Maaginen realismi

[Emvignya]

Mitä on maaginen realismi?

Maagisen realismin määritelmä tuntuu vaihtelevan hieman riippuen siitä, keneltä aiheesta kysyy. Itse olen tällä hetkellä kallistumassa siihen, että maaginen realismi on yläkäsite kirjallisuudelle (ja elokuvalle ja kuvataiteelle jne.), jossa muuten realistiseen maailmaan/tarinaan liittyy jotain maagista ja tavallisuudesta poikkeavaa. Tämä elementti voi olla hyvin pieni, mutta se tekee tarinasta jollain tapaa "nyrjähtäneen".

Miten te koette ja käsitätte maagisen realismin? Millaisia teoksia siihen kuuluu? Millaisia ajatuksia koko genre teissä herättää? Miten maaginen realismi ilmenee kirjallisuuden ulkopuolella?

Lisäksi minulla olisi toive: Suositelkaa minulle maagista realismia (sekä kotimaista että ulkomaista). Minun pitäisi tenttiä n. 40 teosta graduuni liittyvää kirjallisuutta ja koska graduni käsittelee maagista realismia, pitäisi näiden 40 teoksen olla pitkälti maagista realismia tai jotenkin täydentää aihetta. Minulla on jo jonkinlainen alustava lista, mutta olisi kiva saada teiltä suosituksia.

[maxs]

Olen melko kiinnostunut tästä lajista (tai alalajista), mutta sen rajaaminen on melkoisen hankalaa. Mielestäni maagisen realismin voisi kuitenkin ihan aluksi jakaa kahteen varsin erilaiseen "haaraan". Ensimmäinen haara eli "alkuperäinen" (latinalaisamerikkalainen) maaginen realismi (Jorge Luis Borges, Gabriel García Márquez jne.) on korkeakirjallisuutta (usein hyvinkin arvostettua ja Nobel-palkittua) jossa on ripaus taikaa. Toinen haara on paljon viihteellisempi ja maantieteellisesti laajempi, ja sen voisi tiivistää sanoihin Paulo Coelho.

"Ensimmäisen haaran" avainteoksia ovat mielestäni mm. Borgesin novellit (näitä on suomennettu erittäin heikosti, englanninnokset Labyrinths ja Ficciones taitavat olla paras paikka alottaa), jotka ovat erittäin nokkelia ja rajoja rikkovia. Italo Calvino on toinen samantyylinen kirjailija, mutta hänen teoksiaan en välttämättä laskisi maagiseksi realismiksi, Márquezilta Sadan vuoden yksinäisyys ja Rakkautta koleran aikaan (Nobel-palkittua maagista realismia), José Saramagon Kertomus sokeudesta (ja melkein mikä vaan muu hänen kirjansa, Nobel-palkittua samaten), Toni Morrisonin Minun kansani, minun rakkaani (edelleen Nobel-palkittua, mutta edellisistä poiketen afroamerikkalaista) sekä monet Salman Rushdien kirjat kuten Saatanalliset säkeet ja Keskiyön lapset.
Suosittelen kaikkia.

"Viihteellisen haaran" avainteoksia ovat taas esim. Laura Esquivelin Pöytään ja vuoteeseen, monet Paulo Coelhon tuotokset, Joanne Harrisin Pieni suklaapuoti, Isabel Allenden Henkien talo sekä lähes kaikki Haruki Murakamin kirjat. Haruki Murakami on tosin hybridi näiden kahden haaran välillä ja akateeminen ikuisuusväittely käy kiivaana onko hän "vakavasti otettavaa kirjallisuutta" vai ei. En itse pidä tästä haarasta erityisemmin, mutta Murakamilla on ollut aina erityspaikka sydämessäni yhtenä lempikirjailijoistani. Hänellä alkaa olla jo melko laaja tuotanto, suomennetuista kirjoista arvostetuimmat ovat Kafka rannalla ja Norwegian Wood, pääteoksena pidetään Wind-Up Bird Chroniclea ja itse nostaisin näiden rinnalle vielä uusimman kirjan 1Q84 (josta on tulossa suomennos).

[Seregil of Rhiminee]

En tiedä onko tästä listasta hyötyä sinulle, mutta tässä on erään nettisivuston lista kirjoista, jotka ovat maagista realismia ja joissa on elementtejä, joita voidaan pitää maagisena realismina:

http://www.readersadvice.com/readadv/000068.html

[Nafisan]

Oulun kirjallisuusoppiaineen henkilökunta on alkanut käyttää ei-latinalaismaerikkalaisesta maagisesta realismista termiä fantastinen realismi. Olen omassa kirjablogissani jonkin verran laveasti termiä "maaginen realismi" käyttänyt, mm. teosten Ennen päivänlaskua ei voi, Hiljaisuus soi h-mollissa, Kuin viimeistä päivää, Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille, Tyttö peilissä, Mitä huominen tuo tullessaan ja Kuulen kutsun metsänpeittoon yhteydessä. Näistä ainakin kolme ensimmäistä on Risingissakin siihen kategoriaan luokiteltu.

Minun on toisinaan vaikea jakaa kirja puhtaasti fantasiaan tai maagiseen realismiin, mutta jos kerronta on pääsääntöisesti reaalimaailmassa ja nykyajassa tapahtuvaa ja maagisten elementtien osuus on pieni, voin pitää teosta jälkimmäiseen kuuluvina. Jos aika ja paikka ovat kaukaisia, liitän teoksen herkemmin puhtaaseen fantasiaan.

[tnjrp]

Maagisen realismin määritelmä tuntuu vaihtelevan hieman riippuen siitä, keneltä aiheesta kysyy

Olisi suhteellisen outoa, jos näin ei olisi. Sanoisin jopa maagista


Foorumillakin vaikuttava J. Pekka Mäkelä mm. sanoi taanoin Turcosessa, että Muurahaispuun kustantaja ei halunnut kutsua ko. teosta maagiseksi realismiksi, koska maagista realismia kirjoitetaan vain Etelä-Amerikassa, siis kustantajan mielestä. Se on vain yksi esimerkki keskustelusta, mikä on mikä ei ole maagista realismia ja miksei -- siitä on riidelty ajoittain aika kovastikin kirjallisuuskritiikin kentässä:
http://en.wikipedia.org/wiki/Magic_realism#Major_topics_in_criticism

Minusta maagisen realismin (MR) rajanteko oikean fantasian kanssa on mielestäni käytännössä mahdotonta, mutta jos haluaa voi yrittää laskea ensinmainittuun vain teoksia, joissa
(1)käsitellään nykypäivää tai korkeintaan hyvin lähimenneisyyttä/tulevaisuutta ja
(2) tarinassa on yliluonnollisia tai paranormaaleja elementtejä, joita ei pidetä tarinan kontekstissa tavallisesta poikkeavina.

Helposti huomaa, että sangen suuri osa ihmisistä itseasassa elää omasta mielestään myös tosiaelämäässään tuollaisessa maailmassa: heille yliluonnolliset/paranormaalit tapahtumat (kuten enkelien vierailut, ennenunet, kummitukset tms.) ovat objektiivisesti realisistia, jolleivät nyt sentään ehkä aivan arkipäiväisiä. Tämä lisää määritelmän ogelmallisuutta, sillä MR risteää myös ihan puhtaaasti realistisena pidettävän taiteen kanssa tätä kautta. Ainoastaan tympeä ateistiskepoistihan on sitä mieltä, että enkelit automaattisesti tekevät romaanista fantasiaa...

Mitä tulee fantastiseen realismiin, minusta sen sovellusalue on tähän asti pysynyt rajoitetumpana kuin MR:in, joten en välttämättä suosittelisi yleispätevöittämään sitä jonkinlaiseksi rajagenreksi MR:in ja fantasian välillä tms. Ihan siksi, että se vain hankaloittaa keskustelua yleisessä tapauksessa.

[maxs]

Ei kai epäluotettava kertoja sentään genreä määritä? Tai siis jos joku kirjoittaa esseen luotettavasta ufohavainnostaan, niin se ei ehkä ole maagista realismia, mutta romaani jossa joku tekee luotettavan ufohavainnon taas on. Enkeleiden läsnäolo tekee romaanista fantasiaa, jos ne esiintyvät kristinuskon ulkopuolisessa kontekstissa. Teologi Esko Miettinen on kirjoittanut hyviä teoksia kristillisestä fantasiasta ja enkeleistä, niissä pohditaan aihetta myös.

Sitten suosituksista tuli mieleen vielä David Mitchellin uusin kirja The Thousand Autumns of Jacob de Zoet, joka on Murakamin ohella hyvä esimerkki hybridistä korkeakirjallisen ja viihteellisen maagisen realismin välimaastossa.

[Iivari]

Minä kyllä kyseenalaistan Miettisen kirjojen hyvyydeen. Niissä lähdetään hyvin usein tarkastelemaan jotain asiaa tietynlaisen kristinuskon poterosta, ja jos asia on sieltä käsin ymmärrettävissä yhdenlaatuisesti, ei toisia mahdollisia tulkintatapoja edes etsitä. (Ja kyllä Arto Paasilinnan kirjat fantasiaa ovat, vaikka niissä on ihan kristillinen konteksti.)

Minun mielestäni maagisen realismin majoittaminen ja rajoittaminen Etelä-Amerikkaan on naurettavaa ja järjetöntä. Entä jos portugalilainen, mutta Brasiliassa asunut kirjoittaa sitä? Entä jos Meksikossa syntynyt, mutta Espanjaan viisivuotiaana muuttanut kirjoittaa sitä? Ja sitten kun toisaalta on aivan selvää, että mitään sellaista genrepiirrerajausta, joka toisaalta perustuisi muuhun kuin maakriteeriin mutta jonka avulla maakriteeriä voisi perustella, ei vain ole olemassa...

[tnjrp]

Ei kai epäluotettava kertoja sentään genreä määritä?

Niin no ei tällaista ollut tarkoitus väittäkään...

Tai siis jos joku kirjoittaa esseen luotettavasta ufohavainnostaan, niin se ei ehkä ole maagista realismia

Kaiketi ainoastaan, jos essee on esitetty fiktiona. Faktana esitetty on ihan vaan huuhailua. Sikäli kuin UFO-havainnoilla tarkoitetaan havaintoa esim. etiäisten lentovempeleestä eikä vain jostain, mitä ei ole tunnistettu.

romaani jossa joku tekee luotettavan ufohavainnon taas on

Mahdollisesti, riippuen sitten kirjan muusta sisällöstä.

Enkeleiden läsnäolo tekee romaanista fantasiaa, jos ne esiintyvät kristinuskon ulkopuolisessa kontekstissa

Tämä on nyt sitten juuri sellainen rajatapauksen oloinen asia, enkeleihin uskova voi tosiaankin tulkita tarinassa faktiseksi esitetyn enkelikohtaamisen sisältävän kirjan realistiseksi, koska hänelle enkelit ovat faktisia kun taas muut tulkitsevat sen esim. MR:ksi tai ihan fantasiaksikin. Konteksti ei mielestäni ole tarinassa vaan lukijan tai viimekädessä oikeastaan kirjoittajan päässä.

[maxs]

Konteksti ei mielestäni ole tarinassa vaan lukijan tai viimekädessä oikeastaan kirjoittajan päässä.

Tässä on se ongelma että tällä määritelmällä monet yksimielisesti fantasiaa olevat kirjat menettäisivät genrensä. On esim. ihmisiä jotka uskovat ajatustenlukuun ja taikuuteen, jotka ovat melko yleisiä fantasiaelementtejä eikö totta.

Jos kirjan tapahtumat ovat fiktiota (eli eivät ole tapahtuneet) ja siinä esiintyy enkeleitä, niin kyse on kristillisestä fantasiasta, vaikka kirjoittaja/lukija olisi enkeliuskoinen. Enkelit eivät yksinkertaisesti ole realistisia elementtejä maallisessa todellisuudessa objektiivisesti tarkasteltuna. Subjektiivisella tasolla voi tietenkin tulkita milloin minkäkin realismiksi tai allegoriaksi tai vaikka miksi. Jos kirjan tapahtumat ovat konkreettisesti, kirjaimellisesti tapahtuneet, ja siinä esiintyy enkeleitä, epäluotettavan kertojan ongelma katoaa, mutta kyse ei olekaan enää (kristillisessä kontekstissa) realistisesta fiktiosta vaan ei-fiktiosta (esim. essee, artikkeli) tai mahdollisesti uskonnollisesta tekstistä (riippuen tekstin tavoitteesta).

[tnjrp]

Konteksti ei mielestäni ole tarinassa vaan lukijan tai viimekädessä oikeastaan kirjoittajan päässä.

Tässä on se ongelma että tällä määritelmällä monet yksimielisesti fantasiaa olevat kirjat menettäisivät genrensä. On esim. ihmisiä jotka uskovat ajatustenlukuun ja taikuuteen, jotka ovat melko yleisiä fantasiaelementtejä eikö totta

Kyllä vain. Kuitenkaan muuta keinoa genreyttää kirjoja ei ole kuin että lukijat tai kirjoittajat ne genreyttävät. Lukijat (mukaanlukien kustantaja, joka yleensä päättää missä genrensä kirjaa markkinoidaan, ja kriitikot, joita yleensä pidetään auktoriteetteina myös genreytyksen suhteen) voivat aivan hyvin sijoittaa jonkin kirjan ihan eri genreen kuin kirjailija sijoittaisi, jos häntä viitsittäisiin kuunnella. Mutta minusta ainoastaan kirjailija tietää, mitä on viime kädessä tarkoittanut jotain kirjoittaessaan. Ja tietenkin hänen psykiatrinsa, joka ainakin omasta mielestään tietää sen vielä paremmin

Käsitys siitä, että jokaiselle kirjalle olisi aina olemassa jonkinlainen "objektiivinen genre", johon kaikki sen sijoittavat, ei minusta ole kestävä millään tavalla sen enempää kuin että voisimme oikeasti keskustella "objektiivisesta todellisuudestakaan". On tyydyttävä konsensustodellisuuteen ja sen sisällä taideteosten konsensusgenreytykseen. Tietenkin poislukien sellaiset loogiset truismit kuten "sateen jälkeen tulee pouta" ja "ei ole olemassa realistista fiktiota".

[Tapsa]

Jokseenkin samaa mieltä tnjrp:n kanssa että genre on varsin subjektiivinen kokemus ja yleensä ei voi kirjalle antaa yhtä objektiivisesti oikeaa genreä, vaan jokainen nimeää omansa, ja useimpiin kirjoihin sopii aika liuta eri genrenimiä.

Maaginen realismi genrenä on sellainen, että se tunkee muiden genrejen rinnalle eikä useinkaan esiinny yksinään (siis että kirja olisi nimenomaan maagista realismia eikä mitään muuta genreä). Ehkä juuri Márquez ja Jorge Luis Borges olisivat esimerkkejä maagisen realismin ytimestä. Yleensä termiä kuitenkin käytetään silleen että vaikka paranormaalia romantiikkaa tai psykologista trilleriä edustava romaani "sekoittaa" maagista realismia tai "käyttää sen elementtejä".

Mitä tulee maagisen realismin ja fantasian eroon, niin mitä silläkin nyt tarkoitetaan. Kumpaa Neil Gaimanin Unohdetut jumalat on? Entä True Bloodin neljäs tuotantokausi? Käsi kädessähän nuo kategoriat liikkuvat. Sanotaanko että kaikki fantasia ei välttämättä ole maagista realismia, mutta ne eivät missään nimessä ole toisiaan poissulkevia.

[maxs]

Itse erotan fantasian ja maagisen realismin, niin että maagisessa realismissa yliluonnollinen on niin vahvasti sivuosassa (tai vaihtoehtoisesti niin vahvasti allegorista) että kirja toimisi ilman yliluonnollisuuttakin. Nopeasti keksitty esimerkki: Elokuvassa Kuudes aisti

Spoileri (klikkaa näytä/piilota)

poika kommunikoi kuolleiden ihmisten kanssa ja juoni rakentuu sen ympärille,

tämä on mielestäni fantasiaa. Kirjassa Minun kansani, Minun rakkaani on muutama kohta jossa

Spoileri (klikkaa näytä/piilota)

äiti kommunikoi kuolleen lapsensa haamun kanssa, mutta juonen kannalta ei ole keskeistä onko haamu edes olemassa vai ei,

tämä on mielestäni maagista realismia. Unohdetut jumalat on mielestäni fantasiaa.

Sini-edit: Spoiler-tagit. Ihan varmuuden vuoksi.

[Tapsa]

Pitää mainita vielä nykykirjailija Paul Auster, joka on uraauurtava yliluonnollisen dekkarin saralla (Wikipediasta: American author whose writing blends absurdism, existentialism, crime fiction, and the search for identity and personal meaning). Ajankohtainen myös koska oma Kristian Smedsimme teki Kansallisteatteriin jo uusitunkin musikaalisen näytelmän hänen romaanistaan Mr. Vertigo. Olin sitä katsomassa ja ainakin se oli aikamoista maagista realismia. Siinä oli eksoottista väriä joka toi fantasiaelementtiä friikkisirkuksen elämään.

[Logikärmes]

Kai sitä pitäisi tähänkin keskusteluun oma mielipiteensä lisätä, kun kerran tulen varmaan gradunikin joskus hamassa tulevaisuudessa juuri genretutkimuksen alueelle kirjoittamaan...

Kuitenkaan muuta keinoa genreyttää kirjoja ei ole kuin että lukijat tai kirjoittajat ne genreyttävät. Lukijat (mukaanlukien kustantaja, joka yleensä päättää missä genrensä kirjaa markkinoidaan, ja kriitikot, joita yleensä pidetään auktoriteetteina myös genreytyksen suhteen) voivat aivan hyvin sijoittaa jonkin kirjan ihan eri genreen kuin kirjailija sijoittaisi, jos häntä viitsittäisiin kuunnella. Mutta minusta ainoastaan kirjailija tietää, mitä on viime kädessä tarkoittanut jotain kirjoittaessaan.

Tämä on hyvä pointti, joskin on syytä muistaa vielä yksi seikka: genret ovat pelkästään luokittelun välineitä, ja eri ihmiset käyttävät samoja välineitä eri tarkoituksiin. Tutkijat esimerkiksi voivat vallan hyvin jatkaa genrerajoista kiistelyä vaikka maailman tappiin saakka, mutta kustantajien täytyy määrittää kirjalle yksi selkeä lajityyppi, jonka avulla he sitten lähtevät sitä myymään. Samaan tapaan kirjastonhoitajat joutuvat tekemään omat päätöksensä lajitellessaan kirjoja, sillä ei niitä voi kahden hyllyn väliin lattiallekaan jättää lojumaan.

Tutkimuksen parissahan myös kirjailijan omaan näkemykseen suhtaudutaan aina hieman varauksella. He kun saattavat luokitella kirjoituksensa vaikka ihan piruuttaan täysin mielivaltaisesti tai väittää kirjoittavansa jotakin aivan omaa genreään (esim. Sinisalo "trollipunkkeineen"). Toisaalta saattaa myös olla, että kyseessä oleva kirjailija ei ole kovin genretietoinen, eikä tavallaan "osaa" sijoittaa kirjoituksiaan "oikeaan" genreen. Hyvänä esimerkkinä tuppasin itse pitkään sanomaan ihmisille kirjoittavani "kauhulla höystettyä fantasiaa", kunnes tajusin, että voisin yksinkertaisesti käyttää vain termiä "dark fantasy".

[tnjrp]

Tutkimuksen parissahan myös kirjailijan omaan näkemykseen suhtaudutaan aina hieman varauksella. He kun saattavat luokitella kirjoituksensa vaikka ihan piruuttaan täysin mielivaltaisesti tai väittää kirjoittavansa jotakin aivan omaa genreään (esim. Sinisalo "trollipunkkeineen")

Sinisalo ei muistaakseni ollut vastuussa trollipunkista. Mutta niin tahi näin,  tämä genreytyksen pohjimmainen ongelma tulee tietenkin vastaan lähes pelkästään sellaisten hyvin rajatapuksellisten kirjojen kohdalla, joissa ei ole oikein minkään genren selviä tunnusmerkkejä. En suinkaan kiistä, etteikö sellaisista piirteistä voisi olla (kirjallisuustieteellistä) konsensusta.

[Logikärmes]

Sinisalo ei muistaakseni ollut vastuussa trollipunkista.

Ainakin mikäli on uskominen Markku Soikkelia, jonka kurssilla tämän kuulin, niin kyseessä oli juuri Sinisalo ystävineen (Petri Hiltunen kuulemma oli ainakin mukana).

[tnjrp]

Ehkä sitten uskomme Soikkelia, joka lienee lähempänä termin keksineitä tahoja. Olen tähän asti itse kuvitellut, että asialla olivat paremminkin "faniboit" kuin auteur itse. Käsitykseeni luonnollisesti vaikuttaa se, että kuulin termistä ensimmäisen kerran fandomin kautta, en itseltään Sinisalolta.