Foorumiroolipeli, Verikuun satama.

[Tiuku]

Tiuku havahtui Miksun julistukseen. Hän kääntyi katsomaan Kuurankukka-nimistä poikaa. Voisiko... ei. Tiuku luotti Kuurankukan syyttömyyteen. Mutta -- hän luotti myös kaikkien muiden syyttömyyteen, kuten Feylanakin. Murhaajan olisi pitänyt olla jo kuollut ja kaiken olisi kuulunut olla onnellisesti ohi. Ainakin hänen sydämensä mukaan. Järki ei ollut enää aivan yhtä varma asiasta.

Tiuku katsoi muita ihmisiä ympärillään. Kuka valehteli kaikille? Kuka valehteli hänelle?

[Kuurankukka]

Kuurankukka katselee ihmisiä ympärillään. Hän ei ole nukkunut koko yönä, kuten kukaan muukaan ei.
Ja he eivät luota häneen.
Mitä... minä olen... tehnyt, että... minua... syytetään... näistä murhateoista...
Hengästyttää.

"Minä... en enää jaksaisi välittää... siitä, mitä... te ajattelette... Minä tiedän... itse, että olen... viaton... mutta jos te ette sitä... usko... niin mitä minä voin... tehdä?" Hän miettii hetken. "Te voitte... äänestää minua, jos... haluatte. Mutta tietäkää, että sitten... se on tiedän vikanne... kun taas yksi viaton on... uhrattu. Teidän... virhemarginaaleissanne on... vikoja." Hänen äänensä vapisee muttei hän enää muista aikaa, jolloin se ei olisi tehnyt sitä. Sen oli täytynyt... olla... ennen tätä... kammottavaa peliä... ja ketä tahansa saatettiin syyttää...
"Katsokaa, miten Ilmarillekin kävi... kun te olitte... niin varmoja asiastanne... Joku huijaa... teitä, ja varmasti... minuakin... mutta minä tiedän, että itse olen viaton. Jos te ette usko minua... saatte kyllä totuuden pian selville... Minä en ole teidän murhaajanne. Tiedän, että te, kuten minäkin... haluatte saada kiinni pedon... keskuudessamme. Siksi olette valmiita... syyttämään ketä tahansa."

Kuurankukka katselee ympärilleen. Enttententten...teelikamentten?

"Täällä ei ole ketään... kenet todella uskoisin murhaajaksi... mutta... jotakuta minun on silti... äänestettävä... kaikki on muka... todistettu viattomiksi... minä annan ääneni... Koskettarelle... koska en... keksi... muutakaan... Mutta eihän sillä mitään väliä ole."

Kosketar++

[Rid]

Ihmisten roolit alkoivat rakoilla. Taas oli murhaajan kohde päässyt pakoon.

Feylana mutisi ääneen tuloksiaan ja laskelmiaan. Sormet pystyssä, laskeutuen, yksi, kaksi, kolme...

Rid katsoi tiukasti Feyn laskelmia ja pohti. Onko tämä todellakin näin, vai huijataanko heitä raskaimmalla kädellä. Toisaalta, Feyn ääni on nyt menossa juuri sille henkilölle, jota tarjoilijatarkin oli epäillyt jo pitkään. Tuo poikanen, joka oli äänestellyt ristiin ja rastiin ja puhui kuin huumeissa. Epäselvyydestä saa hienon valepuvun mielen miekanterävyydelle. Toivottavasti ääni nyt osuisi kohdalleen, ja löytäisi murhaajan. Ja vapauttaisi Ilmari-raukan, joka kitui heidän tähdensä.

++Kuurankukka

[Xariel]

Xariel huokaisi. Periaatteidensa noudattaminen menee tässä paikassa aivan mahdottomaksi! Monet vakuuttelevat minulle viattomuuttaan, mutta tiedän, että joku heistä huijaa. Jonkun on pakko huijata, pakko.

Minä uskon taas Kuurankukkaan, niin kuin Ilmariinkin. Siitä syystä en äänestä häntä, vaan Kosketarta. En osaa perustella, mutta periaatteeni on vaarassa. Olen ehkä pahainen hölmö, mutta petturiksi en rupea. Luotan ihmisiin siihen asti, kun he pettävät minut. Jos se tappaa minut, kuolen ainakin viattomana.

++Kosketar

[Tiuku]

Tiuku nostaa kätensä siirtääkseen hiussuortuvan kasvoiltaan, mutta pysähtyykin äkkiä ja jää katsomaan suortuvaa. Missä vaiheessa ne olivat noin paljon harmaantuneet?

"Minä... no, minulla on sopimus. Minä kuulun liittoon. Ja se liitto... se liitto ei ole vielä pettänyt. Sen sisällä ei ole äänestetty toista. Enkä minä aio pettää sitä liittoa, vaan... pysyn samalla linjalla loppuun asti. Olen sitten oikeassa tai en. Petturia minusta ei tule."

Kosketar++

[Xariel]

Xariel kääntyy nyökkäämään Tiu'ulle.

"Arvostan tuollaista uskollisuutta. Luulen, että sinäkin saat vielä palkintosi. Toivokaamme parasta."

[Kosketar]

Kosketar on poissa tolaltaan valvotun yön jälkeen. Hän on raivoissaan kaikille mutta kuitenkin pelkää kaikkien puolesta. Yksi olisi murhaaja. Hän mulkoilee kerjäläistä, joka paljasti murhaajalle pelin. Hän mulkoilee niitä, jotka kutsuvat itseään liittolaisiksi ja ovat valmiit jatkamaan tätä, äänestämään viatonta vaikka tietävät, että peli ei loppuisi hänen surmaamiseensa.

Kosketar ei tiedä mitä tehdä. Hän istuu pöydässään keskellä salia mumisten itsekseen ja kuunnellen suojelijan juttuja virhemarginaaleista ja laskelmista. Nainen ei enää usko minkään sortin virhemarginaaleihin, mutta hän ei myöskään saa päähänsä mihin muuhunkaan sitten uskoisi. Tällä hetkellä hän epäilee eniten Tiukua, mutta tämän äänestäminen ei enää muuttaisi mitään. Tälle on saatava jotenkin piste. Kenties näkijä ja suojelija tällä kertaa olisivat oikeassa.

Kuurankukka++

[Maailmanherra]

Miksu on kuunnellut muiden perustelua aivan hiljaa. Nyt hän avaa kuitenkin suunsa:

"Nyt minä ymmärrän Minä ymmärrän miksi niin monet ovat kuolleet turhaan. Suojellakseen itseään te olette äänestäneet viattomia, solmineet sopimuksia murhaajien kanssa ette itse kuolisi. Te ette ansaitse elää! Te olette vain eläimiä, ette mitään parempaa."

Ihmiset ovat asettuneet kahdeksi joukoksi, toiset uskovat murhaajaa ja tukevat häntä, toiset ovat valmiita uhraamaan viimeiseen mieheen suojellakseen itseään. Miten tähän on oikein jouduttu? Kumpi on pahempaa?

"Eikö hän, joka tahallisesti suojelee murhaajaa, ole murhaaja itsekin? Hän sanoo ettei ole murhaaja ja te uskotte? Sanoilla ei ole enää merkitystä, teoilla on ja te äänestätte tarkoituksella viattomia"

[Feylana]

Feylanan tekisi mieli iskeä jotain säpäleiksi, ja kovaa. Eivätkö ne idiootit tajunneet, ettei Kosketar ollut murhaaja? Ei voinut mitenkään olla, sillä hänet oli yritetty tappaa jo kerran yöllä. Siitä oli vedenpitävät todisteet, Feylana itse oli suojellut Kosketarta tuona yönä ja estänyt Miekkaa pääsemästä kohteensa luo.

Hän alkoi olla täysin samaa mieltä kuin taitelijanrenttukin. Ei ollut mitään syytä suojella ketään näistä typeristä idiooteista, jotka olivat tähän asti selvinneet hengissä vain sen vuoksi, että uskoivat murhaajan sanaa ja olivat päättäneet, etteivät äänestä toisiaan. He olivat syyllisempiä tapahtumiin kuin kukaan muu täällä, jopa murhaajilla oli paremmat perustelut olemassaololleen kuin yhdelläkään näistä muista, jotka väittivät itseään viattomiksi.

Jos Kuurankukka oli viaton, olkoot sitten niin. Joku tuosta liitosta oli syyllinen, ja silti muut olivat valmiina pitämään hänen puoliaan. Mitä suunnatonta typeryyttä.

He saattaisivat tappaa tänään jälleen viattoman. Vain sen vuoksi, etteivät uskalla nähdä totuutta. Pelkurit. Hävyttömät, kamalat olennot. Turha kuvitella, että häneltä riittäisi myötätuntoa enää yhdellekään heistä.

[Theus]

Lopulta kerjäläinen herää. Maailma tuntuu raskaalta, kaikki on raskasta. Menetys on raskas. Erehtyminen on inhimillistä ja Theus oli erehtynyt pahemman kerran viime iltana. Entä jos niin käy nytkin? Hän oli juonut koko yön, päässyt jollakin tavalla majatalon viinikellariin tarjoilijan huomaamatta. “Minä olin ihan varma siitä. Ihan varma. Miten saatoinkaan erehtyä niinkin paljon. Mutta niin, ei auta. Pakko jatkaa. Jotenkin.”

Mumisten Theus nousee seisomaan ja hoippuu hetkisen aikaa. Sitten hän kumartaa syvään kaikkien kääntäessä katseensa häntä kohti. “Kiitokshet tästhä kushetukshesta. She onnishtui täydellihseshti. End of shtory”, hän jatkaa. Viimein jalatkin kantoivat, mutta silti Theus lysähtää lattialle ja jää siihen makaamaan. “En tiedä, että miten tässä kävi näin. En vain tiedä. Silti, olen onnellinen, että suojelijamme teki jälleen työnsä. Syyllistä minä en voi tietää tälläkään kertaa varmasti. En vain voi. Ja en aio pettää ketään.”

Theus makaa lattialla. Hän ei jaksa liikkua, ei vain jaksa millään. “Olen täysin maassa. Entä jos erehdyn pahemmin tällä kertaa?” sokea jatkoi hiljaa. Lopulta kerjäläinen nousee ylös lattialta. Hän suuntaa kulkunsa ovea kohti. “Jos taas tulee erehdys, sitten se on viimeinen erehdys. Taidan ottaa itselleni mieluummin äänen kuin äänestäisin ketään.” Ennen ovea hän kääntyy vielä ihmisiä kohti. “Kas, kun minäkin kuulun liittoon. Ja siitä saa bonusta. Toivon ainakin”, Theus sanoo naurahtaen ilkikurisesti.

Theus++

[Kuurankukka]

"Murhaajat ovat ovelia. Ja ihmiset... ovat valmiita uskomaan... toisiaan. Se, mikä on teidän... mielipiteenne... ei ole ainoa... totuus... Te ette voi... vaatia... ihmisiä tekemään... niin kuin... te toivotte... ja teillä on... aina... omat liittonne... Arvostan heitä, jotka... vielä luottavat... minuun. Olette... rohkeita..."

Katse on uhmakas ja kädet ristissä pöydällä ja seinät näyttävät vaaleanpunaisilta ja entä sitten.

[Tiuku]

Off// Anteeksi neljäs viesti, tuli nyt tarve. //Off

Tiuku naurahtaa voimattoman ironisesti ja katselee muita. "Väliäkö tällä äänestyksellä. Viaton kuolee joka tapauksessa. Ja tappajia me olemme siinä missä murhaajakin, äänestäessämme ihmisiä pois täältä. Kuten joku sanoi, tämä on vain peliä. Pelkkää rankkaa peliä, jonka oravanpyörä pyörii kunnes pysähtyy." 

[Hillo]

"Miten vain. Jompi kumpi kuolee. Enkä osaa uskoa kumpaakaan murhaajaksi. Vaikka ääneni miten olisi viimeinen, päätän tilanteen tasoihin."

Kosketar++

//OFF/ Anteeksi vain tällainen äänestysviesti. Vasta pääsin koneelle ja niskaan hengitetään taas. /OFF//

[Flamer]

Hiljakseen yö hiipi kirotun kylän ylle taas kerran ja pimeyden olentojen vertahyytävä ulvonta kohosi niiden odottaessa kilven murtumista. Ihmiset olivat majatalossa jakautuneet selvästi kahteen eri leiriin: Kosketaren syyllisyyttä tukeviin ja Kuurankukan syyllisyyttä tukeviin. Ihmiset raivosivat toisilleen, uhkailivat ja heristelivät kuka mitäkin esinettä käsissään. Kukaan ei taaskaan huomannut punaista sumua josta Verikuun papitar ilmestyi nojailemaan oven karmiin karmiva arpi kasvojaan korostaen. Ihmiset kääntyivät vasta kun papitar purskahti heleään nauruun ja sanoi:
   "Typeryksiä olette jokainen, ei kyse ole enää siitä kuka teitä murhaa ja kuinka väärin se on. Te olette yhdessä murhanneet enemmän ihmisiä kuin murhaajat yhteensä. Jokainen teistä on salakavala, julma, verenhimoinen murhaaja. Kuunnelkaa Ilmarin huutoja. Kenen takia luulette että juuri hän roikkuu siellä yhä? Teidän takianne, TE halusitte että hän kuolee, TE toivoitte hänen kärsivän. Ette ehkä myönnä sitä mutta te ette ole enää viattomia, te olette kylmä sydänmisiä ihmisiä jotka janoavat verta enemmän kuin pimeyden olennot kilven takana."

Nauraen hilpeästi papitar käveli ihmisten keskellä kunnes saapui Koskettaren ja Kuurankukan eteen:
   "Jommankumman aika on nyt tullut. Helpommalla pääsisitte jos kumpikin kuolisi tähän paikkaan. Luuletteko että teidän "ystävänne" voisivat teidät pelastaa? Pah, he toivovat teidän kuolemaanne aivan yhtä paljon kuin kaikki muutkin täällä. Jopa te itse toivotte toistenne kuolemaa. Ette ole yhtään parempia kuin kukaan murhaaja joka on jo kuollut."
Kääntyen muiden asukkaiden puoleen papitar istahti huokaisten eräälle majatalon tuolille ja jatkoi:
   "Monta päivää sitten moni teistä kysyi: Miksi minä? Miksi olen täällä? Miksi tämä tapahtuu? Tämä pelin alussa tässä kylässä oli vain kolme syntistä ja nyt tässä kylässä kaikki kuolleet ovat aivan yhtä syntisiä kuin ne kolme pelin alussa. Tämä tapahtui koska jokainen teistä ansaitsi tämän. Olette ihmisiä ja siksi luonteenne on tappaa mitä ihmeellisimmistä syistä kaikkia joita pelkäätte. Tiedättekö miten ihminen eroaa eläimestä? Ei viisauden takia, ei kulttuurin vaan pelon takia. Kun eläin ei tunne jotain, se pelkää sitä ja pakenee sitä. Kun taas ihminen ei tunne jotain, se pelkää sitä aivan yhtä paljon kuin jokainen eläin, mutta pelätessään jotain ihminen ei pakene, se yrittää hallita sitä ja jos ei onnistu siinä se tuhoaa sen. Te ette tunne toisianne ja kun ette voineet hallita toisianne, te tapatte toisianne kunnes vain muutama pääsee pois. Hah, jos minulta kysyttäisiin te kaikki kuolisitte tässä ja nyt!"
Papitar napsautti sormiaan ja jokaisen kyläläisen taakse ilmaantui epäkuollut sotilas pidellen miekkaa jokaisen kyläläisen kurkulla. Ihmiset kalpenivat ja muutama kyynelkin vierähti papittaren miettiessä tapaisiko vain kaikki saman tien vai kenties jotain muuta.

Pian papitar nuosi tuoliltaan, huokaisi, napsautti sormiaan saaden epäkuolleet sotilaat katoamaan ja sanoi:
   "Mutta minulta ei kysytä. Vain yksi kuolee, ne ovat säännöt. Ja tänään kuolee joko Kuurankukka tai Kosketar. Joten menkäämme."
Papitar heilautti kättään jolloin Kosketar ja Kuurankukka nousivat ilmaan leijumaan. Pyristellen ja huutaen he yrittivät päästä vapaaksi mutta se oli turhaa. Kuuliaisesti koko kylän harvat asukkaat seurasivat toinen toistaan kohti Verikuun temppeliä ja yhä edelleen tuskasta kirkuvaa Ilmaria. Pian kaikki kyläläiset olivat taas levittäytyneet temppeliin ja kaikki välttivät katsomasta temppelin seinällä kituvaa Ilmaria jonka kirkaisut kaikuivat temppelin sisällä. Kosketar ja Kuurankukka olivat joutuneet kahleisiin alttarille ja pyristelivät vapaaksi minkä pystyivät, turhaan.

Pian alttari alkoi levenemään ja upposi maahan muostaen Zenin kuolemasta muistuttavan kuopan. Koskettaren ja Kuurankukan kahleet hajosivat sumuksi ja kumpikin jäi odottamaan viimeksi nähtyjen aseiden ilmestymistä, mutta aseita ei näkynyt eikä kuulunut. Papitar käveli kuopan laidella ja puhui kaksikolle:
   "Olisi ollut tylsää katsella taas kerran kahden ihmisen epätoivoista kaksinkamppailua joten ajattelin luoda jotain hieman enemmän urheilullisempaa."
Papitar napsautti sormiaan ja sulasta metallista muodostunut ohut palkki lävisti kuopan seinän Koskettaren ja Kuurankukan välistä, sitten toinen jonka Kosketar juuri ja juuri onnistui väistämään saaden kuitenkin pienen haavan, ja taas yksi.
   "Voittaja on se joka onnistuu pysymään elossa, pitäkää hauskaa!"
Palkkeja ilmestyi lävistämään kuopan seiniä yhä uudelleen ja uudelleen. Pian kaksikko jo hyppi pitkin paikallaan olevia palkkeja väistellen epätoivoisesti uusia palkkeja jotka kulkivat myös edellisten palkkien läpi muodosten seittimäisiä kuvioita. Veri roiskui aina kun palkki pääsi yllättämään ja kaksikko huusi tuskasta palkkien viillellessä hediän kehojaan riekaleiksi. Mutta paikalleen ei voinut jäädä. Samassa salaman nopeasti liikkuva palkki lävisti Koskettaren jalan ja nainen kirkui tuskasta jäädessään jumiin palkkiin. Nainen kirkui kun yhä useampi palkki lävisti naisen ruumiin repien tätä joka suuntaan pitkin muita palkkeja. Viimeinen kauhun kiljaisu kaikui pitkin temppeliä erään palkin murskatessa Koskettaren kauhun vääristämät kasvot. Kuurankukka ei voinut katsoa verisiä palkkeja enää kauempaa ja kiipesi murheen murtaman ylös kuopasta. Palkkien ilmestyminen oli viimein loppunut ja Koskettaren lävistetty ruumis roikkui verta valuvana muutamia jalkoja kuopan lattian yläpuolella. Kaikki eivät uskaltaneet katsoa kuoppaan ja nekin jotka katsoivat oksensivat kääntäen kasvonsa välittömästi. Papitar viittasi kädellään ja maa kuoppa umpeutui hiljakseen peittäen Koskettaren ruumiin syleilyynsä. Maa oli umpeutunut ja pian tavalliseen kokoonsa muutunut alttari nousi maan läpi tavalliselle paikalleen. Kuurankukkaa puolustaneet henkilöt kävelivät vaitonaisina hoitamaan Kuuran haavoja tämän itkiessä maassa alttarin läheisyydessä. Jopa Ilmari oli lopettanut huutonsa hetkeksi ja itkenyt muutaman tuskallisen surun kyyneleen Koskettaren takia ainoasta toimivasta silmästään. Verikuun papitar kuiskasi kadotessaan sumuksi:
   "Taas on kyläläinen kuollut, ei murhaajaa, eikä aatelista kuoleman porteilla vielä näy. Peli jatkukoot..."


Off// Nyt on taas yö! Yksärit liikkumaan. Tämän päivän kuolleen päätti taas kerran kolikon heitto, joten tuuri vain oli puolellasi Kuura. Eipä sitten kaiketi muuta tänään. Huomiseen hyvät murhaajat! //Off

Kuolleet:
Flyingisland, hirtetty, silvottu ja syötetty korpeille. Kyläläinen.
Morinjoc, poltettu ja murskattu kuoliaaksi. Murhaaja Tikari.
Greenhead, seivästi itsensä vaarnalla. Kyläläinen.
Rasimus, kidutettu, silvottu kirveellä, kastettu haavoineen meressä ja naulattu laivaan. Kyläläinen.
Zen, puukotettu, tullut epäkuolleen jättiläis käärmeen syömäksi. Aatelinen, merkkinä Käärme.
Jaragil, halvaannutettu, kidutettu ja hukutettu. Aatelinen, merkkinä Leijona
Hiistu, murhattu pää lävistämällä. Aatelinen, merkkinä Karhu.
Samx, muutettu kiveksi, pirstaloitu. Murhaaja Kirves.
Vehka, villelty, sisuskalut aseteltu taideteokseksi, kurkku viiletty auki. Kyläläinen.
Zeorott, lävistetty, vuodatettu kuiviin. Aatelinen merkkinä Haukka.
Ilmari, jätetty kitumaan temppelin seinälle pelin loppuun asti. Kyläläinen
Kosketar, silvottu, lävistetty ja murskattu. Kyläläinen.

[Flamer]

Miekka kulki hiljakseen yössä etsien uhriaan. Siellähän Miksu olikin, naulaamassa jotain paperilappua temppelin vieressä olevalle puu taululle. Hiljaa Miekka hiipi Miksun taakse ja pujotti ohuesta metallista tehdyn silmukan miehen kaulan ympärille ja kiskaisi. Miksu korahti mutta ei kyennyt huutamaan hapenpuutteen takia. Samassa Miekka kuuli askeleita takaansa ja siellä sokea Theus seisoi ihmetellen mistä läheinen korina oli kotoisin. Samassa Theus nappasi silmiään peittävän liinan kappaleen ja näki. Miekka kirosi itsekseen, sokea ei ollutkaan sokea. Nopeasti temmaten ohuen heitto veitsen takkinsa taskusta Miekka heitti sen kohti Theusta joka väisti veitsen täpärästi mutta kaatui maahan sätkien ja puristaen kädellä rintaansa. Mies oli säikähtänyt veistä niin pahasti että hänen huono sydänmensä oli pettanyt ja pian Theus makasi maassa liikkumattomana tuijottaen sinisillä silmillään kohti öistä tähti taivasta.

Miekka naurahti ja palasi takaisin kohteensa kimppuun löysäten hieman rauta silmukkaa Miksun kaulan ympärillä, ei hän halunnut tätä tappaa. Ei ainakaan vielä. Miakka rahtasi helposti lähes tainnoksissa olevan miehen läheisen talon katolle. Katolla Miekka asetti Miksun seisomaan katon reunalle aivan puu taulun yläpuolella ja irotti rauta silmukan kokonaan. Miksu heräili hiljakseen ja huomasi pian seisovansa katon reunalla ja viittaan verheutunut käsi piteli miestä kauluksesta jottei tämä pudonnut. Miksu siirsi katseensa ylös päin ja kuiskasi:
   "Sinä. Miksi?"
Samassa käsi irotti oteensa ja Miksu lipsui kohti varmaa kuolemaa. Miekka otti esiin suuren hopeisen miekkansa ja sivalsi Miksua kaulaan jolloin tämä kaatui katon reunan yli kohti alla odottavaa puu taulua. Kuuluvasti räsähtäen Miksu seivästyi puu taulun tolppaan rikkoen koko muun taulun ympäriltään ja miehen lähes irtileikattu pää jäi roikkumaan verta valuvana hieman maan pinnan yläpuolelle. Miekka sylkäisi maahan ja katosi pimeyteen juosten pitkin kattoja.

Aamulla ihmiset heräilivät hermostuneesti ja ensimmäinen joka astui ulos majatalosta huomasi maassa makaavan Theuksen. Yrittäen auttaa jo kuollutta miestä muut ihmiset huomasivat pian Miksun verisen ruumiin seivästettynä näkijän puu tauluun. Kaikki oli mennyt hetken niin hyvin ja nyt aamulla kaksi ruumista odottivat irvokkaina löytämistään.


Off// Nyt on päivä! En tiedä mitä tässä tapahtui mutta Theus päätti ilmeisesti lopettaa pelin kesken ja siksi hän kuoli tänään Miksun mukana. Mutta samapa tuo minulle. Noh ei muuta, jatkakaa. //Off


Kuolleet:
Flyingisland, hirtetty, silvottu ja syötetty korpeille. Kyläläinen.
Morinjoc, poltettu ja murskattu kuoliaaksi. Murhaaja Tikari.
Greenhead, seivästi itsensä vaarnalla. Kyläläinen.
Rasimus, kidutettu, silvottu kirveellä, kastettu haavoineen meressä ja naulattu laivaan. Kyläläinen.
Zen, puukotettu, tullut epäkuolleen jättiläis käärmeen syömäksi. Aatelinen, merkkinä Käärme.
Jaragil, halvaannutettu, kidutettu ja hukutettu. Aatelinen, merkkinä Leijona
Hiistu, murhattu pää lävistämällä. Aatelinen, merkkinä Karhu.
Samx, muutettu kiveksi, pirstaloitu. Murhaaja Kirves.
Vehka, villelty, sisuskalut aseteltu taideteokseksi, kurkku viiletty auki. Kyläläinen.
Zeorott, lävistetty, vuodatettu kuiviin. Aatelinen merkkinä Haukka.
Ilmari, jätetty kitumaan temppelin seinälle pelin loppuun asti. Kyläläinen
Kosketar, silvottu, lävistetty ja murskattu. Kyläläinen.
Theus, luonollisesti sydänkohtaukseen. Uhrautuja.
Miksu, kuristettu, kurkku viiletty auki ja seivästetty. Näkijä.

[Feylana]

Seinää ja sen kuvioita, millään muulla ei ollut mitään väliä. Kaksi oli kuollut, toisena se ainoa, jonka olemassaolon oikeutukseen oli voinut uskoa täysin varmasti, epäilemättä vähääkään. Ei ollut vaikea arvata, kuka jättäisi äänensä jälleen viattomaksi tietämälleen vain selvitäkseen ensi yön hengissä. Eikä ollut vaikea arvata, ketkä selviytyisivät ensi yöstä hengissä, kun jälleen yksi viaton olisi äänestetty kuoliaaksi.

Näkijä, kuollut. Uhrautuja, kuollut. Jäljellä vain pelkureita. Elleivät he äänestäisi häntä tänään uhrattavaksi niille, joita hän ei edelleenkään jumaliksi uskonut, he tappaisivat suojeltavan.

Mutta kuka siitä enää piittasi? Seinää, ja pöydän epätasaista pintaa. Ei tässä majatalossa ollut enää henkiä suojeltavaksi yhtä lukuunottamatta. Ja se yksi saisi selviytyä tästä eteenpäin omillaan, hän ei aikonut enää vaivautua kenenkään vuoksi.

Seinä häipyi olemattomiin, sen takaa saattoi jo melkein nähdä häivähdyksen menneitä paikkoja, joissa oli viihdytty paremmin. Parempi keskittyä seinään ja kaukokuviin, kuin herättää puolikuolleita henkiä voimiinsa. He olivat jo luovuttaneet, hän oli luovuttanut.

"Kuurankukka++." Muuta sanottavaa hänellä ei ollut. Syyt oli annettu jo aiemmin, todisteet olivat jo tämän yön kuolleissakin. Pelkuruus voittaisi tänäänkin, sanoja ei kannattanut tuhlata niille, jotka eivät niitä halunneet kuunnella.


____________
Omg. Feylana angstaa. ^^' Ja niin, minä en ota peliä vakavasti, Fey ottaa. Älkää tehkö johtopäätöksiä pelaajasta hahmon perusteella.

[Xariel]

Katse oli suunnattu eteen, mutta mitään ei silti näkynyt. Jos tämä paikka oli aiemmin ollut ahdistava, niin nyt se oli sitä kaksin - ei, vaan kolmin verroin.

Näkijä ja uhrautuja! Miksi hyvien toivot kuolevat näin? Uhrautuja, ja luonnollisesti muka! Hah. Taas joku huijaa...

Enää on suojelija ja suostuttelija. Ja se aatelinen. Ja murhaaja. Kauheaa. Ei voinut kuin äänestää, ja toivoa listivänsä murhaajan, samalla kun joku tappoi meitä kuin karjaa aitauksesta.

Ne keinotkin, millä ihmiset tapettiin... Kamalaa, aivan hirveää.

Minä en halua uskoa, että joku valehtelee minulle. Olen ollut rehellinen, ja toivon muidenkin olleen.

++Rid

[Tiuku]

Tiuku hieroi väsyneitä silmiään kämmenselillä. Hän oli nukkunut vain muutaman tunnin useamman vuorokauden sisään -- sen, mikä oli onnistunut, kun päänalustana oli kova majatalon pöytä. Huiviaan hän ei ollut koskaan saanut takaisin, mihin lie sekin hukkunut. Se olisi kyllä auttanut unen saamisessa mukavasti.

Hän nosti katseensa muihin. He vain enimmäkseen istuivat apaattisina eri puolilla salia, tuijotellen tyhjästi seiniä. Tiuku sulki taas silmänsä. Hän ei jaksanut katsella sitä, ei jaksanut katsella enää mitään.

"Liitto... se oli suojakeino. Kun tulin tänne, jouduin keskelle aatelisten ja murhaajien juonitteluja, olematta itse kumpaakaan. Koetin etsiä... etsiä edes yhden jonkun, mieluummin aatelisen mutta murhaajakin olisi käynyt. Kaipasin liittolaista, jotakuta johon tukeutua, jotakuta joka ei äänestäisi minua enkä minä vastineeksi häntä. En löytänyt murhaajaa enkä aatelista. Siispä olin ensimmäisiä liitossa."

"Olen... niin. Pidin siitä kiinni. Ei ollut muuta. Eikä... eikä se pettänyt minua. Sanokaa sen vain olevan pakoilua, pelkkää raukkojen puuhaa, mutta olen silti liitolle paljosta velkaa. Enkä minä ole sille liitolle valehdellut, en kertaakaan. Pelkkä viaton siinä laivassa tänne saapui. Se on totuus."

[Hillo]

Hillo sylkäisee Feylanan paasaukselle.

"Ehkä me olemme pelkureita, mutta niin olet sinäkin. Ei ole keinoa tietää kuka on aatelinen ja vain murhaajat tietävät olla äänestämättä toisiaan. Joka kerta kun olet äänestänyt, olet tuolla logiikalla itsekin pelkuri. Minä en pelkää kuolemaa. Olen nähnyt sen jo niin monet kerrat. Pelkään vain tapaa, jolla kuolen."

"Ja mikä tekee kenestäkään meistä yhtään sen parempia kuin nämä murhaajat. Olemme tappaneet sekä viattomia että syyllisiä kuten hekin. Kukaan ei olisi kuitenkaan ansainnut kuolemaa tavoilla, joita täällä on nähty. Monet ovat kuolleet meidän tekojemme tähden, mutta aateliset ovat elämäntyyliään ylläpitääkseen tappaneet paljon enemmän ihmisiä kuin murhaajat oman kätensä kautta. Siksi en välitä, olenko liitossa aatelisen vai murhaajan vai vain tavallisten tallukoiden kanssa. Minulle merkitsee vain se, että liitto suojelee minua kammottavan tuskalliselta kuolemalta tässä viheliäisessä satamassa. Eikä ole vielä ketään pettänyt. Kenties luotan ihmisiin sokeasti, mutta epäilen kenen tahansa voivan pettää minut lopulta."

[Kuurankukka]

"Kaikki tippuvat... joskus. Ja jokaisella on seulansa."

Mustaa maata pitkälle merelle, ei kukaan tahdo nähdä kauemmas.

Ja rakkaus, mitä helvettiä.

"Ja kuinka moni teistä... tänne tullessaan... uskoi että vielä... murhaavansa... enemmän kuin... kukaan. Olkaa oikeassa... tai väärässä, mutta... samalla tavalla... me olemme kaikki... oikeassa tai väärässä... ja luotamme tai... emme.
Feylana, on sinun... ratkaisusi keneen... koskaan olet... luottanut.
Ja niin... muidenkin.
Loppujen lopuksi... on kyse siitä... että keneen... kuinkakin paljon... sattuu. Kaikki muurit sortuvat... joskus."

Ja kuinka aina puolesta tai vastaan eikä katsonut sinne päin tai peiliin ja silti huomasi ja kuinka viini on punaista ja.

"En minä halunnut tätä. Ja... vaikka niin tunnutaan... uskovan... en minä tiedä... kuka on... oikea... murhaaja. Minä se en ole. Ja... joku.... huijaa... minuakin. Ja se... tiedättehän... sattuu."

Seibät valkoista takorautaa kalkkia vanhoja revenneitä hiuksia. Kuka katosi milloinkin ja mihin suuntaan osoittaa kello aamulla.
Viiltoja toisensa perään.

Pitkän matkan juoksua, älä katso sinne päin. Savusilmiä tummaa vettä. Ohi.

"En minä... oikeastaan... epäile sinua... mutten ketään... muutakaan..."


Feylana++


/off/ Argh. Ruotsin lukeminen alkaa tuntua melkein hyvältä vaihtoehdolta. /off/