Itsekriittisyys ja sen nousu

[Jaragil]

Olen pannut merkille, etten enää nykyään postaa Risingiin juuri ollenkaan tarinoita, vaikka joskus aiemmin vanhan Risingin puolella olin hyvinkin aktiivinen ja innokas tarinoija. Parhaimmillaan minulta taisi tulla parikin tarinaa tai jatkotarinan jatkoa viikossa, mutta nykyään hädin tuskin yksi kahdessa kuukaudessa, jos sitäkään. Silti kirjoitustahtini ei ole juurikaan hidastunut, vaan en yksinkertaisesti viitsi postata kaikkea tänne Tuokioon.

Mikäkö on syy? Se, että jokin kummallinen ajattelumalli saa minut ajattelemaan, että Tuokioon ei voi postata niitä "huonompia" tuotoksia, joissa ei ole mitään tuoretta ideaa tai niin taitavaa kirjoitusta, mihin vain suinkin kykenee. Luonnollisesti tällainen ajattelu on järjetöntä, sillä nimenomaan niistä hitusen heikommista teksteistähän sitä vasta pitäisikin saada kommenttia, jotta näkisi paremmin, mitä niissä voisi parantaa. Vanhan Risingin aikana kehityin huimasti kirjoittajana juuri sieltä saamani arvostelun perusteella, mutta nyt kehitys on hidastunut, koska oma ylpeyteni estää minua postaamasta viallisia tekstejä. Jokin osa minusta ilmeisesti kaipaa pelkkiä kehuja ja suitsutusta. Omituista sikäli, kun sen nyt on huomannut.

Mutta eipä sikäli, eihän kaikkea tarvitse eikä kannatakaan postata Tuokioon. Jos tyyliin kirjoittaisi muutamankin runon päivässä, Tuokio hukkuisi melko nopeasti niihin kaikkiin. Mutta sellaiset runot, joissa näkisi potentiaalia, mutta joissa tuntuu olevan jokin pielessä siitä huolimatta, eikä sitä keksisi omin keinoin, ne voisi ihan hyvin postatakin ja kysellä neuvoja.

Mutta onko ihmisillä ollut vastaavia kokemuksia? Onko joku joskus jättänyt jonkin tekstin postaamatta, koska se on ollut omasta mielestä täysin surkea, eikä sellaista ole kehdannut näyttää muille? Onko joku huomannut itsekriittisyyden kohonneen epäterveellisiin mittoihin taitojen kasvaessa?

[Hillo]

Minulla on käynyt lähinnä päin vastoin. Aikaisemmin, juuri vanhan puolen aikoihin en kai katsonut olevani tarpeeksi hyvä laittaakseni omiani muuten niin tasokkaiden tekstien joukkoon. Lopulta pienellä rohkaisulla hyvin monelta suunnalta aloin tehdä niin.

Niihin aikoihin jotenkin kypsyin itsekritiikkiini. Tajusin, etten juuri koskaan saa mitään lähellekään sitä täydellistä tekstiä, johon itse voisin olla tyytyväinen. Silti sain pääasiassa hyvää palautetta ja rohkaisua, joten aloin ajatella olevani kykenemätön pelkästään itse arvostelemaan omia tekstejäni niiden ansaitsemalla tavalla.

Minä kuitenkin kirjoitan tuokiolaiseksi aika vähän, ja aloittamistanikin noin kaksi kolmasosaa jää minkäänlaista päätöstä vaille. Siitä loppuosasta parempi puoli päätyy tänne. Periaatteessa voisin postata tuokioon koko sen kolmasosan aiheuttamatta minkäänlaista tulvaa. En vain pidä siitä toisesta puolestakaan itse niin paljoa, että jaksaisin lukea ne vielä kerran läpi ja kirjoittaa uudestaan.

Itsekritiikkini kohdistuu lähinnä "mitä muut mahtaisivat ajatella" -tyyliseen ajatteluun. Ne tekstit, jotka saavat minut kysymään tuota itseltäni, päätyvät tänne. Ne jotka saavat sanomaan, että en edes halua tietää, mitä tästä ajatellaan, päätyvät homehtumaan mielen vinttikomeroihin odottamaan suraavaa vanhojen ideoiden parempaan muotoon muokkaus -puuskaa.

Itsekritiikkini on siis sekä Tuokiosta (tai lähinnä täältä uudesta Nuotiosta) että muualta saamani palautteen ansiosta laskeutunut epäterveellisistä mitoista muiden ajatusten miettimisen tasolle. Loppujen lopuksi kirjoitan täysin itseäni varten, enkä mitenkään vakavasti varsinkaan julkaisua ajatellen tai tai edes kehittymistäni kirjoittajana. Se on vain sellainen hetkellinen päähänpisto ja tarve. Mutta silti tuntuu vähän tökeröltä estää jutuistani nauttiminen, kun niistä keran pidetään. Toisaalta, jos jokin juttuni lytättäisiin täysin, todennäköisesti alkaisin miettiä taas tarkemmin, mitä päästän ulos pöytälaatikoistani.

En sitten tiedä, onko tämä oikea paikka niitä julkaista, vaikka palaute onkin mukavaa.

[Lachesis]

Itse en valikoi Tuokiolle postaamiani tekstejä niinkään kirjallisten ansioiden kuin motiivin mukaan. Jos tunnistan oman tekeleeni terapiakirjoittamisen tuotteeksi, jätän sen usein pöytälaatikkoon. Tällöin teemat ja käsittely ovat joko niin henkilökohtaisia, etteivät avautuisi lukijalle, tai sitten niin paljaita, ettei oman elämäni tapahtumien ja tekstin väliin jää mitään puskuria, mikä on kokemusteni mukaan lukijalle melko vaivaannuttavaa, eikä tekstikään ole usein kovin laadukasta. Etäännytys toimii tyypillisesti paremmin kuin liika suoruus.

Periaatteessa taitojeni kehittymisellä tai kehittymättömyydellä ei ole kauheasti tekemistä julkaisukynnykseni kanssa. Joskus tuntuu, että postaan liian kepeästi kaikenlaista, mistä itse satun tykkäämään. Voi olla, että pidemmän ajan kuluessa tarkasteltuna voisi löytää jonkinlaisia suuntaviivoja siihen, millaisia tekstejä pistän esille.

[Denizen]

... Itsekritiikkiä? Ei kai sentään?

No joo... Minä olen julkaissut risingilla aika lailla kaiken, mikä minun koneellani on. Eli jos saan aikaiseksi kirjoitettua puhtaaksi jotain, niin sitten se löytää tännekin tiensä. Yleensä minä en edes näe syytä liialliseen itsekritiikkiin, tahdon näyttää mitä olen saanut aikaiseksi (aivan kuin lapset, jotka heiluttelevat innoissaan värikkäitä piirustuksia)

Silti en tietenkään kaikkea julkaise. Minä kirjoitan aina vihkoon, siksi että se minusta on luontevampaa, ja siksi, että se pakottaa minut kirjoittamaan puhtaaksi. Jotkut tekstit ovat vaan niin huonoja, että en jaksa kirjoittaa niitä uudelleen, eivätkä ne päädy sähköiseen muotoon, mikä on kova este julkaisemiselle.

Toisaalta, monet vihkoon jäänet tekstit ovat ihan julkaisukelpoisia myöhemmin luettaessa, ja yhden kirjoitinkin puhtaaksi ihan tässä viime aikoina (mutta koska mainostaminen on epäkorrektia tällaisessa viestissä, en mainitse että se löytyy tuolta Nuotion etusivulta tällä hetkellä), ja montaa muutakin olen katsonut sillä silmällä, että voisi puhdistaa.

Niin, ja on tietysti erinäiset kilpailutekstit joita en ole julkaissut, ja sitten myös niitä Lachesiksenkin mainitsemia henkilökohtaisia semmoisia... Mutta itsekritiikin takia... Eipä oikeastaan mitään. Joskus tiedän kirjoittaneeni jotain huonoa, mutta voin laittaa sen tänne nähdäkseni, mitä mieltä muut ovat siitä, ja miten he ehkä sitä neuvoisivat kehittämään.

Yleensä kehuvat pilviin semmoisia, ja minä hämmennyn.

[Chiad]

*nostaa kätensä ylös* Hei, olen Chiad ja olen paha itsekriitikko.

En tosiaan lähetä mielelläni tekstejä Nuotioon. Ja toisin kuin Denizenillä, minulla ei edes ole hirveästi tekstejä mitä postata. Kirjoitan suurin piirtein yhden novellin per kuukausi ja saatan hioa ja korjailla sitä seuraavat kaksi kuukautta. Ja vaikka pitäisin jotakin tekstiäni hyvänä saatuani sen valmiiksi, parin kuukauden päästä - uuden lukukerran jälkeen - ihmettelen, miten olen voinut kirjoittaa niin... kakkaa tekstiä. :P

Ja olen aina ollut tällainen, kirjoittamisen alkuvuosista lähtien.

Itsekritiikkini on tosiaan taivaissa, mutta en mahda sille mitään. Eikä minua haittaa se, etten anna tekstejäni muiden luettavaksi, vaan se, että kynnykseni kirjoittamiseen on joskus korkea. Jotenkin oletan, että vasta silloin kirjoitetaan, kun on keksinyt maailmaa järisyttävän aiheen, että pieniä kokeiluluontoisia raapustuksia ei edes kannata harkita. Eli minulla itsekriitiikki estää toisinaan jo kirjoittamiseen ryhtymistä. Onko kohtalontovereita?

Jos tyyliin kirjoittaisi muutamankin runon päivässä, Tuokio hukkuisi melko nopeasti niihin kaikkiin.

Minäkin olen pohtinut tuota. Siksi en harmittele sitä, että en saa aikaiseksi tekstien lähettämistä Nuotioon. Annan mieluummin tilaa innostuneimmille kirjoittajille kuin täytän Nuotiota omilla teksteilläni, joiden postaamista kadun sitten jälkeenpäin.

Ja kommenttien antajia ei ole koskaan liikaa. Koen olevani enemmän hyödyksi kun annan palautetta muiden teksteistä. (Paitsi nyt kommentointini on olematonta ajanpuutteen ja uusien kuvioiden vuoksi. Onneksi Risingissa on toisia ahkerampia kommentaattoreita. :) Yritän palata kuvioihin pian.)

[Kuurankukka]

Olenpa aika ylpeä itsekriittisyydestäni, siis siitä sellaisesta, joka saa käsittämään, kuinka huonoja jotkin vanhemmat tekstit ovatkaan... joskus sellaista ei ollut, ihan tylsää.

Mutta... en julkaise kaikkea mitä kirjoitan. Jos kirjoutan koulussa, kirjoutan vihkoon, en kirjoita mitään järkevää, eikä se pääse koneelle, koska olen laiska.
Koneella en jaksa kirjoittaa mitään valmiiksi, paitsi runoja, niistä julkaisen aika monetkin, paitsi jos on miljoona samasta teemasta joka ei kuitenkaan kiinnosta ketään. Niiden suhteenkin kyllä on jonkinlaista kriittisyyttä.

Vaan onhan se kivaa saada kommenttia. Onhan siitä rakentavana hyötyä, ja muutenkin se on kivaa. Kai sitä kehittyy kriittisemmäksi...

[Lune]

Tämä henkilöitymä tässä ei nyt ole postannut ikiaikoihin yhtään mitään Risingiin ja muutenkaan en ole saanut mitään valmiiksi pitkään aikaan... ainakaan mitään kunnollista. Syy? Jokin tietynlainen perfektionismin muoto, jota voisin itsekriittisyydeksi nimittää.

Minun on vain kertakaikkiaan saatava siitä yhdestä rakkaasta novellista täydellisesti hiottu (siis sellainen, ettei minua hämää yhtikäs mikään siinä novellissa) ennen kuin näytän sitä muille. Joten, foorumille postaamisen kynnys on noussut sen mukana.  Täysin turhaa, kyllä. Usein kylläkin jätän postaamatta jonkun tarinan tuokio-nuotioon ihan vain sillä, että se on liian pitkä sinne, eikä novelli mielestäni kestä paloihin jakamista. Okei, en vain yksinkertaisesti halua lähteä silpomaan pidempiä novellejä jatkokertomuksiksi. Puolet niistä tuskin edes toimisivat jatkokertomuksina.

Runoja voisi kyllä postatakin ja niitä on jonkun verran... suurin osa niistä tosin varsin iäkkäitä. Runot ovat minulle novellien kirjoittamisen sivutuote tai jokin pieni ajatus, joka ei ole niin kantava, että siitä voisi kirjoittaa toimivan novellin. Jos vain mahdollista, runojen kohdalla olen entistä itsekriittisempi, eikä moni näe runokirjani sisältöä. Ellen onnistu kirjoittamaan jotain mielestäni erityisen hyvää runoa.

Chiad, tässä sinulle jonkunlainen kohtalotoveri. Aiemmin kirjoitin paljon sellaista, jonka tiesin olevan täyttä kakkaa ihan vain sillä, että saisin kirjoitettua jotain ja saisin harjoitella kaikenlaisia kikkoja. Ehkä kehitellä jotain toista novellia sitä kautta, että ensin kirjoitan mitä mieleen juolahtaa ja kypsyttelen ajatusta ja sitten kirjoitan sen varsinaisen novellin... Mutta nykyään... Ei takuulla onnistu tuollainen. Vaikka kuinka haluaisinkin kirjoittaa jotain kertakaikkisen huonoa ja kamalaa ihan vain kirjoittamisen ilosta tai mukavien hahmojen takia, ei onnistu. Kirjoituksen pitää olla idealtaan nokkela ja luettavuudeltaan hyvä. Kakan kirjoittaminen vain oli niin hyvä harjoitusta.

Niin, ja auta armias kirjallisuustieteen! Nyt kun on itse joutunut analysoimaan kaikennäköistä niin omistakin novelleista pitäisi löytyä kaiken maailman kerroksia, symbolismia ja suurempien asioiden metaforia! Terve vaan... yritäpä siinä kirjoittaa... Eikä se kirjoittaminen edes ole niin hankalaa kuin miltä ehkä saan sen kuulostamaan. Minulla on vain suuri taipumus liitoitella huonoja puolia ja hankaluuksia noin 20 % *virne* Mutta siitäkin huolimatta noiden asioiden takia en kirjoita enää niin paljoa kuin ennen, enkä myöskään anna luettavaksi niin paljoa.

Mutta jaa, sopiva määrä itsekriittisyyttä on vain hyvä.