Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta, alku - luku 6

[Nyna]

Tämän osan käsittely alkaa 9.11.

Kirjan tulevista tapahtumista ei saa keskustella, eli ei sitten spoilereita!

[Sini]

Äh, arvatkaa kuka alkoi lukea tätä perjantaina ja lopetti sen lauantaina aamuyöstä. Joten täytyy taas kommentoida vasta kun joku on kertonut vähän mitä saa kommentoida...

[Nyna]

Minäkin odottelen, että joku muu aloittaisi. Olen tämän jo kertaalleen lukenut, niin en minäkään osaa ihan puhtaasti tässä osassa pysyä.

[Muskotti]

Minäkin olen lukenut koko kirjan aikaisemmin, ja se on juuri nyt lainassa, joten en osaa mitän ihan tarkkaa tähän sanoa. Muistan kuitenkin, että jo alussa minua viehätti kirjan kuvaus siitä, kuinka tärkeä asia on kirjasto päähenkilölle (tai ylipäänsä? muisti pätkii). Minullekin oli lapsena kirjasto pysyvämpi koti kuin se, missä nukuin (koska välillä muutettiin).

Kirjan maailma, jossa arkipäiväisen elämän keskellä on selittämättömiä aineksia, on jotenkin Jääskeläisen kirjoitustyylille ominainen (jos olette lukeneet hänen novellejaan, tiedätte). Pidän itse paljon siitä, että kirjailija ei ala liikaa selittää lukijoilleen asioita.

Tämän tarkemmin en juuri nyt voi kommentoida, koska kirjani on tosiaan lainassa kaverilla.

[Laulie]

Mulla sattui olemaan kirja ihan muuten vaan lainassa odottamassa avaamistaan, joten lähdin innolla mukaan lukupiiriin.

Kuusi ensimmäistä lukua olivat kyllä kutkuttavia. Mitä ihmettä sellaista Jäniksenselällä on, että kirjalliset taidot kukoistavat aivan luonnottoman suurella osalla asukkaista? Täytyykö olla syntyperäinen, vai onko taika "juomavedessä"?

Mitä ovat Jäniksenselän omat pikku taruolennot, ja ovatko ne "pahoja" vai "hyviä"?

Ja miksi, miksi kirjojen sisältö muuttuu?

Aivan mahtava aloitus tarinalle, koska se pakottaa lukemaan lisää.

[Hiistu]

Kirjaa en ole ennestään lukenut, mutta aikomusta kyllä ollut, joten mieluusti käytän tilaisuutta hyväkseni ja lueskelen sen nyt täällä Piirissä. Kerran kirjakin tuli käsiin jo hommattua. (Vihdin kunnan ainokainen kappale sattui olemaan lainassa, joten piti nöyränä tyttönä männä karkkilalaisten kirja noutamaan..)

Kirjan alusta täydet pisteet, harvinaisen kiintoisan sekava. Lukijana sitä vain pöllähtää keskelle kaikkea (jopa hieman kiusallisen yksityiseltä tuntuvaa tilaisuutta, kaikkine munasarjoineen) ja hetki kesti hahmottaa, minne kummaan sitä olikaan tupsahtanut. Dostojevskia en ole sivuakaan ikinä lukenut, joten se homma meni aluksi vähän ohi ja lisäsi osaltaan hämmennystä, joka motivoi saamaan asioihin tollkkua lukemalla kirjaa etiäpäin. 

Itseäni hämmästytti lisäksi Lumikon valtavan merkittävä asema Jäniksenselässä, paikkoja nimetty hänen kirjojensa mukaan ja Emon muotoinen peruna ja kaikki, kirjailijattareen tuntuu törmäävän kaikkialla. Ilmeisen pienen paikkakunnan elämä pyörii kait täysin hänen ympärillään.
Henkilöitä syvennetään paljon ja selkeä kuva muodostuu jo oikeastaan Ellan perheestä ja vähän Ingrid Kissalastakin. Oikeastaan Ellan isän kuolema oli yllätys, koska hänestä oli jo ehditty kertoa niin paljon kaikenlaista, jollain tapaa olettaisi hänellä olevan merkitystä myös jatkon kannalta. Ainakin kuolema tuntui järkyttävän melkoisesti Ellan elämää, eikä äidinkään liioitellun välinpitämätön ja reipas suhtautuminen täysin terveeltä tunnu.

Hyppelehtivä kirjoitustyyli piti miut varpaillaan, koska koskaan ei tiennyt mitä lapsuuden muistoa tai muuta sivupolkua aletaan seuraavaksi setvimään ja onko sillä kaikella jokin merkitys. Samoin vireyttä piti yllä tapa viitata johonkin tärkeäänkin  asiaan aluksi kuin ohimennen, kuten Muskotti sanoi: turhaa selittelemättä. Ei mitään turhaa nöyristelyä lukijaa kohtaan (”katsokaas nyt, kun minä vähän niiku ajattelin tämän asian jotensaki tällai, että näin..”) , vaan päinvastoin lukijana  tuntee lähes kiitollisuutta saadessaan tarkkailla tapahtumia siivosti sivusta.
Kuten nyt vaikka se, että Ellan pitäisi käydä ostamassa töistä tullessaan isälle lääkkeitä. Ja miten siitä sitten vähitellen alkoi avautua isän Alzheimer. Itse tykkään juuri sellaisesta lukemisesta, jossa saa tuolla tavoin vähitellen ripottavia tiedonmurusia yhdistellä mielessään suuremmaksi kuvaksi.

Paikkakuntalaisten suuri kiinnostus erilaisia taruolentoja, joita Lumikko ilmeisesti käyttää kirjojensa otuksina, kohtaan kiehtoi suuresti. (Tunnelman sadunomaisuutta lisää  runsaat eläinaiheiset nimet, kuten Lumikko, Kissala, Jäniksenselkä jne. )
Täysin vakuuttunut en voi olla myöskään siitä, että kaikki on vain mielikuvituksen tuotosta, sen verran näkyvässä osassa otukset tuntuvat yhteisön elämää olevan. Ellan isän sepitys tontuista tuntui hyvin uskottavalta vaikka tapahtuneen voisikin laittaa sairauden piikkiin, mutta kun siihen lisää äidin maahis-inspiraation ja mystisen suolammen metsässä ja kaiken… Osittain odottelen, milloin hiisi sallii löntystää ulos huvimajastaan.
Isän äkkinäinen runoilu, Ellan omituiset unet ja jo mainittu äidin savenvaluinto viittaisivat siihen, että jotain omituista on liikekannalla ja aina välillä ihmistenkin mieliin sitten  putkahtelee.
Ja jos kerran kirjojenkin tapahtumat tuntuvat elävän omaa omapäistä elämäänsä kansiensa välissä…

Kissala on jotenkin mukana kirjojen sabotoinnissa, koska yritti sitä peitellä. Ja koska hän on mukana myös Seurassa, voisi Seurallakin olettaa olevan jotain osaa asiaan.  Itselleni heräisi jopa vainoharhainen ajatus, että Ella haluttiin ottaa mukaan Seuraan osittain sen takia, että hän sai jotain liikaa selville sen touhuista löytämällä väärennetyt kirjat. Epäilyttävää sakkia.

Ellan jatkosta on mielenkiintoista lukea: jääkö hän paikkakunnalle (johon melko ilmeiseltä tuntuu, että jää, sen verran omituisesta paikasta kyse) vaikkei ole enää töissä ja miten hänen jäsenyytensä Seurassa lähtee alulleen. Ja milloin kirja alkaa lunastaa takakannen varsin kiintoisia selustuksiaan...

[Muskotti]

Joo,

Spoileri (klikkaa näytä/piilota)

kirjarutto

, tosiaan! Olen lukenut kyseisen Dostojevskin teoksen, joten kummallisuus alkoi jo melko aikaisessa vaiheessa kirjaa.

[Fariini]

Minäkin taidan ehtiä mukaan. Nämä luvut on nyt luettu ja kieltämättä moni asia alkoi kiinnostaa tässä lueskellessa. Dostojevskia en ole lukenut, harmi kyllä, joten ihan alku meni vähän ohi, mutta onneksi tilannetta selvitettiin jatkossa ja heräsi kyllä halu lukea tuokin kirja - siis Dostojevskin.

Lumikko ja seura näyttäytyivät jotenkin epäilyttävässä valossa, tai sitten olen vaan lukijana ihan vainoharhainen. Jotenkin kun niihin suhtauduttiin niin palvovasti ja niihin törmäsi joka puolella, niin alkoi miettiä, että onko tässä kaikki nyt ihan kohdallaan. Mutta sehän toivottavasti nähdään.

Kiinnostava aloitus, pakko myöntää.

[Murzim]

Mistähän sitä edes aloittaisi tämän suitsutuksen.

Tartuin kirjaan itse asiassa hiukan ennakkoluuloisena, kaikesta kehumisesta huolimatta. Kirjan nimistö on kuulostanut korvaan aika oudolta ja lähtökohta, kirjailija ja hänen ympärillään pyörivä seura, vähän tylsältä. Kansikuvakaan ei ole mieleeni, eikä kirjan nimi iske. On tuntunut, että tällainen kirja ei voi olla oikein mielenkiintoinen, miksi kaikki vaahtoavat siitä?

Ensimmäisen osan luettuani syytän kirjan markkinointikoneistoa aivan hemmetin huonosta työstä. Miten tämä kirja onkin saatu kuulostamaan tylsältä? Käsittämätöntä.

No, itse asiaan. Ensimmäisessä osassa heräsi paljon kysymyksiä. Mitä Jäniksenselän luonnossa oikein asuu? Kuka Paavo Emilin silmälasit oikein runnoi, ja Paavo Emilin itsensäkin? Kuka kiskoo keppiä pohjattomassa lammessa? Onko koulun pihalla lätäkössä Näkki? Onko Paavo Emilin sairaus Alzheimeria vai ovatko otukset vain ottamassa osaansa? Onko Ellan munasarjoilla vielä jokin rooli tässä kirjassa? (No okei, viimeistä en kysy ehkä aivan tosissani. Minua munasarjakuvaus ei kuitenkaan häiritse, olen sen verran tottunut keskustelemaan netissä vauvojen teosta ja sen ongelmista kohtuullisen yksityiskohtaisestikin.  )

Suosikkejani ovat tähän mennessä Ellan kodista ja vanhemmista kertovat jaksot: isän sateessa istuminen, äidin kauppalista, kysymys samaan hautaan tulemisesta... aivan verratonta. Voiko kuolla siihen, että miettii liikaa hengittämistä eikä enää osaakaan?

Kirjasta tulee mieleen mytologian osalta Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi ja kirjasto-osista Setterfieldin Kolmastoista kertomus. Alku on ollut niin hyvä, että oikeastaan tekisi mieli lukea se heti toiseen kertaan. Onpa hyvä että en ehtinyt aloittaa tätä aiemmin, nyt saan lukea melkein yhteen pötköön eikä tarvitse odotella. 

Ai niin, se piti vielä mainita, että minä sitten rrakastan tällaisia kirjoja, joissa viitataan muihin kirjoihin niin että vähemmänkin sivistynyt sen käsittää. Siis niinkuin tässä Dostojevskiin. Itsellänikin on Rikos ja rangaistus lukematta, mutta se ei kummemmin häirinnyt ymmärtämistä.

[Jariell]

Suunnattoman ärsyttävää, että juuri nyt pitää olla elämässä jakso, etten voi avoeron  takia asua kotona enkä lukea omassa rauhassa. Kirja nimittäin vaikuttaa erinomaiselta ja siihen olisi ihana syventyä.

Ensimmäisenä tästä jaksosta nousee kysymys, että miksi kirjat ovat muuttuneet ja miksi niitä on niin paljon? Mystistä. Toinen kiinnostuksen kohde on Laura Lumikko ja seuran kirjailijat. Puitteet ovat tosi arkipäiväiset, johon on kuitenkin lisätty jotain outoa. Kirja vaikuttaa jo ensimetreiltä todella kiehtovalta ja ymmärrän hyvin, että sitä on kehuttu niin paljon.

Lumikon seura vaikuttaa tosiaan jollainlailla epäilyttävältä. Tulee mieleen jokin salaseura, jossa kynttilän valossa manataan esiin henkiä, jotka saavat heidät kirjoittamaan ylimaallisen upeaa tekstiä tms. :)

Kirja on hyvin ja mielenkiintoisesti kirjoitettu, se on jotenkin tosi soljuvaa, eikä yhtään tylsää. Kunpa pian ehtisin lukea jatkoa.