Anne Leinonen: Valkeita Lankoja - Kerran Gotlannissa (2)

[Nyna]

Tämän novellin lukeminen aloitetaan 1.2.

[Murzim]

Tässäpä oli aika hämärä punos henkilöitä ja mitä ilmeisimmin henkiäkin. Tunnelmaa riittää tässäkin, ja Marin väljähtynyt seurustelusuhde ja ihastuminen Evaan oli kirjoitettu hyvin. Kiven arvoitukseen en kuitenkaan saanut logiikkaa; asuuko kivessä myös Eva, vai vain jokin paha henki? Miksi Eva otti väärän kiven mukaansa, miten hän ei muka huomannut sitä? Mistä Eva tulee, jos hän ei asukaan kivessä? Ei kai hän nyt ainakaan todellinen voinut olla? Onko hänkin ollut ötökän uhri?

Jotenkin olisi paljon helpottavampaa ajatella vain, että Mari on sairastunut skitsofreniaan ja Eva on todellinen henkilö mutta välillä Mari näkee hänet sielläkin, missä hän ei ole, ja ötökkä on pelkkää kuvitelmaa.

[Vaahtera]

Tämän novellin myötä tuli kieltämättä vähän sellainen olo, että ehkä on parempi vain keskittyä tarinan tunnelmaan kuin yrittää ratkaista arvoitus aukottomasti... 

Mari kertoi heittäneensä kiven pois jo Gotlannissa, mutta silti se päätyi hänen taskuunsa. Hämmentävää oli tosiaan se, että oli ikään kuin kaksi Evaa: se jonka kanssa Mari jutteli ja se, joka vaani anorakissaan koiran kanssa. Gotlannin sielu, joka puolustaa maataan vaikka millä keinoin... Antti ei kylläkään uhannut Gotlantia, vaan ainoastaan Marin onnellisuutta (ja siitäkin voi miettiä oliko syy yksin Antissa...) Jotain Gotlannista nyt selvästi Marin mukana tuli, jotain mikä sai hänet tekemään raa'an verityön ja näkemään harhoja, vaikka hän aluksi väitti ettei mikään yliluonnollinen paha voisi saada häntä sellaiseen.

Jotenkin tuntuu, että kivi/Eva toisaalta pyrki koko ajan varoittamaan Maria ja toisaalta taas lupasi hänelle tukea ja apua ja sai hänet kuvaamaan/kuvittelemaan suhteensa Anttiin paljon todellisuutta kauheammaksi. Eli ehkä Marilla oli skitsofrenia mutta niin tuntui olevan kiven sielullakin!

Mielenkiintoinen tarina!

[Hiistu]

Rakkaustarinana tämä ei oikein puhutellut. Nopea lomaromanssi ja hetken huuma vielä menivät (vaikka lievästi Marin äkkinäistä kurssinmuutosta ihmettelinkin hänen mainittaessa suudelleen aiemmin vain miehiä ja oman ukonkin sitten löytyessä kotisohvalta), mutta kun käytännössä toisille treffeille valmistautuessa alettiin kaivamaan perhealbumeita esiin ja muutenkin tunnuttiin olevan täysin varmoja auvoisen yhteisen loppuelon koittamisesta.. Evan poistuttua oikeaksi uskomansa kiven kanssa epäilin, ettei hän ollutkaan oikeasti niinkään kiinnostunut naisesta vaan sittenkin vain siitä murikastaan. Samoin Marin oikeaksi motiiviksi ajattelin todellisen rakastumisen sijaan halua saada vaihtelua omaan väljähtyneeseen parisuhteeseensa. Jossa siinäkin omat sympatiani olivat enempi Antin puolella viimeistään Marin uskotellessa miehen lyöneen häntä. (Miusta tulisi hyvin masentava parisuhdeterapeutti..)
Onneksi tämä ei pelkäksi rakkausjutuksi jäänytkään, vaan mukana oli vallan kiitettävä määrä mysteeriä pureskeltavaksi.

Sitä minäkin pähkäilin, että saiko kivi tai sen kirous aikaan Marin käytöksen, mutta lopulta tyydyin siihen ajatukseen, että hänen Gotlannissa kuulemansa tarinat vain toimivat polttoaineena sairaalle mielelle.
Evan kohdalla kallistuin sille kannalle, että Gotlannissa hän oli ollut aito ihminen ja siitä lähin pelkkää kuvitelmaa. Tai ainakin Marin Suomessa päivisin kohtaama Eva oli hänen oman mielensä tuotosta, joka tuntui edustavan Marille kaikkea sitä, mistä hän koki jäävänsä Antin kanssa paitsi ja myötäilevän Marin omia mielihaluja. Mutta se unissakin esiintynyt vihertakkinen, se varoitteleva, tuntui lopultakin jotenkin aidommalta... . Ja elikö kivessä sitten Gotlannin sielu vaiko Evan sielu vaiko peräti Evako oliko Gotlantiko...
Oikeastaanhan on vallan mukavaa ja ihailtavaa, että kirjailija saa sotkettua toden ja mielikuvituksen näin täydellisesti. Kunhan näin lukijana vaan malttaisi tosiaan olla vaivaamatta sillä päätään. 

Vaikka koiranaisen ilmaantumisista tajusinkin, ettei Marilla todellisuudentaju aina ihan skarppina ollutkaan, tuli naisen lopullinen hulluus silti yllätyksenä. Välinpitämätön suhtautuminen murhan jälkeen oli hyytävää ja koko, hienosti kuvatun, koppakuoriaismorfoosiselityksen vain harhaksi paljastava murhaveitsi mainittu mukavan ohimennen. Hetkeksi Mari olevinaan valokuvia katsoessaan havahtui todellisuuteen, muttei sitten kuitenkaan laittanut yhtään hanttiin lohdullisille harhakuvalleen, jonka selittämätön ilmaantuminen paikalle kieli sekin hulluuden puolesta.

[Dyn]

Edellisten tulkintoihin on paha enää hirveästi lisätä... Itse pidin mukavana iltalukemisena (hämmentävän hyvänpituinen novelliksi, ihan tosi), mutta ajatustasolla anti jäi sitten heikommaksi. Kuvion voisi käytännössä selittää auki Marin hulluudella, joten mitä spefiä siinä enää on? Gotlannin kuvauksesta pidin.

Jälkivaikutelmana en voi kuin olettaa, että Eva on Gotlannista kiven mukana seurannut eräänlainen paholaishahmo, joko Marin hulluuden tuotetta tai sitten aito ja päinvastoin hulluuden aiheuttaja. Novellista on aika vaikea saada otetta, kerrontapuolellakin tapahtumien nopea eteneminen olisi ehkä ollut hyvä selittää rivien välissä: olisi lisännyt uskottavuutta. 

[Xariel]

Hui. Tämä oli hieman karmiva tarina, joka tuntui loppuvaiheessa vihjaavan hiirenhiljaa ja salaperäisesti kammottavaan loppuun, mutta toivoin oikeastaan loppuun asti ettei kaikki menisikään niin pahaksi kuin ne lopussa menivät.

Ja hieno novelli. ^^