Terry Pratchett

[Jussi]

Englantilainen Terry Pratchett on huumorifantasian kirjoittaja. Erityisesti hänet tunnetaan Kiekkomaailmaan (Discworld) sijoittuvista romaaneista. Lisätietoja Pratchettistä löytyy kirjailijatietokannasta. Englanninkieliseltä Risingilta voi tarkistaa alkukielisen tuotannon.

Tässä ketjussa keskustellaan miehen kirjoista. Seuraaviin kysymyksiin voi vastata, mutta se ei ole pakollista:

Ensimmäinen Kiekkomaailma-kirja ilmestyi englanniksi vuonna 1983, ja osia on tullut jo yli kolmekymmentä. Pidätkö enemmän alkupään kirjoista vai uudemmista? Onko Pratchett onnistunut säilyttämään tason? Mitä mieltä olet sarjan maailman kehittymisestä (erityisesti viimeisimmissä alkukielisissä osissa)?
Toimivatko kaikki kirjat itsenäisinä teoksina, jotka eivät vaadi aiempien romaanien lukemista? Onko jokin "alasarjoista" (noidat, Rincewind, vartiosto jne.) suosikkisi tai inhokkisi?
Mikä on paras Kiekkomaailma-kirja, mikä huonoin? Onko teoksissa parasta huumori, kiinnostava juoni, henkilöhahmot vai kirjailijan ideat? Oliko ensimmäisten osien fantasiaparodia parempaa kuin myöhemmin sarjassa nähtävä "oikean" maailman asioiden satiirinen käsittely?
Kiekkomaailma-kirjoilla on ollut neljä eri suomentajaa. Häiritseekö tämä, onko joku kääntäjistä muita parempi/huonompi? Pitäisikö Pratchettiä lukea aina alkukielellä?
Karisto käänsi sarjaa aluksi täysin sekalaisessa järjestyksessä, mutta alkoi myöhemmin suomentaa alusta asti, Magian väristä. Viime keväänä käännetyn Savijaloilla-teoksen jälkeen seuraavana vuorossa olisi ollut kronologisesti Valkoparta Karjupukki, mutta tämä on julkaistu suomeksi jo vuonna 1998, joten nyt syksyllä ilmestyi Pojat urhokkaat. Onko tästä ollut harmia?
Pratchett on kirjoittanut myös nuorten Kiekkomaailma-kirjoja. Ovatko ne hyviä? Entäs Kiekkomaailmaan sijoittumattomat kirjat, kuten Ontut-trilogia tai Neil Gaimanin kanssa kirjoitettu Hyviä enteitä?

[Peuranpuolikas]

Sinänsä en ole Terryn asiantuntija, mutta sanon silti, että hyvä on kirjailijana.
Koska: 1. Hauska 2. Satiiria 3. Kiinnostava 4. Hauska...... Näitä löytyy. Pitäisi varmaan jostakin englanninkielinen Pratchett metsästää..... No hyviähän ne suomeksikin ovat.

[Vumpalouska]

Paras Kiekkomaailma-kirja on "Herraskaista Väkeä"... Pidin sen haltiakuvauksesta, joka oli paljon "oikeampi" kuin Tolkienin jälkeiset sankarilliset, uljaat ja hyvät haltiat, jotka totta puhuen ärsyttävät minua melkoisesti... Ennen Tolkieniahan haltiat olivat ennemminkin pahoja tai vähintäänkin ilkeitä, ja Pratchettin haltiat ovat oikein eiryisen ikäviä tyyppejä. Muutenkin kirjan kerronta ja vitsit olivat hauskoja, ja Noidat ovat aina olleet suosikkejani, erityisesti Muori Säävirkku.

Ja noista nuorten Kiekkomaailma-kirjoista... Ainoa, jonka olen lukenut on "Mahtava Morris ja Sivistyneet Siimahännät", joka oli mielestäni varsin onnistunut... Erityisesti ne Jussi Pupusen seikkailuja ja älykkäiden rottien "uskontoa" käsittelevät jaksot olivat mielenkiintoisia filosofisen pohdintansa vuoksi.

[Xariel]

Pratchett on ihana. ^^

Minä pidän useimmista Kiekkomaailma-kirjoista, nuortenteokset ovat kohtuullisen kivoja, ja Hyviä enteitä on myös aika ihana. Varsinkin se poika, mikäs-se-nimi-nyt olikaan.

Parhaista tai huonoimmista kirjoista on hankala mennä mitään sanomaan, mutta minä tykkään Rincewindistä ja Mortista. Ja siitä laulavasta tytöstä. MUTTA. Kaikista eniten koskaan minä pidän kuolemasta.. Se on i-h-a-n-a. 

[Denizen]

Minulla oli joskus valtavasti sanottavaa Pratchetista, mutta nykyään... Ongelma ei ole se, etten lukisi enää niitä kirjoja, ongelma on se, että niitä julkaistaan turhan harvoin (tiedän, kaksi kirjaa vuodessa on paljon, mutta aloitellessa tuli luettua jotain seitsemän vuoden sisään)

Ensimmäiset kirjat olivat selkeästi parempia, mihin vaikuttanee ainakin se, että kaikki oli uutta ja ihmeellistä kirjailijallekin. Ei ollut mitään sääntöjä, mitä vain saattoi sattua, jonka takia juontakaan ei niin tarvinnut hioa. Ensimmäiset Rincewindithän ovat aika lailla päämäärättömästi ympäriinsä törmäilyä.

Nyt nämä uusimmat suomennokset ovat kaikki olleet hyvin selkeän juonen sisältäviä... Oikeastaan koko ajan perinteisemmän oloista tekstiä, ja vaikea verrata ekoihin. Ensimmäisistä pidin enemmän, mutta nämä ovat eri tavalla hyviä.

Elävät kuvat on yksi huonoimmista kirjoista, ja siinä sanoisin sen taitekohdan suunnilleen olevan. Sen jälkeen kirjat on ollu näitä uusia, ja sitä ennen vanhoja ja juonettomia. Elävissä kuvissakaan ei hirveästi ollu juonta, Viikatemiehessä jo selkeästi enemmän. Viikatemiehestä taas pidin valtavan paljon.

Olen huomannut, että ihmiset tuntuvat pitävän suosikkinaan ensimmäistä lukemaansa Pratchettia, niin minäkin.. Mistä se johtuu?

Filosofiaa, mustaa huumoria, tieteitä ja fantasiaa... Pakkohan siitä on hyvä tulla. Erityisesti pidän uskon roolista Kiekkomaailmassa, siitä miten kaikki vahvistuu uskon myötä (mikä toimii oikeassakin maailmassa, vaikka hieman eri tavalla)

Oikeastaan voisin sanoa tämän kirjailijan jopa vaikuttaneen omaan maailmankuvaani, vaikka aina kun siihen tähdätään suoraan (Vimesin pohdinnot oikeudenmukaisuudesta) niin lähinnä tulee turhautunut olo.

Minulle selvisi tänään mitä pernalla oikeastaan tekee.

[Crescent]

Pratchet on minusta aivan hulvaton kirjailija, jonka kirjoja on tullut luettua enemmänkin. Hyllystä löytyy lähes kaikki suomennetut ja muutama englanniksikin, joka on kieli, jolla aion jatkossa tuotantoa lukea.

Minulla on vähän hämärä käsitys siitä, mikä on kirjojen kirjoittamisjärjetys, johtuen varmaankin juuri siitä, ettei niitä suomennettu "oikeassa järjestyksessä. Pikkuisen on tämä asia häirinnyt, koska luulisin, että kiekkomaailmoista saa eniten irti, jos lukee ne järjestyksessä. Luin ensimmäiseksi jonkin Rincewindin, joka ei ollut kirjoittamisejärjestyksessä ensimäinen, mistä uskon johtuvan en kyllä tajunnut paljoa, kun hahmo jäi kaikesta huolimatta jotenkin etäiseksi. Jokin kirjassa kuitenkin lumosi minut, ja koko perheen, ja kirjojen kerääminen saattoi alkaa.

Kotoa löytyy nuortenkirjojakin, mutta olen niistä lukenut vain Mahtavan Morriksen ja sivistyneet siimahännät sekä ensimmäisen osan pikkumiehiä käsittelevistä kirjoista. Minusta ne toimivat ihan hyvin.

Hahmoista Kuolema on ehdoton suosikkini. Ja kirjat, joissa Kuolema esiintyy samoin. Kirjastonhoitaja, matkalaukku ja Rincewindkin ovat myös paikkansa minun listani kärjessä ansainneet. Vähiten olen ihastunut vartiostoon, mutta sekään ei tarkoita, etten pitäisi heistä.

Kiekkomaailma vitsit ovat kovassa käytössä miun ympärilläni. Ainakin Rincewindin laajaa kiljumissanavarastoa tulee muisteltua harva se kuukausi--  Onko joku muu huomannut, että puhe eksyy useinkin kirjoihin ja niiden hilpeimpiin kohtauksiin? Onko joku muukin käynyt kisaa kiekkomaailma-tietämyksestä?

[Regel]

Mielestäni taas nämä aivan uusimmat Pratchettit on parempia kuin keskivaiheen ja alun (jotka tulevat kakkosena). Erityten The City Watch -sarja ja uusi Making Money ovat aivan mahtavia.

Pidän satiireista ja pratchettin ironisesta kirjoitustyylistä. Eritoten maailmaa pilkkaavat hulvattomuudet nostattavat hymyä huulille.

[Lachesis]

Luin jossain vaiheessa Pratchettia paljon ja mielelläni, mutta nyt viimeisimmästä kirjasta on jo vuosia. Suomeksi en ole koskaan yrittänyt ainoatakaan; minulla on vankka usko siihen, etteivät ne käänny niin hyvin että maksaisi vaivaa, kun alkukielellä olen aloittanut.

Eniten pidin noitakolmikkokirjoista, lempihahmo oli Granny Weatherwax. Muistaakseni Lords&Ladies ja Witches Abroad taisivat olla suosikkiopuksiani. Muistakin nautin (Vartiojutuista vähiten), mutta en jäänyt kaipaamaan sarjaa oikeastaan ollenkaan, kun sen lukeminen jossain välissä itsestään hiipui. Periaatteessa voisin koittaa paria niistä uudemmista ja katsoa, vieläkö kiinnostaa.

Olihan niissä ihkuja nokkeluuksia, hulvattomia hahmoja ja päättömiä äkkikäänteitä. Tykkäsin myös ihan peruskielenkäytöstä ja suurimmasta osasta parodiointejakin (mikä on aika harvinaista; yleensä en voi sietää parodiaa). Prachettin muusta tuotannosta olen tutustunut vain Good Omensiin, jota fanitan kovasti, mutta ehkä enemmän Gaimanin kuin Pratchettin kädenjäljen takia.

[The Soulforged]

Luin ensimmäisen pratchettini vuosia sitten, ja kyllähän niitä vieläkin mielellään lukee. Rincewind taitaa olla lempihahmoni, Kuolema tulee hyvänä kakkosena.
Pratchett osaa jotenkin yhdistää huumoria ja filosofisia kysymyksiä samaan pakettiin, mikä on mielestäni aika mahtavaa. Pratchettia lukiessa tulee kaikenlaisia oivalluksia. XD

Lukenut olen sekä englanniksi, että suomeksi, englanniksi viime aikoina enemmän. Englanninkielisistä tajuaa joskus vitsejä, joita on vaikea kääntää suomeksi, joten on siitä se hyöty sanavaraston kasvun lisäksi.
Tällä hetkellä on Jingo menossa, odottelen innolla Last Continentia (seuraavana listalla, kunhan saan Jingon alta pois).

[Danju]

Vähään aikaan Pratchetteja ei ole tullut luettua, mutta kyllä herra lempikirjailijoihini vielä kuuluu. Ai miksikö?
Huumori ja satiiri uppoaa, useinmiten. Pratchett on kielelllisesti hyvin lahjakas, tarinat ovat mainioita ja hauskoja, hahmot mielenkiintoisia. Ne ovat viihdyttäviä ja ajatuksia herättäviä, kuten kirjojen kuuluukin.

Taso ei ole sama ns. vanhassa tuotannossa ja uudessa tuotannossa. Enkä tiedä pitäiskö sen ollakaan. En suinkaan nyt tarkoita, että toiset olisivat huonompia kuin toiset, ne ovat vain erilaisia. Kyllä kirjojen välillä jonkinlaista muutosta on selkeästi havaittavissa. Kuten monet jo sanoivatkin.

Pratchettia haluaisin lukea alkuperäiskielellä eli englanniksi. Mutta mutta. Se kieli ja niiden vitsien tajuaminen on hieman hankalaa, vaikken nyt aivan mikään taukki englannissa olekaan.

Herran parodia ja satiiri uppoaa, käsitteli se sitten oikeaa maailmaa tai tarumaailmoja. Sillä ei ole mitään väliä, sillä hän käsittelee niitä molempia erinomaisesti.

Suosikki hahmoa tai kirjaa en osaa valita. No, kirjoista kärkipäähän henkilökohtaisella suosikkilistalla nousee "Pikku jumalia". Noitakolmikko on tietenkin mahtava, Rincewind ei taas oikein ikinä ole upponnut, vaikka hänestä kertovat kirjat ovat kyllä ihan hyviä. Kirjastonhoitaja on myös hauska hahmo kuten myös Kuolema.

Siinäpä vähän omia mietteitä herrasta ja hänen kirjoistaan. Suosittelen muuten lukemaan myös Pratchettin kirjoittamia nuorten kirjoja, ne ovat ihan oivaa luettavaa jos herran kirjoista muutenkin tykkää. Niitä ei kannata säikähtää sen takia, että joku sanoo niitä nuorten kirjoiksi,

[arzi]

Pratchett kuuluu myös minun suosikkeihini. Syyt siihen ovat jo melkoisen hyvin tässä ketjussa tulleet esiin, mutta itselleni ehkä tärkein on se, että Pratchett käyttää englanninkieltä varsin nerokkaasti.

Aloitin ihan alkujaan Hyvistä enteistä, jonka jälkeen luin jokusen kirjan suomeksi (eipä niitä ollut silloin suomennettukaan kuin kaksi tai kolme) ja siirryin siitä sitten englanninkielisiin kirjoihin, joita luin satunnaisessa järjestyksessä. Sitten ostin joskus Englannista City Watch Trilogyn, josta huomasin että vaikka kirjoja voi lukea missä järjestyksessä tahansa, niistä saa silti eniten irti oikeassa järjestyksessä. Sen jälkeen olen lukenut alusta ilmestymisjärjestyksessä (joka muuten ainakin alkuperäiskielisistä kirjoista löytyy sieltä kirjan ensimmäisiltä sivuilta), tällä hetkellä on menossa Thief of Time.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Pratchett on kehittynyt kirjoittajana sitten ensimmäisten kirjojen. Ennen kuin tartuin Colours of Magiciin, olin ehtinyt lukea jo kohtalaisen uutta tuotantoa (esim. Last Continentin) ja eron huomasi kyllä kielessä, rytmityksessä ja juonen kuljetuksessa (tai sen puutteessa).

Uudemmat kirjat eivät toki sisällä samanlaista slapstickiä ja parodiaa kuin vanhat, mutta itse nautinkin enemmän satiirista. Lisäksi Pratchett on onnistunut luomaan mielenkiintoisia ja erityisesti moniulotteisia henkilöhahmoja, kuten Sam Vimesin ja Esme Weatherwaxin.

Suosikkihahmoja on vaikea nimetä, mutta ehkä mieleenpainuvimpia tähän mennessä on ollut Cohen Barbarian ja hänen joukkioinsa Interesting Timesissa.

Nuortenkirjoihin pitää varmaan kajota kunhan nuo varsinaiset Discworldit on luettu.

Myös kaikki Science of Discworldit olen lukenut ja ne ovat myös erittäin mielenkiintoisia kirjoja. Pratchettin kirjoitustyyli puree myös faktatekstissä ja pursuaa hauskoja anekdootteja ja viittauksia Discworldeihin. Enpä olisi koskaan aiemmin uskonut kiinnostuvani tieteellisestä tekstistä noin paljoa.

[Peuranpuolikas]

Omaksi suosikkihahmokseni on muodostunut. Etenkin kohtaus Valon Tanssissa, jossa Kuolema, Rutto ja Sota opetelevat pelaamaan Kakskukan opettamaa peliä. Hajoilin ihan totaalisesti!

[saunalyhty]

Tämän vuoden puolella olen lukenut kaikki suomennetut Discworldit, mutta en taida enempää suomennettuja lukea sitten kun niitä tulee. Englanniksi lukenut Reapermanin ja englannissa pysyn. Seuraavana projektina lukea kaikki englanninkieliset kirjat ensimmäisestä lähtien.
Kuten varmaan kaikkiin muihinkin lukijoihin, minuun puree huumori kovaa ja filosofointi on parasta. "Are you an elvis?" "Everyone knows that elvis's can't make music".

[Jussi]

Ensi keväänä ilmestyy suomeksi Viimeinen manner, joka julkaistiin alkukielellä vuonna 1998. Tämä on toistaiseksi viimeinen "varsinainen" Rincewind-romaani, jonka Pratchett on kirjoittanut. Rincewind nähdään kyllä myöhemmin Science of Discworld -kirjoissa (jotka arzi mainitsi) plus kuvitetussa The Last Heroessa.

Minulla on vähän hämärä käsitys siitä, mikä on kirjojen kirjoittamisjärjetys, johtuen varmaankin juuri siitä, ettei niitä suomennettu "oikeassa järjestyksessä. Pikkuisen on tämä asia häirinnyt, koska luulisin, että kiekkomaailmoista saa eniten irti, jos lukee ne järjestyksessä.

Suomennettujen kirjojen oikean järjestyksen voi tarkistaa tästä linkistä kirjailijatietokannasta. Minua vähän ihmetyttää se, että Karisto listaa osat aakkosjärjestyksessä kirjojen alussa. Ainakin viimeisimmissä suomennoksissa on näin tehty.

[Theus]

Pakko ihan ottaa erikseen word käyttöön ja kirjoittaa siinä tähän viestiin vastaus. Nyt nimittäin tulee asiaa ja asian vierestä. Lähinnä siksi, että tahdon vastata näihin kysymyksiin. Mitäs olin poissa. No, nyt vastataan.

1. Olen lukenut tähän mennessä melkein kaikki Pratchettit alusta loppuun. Paria uusinta lukuun ottamatta. Mielestäni kaikki hänen kirjoistaan ovat hyviä, taso säilyy vaikka on joitakin hieman huonoimpia kirjoja mitä muut. Alkukielisiä kirjoja pitäisi hommata ihan periaatteen takia ja muutenkin lukea niitä. Kumpaistakaan en ole vielä onnistunut tekemään joko rahatilanteen, ajanpuutteen tai jonkin muun tekosyyn takia.

2. Mielestäni kaikki toimivat loistavasti yhdessä ja erikseen. Jokaisessa kirjassa selostetaan suhteellisen selvästi, jos jotain on aiemmin tapahtunut. Ja yllättävän lyhyesti. Alasarjoista ehken paras on tuo vartiosto. Porkkana on mielenkiintoinen hahmo ja niin… Yksinkertainen.

3. Paras ja huonoin kirja… Enpä noita voi määrittää. Kaikki ovat hyviä ja huonoja, riippuu mitä tarkoitetaan hyvällä. Juoni on aina kiinnostavaa, huumori Pratchettin tasoa aina ja henkilhahmot… Niistä nyt puhumattakaan. Hän on osannut luoda maailman, jossa on kaikkea mitä kuvitella saattaa. Ja tuota minä osaan arvostaa, koska kaikki sujuu niin kitkatta siellä Kiekkomaailmassa. Jokainen hahmo ”kuuluu” sinne, ketään ei jätetä pois. Jokaiseen tartutaan, joskus tosin vain hetkeksi, mutta silti heistä kerrotaan, osataan luoda tilanteita, jotka… Juu. Ehkä tämän kirjoittaminen on epämääräistä höttöä. Pratchett on vain hyvä.

4. Tuohon en osaa vastata, koska kuulun niihin, jotka ovat lukeneet Kiekkomaailmaa vain suomennettuina. Huumori kärsii joskus, ainakin näin olen kuullut. Mutta jos ei ole lukenut alkukuilellä, ei kai sitä voi sanoa, ettei siitä huolimatta paremmasta väliä? Kelpaavat ne minulle sellaisina kuin ne ovat.

5. En voi vastata tähän kunnolla. Omistan toki Savijaloilla-kirjan, mutta Pojat urhokkaat puuttuu. Pitäisi kai hankkia se joskus. Kerron joskus kun luen noita kirjoja alkuperäiskielellä.

6. Ja sitten tähän viimeiseen kysymykseen.
Ontut-trilogia on eräs mielenkiintoisimmista sarjoista mitä olen tältä herralta lukenut. Kuten myös Vapaat pikkumiehet. Huumori säilyy lähes samana, mutta se on silti erilaista ja sopii paremmin kyseisiin kirjoihin kuin esimerkiksi varsinaisen Kiekkomaailman huumori. Juonet eivät myöskään kärsi missään vaiheessa ja eipä myöskään nuo henkilöhahmot tai mikään muukaan. Kaikki sopii helposti yhteen, mikään ei herätä epäilyksiä. Ainakaan minulla. Pratchettia tuetaan, aina. Hänen huumorinsa on… Njoo. Puhun koko ajan huumorista. *grin* Se vain on sitä itseään.

Pidän Pratchettista, sitä en kiellä. Hän ei ole se ”lempparikirjailija” vieläkään, mutta on omassa kategoriassaan. Noiden kirjojen lukeminen riippuu mielialasta ja monesta muusta.

Siinä se.

[Jussi]

Kariston esittely Viimeisestä mantereesta:

Jotain on tavallista enemmän pielessä Näkymättömässä Yliopistossa, tuossa Ankh-Morporkin ylimmässä opinahjossa. Yliopistolle tuiki tärkeä kirjastonhoitaja on sairastunut, eikä häntä pysty parantamaan kukaan muu kuin Rincewind-velho, joka on teillä tietymättömillä. Rincewindiä etsimään lähetetään velhopartio, ja jäljet johtavat Kiekkomaailman äärilaidalle, NeljänExän maahan Viimeisellä mantereella.

Juuri sinne toivottomaksi tunariksi tiedetty Rincewind-velho aikoinaan päätyi, kun velhoveljet halusivat päästä hänestä eroon. Kenguruiden ja krokotiilien parissa elelevä Rincewind kärsii kyllä kuumuudesta, mutta toisaalta elämä on mukavan rauhallista. Kunpa vain toiset velhot eivät roikkuisi kannoilla...

Viimeinen manner on pratchettmaisen hykerryttävä huumoripaketti oudosti Australiaa muistuttavasta paikasta.

[Rid]

*kiroilee hiljaa Bookplussaa*

Karisto saa minun lukutahtini kiinni koko ajan! Syksylläkin sain just Jingon luettua, kun ne jo sen suomensi, ja nyt olisi Last Continent vuorossa, muttakun tuo kirjakauppa ei rupia toimittamaan sitä mulle! 

Joo. Pratchett rulz, Theuksen viestin jälkeen on vähän vaikea enää mitään laittaa tähän väliin. Paitsi sitä, että Good Omensissa selkeästi erottaa Pratchettin ja Gaimanin kädenjäljet.

[Rok Mystage]

Karisto saa minun lukutahtini kiinni koko ajan! Syksylläkin sain just Jingon luettua, kun ne jo sen suomensi, ja nyt olisi Last Continent vuorossa, muttakun tuo kirjakauppa ei rupia toimittamaan sitä mulle! 

Amazon on aika hyvä... 

[Platypus]

Hän on ehdottomasti yksi lempikirjailijoistani. Uskon, että vastaus siihen kysymykseen että miksi monet pitävät ekaa lukemaansa suosikkinaan, on tämä: Ensimmäisellä kerralla vasta tutustuu hänen nerokkuuteensa, joka Yllättää räjäyttävästi. Sen jälkeiset kirjat ovat myös upeita, mutta silloin Pratchett jo tiedostetaan mahtavaksi.

1. Nyt kun olen katsonut, mitä kirjoista olen lukenut, suurin osa on alkupäässä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että uudemmat olisivat huonompia, pidin valtavasti esimerkiksi Elävästä musiikista. Itse uskon, että taso on pysynyt yhtä hyvänä. Maailman kehittymisestä en tiedä, pitäisi kai lukea niitä enemmän...

2. On ihanaa, että kirjat toimivat yleensä itsenäisinä, mutta kyllä minusta pitäisi lukea varsinkin "alasarjoja" jokseenkin järjestyksessä. Kuolema-sarjaa on hyvä lukea melko järjestyksessä, mutta Rincewindin pystyin aloittamaan Velhous verissä -kirjasta.
 Alasarjoista varmasti suosikkini on Kuolema! Noitia ei voi todellakaan sanoa huonoiksi, mutta olen mieltynyt enemmän muihin.

3. Parasta kiekkomaailma-kirjaa en osaa sanoa. Kirjoissa minuun puree ihan kaikki luetelluista: huumori, juoni, hahmot ja oivallukset. Kyse on kokonaisuudesta, joka innostaa valtavasti. Pidän enemmän niistä kirjoista, jossa on juoni, koska muuten putoan uskomattoman helposti kärryiltä. En voi määrittää, kumpi on parempaa, fantasiaparodiointi vai tosielämän asioilla pilailu. Ottaisin molemmat, kiitos!

4. Suomentajien jälkeä on vaikea vertailla, koska en oikein muista, eikä ole niin kiinnostanut, kuka suomensi mitä. Mika Kivimäki on ainoa jonka muistan. Hänellä on ollut todella kiva tapa kertoa alaviitteessä, jos jokin asia on hyvä vitsi vain englanniksi. Siitä syystä voisin myöhemmin lukea mielellään alkukielellä.

5. Se, että kirjat ovat ilmestyneet suomeksi eri aikoihin, ei ole niinkään häirinnyt minua. Aloitin Pratchettin lukemisen vasta siinä vaiheessa, kun sarja oli jo täydennetty oikeaan järjestykseen. En ole lukenut niitä muutenkaan järjestyksessä (ainoa sarja, jolle en ole niin tehnyt).

6. En ole lukenut nuorten Kiekkomaailma-kirjoja, enkä muita teoksia. Ehkä sitten joskus myöhemmin, onhan minulla aikaa!

[Ishamaeli]

Minulle selvisi tänään mitä pernalla oikeastaan tekee.

Eihän? Voi hitsin pimpulat, kai minunkin on sitten pakko lainailla muutama suomenkielinen Pratchett pitkästä aikaa. Lopettelin juuri n:nettä uusintakierrosta Viikatemiehen kanssa enkä arvannut, että pernan salaperäinen toiminta koskaan selviäisi... ;)

Luultavasti paras, että vastailen ketjuun noudattaen noita Jussin kysymyksiä, muuten tästä tulee sellaista sekalaista selitystä pienen novellin verran, että oksat pois. En tarkalleen muista milloin tutustuin Pratchettin kirjoihin - tai oikeammin sanottuna Kiekkomaailmaan. Mikäli muistini ei täysin petä, ensimmäinen lukemani Pratchett oli Colour of Magicin sarjakuvaversio, jota tankkasin semi-yläaste-englannillani kirjaston nurkkapöydän ääressä. Koukkuunhan siinä viaton lapsonen jäi, mitäpä muutakaan?

Olen lukenut parisenkymmentä Kiekkomaailma-kirjaa mutten oikeastaan tee eroa uudempien ja vanhempien välillä - paitsi etten lue Pratchettin ns. lastenkirjoja vapaista pikkumiehistä ja muista (eivät taidakaan kuulua Kiekkomaailmoihin...?). Mahtavan Morrisin tosin lukaisin ja pidinkin siitä ihan kohtalaisesti. Huumori ja parodiointi iskevät aina, joskin on kiehtovaa saada enemmän selville Kiekkomaailmasta sarjan edetessä. Siinä mielessä en pidä pahana uudempien kirjojen erilaista tyyliä.

Kyllä mielestäni Pratchettin kirjat toimivat itsenäisinä teoksina, mutta jos niitä aikoo lukea enemmän kuin kaksi kannattaa ehdottomasti nähdä sen verran vaivaa, että laittaa ne järjestykseen. Muuten voi mennä hupaisiakin sivuviittauksia ohi silmien. Siitä on vasta verrattain lyhyen aikaa, kun edes tajusin sarjassa olevan alasarjoja; niistä pidän vähiten ehkä vartioston alasarjasta. Se ei ole huono eikä tylsä, pelkästään alimpana listassani. Pakko myöntää, että olen parantumaton Kuoleman ja Matkatavaran fani, joten heihin/niihin liittyvät alasarjat ovat suosikkejani.   

Kiekkomaailma-kirjoista ei yksinkertaisesti voi valita parhainta tai huonointa, minä ainakaan en kykene siihen. Myöhempien kirjojen oikean maailman asioihin kohdistuva satiiri iskee kyllä yhtä paljon ja lujaa kuin alkupään fantasiaparodia. Siinä mielessä on ehkä hyvä, että nuorempana muutama vuosi sitten luin lähinnä alkupään tuotantoa ja siirryin asteittain myöhempiin kirjoihin. Siinä samalla oma mieli kehittyi oivaltamaan kirjojen sisällön pintaa syvemmältä. Juoni sinänsä on "sivuseikka" (koska milloin juonta voi oikeasti sanoa vain sivuseikaksi?), sillä hulvattomat - yllättävän monimutkaiset - henkilöhahmot ja huumori vievät niin paljon aikaa ja huomiokykyä lukijalta.

Sanon suoraan, että mielestäni Pratchett pitäisi aina lukea alkukielellä. Hyvän suomentajan jälki voi toki olla erittäin hyvää, kuten esim. Elävää musiikkia -teoksessa, mutta samainen kirja on silti paljon, paljon parempi nglanniksi luettuna. Eräs Kiekkomaailmoja suomentanut henkilö on jäänyt mieleeni pettymyksenä, mutten juuri nyt muista nimeä tai sitä, mistä kirjoista on kyse. Muistan vain harmitelleeni lukiessani suomennoksen tasoa.

Suomenkielisten käännösten järjestyksestä ei sinänsä ole ollut harmia, koska hoksasin sen olevan päin mäntyä melko varhaisessa vaiheessa ja kaivoin kirjastossa oikean listan alkuperäiskielisestä painoksesta. Silti minäkään en ymmärrä Kariston päätöstä laittaa kirjalistaa sisälehdillä aakkoselliseen järjestykseen.

Oh, Hyviä enteitä kannattaa ehdottomasti lukea! (Ja arvatkaapa, millä kielellä...) Se on loistava kirja, eikä vähiten siksi, että on kahden lempikirjailijani yhteistuotos. Se vain... Noh. Sanon, että se kannattaa lukea. Beware of the Them.