24.Huhtikuu 2014, 01:07 *
Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Tämä on vanha keskustelualue, jonka käyttö lopetettiin 27.9.2013.
Kaikki vanhat viestit säilytettiin arkistossa, kun uusi keskustelualue otettiin käyttöön.

Uudelle keskustelualueelle pääset osoitteella:
http://www.risingshadow.fi/forum
 
Sivuja: 1 [2]   Siirry alas
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Pettäminen parisuhteissa & Ulkopuolisen osa  (Luettu 5874 kertaa)
Farian
Kokelas
*

Poissa Poissa
Viestejä: 11
« Vastaus #20 : 21.Kesäkuu 2007, 10:08 »

Eikös kuitenkin aina voi sanoa EI??

Joskus "ei":n sanominen on hyvin vaikeaa, yleensä silloin, kun toisaalta haluaisi sanoa "kyllä". Tuota kaksitahoisuutta tai ristiriitaa ei aina tiedosta, mutta yhtäkaikki itselle on vaikea panna vastaan. Henk.koht. olen jo pitkään ja monien asioiden kanssa painiskellut sen kanssa, että yksi puoli minusta haluaa yhtä ja toinen aivan toista, ja toisen hiljaiseksi nuijiminen on ihan yhtä vaikeaa kuin toisenkin. Ihmismieli on monimutkainen...
tallennettu
Sakuliina
Kokelas
*

Poissa Poissa
Viestejä: 39
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Jyväskylä
« Vastaus #21 : 10.Heinäkuu 2007, 13:33 »

Oma tämänkinhetkinen parisuhteeni on monimutkainen (kuten kai aina) ja "parempi puoliskoni" on pettänyt minua kerran. Sain tästä tietää siltä kolmannelta osapuolelta kun olimme jo muista syistä erossa, ja vieläpä siinä yhteydessä kun kyselin kyseiseltä naishenkilöltä kuinka mies on selviämässä erosta. Eihän se nyt hyvältä tuntunut. Kamalinta oli, ettei mies kertonut itse, kielsi vielä asian ennen kuin suoraan kysyin.

Kuten The rat sanoi, minä tein ratkaisun sallia kumppanin virheet, kunhan ne todella ovat satunnaisia. Mies oppi tuosta kerrasta ja olosuhteet olivat sellaiset, että on epätodennäköistä, että ne toistuvat. Palasimme yhteen jossain vaiheessa ja nyt olemme onnellisempia kuin aikaisemmin olimme. Pettäminen oli minulle samanlainen virhe kuin muutkin mitä voi tehdä, vaikkapa kertoa yksityisistä asioista eteenpäin ja tällä kertaa annoin anteeksi. Nyt olemme seurustelleet hieman yli kaksi vuotta ja olemme muuttamassa yhteen, nuo virheet olemme puhuneet läpi moneen kertaan, vaikkei se mukavaa ole ollut.

Minua kiinnostaa sama kysymys mikä täällä kysyttiin aikaisemmin, missä menee pettämisen raja. Olen aloittamassa aika lailla uusissa piireissä syksyllä ja tapaan paljon uusia ihmisiä. Entäpä jos ihastuu uuteen ihmiseen? Pitääkö parisuhde laittaa katkolle halusta tehdä jotain toisen kanssa, vai vasta siitä kun tekee? Ihmissuhteet kehittyvät joskus hyvinkin kummasti, ja pitkän ajan kuluessa. Pitäisikö tehdä "ennaltaehköiseviä" asioita toisen satuttamisen minimoidakseen, eli pitääkö välttää läheistä kanssakäymistä sillä tavalla kiinnostavien ihmisen kanssa, vai tekeekö silloin väärin itseään kohtaan?
tallennettu
Lachesis
Kriitikko
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 1828
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Espoo
« Vastaus #22 : 10.Heinäkuu 2007, 13:58 »

Omalla kohdallani sanoisin, että vasta teosta, mutta ei muille voi antaa yleispäteviä ohjeita. Toki jos alkaisin haluta jonkun toisen syliin niin kovasti, että ajattelisin sitä alituiseen, pitäisi jo miettiä mistä kiikastaa. Jos olisin ollut toinen jalka ovesta jokaisen ihastumisen kohdalla, olisi meidän yhteiselämä ollut aikamoista lähtemistä ja perumista. Jotkut ihastukset ovat olleet ohimenevämpiä kuin toiset, mutta pelkän ihastumisen takia en ole koskaan ollut palauttamassa sormuksia. Ajattelen ehkä ennemminkin niin, että halu suudella toista tai mennä sänkyyn ei vielä ole syy lopettaa vakisuhdetta, mutta aikomus on jo.

On vaikea ennustaa etukäteen, mitä minkäkin syventyvän ystävyyden kohdalla tapahtuu tai päättää, mitä pitäisi tehdä, varsinkin jos ihastus on kovin lähipiirissä, tai vaikka työpaikalla, jossa hänestä ei noin vain pääsekään. Minusta olisi silti vaikea ajatus yrittää ennaltaehkäisevästi karsia kaikkia tavalla tai toisella kiinnostavia miehiä elämästäni vain sen pienen riskin takia, että jonain päivänä rakastuisin heihin päätä pahkaa. Ihmisyys on suurelta osin kiinnostusta ihmisiä kohtaan. Joskus voi käydä niin, että tunneskaala läikkyy yli, mutta minusta se ei ole niin vakavaa, jos on päättänyt pysyä liitossaan ja pystyy hallitsemaan tekojaan (kun tunteitaan ei kuitenkaan aina pysty).
tallennettu

Ja kun ilta tulee tähdet sylissään
syöksemme tulta pimeyteen
Southpaw
Noviisi
*


Poissa Poissa
Viestejä: 123
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Oulu
« Vastaus #23 : 15.Kesäkuu 2011, 13:12 »

Useimmille ihmisille fyysinen läheisyys on sen verran yksityinen ja arka asia, että he haluavat rajoittaa sen vain sen hetken tärkeimmälle, läheisimmälle ja luotetuimmalle ihmiselle, ja siksi oletetaan automaattisesti myös kääntäen, että se, jonka kanssa harrastetaan seksiä, on se tärkein, joten jos kumppani sekstaa jonkun muun kanssa, silloin se joku muu ilmeisesti on hänelle tärkeämpi kuin oma kumppani?

Tämä oli osuvasti sanottu. Itseltäni löytyy kyllä miespuolisia kavereita ja tuttuja vaikka muille jakaa, mutta se oma kumppani (eli se tärkein ja rakkain) on mulla se jolta sitä fyysistä läheisyyttä haetaan. Totta kai tämä sitten pettämistilanteen osuessa kohdalle johtaisi ajattelemaan etten ole enää tärkeä kumppanille vaan se haluaakin sen toisen mun tilalle vaikka tosiasiassa saattaisin edelleen olla tärkeä ja siltä toiselta haetaan vain jotain hetken huvia tai mitä nyt ikinä. Mutta huonolla itsetunnolla kun olen varustettu, tapahtumat johtaisivat varmasti väistämättä siihen että pakkaisin vähin äänin kamani ja häipyisin kumppanin elämästä niin että saa olla onnellinen sen toisen/toisten kanssa.

Kun alkaa kuitenkin järjellä ajattelemaan asiaa ja koittaa olla kuuntelematta tunteita niin loppujen lopuksi ei se toisen kanssa sekstaaminen olekaan niin vakavaa kuin miltä se aluksi tunteiden vuoksi tuntuu. Eniten pettämisessä loppujen lopuksi taitaa loukata se, että mennään sen toisen matkaan mitään kertomatta ja salataan asia. Aiheuttaa suurin piirtein samoja tuntemuksia kuin jos joku läheinen ihminen jonka on tuntenut monta kymmentä vuotta, pistäisi äkisti välit poikki. Jos kumppani kertoisi etukäteen haluavansa hieman seikkailla ja viettää yhden yön jonkun toisen seurassa, voisin oikeastaan hyvin kuvitella että antaisin hänelle siihen luvan, kunhan vain pelisäännöistä sovitaan. (Kumia pitää käyttää yms. Joku juttu voisi vaikka olla sellainen jota tehdään vaan kumppanin kanssa, mitä nyt pelisäännöiksi voi keksiä.)

Sitä en kiellä ettenkö olisi mustasukkainen jos tuollainen tilanne tulisi eteen. Myönnän että tunnen jonkinasteista mustasukkaisuutta jo tanssimisesta ja halailustakin jos jää kaulailemaan pitkäksi aikaa kuin vastarakastuneet ikään, mutta pitää muistaa ettei toista voi omistaa vaikka kovasti rakastaakin. Kenties yllä kuvatun kaltainen luvan kysyminen vieraissa käymiseen voisi toimia jopa shokkihoitona mustasukkaisuuteen, tiedä tuota kun ihmiset ovat kuitenkin erilaisia ja reagoivat eri tavalla tilanteisiin. Mutta kenties lopetan tähän kun tämä tuntuu kääntyvän mustasukkaisuuskeskuteluksi muuten... Kyseinen aihe menisi minusta ehkä enemmän omana keskustelunaan vaikka pettämisaihetta jotenkin sivuaakin.
« Viimeksi muokattu: 16.Kesäkuu 2011, 17:15 kirjoittanut Southpaw » tallennettu

Chiad
Teknovelho
***

Poissa Poissa
Viestejä: 582
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Jyväskylä
« Vastaus #24 : 15.Kesäkuu 2011, 21:17 »

Itseltäni löytyy kyllä miespuolisia kavereita ja tuttuja vaikka muille jakaa, mutta se oma kumppani (eli se tärkein ja rakkain) on mulla se jolta sitä fyysistä läheisyyttä haetaan.
Minun kohdalla tuo menee hivenen toisin. Pystyn kokemaan suhteellisen voimakastakin fyysistä vetovoimaa vierasta tai hiukan tuttua ihmistä kohtaan, jos hänessä on jotain sellaista, mikä kiinnittää erityisesti huomioni (nauru, kävelytyyli jne.). Silloin en mieti, onko toinen varattu vai ei. Taidan olla pahapaha ihminen tai sitten vain... niin. Ehkä juuri tämän vuoksi olen - tätä ketjua lukiessani - vertaillut mielenkiinnolla omia näkemyksiäni pettämisestä ja parisuhteesta muiden näkemyksiin. Ja rustannut tätä viestiä kohta tunnin.

Kun puhutaan pettämisestä, ei minusta voida sivuta sitä, mitä mieltä ollaan "oikeanlaisesta" tai itselleen sopivasta parisuhteesta. Itse en kuitenkaan oikein tiedä, mitä mieltä parisuhteesta ja tätä kautta myös pettämisestä voisin olla. Jotta voisin olla jotain mieltä niistä, tulisi minun olla ensin jotain mieltä ihmisten toiminnasta ylipäätään. Ja mie olen oppinut erityisesti sen, että ihmistä on yllättävän vaikea teoretisoida (vaikka myö ollaankin vain osa muita eliölajeja jne.).

Uskon ihmisten uteliaisuuteen ja vaihtelevuuden kaipuuseen edes jollain tasolla, tässä tilanteessa haluun kohdata uusien ihmisiä ja viihtyä heidän seurassaan. Mutta uskon myös ihmisten omistushaluun ja tarpeeseen ennustaa tulevaa eli tässä tilanteessa toisen ihmisen, "kumppanin", toimintaa. Kenties se, mikä "vietti" (nyt siis leikillisesti tulkittuna) sattuu jylläämään jonkun kohdalla oikein voimakkaana, vaikuttaa aika paljon siihen, mitä odottaa parisuhteelta ja myös kumppanin luotettavuudelta, ennustettavuudelta. Ja tuon "vietin" ilmenemiseen vaikuttaa hirvittävän monet seikat: kulttuuri ja sen normit, yksilölliset piirteet ja henkilöhistoria, elämäntilanne...

No nyt meni ehkä keinotekoisen psykologis-yhteiskunnallis-konstruktivispainotteiseksi höpinäksi, mutta äskeiseen sepustukseen yritin vain tiivistää oman ongelmani. Ennen kuin voin sanoa oman näkemykseni, minun tulisi olla jotain selkeää mieltä ihmisten toiminnan syistä. Ja nuo syyt ovat kaikilla jossain määrin erilaiset, eri aineksista kootut. Toinen pettää syystä X ja toinen syystä Y; kolmas ei voi sietää pettämistä syystä Ä tai J. Ja se, kuinka pettämistä ja niiden oletettuja syitä arvotetaan, on hyvin paljon kiinni ajasta ja paikasta.

Öh, ehkä ei-niin-relativistiseksi loppukaneetiksi täytyy vain sanoa, että pettäminen on minusta vain merkki epäselvästä tai ei-toimivasta sopimuksesta kahden tai useamman ihmisen välillä tietyssä ajassa ja paikassa? :P
tallennettu
Dyn
Velhoruhtinatar
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 5590
Sukupuoli: nainen
« Vastaus #25 : 16.Kesäkuu 2011, 00:56 »

Chiadin pohdinta on mielenkiintoista ja hiukan erilaista tässä ketjussa, kiitos viestistä. :) Vaikka Southpaw totesikin, että tämä ei ole mustasukkaisuuskeskustelu, otan aiheen vielä esiin - se kuitenkin liittyy pettämiseen niin oleellisesti, eritoten topikissa mainittuun ulkopuolisen osaan.

Lainaus käyttäjältä: Chiad
Öh, ehkä ei-niin-relativistiseksi loppukaneetiksi täytyy vain sanoa, että pettäminen on minusta vain merkki epäselvästä tai ei-toimivasta sopimuksesta kahden tai useamman ihmisen välillä tietyssä ajassa ja paikassa? :P

Tämä tietysti edellyttää, että sopimus on olemassa: siis parisuhteen osapuolten keskenään määrittelemän sopimuksen siitä, mitä juuri meidän parisuhteemme on, ja mitä sen rajoihin kuuluu. Tuskin kukaan kirjallista asiakirjaa pettämisen rajoista haluaa seinälleen, mutta minusta hyvään parisuhteeseen kuuluu, että näitä asioita on käsitelty etukäteen, ikään kuin varalta. Ei pettämisestä puhuminen saisi olla merkki toisen aikeista pettää - jos näin luulee, luottamuksessa on jo jotain särki.

Täydellistä parisuhdetta ei varmaan olekaan, eikä taatusti parisuhdetta jossa ei ikinä olisi mustasukkaisuutta. Silti useammankin tyylisiä ratkaisuja sivusta seuranneena se keskusteluyhteyden katoaminen tuntuu olevan kaikkein suurin epäluottamuksen alullepanija. Yleisillä normeilla on aika helppo määritellä kaikki pussailusta ja halailusta alkaen pettämiseksi, mutta ihmisten henkilökohtaiset fiilikset voivat vaihdella hyvinkin paljon. Minä näen punaista, jos näen "kanssani suhteessa olevan henkilön" (helevata mikä sanahirviö, mietin tätä pitkään, enkä keksi nyt lyhyempääkään) vaihtavan lempeitä katseitakaan toisen ihmisen kanssa, vaikka sallinkin samalle ihmiselle seksin muiden kanssa. Haluan tietää, mutta en nähdä, joissain tapauksissa en välitä edes tietää.

Minusta tärkeää on oman mustasukkaisuutensa käsittely sekä yhdessä puolison kanssa että aivan itse oman pienen päänsä sisällä. Olen perusluonteeltani omistava ja vähän vallanhaluinen, joten minulle on luontevaa olla myös tiukka suhteideni suhteen. Toisaalta on ollut minulle terve kokemus oppia, että kaikki mitä muilla on, ei ole minulta pois.

Lainaus käyttäjältä: Southpaw
Itseltäni löytyy kyllä miespuolisia kavereita ja tuttuja vaikka muille jakaa, mutta se oma kumppani (eli se tärkein ja rakkain) on mulla se jolta sitä fyysistä läheisyyttä haetaan.

Jollain normeilla olen varmaan varma epäonnistuja sitoutumaan, mutta minä en pysty tuntemaan näin. Tunnen sekä fyysistä että henkistä vetoa muihin ihmisiin täysin riippumatta seurusteluni vakavuudesta - herrajumala, nehän ovat ihan eri ihmisiä, niissä on lisää kiinnostavia asioita joita omassa hanissa ei ole!

Ehkä mun parisuhteeni onnistumisen salaisuus onkin siinä, ettei tarvitse pitää näppejä erossa muista - niin kauan kuin pysytään keskinäisen sopimuksen rajoissa. En ihastu, saati sitten rakastu helposti, mutta kokisin tällaisten tunteiden kieltämisen itseltä vain parisuhteen takia todella kahlitsevana - ja todennäköisesti päätyisin impulsiiviratkaisuna päättämään parisuhteen. Joku kutsuisi tätä kypsymättömyydeksi ja vakiintumiskammoksi, mutta on mua kutsuttu pahemmaksikin.
tallennettu

Until one day, the boundary gives way.
Logikärmes
Teknovelho
***


Poissa Poissa
Viestejä: 855
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Tampere
« Vastaus #26 : 16.Kesäkuu 2011, 02:07 »

Hirveästi ei ole vielä omia kokemuksia aiheesta kasaantunut, mutta laaja suku kun on, niin sitä on kyllä päässyt kuulemaan ja todistamaan jos jonkinmoista ihmissuhdekiemuraa ja vielä useammassakin kuin vain yhdessä polvessa... ja välillä hieman turhankin läheltä.

Tuskin kukaan kirjallista asiakirjaa pettämisen rajoista haluaa seinälleen, mutta minusta hyvään parisuhteeseen kuuluu, että näitä asioita on käsitelty etukäteen, ikään kuin varalta. Ei pettämisestä puhuminen saisi olla merkki toisen aikeista pettää - jos näin luulee, luottamuksessa on jo jotain särki.

Täydellisessä maailmassa tämä toimii, enkä kiellä, etteikö maailmasta löytyisi vaikka millä mitalla sellaisia ihmisiä, joiden kanssa asioista on mahdollista keskustella järkevästi, mutta vähintään yhtä paljon on myös niitä astetta hankalampia ihmisiä (enkä nyt puhu luonteeltaan hankalista ihmisistä, vaan tarkoitan, että eri ihmisille eri asioista puhuminen on vaikeaa). Ei ole välttämättä hyväksi, että nostetaan alusta asti esiin kaikki ongelmat, joita voi matkan varrella tulla vastaan. Kuten sanottu, tunteita on hankala hallita, ja omasta mielestä terveeltä rehellisyydeltä ja kaukonäköisyydeltä näyttänyt idea voikin vasta kylvää sen mustasukkaisuudeksi kasvavan epäilyksen siemenen. Ja toisen ihmisen luottamushan on tunnetusti huomattavasti helpompi menettää kuin ansaita takaisin.

Ihmisten käsitys parisuhteesta on muuttunut melkoisesti esimerkiksi siitä, kun omat vanhempani löivät hynttyyt yhteen, ja ihmisen yksiavioisuuden järjettömyyttä on todisteltu kai tieteellisestikin, mutta edelleen takerrutaan siihen käsitykseen, että kumppaniuskollisuus on se lähtökohta ja pettäminen luonnotonta. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että puhdas halu ja syvemmät tunteet on mahdollista erottaa toisistaan, mutta ymmärrän myös niitä, jotka eivät tähän usko. Kuten Chiad totesi, ihmiset ovat kovin erilaisia, ja välillä on vaikeaa sanoa, miten kumppani asiaan reagoi, ennen kuin se todella sattuu kohdalle. Jos kommunikaatio vain toimii, niin totta kai asiat kannattaa puhua mahdollisimman pitkälti halki, mutta rehellisesti sanoen en tietäisi mitä ajatella, jos kumppanini yhtäkkiä ilmoittaisi haluavansa puhua mahdollisesta tilanteesta, jossa meistä jompikumpi olisi pettänyt toista. Toisaalta minusta on hieman kohtuutonta vaatia, että tällaista pitäisi edes pystyä kuvittelemaan.
tallennettu

"The dog is a peasant and the cat is a gentleman."
- H. P. Lovecraft, Cats And Dogs
Aemilia
Teknovelho
***


Poissa Poissa
Viestejä: 1045
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: hml
« Vastaus #27 : 16.Kesäkuu 2011, 03:38 »

Mieleen on jäänyt erityisesti se, kuinka nuoriso-ohjaaja kertoi epäonnistuneesta ja sittemmin eroon päätyneestä parisuhteestaan, jossa mies petti koko ajan, jopa silloin kun vaimo itse oli vielä synnytyslaitoksella esikoisen kanssa. Näihin kokemuksiinsa vedoten hän vannotti meille, että jos mies pettää kerran niin se pettää toistekin, jättäkää se heti. Ei vaihtoehtoja, ei anteeksiantoa. Ei missään tilanteessa.
Minullekin on käynyt näin. Menettelytapaa ehdotti eräs sukulainen, siunatut olennot. "Meillä on sellainen sopimus että kerrasta poikki ja oma häviö, sellainen sinunkin pitää tehdä!"

Mutta auttaako se? Jos mies tietää ettei sitten enää minuuttiakaan, niin helpompiko sen on tunnustaa jos sattuisi joskus pettämään? Kyky tunnustaa ja katua luulisi olevan tärkeämpi.

Mitä ulkopuolisena olemiseen tulee, minä kertoisin, ennemmin tai myöhemmin; en varmaankaan välittömästi ja yrittämättä sovitella ensin toista kertomaan itse. Kun parhaansa on tehnyt niin sama kai tuo mitä sen jälkeen kukakin ajattelee. Ei kai pettämisen pitäminen omana tietonaan ole ystävyyttä?
tallennettu

A good many dramatic situations begin with screaming.
Dyn
Velhoruhtinatar
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 5590
Sukupuoli: nainen
« Vastaus #28 : 16.Kesäkuu 2011, 08:24 »

Lainaus käyttäjältä: Logikärmes
Ihmisten käsitys parisuhteesta on muuttunut melkoisesti esimerkiksi siitä, kun omat vanhempani löivät hynttyyt yhteen, --

Toisaalta parisuhteen merkityskin on muuttunut, tuntuu että ennen haettiin taloudellista turvaa ja perhejärjestelyä ennemmin sen avioliiton pohjaksi, nykyään halutaan intohimo ja tunteet mukaan - ja kun nämä lopahtavat, erotaan. Itse olen varmaan tällaisten linjojen välitaapertaja, toisaalta ajatus yhteisestä vanhenemisestä tuntuu turvalliselta, toisaalta en halua roikkua suhteessa vain koska ollaan siihen päädytty tai kirkossa kuulutettu. Tosin ihmiset muuttuvat, elämäntilanteet muuttuvat, eiköhän se ole ihan normaalia että joissain parisuhteissa lopulta vain ajaudutaan erilleen. Tietysti aina toivoo, että tapa on toista ihmistä kunnioittava.

Lainaus käyttäjältä: Logikärmes
Olen kyllä samaa mieltä siitä, että puhdas halu ja syvemmät tunteet on mahdollista erottaa toisistaan, mutta ymmärrän myös niitä, jotka eivät tähän usko.

Minä en oikein tiedä, kuinka realistista tällaista on pohtia. Varmasti joillekuille nämä ovat hyvin selkeästi erillään toisistaan, pitäähän joitakuita parisuhteessakin pelkkä rakkaus, vaikka seksi olisi lopahtanut jo vuosia sitten. Mulle suurin syy ajautua tilanteeseen, jossa pettäminen klassisessa mielessä olisi mahdollista, on ne syvemmät tunteet. Ehkä vähän kokeilunhalukin, mutta toisaalta yhden illan jutuille olisi todennäköisesti helpompi sanoa ei, mikäli parisuhde ei sellaisia sallisi.

Pidempi ihastuminen ja rakastuminen kolmanteen osapuoleen on minusta se tilanne, jossa pettäminen käy sietämättömäksi kaikille osapuolille ja tilanne täytyy ratkaista jollain keinolla. Minulle on kohtuullisen luontevaa rakastaa - ehkä erilailla mutta samanveroisesti - useampaa ihmistä, mutta tiedän todellakin ettei se ole luontevaa kaikille - saati sitten sen ymmärtäminen omalta puolisolta.
tallennettu

Until one day, the boundary gives way.
Southpaw
Noviisi
*


Poissa Poissa
Viestejä: 123
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Oulu
« Vastaus #29 : 16.Kesäkuu 2011, 10:14 »

Lainaus käyttäjältä: Southpaw
Itseltäni löytyy kyllä miespuolisia kavereita ja tuttuja vaikka muille jakaa, mutta se oma kumppani (eli se tärkein ja rakkain) on mulla se jolta sitä fyysistä läheisyyttä haetaan.

Jollain normeilla olen varmaan varma epäonnistuja sitoutumaan, mutta minä en pysty tuntemaan näin. Tunnen sekä fyysistä että henkistä vetoa muihin ihmisiin täysin riippumatta seurusteluni vakavuudesta - herrajumala, nehän ovat ihan eri ihmisiä, niissä on lisää kiinnostavia asioita joita omassa hanissa ei ole!

Menköön offiksi, mutta tähän oli vaan pakko tarkentaa tuota suhtautumistani kavereihin...

Siis joo, taidan tajuta mitä ajat takaa, ainakin tuon henkisen vetovoiman kanssa, nyt en vaan taida osata pukea sitä järkevästi sanoiksi. Näin tökerösti ilmaistuna, sitä tahtoo vaan päästä välillä sen toisen ihmisen seuraan ihan vaan juttelemaan ja viettämään aikaa että saisi välillä vaihtelua siitä kumppanista. (Kuulostaapa muuten omiin korviin loukkaavalta. Ei ollut loukkaukseksi tarkoitettu rakas jos tämän joskus täältä löydät...) Niiden läheisimpien kaverien kanssa käydyt keskustelut milloin mistäkin aiheesta on jotain mitä oma kumppani ei välttämättä ollenkaan pysty tarjoamaan. Esimerkiksi oman kumppanin kanssa ei huumorintaju aina oikein kohtaa, sillä mut saa nauramaan vitseillä jotka taas kumppanille on vaan jotain todella sairaan kuuloista. Ihmettelen syvästi miten se ei ole vielä toimittanut mua johonkin tutkimuksiin että pitäisikö tällainen pistää johonkin hoitoon...

Mitä tulee siihen fyysiseen vetovoimaan niin kaverit on kavereita vaikka olisikin miehiä, enkä vaan pysty tuntemaan fyysistä vetoa kaveriin. Ajatuksena tuntuu suurin piirtein samalta kuin ajattelisi jotain insestiä eli tulee sellainen hyi-yäk-ei-ikinä -fiilis, olkoon kaveri sit millanen hunks-kopio tahansa. Kaverit on minulle vähän niin kuin siskon- tai veljenkorvikkeita silloin kun ne oikeat sisarukset ei ole paikalla tai jos niitä ei ole ollenkaan.

Mutta mutta, pysyäkseni jotenkin aiheessa niin mitä ajatuksia ihmisissä herättää tilanne missä yksi parhaista kavereista pettää nykyisen kumppanin kanssa? Miten uskoisi reagoivansa tällaiseen kaksinkertaiseen petokseen missä kumppanin jälkeen yksi läheisimmistä ihmisistä lähtee pettämään kumppanin kanssa vaikka aivan varmasti tietää tämän varatuksi? Tuntuisiko tilanne pahemmalta kuin jos kumppani pettäisikin ventovieraan kanssa?
tallennettu

Logikärmes
Teknovelho
***


Poissa Poissa
Viestejä: 855
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Tampere
« Vastaus #30 : 16.Kesäkuu 2011, 11:27 »

Lainaus käyttäjältä: Logikärmes
Olen kyllä samaa mieltä siitä, että puhdas halu ja syvemmät tunteet on mahdollista erottaa toisistaan, mutta ymmärrän myös niitä, jotka eivät tähän usko.

Minä en oikein tiedä, kuinka realistista tällaista on pohtia. Varmasti joillekuille nämä ovat hyvin selkeästi erillään toisistaan, pitäähän joitakuita parisuhteessakin pelkkä rakkaus, vaikka seksi olisi lopahtanut jo vuosia sitten. Mulle suurin syy ajautua tilanteeseen, jossa pettäminen klassisessa mielessä olisi mahdollista, on ne syvemmät tunteet.

Tuota... saatoin ilmaista itseni tuossa hieman epäselvästi. Lainaamaasi kohtaa kirjoittaessani mielessäni ei nimittäin ollut niinkään pettämisen mekaniikka kuin juuri se parisuhteen järjestely, jossa molemmilla osapuolilla on lupa tavata myös toisia.

Selvennettäköön samalla vielä tuota ilmaustani "astetta hankalampia ihmisiä" sillä se jäi vielä hieman kaihertamaan. Halusin siis ainoastaan tuoda esille sen seikan, että eri ihmisillä on takanaan erilainen historia. He ovat saaneet erilaisen kasvatuksen, eläneet erilaisessa ympäristössä ja yhteisössä ja tavanneet erilaisia ihmisiä. Emme voi aina tietää, mitä kaikkea kumppanimme on elämänsä aikana kokenut. Emme edes silloin, vaikka asioista olisi puhuttu, sillä on olemassa myös asioita, joista ei yksinkertaisesti puhuta. Monessakin mielessä fiksu ja yhteistyökykyinen ihminen voi jollakin elämänalueella osoittautuakin "hankalaksi" (ei, ei tuo sana vieläkään ole se käyttökelpoisin, mutta minä kyllä yritän), kun kahden ihmisen eriävät kokemukset asettuvat ristiin. Mitä yritän siis sanoa, on, että me emme voi ennustaa toistemme käytöstä, eikä kaikille ihmisille ole ominaista kaikkien mahdollisten ja mahdottomien tapahtumien purkaminen osiin ja tarkasteleminen. Analysoida ja pohtia voi aina, mutta tosielämällä on ikävä tapa olla tarua ihmeellisempää.

Näin jälkikäteen katsoen en ole enää lainkaan varma, josko onnistuin itse asiassa selventämään kantaani pennin vertaa. Pyörittää silmiään
tallennettu

"The dog is a peasant and the cat is a gentleman."
- H. P. Lovecraft, Cats And Dogs
Dyn
Velhoruhtinatar
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 5590
Sukupuoli: nainen
« Vastaus #31 : 16.Kesäkuu 2011, 11:36 »

Logikärmes: Luulen ymmärtäväni, ja myönnän samalla itsekin ettei se puhuminen mistään vaikeasta asiasta ole todellakaan aina helppoa. Lähinnä itsekin tarkoitin tilannetta, jossa parisuhteessa on tullut esiin "voinko halata toista/samaa sukupuolta olevaa kaveria, loukkaako se sinua?" -tyyppisiä kysymyksiä. Useammin kai se pettämisen epäily kuitenkin on perätön, ja toinen on läheisellä käyttäytymisellään ihan vain osoittanut toveruuttaa niitä kavereitaan kohtaan. :) Keskustelu on tilanne, johon voi ja yrittää ja minusta kannattaa pyrkiä, toteutumisen mahdollisuudet taas ovat toinen juttu. En silti itse haluaisi olla ihmisen kanssa, jolle ihmissuhteista puhuminen on täydellinen tabu.

Siihen toiseen asiaan, "tavata toisia" on varmaan myös määriteltävä tarkemmin: onko lupa harrastaa seksiä toisen kanssa vai onko lupa kehittää romanttinen suhde tämän toisen kanssa. Jälkimmäinen ei välttämättä edes sisällä seksiä, mutta voi olla pahempaa pettämistä ihmiselle, joka olisi halunnut olla se toisen tärkein.

Yleisemmällä tasolla voisi ehkä myös pohtia, onko kiinteä paita-ja-peppu-ystävyys lopulta myös parisuhteen pettämistä, sukupuolesta riippumatta. Moni tässä keskustelussa kuitenkin tuntuu asettavan sen oman puolison myös omaksi tärkeimmäksi ihmiseksi, mistä ei jousteta. Tuskin kukaan kieltää ystävyyden merkitystä, mutta missä vaiheessa ystävyys on liian tiivistä?

Lainaus käyttäjältä: Southpaw
-- mitä ajatuksia ihmisissä herättää tilanne missä yksi parhaista kavereista pettää nykyisen kumppanin kanssa?

Tämä on tietysti varmaan ikävin mahdollinen tilanne, kun ystäväkin pettää luottamuksen ja "uhri" jää tilanteessa mahdollisesti täysin yksin. Mietin kuitenkin tässä nyt, että jotenkin mieluummin näkisin puolisoni pettämässä myös minun tärkeäksi, kivaksi ja ihanaksi kokemani ihmisen kanssa: vaikka en tätä sallisikaan, syyt olisi helpompi ymmärtää. Ventovieraasta jää ehkä enemmän miettimään, mitä ihmettä toinen siinä tyypissä näki, mikä siinä vetosi tavalla jota minussa ei ole.
tallennettu

Until one day, the boundary gives way.
Lachesis
Kriitikko
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 1828
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Espoo
« Vastaus #32 : 16.Kesäkuu 2011, 13:14 »

Moni tässä keskustelussa kuitenkin tuntuu asettavan sen oman puolison myös omaksi tärkeimmäksi ihmiseksi, mistä ei jousteta. Tuskin kukaan kieltää ystävyyden merkitystä, mutta missä vaiheessa ystävyys on liian tiivistä?
Ehkä sitten, jos kumppani kokee jäävänsä jostain paitsi? Jos suhteessa on tärkeää olla toiselle tärkein uskottu, jolle kerrotaan kaikki asiat, voi loukata että toinen kertookin ne sisimpänsä jollekulle muulle eikä kumppanilleen ollenkaan. Tai että esim. harrastaa jotain (kulttuuria, urheilua) ystävän kanssa niin tiiviisti, ettei puolisolle tunnu riittävän kunnolla aikaa.

Sitten taas, esimerkiksi naisten väliset syvät ystävyyssuhteet usein perustuvat nimenomaan pitkille keskusteluille, jotka eivät ehkä (mies)puolisoa samalla lailla edes kiinnosta. Tärkeintähän lienee, että molemmat suhteen osapuolet kokevat saavansa suhteelta sitä mitä toivovatkin.

Omasta mielestäni yksi ihminen ei voi olla toiselle kaikkea mahdollista (vaikka nuorempana, suhteen alussa siltä usein tuntuukin). Vaikka puolisona olisi hyvinkin samanlainen tyyppi, kahdella aikuisella useimmiten kiinnostuksenkohteet ja mieltymykset eroavat jonkin verran toisistaan (ja hyvä niin). Siksi kannattaisi sallia sekä itselleen että kumppanille muitakin läheisiä ystäviä, joiden kanssa tehdä ja puhua sellaisia asioita, jotka eivät ole toiselle tärkeitä. Suurimmalle osalle ihmisistä fyysiset hellyyden- ja rakkaudenosoitukset rajautuvat silti suhteen sisälle, koska niiden halutaan olevan ainutlaatuisia, ei-jaettavissa olevia ja vain omalle puolisolle kuuluvia asioita.
tallennettu

Ja kun ilta tulee tähdet sylissään
syöksemme tulta pimeyteen
Southpaw
Noviisi
*


Poissa Poissa
Viestejä: 123
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Oulu
« Vastaus #33 : 16.Kesäkuu 2011, 17:04 »

Tämä on tietysti varmaan ikävin mahdollinen tilanne, kun ystäväkin pettää luottamuksen ja "uhri" jää tilanteessa mahdollisesti täysin yksin. Mietin kuitenkin tässä nyt, että jotenkin mieluummin näkisin puolisoni pettämässä myös minun tärkeäksi, kivaksi ja ihanaksi kokemani ihmisen kanssa: vaikka en tätä sallisikaan, syyt olisi helpompi ymmärtää. Ventovieraasta jää ehkä enemmän miettimään, mitä ihmettä toinen siinä tyypissä näki, mikä siinä vetosi tavalla jota minussa ei ole.

Hyvä pointti tämä. Tosin itse kun tuota lonkalta vetämääni teoreettista tilannetta ajattelen, voisi asian kääntää myös niin että ventovieras olisi siinä mielessä parempi ettei "uhri" pääse jäämään yksin. Ystävä sentään jäisi vaikka kumppani lähtisi toisen matkaan joten ystävän olkapäätä vasten voisi itkeä sen pettämisen aiheuttaman mielipahan. Tai suuttua ja kirota kaverin kanssa pettäjä maan rakoon, miten nyt kukin sitten katsookin parhaaksi reagoida pettämistilanteeseen, sillä pettämistilanne aiheuttaa varmasti melko laajan tunneskaalan aina surusta vihaan asti.

Ja Lachesin (Lachesiksen... miten ihmeessä tuo taipuu?) viesti on alusta loppuun täyttä asiaa. Paremmin en olisi itse tuota ystävyys-asiaa osannut ilmaista.
tallennettu

Chiad
Teknovelho
***

Poissa Poissa
Viestejä: 582
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Jyväskylä
« Vastaus #34 : 16.Kesäkuu 2011, 17:56 »

Omasta mielestäni yksi ihminen ei voi olla toiselle kaikkea mahdollista (vaikka nuorempana, suhteen alussa siltä usein tuntuukin). -- Siksi kannattaisi sallia sekä itselleen että kumppanille muitakin läheisiä ystäviä, joiden kanssa tehdä ja puhua sellaisia asioita, jotka eivät ole toiselle tärkeitä.
Jepjep. Ehkä Lachesiksen kommentti sivuaa sitä, mitä omassa viestissäni mainitsin: myö ollaan aika monimutkaisia, oikukkaita ja vaihtelevuuden haluisia. Yksi ihminen ei mielestäni riitä tyydyttämään kaikkien ihmisten sosiaalisia ja/tai fyysisiä tarpeita (kun taas joillekin ihmisille yksiavioisuus voi sopia kuin nenä naamaan). Itse en voi tällä hetkellä tyytyä yhteen ihmiseen oikein missään mielessä.

Tosin itseäni harmittaa, etten ole kokeillut "vanhanaikaista" parisuhdetta. (Ja tästä tietenkin päästään siihen eettiseen ongelmaan, voiko parisuhteen aloittaa lähinnä empiirisestä uteliaisuudesta. Eläinkokeita ja silleen. :P) Voisinko tulla mustasukkaiseksi esim. silloin, kun "kumppanini" tulisi erittäin hyvin juttuun jonkun toisen kanssa ja jutustelisi tämän kanssa silmät sädehtien, unohtaen minut kokonaan? Pitäisinkö sitä jonkin asteisena pettämisenä? Kuten Logikärmes totesi, omia tunteita voi olla vaikea ennustaa. Vaikka olen suhteellisen vapaamielinen näissä asioissa, kyllä miekin haluan omistaa esineitä ja ihmisiä tiettyyn rajaan saakka. ;) Eri asia on vain se, missä menee minun omistushaluni raja. Ja vielä mielenkiintoisempaa on se, mistä omistushalu ylipäätään edes tulee...

Niin, ja joskus olen miettinyt, mitä seikkoja ihmiset luokittelevat "pettämiseksi" toisaalta parisuhteissa, toisaalta toverisuhteissa - tai niiden välimaastossa. Edellä mainitsemani tilanne, jossa "kumppanini" jutustelisi vain toisen ihmisen kanssa unohtaen minut, on varmasti tuttua kaikenlaisissa ihmissuhteissa. Parisuhteiden kohdalla kuitenkin päästään lähes aina seksiin tai sen, öh, esiasteisiin, kun puhutaan pettämisestä. Kuten Lachesis (jonka nimi taitaa taipua Lachesiksen) totesi:

Lainaus
Suurimmalle osalle ihmisistä fyysiset hellyyden- ja rakkaudenosoitukset rajautuvat silti suhteen sisälle, koska niiden halutaan olevan ainutlaatuisia, ei-jaettavissa olevia ja vain omalle puolisolle kuuluvia asioita.

Kiintoisaahan on, miksi näin on. Päästäänkö jälleen kerran siihen suvunjatkamiseen ja parinvalintaan, josta ekologit aina puhuvat? Mutta tuon asian pohtiminen taitaisi mennä offtopiciksi...
tallennettu
Lachesis
Kriitikko
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 1828
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Espoo
« Vastaus #35 : 17.Kesäkuu 2011, 08:26 »

Biologialla voi halutessaan perustella yhtä ja toista, hyvässä ja pahassa. On väitetty, että miehen kannalta pahempi juttu on (nais)kumppanin seksuaalinen uskottomuus - saattaa joutua huolehtimaan vieraan miehen lapsista so. geeneistä. Naisista taas saman ajatusmallin mukaan emotionaalinen uskottomuus olisi pahempi, koska se voi johtaa miehen karkaamiseen pois perheestä, jolloin naisen lapsien so. geenien suojelu vaikeutuu. Ja että miehellä olisi kovempi seksuaalivietti, koska evolutiivisesti tehokasta on levittää omia geenejään mahdollisimman monelle taholle, kun taas naisen on keskityttävä yhteen lapseen kerrallaan.

Mutta biologian päällä on kulttuurisia kerrostumia, jotka ovat muokkautuneet kulloiseenkin yhteiskuntamalliin sopivaksi. Biologiaansa ei parane vedota pettäessään kumppaniaan, sillä ihmiset eivät ole pelkästään apinoita. Äidin, isän ja lapsien muodostama perhe on pitkään ollut kätevin tapa huolehtia siitä että ihmissuku jatkuu, yhteiskunnat pysyvät pystyssä jne. Mustasukkaisuus on evolutiivisesti käytännöllinen ominaisuus, mutta sen ilmenemismuodot vaihtelevat sen mukaan, mikä kulloinkin on sosiaalisesti hyväksyttyä, ja se taas voi vaihtua nopeastikin.

Vielä 1970-luvulla pettämismoraali oli ilmeisesti aika paljon löyhempää kuin nykyään; jonkinlainen uuskonservatiivisuus on tällä hetkellä nostamassa päätään. Omasta mielestäni parisuhdesäännöissä ei ole mitään ehdotonta oikeaa ja väärää (sen näkee jo siitäkin, miten erilaisia malleja historiassa ja eri kulttuureissa esiintyy). Mutta toisaalta sellainen parisuhde, jossa mielelläni itse elän, luottamukseen perustuva, tasa-arvoinen ja maltillisesti sukupuoliroolittunut, edellyttää uskollisuutta.
tallennettu

Ja kun ilta tulee tähdet sylissään
syöksemme tulta pimeyteen
Simple
Velho
**


Poissa Poissa
Viestejä: 386
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Vantaa
« Vastaus #36 : 18.Kesäkuu 2011, 17:58 »

Pettäminen on kamalaa. Ainakin minä ihmettelen, että mikä saa ihmisen pettämään toista? Miksei voi mieluummin lopettaa suhdetta, minkä jälkeen on vapaa olemaan kenen kanssa tahansa?

Tartun nyt tähän. Suhteen lopettaminen ei todellisuudessa tarkoita, että olisi vapaa olemaan kenen tahansa kanssa. Suhteen lopettaminen sulkee (käsittääkseni yleensä, ei kuitenkaan aina) pois sen suhteen, joka loppuu.

Mä voin samalla hetkellä tuntea sekä seksuaalista että tunteellista vetoa useisiin ihmisiin. Isoin ongelma on se, että monien ihmisten kohdalla noi jopa yhdistyy. Myöskään nämä tunteet ei ole mun mielestä mitään sellaisia laskennallisia asioita, että kahta ihmistä voisi vertailla ja olla sen kanssa, jota eniten rakastaa tai josta eniten pitää.

Tämän takia voin hyvin ymmärtää niitä ihmisiä, jotka päätyvät pettämään. Se, että on jonkun toisen kanssa eikä toisen on loppujen lopuksi aika mielivaltainen päätös ja sitten kun peliin tulee vielä uteliaisuus, rutinoituminen ja helppo tilanne...

Ymmärrän kuitenkin myös toista puolta. Petetyksi tuleminen on hirveää. Mustasukkaisuudesta on pakko puhua samassa yhteydessä sen verran, että vahvasti tuntevaa ihmistä vetänee riekaleiksi se kaipaus myös muiden syliin ja mustasukkaisuus omasta kumppanista.
tallennettu
Valkyrie
Velho
**

Poissa Poissa
Viestejä: 177
Sukupuoli: nainen
« Vastaus #37 : 11.Kesäkuu 2012, 00:03 »

Minun äitini petti isääni kun olin 17-vuotias. En vieläään oikein ole varma, mikä oli syynä. Halusiko äitini pois huonosta avioliitosta ja tarvitsi syyn? Oliko hän oikeasti rakastunut siihen mieheen, mutta ei enää isäni? En oikeastaan koskaan saanut kunnolla selville, mutta kummassakin tapauksessa ymmärrän äitiäni. Ymmärsin, että hänellä oli takana jokin syy, en vain tiennyt mikä.
Se mitä muistan tuolta ajalta, oli viha. Viha sitä uutta miestä kohtaan, viha äitiäni kohtaan miten hän satutti veljeäni ja isääni ja viha, hassua kyllä itseäni kohtaan. Se sanottakoon vielä äidistäni, että hän osasi hyvin tehokkaasti manipuloida minua.
Ei sitä voi ajatella selkeästi, varsinkin kun äitini ei usko tehneensä mitään väärää. Hän teki mielestään oikein omien päämääriensä pohjalta.
Silti tunnen oloni pahaksi ihmiseksi, sillä olin vähän jopa iloinen, kun sain kuulla äitini ja tämän miesystävän eronneen. En alunperinkään uskonut, että he olisivat ikuisesti onnellisia.
Toisessa paisuhteessa olin petetty osapuoli, ja typeryyteni sai minut vihaiksesi ja tuntemaan itseni naurunalaiseksi, koska kuvittelin olevani tarkkaavaisempi ja varovaisempi, kuin mitä oikeastaan olin. Viha oli jälleen hyvin voimaskas osa tunnekarttaani, viha oma typeryyttä kohtaan kun en tajunnut mitä oli tekeillä, mutta miten ikinä voi olla ihan varma, että toinen ei petä? Viha häntä kohtaan, sellaista ihmistä kohtaan, joka sanoo rakastavansa.
En jäänyt pohtimaan, miksi hän petti minua. Se oli osa häntä, hän ei vain nähnyt sitä pettämiseksi. Haukuin kyllä hänet pari kertaa, kielessämme on monia hyviä kirosanoja.
Minusta kun on kasvatettu uskomaan yksiavioiseen suhteeseen, pettäminen tuntuu maailmanlopulta.
Ei se ole siitä kiinni, miten vainoharhainen tai tarkkaavainen kuvittelee olevansa. Uskon, että biologialla on jotain tekemistä asian kanssa, ja kulttuurilla on oma osansa kun ajattelemme, mikä on sopivaa ja mikä ei.
Silti en pelkää, että minua petettäisiin, se on vain typerää. Jos toinen osapuoli ei osaa olla uskollinen, minulle se on kerrasta poikki ja uutta sitten hakemaan.
Muutenkin ajattelen niin, että jos ei pysty sanomaan olevansa onnellinen parisuhteessaan, tai edes tyytyväinen parisuhteeseensa, on parempi pohtia, voiko ongelman korjata, vai etsimään onneaan jostain muualta.

tallennettu
Platypus
Velho
**

Poissa Poissa
Viestejä: 394
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Espoo (Kotikunta Hyvinkää)
« Vastaus #38 : 18.Kesäkuu 2012, 01:05 »

Tässä aiheessa on paljon sulateltavaa. Pahoittelen megaviestiä.

Olen uskollinen täydestä sydämestäni. Olemme puhuneet toisillemme uskollisuuden merkityksestä, joten ainakin meillä on samanlainen arvomaailma. Koska omassa rakkaudessani on mukana aina myös järki ja ajatus, en osaa kuvitella tekeväni impulsiivisia ja harkitsemattomia tekoja, jotka voisivat satuttaa suhdettamme, luottamustamme ja ystävyyttämme. Ehkä muilla tunteet ja halut toimivat eri tavalla, mutta minun tapauksessani aivojen jatkuva läsnäolo ja kontrollinhalu (siis itsekontrollin) helpottavat asiaa niin, että heittäydyn spontaaneihin rakkaudenosoituksiin vain oman kultani kanssa.

Ei tunteita toisiin ihmisiin voi noin vain estää tulemasta, sen kyllä ymmärrän. Hyväksyn kyllä omat tunnekuohuni ja "silmänruokani", mutta niin. Minulle rakkaus on henkilökohtaista ja samalla myös intiimiys. Teen "sen" vain rakkaudesta, luottamuksesta ja arvostuksesta rakastamaani kohtaan. Himot ja viettelyhalut (heh) ovat sen vuoksi vain hauskaa fantasiaa.

Jos joskus rakastuisinkin johonkuhun toiseen samaan aikaan, en tiedä miten asian hoitaisin. Se riippuisi suhteen silloisesta menosta ja siitä, kuinka tunteemme, yhteiselomme ja ystävyytemme jakselee. Sen verran kuitenkin tämä itsekontrolli aiheuttaa, etten ryhtyisi pettämään. Se olisi kolaus myös omalle ylpeydelleni ja itsetunnolleni.

On myös otettava huomioon, ettei jotakuta toista kohtaan heränneet intohimoiset tunteet välttämättä vedä vertoja syvälle, ystävyyden, luottamuksen ja yhteisten kokemusten kyllästämälle rakkaudelle. Rakkaus saattaa roihuta eri aivolohkossa ja tuntua erilaiselta, isommalta, mutta olematta sitä kuitenkaan. Mitä kukin on varmis uhraamaan? Jaksaako epävarman roihun vuoksi hajottaa kaiken ja aloittaa uudestaan rakentamisen? Tilastollisesti hyvin harva pettämisestä alkanut suhde kestää.

Minusta tuntuu, ettei täällä olla puhuttu kunnolla siitä, miltä petetyksi tuleminen tuntuu. Miksi se tuntuu pahalta, miksi sydän särkyy? Mistä tunteet kumpuavat?

Olen miettinyt, että pettämisessä herää ajatuksia, onko itse ollut riittämätön, kelpaamaton, eikö ole tarpeeksi. Eikö itse ole pystynyt tarjoamaan tarpeeksi hyvää kumppanuutta? Onko toinen paremman näköinen, vai tarjoaako hän muulla tavalla enemmän ja parempaa? Mikä hänessä ylittää minua kohtaan tuntemasi rakkauden?

Ehkä joissain tilanteissa pettäminen ei tarkoita rakkauden tyrehtymistä tai paremman löytämistä.

Kreikkalaiset jumalat kävivät vaikka kuinka paljon vieraissa, vaikka vaimo/mies onkin upea ja jumalallinen. Se kuulostaa sikamaiselta ja moraalittomalta. Mutta jos tarkemmin ajattelee... He ovat kuolemattomia, naimisissa ikuisuuden. Kuolema ei ole erottamassa. He olivat kuitenkin inhimillisiä. Inhimillisyyteen kuuluu erilaiset tunteet, vaihtelunjano, seikkailunhalu. Puoliso on siinä ja hän on ihana, mutta olenko sidottuna yksin häneen koko ikuisuuden? Kyllähän siinä saattaa miettiä, että haluaisikin kokea tunteita muita kohtaan, jotain erilaista. Ei enempää, vaan vähän jotain erilaista.

Siinä vasta luottamus olisikin upeaa, jos pariskunta voisi keskustella näistä tunteista, kenties sen aiheuttamasta ahdistuksesta. Jos silloin vaikka ymmärtäisi kumppaniaan tarpeeksi, saattaisi antaa hänen selvittää tunteitaan. Kunhan asiasta sovitaan. Ettei tarkoituksena olisi löytää täysin uutta rakkautta. Ööh... Vaikea selittää mitä ajan takaa. Mutta jonkinlaista etukäteistä ymmärrystä, ei mitään salailua. Onhan olemassa näitä parinvaihtajia, swingereitäkö tai jotain.
tallennettu

"Then you're destined for the world without chores and sweating - the eternal hell of boredom in heaven"  ~M. Skinner
Sivuja: 1 [2]   Siirry ylös
  Tulostusversio  
 
Siirry:  

Risingshadow

Powered by SMF 1.1.19 | SMF © 2006-2011, Simple Machines

Valid XHTML 1.0 Transitional