Lynn Flewelling

[Freyja]

Flewelling postitti Casket of Soulsin lopullisen kansikuvan livejournalissa ja kertoi myös viimeisen Nightrunner-kirjan työnimen: Shards of Time. Minulla on yhä The White Road lukematta.

[Jussi]

Casket of Souls on juuri ilmestynyt. Tor.comin arvostelu kirjasta ei ole erityisen myönteinen.

The prose is workpersonlike and mostly unobtrusive, but, moments of humour aside, this is not Flewelling’s finest hour. Compared to Luck in the Shadows, or The Bone Doll’s Twin, both of which I’ve reread more recently than other books in the Nightrunner series, it comes off very much the worse.

[Seregil of Rhiminee]

Tuo kuulostaa huolestuttavalta, koska Flewellingin aikaisemmat kirjat ovat olleet mainiota viihdettä. En ole vielä päässyt lukemaan tätä kirjaa, mutta sen pitäisi tulla pian.

[Lachesis]

Kieltämättä alkaa vähän jännittää, millainen satsi sieltä on tulossa (tilasin omani adlibriksestä kuluneella viikolla). Nightrunner-sarjan vähiten lempikirjani on Shadows Return, jonka alkupuolella en meinannut tunnistaa päähenkilöitä ollenkaan itsekseen (itsikseen?). Siihen varmaan vaikutti pitkä kirjoitustauko sarjan keskellä, tässä uudessa kirjassahan sellaista ei ole ollut. Mikähän tässä osassa sitten mahtaa mättää, kun miljöönäkin on iki-ihana Rhíminee...

[Lachesis]

Nyt on Casket of Souls luettu, ja vähän vaisu olo jäi. Jotain jäi uupumaan, tarina ei oikein sytyttänyt samalla tavalla kuin sarjan aiemmat osat. Osasyy on ainakin omalla kohdallani selkeästi se, että kirjailija ei pannut päähenkilöitä kunnolla peliin. Lähipiirissä kyllä sattui ja tapahtui, mutta kunnon fyysistä, emotionaalista tai sosiaalista vaarantunnetta ei pääkaksikon osaksi siunaantunut, mikä vähensi sekä jännitysmomenttia että kerta kaikkiaan kiinnostavuutta. Myöskään heidän välillään ei oikein ollut sen paremmin kipinää kuin muitakaan jännitteitä, jotka sarjan aiemmissa osissa nimenomaan tekivät hahmoista niin kiinnostavia. Juonikin junnasi paikallaan, useammassa kohdassa ihan samalla lailla. Miljöö oli toki ihan ihku (jossain vaiheessa Rhiminee oli omassa fiktiivisten kaupunkien kärkikymmenikössäni), mutta kyllä ne kaikki ilotalot, velhopalatsit, slummihökkelit ja aatelisten salakomerot on jo kertaalleen nähty. Teatterimaailma oli kiva uutuus, mutta siihen olisi ehkä voinut paneutua vähän enemmän. Pääpiru oli toisaalta kiehtova kapistus, toisaalta vähän pikkukala Flewellingin aiemmin suosimiin maailmanvalloituspahiksiin nähden. Kaiken kaikkiaan odotin kyllä tältä kirjalta paljon enemmän.