En ole vieläkään lukenut The Last Pagea. Odottelen, että se ilmestyisi pokkarina.
The Last Pagea myydään vielä tällä hetkellä sidotussa muodossa, joten pokkariversiota voi joutua odottamaan jonkin aikaa. Toivottavasti pääset lukemaan kirjan jossain vaiheessa ja pidät siitä.
Luin itse
Black Bottlen viimeiset sivut eilen illalla. Pidin siitä todella paljon, koska se oli kiehtovaa weird fantasya eli outoa fantasiaa. Sitä voisi myös kutsua new weird -henkiseksi dark fantasyksi, koska se oli aivan erilaista fantasiaa kuin tavallinen fantasia.
Luulen, että tämä jatko-osa tulee jakamaan lukijoiden mielipiteet, koska se ei ole kaikkien makuun. Huomasin, että netistä löytyi hieman negatiivisia arvosteluja tästä kirjasta, mikä on ihmeellistä, koska minusta kirjassa ei ollut mitään negatiivista. (On ihan ymmärrettävää, että new weird -henkinen fantasia ja oudot tapahtumat eivät kiinnosta kaikkia lukijoita, eivätkä lukijat osaa suhtautua niihin oikealla tavalla, mutta on mahdollista, että suurin osa lukijoista ei ole tainnut edes viitsiä vaivautua lukemaan kirjaa huolellisesti, eikä ole ymmärtänyt mitä siinä tapahtuu.)
Luulen, että tämä kirja kiinnostaa eniten esim. Felix Gilmanin ja China Miévillen oudoista tarinoista pitäviä lukijoita. Vaikka mainitsen tässä yhteydessä Gilmanin ja Miévillen, korostan että Husolla on oma kirjoitustyyli, joka eroaa Gilmanin ja Miévillen kirjoitustyyleistä.
Minusta oli hienoa, että Huso onnistui jatkamaan
The Last Pagessa alkanutta tarinaa kiehtovasti ja syvensi maailmaa. Kirjassa oli monia kiehtovia tapahtumia, hyviä kohtauksia ja shokeeraavia yksityiskohtia. Huson proosa oli sopivan vivahteikasta ja kuvailevaa (Huso kirjoittaa hyvin).
Minusta oli hienoa, että kirjailija esitteli lukijoille uuden päähenkilön eli Taelin Raen. Taelin saapui Iscaan tuhotakseen Senan ympärille muodostuneen oudon kultin.
Annoin kirjalle viisi tähteä, koska se teki minuun melkoisen vaikutuksen. (Pidän todella paljon tällaisesta oudosta ja kauniisti kirjoitetusta fantasiasta.)
Englanninkieliseltä puolelta löytyy
pidempi arvostelu.