Anne Leinonen: Valkeita Lankoja - Huomenlahja (5)

[Nyna]

Tämän novellin lukeminen aloitetaan 22.2.

[Vaahtera]

Minulla ei ole kyllä näistä enää mitään kritiikkiä esitettävänä. Pidin tästäkin.

Elämäänsä pettynyt mies uhrautuu yhteisön hyväksi ja sukunsa kunniaksi teleportaation koekaniinina, huisaa! Novellissa tosin menee pitkään, ennen kuin lukijalle selviää, että uhrautumisessa on kyse jostain oikeasti hyödyllisestä (tai edes yrityksestä). Aluksihan sitä arvelee, että kyse on vain jostain veriuhrista, oudosta tavasta tai rituaalista tai ehkä jopa jostain liikakansoitukseen liittyvästä.

Pidin kovasti viipyilevästä tunnelmasta: harkituista lahjoista, katkerista ja turhan suorista kommenteista läheisille, vimmaisesta ihastumisesta ihanaan tuntemattomaan naiseen, pelosta ja pakokauhuisesta elämänhalusta viime hetkellä. Päähenkilön taustaa ja koko siirtokunnan historiaa oli kuvattu lyhyillä viittauksilla, jotka kertoivat ytimekkäästi paljon asioita ilman laveita selostuksia. Japanilaistyylinen arvomaailma ja tapakulttuuri viehätti.

Sitten oli vielä Osiris-myytti ja kuolemanjälkeinen elämä. Kuolemaan asennoituneen miehen yllättää aineellistuminen pimeälle ja mutaiselle planeetalle, kuin jonkinlaiseen Tuonelaan. Mikään paratiisi paikka ei tosiaankaan ole eikä pelastusta luvata myöskään kotimaailman asukkaille, joiden uhkaavasta tuhoutumisesta maailmankaikkeus ei välitä pätkääkään. Aika lohdutonta.

Uudelta planeetalta löytyy kuitenkin kumppani, joka on tosin hyvin toisenlainen kuin haaveiden salaperäinen, kaunis ja siro nainen. Manzab-puun siemenkodan muotoinen solki saa nämä avaruuden pakolaiset ja planeettansa ainoat ihmiset lisääntymään karuista ja epäedullisista olosuhteista huolimatta ja tuo näin toivoa ja sisältöä heidän elämäänsä. Ehkä se onni elämään löytyi sittenkin?

[Murzim]

Minun ajatukseni menivät aika lailla samoja linjoja kuin Vaahterankin. Tunnelma oli mukavan rauhallinen, ja siirtokunnan japanilaistyyppinen ympäristö oli kiinnostava. Minäkin luulin pitkään, että Anarai oli joutumassa vain veriuhriksi, ja uhrauksen oikea tarkoitus heitti novellin taas uudelle tasolle, vaikkei alkukaan huono ollut.

Novellin lopulla Anarain silmät ikään kuin aukeavat, hän näkee koko maailman; siirtokuntaplaneetalle jäävät ovat edelleen sokeita, mutta koska heillä ei kuitenkaan ole toivoa, ei heidän silmiään kannatakaan avata, he vain tajuaisivat tuhonsa. Anarai sen sijaan on saanut elämän, todellakin löytänyt onnen. Kokonaisen planeetan tuho on siis kontrastissa yhden ihmisen uuden, paremman elämän kanssa. Hmm. Aika hyvä.