|
Jussi
|
 |
« Vastaus #60 : 24.Tammikuu 2012, 12:01 » |
|
Sarvet oli kohtalaisen hyvä kirja - parempi kuin Sydämen muotoinen rasia Hyvä tietää. Minulla on Sarvet lainassa kirjastosta, mutta en ole vielä aloittanut lukemista. Bobby Conroy -kokoelma teki minuunkin vaikutuksen - luettelemasi novellit todella jäivät mieleen. On vaikea ymmärtää, miten Sydämen muotoinen rasia voitti yleisöäänestyksellä jaettavan parhaan esikoisromaanin Locus-palkinnon. Patrick Rothfussin Tuulen nimi jäi kakkostilalle. Ei Rasia mitenkään huono ollut ja sen luki ilman ongelmia, mutta teos oli hyvin keskinkertainen. Kauhukirjana se ei toiminut - ainakaan minua ei lukiessa pelottanut. Risingin tietokannassa Rasialla on ihan hyvä keskiarvo: 3,96 tähteä viidestä. Ehkä muut ovat saaneet siitä irti enemmän. Luin kirjan (kai) syksyllä 2008, joten se ei ole vahvasti mielessä. Muistaakseni paras osa oli lopetus, josta Hillille voi antaa plussaa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Jussi
|
 |
« Vastaus #61 : 14.Helmikuu 2012, 23:13 » |
|
Savukeidas-kustantamo on aloittanut uuden sarjan Savukeitaan kauhuklassikot. Sen ensimmäisen osan, Sheridan Le Fanun tarinakokoelman Carmilla ja muita kertomuksia, pitäisi tulla kauppoihin vielä tämän kuun aikana. En osaa arvata, mitä kirjoja sarjassa nähdään seuraavaksi. Draculat ja vastaavat klassikot on suomennettu moneen kertaan. William Hope Hodgsonin The Night Land vuodelta 1912 olisi kyllä hieno veto...
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Eija
Velho

Paikalla
Viestejä: 344
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Vantaa
|
 |
« Vastaus #62 : 15.Helmikuu 2012, 12:20 » |
|
Jep, toivoa sopii, ettei niitä samoja klassikoita kokoajan uudelleen ja uudelleen julkaistaisi vaan välillä jotain suomentamatonta ilmaantuisi. Le Fanun Carmillakin on aikaisemmin suomennettu ja mahdollisesti myös muitakin novelleja Savukeitaan kokoelmasta. Tammen julkaisema Bram Stokerin Draculan vieras ja muita kertomuksia kokoelmakin sisältää ainakin 4 entuudestaan suomennettua novellia.
Kokeilin taannoin Amazonin Kindle storen toimivuutta Ipadin kanssa juuri tuolla Night Landilla. Kirja on ilmainen ja varmaankin löytyy myös Project Gutenbergistä, mutta mielellään sen lukisi suomeksi (saattaa olla turhan haasteellista itselleni lukea se englanniksi)
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
tnjrp
Neurovelho
  
Poissa
Viestejä: 1473
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Piikkiö
|
 |
« Vastaus #63 : 15.Helmikuu 2012, 12:23 » |
|
Eipä löytynyt kustantamon uutuusluettelostakaan vinkkejä tulevasta...
Ihan täysin asiaa ymmärtämättä rohkenen silti väittää, että The Night Land on siksi painajaismainen suomennettava, ettei yritykseen kannata edes ryhtyä. Tietysti olisi tavallaan hauska nähdä, millaiseen kieleen suomentaja päätyisi, mutta mielenkiinto on tässä suhteessa enemmältikin akateemista.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Jussi
|
 |
« Vastaus #64 : 20.Helmikuu 2012, 14:53 » |
|
Savukeitaan sivuilla Carmillan väitetään ilmestyneen, joten muutin sen tietokannassa julkaistuksi. Pehmeäkantisen kirjan pituus on 206 sivua. Clark Ashton Smithin Averoigneen sijoittuvat kauhu/fantasiatarinat ovat kaikki suomentamatta. Mutta näillä pulp-lehdissä julkaistuilla novelleilla ei taida olla arvostusta maamme akateemisissa piireissä, ja niitä saatetaan pitää kioskikirjallisuutena verratuna Draculan tapaisiin todellisiin klassikoihin.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Seregil of Rhiminee
|
 |
« Vastaus #65 : 20.Helmikuu 2012, 18:36 » |
|
Mutta näillä pulp-lehdissä julkaistuilla novelleilla ei taida olla arvostusta maamme akateemisissa piireissä, ja niitä saatetaan pitää kioskikirjallisuutena verratuna Draculan tapaisiin todellisiin klassikoihin. On sääli, jos Suomessa ajatellaan tällä tavalla Clark Ashton Smithin teoksista. Minusta CAS:n tarinat ovat alan ehdotonta parhaimmistoa sekä tarinallisesti että kielellisesti.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Jussi
|
 |
« Vastaus #66 : 20.Helmikuu 2012, 18:48 » |
|
No tuo oli ihan omaa spekulaatiotani... Yritin miettiä, mitä kauhun klassikkoja olisi vielä suomentamatta, ja Clark Ashton Smithin novellit tulivat mieleen. Olen lukenut muutaman Averoigne-tarinan ja tykännyt niistä, erityisesti The Beast of Averoigne jäi mieleen.
Voi olla, että Savukeitaan kannalta nämä ovat turhan uusia, 1930-luvulta. Sarjassa saatetaan keskittyä vanhempiin töihin. Horace Walpolen The Castle of Otrantoa (1764) ei ole taidettu suomentaa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.Helmikuu 2012, 18:54 kirjoittanut Jussi »
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Narri
|
 |
« Vastaus #67 : 20.Helmikuu 2012, 18:53 » |
|
Mutta näillä pulp-lehdissä julkaistuilla novelleilla ei taida olla arvostusta maamme akateemisissa piireissä, ja niitä saatetaan pitää kioskikirjallisuutena verratuna Draculan tapaisiin todellisiin klassikoihin. On sääli, jos Suomessa ajatellaan tällä tavalla Clark Ashton Smithin teoksista. Minusta CAS:n tarinat ovat alan ehdotonta parhaimmistoa sekä tarinallisesti että kielellisesti. Minä en jaksa uskoa, että Averoignen loordista Klarkash-Tonista ajatellaan yhtään mitään "maamme akateemisissa piireissä". Voi niitä FAN-sarjan aikoja, kun kauhu- ja fantasianovelleja ilmestyi melkein satamäärin...
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Eija
Velho

Paikalla
Viestejä: 344
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Vantaa
|
 |
« Vastaus #68 : 20.Helmikuu 2012, 20:55 » |
|
Voi niitä FAN-sarjan aikoja, kun kauhu- ja fantasianovelleja ilmestyi melkein satamäärin...
Niinpä, 90 luvun alku oli kulta-aikaa suomennetulle kauhulle. Novelleja julkaisi Wsoyn ohella myös Jalava ja Book studio. Siitä puheen ollen lueskelen noista 90 luvun antologioista novelleja uudelleen muiden lukemisten välissä aina kun ehdin ja huvittaa – nyt luvussa on Edward Bryantin novellit, joita on suomennettu yli tusina. Ihan kelpo kirjailija, joka aloitteli lähinnä kovalla scifillä, mutta siirtyi myöhemmin enemmän kauhun pariin. Hänen tuotantonsa ei ole kovin laaja ja koostuu lähinnä novelleista.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Narri
|
 |
« Vastaus #69 : 21.Helmikuu 2012, 11:05 » |
|
...Novelleja julkaisi Wsoyn ohella myös Jalava ...
Jalavan Velhojen valtakunta (Juhani Hinkkasen toimittama) on ihan keskeinen kokoelma jokaisen fantasiaharrastajan hyllyyn.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Eija
Velho

Paikalla
Viestejä: 344
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Vantaa
|
 |
« Vastaus #70 : 06.Maaliskuu 2012, 16:16 » |
|
Luin Shirley Jacksonin We have always lived in the castlen. Kirjailija tunnetaan ehkä paremmin novellistaan The Lottery (suom. Arpajaiset antologiassa Tulilintu), joka on loistava, kylmiä väreitä aiheuttava, mieleenpainuva tarina.
Samanlaista henkeä löytyy myös kirjasta We have always lived in the castle. Tarinaa kerrotaan yksinkertaisesti kertojaminän välityksellä ja asioita toistetaan enemmän kuin laki sallii…tarkoituksella. Liiallinen toisto saa minut usein ärsyyntymään (varsinkin silloin, jos kerronnassa aliarvioidaan lukijaa), mutta kerrontatekniikka toimi tässä kirjassa ja tehosti vain tarinan vaikuttavuutta. Tarinaa voisi luonnehtia psykologiseksi kauhuksi ja se kertoo Blackwoodin perhettä koetellusta tragediasta, perheen kahdesta siskoksesta ja ympäristön suhtautumisesta heihin. Kun lukiessa pääsee porautumaan kunnolla sisarusten mieliin, ei voi olla tuntematta myötätuntoa heitä kohtaan. Vähäeleisyydessään hieno tarina ja uskoisin tarinan jäävän mieleeni pitkäksi aikaa kuten The Lotterykin on jäänyt.
Jossain vaiheessa pitäisi lukea Jacksonin tunnetumpi kirja The Haunting of Hill House ja novelleja tietenkin.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
tnjrp
Neurovelho
  
Poissa
Viestejä: 1473
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Piikkiö
|
 |
« Vastaus #71 : 17.Huhtikuu 2012, 09:27 » |
|
Tässä hieman kevennystä tähänkin ketjuun... Tai miten sen nyt ottaa. Suomen mitassa oikeastikin varsin tunnettu rajatieteilijä Jukka "Jukkis" Niemelä on kaikki tieteenalat jo mullistettuaan päättänyt seuraavaksi mullistaa suomalaisen kauhukirjallisuuden kentän kirjoittamalla vaatimattomasti Suomen parhaan kauhuromaanin ja lisäksi ensimmäisen sellaisen vuoden 1984 jälkeen(!!!): http://www.sinikivi.com/15/hermeetikon-paakirjoituset/223-zombievyokyke-sinikivi-com.htmlSatunnainen ohikulkija voi tietysti pitää koko yllä linkattua mainostekstiä hipsteristis-itseironisena, uusrahvaanomaisena läppänä. Mutta Jukkiksen uraa edes hieman tuntevat tietävät, että ko. tulkinnan tekee ongelmalliseksi se, ettei kukaan voi koskaan tietää, onko hän kirjoittaessaan tosissaan vai ei - ei edes Jukkis itse.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Morre
Kokelas
Poissa
Viestejä: 10
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Espoo
|
 |
« Vastaus #72 : 18.Huhtikuu 2012, 19:30 » |
|
Tässä voisinkin kysäistä vinkkiä kauhukirjallisuuden klassikot -pakettiin. Teen gradua Aino Kallaksen Sudenmorsiamesta ja Tuula Rotkon Susi ja surupukuinen nainen -romaanista. Gradun aiheena on niiden keskinäinen intertekstuaalisuus sekä suhde kauhukirjallisuuteen / ihmissusiromaaneihin.
Gradun ohella pitäisi tenttiä erikoisalan kirjallisuutta. Kauhukirjallisuus ihmissusipainotuksella (ja muodomuutospainotuksella) on tietysti yksi osa sitä. Lisähaasteena on vielä kotimainen painotus, koska pääaineeni on kotimainen kirjallisuus.
Olen ajatellut seuraavia teoksia: Mary Shelley: Frankenstein Bram Stoker: Dracula Petronius Arbiter: Satyricon Stephen King: Carrie / Talismaani / Naisen raivo George R. R. Martin: Nahan vaihtajat (novelli) Franz Kafka: Muodonmuutos (novelli) William Blatty: Manaaja Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä (tiedän, että tämä varmasti naurattaa, mutta se sisältää Kalvean immen tarinan ja on siis sinänsä yksi vanhimpia kotimaisia kauhujuttuja) Axel Gabriel Ingelius: Harmaa linna Zachris Topelius: Linnaisten kartanon viheriä kamari Päivi Alasalmi: Metsäläiset (ei varsinaisesti kauhua, mutta ihmissusiviittaus) Juri Nummelin (toim.): Verenhimo
Olisiko teillä lisäehdotuksia? Mitä itse lukisit kauhun klassikoihin?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Dragan
Kriitikko
Velho

Poissa
Viestejä: 277
Sukupuoli:
|
 |
« Vastaus #73 : 18.Huhtikuu 2012, 22:03 » |
|
Kauhukirjallisuuden klassikot ilman Lovecraftia, on kuin voileipä ilman leipää.
Harkitsisin listaan myös jonkin Sir Arthur Conan Doylen teoksen lisäämistä, kuten myös Edgar Allan Poen tuotannosta otosta.
Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde Oscar Wilde: Dorian Greyn muotokuva
Kotimaisuusnäkökulmasta Mika Waltarin Kristian Korppi-nimellä kirjoittama Kuolleen Silmät on teos mitä monet tuttuni pitävät suomalaisen kauhukirjallisuuden klassikkona, itse en tosin ole kyseistä teosta lukenut.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.Huhtikuu 2012, 22:11 kirjoittanut Dragan »
|
tallennettu
|
|
|
|
|
|
Morre
Kokelas
Poissa
Viestejä: 10
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Espoo
|
 |
« Vastaus #75 : 18.Huhtikuu 2012, 22:55 » |
|
Draganille kiitos! Tärkeitä nimiä päässyt unohtumaan... Osaisitko sanoa Lovecraftilta jotakin tiettyä novellia tai kokoelmaa? Olen vast ikään perehtynyt vähäsen herran tuotantoon ja luin sen Jalavan julkaiseman kokoelman 1. osan.
Sinille myös kiitos hyvistä teoriakirjamuistutuksista. Tuo Vahvaa väkeä tarttui ostoskoriin eilen Akateemisesta :) Ja nuo kaksi muuta on tiiviisti luettu ja seminaarityöhön hyväksikäytetty! Mutta tuo Baring-Gould oli hyvä! Nimi soittaa jotain kaukaisia vienoja kelloja... Ehkä Himanen on siihen viitannut, mutta tarkempi muistijälki on onnellisesti kadonnut!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Seregil of Rhiminee
|
 |
« Vastaus #76 : 19.Huhtikuu 2012, 08:58 » |
|
Lovecraft on kirjoittanut monia hyviä tarinoita. Erityismaininnan ansaitsevat esim. nämä tarinat: The Call of Cthulhu (Cthulhun kutsu), The Shadow Over Innsmouth (Varjo Innsmouthin yllä), At the Mountains of Madness (Hulluuden vuorilla).
(Jos tarvitset mahdollisesti tietoja muista ulkomaalaisista kauhukirjailijoista, tässä on muutamia hyviä kirjailijoita: Algernon Blackwood, Clark Ashton Smith, M. R. James ja Ramsey Campbell. Robert E. Howard on myös kirjoittanut hyviä kauhutarinoita, vaikka monet pitävät häntä pelkästään fantasiakirjailijana.)
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
tnjrp
Neurovelho
  
Poissa
Viestejä: 1473
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Piikkiö
|
 |
« Vastaus #77 : 19.Huhtikuu 2012, 09:23 » |
|
Olen eri mieltä Draganin kanssa. Kauhukirjallisuuden klassikot -lista ilman Lovecraftiä on kuin näkkileipä ilman voita. Kauhukirjallisuuden klassikot -lista Lovcraftillä on kuin siipale uunituoretta vehnäistä reippaan voikerroksen alla  Mutta joo. Ulkomaisista ei passaa unohtaa myöskään Arthur Machenia, joka inspiroi hyvinkin voimakkaasti H.P.Lovecraftiä, ja William Hope Hodgsonia. Kummallakaan ei muistaakseni ole ihmissusitarinoita kyllään, sikäli kuin niitä nyt nimenomaan haetaan. Ei oikeastaan ole Lovecraftilläkään tosin. Kotimaisista kannattaisi mielestäni lukea ainakin Boris Hurttaa, joka lienee vakavasti puhuen kirjoittanut merkittävimmät suomalaiset kauhuromaani 1990-luvun alun jälkeen (tosin niitä ei kovin montaa ole).
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Morre
Kokelas
Poissa
Viestejä: 10
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Espoo
|
 |
« Vastaus #78 : 19.Huhtikuu 2012, 10:06 » |
|
Olette aarteita! Vaikka kaikkea en tenttipakettiin saisikaan mahdutetuksi (sillä on rajansa ja ahdasmielinen rohvessoorikin vähän ylenkatsoo kauhua), niin itse gradun kannalta näillä on etunsa puhuessani kauhukirjallisuudesta lajina :)
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
tnjrp
Neurovelho
  
Poissa
Viestejä: 1473
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Piikkiö
|
 |
« Vastaus #79 : 19.Huhtikuu 2012, 10:40 » |
|
Boris-sedästä sanoisin vielä sen verran, ettei hän varsinaisesti taida sopia gradusi aihepiiriin, vaikka kirjoittaa usein vanhojen klassikko(pulp)kirjoittajien hengessä - monesti ihan pastissiksi asti. Hänen teoksena olivat uusrahvaanomaisia jo kauan kauan ennen kuin URS keksittiin, kenties jo ennen kuin osa ko. konglomeraattiin kuuluvista oli edes syntynyt  Niin ja jos Ramsey Campbell kelpaa (oikeastaan sanoisin ettei, nuorimies on syntynytkin vasta 1946), niin mukana pitää olla myös Robert Bloch.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|