29.Heinäkuu 2014, 23:53 *
Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Tämä on vanha keskustelualue, jonka käyttö lopetettiin 27.9.2013.
Kaikki vanhat viestit säilytettiin arkistossa, kun uusi keskustelualue otettiin käyttöön.

Uudelle keskustelualueelle pääset osoitteella:
http://www.risingshadow.fi/forum
 
Sivuja: [1]   Siirry alas
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta, luvut 7 - 12  (Luettu 1248 kertaa)
Nyna
Vanha velhotar
*****

Poissa Poissa
Viestejä: 484
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Pori
« : 09.Marraskuu 2007, 08:05 »

Tämän osan käsittely alkaa 16.11.

Kirjan tulevista tapahtumista ei saa keskustella, eli ei sitten spoilereita!
tallennettu
Murzim
Velho
**

Poissa Poissa
Viestejä: 318
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Jkl
« Vastaus #1 : 02.Joulukuu 2007, 21:32 »

Laura Lumikon juhlista kertova luku oli pitkä ja tapahtumista saatiin tietää aika piinallisen hitaasti. Hieman olisi voinut mielestäni tiivistää, sisältöä ei minusta riittänyt ihan näin pitkään. Aloin jo kyllästyä odottamaan, mitä mahdottoman kauheaa siellä oikein tapahtui.

Itse tapahtuma, ja nimenomaan lumimyrsky sisällä talossa, oli aika hieno lisä paikkakunnan kummallisuuksiin. Kuka - tai mikä - Lumikon oikein kävi hakemassa? Vai lähtikö hän sittenkin itse?

Kaupungin ulkopuolella kulkevat koiralaumat ovat karmaisevia. Samoin patsaat joka puolella. Ikään kuin pelkät puutarhatontut eivät olisi tarpeeksi pelottavia, pitääkö sitä nyt vielä hiisiäkin...

Ihmisten väliset suhteet hämmentävät. Ensimmäisessä osassa oli vielä normaaleja perhesuhteita yms., nyt Seuran jäsenet välttelevät toisiaan ja ovat toinen toistaan omituisempia, eikä kukaan tunnu olleen läheinen Laura Lumikon kanssa - kukaan ei edes kutsu häntä etunimeltä. Itse asiassa minun oli vaikea innostua Lumikon katoamisesta sinänsä, häntä on kirjan alussa nähty niin vähän, että hänen poissaolonsa ei muuttanut mitään.

Tapahtumien jako lukuihin on minusta virkistävän tinkimätön. Jokaisessa luvussa on yksi kohtaus tai tapahtuma, ja luvun mitta määräytyy sen mukaan - ei niin, että kerronta jatkuu tasaisena virtana ja aina silloin tällöin tasaisin välein alkaa uusi luku. Saa nähdä, onko kirjan jako osiin yhtä hyvä.

Pidin ensimmäisestä osasta enemmän, koska siinä oli enemmän Ellaa, joka tuntuu saavan kirjailijan parhaaseen vauhtiin, mutta ei tämäkään pätkä hassumpi ollut.
tallennettu
Fariini
Noviisi
*

Poissa Poissa
Viestejä: 99
Sukupuoli: nainen
« Vastaus #2 : 04.Joulukuu 2007, 20:54 »

Olen samaa mieltä juhlista, vähän pitkästi kuvattu. Kirjailija Martti Talvimaa ei myöskään saanut minulta ainuttakaan sympatiapistettä, vaan aloin inhota koko äijää. Sen puoleen hänestä kertovaa osaa oli aika hauskaa lukea, sillä joskus ihmiset, joista ei pidä, ovat todella mielenkiintoisia, ja kirjoista heitä voi tarkastella sopivan välimatkan päästä.

Lumimyräkkä sisällä oli kyllä kiinnostava juttu, mutta kun sen tulemista oli pitkitetty niin kauan, en ole varma odotinko sitten ehkä jotain vielä radikaalimpaa. Ja Lumikko oli ollut etäinen hahmo, vaikka hän olikin olla salavihkaa mukana melkein kaikessa, mitä kerrottiin, ei missään kohdassa ole päästy hänen lähelleen.

Osan loppu sen sijaan oli äärimmäisen mielenkiintoista luettavaa Peleineen. Tuo Peli alkaa kiinnostaa, kuulostaa hyvin hämärältä toiminnalta, ja salaperäiseltä. Ja sellainenkos aina saa mielikuvituksen laukkaamaan. Pitää jatkaa.
tallennettu
Hiistu
Velhoruhtinatar
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 2748
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Tampere/Vihti
« Vastaus #3 : 04.Joulukuu 2007, 23:04 »

Juhlien tapahtumia joutui tosiaan jännäämään aika pitkään ja hartaasti. Alusta asti annettiin ymmärtää jotain tapahtuvan ja toisaalta oli ehkä ihan fiksuakin keskittyä jännityksen luomiseen. Takakannessa mainituista asioista kun on vähän tyhmää koittaa mitään yllätystäkään enää pakertaa.
Itse tapahtumakin mainitaan sitten lopulta aluksi vain sillä tavalla jännästä ohimennen: ”Jälleen kirjailija Talvimaa mietti monen muun tavoin yhä uudestaan niitä viittä askelta, jotka Laura Lumikko ehti ottaa ennen katoamistaan.”
Samoin Peli otetaan puheeksi kuin sivumennen, unohdetaan sitten välillä kokonaan ja palataan vasta hyvän ajan päästä käsittelemään asiaa niin että lukijakin tajuaa homman juonen. Itselleni ei ainakaan valjennut oikein kunnolla vasta kuin siinä vaiheessa, kun Ella ja Ingrid aloittivat pelaamisen.

Katoaminen jäi minulle täydeksi mysteeriksi. Pidin tavasta, jolla sitä edeltäneet tapahtumat, Lumikon laskeutuminen portaita alas, oli kuvattu hyvin yksityiskohtaisesti. Lukijan huomio kiinnittyy siihen takuulla yhtä tarkasti kuin vieraidenkin ja se saa tapahtuneen vaikuttamaan juuri niin käsittämättömältä ja mahdollisten ennakkovihjeiden (horjahdus jne.) pyörimään mielessä varmasti tasan samalla tavalla paperin kummallakin puolella. (Samoin Hartvalan artikkelipätkät auttoivat osaltaan tajuamaan, kuinka erityislaatuisina tapahtumina läsnäolijat Lumikon juhlia oikein pitivätkään. Itse kun en olisi muun lukemani perusteella niitä kuitenkaan aivan niin prameina nähnyt...)
Olisiko jostain pitänyt tajuta jotain? Eniten varmaan pelottaa, että koko tapahtuneelle keksitään myöhemmin kirjassa jokin tylsä ja täysin järkevä selitys..

Kirjailijan työ oli kuvattu aika häikäilemättömäksi  toiminnaksi. Pelin idean alettua aueta tuli mieleen, että ehkä kirjailijat tarvitsevat toistensa kokemuksia ja tietoja juuri tarinoidensa materiaaliksi. Joku tarkoitushan sillä on pakko olla… . (Jos näin on, niin Lumikko itse on pelannut ilmeisesti melko mielenkiintoisen hepun kanssa…) 

Kirjojen tuhoaminen esiintyi jälleen, mutta ei selvinnyt vieläkään. Tuntuu olevan Ingridin yksityinen hanke, ja jo ilmeisen pitkään jatkunutta, eikä hän edes ilmeisesti tee sitä mielellään vaan enemminkin ”joutuu” jostain kumman syystä toimimaan siten ja vääristyneitä kirjoja löytyy hyllyistä. Samoin viitteitä edeltäneistä luvuista ovat Ellan isän paluu kuvioihin mainintana hänen ja Seuran yhteydestä. Tiedä sitten, ovatko kumpikaan mitenkään tähdellisiä asioita vai vain sivujuonta.

Jäniksenkorpi, harmittomasta nimestään huolimatta, tuntuu karmivalta paikalta. Eihän ihmisiä oikeasti voi ainakaan useampaa kadota teille tietämättömille lähimetsään, eivätkä koirat oikeasti juoksentele villeinä (karmaisevaapa hyvinkin). Muutkin omituisuudet tuntuvat jatkuvan, kuten painajaiset Lumikko-vainaasta sekä Näkkilammen musta varjo jään alla. Ja se joku autoromu umpimetikössä.
Ja oudointa on, etteivät kyläläiset itse näe siinä kaikessa ainakaan mitään perustavaa laatua outoa.

Mielipiteeni Ellasta tuli vähän ristiriitaisemmaksi. En oikein tiedä, pidänkö tavasta, jolla hän aikoo Seuraa vakoilla ja Pelin avulla hyötyä.
Ingridistä taasen aloin ihan pitämäänkin. Avioliitto ja (onneton) perhe-elämä tulivat vähän yllätyksenä, hyvin on hän onnistunut pitämään sen erillään muusta toiminnastaan ja ajastaan.
Talvimaata kohtaan tunnetun vastenmielisyyden voin sanoa jakavani. Vielä jos Martin historiaa valotettaisiin vähän enempi, tietäisi onko hän aina ollut tuollainen (jotenkin ei vaan jäänyt sellainen mielikuva…) vai mikä sai aikaan mahdollisen muutoksen.

Jatkoa takuulla kutkuttava lukea.

tallennettu

Tavallaan.
Jariell
Noviisi
*

Poissa Poissa
Viestejä: 63
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Helsinki
« Vastaus #4 : 05.Tammikuu 2008, 19:49 »

Matti Myöhäinen on mukana taas...

Kirja on jotenkin karmiva: Laura Lumikon katoaminen, Näkkilampi ja hukkumiset, metsään kadonneet ihmiset, koirat, hiidet, pimeät hahmot ja itse Peli. Kirjallisuusseura vaikuttaa joltain ihmeelliseltä salaseuralta, jolla ei ole puhtaat jauhot pussissa.

Rakastan itsekin syömistä, joten kohta, jossa kuvattiin Martin syömistä, oli jotenkin ymmärrettävä. En ehkä itse korvaisi syömisellä kaikkea, mutta ymmärrän Martin himoa. :) Miehessä on kuitenkin jotain irstasta, kun ajattelee hänen olemustaan ja syömistään, sitä miten hän ei halua tulla nähdyksi omassa vartalossaan. Outo mies.

Tässä jaksossa kiinnostavinta oli Peli. Se, miten se mainittiin juhlien aikana ja myöhemmin jakson lopussa, kun Ella haastoi Ingridin. Se, miten Pelissä pitää saada totuus esiin, vaikuttaa aluksi yksinkertaiselta, mutta osoittautuu hieman hankalammaksi. Haastajan pitää osata tuoda esiin koko totuus todennäköisesti keinolla millä hyvänsä. Myös väkivalta astuu kehiin, mikä on tavallaan aika yllättävää, koska kyseessä on sivistyneet kirjailijat (tai ainakin näin olisi voinut kuvitella).

Kirjan tunnelma on hieno: mystinen ja kammottava. Mä ainakin odotan koko ajan, että mitä seuraavaksi tapahtuu ja haluan tietää lisää Seurasta ja Pelistä ja Laura Lumikosta (missä hän on).
tallennettu
Sivuja: [1]   Siirry ylös
  Tulostusversio  
 
Siirry:  

Risingshadow

Powered by SMF 1.1.19 | SMF © 2006-2011, Simple Machines

Valid XHTML 1.0 Transitional