Fantasiakirjan kuvitus

[Narri]

Narnia-kirjoissa kuvitus on mielestäni jo melkein osa kerrontaa siinä missä tekstikin, samaten Muumi-kirjoissa.

[Jussi]

Minulla ei ole mitään kuvitusta vastaan. Jos se olisi huonosti tehtyä, voisi se tietenkin häiritä lukemista, mutta en ole vielä törmännyt yhteenkään tällaiseen kirjaan. Tilasin syksyllä Stephen R. Donaldsonin uuden Covenant-romaanin Fatal Revenant amerikkalaiskustantajan kovakantisena laitoksena. Oikein hämmästyin siitä, että kirjan alusta löytyi sivun kokoneinen mustavalkoinen maisemapiirros, joka sopi hyvin teoksen tunnelmaan. Lisäksi lukujen alkuihin oli laitettu ornamentteja. Omistan sarjan edellisestä osasta brittiversion, ja siinä ei ole mitään vastaavaa. Pari viikkoa sitten selasin kirjakaupassa brittikustantajan laitosta Fatal Revenantista, ja huomasin, että kuva sekä ornamentit puuttuivat.

Kartoista pidän paljon, välillä käytän paljon aikaa niiden tutkimiseen. Mitä tarkempi kartta sen parempi. Luin viime kesänä James Barclayn fantasiaromaanin Cry of the Newborn, josta oli jätetty kartta pois. Se löytyi netistä, mikä oli erittäin hyvä juttu, sillä kirjan lukeminen olisi ollut täysin mahdotonta ilman karttaa. Kirja keskittyi suurten sotaretkien kuvauksiin, joiden seuraaminen vaati säännöllistä tarkistamista kartasta. Cry of the Newbornin pokkarilaitoksessa kartta on mukana, ja jatko-osassa se otettiin suoraan kovakantiseen (ja suurikokoiseen nidottuun) versioon. Ilmeisesti kustantaja ymmärsi virheensä.

En ole lukenut Joe Abercrombien The First Law -trilogiaa, mutta sen osissa ei ole ollenkaan karttoja. Kirjailija on sanonut nettikeskusteluissa, ettei pidä fantasiakirjallisuuden kartoista, eikä hänen maailmastaan sellaista ole olemassa tai tulossa. Toivottavasti karttojen puute ei tässä tapauksessa häiritse lukemista, odotan Kirjavan suomennosta. Scott Lynchin Locke Lamoran valheiden brittiversiosta kartta pudotettiin pois kuulemma siitä syystä, että kustantajan (Gollancz) mukaan monet ihmiset jättävät kirjan ostamatta, jos alusta löytyy kartta. En tiedä, oliko WSOY:lla sama syy toimintaansa. Amerikkalais- ja ruotsalaiskustantajia kartta ei kuitenkaan häirinnyt. Gollancz ei ottanut karttoja mukaan myöskään Lamoran jatko-osaan.

Joissakin tapauksissa kartta on piilotettu kirjan loppuun, joten tarkistan aina sieltä, jos alusta ei löydy.

[Bagahi]

Itse en pidä kuvituksesta kirjassa, tarkemmin ottaen fantasiakirjassa. Aina tarinan edetessä saan tietyn kuvan jokaisesta henkilöstä, niinkuin varmaan moni muukin. Kuvitus kirjassa murtaa oman käsityksen siitä miltä hahmot näyttävät ja näin ollen se saattaa pilata kirjan idean. Joten olen sellaista kuvitusta vastaan, jossa on piirretty hahmon ulkonäkö, huom! piirtäjän mielestä. :D

[Peuranpuolikas]

Omaan kirjaani tulee hieman kuvitusta. Lähinnä henkilöistä. Idea on seuraava: Kirja jakautuu osiin ja joka osan alussa on sivun kokoinen kuva osan otsikon mukaan. Esim: Osa 1 kertoo päähenkilöstä Lugairista ja on nimetty hänen mukaan, joten ensinmäisen osan alkuun tulee kuva Lugairista.

[Jackalbury]

Minulla ei ole mitään kirjojen kuvittamista vastaan. Minusta parhaimpia kirjan kuvitustapoja on juuri tuo mustavalkoinen viivapiirrustus. Värilliset kuvat koen jotenkin lukemista häiritseviksi. Minusta kuvien pitää olla joko pieniä tekstin seassa olevia pikkukuvia, kuten esim. Tove Janssonin Muumi-kirjoissa. Jos taas kuva on koko sivun mittainen, sen pitää minusta olla luvun alussa. Keskellä lukua koko sivun mittainen kuva vain häiritsisi.

Kartta pitää ehdottomasti olla! Olen monta kertaa manaillut sitä, ettei kirjassa ole karttaa. Kartta on tarpeen heti, kun tapahtumat siirtyvät jonnekin muualle tai tapahtuvat yhtä aikaa eri paikoissa. McKillipin Unohdettu Ombria ei minusta kaipaa karttaa, koska kirjassa liikutaan melko suppealla alueella, Ombrian kaupungissa, Ruhtinaan Palatsissa, maanalaisessa kaupungissa ja Ruusun ja Oran tavernassa. Kartta on siksi tärkeä, että lukija pystyy luomaan mielessään jonkinlaisen kuvan paikkojen suhteista toisiinsa nähden. Luen parhaillaan Lynchin Locke Lamoran valheita ja olen aivan pihalla, miten Camorr, Emberlain tai Karthain ovat sijoittuneet toisiinsa nähden. Koska karttaa ei ole, kuvittelen kirjan maailman koko ajan vastaamaan Euroopan karttaa.

[Jussi]

Jackalbury: Lynchin kotisivuilta löytyy englanninkielisenä Camorrin kartta, kuten ehkä tiedätkin. Siitä oli ainakin minulle hyötyä lukiessa. Kaupunkien sijoittumisen hahmottamisessa voi auttaa tämä kartta jatko-osasta Red Seas Under Red Skies. Siinä on muutama tekstissä mainittu kaupunki, mutta ei Camorria tai Emberlainia. Camorrhan ei sijaitse Messinkimeren (The Sea of Brass) vaan Rautameren rannalla.

[Seregil of Rhiminee]

Kuvitus on ihan hyvä asia, jos piirrokset ovat komeita. Ne sopivat joihinkin kirjoihin todella hyvin.

Mielestäni on tärkeätä, että fantasiakirjoissa on kartta. Kartta puuttuu joistakin teoksista, mutta onneksi aika monissa kirjoissa on laadukas kartta.

Hyvää kuvitusta näkee toisinaan tietyissä englanninkielisissä fantasiakirjoissa.

Olen nähnyt hyvää kuvitusta mm. Terry Goodkindin Debt of Bones -kirjassa ja George R.R. Martinin The Ice Dragon -kirjassa.

[Southpaw]

Riippuu hieman siitä millaisesta kirjasta on kyse. Lastenkirjoissa kuvat ovat ihan sopivia, mutta itse luen mieluummin kirjani ilman kuvia. Vaikka kuvia kirjassa olisikin, eivät ne minua pahemmin kuitenkaan häiritsekään, oli kyseessä sitten mustavalkoinen tai värillinen kuva. Vaikka niitä kuvia onkin muutamissa lukemissani kirjoissa ollut, eivät ne ole mitenkään omia mielikuviani rikkoneet, vaan olen ihan hyvin onnistunut pitämään kiinni omista mielikuvistani. Toisaalta onhan se kuitenkin kiva, ihan mielenkiinnosta päästä vertailemaan omaa mielikuvaansa kirjailijan/kuvittajan piirtämiin kuviin. Allekirjoittaneella ei siis ole mitään kuvitusta vastaan.

Mitä karttoihin tulee, niin niitäkään en pistä pahakseni ollenkaan. Karttoja tutkin ihan mielelläni ja yleensä sitä vain tajuaa selvemmin mihin suuntaan hahmot nyt on matkalla, tai miten hahmot sijoittuvat kartalle toisiinsa nähden, jos eivät syystä tai toisesta ole samassa paikassa. Kartan tapauksessa olisi kuitenkin hyvä, jos se on painettu kirjan alkuun tai loppuun. Esimerkiksi tuolla hyllyssä olevan Sormusten herran välissä tuli sellainen irtokartta, joka yhdessä vaiheessa tietysti meni hukkaan. Ei irtokarttoja kiitos. (Onneksi kyseinen kartta kuitenkin löytyi myöhemmin kirjoituspöydän takaa, kun vaivauduin siivoamaan pöydällä vallitsevan kaaoksen. 'D)

Kansikuvalla taasen ei miän tapauksessa ole minkäänlaista vaikutusta itse tarinaan tai sen aiheuttamiin mielikuviin. Siihen se kuitenkin vaikuttaa paljonkin, vaivaudunko lukemaan edes kirjan takakantta.  Robin Jarvisin kirjoittamaan Deptfordin hiiret trilogiaankaan en olisi varmaan edes koskenut, ellei sarjan toisen osan kannet olisi osunut silmiin kirjastossa käydessä. Sarjan ensimmäisen nähdessäni manailinkin itsekseni sitä kun ne kannet poikkesi toisesta ja kolmannesta osasta. Olisi nyt ensimmäiseen osaankin saanut jotkut sellaiset hienot kannet pistää.

[Morndun]

Minusta aikuisten kaunokirjallisuudessa ei tarvita kuvia sivuilla. Usein ne vain pilaavat (ainakin minun) tunnelman ja mielikuvat. Omassa päässä on kuva tai piirteet henkilöistä ja usein kirjan kuvitus ei vastaakaan omaa kuvaa ja sekös pilaa kaiken.
Dragonlance -tarinoissa kuvitusta on tullut vastaan ja Kronikoissa olevat kuvat tekevät poikkeuksen, koska ovat hienosti piirrettyjä.  Mutta nyt lukemassani Dragonlance -kirjassa The Companions (Meetings Sextet vol. 6) kappaleiden aluissa kuvat ovat minusta järkyttävän rumia...
Kartat ovat taas hyvä juttu.  Niistä on usein hyötyä kun fantasiamaailmojen laajuudessa menee sekaisin ja niitä on muutenkin mukava tutkiskella. 

[Lachesis]

Yleisesti ottaen minulla ei ole kuvituksesta oikein mielipidettä. En kaipaa, mutta en dissaa, jos sitä on (paitsi jos se on kovin lapsellista tai osoittelevaa). Yhdessä tietyssä kirjassa kuvitus on kuitenkin erityisen kohdallaan (eikä se edes ole fantasiaa vaan scifiä, jossa kuvitus on sitäkin poikkeuksellisempi piirre): Ursula LeGuinin Always Coming Home, joka on lähes antropologinen kuvaus tulevaisuuden pienestä kyläyhteisökulttuurista. Kirjassa on mustavalkopiirroksia esimerkiksi kyläläisten tarvekaluista, kotieläimistä, otteita maalaustaiteesta ja ylipäänsä paljon pieniä elävöittäviä yksityiskohtia, jotka konkretisoivat ihmisten elämänmenoa ja arkea todella hienosti. Tulee tunne, että kertoja on todella elänyt niiden ihmisten parissa ja dokumentoi näkemäänsä sekä tekstiin että kuviin, yrittää antaa mahdollisimman todenmukaisen kuvauksen käsin koskettamistaan asioista.

[Metusalem]

Ja turha kai edes mainita, että Tolkienin Húrinin lasten tarinan  kuvat ovat silkkaa taidetta.

Kuvitettuja alkukirjaimia saisivat miun puolesta harrastaa enemmänkin (siis niin kuin Tarinassa vailla loppua), luovat ihanan vanhahtavan tunnelman, mikä voisi ihan hyvin sopia moneen fantasiakirjaan.

Näitä on pakko kompata. Húrinin lasten tarinan kuvat ovat tosiaan hienoja ja tukevat tarinaa täydellisesti. Hobitissa kuvitus toimii vielä hienommin ja on vieläpä Tolkienin itsensä piirtämää. En muista muualla nähneeni niin hienoa kirjankuvitusta.

Tarinan vailla loppua alkukirjaimet ovat kyllä keskeinen osa kirjaa. Fanitan. Näin joskus painoksen, jossa sivun kokoiset alkukirjaimet oli jätetty pois. Siinä ei ollut alkuperäistä tunnelmaa.

Yleisesti, minusta kuvituksen tarpeellisuus on täysin tapauskohtaista. Lähtökohtaisesti kuvitusta ei mielestäni tarvita, mutta hyvin toteteutettuna se voi antaa kirjalle ulottuvuuksia, jotka eivät olisi mahdollisia ilman kuvia. Joskus taas kuvat saattavat vain ärsyttää.

[nirppu]

Tarinan vailla loppua alkukirjaimet ovat kyllä keskeinen osa kirjaa. Fanitan. Näin joskus painoksen, jossa sivun kokoiset alkukirjaimet oli jätetty pois. Siinä ei ollut alkuperäistä tunnelmaa.

Onko semmonenkin painos missä on koko sivun kokoiset alkukirjaimet? :o Epäreiluaa !!
Mä oon nähnyt kaksi eri painosta ja molemmissa oli semmoset 5x5 cm kokoset kirjaimet alussa. Ne oli kyllä hienoja, mutta pieniä.

Tykkään kuvista:)
Tykkään piirtää kirjojen henkilöitä ja tapahtumia ja muita ja kuvista näkee että millaisia ne on kirjoittajan mielestä. Ja jos ei itse millään saa oikean näköistä niin voi katsoa kirjan kuvitusta.

Mun mielestä Spiderwickin kronikoissa on ihan riittävän hyvä ja kiva kuvitus. Ainakin siinä missä on 5 osaa samassa. Ja Muumikirjoissa.

Ei tartte mun mielestä olla mitenkään kovin hienoja kuvia. Ihan semmosia mustavalkoisia hahmoja ja esineitä vähän varjostettuna. Ihan viivapiirrustuksella on munkin mielestä kiva.
Ei mitään isoja maisemia ainakaan keskellä lukua, koska minä ainakin joskus unohdun tuijottamaan kuvaa ja sitten jo unohadan mitä viimeksi luin. Se häiritsee.

[Jussi]

Vielä karttoihin liittyvää asiaa... Huomasin, että eräs fani on tehnyt satelliittikuvaa muistuttavan kartan Stephen Donaldsonin Thomas Covenant -kirjojen kartasta. Minusta se on varsin hieno, tämän voisi vaikka liittää sidottujen laitosten sisäkansiin. Alkuperäinen kartta näyttää suunnilleen tältä.

Epävirallinen Tulen ja jään laulu -maailmankartta on hauska.

[Lady Loreley]

Joissain kirjoissa kuvitus on paikallaan, kuten Húrinin lasten tarinoissa. Siinä saa nauttia myös taitelijan käden jäljestä. Toisaalta kuvitus rajaa mielikuvitusta. Jos pitää siitä että saa itse kuvitella hahmot ja paikat, niin kuvitukset saattavat tehdä jopa hallaa kirjalle.

[Urra]

Minä pidän kuvituksesta, mutta olen erittäin nirso sen suhteen. Useimmat nykyajan lasten kuvakirjat ovat minusta suorastaan rumia. (Kuvittajat itse kai pitävät niitä söpöinä.)

Pidän klassisesta, huolitellusta tyylistä, eikä kuvitus saa olla liian persoonallista. Esimerkiksi Tove Janssonin kuvittamaa Hobittia ei tee mieli lukea, vaikka pidänkin Janssonin kuvituksista hänen omissa kirjoissaan.

Vähän samoin suhtaudun sarjakuviinkin, ja siksi minun on vähän vaikea löytää sarjakuvia, joihin olisin todella tyytyväinen. Mm. Sandman pitäisi piirtää suurimmalta osalta uusiksi, ennen kuin tykästyisin siihen oikeasti.

Luulenpa muuten, että minun täytyy nyt lukea Always Coming Home... :)

[Janiii]

Kuvat eivät ole sopivia aikuisten kirjoihin. Tekevät sellaisen lapsellisen ja melko tympeän vaikutelman. Minun mielestä kuvat kuuluvat lasten kuvakirjoihin ja sarjakuviin, ei oikeisiin romaaneihin.

Hm..entäs Stephen Kingin Musta torni sarja? Osa kirjoista ainaskin sisältää jokusen kuvan. Minusta siinä ainakin toimi hyvin ne.

[Narri]

Hm..entäs Stephen Kingin Musta torni sarja? Osa kirjoista ainaskin sisältää jokusen kuvan. Minusta siinä ainakin toimi hyvin ne.

Musta Torni ilmestyy nyt suomeksi myös sarjakuvana, Stephen Kingin valvonnassa. Sarjakuvaromaani on miltei parempi kuin tekstiromaani!

[Morgan Blood]

Kuvitus toimii kohdallani hienosti fantasiakirjallisuudesta. Se on jotenkin osa sitä. Kun aikanani luin hobittia, selailin aina niitä kuvia kirjan keskiosasta. Ne olivat iso osa sitä, miksi rakastuin fantasiakirjallisuuteen.

Parhaiten toimivat tunnelmalliset ja viitteelliset maisema- tai tapahtumakuvat. Liika realismi pois piirtojäljestä. Se ei nappaa. Haluan käyttää mielikuvitusta, mutten kyllä mitään Harry Pottereiden kansikuvituksen tyylistä skaibaakaan siedä. Muumit ovat hienoja ja itsekin liityn Tarina vailla loppua -kirjan ulkoasun ylistäjiin!

Kartoista pidän harvoin. Varsinkin jos ne ovat rumia. Minua ne vähän häiritsevät ja en ole varmaan koskaan kärsinyt sellaisen puutteesta. Ennemmänkin kartan olemassa olo on kiristänyt, sillä jostain siirryn aina vilkuilemaan niitä, vaikkeivat oikeasti kiinnostaisikaan, ja tarina menee rasittavasti sekaisin. Kirjan jälkeen on kyllä hauska katsella sitä ja muistella, mitä kaikkea tapahtuikaan :) Tosin jos tuollaisia Jussin postaaman kartan tapaisia tekeleitä olisi enemmänkin, voisin niistä innostua. Olisivat niin hienoja, että kävisivät kuvituksesta ja niitä voisi katsella ihan ilolla.

[Samira]

No, ei minulla mitään kuvia vastaan ole, mutta jos kirja on täynnä kuvia, jää juoni vähän vähemmälle. Jos kirjassa on liikaa kuvia, tulee siitä vain kuvakirja.

Äiti sanoi joskus, että kirjat ovat siinä hyviä että ne vilkastuttavat mielikuvituksen, kun pitää esimerkiksi miettiä, minkä näköinen esim. päähenkilö on. Elokuvat (tai tässä tapauksessa kuvakirjat) tarjoavat jo valmiin vastauksen, joka on vain toisen ihmisen mielikuva samasta henkilöstä. Jos esim. kirjasta tehdään elokuva, voi sama henkilö näyttää ihan erillaiselta kuin itse kuvittelit hänen olevan. Sanon siis, että kuvatkin tarjoavat vain valmiin vastauksen, ja siksi se ei ole hyvä asia. Joskus on kuitenkin hauska nähdä kuvia, kunhan niitä ei ole liikaa.

[krakken]

Asian laita riippuu tietysti lukijasta, kirjan tyylistä ja nimeämättömästä määrästä muita satunnaisia ja epämääräisiä tekijöitä, mutta omasta mielestäni erityisen mielenkiintoisia tapauksia ovat ne, joissa kirjailija itse on toiminut kuvittajana.

Ainahan luovana osapuolena toimineen henkilön pääkopan sisään on jännittävää yrittää kurkistella ja on varsin miellyttävää jos kirjoittava on voipa purkamaan mielikuvitustaan tekstin lisäksi kuvin.

Itse saan parhaat tunnelmat yleensä maisemakuvista. Henkilöhahmot muuttuvat (hyvissä kirjoissa) usein jotenkin niin persoonallisiksi ja henkilökohtaisiksi että niiden pakkohavainnollistaminen voi joskus voi vähän häiritä mutta osaahan noistakin sitten olla välittämättä...