Historiikki - mistä sinun kirjoittamisesi lähti?

[Dyn]

Muistatko vielä ensimmäisen tarinasi? Oliko se joku ala-asteella väkerretty novelli? Tai kenties runo äitienpäiväkorttiin? Tuliko sinulle jossain vaiheessa oivallus, että tässähän osataan kirjoittaa? Koska voit sanoa homman ryöstäytyneen käsistä niin, että siitä tuli aivan harrastus? Entä palaute, oletko hyötynyt siitä, mistä olet sitä saanut?

Lyhyesti ja ytimekkäästi: kerro oma kirjoittamishistoriikkisi. Muistele ja fiilistele! =)

[Maagitar Senna Dehesmunst]

Voi jösses... Ensimmäinen tarinani. *kaivelee harmaita muistilokeroitaan* Oikeastaan olen väkertänyt erinäisiä tekstejä tuosta kymmenvuotiaasta asti - toivottavasti en nyt valehtele paljoa.  Kuitenkin, nämä tekstit eivät koskaan päässeet loppuun, vaan kyllästyin niihin nopeasti. *naurahtaa*

Mutta! Muistan oikein hyvin, milloin aloitin fantasian kirjoittamisen, jonka jälkeen harraste muuttui erittäin aktiiviseksi. Olin yläasteella ja Runebergin päivä lähestyi. Raili Mikkanen oli tulossa sinne esitelmöimään. En kuitenkaan päässyt katsomaan häntä, koska se oli vain kahdeksasluokkalaisille, mutta näin hänen kirjojansa esillä. Siellä oli kaksi hänen ja Niko Mikkasen tekemää fantasiakirjaa, joiden kannessa oleva sininen suomuolento - liskoihminen - kiinnitti huomioni.

Olin toki sitä ennen lukenut jo Tolkienia, mutta luettuani Hämähäkkitemppelin - Gaealian tarustoa 2 - tajusin, että jopa minäkin voin kirjoittaa fantasiaa. Jotenkin tuo kirja oli minulla ponnahduslauta. 

Ja niin minä aloitin fantasian kirjoittamisen. Siitä on nyt neljä vuotta. Tekstiä on tullut paljon ja mitä erilaisimpia juttuja. Ja yhä tulee. *wirn*

[Lachesis]

Minun ekoja tarinoitani olivat ala-asteen äidinkielen aineet. Olin niissä ikäisekseni aika hyvä ja pääsin usein lukemaan niitä luokan eteen aineenpalautustunnilla. Aiheena oli useimmiten fantasia- tai yliluonnollista juttua, mihin lukumieltymykseni vaikuttivat oleellisesti. Opin lukemaan ja kirjoittamaan aika varhain ja kielestä muodostui minulle tärkeä juttu jo pienenä. En muista kirjoittaneeni koulutehtävien ulkopuolella, ainakaan proosaa. Ainekirjoitusintoni jatkui lukioon asti. Pienempänä tekstini olivat joskus enemmän tai vähemmän tietoisia plagiaatteja lempikirjoistani tai niiden tunnelmista. Mm. Hobitista sai alkunsa ainakin yksi aine.

Ala-asteen viimeisillä luokilla aloin myös kirjoittaa runoja. Aluksi ne olivat nonsenseä, kömpelöä riimittelyä ja hellyttävän lapsellisia yrityksiä käsitellä isojakin aiheita. Olen säästänyt kaikki tekstini alusta alkaen ja huvittelen joskus lukemalla niitä uudelleen. Ne toimivat kulkutienä senaikaiseen itseeni ja lapsen huolenaiheisiin.

Sekä proosa- että runoharrastus jotenkin hiipuivat lukion jälkeen, enkä kirjoittanut moneen vuoteen oikein mitään. Aloitin uudestaan vasta pari vuotta sitten ja olen pyrkinyt kehittymään kirjoittajana, joskaan en erityisen määrätietoisesti. Luulen, että jos viitsisin paneutua, voisin parantaa tasoani oleellisesti, mutta tähän mennessä minulla ei ole ollut siihen suurta tarvetta tai riittävää kunnianhimoa. On toki kiva nähdä oma tekstinsä julkaistuna, mutta en saa siitä niin suuria kiksejä, että jättäisin muita kiinnostuksen kohteitani vähemmälle ja todella puurtaisin ideoideni ja tekstieni kanssa.

Pidempien tekstien kirjoittaminen on minulle edelleen työlästä, suorastaan vaikeaa. Saatan ryhtyä novelliin, jos saan riittävän hyvän idean, mutta se saattaa jäädä puolitiehen, kun en jaksa muokata ja hioa tekstiä. Useimmiten käytän ideani lyriikkaan, jota syntyy puoliksi itsestään. Tavallaan minulla ei ole sisäistä tarvetta kirjoittaa proosaa, kun taas runot ovat minulle mm. itseilmaisun, dokumentoinnin, ihmettelyn ja älyllisen sparraamisen väline.

[Jaragil]

Heh, voin ylpeänä ilmoittaa, että minun vakava harrastekirjoittamiseni alkoi Tuokion kautta. Olin toki jo kirjoitellut ala- ja ylä-asteella kaikenlaista kouluaineiden muodossa, ja olin huomannut, etten minä nyt aivan kehno ole, kun opettaja ainakin tuntui pitävän kovasti. Siitä huolimatta en koskaan itse kuvitellut rupeavani kirjoittamaan, vaan kirjat pysyivät läheisimpänä kirjallisuuden muotona.

Sitten kuitenkin törmäsin Risingiin ja siellä Tuokioon, minne pian asetuin oleskelemaan ja arvostelemaan tarinoita. Vähitellen siinä kuitenkin tuli sellainen olo kaikkien harrastekirjoittajien keskellä, että onhan minunkin nyt hyvä ihme saatava jotain aikaiseksi. Siksipä erään hiihtoloman aikana sitten kyhäilin paperille ensimmäisen ihastuttavan kömpelön novelliviritelmäni, joka luonnollisesti päätyi suoraan Tuokioon. Tarinan nimi oli Aarnikotka ja se lienee vieläkin luettavissa vanhan Tuokion puolella. Pitäisi oikeastaan joskus lukaista se uudestaan ajatuksen kanssa ja katsoa, miten olen kehittänyt näinä muutamana vuotena.

Siitäpä se sitten alkoi ja sen jälkeen kirjoitusharrastukseni on kiertänyt varsin nätisti rullalle Tuokion ympärille, mitä nyt muutamia menestyksettömiä harharetkiä on kirjoituskilpailujen suuntaan tullut tehtyä. Jopa yksi romaanintapainenkin on tullut Nanon vaikutuksesta kyhäiltyä, mutta sillä saralla minulla olisi vielä paljon tekemistä. Muutenkin kirjoittamiseni on vielä lapsenkengissään ja vaaditaan vielä paljon teknistä ja henkistä kasvua, että minua voisi edes hyvällä tahdolla kutsua säälliseksi kirjoittajaksi. Mutta jokainen novelli on kuitenkin pikkuinen askel, tai niin minä sen ainakin koen.

Pitäisikin taas oikeastaan lähteä ottamaan näitä askeleita ainakin pari, kun kerta ideoitakin on.

[Radoxeald Lectunium]

Hmm, Mitenkö kaikki alkoi? Näin minun osaltani:

Aloitin kirjoittamisen koulussa, kuten voi arvatakin. En alkujaan ollut kovin kiinnostunut omien tarinoiden kirjoittamisesta, tein vain mitä käskettiin, ja minua nolotti ala-asteella, kun ope luki niitä ääneen (itsekriittinen kynnykseni oli tuolloin korkea).

Sitten fantasiakirjallisuus tuli elämääni noin kymmenen iässä, kun Harry Potter -leffat ilmestyivät maailmalle. Ja Tarkkarit sitä seuraten. Tarkkarin luettuani sain yhdentoista-kahdentoista iässä fanaattisen innoitteen keksiä seikkailuja, laatia karttoja yms. Näitä en toisaalta koskaan alkanut kirjoittaa (onneksi, sillä ne olivat niin lapsellisen terrybrooksmaisia kuin olla ja voi), vaan kävin tarinoita läpi mielessäni ja pidin ne salassa - kukaan meillä päin ei tuntunut jakavan innoitettani fantasiakirjallisuuteen siihen aikaan.

Lopulta tuli yksi tarina, jota aloin kirjoittaa veljen kanssa: tämä nykyinen romaaniprojektimme. Sen kirjoittaminen tuntui innostavalta, kunnes kone tilttasi ja kaikki mitä kirjoitimme katosi bittiavaruuteen. Mikä oli hyvä, sillä melkein samoihin aikoihin otin aikuisemman otteen elämästä ja niin laadimme sitten nykyisen, kunnollisen prologin tarinalle ja paneuduimme maailmaan kaikin puolin paremmin.

Siinä jossain välissä liityin Riisinkiin ja aloin lueskella Tarinatuokion tekstejä ja "kommentoida" niitä.

Mutta Parodiat löysin todella vasta eräästä äidinkielen tehtävästä, jossa luki: "Kirjoita seikkailukertomus, jossa esiintyvät Ritari, prinsessa ja lohikäärme." Sivulla oli lisäksi hassu kuva. Päässäni ikään kuin napsahti siltä seisomalta ja aloin suunnitella ensimmäistä parodiaani, "Ritari, prinsessa ja lohikäärme" -satua. Pari kuukautta myöhemmin se ilmestyi Riisingissä ja sai hyvät kehut, mutta opettaja ei ole koskaan saanut edes tietää siitä saati saanut sitä käsiinsä (tehtävästä on nyt tasan vuosi). Siihen mennessä kun R.P.&L. ilmestyi, me oltiin saatu jo ideat kolmeen muuhunkin parodiaan, ja loppu onkin jo historiaa...

[Ishamaeli]

Aivan ensimmäisiä tarinoita olivat tietysti ne ala-asteen aineet, joiden kirjoittamista rakastin palavasti. Muistan tarinan pojasta, joka lähtee hakemaan sairaalle sisarelleen lääkettä noidalta, ja matkaa siinä sivussa vaarallisen metsän läpi. Lisäksi oli tarina tytöstä, jonka kaveri rakensi aikakoneen, ja tyttö pääsi sitten vierailemaan menneisyyteen. Kolmas - suosikkini - oli tarina gladiaattorista, joka oli menossa naimisiin mutta kuoli viimeisessä taistelussaan.

Sen aineen kirjoitettuani tajusinkin, että osaan oikeasti kirjoittaa proosaa. Runojen kirjoittamisesta en ole koskaan suuremmin perustanut, vaikka joskus on sitäkin tullut harrastettua. Ala-asteaikoina kirjoitin kouluaineiden lisäksi omia tarinoitani, mm. Matrix-fanfictionia ja originaaleja tarinoita, ja silloin kirjoittaminen muotoutuikin harrastukseksi. Ylä-asteella harmitti, koska vapaa-aiheisia aineita (proosaa) ei kirjoitettu juuri lainkaan (kokonaiset kaksi). Siinä vaiheessa tosin kirjoitin niin paljon omia tekstejäni, ettei sillä ollut merkitystä.

Olen ollut siinä mielessä onnekas, että suurin osa saamastani palautteesta on ollut positiivista ja/tai rakentavaa. Olen hyötynyt siitä suuresti, sillä omia virheitään ei aina huomaa eikä itse keksi parannusehdotuksia, vaikka kuinka yrittäisi. Yritän itse kirjoittaa rakentavaa palautetta, jos sellaiseen on tarve, koska sen saaminen on niin mahtavaa.

Siinähän se pähkinänkuoressa.

[Myro]

Olen ollut kirjallisesti lahjakas jo todella nuorena ja luokan parhaana oleminen ala-asteella totta kai haastoi minut kehittymään niissä mittasuhteissa. Mutta oikeasti en tosiaan ollut mitään muuta kuin kirjoittamisesta nauttiva lapsi. Kirjoitin silloin erilaisia fantasiatarinoita tai muuten mystisiä tekstejä ja silloin pituus oli laadun tae. ;)

Yläasteella sitten koin monta henkistä kriisiä peräkkäin ja se ajoi minut kirjoittamaan proosaa. Kirjoitin omia kokemuksiani tarinoiksi, jotka saivat väärentyneet mittasuhteet, mutta olivat kelpo viihdettä, vaikkeivat missään nimessä totuuden mukaisia. Tässä vaiheessa en enää pystynyt kirjoittamaan kovin pitkiä tarinoita ja mitä pidemmälle yläastetta menin, sitä lyhyemmiksi tekstini muuttuivat.

Nyt kirjoittaminen on jäänyt, samoin lukeminen. Koska elämäni on varsin tasapainoista, en jotenkin koe tarvetta kirjoittaa. Kirjoitin kesällä yhden kahden sivun novellin, mutta siihen se jäikin. En jotenkin koe kirjoittamista enää hyödyllisenä, sillä minusta ei irtoa mitään annettavaa.

Jos aloittaisin nyt, kehittyisin varmasti huimasti seuraavien kuukausien aikana, sillä olen jämähtänyt täysin paikalleni. Ja minun pitäisikin kirjoittaa, sillä ainekirjoitukset reaaliaineissa ovat alkaneet kärsiä tästä kirjoittamattomuudesta. Yritän nyt tsempata itseäni täällä ja löytää muiden kirjoittamien tekstien avulla kadonnutta innostustani.

[migael]

Minun kirjoittaminen ei ole koskaan alkanutkaan lukuunottamatta äidinkielentunnin tarinoita. Olen aina ollut hyvä keksimään tarinoita mutta koskaan en ole alkanut niitä paperille kirjoitta joka on harmi. Muistan yhä hämärästi ne tarinat joita pääsäni kehitin kolmannella luokalla velhoista joilla oli neljä silmää.

Mutta nyt olen aikonut yrittää kehittää itseäni kirjoittajana ja päättänyt että jos joku kerta keksin hyvän aineen niin sen tallennan paperille. Varsinkin tämä rising ja muut foorumit ovat innostaneet minua aloittamaan kirjoittamaan mutta olen aina lamaantunut kun aina löytyy niitä loistavia kirjoittajia joiden rinnalla tarinani ovat surkeita. Nyt risingin uudistuttua olen päättänyt yrittää kirjoittaa ja kysyä teiltä neuvoa miten kehitän tarinoitani.

Joten hyvässä lykyssä tulette ehkä joskus näkemään kirjoituksiani.

[Aya Cae]

Hyvä aihe korkata uusi Rising...

Minun kirjoittamisharrastukseni alkoi ennen koulua, kun kuusivuotiaana kirjoitin ensimmäisen tarinani. Jeps, sitten sille onkin käynyt kaikkea mahdollista, se on unohdettu, se on lytätty ruttuun "kuulimpien" harrastusten toimesta, se on kulahtanut, ja sitten se on taas kaivettu roskiksesta, elvytetty ja kiillotettu entistä ehommaksi.

Olen aina ollut niin kiinnostunut kaikesta, että vuosien varrella harrastuksia on kertynyt yksi jos toinenkin... minkä vuoksi kirjoittaminen aina välissä jää. (osin tuo tietty johtuu kaikenmaailman lukioista ja amkeista ja yliopistoistakin) Se on kuitenkin niin tiivis osa minua jo, etten pidä sitä oikeastaan edes harrastuksena. Se vain on jotain, mitä tulen aina tekemään, minkä pariin palaan automaattisesti, halusin tai en. Ehkä osiltaan siksi, että mielikuvitukseni on pikkuisen yliaktiivinen.

Täytynee mainita, että kirjoittamisen suhteen olen sitten luonnonlapsi, mikä saattaa ärsyttää tekstejäni lukiessa... en nimittäin ole koskaan vaivautunut opiskelemaan kielioppeja sun muita kunnolla. Koulussahan ne on pakkosyötetty jossain välissä, ja äikkä oli kyllä aina yläasteelle asti kymppi... mutta lukiossa koulunkäynti oli viimeisenä asialistalla ja äikännumerot pyörivät kasin tai seiskan paikkeilla. Kertauskurssi ei tekisi huonoa. Joskin tällä hetkellä on kirjoitustaito muutenkin ruosteessa, näiden aikasyöppöjen korkeakouluopintojen takia. Lukeminenkin jää koulukirjoihin.

Mutta, siksihän minä olen täällä. Toivottavasti tämä uusi Nuotio hoitaa vanhan Tuokion tehtävän huolella. Vaikken Tuokiossa ehkä ollutkaan mikään suupaltti, se antoi monta virtuaalista potkua takamukselle. Jatketaanhan samaan malliin. 

[Rasimus]

Minä olen jo vastannut tällaiseen kysymykseen Netticolosseumissa, kopioidaan se suoraan tähän:

Minä en muista kovin tarkkaan ala-asteaikojani, eikä siltä ajalta ole (toivottavasti) jäänyt mitään kirjallista todistusaineistoakaan. Muistelen kuitenkin, että olin aina pitänyt ainekirjoituksesta. Ainoa rassaava asia oli vain vähäinen kirjoitusaika ja rajallinen määrä paperia (tai inspiraatiota ja ideoita. Piti muka jotain kehittää juuri tietyllä hetkellä...)

Muistan kuitenkin tuolloin omanneeni rasittavan taipumuksen käyttää samoja hahmoja yhä uudestaan ja uudestaan (eläinhahmoja jostain syystä, meno oli kuin Kaislikossa suhiseessa). Suru oli suuri, kun koulun edetessä piti alkaa siirtyä tylsiin asia-aiheisiin. Yläasteen loppupuolella / lukiossa aloin arvostaa asia-aineita kun niissä pääsi jäsentelemään ajatuksiaan asiasta kuin asiasta. Mutta fiktio oli silti parasta.

Koulun ulkopuolista kirjoittamista aloin harrastamaan kai puolessa välissä yläastetta. Kirjoitin tekstejä koneelle ja suurin osa niistä oli hirveätä roskaa. Cyberpunkki oli kova sana, tavanomaisempaa scifiä ei juuri syntynyt. Vähän kauhuyritelmiä. Nykyisen kaltaista fantasiaani (perustolkienilaista fantasiaa on kiva lukea mutta ei kirjoittaa). Käytin vielä tuolloin aikapaljon samoja ympäristöjä ja hahmoja, eli vähän sarjamuotoista tavaraa.

Vakava kirjoittaminen (eli kirjoittamisen opetteleminen ja omien tekstien kriittinen arvioiminen ja tavoitteellisuus) alkoi joskus lukion alkuaikoina. Taitaa olla jo päälle kymmenen vuotta siitä...

Vajaa kuusi vuotta sitten rohkaistuin yleisemmin esittelemään tekstejäni ja perustin kotisivuni ja aloin lähettelemään tekstejäni eri foorumeille. Kotisivulle valikoin vain muutaman (silloin) paremmalta tuntuneen varhaisemman tekstini.

[Lulion]

Minulla ei ole mitään tarkempia muistikuvia aikaisemmista tuotannoistani. Eikä onneksi liiemmin todisteitakaan    Muistan vain, kuinka vaivalloiselta ala-asteella tuntui kirjoittaa tarinoita, kun niihin piti itse keksiä juoni ja hahmot. Se taisi mennä sitten niin, että otin satukasettien ideat kiertoon ja hieman muunsin tarinan kulkua lopputuloksen päätyessä kuitenkin samanlaiseksi kuin alkuperäisessä. Sinänsä tämä tuntuu vähän omituiselta ottaen huomioon, että olin lukemisen oppimisesta lähtien ahkera lainaamaan kirjoja ja kahlasin ne innolla läpi, jotta saisin taas uutta luettavaa. Muistan jopa yläasteella, kuinka yksi opettaja tunnisti minut siitä, että olin aina kulkenut hänen asuntonsa ohi mennessäni kirjastoon.

Yläasteellakaan en muista olleeni erityisen innokas tekemään omia tuotoksiani, vaan tein ne pakolliset tekemiset keskinkertaisilla tuloksilla. En ollut muutenkaan kovin ahkera siihen aikaan missään kouluaineessa.

Lukiossa sitten ei ollutkaan enää niitä samoja kavereita, joiden kanssa ennen kulki, vaikka kaikki tuttuja olivatkin. Tästä sitten aloin liikkua erään tytön kanssa, joka kirjoitteli hyvinkin aktiivisesti. Innostuin itsekin kirjoittamaan (kiitos siitä), sillä samalla sain oikeasti hyödyllistä palautetta kirjoituksistani ja sain itsekin opetella antamaan palautetta. Tuntui innostavalta saada jotain aikaiseksi. Lukion aikoihin minulla oli elämässä menossa myös vaikeampi aika, josta selvisin hyvin runojen avulla. Niitää kertyikin siinä yhden lukukauden aikana parisataa kappaletta.

Sain paljon kaikkea pientä tekstiä aikaiseksi tuona aikana, mutta siihen lukion kauteen se onkin sitten jäänyt ja sen huomaa hyvin. Kielioppini tuntuu olevan täysin kadoksissa, inspiraatiota en ole saanut aikoihin, eikä kirjoittaminen ole muutenkaan innostanut. Yritän edelleen saada otetta kirjoittamisesta, mutta tuotanto on edelleen hyvin harvaa.

[Kuurankukka]

Muistan yhden kirjallisen tuotoksen ajalta, jolloin olin ala-asteen toisella. Sen oli tarkoitus olla kirjasarja, joskaan sitä ei koskaan ensimmäisen osan alkua enempää syntynyt. Se oli aika... mielenkiintoinen, se kertoi jsotain tytöstä joka oli aika täydellinen (ja koska sillä oli sama nimi kuin siskollani, sisko oli aina raivoissaan siitä). Juoni oli hivenen epäuskottava - mutta hei, minä olin vasta ala-asteen alussa. (Käsiala on kyllä yhä yhtä huonoa.)

Sitten oli se laulu, jonka kirjoitin toisella luokalla. Sellainen rakkausangstityylinen, joku kertoi ettei ole tarpeeksi hyvä jollekin. (Hassua, miten jokin juttu (ei edes yleensä kirja) on inspiroinut näihin...)
No, muita en suuremmin muista, mutta kyllä sitä jotain oli. (Ja minulla on ne kirjaset yhä tallessa, varmaan tuossa pöydän laatikossa.)

Koulussa kirjoittaminen oli ihan mukavaa, vaikka muistan vain sen melko suuren mielikuvituksettomuuden nimissä (ja sen, että sain sellaisen oudon ainekirjoitusvihon). Yläasteella aloin kirjoittaa keskivertoa pidempiä aineita ja jotkut olivat ihan kohtuullisia (ja kukaan ei saanut selvää käsialastani).

Fantasiaa puolestaan aloin kirjoittaa siinä kahdeksannen luokan tietämillä fantasiallisen heräämiseni (Dragonlance) seurauksena. Ennen sitäkin oli kyllä tullut luettua aika paljon fantasiaksi luokiteltavaa aineistoa...
Siinä sitten kirjoittelin jotain sellaista ja romanttisia kertomuksia ja runoja, joista yksi on sivuimennen sanoen aivan kamala, muut nyt vielä pystyy lukemaan.

Nykyään kirjoitan enimmäkseen fanfictionia (Harry Potter), en ilmeisesti joko saa ideoita tai jaksa toteuttaa niitä muunlaisessa fictiossa. Siinä on hahmot valmiina - tarvitsee vain kirjoittaa niille jonkinlainen tarina. Yleensä niistä ei myöskään mitään kauhean pitkiä (kuten romaanimittaisia) odoteta.
Runot sitten taas ovat asia erikseen, mutta.

[Lupus]

Mitenkäs sitä nyt tällaista muistaa... Varmaankin se lähti ala-asteen ainakirjoituksesta. Sain kerran lukea jossain joulujutussa jouluaiheisia riimejäni, se oli aika jännää. Itsenäisesti aloin kirjoittaa vasta saatuani oman tietokoneen (enkä ollenkaan muista milloin se tapahtui, toisellakohan luokalla...). Kirjoitin jotain tarinaa jonka eräs opettaja lupautui lukemaan. Eipä koskaan valmistunut.

Ensimmäiset muistamani fantasia-aiheiset tarinanalkuni (jotka ovat kaikki tuhoutuneet tietokoneiden hajoamisen myötä) olivat kovastipaljon FF7-henkisiä. Myös LeGuinia matkin mielelläni. Minulla lienee vieläkin jossain eräs saaristomerikartta. Vaikka kirjoitinkin iloisesti proosaa, äitini kirjoitti kuudennella luokalla äidinkielen runoläksyni. En ollenkaan tiedä miten siinä kävikin niin...

Joskus yläasteella tulin sitten matkineeksi myös Eddingsiä. Ja tuli kirjoitettua seitsemännellä kovin waltarimaisesti. Ja kirjoitettua sangen tekotaiteellisia runoja, joista eräät lienevät edelleen taiteellisimpia saavutuksiani.

En koskaan tullut huomanneeksi kirjoittavani hyvin. Ala-asteella taisin lähinnä ajatella että kirjoitan koska se on kivaa. Yläasteella taisin sitten jossain vaiheessa ajatella kirjoittavani hyvinkin, mutta niinhän se oli aina ollut. (Taisin saada aineistani kympin mitä hyvänsä sitten kirjoitinkin.) Ja nykyään olen pääsääntöisesti tyytymätön useimpiin tekeleisiini, mikäli niitä suuremmin ajattelen.

[vesapai]

Kaiken aikaa olen kirjoittanut. Vakavammin kuitenkin vasta 2000-luvun puolelta lähtien, jopa siinä määrin, että Turun yliopistossa tuota luovaa kirjoittamista opiskelin peräti 40 opintoviikon verran. Hyödyllistä puuhaa, suosittelen. Kirjoittamiskokemusta olen saanut myös vuosien bloginpitämisestä sekä journalistin duunista - joku hullu maksanutkin sanoistani ajoittain euron tai pari.

Vaikka tuo pitkän tähtäimen suunnitelma taitaakin olla tieteen kentällä, kyllä sitä kaunokirjoittamistakin pitäisi tehdä. Ideoita on. Vaan toteuttamiseen voimia tarvitsisin...

[Nunia]

Mun ihan ensimmäinen kotona kirjoitettu tarina kertoi Pia-nimisestä tytöstä, joka kävi ala-astetta. Valitettavasti siinä ei koskaan ehtinyt tapahtua, koska en päässyt niin pitkälle, vaikka sain kirjoitettua viisi lukua (joissa jokaisessa oli ehkä 5-10 riviä) 

Tuo siis sattui siinä 8-9 -vuotiaana, mutta erosi sillä tavalla kaikista varhaisemmista teksteistäni, että siinä oli taustalla idea: tahdon kirjoittaa oman kirjan. Eihän se missään mielessä ollut hyvää tekstiä, ei varmasti edes keskinkertaista, mutta ajatus oli tärkein.

Sitä seuraavina vuosina hurahdin näytelmien kirjoittamiseen. Ja niitähän tuli! Pyysin sitten serkut ja siskot ja veljet näyttelemään näitä hiukan scifi-vaikutteisia pitkiäni, joiden päähenkilö oli Dream Girl, jota näytteli tietysti pikkuveljeni (oikeasti, ihmettelen, ettei sillä ole traumoja näistä jutuista). Suuri urani elokuvakässäreiden tekijänä kaatui sitten siihen, että faijan videokamera oli melko huono ja lyhytakkuinen, sekä näyttelijöiden lahjattomuuteen.

Olihan tuossa välissä vaikka mitä kausia (kirjoitin aika paljon dekkareita, ja niiden parissa ensimmäistä kertaa tajusin, että kirjoitan p*skaa), mutta nuo ehkä olivat enemmän sellaiset, jotka ovat kiertyneet vaaleanpunaiseen rusettiin mun pienessä mielessäni. 12-vuotiaana, huikean elokuvaurani jälkeen, siirryin fantasiaan ja siellä olen aika lailla pysynyt siitä asti. Mulla oli siihen menessä jo hyvä rutiini kehitettynä, joten kirjoitin melkein joka päivä. Piti vain sitten harjoitella tekstin saamista kirjamaiseen muotoon. Myöhemmin pohdittuna en kyllä kadu yhtään ääliömäistä kokeilua, jokainen niistä on kasvattanut jollakin tavalla ja kehittänyt mua kirjoittajana. Pari juttua tietysti olisi voinut jäädä kokeilematta 

[Sanja]

No, vanhimmat ovat jo tämän kuulleet, mutta menköön taas.

Nunian tapaan minäkin olen kirjoittanut jo pienestä pitäen ja nimenomaan koulun ulkopuolella. Minulla ei itse asiassa edes ole minkäänlaisia muistikuvia koulussa kirjoittamisesta. Sen sijaan muistan hyvin keksineeni tarinoita jo ennen kuin osasin kirjoittaa. Veikkaan, että minut on aivopesty kirjoittajaksi: kun olin vuoden vanha, kävi naapurin vähän höperö täti kirjoittamassa vieraskirjaamme näin: "Tästä tytöstä tulee isona kirjailija tai hän lähtee merille". Jostain syystä tämä hiveli kovasti itsetuntoani. Taisin viiden vanhana päättää, että taiteiljanimeni on sitten Sanja eikä arkipäiväisessä käytössä oleva toinen nimeni Maria. ^^

Heti, kun opin kirjoittamaan, myös kirjoitin. Ekaluokalla minulla oli runovihko. Yhdeksänvuotiaana isä opetti minut käyttämään tietokoneen tekstinkäsittelyohjelmaa, ja sillä kirjoitin ensimmäisen kirjani: kokoelman yhdeksänrivisiä (jostain syystä oli tärkeää, että sain tiivistettyä joka jutun aina tarkalleen siihen yhdeksään riviin) pikku satuja saimaannorpanpoika Pilkusta. Sitä ennen olin toki jo käsin kirjoittanut ison kasan kirjanalkuja. Meillä oli kavereiden kanssa tapana kirjoittaa silloin, kun ei jaksettu leikkiä mitään muuta.

Kesti kuitenkin aika kauan, ennen kuin tajusin mitä olin koko ikäni harrastellut: vasta seiskaluokan jälkeen huomasin, että ihan oikeasti haluan tehdä tätä ja olla tässä hyvä. Sinä kesänä aloitin Kirjani kirjoittamisen, ja jatkoin hommaa harvinaisen määrätietoisesti parin vuoden ajan. Nykyisin Reder on jo hyllytetty muiden hankkeiden alta, mutta tärkeä vieläkin. :-)

[Valerie]

Aloitin tarinoinnin jo kauan ennen kuin osasin kirjoittaa tai lukea. Silloin kolmivuotiaana oli kova juttu teipata papereita toisiinsa kirjan muotoon ja sanella vanhemmille, mitä piti millekin sivulle kirjoittaa. Nurkat ovat vieläkin täynnä näitä "kirjojani".

Iän myötä siinä sitten oppi kirjoittamaan itse, ja lukutaidon iskiessä kimppuun aloin suunnitella ihan oikeita tarinoita. Ensimmäinen fantasiatekstini oli lähinnä Tolkien-plagiaatiota, vain muutamalla lisäkliseellä. Se toimi kipinänä jatkaa pitkiä tarinoita, ja kouluaineetkin tuppasivat venymään melkein puolen vihkon mittaisiksi seikkailuiksi lohikäärmeineen ja haltioineen.

Tuokiolle löysin vajaat kaksi vuotta sitten, ja aloin ensimmäistä kertaa tiedostaa, että parantamisen varaa on, paljonkin. Niistä ajoista olen mielestäni kehittynyt aika huimasti, ja toivottavasrti kehityn vastakin. Nykyään räprellän lähinnä runojen kanssa. Eiköhän niitä tännekin ilmesty iso pino.

[Steelsheen]

Jaa-a. Lupasin itselleni uudistuksen myötä ryhtyä edes jossain määrin kansoittamaan Tuokio-Nuotiota, joten aloitanpa vaikka tästä.

Minä en oikeastaan koskaan ole ollut mikään kirjoittaja. Tekstiä kyllä syntyy, mutta ideat ovat olleet vähän vähissä, olen odottanut jotain kuningasideaa, jota ei ainakaan tähän mennessä ole tullut. Siinä mielessä ensimmäinen NaNoni viime syksynä teki varmaan hyvää, nyt päässäni kummittelee useampikin aihe. Jospa niitä joskus alkaisi vääntää tekstiksi.

Ala-asteaikoina varmaan ainoat kirjoittamiseni tapahtuivat koulussa, mutta sen puitteissa tekstiä syntyikin, jossain vaiheessa kärsin pituusongelmasta, ilmoitin kotona: "Äiti, mä oon kirjoittanut 20 sivua eikä tässä oo vielä tapahtunut mitään." Tarinat olivat silloinkin vähän normaalimaailmasta poikkeavia, tykkäsin hämyisistä ja vähän satumaisista aiheista.

Yläasteen kirjoittaminen rajoittui lähinnä kouluun, mutta sieltä en muista kuin yhden fiktiivisen kirjoitustehtävän. En ole vieläkään oikein kotiutunut asiateksteihin, tuntuu aina, ettei minulla ole tästä asiasta mitään sanottavaa. Yläasteaikoina aloin kuitenkin kirjoittaa runoja, joista hyvin luontevasti kuuntelemani musiikin vaikutuksesta tuli englanninkielistä lyriikkaa.

Sitten noin vuosi sitten päädyin tänne ja parille pienemmällä foorumille, joilla oli aika vahva kirjoittajakanta. Sen jälkeen on käynyt mielessä, että voisi itsekin edes yrittää kirjoittaa jotain, vaikka se ei "suuri kutsumukseni" olekaan. Ja viime lokakuun lopussa kuulin NaNoWriMosta ja päätin sen kummemmin miettimättä kokeilla. Tavoite täyttyi, mutta sen jälkeen kirjoittaminen on taas jäänyt lähes olemattomaksi, NaNo-tekstikin on edennyt vain pari-kolmetuhatta sanaa marraskuun lopusta. Mukamas minulla ei ole aikaa, mutta eihän sitä koskaan tiedä...

[Kit]

Hassua, mutta huomasin äsken, että en itse asiassa ole koskaan tainnut aloittaa kirjoittamista.

Olen aina lukenut paljon ja kaikenlaista, minua pidetään kai yleisesti sellaisena fiksumpana lukijana. Pidän kirjoittamisesta todella paljon ja siitäkin on tullut jo jokin juttu; kukaan ei ihmettele jos saan äidinkielen aineesta kiitettävän ja vanhempani kiusoittelevat minua aina tulevaisuuttani pohtiessani, sillä tietysti on selvää että päädyn kirjailijaksi.

Mutta en sittenkään tiedä, voinko sanoa koskaan aloittaneeni kirjoittamista. Kirjoitan kaikki koulunkin kirjoitustehtävät melkein sairaalloisella antaumuksella ja saan toisinaan epämääräisiä inspiraatiopuuskia innostuakseni runoilemaan pienen tarinanpätkän. Mutta en todellakaan voi väittää, että minulla olisi koko ajan tarina työn alla tai että olisin milloinkaan todella paneutunut kirjoittamaan jotain itselleni tärkeää. Eli vaikka luenkin tekstejä miettien, miten olisin itse sanonut samat asiat, vaikka kehittelenkin hauskoja ilmaisutapoja ainakin päänsisäisesti, en ole alkanut kirjoittaa siinä merkityksessä missä ilmauksen ymmärrän.

Ehkä on parasta yksinkertaistaa. Aloin kirjoittaa lähinnä kouluaineiden muodossa, vaikkei kirjoittamisharrastukseni tuosta juuri olekkaan edennyt. Mutta jo paljon ennen koulun liittymistä elämääni olin sanellut isälleni muistiinmerkittäväksi jotain Pupu Tupuna- fanficcejä ja muuta vastaavaa. Ja neuroottisena lapsena minulla jostain 6-vuotiaasta lähtien tapana kehittää parhaan ystäväni kanssa satuja ja satumaailmoja. Teimme sitä päivittäin, istuimme ja kuvittelimme yhdessä. Ehkä tällaisenkin voi laskea harrastuneisuudeksi kirjoittamisprosessissa...

[Kelhanion]

Olen aina pitänyt ainekirjoituksesta mutta koulujärjestelmämme ei tunnetusti oikein suosi fiktiivisiä tarinoita. Sen takia en saanut koulusta varsinaisia kirjoittamiskimmokkeita - ne tulivat kirjojen puolelta. Olen ollut lapsena kuulemma melkoinen lukutoukka vaikka nykyään ei kirjoja kulu läheskään samaan tahtiin.

Pienenä luin kaikki kirjaston nuorten scifi-kirjat (ne, joissa yleensä joukko lapsia matkustaa avaruusaluksilla), sitten kaikki Paasilinnat ja teininä lopulta fantasiaa. Kirjoittamaan aloin kuitenkin vasta noin 17-vuotiaana, juuri Tolkienin ja muiden suurten setien ja tätien innoittamana. Suosin silloin (ja toisaalta vieläkin) ns. takapuoli edellä puuhun -metodia, eli ankaran suunnittelupuuskan jälkeen aloitin suoraan romaanikässärin ensimmäisestä sivusta.

Sillä tiellä olen edelleenkin; kirjoitan pääasiassa pitkiä juttuja ja toivon parantuvani jokaisen pullauttamisen myötä ainakin hitusen kirjoittajana. Yritän toki viimeistellä kirjoittamiani juttuja parhaani mukaan - ja suhtaudunkin jokaiseen niistä hyvin vakavasti - mutta en pitäisi sitä kamalana jos nurkissani pyörisi kymmenkunta "valmista" kässäriä ennen kuin se yhdestoista lopulta julkaistaisiin - jos julkaistaisiin. Novelleja kirjoittelen harvoin, lähinnä koska se touhu on mielestäni kovin vaikeaa ;)