Anne Leinonen: Valkeita Lankoja - Rusakko (2)

[Nyna]

Tämän novellin lukeminen aloitetaan 1.2.

[Hiistu]

Tykästytti.

Tulin lopulta siihen tulokseen, että pidin tavasta, jolla miehen mahdolliseksi henkilöllisyydeksi heti kättelyssä paljastettiin tytön kuolleeksi uskoma isä. Tälle asialle lukija sitten saikin vahvistusta tasaisesti koko lopputekstin ajan ja loi mukavaa tunnelmaa tarinaan tytön ja omituisen miehen kohtaamisista metsässä. 

En tiedä, oliko Piia sitten kovin pieni isänsä kadotessa tai sitten isä oli muuttunut vuosien aikana todella paljon, vai miksei muka häntä täysin varmuudella tunnistanut… Arveli kuitenkin isäkseen ja tupakan hajusta jne. oli tunnistavinaan, muttei ilmeisesti olut aivan varma, sillä olisihan hänen luullut… jotenkin kai enempi innoissaan siinä tapauksessa olevan.

Lapsikertoja tuli selkeästi tekstistä ilmi. Vilkas mielikuvitus peikkoineen päivineen mahdollisti sen, ettei metsässä majaileva mies tuntunut mitenkään tavattoman oudolta vaan sekoittui luontevasti itsekin vähän satuhahmon kaltaiseksi metsänasukiksi. Rusakko-nimen keksiminen sinälläänkin oli myös näppärää lapsen logiikkaa ja sopi hyvin siihen, miten mies oli kuvailtu. Varsinkin miehen ja Piian äidin kohdatessa ja yllättyneen miehen ollessa valmiina "pinkaisemaan pakoon", tuli mieleen aivan säikähtänyt eläin.

Hämärän peittoon itselleni jäi, mitä Rusakko lopulta oli metsään kätkenyt. Ilmeisesti ainakin ruumiin, johon Piian löytämä luu kuului? Se selittäisi, miksi poliisit häntä etsivät ja miksei Piian äiti halunnut itse tai tyttärensä olevan missään tekemisissä miehen kanssa. (Luulöydös ainakin asetti kyseenalaiseksi sen mukavan ja leppoisan kuvan, joka kertojalle ja siten myös itselleni oli miehestä syntynyt. Mitenkään pahana henkilönä en häntä silti pysty mieltämään, surullisena vain.)
Mahdollinen kätketty ryöstösaalis, joka kai oli se isän lupailema lahja ja etsintöjen kohde, jäi kuitenkin arvailujen varaan. Samoin se, palasiko Rusakko mahdollisesti seuraavana kesänä tai palasiko tyttö metsään, vaikka lausahdus "Jotenkin minusta tuntui, että Rusakko oli mennut menojaan, etten enää ikinä näkisi sitä missään" aika lopullisen vaikutelman asiasta antaakin.

[Vaahtera]

Tämä kertomus jäi minulle ensi lukemalla vähän avoimeksi, joten piti tehdä muutamista kohdista tarkentavaa uudelleenluentaa ennen kuin sain oman tulkintani aikaiseksi. Näytän ajatelleen ainakin novellin loppuosan aika eri tavalla kuin Hiistu.

Ensin nimittäin luulin, että Piian äiti oli niin suuttunut tyttärelleen ja metsän miehelle, että retuutti tytön heti pois metsästä eikä puhunut miehelle mitään. Uudelleen tutkittuna huomasin, että hän ei edes katsonut mieheen eikä reagoinut mitenkään tämän läsnäoloon tai puheisiin. Marjaanan retuuttaessa tytärtään pois metsästä, takaa kuului kovaa rytinää ja yhtäkkiä mies odottikin heitä kotitalon lähellä.

Päädyin siis itse siihen tulokseen, että Rusakko oli jo kuollut mies, aave. Ehkä hän ei tiennyt olevansa kuollut, kun ihmetteli miksei löydä ulos metsästä. Ehkä hän etsi rahakätköään, mutta löysikin oman hautansa. Luulen, että rahat olivat Marjaanalla jossain tallessa, kun Piialle kuitenkin saatiin hankittua tarpeen vaatiessa uusia vaatteita, yms. Kuvittelen myös, että Marjaana ei nähnyt miestään metsässä, vain Piia näki tämän. Marjaana tiesi, missä miehen hauta oli, ja oli siksi niin järkyttynyt, kun Piia vei hänet juuri sille paikalle ja kertoi nähneensä siellä miehen. Itsehän Marjaana marjastikin ihan metsän muissa osissa. En sitten tiedä, oliko Marjaanalla jokin osuus miehensä kuolemaan.

Ihan alussa Piia keitteli jotain taikajuomaa, johon äiti ei kovin suopeasti suhtautunut. Leinikit ovat myrkyllisiä ihan oikeasti. Oliko Piia oppinut taikajuoman teon jostakin, vai oliko kyseessä vain viaton leikki?

Jos Rusakko oli perinteinen haamu, hän ei kyllä olisi tarvinnut ruokaa, jota Piia hänelle vei. Hmmm... 

Aika lähellä realismia tämäkin juttu kyllä oli, ei mitään lohikäärmeitä vieläkään. 

[Hiistu]

^ No pahus, tämän takia kannattaa roikkua lukupiirissä.    Tuo selitys tosiaan sopisi tarinaan ja tekee siitä jopa entistä kiintoisamman.

Naapureiden huomauttelut ajattelin vain niin, että he poliisien tavoin epäilivät isän olevan yhä hengissä ja mahdollisesti avustavan perhettään. Äidin käytös metsässä kieltämättä kummastutti vähän, mutta tulkitsin sen vain helpoimman kautta eli samoin kuin Piia, ettei äiti halunnut huomioida miestä. Noitumisväitteelle en sitten keksinytkään enää mitään selitystä.
Täysin kuviteltu Rusakko ei voinut kuitenkaan olla. Opettihan hän Piiaa tekemään pajupillinkin, jonka äiti sitten tunnisti, eivätkä Rusakon puhumat asiat vaikuttaneet siltä, että tyttö olisi voinut niitä kaikkia itsestään tietää tai keksiä. Eli ilmeisesti kyseessä varsin aito kummitus kuitenkin.

[Vaahtera]

En minäkään ajatellut että Rusakko olisi kuviteltu, vaan että Piian äiti ei ehkä nähnyt sitä. Tai sitten ei halunnut nähdä.

Mutta jos mies oli haamu, en kyllä oikein ymmärrä, miksi se olisi syönyt (ruokaa hävisi) ja miksi se olisi ajan mittaan laihtunut. Eivät kai aaveet laihdu?! Ehkä siis jonkun pitäisi esittää vielä parempi vaihtoehto sille, mistä tässä nyt oikein olikaan kyse.

Siitä olen samaa mieltä, että Rusakko oli mainio nimi miehelle. Jo alussa, kun Piia näki miehen kaivamassa kuoppia ja toisinaan seisahtumassa kuuntelemaan, tuli ihan puuhissaan tonkiva kani mieleen. (Itse olen kuluneen vuoden aikana nähnyt enemmän kaneja kuin rusakkoja.)

[Murzim]

Minun alkuperäinen tulkintani oli jossain Vaahteran ja Hiistun välissä - uumoilin kyllä, että mies oli jonkinlainen aave (tosin minäkin ihmettelin laihtumista), mutta en hoksannut ettei Marjaana luultavasti tosiaan nähnyt häntä lainkaan.

Muitten ihmisten suhtautumisesta ajattelin, että Marjaanan mies on tehnyt jonkin rikoksen, ryöstön, ja nyt kuiskitaan Marjaanan osallisuudesta - ja ehkä jonkinlainen arveluttavan naisen mainekin on tullut kotisiivoojan työn ja yksinhuoltajuuden kylkiäisenä. Joka tapauksessa, menneisyys painaa Marjaanaa taakkana, jonka alla hänen on lastaan kasvatettava päivästä päivään.

Novellin alussa oli vahva piilotettujen kauhujen tunnelma, ja arvelinkin, että metsään olisi haudattu ruumis; tytön peikkokuvitelmien takana tuntui olevan oikeita kauhuja. Kun keskivaiheilla näytti, että kyse onkin vain ryöstösaaliista, tuntui tunnelma aivan hitusen väljähtyvän alkuun verrattuna. Kuitenkin vain hitusen, jännitettä kyllä säilyi vielä.

Lopussa olin vähän pettynyt, kun ei selvitetty hieman selkeämmin, mitä metsässä oikein oli tapahtunut - tai kun siitä ei itse asiassa kerrottu mitään. Oliko ryöstösaalis tosiaan olemassa? Oliko Marjaana itse kolkannut miehensä saadakseen saaliin? Vai mitä oli tapahtunut? Tuntui, että koko tarinaa ei kerrottu. Samanlainen pettymyshän oli myös ensimmäisessä novellissa, jossa ei kerrottu, mitä järvessä oikein oli; Mestariseppä-novellissa sen sijaan tarina oli kokonainen. Kyllä minun puolestani joitain lankoja aukikin saa jättää, eihän Mestarisepässäkään kerrottu kuinka vallankumouksen kävi, mutta keskeisiin kysymyksiin pitäisi minusta vastata.

Erittäin hyvä novelli tämä oli silti - Leinosella on kyllä aivan upea mielikuvitus ja kyky kehittää tarinoita ja henkilöitä.

[Dyn]

Minulle jäi vähän sellainen olo, että novelli oli tarkoitettu pelottavaksi (ja ahdistavaksi?), muttei ollut sitten kumpaakaan. Lattea fiilis. Lähinnä hämää, että lapsi Piia on ilmeisesti hyvin nuori, neljän tai viiden (jos joku rivien väleistä tai muuten läheltä lukija bongasi iän, saa kertoa) ja tekee silti sekä hämmentävän tarkkoja havaintoja että selkeitä lapsenomaisia havaintovirheitä. Jälkimmäiset pelastavat muuten uskottavuuden, mitä kertojaan tulee. Lisäksi tässä on myös jonkinlainen ulkopuolinen kertoja, mikä hämäsi ainakin minua aika lailla... näkökanta kun hyppää parissa kohtaa varsin kauas Piian maailmasta.

Mitä tulkintaan tulee, monenkirjavat. Jos mies metsässä oli aave ja Piian isä, lähinnä tulee mieleen Marjaanan murhanneen miehensä ja olevan muutenkin kaiken pahan alku ja juuri. Liian helppo tulkinta? Joo. Ilmeisesti taustalla on paljon monimutkaisempi kuvio, josta Piia lapsena ei tietenkään pääse selville. Lukijan pitäisi nähdä lapsen maailmaa syvemmälle ja laajemmalle, tai jotain.

Toisaalta, ollut on mennyttä, onko novellin tarkoituskaan selvittää taustojaan? Kertoja-lapsi jo sinällään avaa temaattisen tulkinnan, jotain kaunojen välittymisestä seuraaville sukupolville, pelkojen kestävyydestä. Kuten sanottu, tästä on todella vaikea saada otetta. Kun hätkähdyttävyyttäkään ei suuremmissa määrin ole, lopputulos vähän plösähtää. Harmi sinällään.