Puhutteko yksiksenne?

[Raspode]

Arvatkaa vaan. Örähtelyä, mielenkiintoisia mietelauseita, lauleskelua, naurua...
Meno on kuin apinatarhassa.

Onneksi onnistun rajoittamaan tämän näihin tilanteisiin, jossa kukaan ei varmasti ole samassa rakennuksessa.

[Kuurankukka]

Haa, olen miettinyt, että puhnko yksinäni. Kyllä; havaitsin kommentoivani televisiosarjaa ja olen yksin kotona. No jaa, enimmän osan ajasta vain mutisen ja voivottelen, mutta sehän on mukavaa vaan...

Sitten on tietysti se, että puhun yksinäni seurassa. Eihän kukaan kumminkaan kuule/huomaa.

[Aura]

Minäkin liityn porukkaan, vaikka hieman erilla tavalla. Olen opetellut puhumaan pääni sisällä, sillä kotona asuessa olen valitettavan harvoin yksin, enkä tietenkään halua, että vanhempani pitävät minua höperönä, hej d44 ;)

Piirtäessä ja/tai sarjakuvien dialogeja suunnitellessa saatan käydä äänettömästi huulilla läpi keskusteluja. Itselleni en juurikaan puhu. Enkä seinille :D

[Metusalem]

En juurikaan puhu yksikseni. Saatan kyllä lauleskella tai hyräillä, mutta en puhu, paitsi ajatuksissani. Tunnen oloni väistämättä typeräksi, jos alan puhumaan itselleni, seinille tai kissalle.

[Emperor]

Ai niin, piti myös mainita, että usein kun olen keskittynyt johonkin tehtävään mutisen itsekseni. Tämä tosin tuli tietooni vasta, kun veli kuunteli takanani vähän aikaa tietämättäni ja yhtäkkiä tokaisi "Manaatko Cthulhua tai jotakin?"

[Ilmari]

Kyllä.Hyvin paljon ja hyvin usein.

Sellainen tehtävien ratkomiseen tm. liittyvä hiljainen mutina on harmitonta, mutta sitten se toinen puoli. Minä puhun hyvinkin kuuluvasti, joskus asiaa(tai aihetta) sen kummemmin huomaamatta. Bussissa, keinussa, pyörräillessä ja varsinkin kotona. Voi sitä höpinää. Nauraminen, laulaminen jne. on sitten jo toinen juttu.

Ei tuo yksin keskustelu hirveätä ole, hiukan kiusallista välillä.

[Howler]

Kyllä minä puhun yksikseni, mutta hyvin harvoin. Yleensä ne harvat kerrat, jolloin puhun yksikseni, ovat tilanteita joissa rauhoitan itseäni. Suurimman osan ajasta kylläkin rauhoitan itseäni "pään sisällä", mutta välillä tarvii ääntäkin mukaan. Niin ja tulee itsekseen kiroiltuakin ihan jonkun verran.

... Lasketaanko muuten unissa puhuminen? Koska, heh, se taito näyttää minulta luonnistuvan. Parhaan ystäväni ollessa meillä yötä, minä tyttö keskellä yötä sanoin pitkällään ollessani kerran "Stop." Sitten nousin istumaan, ojensin käteni eteenpäin ja sanoin "Nyt stop, stop stop stop stop stop." Tämän tehtyäni kuulemma rupesin takaisin makuulle, enkä vastannut ystäväni kysymykseen että mikä on :'DDD

[Milu]

Toki! Lähinnä kotona, mutta joskus vahingossa kaupungillakin. Lähinnä nolostuttaa, jos tulee julkisesti kovin karkeasti kirottua jotain mennyttä asiaa. Onneksi niin ei usein käy. Kiroilu on kyllä varmaan tavallisinta, kun pelaan Angbandia. Tai kirjoitan esseetä päivän/pari ennen deadlinea.

Saatan vihellellä myös. Yksinpuhuminen lisääntyi, kun asuin yksin Englannissa. Pitihän sitä korvata kahdenkeskinen keskustelu jollain tavalla... :)

[Hillo]

En paljonkaan. Itsekseen ajatteleminen on helpompaa ja mukavampaa. Mutta joskus kieltämättä tulee pakottava tarve sanoa jotain äänen. Kaikesta tulee paljon todellisempaa kun sen sanoo ääneen. Varsinkin jos ympärilläni on paljon ihmisiä, saatan mutista vimmatusti pitääkseni itseni ja ajatukseni kasassa. Paitsi silloin kun olen liian keskittynyt kaikkeen muuhun kuin niihin ihmisiin.

Kuulemma minulla on myös tapana vihellellä siten, että en sitä itse huomaa. Osaan kyllä vihellellä myös niin, että itsekin sen huomaan, mutta en tiedä. Hieman kiusallista, kun paikalla on vanhoillista naisväkeä, mutta onneksi vain todella harvoin.

Lisäksi lauleskelen, kun olen yksin kotona. En kyllä yhtään osaa, ja siksi se kuulostaa aika kamalalta. Mutta silti se on ihan mukavaa silloin, kun ei ole pelkoa muiden kuulevan.

[Adaera]

Huu tottakai!!! Aina jossain ihmisjoukossa, eritoten kaupassa. Jotenkin kun olen ruokaostoksilla, niin lähes aina mutisen jotain. Kai se auttaa muistamaan mitä kaikkea pitää ostaa.   En tiedä miks, mut aina sitä tulee jotain höpistyä esim jotain et: sitte viel maito ja missäs ne nuudelit taas olikaan.... Hmm lähes aina kun mitää muistaa monta asiaa niin silloin puhun itsekseni, murahtelen, vikisen,... ja ties mitä. Ihmiset kai pitää mua hulluna.  Mut hei mähän oon vain risingläinen. 

[Gethsemane]

Helposti kotona koneen ääressä tulee puheltua itsekseen koneen kanssa, jos jokin juttu ei mene niinkuin oli suunnitellut, kyselee itseltä kaikkea ja muuta. Julkisilla paikoilla se yleensä on niin hiljaista ettei muut kuule, mutta jos kavereiden kanssa liikkuu niin helposti joku ajatus voi päästä äänen muodossa liikkumaan eikä sitä juuri tule noteerattua.

Olkoon tämä siis terveesti seinähullujen tuntomerkki.

[Darkman]

Kyllä tuota tulee välillä mutistua itsekseen ääneen jos esimerkiksi miettii jotain asiaa ja pohtii sitä. Siinä jos tulee jokin oivallus sitä joskus tulee älähdettyä jotakin, mutta yleensä nuo itsekeskustelut käyn ihan hiljaisuudessa oman pääni sisällä.

Huvittavaa kyllä välillä tulee ajateltua, jos esimerkiksi on jossain kaupassa ja on ajatuksissaan, että ei kai sitä tullut mutistua siinä ihmistenilmoilla mietteissään juttua. 

[Glare]

Tuleehan sitä ja helposti tulee, kun yksin asuu pienessä kämpässä. Varsinkin jos pitää alkaa jotain tekemään, niin ääneen miettii, teenkö vai enkö.

Eilen viimeksi pyöräilessäni takaisin kämpille mutisin ääneen yksikseni numeroita japaniksi, onneksi oli sen verran kova vauhti, ettei ihmiset kuulleet. Kyllä sitä joskus matkalla näkee, kun joku kävelee yksin tai pyöräilee, niin suu liikkuu.

[Steelsheen]

Puhun. Ainakin toistaiseksi olen onnistunut rajoittamaan lörpöttelyni hetkiin, jolloin kukaan - ehkä kissoja lukuunottamatta - ei ole kuulolla. Selitän aika usein omia näkökulmiani asioihin ja sitten hairahdun "sivupoluille". Lisäksi nämä jaaritteluni tapahtuvat useimmiten englanniksi, joten tuleepahan parannettua kielitaitoa. :D

Laulamista sitten harrastan sitäkin enemmän, hiljaisesti jopa julkisilla paikoilla - koulusta kävellessä, missä vain. Lisäksi luen melko paljon ääneen, mutta hiljenen aika äkkiä jos joku osuu paikalle.

[cilya]

No en nyt varsinaisesti puhu, mutta höpisen kuiskausäänellä. Päässäni pyörii oma dialogi erilaista vuoropuhelua ja kuiskailen itsekseni.

[Karida]

Jep tuleehan sitä puhutta itsekseen ja itselleen. Kaupassa varsinkin. En vaan voi sille mitään, että jos menen kauppaan on minun ääneen pohdittava mitä sattuisin haluamaan. Sitten vaan pölötän ja puikkelehdin ihmisten seassa. Joskus saanut vähän outoja katseita, mutta ei niistä jaksa välittää. Tuollainen tapa tullut ja eroon siitä ei pääse.

[Viridi]

Kyllä vain, varsinkin kun luulen ettei kukaan katsele ja tietysti juuri silloi  paikalle ilmestyy joku joka alkaa nauraa.
On muutama 'hiukan' nolo muisto , mutta se on ainakin ihan loistavaa ajatusten juoksua.

[celeblith]

Nyt kun olen saanut ajokortin ja ajellut puhelen hieman itsekseni, tai en tavallaan, kyllä usein joku vieressä istuu ja minä puhun muille autoilijoille yms. että eivät tule tielle kun minulla on etuajo oikeus. :D Eiväthän he mitään kuule mutta kuitenkin :)

[Platypus]

Kyllä, puhun itsekseni. Varsinkin silloin jos olen kiistellyt jonkun ihmisen kanssa, puhun itsekseni "mitä olisi pitänyt sanoa". Tai sitten harjoittelen puhumaan "sellaista mitä pitäisi sanoa" myöhempään käyttöön.

Jos olen kiusaantunut, oivoi, kuinka puhun itsekseni! Se antaa minulle tekemistä ja unohdan muut. Näin käy esimerkiksi jos olen ihan itsekseni ja ympärilläni on ärsyttäviä ihmiskekoja. Juu ja puhun joskus puoliksi itselleni kavereiden seurassa, kiva siinä sitten selitellä että ei se mitään ollut.

Ihan kuin ihmiset lukisivat ajatukseni, koska minäkin saatan joskus alkaa hihittämään jollekin omalle hauskalle jutulle, joka tulee vain jostain äkkiä mieleen. Saatan ajatuksissani vaikka katsella kynttilänjalkaa ja sitten jo naurankin kynttilänsörkkimisen riemulle... tai sille kun kaveri typeryyksissään poltti sormensa joskus vuosia sitten...

[Jinx]

Kyllä vain.
On ainakin vakaa ja uskollinen kuuliakunta :D

-Jinx