Rutiinit

[Tiuku]

Ajattelin tästä ensin tehdä merkinnän olemattomaan blogiini, mutta ei siitä olisi ollut kellekään siellä iloa, saati häiriötä. Helpommalla selviää kun ei perusta koko blogia.

Kukaan minut tunteva tai minut tavannut ei varmaan pidä minua järin... seikkailullisena. Totta onkin, että minusta on ihanaa istua enimmän aikaa kotona yksikseni, omassa rauhassa, eikä harrastaa mitään repäiseviä tempauksia. Se ei silti ole synonyymi sille, että rakastaisin rutiineja.

Rutiinia on toki monenlaista. Jos jotakin tekee kerran vuoteen, se ei ole rutiini vaan perinne. Saunailta lauantaisin käy jo rutiinista, mutta ei sekään varmaan hirveästi kaivele ketään. Saati loton tekeminen joka viikko. Sitten on erikseen päivärutiinit, jotka voivat jo jakaa mielipiteitä ja olla eri ihmisillä hyvin erilaisia, joskin myös perin samanlaisia. Rutiinia on mennä aina samaan aikaan töihin tai tulla sieltä, rutiinia on laittaa aina töistä tultua ruokaa, rutiinia on katsoa iltaisin aina sama saippuasarja ja tietysti pestä hampaat.

Ovatko rutiinit teille turva vai kauhistus? Vai onko joillakin rutiineilla ihan erityismerkityksiä? Onko teillä täysin omalaatuisia rutiineja?

Itse en ole kokenut erilaisia koulunkäynti- tai työrutiineja hurjan tappaviksi - vielä -, mutta tavallisiin aamu- ja iltarutiineihin minulla on hyvin vanhaa perua oleva inhosuhde. Tarkoitan siis esimerkiksi juurikin hampaidenpesua ja muita pieniä hygieniatapoja, tai mitä tahansa vastaavaa. Peruskoulun ensimmäisillä luokilla olin maailman tunnollisin pieni tyttönen ja pesin hampaani varmaan huolellisemmin ja paremmin ohjeita noudattaen kuin kukaan ikinä: käytin siihen aina liki kymmenen minuuttia. Ja se oli niin tympäisevää. Joskus toisella luokalla pinna sitten katkesi kerrasta ja hampaidenpesu loppui kuin seinään. Seuraavaan kymmeneen vuoteen pisin aika, jolloin pesin hampaita päivittäin, taisi olla kuukauden tai kahden mittainen, ennen kuin sitten sain sen aloitettua joskus täysi-ikäiseksi tultua uudelleen. Yritän pitää siitä nyt kiinni kynsin ja tietysti hampain, ja johan se on onnistunutkin melkein kaksi vuotta. Tosin vain iltaisin, ei aamuisin.

On vain niin paljon muutakin, mitä pitää tehdä. Ihoni on niin huonotapainen, että jos jätän yhtenä iltana jonkin siihen liittyvän toimenpiteen väliin niin seuraavaan viikkoon ei kehtaa näyttää naamaansa missään - vain tästä syystä olen saanut pidettyä sen suhteen kutakuinkin samoja rutiineja jo muutaman vuoden. Muitakin rutiineja olen aina aloitellut, kuten nyt jonkinlaista iltajumppaa, mutta ensimmäisen kahden viikon tai viimeistään kuukauden jälkeen olen kaikissa tapauksissa ollut jo valmis ennemmin kuristamaan jonkun. Tiedän, että esimerkiksi aikoinaan kävellen kuljetut kolmikilometriset koulumatkat olivat myös hyväksi, mutta silti helpotus valtaa mielen vielä nytkin kun muistan sen päivän, kun saatoin sen lopettaa ja alkaa kulkea linja-autolla. Vihasin niitä näet lopulta aivan tavattoman intohimoisesti.

Siis. Onko teillä vinkkejä, miten säilyttää rutiineja tai tehdä niistä miellyttäviä? Kammottavaan-hirvittävään hampaidenharjaukseen on joskus auttanut se, kun kerran tai pari kuukauteen tekee sen hurjan päätöksen, että tälläpäs kertaa en teekään tätä - tuntuu kuin valta olisi minulla eikä rutiinilla...! Vika on vain siinä, että moni rutiini on myös loppunut viimein kokonaan sen kautta.

[Logikärmes]

Minulle rutiinit ovat kai lähinnä pelastus. Olen luonteeltani melkoisen tunnollinen ihminen, mutta minulla on vähän niin kuin kaksi vaihdetta eli joko teen jotakin säännöllisesti tai sitten en tee lainkaan. Esimerkiksi lenkkeilystä suoriudun ainoastaan siksi, että päätin kerralla, että nyt teen niin ja niin pitkän lenkin niin ja niin monta kertaa viikossa ja sillä hyvä. Kellonaika ja reitti ovat joka kerta samat, samoin tavat käydä suihkussa ja istahtaa töllön ääreen lenkin jälkeen. Peseytyminen on toinen juttu, joka tavanomaisen päivärutiinin rikkoutuessa jää helposti väliin. Viikonloppuisin (jolloin en siis juokse lenkkiäni) henkilökohtaisesta hygienianasta huolehtiminen on vähän niin ja näin. Myös minun rutiineihini kuuluu iltajumppa. Siitä puolestaan selviydyn sillä, että katson samalla televisiota, jottei vallan kauheasti pääse homma tympäännyttämään. Täytyy tosin sanoa, että jos prime time pettää, eikä televisiosta tule mitään, niin tuo saattaa jäädä tekemättä.

Kukaan minut tunteva tai minut tavannut ei varmaan pidä minua järin... seikkailullisena. Totta onkin, että minusta on ihanaa istua enimmän aikaa kotona yksikseni, omassa rauhassa, eikä harrastaa mitään repäiseviä tempauksia.

Ei-niin-seikkailunhaluinen kelpaisi hyvin kuvaukseksi myös minusta itsestäni. Jos haluan poiketa velvollisuuksistani, minun pitää aina kyetä oikeuttamaan se itselleni, muuten vaivaa syyllisyys. Tämä takia en juuri arkirutiineita yleensä oma-aloitteisesti riko. Viikonloppu on sitten se hetki, kun pohdiskelen vaihtoehtoisia ajanviettotapoja. Vaikka välillä on mukava reissata tai tehdä jotakin muuta arjesta poikkeavaa, yleensä olen aina hieman helpottunut, kun pääsen takaisin kiinni rutiineihin.

Siis. Onko teillä vinkkejä, miten säilyttää rutiineja tai tehdä niistä miellyttäviä? Kammottavaan-hirvittävään hampaidenharjaukseen on joskus auttanut se, kun kerran tai pari kuukauteen tekee sen hurjan päätöksen, että tälläpäs kertaa en teekään tätä - tuntuu kuin valta olisi minulla eikä rutiinilla...! Vika on vain siinä, että moni rutiini on myös loppunut viimein kokonaan sen kautta.

Täytyy kyllä myöntää, että sinulla on aika erikoinen ongelma, johon on hieman hankala samaistua. En osaa sanoa oikein muuta, kuin että minä aluksi vihasin lenkkeilyä, mutta kun huomasin että kävellessä saa mukavasti aikaa ajatella kaikenlaista, niin homma muuttui ikävästä miellyttäväksi. Minun on kyllä hankala sanoa, miten vastaavaa voisi soveltaa hampaiden pesuun! En tiedä sinusta, mutta minä yrittäisin varmaan ensimmäisenä päättää sen hetken, jolloin pesen hampaani, ja sitten vain pitää siitä kiinni. Tuo rutiinista luistaminen on juuri se sudenkuoppa, jota yrittäisin varoa. Kun antaa kerran itselleen luvan jättää jonkun velvollisuuden suorittamisen väliin, se voi helposti jäädä tekemättä useammankin kerran.

EDIT: Niin ja tuosta hampaiden pesusta vielä... Minulla ei ole koskaan ollut ongelmaa sen suhteen siksi, että pelkäsin lapsena hammaslääkärin pakeille joutumista niin paljon, että muistin vaivatta harjata aamuin illoin. Ei ole muuten tähän päivään tultaessa ollut vielä yhtä ainoaa reikääkään!

[Astorethein]

Tein joskus sellaisen havainnon, että vielä vanhempien luona asuessani rutiinit määrittelivät lähes kaikkia tekemisiäni, mutta omaan asuntoon muutettuani niistä ei jäänyt jäljelle kuin muutama. Tämä on ehkä siinä mielessä outoa, että myös minä olen melko tasainen ja vakaa persoona, jonka helposti luulisi elävän hyvinkin säännönmukaista elämää. Vankkojen rutiinien syntymistä on varmasti ollut vaikeuttamassa aina niin ihana vuorotyö, jonka työaikojen säännöllinen epäsäännöllisyys vaikuttaa enemmän tai vähemmän kaikkiin tekemisiini. Aikoinaan rutiinit olivat minulle hyvinkin tärkeitä, mutta vastoin kuin olisin  uskonut, pärjään näköjään ihan hyvin ilmankin. Itse asiassa olen nykyään huomattavasti spontaanimpi ihminen kuin vaikka pari kolme vuotta sitten, mitä pidän enimmäkseen hyvänä asiana.

[Dyn]

Aloin oikein miettimään, onko mulla mitään varsinaisia rutiineja. Aloitusviestin hampaidenpesu olisi varmaan hyvä kestoesimerkki, mutta mulla sekin liittyy enemmän pahaan oloon (töhnää hampaissa) reagointiin kuin siihen, että asia olisi tehtävä joka ilta. Jos suussa ei maistu pahalta, hampaiden pesu saattaa unohtua. Useimmiten se kuitenkin tulee ko. syystä tehtyä kerran pari päivässä.

Mun elämäni on muutenkin vähän tällaista: toimin vastauksena pakkoon reagoida, en koska reagointi olisi jotenkin tapa. Huono homma, en tule ulkoilleeksi tai kuntoilleeksi läheskään niin paljon kuin pitäisi, koska rutiinia ei ole. Kuten tästäkin todettiin, rutiinin kehittäminen olisi valtavan hyödyllinen asia. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, ettei tällainen rutiini tule toteutumaan kuin sen viikon.

En voi kuvitellakaan, että eläisin rytmiä aamulla töihin, illalla kotiin, laitan ruokaa, puuhaan jotain, menen nukkumaan. Johtuuko sitten siitä ettei pääni ole vielä tylsistynyt aikuisuuden asiallisiin uomiinsa vai mistä, mutta olen huomannut nauttivani eniten työsuhteista joissa voin valita työaikani ja jossa työtehtävät vaihtelevat - kestän syventyä yhteen asiaan silti pitkäksikin aikaa. En pysty menemään kauppaan ja ostamaan viikonlopun ruokatarvikkeita kerralla, sillä en hahmota, mitä haluan syödä ja millaisina aikoina. Saatan yhtenä iltana jymähtää koneelle aamuneljään riippumatta seuraavan päivän suunnitelmista, toisina iltoina nukahdan jo kymmeneltä vaikka seuraavana aamuna saisi nukkua miten pitkään.

Pidän suunnittelusta ja aikataulutan mielelläni menoni, mutta asian kerrallaan. Haluan sopia lounastapaamisesta saman tien ajan ja ravintolan, pelkkä "nähdään sinä päivänä" ei riitä. "Ehkä" kalenterin kanssa saa minut näkemään punaista. Vihaan pellossa elämistä ja epäjärjestystä (paitsi siivouksen suhteen olen yleensä liian saamaton tehdäkseni asialle jotain, mutta sehän ei estä inhoamasta sotkua), enkä halua elämääni epävarmuutta varsinkaan toimeentulon suhteen. En silti voisi kuvitellakaan olevani toimistossa kahdeksasta neljään päiviä. En edes voi pukeutua saman väriseen paitaan kuin eilen tai laittaa samoja koruja, nehän ovat _samoja_. Joskus ihmettelen, miten ylipäätään pärjään tässä elämässä. Onneksi en hirveällä hingulla ole suunnittelemassa esimerkiksi perhettä. :D

[Lachesis]

Minulla on aika vähän vinkkejä siihen, miten rutiineista saisi miellyttäviä, koska ne ovat niin iso osa elämääni, ja osittain niin tiedostamaton, että niitä on jopa vaikea eritellä. Nousen aamulla töihin vakioaikaan, suoritan aamun niin jäykässä järjestyksessä että oikeastaan herään vasta bussissa matkalla töihin. Kellon soitosta ylös (ei koskaan torkkukytkintä) - suihkuun - pukeutuminen (vaatteet ja korut valmiiksi edellisiltana) - aamiainen - hampaidenpesu - ovesta ulos. Tämä siis silloin kun nousen yksin; jos on minun vuoroni viedä lapsi tarhaan, aamu on aika erilainen, mutta melko rutinoitunut silti.

Pienen lapsen kanssa rutiinit ovat vähän elinehto, että päivä pysyy kuosissa ja kaikki edes suunnilleen hyvällä tuulella. Olin kyllä hyvin rutiinikeskeinen ihminen ennen lastakin, mutta nyttemmin se on vain korostunut. Joskus harmittelen impulsiivisuuden puutettani, mutta koska olen myös hyvin turvallisuushakuinen, en yleensä raatsi mullistaa olemistani kovin isoilla repäisyillä. Matkoilla sun muilla arkikuviot tietenkin astuvat syrjään, mutta kotiinpaluu on minulle aina ihanaa siksikin, että saa jälleen omasta tutusta elämästään kiinni.

Yksi syy rutiineihini on se, että elimistöni ei kestä kovin epämääräistä menoa. Jos en syö ja nuku säännöllisesti ja tarpeeksi, tulee huono olo, kitinä ja kaikinpuolinen surkeus. Luulen, että se rajoitti mm. alkoholinkäyttöä ja muuta riekkumista teininä. Nykyään kyllä kaipaan sitä, että voisin valvoa kesäyönä aamunkoittoon ja nukkua niin pitkään kuin huvittaa, mutta kaipa se myöhemmin taas onnistuu, jos sitten vanhempana vielä haluaa.

[Prosper]

En pahemmin tykkää rutiineista. Ne tylsistyttää koko ihmisen. Rutiinit taitaa vaan olla aika iso osa elämää ja tuo varmaan jonkin tarpeellisen turvan yms. psyykkeelle.

Aamurutiinit on vissiin tosi yleisiä: itse herään ja vien koiran ulos ja syön sitten aamupalan. Tai toisin päin. Tai ihan erillä tavalla. Sen suhteen rutiini ei oikeastaan ole tällä hetkellä olemassa tai määriteltävä koska herään joka päivä eri aikaan. Fail.

Hmm... mitäs muuta. Ahaa! Joka lauantai istun ennen kahdeksaa sohvan ääreen jonkun herkun kanssa katsellakseni Merliniä. Mutta se on varmaan enemmän tapa kuin rutiini. En ikinä maista herkkua ennen kuin Merlin on virallisesti alkanut. Sekin on varmaan enemmän päähänpinttymä kuin rutiini.

Mieleeni ei  nyt tule mitään rutiinia. Minulla ei ole tällä hetkellä varsinaisesti mitään velvollisuuksia koiran lisäksi joten siinä varmaan syy.

Oikeastaan kun ajattelen asiaa niin rutiinit tulevat hyötyyn hankalassa tilanteessa: koulussa tai työpaikassa, teen usein aina rutiinin jota noudatan säännöllisesti. Tai kun vaikka olen kylässä. Silloin takerrun aika tarkasti tuohon rutiiniin ja loukkaannun hirveästi jos joku rikkoo sen, niin että kauhistuttaa ja suututtaa ja kaikkea ja vasta nyt kun mietin sitä tajuan, että muut eivät ehkä ymmärrä miksi reagoin niin vahvasti. Kai se on sitä kun vieraassa ympäristössä ei oikein ole valtaa niin tuo pieni juttu (kuten tv-ohjelma joka minun TÄYTYY katsoa) antaa jotain omaa itsellesi. Jännää! Omassa elämässäni en rutiineista niinkään välitä, mutta tuollaisiin tilanteisiin joutuessani ne ovat kuin elämänlanka.

[Fantasyfan]

Minulla on jo yli vuosikymmen ollut tiukat rutinit nukkumaanmenon kanssa. Iltapesu, lääkkeet ja nukkumaan. Aamulla on herätyskello - aina. Nykyään menen arkisin kymmeneltä nukkumaan ja herään kuudelta. Viikonloppuisin sallin itseni valvoa tunnin pidempään ja nukkua tunnin pidempään. Tästä on tullut rutiini, mutta se alkoi pakosta. Vaihteleva unirytmi ja pidemmät yöunet on minulla selkeä migreenin laukaisija.

Muuten arkirytmi on aika työkeskeistä. Kuudelta herätys ja töissä seitsemältä (koska on kiva päästä kotiin aikaisin). Töiden jälkeen ei ole mitään muuta kuin internettiin liittyviä rutineeja kun tietyt paikat pitää tarkastaa - samat kuin aamulla töihin päästessä. Ruokaostokset tulee tehtyä yleensä loppuviikosta, ihan miten sattuu huvittamaan. Arki on niin vaivatonta ettei sitä tuosta hirveästi tarvitse tehostaa rutiinella.