininä enkä kauheasti innostunut. Uusi lukukerta pari vuotta sitten aukaisi kirjaa huomattavan paljon enemmän. Silti suosikkini LeGuinin kirjoista on edelleen Osattomien planeetta. Tosin luin The Tellingin monta vuotta sitten ja tykkäsin paljon, joten ranking saattaa muuttua jahka tuo hyllyssä odottava suomennos Kahdesti haarautuva puu on luettu.

LeGuin on kirjoittanut myös jonnin verran novelleja, jotka eivät ole fantasiaa eivätkä scifiä, lähinnä maagista realismia. Jonkinlaisen pikkunäytteen voi löytää viime joulukuun Kirjailija-lehdestä (joka löytynee kirjastosta), johon suomensin kolme pienoisnovellia Unlocking the Air -kokoelmasta.

[tnjrp]

Ilmestyessään se oli epäilemättä aivan erilaista scifiä mitä siihen mennessä oli julkaistu, ja toi tieteiskirjallisuudessa käsiteltävien tieteiden joukkoon myös kulttuuriantropologian.

Luin sen itsekin teininä enkä kauheasti innostunut

+1

Pitäisi itsekin lukea tuo Pimeyden vasen käsi joskus uudestaan. Tosin, eivät ihan kaikki klassikot muutu kypsemmälläkään iällä makusteltuna muiksi kuin vain aikanaan merkittäviksi (tai sellaisiksi katsotuiksi) teoksiksi.

Muistin viissiin väärin, että tuo "Kuningas oli raskaana" on novellista Winter's King. No, kaikkeahan ei voi muistaa. Hyvä jos edes jotain.

[Logikärmes]

Itse olen lukenut Le Guinilta ainoastaan Maameren tarinat 1-4 ja Maameren tarinat 5-6. Pidän kyllä hänen tekstistään ehdottomasti, se on erilaista ja ajatuksia herättävää. Erityisesti kunnioitusta kirjoittajaa kohtaan on herättänyt tuo ihonväriasetelma, jonka vesittämisestä Miyazakin versiossa Le Guin ei ollut erityisen tyytyväinen. Siteeraan nyt suoraan kirjailijan haastattelua Helsingin sanomista (22.2.2009), kun nyt kerran olen sattunut napsimaan artikkelin talteen:

"Minulle tuli japanilaisanimaatiosta kiusallinen olo. Mitä parempi ihminen on, sitä valkeampi on hänen ihonvärinsä."

Mitä tulee tuohon puheeseen ihonväristä, Maameren tarinoissa 5-6 on kuvaus Maameren kansoista, josta olen poiminut seuraavaa (s.320-321):

Hardeista:
"Useimmat Saaristomeren kansoista ovat ruskeaihoisia tai punaruskeita hipiältään" -- "Itäisten ja Eteläisten Rajavesien asukkaat taas ovat järkiään kookkaampia, raskasluisempia ja tummempia. Monilla eteläisilläkin on hyvin tumma ruskea iho." -- "Osskilin, Rogman ja Borthin väki on vaaleampi-ihoista kuin muiden Saaristomeren osien ihmiset"--

Kargeista:
"Näillä neljällä suurella saarella Saaristomeren emämaista koilliseen vallitseva ihonväri on vaaleanruskea tai valkoinen"-- "Kargien ja saaristomereläisten ihonvärit eivät ole juurikaan sekoittuneet muualla paitsi Osskilillä"--

Näistä ihonvärin sopeutumista vielä sen verran sanoisin, että pohjoisilla leveysasteillahan auringonvalo on talvella niin heikkoa, että D-vitamiinin tarpeellisen määrän saanti on hankalaa (mistä syystä esimerkiksi Suomessa maitoon lisätään D-vitamiinia). Ei tämä tietenkään mitään kiveen hakattua tietoa ole, mutta minusta tuo sopeuma vaikuttaa aika tarpeelliselta.

[Zisatto]

Jos pitäisi mainita paras Le Guinin romaani, menisi kyllä sormi suuhun. Pimeyden vasen käsi on helppo sanoa yleisten ominaisuuksiensa puolesta: monitasoinen, kompakti ja kauniisti kirjoitettu scifiromaani, jossa on paitsi ihmeen tuntua myös mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää sisältöä. Kun olen opettanut scifiä yliopistolla, luetan opiskelijoilla aina PVK:n. Siinä jotenkin tiivistyy scifin parhaat puolet.

Totta on kyllä, että teos on jossain määrin vanhentunut, toisian sanoen se oli aikanaan – ja vielä Suomessa muutamia aikoja sitten – radikaalimpi ja sanomaltaan tehokkaampi. Le Guin on muuten hieman päivittänyt ajatuksiaan Talvi-planeetan ihmisistä novellissa "Coming of Age in Karhide" joka löytyy ainakin The Birthday of the World -kokoelmasta (2002). Suosittelen!

Syy miksi PVK on minulle erityisen läheinen ei kyllä niinkään liity teoksen objektiivisiin piirteisiin, vaan siihen että siinä oleva ihmeen tuntu yksinkertaisesti lumosi, kun luin kirjan ensimmäistä kertaa jouluna 1982, 13 vuoden kypsässä iässä.
Kuten J. Pekkalle, myös minulle Osattomien planeetta on aina ollut tärkeä teos. Osattomien planeettaahan aika on koetellut kovemmin kuin montaa muuta Le Guinin teosta. Mutta jotain hienoa siinä edelleen on. Nostaisin sen ihan PVK:n rinnalle ainakin hlökohtaisessa asteikossa – sama ihmeen tuntu iski nuorena lukiessa...

Le Guinin suomentamattomasta tuotannosta Always Coming Home (1985) oli myös mielenkiintoinen lukukokemus. Teoshan on kokoelma tekstejä kansalta, joka kaukaisessa tulevaisuudessa asuu jossain Yhdysvaltain länsirannikolla eläen sopusoinnussa ympäristönsä kanssa- Eihän se mikään perinteinen romaani ole, mutta jotenkin teoksen maailma vie mukanaan. Kirja on kyllä sarjassa "älä yritä toistaa tätä kokeilua".

[Jussi]

Sain juuri loppuun Lavinian, josta pidin kovasti. Le Guin yhdisti kiinnostavasti tarun oikealta tuntuvaan historialliseen maailmaan. Liikuttavia kohtia löytyi, ja lopetus oli onnistunut. Vergiliuksen Aeneis-runoelman juoni oli minulla hyvin hatarasti tiedossa, joten kirjaa voi pitää sivistävänä. Lavinia on paras Le Guinilta lukemani romaani sitten alkuperäisen Maameri-trilogian.

Lavinia voitti viime vuonna Locus-palkinnon fantasiaromaanien sarjassa. Ketjussa oli aiemmin juttua kirjailijan scifituotannosta. Minä tutustuin siihen viime kesänä lukemalla Pimeyden vasemman käden, joka osoittautui melko keskinkertaiseksi teokseksi. Olen siis samoilla linjoilla namesaken ja MaKon kanssa. En innostunut jatkamaan muilla suomennoksilla.

[Emerentia]

Tulipa yllätyksenä tuo ihonväri. Luin myös niin nuorena Maameri -sarjan (kolme ensimmäistä osaa, huomautan), etten ole kiinnitänyt ollenkaan huomiota ihonväriin. Olen varmaan silloin ollut niin laput silmillä että olen ohittanut koko aiheen ja olettanut (hyi minä) henkilöt valoihoisiksi.

Silloin LeGuin teki minuun vaikutuksen, vaikka kolmatta osaa pidin melko pitkäpiimäisenä paikoittain, kenties juuri nuoren ikäni vuoksi. Uusi lukukerta ei siis tekisi pahaa.

Nämä Läntisen rannan aikakirjat olen myös lukenut, ja niistä suurimmaksi osaksi pidin. Ensimmäinen osa oli mielestäni paras ja vaikutti mielestäni eniten siltä LeGuinilta minkä Maameri -kirjoista muistin, uudemmat kirjat olivat mielestäni hiukan erityylisiä. En osaa siihen syytä niin suoranaisesti eritellä, jotenkin lauserakenteista jäi erilainen maku suuhun.

[Seregil of Rhiminee]

Luin The Left Hand of Darkness -kirjan uudelleen, koska olin unohtanut melkein kaikki tapahtumat. Muistin vain, että pidin siitä todella paljon, kun luin sen aikanaan (jos muistan oikein, taisin lukea sen aikanaan suomeksi, ennen kuin aloin lukea englanninkielistä kirjallisuutta). Valitettavasti en pitänyt siitä kovin paljon toisella kerralla, koska se tuntui keskinkertaiselta teokselta. Olin aika pettynyt siihen, koska minulla oli sellainen mielikuva, että se oli hyvä kirja.

Laviniaa en ole valitettavasti ehtinyt lukea vielä, mutta se on pöydän päällä, joten se pitäisi lukea jossain vaiheessa. Yritän lukea sen kevään aikana.

[Dyn]

BTJ julkaisee seuraavaksi hainilassarjan Rocannon's Worldin suomeksi. Syksyllä pitäisi olla tätä nannaa. Jei jei jei!

[Zisatto]

Hyvä että muistit hehkuttaa tästä mafiajuorusta, Dyn! Mun piti, mutta enpä muistanut. Kirjan nimi tulee oletettavasti olemaan suoraan kääntäen Rocannonin maailma.

[Freyja]

Le Guin on minulle yksi suurista kirjailijoista. Vaikka kaikki hänen teoksensa, jotka olen lukenut, eivät olekaan olleet täyskymppejä, arvostan kirjailijan luomisvoimaa, mielikuvitusta, rohkeutta ja omaperäisyyttä. Sain juuri Lavinian luettua ja pidin sitä erinomaisena. Arkinen ja ehkä hieman pidättäytyväkin tyyli teki vaikutuksen ja etenkin loppu oli loistava. Hieno kirja (arvosteluni blogissa). Odotan innolla Rocannonin maailmaa.

edit//muokattu linkkiä

[Eija]

Lavinia on toistaiseksi paras Ursula le Guinin romaani, jonka olen lukenut. Tapahtumia ei kirjassa ole paljon, mutta pitkästymään ei silti päässyt. Tunnelma on siinä haikeahko ja seesteinen ja teksti on sujuvaa ja miellyttävä lukea. Lopetus oli myös hyvä kuten Jussi ja Freyja tuossa aiemmin totesivat.

Sain viimein luettua myös Maameri trilogian tässä kuussa. Luin sarjan osat puolen vuoden sisään toisistaan. Odotin sarjalta enemmän kuin siltä sain, mutta ei se silti huono ollut. Voi olla, että vanha suomennos ei ole erityisen onnistunut ja kirja on parempi alkuperäisellä kielellä. Luulisin myös, että sarja kolahtaa enemmän nuorempaan lukijaan. Sarja parani edetessään osa osalta - Kaukaisin ranta oli paras, vaikka tapahtumia oli vähemmän kuin kahdessa edeltävässä osassa. Vielä meinaan lukea jatko-osat.

[Jussi]

Luulisin myös, että sarja kolahtaa enemmän nuorempaan lukijaan.

Minä luin Maameri-trilogian 11-vuotiaana, ja se teki lähtemättömän vaikutuksen. Olin juuri aloittanut tutustumisen fantasiakirjallisuuteen, Tolkienin jälkeen oli tullut luettua vasta Cooperin Pimeä nousee -sarja (jos lapsuuden satufantasioita kuten muumeja ei lasketa mukaan). Kolme ensimmäistä Maameri-kirjaa on joskus määritelty nuortenkirjallisuudeksi, en tiedä virallista luokittelua.

[Arcticfox]

Oman 1976 ilmestyneen suomennokseni sisäkannessa Maameri-sarja luokitellaan satutrilogiaksi. Saattaa kyllä kertoa enemmän sen aikaisesta asenneilmapiiristä fantasiakirjallisuutta kohtaan kuin mistään rationaalisesta luokittelusta. Nuortenkirjoina sarjaa itse pitäisin, joskin siinä on mukana paljon aikuisia teemoja, joita ihan nuori lukija tuskin tulee ajatelleeksikaan. Hieno sarja, mutta teki minuunkin suuremman vaikutuksen nuorena luettuna, vaikken silloin noista teemoista niin tajunnutkaan.

[Seregil of Rhiminee]

Minä luin Maameri-trilogian 11-vuotiaana, ja se teki lähtemättömän vaikutuksen.

Et ole ainoa, johon Maameri-kirjat ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen. Vaikka luin ne ensimmäisen kerran monta vuotta sitten, pidän niistä vieläkin todella paljon. Minusta ne ovat laatufantasiaa ja ne sopivat hyvin sekä aikuisille että nuoremmille lukijoille (luulen, että aikuiset saavat niistä enemmän irti kuin nuoremmat lukijat).

[Zisatto]

Oman 1976 ilmestyneen suomennokseni sisäkannessa Maameri-sarja luokitellaan satutrilogiaksi. Saattaa kyllä kertoa enemmän sen aikaisesta asenneilmapiiristä fantasiakirjallisuutta kohtaan kuin mistään rationaalisesta luokittelusta. Nuortenkirjoina sarjaa itse pitäisin, joskin siinä on mukana paljon aikuisia teemoja, joita ihan nuori lukija tuskin tulee ajatelleeksikaan. Hieno sarja, mutta teki minuunkin suuremman vaikutuksen nuorena luettuna, vaikken silloin noista teemoista niin tajunnutkaan.

Suomen kielessä mun käsittääkseni ei oikein käytetty nykyisenkaltaista fantasia- tai fantasiakirjallisuus-termiä ennen kuin joskus 1980-luvun lopusta alkaen. Siis tässä merkityksessä, jossa me nyt puhumme esimerkiksi "tieteis- ja fantasiakirjallisuudesta". Luulen että scififandomissa merkitys oli tuttu, mutta Le Guinin ja myös Tolkienin trilogioita mainostettiin esimerkiksi "saturomaaneina".

[Iivari]

Joo, mä pidän muuten kesällä finnconissa esitelmän "suomalainen saturomaani 60-80-luvuilla"

[Jussi]

Verkkokirjakauppojen mukaan Rocannonin maailma ilmestyisi jo heinäkuun puolivälissä. Teos on kovakantinen ja sen on suomentanut Kahdesti haarautuvasta puusta tuttu Jyrki Iivonen. Ennakkotietojen perusteella pituutta on 160 sivua.

BTJ osti Kustannusosakeyhtiö Avaimen liiketoiminnan ja vaihtaa nimensä, joten Rocannonin julkaisijaksi on merkitty Avain.