Theonin tarina sai mut täysin riisuttua aseista. Pidin hänestä erittäin paljon A Clash of Kingsissä, ja myös hänen näyttelijänsä TV-sarjassa on osuva valinta ja vetää roolia sympaattisesti. Mielestäni hän ei ole koskaan ollut mikään pahis, okei, tappoihan hän sen sepän ja Luwinin, mutta mitä sitten. Häntä raastavat ristiriitaiset tunteet: veljeyden tunne Robb Starkia kohtaan, ja tahto osoittaa kykynsä isälleen ja todistaa olevansa Ashaa parempi. Hän valloittaa Winterfellin, mutta ei pysty pakottamaan itseään surmaamaan Brania ja Rickonia, ei edes heidän susiaan.
Myöskään mä en laske Theonia varsinaisesti pahikseksi, mutta hänellä on kyllä sen verran ikäviä luonteenpiirteitä ja tekoja kontollaan, että olen tavannut pitää häntä hyvis-pahis –jatkumolla enemmän pahispäädyssä. Tietysti Theonin tausta toisaalta Greyjoyna, toisaalta sotavanki/kasvatti-Starkina aiheutti hänelle ymmärrettävää hämmennystä omasta identiteetistä ja näin, mutta se ei anna oikeutusta niihin julmuuksiin, joita Theon päätyi tekemään aivan viattomille ihmisille. Yleinen empaattisuuden puute ja itsekorostuksen tarve ovat olleet osa Theonin persoonaa alusta alkaen, minkä takia mä en kyennyt kamalasti sympatisoimaan häntä, vaikka pidänkin Theonia ihan mielenkiintoisena hahmona. Siksi ADWD:n Theon-kappaleet olivatkin mulle kovin mieluisia, kun ne antoivat mulle syyn pitää hänelle peukkuja pystyssä :)
En ikinä vihannut Joffreya niin paljon kuin monet muut, kyseessä on kuitenkin vain hemmoteltu kakara, ja lisäksi hänen kuolinkohtauksensa oli niin kaamea, että hän sai minulta säälisympatiat.
Joffrey ei musta ole vain hemmoteltu kakara, vaan pahantahtoinen ja sadistinen pikkunilkki, joka kaikkien epäonneksi nousi liian vaikutusvaltaiseen asemaan. Ei hänen kuitenkaan olisi tarvinnut kuolla etenkään niin ikävällä tavalla kuin miten kävi, mutta joka tapauksessa mä säälin eniten siinä Cerseitä, joka joutui katsomaan voimattomana sivusta rakastamansa lapsen hidasta kuolemaa.
Tästä taistelun sijoittamisesta olen sitä mieltä, että Martinin ratkaisu oli hyvä. Eihän kriittistä Whispering Woodin taisteluakaan näytetty lainkaan A Game of Thronesissa, ja mielestäni se toimi hyvin.
Mä olen samaa mieltä sen suhteen, että WW:n taistelun kuvailu hoitui ihan hienosti, mutta siinä yhdelläkään osanottajalla ei tainnut olla POV:ia – Robb ei saanut sellaista missään vaiheessa ja Jaime vasta kolmoskirjassa. Näkökulmahenkilön puute on erinomaisen hyvä syy jättää väliin tarkat kuvaukset, mutta jos on mennyt antamaan useille kyseisellä alueella kyseiseen aikaan oleskelevalla hahmolle näkkärin, niin mihin sitä pitäisi käyttää, ellei merkittävien kohtausten kuvaamiseen ;) Plus kun ADWD:ssa tosiaan skipattiin myös pohjoisen taistelun kuvailu, niin vähän liikaa skippailua makuuni yhden kirjan loppuosassa. En toisaalta haluaisi myöskään seuraavaan osaan pelkkää taistelukuvausta taistelukuvauksen jälkeen, pelkkä Talvivaara riittäisi mulle hyvin :)
Olen kyllä tyytyväinen, että Brienne jäi henkiin. Toivottavasti hänen ja Jaimen kuvio ei mene entisestäänkin traagisemmaksi.
Briennelle ja Jaimelle mä toivon mahdollisimman paljon hyvää onnea ja menestystä, mutta sydän on kyllä kurkussa kaiken aikaa. Jaimen tulevaisuudesta en osaa arvailla paljon mitään – olettaisin kyllä, että hän pysyy hengissä niin kauan että ehtii tapaamaan Danyn – mutta Brienne todennäköisesti joutuu piakkoin puntaroimaan valanrikkomisen ja välittämänsä ihmisen pettämisen välillä, mikä hänen korkealla moraalillaan ei varmaankaan ole mikään helppo juttu.
Säästelevän?! Luitko kenties A Storm of Swordsin, jossa hänen täytyy kääntää selkänsä perimmäisille arvoilleen ja veljeskunnalleen, ja jossa hänen täytyy sisällään käydä kamppailua kahden armeijan ja lojaliteetin välillä, ja jossa hän rakastuu, ja joutuu hetimiten taistelemaan rakastamaansa naista vastaan, ja menettää tämän? Ja on jatkuvasti kuolemanvaarassa?
Suurin ongelma Jonin tarinankaaren kohdalla (ennen ADWD:ta) mulle oli, että Martin käyttäytyi mielestäni vähän curling-vanhemman lailla ja pyyhki pois Jonin polulta liian hankalia tilanteita. Ehkä jossain toisessa tarinassa en olisi vastaavaan kiinnittänyt niin paljoa huomiota, mutta kun ASOIAF:issa on sen verran muita hahmoja, jotka eivät saa yhtä edullista kohtelua, niin tällaiset onnekkaammat yksilöt sitten tökkäävät enempi silmään. Kysymys ei ole ainoastaan siitä, mitä kaikkea he saavat vastaansa, vaan miten he itse henkilöinä toimivat ja että muodostuuko heille teoistaan jotain jatko-ongelmia.
Mielestäni vallitseva linja Jonin kohdalla oli se, että hän ei juurikaan joutunut ns. pistämään itseään likoon, vaan suuren osa vaikeista tai epäilyttävistä päätöksistä/teoista teki joku muu hänen puolestaan. Oikeastaan ainoa kerta (jonka tähän hätään muistan), jolloin Jon teki jotain hurjaa, oli kun hän Nedin kuoleman jälkeen päätti ryhtyä valapatoksi ja lähti menemään Robbin luo. Mutta tilanne ratkesi kaikin puolin onnellisesti, kun Jonin ystävät hakivat hänet saman tien takaisin ja pomokin suhtautui ymmärtäväisesti kuultuaan jutusta. Myöskään se, kun Jonista tehtiin Mormontin palvelija hänen haluamansa sijaan ei ollut mikään katastrofi, koska aseman tarkoitus oli valmentaa Jon ottamaan itse Muurin herruus jonain päivänä. Ja vaikka Jon päätyikin sisätyöhön, hän silti sai nopeasti myös tilaisuuden päästä mukaan partioretkelle. Kun Jon sitten seikkailujensa jälkeen palasi Muurille, hän nousi aika sukkelaan ylikomentajaksi (joskin vähän oli vankilassa istuskelua ja muita ongelmia, mutta Jonin onneksi Stannis tuli pelastamaan tilanteen). Martinin kunniaksi täytyy silti sanoa, että Jonin nousu ei ollut mikään läpihuutojuttu, sillä ilman Samin keinottelua Jonia ei olisi valittu. Mutta tuossakin oli Jonin kannalta se juttu, että hänen ei tarvinnut itse alentua minkäänlaisiin säätämisiin, vaan Sam hoiti homman hänen puolestaan ja vieläpä oma-aloitteisesti.
Vastaavasti silloin kun Jon joutui surmaamaan Qhorinin ja väliaikaisesti hylkäämään veljensä Muurilla, ne eivät olleet asioita, joista Jonia voisi pitää vastuullisena, vaan määräyksiä ylemmältä taholta. (Joskin sen voin myöntää, että lojaalisuuden pohtiminen villien ja veljien välillä aiheutti kyllä Jonille päänvaivaa.) Niinikään suhteeseen ajautuminen Ygritten kanssa lähti siitä, kun Ygritte otti aloitteen ja kiristi Jonin mukaan. Eli Martin järjesti Jonille heilan niin, että Jon ei "menettänyt kunniaansa", sillä valan rikkominen tapahtui suuremman hyvän puolesta, eikä Jonia pahemmin (jos ollenkaan? en nyt muista) dissattu jälkikäteen teostaan. Ygritten surmaaminenkin oli asia, jonka joku muu teki Jonin puolesta. Tarkoitan tällä siis sitä, että Jon ei tappanut Ygritteä (eli ei syyllisyyttä tästä), mutta Ygritte kuitenkin poistui siististi näyttämöltä sitten kun lemmitylle ei enää ollut tarvetta, vaan hänen olemassaolonsa olisi itse asiassa saattanut osoittautua aika ongelmalliseksi.
Ja tuo jatkuva kuolemanvaara... eikös se päde aika lailla muihinkin hahmoihin (paitsi niihin, jotka ehtivät jo kuolla)?
Varysin tavoitteiden paljastuminen
Mulla on nyt sen verran aikaa kulunut jo ADWD:n lukemisesta, etten enää muista läheskään kaikkea, mutta Varysin loppupaljastukset tuntuivat musta vähän oudoilta. Mä en oikein saanut itseäni ymmärtämään, miten Varysin aiemmat toimet Danyn suhteen natsaavat hänen Aegon-projektiinsa. Tai miten ylipäätään Varys onnistui järjestämään Aegonin selviämisen lahtauksesta. Ottaisin valistusta vastaan :)
