Sankarin saaga - Osa VI 5.8.2008

[Knox-setä]

Rakkaalleni, ilman sinua en jaksaisi taistella näitä laumoja vastaan.
______

Ne murtautuvat läpi

Se rysähti vasten portteja. Mikä se oli, sitä en tiennyt kivimuurien takaa. Linnoituksemme oli pieni, kenties vain yhden legioonan, kolmetuhatta soturia, puolustama sivulinnoitus sarghuiden barbaarikansan hyökkäyksiä vastaan. Ja sarghuiden tähti oli laskenut, joten niistäkään ei ollut enää mitään uhkaa meille eikä näille hiidenpirulaisille. Silti ne mursivat porttejamme joko magialla tai muurinmurtajilla.

Olin portinvartiopäällikkö tässä kivisessä linnoituksessa. Linnoituksemme oli jaettu kahteen osaan, ulompi ja sisempi linnoitus. Jos ne halusivat vain pitää meidät poissa tieltään, niille riittäisi vallata ulompi linnoitus. Jos ne puolestaan halusivat meidät vain hengiltä ja oman linnoituksen maastamme, Radhishinistä, me kaikki kuolisimme. Olin yksi neljästä portinvartijaupseerista; meitä oli yksi porttia kohti, joista kolmea oltiin tietojeni mukaan murtamassa. Tilanne oli ennennäkemättömän vaarallinen; Radhishin ei ollut koskaan kohdannut vastaavaa hyökkäystä näin pieneen linnoitukseen. Ainakin kymmenentuhatta ulvovaa hiittä.

Pääportin upseerina olin se, joka saisi luultavasti johtaa portin puolustustaistelua ellei sitten linnakkeen ylikomentaja ottaisi sitä kunniaa itselleen. Arvelin pääportin kestävän korkeintaan viisi minuuttia. Viisi minuuttia on lyhyt aika maailmankaikkeuden kannalta, mutta siinä ehtii ajatella paljonkin kaikenlaista.

Rukoilin jumalaltani, jonka nimeä typerän papiston mukaan ei sovi yhdenkään maallisen säädyn edustajan kuulla, että minulla olisi urheus seistä linjassa valaen miehiini urheutta ennen kuin kuolisin. Tehtävämme oli myös puolustaa linnakkeen talleja, jotka olivat pääportin lähistöllä, että edes joku pääsisi pakoon kertomaan asiasta eteenpäin.

Kun olin päättänyt rukoukseni ja nuo mietelmäni porttiin tuli toinen paha halkeama, korkeintaan kolme minuuttia aikaa valmistella tuhannen miehen joukkioni taisteluun viidentuhannen hiisikirkujan laumaa vastaan.

”Miehet Radhishinin ja linnoituksen Baldrein, valat vannoitte linnoitukselle ja maalle! Nyt on aika koettaa miehuutenne historiamme suurimmassa koetuksessa, sillä konsanaan ei ole näin suuri armeija tätä linnoitusta uhannut. Me emme saa kaatua, meidän on selvittävä taistellaksemme huomenna! Gorghai, sinä suojelet talleja”, komensin yhtä aliupseereistani, jolla oli hallussaan sadan soturin joukkio. ”Loput taistelevat portilla kanssani. Tehtävämme on sinnitellä riittävän kauan, että saamme vähintään yhden miehen läpi saartorenkaasta!” Karjuin miehille. ”Jos tämä on kuolinpäivämme, muistakoot hiidet sen päivänä, jolloin ihmiset taistelivat! Olkoon tämä päivä, jona meistä kaikista tulee legenda ikiajoiksi jumalamme pitoihin!”

Portti sai iskun jälleen. Korkeintaan viisi iskua ja portti murtuisi, kenties minuutti tai kaksi. Ajatukseni kääntyivät rakkaani puoleen silloin. Waelyn… Waelynin takia minun oli taisteltava kovempaa kuin koskaan ennen. Portit olivat jo lähes murtuneet. Rukoilin Waelynille jumalan suojelusta näitä pikkupiruja vastaan ja samassa portti murtui rysähtäen kiviselle kentälle.

”Rakkaidemme puolesta!” karjahdin, kun hiisien hyökkäystorvet alkoivat mölytä rumasti. ”Waelyn!” Kiinnitin kilpeni oikeaan käsivarteeni ja tempaisin sotatapparani vasempaan. Oli aika elää ja aika kuolla, mutta nyt oli aika tappaa.

[Eldrano]

Hmm, lyhyt. Ei huonolla tavalla lyhyt vaan juuri sopivan lyhyt, nostatti mieleen suuret Sormusten herra taistelut. Jätit ikävällä tavalla lukijan odottamaan seuraavaa osaa, joka sekin on hyvä taito. Aihe on toki hieman kliseinen ja niin edelleen, mutta kyllä itse ajattelin ainakin lukea seuraavan osan.

Kielioppiin en aio puuttua sen kummemmin, en tiedä oliko virheitä vai ei, koska en niitä itse tunnista. Ehkäpä joku viisaampi ja parempi ihminen voi sen minun puolesta tehdä.

Kirjoittele lisää pian.

[Warriorgirl]

Kielioppiin en puutu minäkään, koska en todellakaan löydä kielioppivirheitä edes omista teksteistäni.

Hiukan lyhythän tuo oli, mutta ennemmin kirjoittaa lyhyt ja laadukas teksti kuin pitkä romaani jossa ei ole lainkaan sisältöä. Ja sisältöä tässä pätkässä tosiaan on, se ei ole huono juttu, ei suinkaan. Mietin vain mihin ovat jääneet kuvaukset ympäristöistä. Kerroit kyllä millainen linnake on, mutta sen ympäristöstä et kerro mitään. Onko ympärillä tasankoa, vuoria vain kenties jotain ihan muuta, siitä et kerro lainkaan. En tiedä oliko tarkoituksellinen valinta jättää kertomatta ympäristöstä. Halusitko kenties antaa lukijalle mahdollisuuden sijoittaa tarina juuri selaiseen ympäristöön kuin hän itse haluaa, vai jätitkö kuvaukset pois selkeyttääksesi tekstiä.

Mutta tämä on vain minun mielipiteeni, joku toinen voi olla sitä mieltä ettei kuvauksia kaivata lainkaan. Toimiva teksti ja hyvää kerrontaa. Mukava lukukokemus, odotan innolla lisäosia.

[Dunarthon]

Yllätyin ihan tämän tekstin laadusta. Ei millään pahalla, mutta siitä on niin kauan kuin luin edellisen kerran tarinaasi ja taso ei silloin ollut kovin kehuttava. Kehitystä on selvästi tapahtunut. Itse tarinaan:

Minua jäi ärsyttämään, että tämä loppui tällaiseen kohtaan. Lisää olisi toivottavissa piakkoin. Kielioppivirheitä en löytänyt, en tosin etsinytkään. Mukava olisi vähän tietää, millaiseksi kuvaat tämän puolustuslinnakkeen, mutta eiköhän siihenkin päästä ajallaan. Mukava tekstinpätkä, joka antaa ajattelun aihetta ja toiveita hyvän jatkon suhteen.

Plussaa myös siitä, ettei ole kyse tällä kertaa miljoona-armeijasta, joka ryskii portteja vasten.

[Mirja Fell]

Sujuvaa kerrontaa, mutta pituutta ehkä saisi olla lisää. Osa I  -  eli saadaan jatkoa? Jos, niin minä ainakin haluan lukea jatkon 

Laadultaan loistava, ja kysyn tässä minäkin: oliko tarkoitus että jätit kuvailun pienelle? Mutta, hienoja nimiä ja minäkertoja oli persoonallinen.

Ehkä saattaa olla kliseistäkin, mutta tällaisista kliseistä minä pidän ^^

Knox, olet hyvä kirjoittaja.

[Knox-setä]

Tiedetään, tiedetään, olin ilkeä, kun jätin tuollaiseen kohtaan tarinan. Ja pahoittelen internetyhteyteni aiheuttamaa vuorokauden viivästystä tarinani toisen osan julkaisussa. Dun, tunnet minut liian hyvin, mutta toisessa osassa kuvaillaan taistelun kulkua, joten miljoona-armii ei tule kysymykseenkään. Tunsin kyllä pienoista houkutusta. Mutta Radishin ei ole valtavan mantereen merkittävä keskipiste. Se on pieni manner, ehkä Austraalian kokoinen, missä tämä tarina tapahtuu. Warre, Eldrano ja Mirja, kiitokset teillekin kommentoinneistanne, toivon teidän jatkavan sitä. Mirjalle vielä erityiset kiitokset kehuista.

Toinen osa on omistettu Iivarille, vaikket aina vaikuta nerolta, olet silti ainoita, joita pidän itseni tasoisena, älykkyydessä. Iivarille, nerolle ja moderaattorille, joka soi minulle luvan julkaista kahta jatkotarinaa samanaikaisesti.

Olkaa hyvät.
_____

Osa II:
Kun portti murtuu...

Ja näin me ja ne, kaksi armeijaa rysähdimme päin toisiamme kaikella painollamme, mikä paiskasi hiidet taaksepäin ja peräännyimme hieman. Muurilta heitettiin alas viimeiset palavat piet ja kuumat öljyt, mikä aiheutti vastustajien eturiveissä lievästi sanottuna valtaisaa paniikkia.

Jaoin joukkoni aliupseereiden mukaisesti ja hyvin pikaisesti kolmeen erilaiseen hyökkäysmuodostelmaan; vasen laita falangiin, oikealaita hyökkäyskolmioon, jotka hyökkäsivät ja itse johdin portille jäävää puolustusympyrää. Tiesimme kaikki, että kuolemme suurella todennäköisyydellä, joten käytimme ennenkuulumatonta taktiikkaa. Aliupseerit olivat vaatineet minua jäämään puolustusympyrän komentoon, etten kuolisi ensin. Se luultavasti söisi valtaosasta meidän miehistämme miestä aika tavalla. Komentajan kuolema on aina paha.

Sitten kuulin torven, mikä tarkoitti, että toinenkin portti oli sortunut. Lähetin varmistukseksi sanan asiasta Gorghaille, joka oli käskyjeni mukaisesti talleja puolustamassa. Sitten minulle tuotiin sana, että hyökkäyskolmiomme oli murrettu ja eloonjääneet olivat kolmessa puolustusympyrässä, jotka olivat äärimmäisen tiukassa paineessa. Laskelmieni mukaan pääportille oli hyökännyt viisituhatpäinen hiisilauma ja meitä oli ollut portilla vaivainen tuhat.

Saamieni raporttien ja omien laskelmieni mukaan kolmiomuodostelman jäänteet varmistaisivat hiisien määrän putoamista kaikkiaan tuhannella ja itse menettäisin siinä kolmesataa hyvää miestä. Liikaa. Yhdenkään hiisiarmeijan ei pitäisi pystyä vastaavaan maailman kurinalaisimman armeijan heikointakaan yksikköä vastaan, ellei… Pyyhkäisin ajatuksen heti mielestäni, kunnes sain raportin falangista. Kuolleita viimeistä myöten vietyään vain tuhat hiittä mukanaan. Joku oli opettanut hiisille meidän strategioitamme tai joku radishinlainen luopio oli hiisijoukossa. Katselin lopputulosta, mihin oli käytetty soveltavaa strategiaa ja päättelin luopion olevan joukon johdossa. Nyt meitä oli kolmesataa ja tallien sata miestä kohtaamassa kolmeatuhatta edestä ja ties kuinka monta selustasta. Silloin tein ratkaisuni.

”Gorghai! Tuo kolmesataa ratsua ja tule itsekin miehinesi mukaan. Me murtaudumme läpi ja pyrimme pakoon!” karjuin parhaalle aliupseerilleni. Määrään sata kokeneinta miestäni pitämään linjan ja portin, kunnes olisimme valmiita rynnäkköön joukon läpi. Gorghai toi ratsut, kuten olin käskenyt ja viidessä minuutissa olimme valmiita rynnäkköön. Sitten hyökkäys seisahtui.

”Wagur!” kuulin äänen, jota en koskaan enää odottanut kuulevani, huutavan nimeäni. Ratsastin miesteni kera porteille, missä oli enää kolmisenkymmentä meikäläistä pystyssä. Sitten katsoin porttien edessä olevaa hiisijoukkiota, jota johti ihmismies.

”Kadir, siitä on aikaa”, vastaan nimeäni huutaneelle miehelle kylmästi. ”Sinä kehtaat näyttää naamaasi vielä täällä Baldreissa kaiken sen jälkeen, mitä olet tehnyt kansalle Radishinin?”

”Tehnyt? Et tiedä puoliakaan teoistani, Wagur Verenjuoja, joka on surmannut tuhat miestä omakätisesti. Nousin tämän hiisikansan valtiaan lähimmäksi neuvonantajaksi ja saan tämän valtakunnan, kun se on vallattu”, mies nauroi katkeran kaunaisena minulle.

”Kadir, valtaistuin ei kuulu sinulle, se kuuluu Daressolle, joka on puhdasverinen, toisin kuin sinä. Ja, Kadir, tiedän teoistasi enemmän kuin uskotkaan, mutten aio pilata miesteni mielialaa juoruilemassa niistä kuin maanpetturi tai äpärä”, vastasin ylpeästi.

”Tuon sinä maksat vielä, Verenjuoja!” Kadir ärähti ja komensi miehensä rynnäkköön. Odotin hetken, kun kolmekymmentä veteraaniamme ottivat hiidet vastaan ja teimme sitten rynnäkön veteraanien puhkaisemaan vasempaan sivustaan, minne meistä jäi vain sata miestä, yllättävän vähän ottaen huomioon niiden viheliäisten otusten määrän, ja kaksi mokomaa jäi jäljelle.

”Mitä me nyt teemme, Wagur?” Gorghai kysyi. Hän oli komea ja nuori upseeri vailla paljoa kokemusta taisteluista. Hän oli nähnyt vain muutamia rajakahakoita taantuneiden barbaarien kanssa, joten ei voinut vielä tajuta kaikkia sodan kauhuja puhtaasti.

”Me menemme pääkaupunkiin varoittamaan”, ilmoitin miehilleni.

”Mitä tuolla on, mitä he eivät tietäisi? Pääkaupungin vakoojat tietävät varmasti, että siellä on luopio…”, nuori aseenkantajani, Hadul nimeltään, vastusteli.

”Te olette niin nuoria, ettette muista Kadiria. Hän oli valtakuntamme toinen suurkenraali kymmenen vuotta sitten. Hän otti riskin ja hävisi. Hän on kuninkaamme Daresson avioton veli, mikä itsessään on jo riski valtaistuimelle. Olin silloin Kadirin aseenkantajana. Petin hänet ratkaisevassa taistelussa Daressoa ja tämän isää vastaan ja autoin vangitsemaan tämän. Olin kuitenkin ollut alussa väärällä puolella ja minut tuomittiin portinvartioupseeriksi Baldreihin kymmeneksi vuodeksi. Lieventävät tekijät viimeisessä taistelussa pelastivat minut karkotukselta. Olisin vapautunut virasta viikon päivien umpeuduttua ja saanut sitten palkinnon, mahdollisesti aatelisarvon ja korkean viran armeijassa. Koska Kadir ei saanut minua, hän lahtaa nyt kaikki Baldrein eloonjääneet julmasti silpoen. Ja hän tietää, että olemme matkalla Darmeihin, pääkaupunkiin. Ja hän vihaa minun jälkeeni eniten kuningasta. Hän heikentää ensin valtakuntamme muita varustuksia, mikä pakottaa meidät toimimaan joten häntä vastaan avoimilla kentillä. Mutta nyt menkäämme Darmeihin!” Kannustimme ratsujamme ja aloitimme matkan.

[Sonaria]

Naputin sinulle jo pikkuasioista, eli en hyökkää heidän kimppuunsa sen enempää. ^^
Tämä oli mielestäni jotenkin vaikeaa luettavaa. Ehkä syynä oli sekalaiset kummat kansannimet, joita ei oltu laisinkaan selitetty, tai taistelumuodostelmat ja jatkuva väkijoukkojen määrän kuvailu.
Tokihan ne lisäävät tarinan niinsanottua totuusarvoa, mutta minulla oli kova työ päästä niiden yli, kun jokaisen nimen ja asian kohdalla piti pysähtyä miettimään, mitä kummaa oli tekeillä.
Selittäminen, erityisesti tämän "...sarghuiden tähti oli laskenut" -kohdan selventäminen olisi aikaslailla pop jatkossa.
Mielenkiintoinen tämä tapa aloittaa, tosin sovin ehkä henkilökohtaisesti paremmin yhteen sellaisten tarinoiden kanssa, jotka kertovat ensin, missä mennään ja kuka käskee ennen kuin alkavat tapella (minun mielestäni) sekavissa merkeissä.
Mutta juu, sait kyl maar kiinnostuneeksi, jäin aikas "WTF??"-olotilaan kun tämä lopahti. Jatkakaa, olkaa hyvä, ja patistakaa minut jälleen lukijanpenkille. ^^
Sonaria kiittää ja kumartaa.

[Knox-setä]

Pahoitteluni myöhästelyistä tämän suhteen. Toivottavasti joku jaksaa lukea. Kommentti on kivaa.
_______

Nuotion modeille; olette ihania.

Dynedit// No ei tasan olla. Tai Iivari ehkä. Vähän.

_______

Osa III:
Matka Darmeihin

Piiskasimme ratsujamme kuin maailmanloppu olisi käsillä. Olimme paenneet Baldrein linnoituksesta vain kolme tuntia aikaisemmin ja satoi vettä. Kuulin suhahduksen ja yksi meistä kaatui satulastasta päästäen kuolinkorahduksen. Veden lisäksi satoi nuolia. Kiristimme vauhtia entisestään. Useita meistä kaatui laajoilla tasangoilla ja kukaan ei pysähtynyt ennen kuin saavutimme Darmein portit.

Darmei oli kaunis kaupunki. Katot päättyivät kupoliin ja tärkeät rakennukset olivat katetut marmorin kauneudella. Uloimmat kerrokset oli kuitenkin rakennettu pelkästään puolustusta varten. Muurit olivat korkeat ja paksut, sitä pitkin kulki vahtitornein linja ja uloimmat korttelit olivat kuin luodut katutaistelulle Radishinin armeijan tradition tyyliin. Kaupungin puolustus oli mainio. Sitä ei voinut kieltää edes kokenut sotastrategikko kuten minä.

Darmein porteilla laskin lukua ja havaitsin kauhukseni kolmesta sadasta miehestä elossa olevan enää  kahdeksan. Minä, Gorghai ja Hadul sekä viisi muuta onnekasta. Onnetar näytti rakastavan minua oikeasti. Kun laskeuduimme parakkien talleilla hevosten selästä, ne kuolivat rasituksiin siinä samassa. Totesin talliupseerille seuraavaa: ”Minusta itseni ja näiden kahden herran olisi parasta tavata hänen majesteettinsa.” Osoitin tietenkin asemiestäni Hadulia ja kapteeni Gorghaita.

Palatsi oli valtava ja täynnä samettiin, brokadiin ja muuhun turhaan pyntättyjä hovimiehiä. Kun me astelimme portaita tajusin meidän tuoksahtavan vahvasti ratsuilta, mikä takuulla ärsyttäisi nirppanokkaisia keikarintekeleitä äärimmäisen paljon. Aika oli vähissä, joten vaihtoehtoja ei ollut. Jättäisin hovimiesten tunteet huomiotta, kuten aina hovivierailuillani, joita oli ollut kaksi ennen tätä ja vain hätätilan uhatessa kaunista maatamme.

Loikimme portaikon yläpäähän ja ohitimme vartijat lähes juosten, koska juopuneet palatsivartijat eivät yleensä kiinnitä huomiota keneenkään samaa sukupuolta olevaan. Eräs keikari ilmaisi, että meidän tulisi pysähtyä heti. Pysähdyimme, koska hän oli pynttäytynyt herttuan arvon mukaisesti.

”Meillä olisi hieman kiire, teidän armonne”, kumarsimme, kun ilmaisin asiani tällä keikariherttualle mahdollisimman kunnioittavasti.

”Tuon hajuisina ei tulla palatsiin, komentaja”, tämä vinkaisi minulle pateettisella nenä-äänellään. ”vaadin teitä poist-” Gorghai tyrmäsi herttuaparan taisteluhansikas nyrkkinsä ympärillä. Jatkoimme juoksua pysähtymättä kertaakaan, vaikka muutamat hovikeikarit huutelivat pilkkaavia kommentteja ’sikolätistä’ ja ’köyhyydestä’. Teki mieleni kertoa heille jotain ’hengen köyhyydestä’, mutta aikaa ei ollut.

Hidastimme arvokkaan sotilaalliseen kävelyvauhtiin vain hieman ennen kuin saavutimme valtaistuinsalin oven. ”Teidän majesteettinne”, jyrähdin shakkia pelaavalle hallitsijallemme. ”Saavun linnoituksesta Baldrein.”

”Kuka sinä olet? Ja miten pääsit tänne sisälle?” eräs keikari kivahti, mutta keisari Daresso vaiensi tämän vasemman kätensä eleelle.

”Wagur, linnoituksemme komentaja. Rikot tuomiotasi vastaan saapumalla tänne nyt”, noustessaan ylös Daresso esitti huomattavaa sotilaallista ryhtiä, mitä ei voinut sanoa muista aatelisista. ”Selitä, niin emme rankaise sinua tästä teosta laittomasta.”

”Hiisiä, teidän keisarillinen majesteettinne”, vastasin polvillani yhäti pysyen. ”Uskoakseni koko armeija on liikkeellä.”

”Sen ei pitäisi lyödä edes Baldrein linnaketta, Wagur Verenjuoja. Miten olet täällä. Rintamakarkuruutta vai upseerinkykyjen puutetta?” keisarini kysyi ankarasti. ”Ja hiisillä ei ole kuningasta, ei ollut ainakaan viimeisimmän tiedonantomme mukaan, jonka saimme viisi vuotta sitten.”

”Ja mitenkähän tiedonantoja ei ole tullut, keisarini? Siellä on luopio, joka tuntee nimen Kadir Suvunsurma. Hän oli entinen herrani ja tuomioni syy. Teidän avioton veljenne. Hän leuhki asenteellaan päässeensä hiisien kuninkaan suosioon. Uskoisin hänen järjestäneen jollekin suurelle hiisiheimolle voimalliset aseneuvot ja koulinut nämä kuuluihin sotataitoihimme. Oli niin tai näin. Hiisien armeija on hyökännyt maahan kauniin Radishinimme.” Aatelisten ilmeet olisivat olleet ikuistamisen arvoisia, siitä panen pääni pantiksi.

”Tilanne on vakavampi kuin koskaan, Wagur. Kadir osaa vastakeinot meidän sotataktiikoillemme; se ei ole hyvä. Sinä olit hänen asemiehensä, Wagur, tunnet strategiansa. Tarvitsen sinut toiseksi suurkenraalikseni itseni ohella. Nouskaatten, te kolme. Menemme armeijan alueelle tekemään ilmoituksia. Väkivaltaan vastattakoon väkivallalla.” Seurasimme keisaria ulos valtaistuinsalista.

[Emperor]

Kappaleet ovat lyhyitä, ja tällä tarkoitan siis mukavan lyhyitä. Tarinankerrontaa on tiivistetty sopivasti niin, että jonninjoutavat liirumlaarumit sään kaudeudesta, kuoleman kauheudesta, urhoolisuudesta yms. on jätetty minimiin. Tästä ainakin plussaa - voisin vaikka ottaa oppia.

Lisäksi tarinan ja sen taustojen kerronta on toteutettu sinällään hyvin, koska tässä asiat kertoo henkilö eikä kaikkitietävä, ajatuksialukeva kaikkivaltias Kertoja. Lukija saa tietää kaiken, ja vain kaiken, mitä päähenkilö tietää, ja miten hän asioihin suhtautuu. Taas plussaa.

Sitten risuihin. Ymmärrän, että olet yrittänyt saada tarinaan kenties eksotiikkaa tai peräti todentuntua hahmojen hieman erikoisella puhetavalla, mutta minua se ainakin ärsytti jonkin verran. Tämä on kuitenkin vain pieni asia, eikä se loppujen lopuksi haittaa, kunhan sitä näkee vain mitä muodollisimmissa keskusteluissa - hahmon mietteet sen sijaan saisi minun puolestani pitää ihan tavallista sanajärjestystä kunnioittavassa kirjakielessä.

Lisäksi jäin tarinassa ihmettelemään kahta seikkaa: A) Minun puolestani kolmensadan miehen murtautuminen ulos saartorenkaasta olisi ansainnut muutaman ylimääräisen kuvailun sanan, nyt jäi hieman häh-fiilis, kun sanotaan vain, että ai jaa, meitä onkin enää kahdeksan. B) Täytyy olla aika rohkea kaveri, kun menee suinpäin mottaamaan herttuaa päästäkseen eteenpäin - luulisi moisen johtavan giljotiiniin missä tahansa, vähintään.

Ei siis mitään vakavaa. Jatka.

[Muukalainen]

Hmm… Noniin, katsotaanpa saisinko kommenttia aikaan.

Olin lukenut tuon ensimmäisen osan jo jokin aika sitten, mutta päätin muistinvirkistykseksi lukea nämä kaikki nyt kerralla. En ole palautteenantajana mistään parhaasta päästä, mutta voin yrittää.

Ensimmäinen osa tuo erittäin paljon mieleen Helmin syvänteen taistelun. Linnoitus, jota pitää puolustaa ja vihollisten murskaava ylivoima. Pidin siitä, miten onnistuit luomaan mahtipontisen tunnelman ja pitämään sen kasassa. Teksti on ajoittain raskaslukuista, mutta ei liikaa. Sen sijaan omituisia lauserakenteita on muutamia. kuten esimerkiksi:

Miehet Radhishinin ja linnoituksen Baldrein, valat vannoitte linnoitukselle ja maalle!

Tämä saattaa tosin olla vain koukeroista juhlallisuuskieltä, mutta silmiin se pistää. Lisäksi asetelma on vähän kulunut, mutta tässä sitä ei huomaa. Mukavaa ja taidokkaasti kirjoitettua tekstiä.

Toinen osa avaa tilannetta vähän enemmän. Petturi vetelee naruista vihollisen leirissä ja on ennestään tuttu päähenkilölle. Sinänsä hahmo on mielenkiintoinen, muttei järin yllättävä.  Taistelumuodostelmat jäivät vähän leijumaan tyhjän päälle, aivan kuin lukijan pitäisi tuntea ne ennestään. Lisäksi ihmetyttää se, miten sata miestä saa tuotua kolmesataa hevosta taistelun melskeessä ilman että ne karkaavat hallinnasta.

Kolmas osa alkaa hyvin. Epätoivoisen paon ilmapiiri välittyy lukijalle erittäin selkeästi.

Veden lisäksi satoi nuolia.

on suorastaan mainiosti sanottu, fanitan. Naurahdin monta kertaa palatsikohtauksessa, sillä ylimieliset aateliset eivät muuta ansaitsekaan kuin nyrkin kasvoihin. Lopun keskustelu on omituinen. Puhetta on vaikea ymmärtää, mutta pistetään se muodollisuuden piikkiin. Varsinkin kohta ”Oli niin tai näin. Hiisien armeija on hyökännyt maahan kauniin Radishinimme.” on kummallinen. (Btw. Ajan Pyörässä on jo henkilö jonka lisänimi on suvunsurma.)

Kaiken kaikkiaan minä pidän tästä. Teksti on taidokasta, ja siitä huomaa, että olet hyvä kirjoittaja. Tilanne jää mielenkiintoiseen vaiheeseen, ja tämän jatkoa jään kyllä odottamaan. Henkilöt ovat vielä vähän ohuita, mutta jos jaksat panostaa niihin on tästä vaikea löytää parannettavaa.

Edit: Samaa kuin Emperorin A) -kohdassa.

[Knox-setä]

Nyt olenkin hieman nopeampi kuin aiemmin(en kuitenkaan aio säilyttää moista vauhtia jatkossa, kun kirjoitan tätä). Olkaapa hyvät; kommentti on edelleenkin kivaa.
___________

Soulille; hän lupasi piirtää minulle
___________

Osa IV:
Suurkenraali

Marssimme kasarmeille, jotka olivat pääportin kupeessa oleva, erikseen linnoitettu alue. Se oli rakennettu paikaksi, josta joukko sotilaita voisi mahdollisesti murtautua pakoon, jos muu kaupunki joutuisi vihollisen haltuun sotatilan yllättäessä Darmein.

Pelko ei ollut järin suuri, koska ulkopuolinen hyökkääjä ei ollut päässyt kuin kahdesti Darmein porteille ja se oli kukistettu niiden kuuluisien porttien edustalle. Itse asiassa maamme historian tunnetuimmat legendat liittyivät juuri Kultaportin sotaan ja kolmanteen barbaarisotaan. Pääporttimme, joka tunnettiin Kultaporttina, oli hiisien tiedossa nimellä Veriportti muistona tuon raakalaismaisen rodun edellisestä vierailusta Radishiniin; he muistavat Kultaportin sodan nimellä Veriportin teurastus.

Seurasimme keisariamme Daressoa kasarmeille ja siellä otin vastaan suurkenraalin tunnukset, jotka olivat kultaisen kotkan symboli, hopeateräksinen pitkämiekka ja lohikäärmekuvioitu kilpi sekä kotkakuvioitu rintapanssari. Kaikki, mihin olin ikinä pyrkinyt, oli käsissäni sinä hiisien invaasion päivänä. Olisin riemuinnut, jos en olisi olut huolissani. Asemieheni Hadul sai suurkenraalin asemiehen arvolle sopivat varukset ja Gorghaista tuli suurkenraalin prikaatinkomentaja eli käytännössä lähin neuvonantajani ja henkivartiostoni päällikkö.

Daresso alkoi tiedustaa minulta mahdollisia vastavetoja Kadirin siirtoihin. Gorghai huomautti, että reservien kutsunta oli tärkeä askel Kadirin voittamisessa. Hiisiä oli vähintäänkin satatuhatta ulvovaa barbaaria, meitä olisi korkeintaan kolme neljännestä moisesta joukkiosta saati sitten, jos hiisiä olisi kaksin- tai kolminkertainen sotavahvuus.

Daresso ilmoitti, että minun olisi irrotettava kaupungin vahvuudesta kolmannes eli kymmenentuhatta miestä ja koottava reservit maaseudulta ja harjoittaa heitä muiden miesteni mukana, kun olisimme kertoneet Daressolle kaiken, mitä hänen olisi tarpeen tietää Kadirin ja hiisiensä tyylistä taistelussa.

Kerroin aluksi Kadirin tuntevan kaikki taktiikkamme ja osaavan vastavedot niille. Se antaisi hiisille huomattavan edun, vaikka sotilaamme olivatkin vahvempia ja paremmin harjoitettuja. Hadul huomautti, että, jos miestemme nopeutta harjoitettaisiin, voisimme vaihdella taktiikkoja hyvinkin nopeasti ja käyttää eri joukko-osastoilla hyvinkin erilaisia taktiikoita. Kadir ei pysyisi kaikkien perässä ja voisimme lyödä hänet jopa avoimella kentällä. Lupasin antaa pojalle tuntuvan palkankorotuksen, jos hän jatkaisi loistavien ideoiden antamista jatkossakin.

Kerroin sitten hiisien liikkeistä falangini tuhoamisessa ja siirroista schiltromiani eli puolustusympyrää vastaan. Daresso esitti vaihtoehtoisia vastasiirtoehdotuksia, joiden sotilaallinen nerokkuus hipoi Kadirin omaa. Viimeinkin ymmärsin, miksi Kadir oli hävinnyt ja miksi olin lopulta puukottanut tätä selkään niin tyrmistyttävällä tavalla.

Ja sitten armeija ilmestyi taivaanrantaan. Ne olivat hiisiä – ja Kadir – matkalla kohti Darmeita. Saapumisestamme kaupunkiin oli kulunut vain kaksi viikkoa. Gorghai kertoi meille, että armeijassa oli noin sataviisikymmentätuhatta miestä ja niitä valui jatkuvasti lisää vuorilta, jos vakoojallemme ei ollut syötetty väärää informaatiota.

Daresso käski minun liittyä prikaatini keralla maaseudulle koottuihin reserveihin ja tehdä näistä mahdollisimman mahtava armeija, jos Darmei kaatuisi ennen kuin ehtisin joukkojeni keralla apuun. Darmei olisi sivuseikka ja minun olisi luotava hiisille vastapaino tai menettäisimme muutakin kuin maamme; kenties koko sivistys kaatuisi noiden laumojen edessä.

Komentajana olisin voinut vedota kansalaisvelvollisuuteen ja jäädä puolustamaan hallitsijaani, suurkenraalina minun olisi toimittava suuremman hyvän puolesta, ja haikein mielin jätin Darmein linnakekaupungin. Tiesin, ettei se voisi kestää yli seitsenkertaisen ylivoiman edessä, mutta saisinpahan sentään kostoni, jos en ehtisi ajoissa apuun. Tiesin myös, että Kadir käyttäisi piiritysrengasta eikä tekisi hiisityyliin sopivia pateettisia rynnäkköjä vailla piirityskoneita.

Saavuin kolmensadan mieheni kanssa harjoitusleirien luokse ja sain tiedoksi, että miehiä oli läsnä koko reservi vahvuus ja kymmenentuhatta miestäni. Reservivahvuutemme oli, kuten sain pian tietää eräältä prikaatinkenraalilta, neljäkymmentätuhatta miestä. En ollut koskaan sotinut niin suurella vahvuudella, mutta harjoitin miesteni asetaitoja, peruskuntoa ja nopeutta. Raskain harjoite taisi olla sijainnin ja muodostelman muuttaminen huomattavan paljon tuskallisen lyhyessä ajassa. Jos voittaisimme, olisin tyytyväinen ja miehet saisivat takuulla palkankorotuksen, vaikka omasta pussistani, jos ei muuten.

Kymmenen tuhatta ratsumiestä, saman verran jousia ja loput jalkamiehiä keihäillä ja miekoilla varustettuna. Muutin prikaatikokoa kolmestasadasta viiteensataan hämätäkseni Kadiria ja saadakseni etulyöntiasemaa ja kaikki komennossani olevat upseerit olivat nyt samanarvoisia prikaatinkenraaleja. Sata prikaatia, jotka toimisivat täysin itsenäisesti ja lisäksi oma osastoni raskasta ratsuväkeä, tehokkainta mahdollista kalustoa hiisiarmeijaa vastaan.

Lähdin kohti Darmeita jalkaväki keskellä kolmena linjastona falangimuodossa, takana jousimiehet levittäytyneenä taisteluvalmiuteen ja kevyt ratsuväki sivustoilla suojana ja valmiudessa ryhmittymään kolmiomuodostemaan tehokasta ratsuväkirynnäkköä varten.

Puolitoista kuukautta aiemmin olin jättänyt Darmein peläten pahinta. Ja, kun Darmein kaupunki näyttäytyi minulle uudelleen, se oli liekeissä. Olimme myöhässä.

[Crescent]

Hehtaaarikommenttia, olepa hyvä:

Eli. Luin sitten muistin virkistämiseksi kaikki läpi, täytyy sanoa, että kolmannesta osasta lähtien mielenkiinto pysyi yllä (ja se kolmas on miun suosikki näistä myös). Tällaset sotakuvaukset eivät ole miun suosikkejani, mutta täytyy sanoa, että kyllä tämän pystyipi lukemaan. Kevyttä, hauskaa kielenkäyttöä. Useampia kekseliäitä vertauksia (joita en jaksa koota tähän, joku muu tehköön sen) Lyhyillä pätkillä ehditään sanoa tarpeellinen, nimien vyöryttäminen sopii tämän tyylilajiin. Teksti oli tiivistä, ytimekästä ja ihan hauskaa luettavaa. Asiantunteva kommentti päättyy tähän.

[Muukalainen]

Heti aluksi varoitan, ettei nyt ole luvassa yhtä mammuttimaista kommenttia, kuin viimeksi, sillä nyt minulla on kommentoitavana vain yksi osa. Yritän kuitenkin parhaani.

Osaat kuvata perusteellisesti ja järjestelmällisesti kaikenlaisia sodankäyntiin liittyviä käsitteitä, mikä on hyvä, sillä muuten tältä putoaisi pohja. En löydä tästä juuri muuta kritiikkiä kuin pikkuasioista nillittämistä, joten jätän sen loppuun. Teksti on pysynyt tasokkaana ja käytät kieltä rikkaasti. Sanavarastosi on selvästi laaja (minä en ainakaan ollut kuullutkaan sanasta pateettinen, lainasana englannista pathetic?). En itse ole juurikaan lukenut tekstejä, joissa käytetään minäkertojaa, mutta teksti on luontevaa ja mukavaa luettavaa, joten osaat kyllä asiasi.

Pieniä risuja sitten:
Muutamia virjoituskirheitä on havaittavissa, kuten esim "--jotka olivat pääportin kupeessa ole, erikseen linnoitettu alue." Onko tuossa tullut lyöntivirhe ja sanasta "oleva" pudonnut viimeinen tavu pois? Lopussa on lisäksi yhdyssanavirhe "reservi vahvuus".
Teksti on keskivaiheilla hieman luettelomaista, sillä kolmessa peräkkäisessä kappaleessa on mm. kohtia "Kerroin aluksi", "Kerroin sitten" ja "Ja sitten"

Loppu on tyylikäs. Cliffhangerit toimivat jos ne on kirjoitettu oikein, ja tässä se toimii.
Minä pidän, olet hyvä kirjoittamaan, jatka samaan malliin.

[Knox-setä]

Jaa, tälläistä nyt tällä kertaa. Nyt tulee ainakin hieman reilun viikon tauko tällä hommassa, joten joudutte odottelemaan sitä seuraavaa hieman pidempään. Kommentti on kivaa ja lukeminen valaisevaa.
_________

Tämä on sinulle, Risingshadow, olet henkeni todellinen koti.
_________

Osa V:
Radishinin keisari

Armeijan jälkipäähän sijoitettu hiisiaatelinen, joka lipun tunnusten mukaan oli kruununprinssi, näytti olevan tavallistakin rumempi, mistä syystä oli varmaankin muotopuolten olentojen aatelia. Hadul huomioi, ettei hänellä ollut juurikaan vartijoita, koska Kadir uskoi vastarinnan olevan kaupungissa, ei selustassaan. Huusin kaksi terävää komentoa ja Gorghai teki rynnäkön henkilökohtaisen kaartini kanssa kohti hiisiprinssiä, kun kevyen ratsuväen joukot estivät pakenemisen – kymmenen prikaatia kummaltakin puolelta. Hänen henkivartiostonsa – hiisien eliittiä – kaatuivat vajaassa kolmessa minuutissa jokainen. Gorghai johti joukot takaisin asemiinsa ja toi vangin eteeni.

”Ah, aito ’siniverinen’, saan huomata ilokseni”, Hadul virnisti pilkallisesti. ”Kokeilemmeko veren värin paikkansapitävyyden testaamalla empirismin metodeja hyödyntäen?” Pojalla oli kieltämättä sana hallussa.

”Ei! Ei! EI!” pateettinen hiisiprinssi kiljui kuin pistetty sika, vaikka vasta puhuimme tappamisesta. Säälittävää. ”Kerron kaiken, mitä haluatte tietää, jos ette tapa minua.” Tarkastelin hiittä ja iskin salassa silmää asemiehelleni.

”Se nähdään tietojesi määrästä. Päätän kohtalosi sen jälkeen. Jos niskoittelet, sinua kidutetaan armotta”, sain äänensävyyni soveliaan jäisen sävyn, mistä olen edelleenkin oikein ylpeä. ”Ala tarinoida – ja puhu totta. Prikaatinkenraali Gorghai näkee silmistä, jos joku valehtelee. Valheet aiheuttavat sinulle kärsimystä. Alaiseni Hadul suorastaan rakastaa kaltaistesi väkivaltaista käsittelemistä.” Hiisi nielaisi kuuluvasti.

”Nimeni on Vadk ja olen Yhdistyneen Hiidenmaan kuningaskunnan kruununprinssi ja ainoa perijä. Olemme täällä teidän maanne karkotetun hallitsijan, Kadirin liittolaisina ja kutsusta – tai hän ainakin sanoi olevansa karkotettu keisari. Nyt hän sai valtaistuimensa takaisin, mutta kansaan ei ole luottamista, joten armeijamme jäävät tänne ja ajallaan laajennamme alueitamme – kunnes hallitsemme mannerta”, Vadk näytti yllättävän tyytyväiseltä ollakseen vankina vihamielisen armeijan keskellä. ”Wagur Verenjuoja on lainsuojattomista vaarallisin keisari Kadir kertoi minulle, ja siltä todellakin näyttää. Meillä on Darmeissa  kaksisataatuhatta soturia, piiritys verotti meitä sadantuhannen miehen verran. Enempää joukkoja emme voi irrottaa valtiomme puolustuksista sinun kukistamiseesi, Verenjuoja. Sinulla on kuitenkin etu käsissäsi, koska armeijat hajoavat, jos minä kuolen.”

”Pannaan toimeen sitten viimeinen tuomiosi, hiisiprinssi”, Gorghai sylkäisi sanat halveksivasti ja veti ratsueväen käyttelemän sapelin hiiden nenän eteen. Hiisi näytti ovelalta ja viittasin Gorghaita vetäytymään taaksepäin ja laskemaan miekkansa.

”Sinulla on hyvä syy uskoa jääväsi henkiin, vai mitä, Vadk?” kysyin hiideltä suoraan.

”Kyllä, Verenjuoja, todellakin on. Teidän kapinallisten keisari on vangittu ja vielä elossa. Suositan teitä aloittamaan neuvottelut ennen julkisen mestauksen toimeenpanoa”, hiiden hymy oli pirullinen. ”Jos kuolen, että saa Daressoa takaisin – ainakaan yhtenä kappaleena.” Nyökkäsin tyynesti.

”Gorghai, minä ja Hadul menemme valkoisen lipun kanssa tapaamaan tätä ’keisari Kadiria’ Vadkin kypärän kanssa. Olet johdossa, jos emme palaa. Lahtaa hiisi siinä tapauksessa”, käskyni olivat ehdottomat, kun otetaan huomioon hätätila. Hän nielaisi muttansa vastentahtoisesti ja teki kunniaa, kun tempaisin kypärän hiisien kruununprinssin päästä ja karautin matkaan aseenkantajani kintereilläni.

Hadul oli napannut valkoisen lipun matkaamme ja saavutimme muuria ja pysähdyimme muutaman kymmentä jalkaa muurin eteen. Huusin, että Kadirin tulisi ängetä lihava ahterinsa ja ruma pärstänsä muurin eteen neuvottelemaan kanssani tai hiisillä ei olisi enää prinssiä. Alle puolen tunnin kuluttua Kadir ratsasti siihen jonkun suuren hiiden kanssa.

”Wagur, mukava tavata”, Kadir tarjosi lämmintä kättä minulle. Mokoma… no, mokoma sellainen, mitä en kirjoita tekstiin, jonka joku kauniimman sukupuolen edustaja voisi lukea jonain kauniina päivänä.

”Vedä kätesi takaisin, saasta, tai sinulla ei ole enää sitä”, sylkäisin hanskoitettuun käteen halveksuntani koko voimalla. ”Minulla on jotain, mitä sinä haluat, ja sinulla jotain, mitä minä haluan.  Tehdäänkö kaupat?”

”Daresso on elossa ja toin takuitasi vastaavat takuut kerallani tänne.” Hän heitti keisarini kypärän minulle ja Hadul heitti Vadkin kypärän Kadirille. ”Minulla on sinulle tarjous. Koska et suostuisi poistumaan maasta, tarjoan sinulle poistumista Darmeista. Jos poistut, saat kaikki elossa olevat viisituhatta sotilastasi ja Daresson. Vastineeksi haluan vain kuukauden rauhan linnoittaa kaupunki ja Vadkin terveenä takaisin.”

”Tehdään sopimus. Mutta toteutan oman osani vasta, kun olet toteuttanut omasi”, vastasin tyynesti kuin olisimme sopineet tavallista kauppasopimusta. ”Jos palautat ensin keisarini, palautan sitten prinssisi, sitten sinä palautat mieheni ja minä poistun kuukauden päiviksi kaupungin lähettyviltä eli yli kymmenen virstan päähän.”

Kadir näytti pohdiskelevalta hetken aikaa, mutta nyökkäsi sitten. ”Herrasmiessopimus vai kirjallinen sopimus allekirjoituksilla?” hän kysyi.

”Herrasmiessopimus, koska luotan sinun pitävän sanasi”, murahdin ja tarjosin kättäni. Hän tarttui siihen. Sitten tarkastelimme toisiamme hetken aikaa kuin susi koiraa ja karautimme takaisin tulosuuntaan. Kadir näytti olevan helpottunut saatuaan viimeinkin kruununsa tukevasti päähänsä. Minua ei kruunu kiinnostanut; halusin vain keisarini takaisin.

Ymmärsin varsin mainiosti joutuvani ottamaan kruunun harteilleni, jos Daresso kuolisi ja me voittaisimme. Kadirkin menestyisi luultavasti paremmin kuin minä, joten päätin ottaa tappion vaihtoehdon ja olla tuhoamatta hiisiarmeijan yhtenäisyyttä.

[MaKo]

Hauska ja helppolukuinen tarina. Tiivistä tekstiä, jossa on kuitenkin monenlaisia sanallisia koukkuja. Pidän asetelmasta; toivon mukaan harmaan sävyt jatkavat loistollaan tulevissakin osissa :)

[Knox-setä]

Ja pitkän tauon jälkeen jatketaanpas tätä tarinaa kuudennella osallaan. Tämän pidemmittä puheitta olkaapa hyvät.

_______

Osa VI:
Taktiikka


Kun olin jättänyt hiiden vaihdossa keisaristamme Daressosta, palasin leiriin valvomaan sen purkamista, kun Gorghai valvoi puolestaan viidentuhannen Daresson jousimiehen vapauttamista. Olin sanani mittainen. Olimme poissa aamun sarastaessa.

”He pakottavat meidät jakaantumaan, kun lähtevät liikkeelle”, Gorghai huomautti ärsyyntyneenä tilanteesta(ja siitä, ettei voinut käyttää arkikieltään keisarin teltassa).

”Ei oikeastaan”, huomautin. ”He tarjoavat meille mahdollisuuden järjestää suuri taistelu avoimessa maastossa. Ja se on mitä he haluavatkin. Jos haluamme voittaa tämän sodan, meidän on uhrattava jotain, mikä on lähes yhtä arvokasta kuin voitto itse.”

”Puhut kansansuosiosta, Wagur”, Daresso murahti vakavasti. ”Meidän tulisi vallata Darmei takaisin, muttemme voi vallata sitä kahdensadantuhannen hiiden linnoittaessa kaupunkia. Pohjoisen maaseudun sissit pitävät kyllä ruokahuollon poikki, joten ongelmaa ei ole sen asian suhteen.”

”Voisimme jakaa joukot”, ehdotti Daresson jousimiesten päällikkö, mies nimeltään Cedas. ”Osa taistelemaan sisseinä etelään ja osa puolustamaan kaupunkia.”

”Huomaatko suunnitelmasi aukon, kenraali Cadoc?” Gorghai kysyi pisteliäästi. ”Emme ikinä voi pitää kaupunkia alle neljälläkymmenellätuhannella. Ja, koska valtaosa on reserviläisiä, on epätodennäköistä, että mahdamme yhtään mitään niille laumoille.”

”Riittää, arvon kenraalit”, puutuin puheeseen ärtyneellä äänellä vaientaen kiistelevän ratsu- ja jousikenraalin. ”Meidän vallattava kaupunkimme vähin äänin, kun kaupungin varuskuntaa on pienennetty. Etelän kaupungit kärsivät, mutta pakko on pakko. Meidän on lähetettävä hiisiarmeijan liikkeellelähtöä seuraavana yönä jalkaväkemme eliitit iskemään hiljaa ja kuljetettava armeijamme sivuporteista, mieluummin molemmista, sisään ja tuhottava vastarinta säästäen vain yksi vihollinen. Viestinviejäksi niiden armeijalle, että voimme valmistella taktiikkamme kaupunkitaisteluun kaikessa rauhassa.”

”Se on sulaa hulluutta!” Nuori kenraalikaksikko karjui päin naamaani. Protokollasta heillä olisi paljon opittavaa, mutta ainakin olivat samaa mieltä.

”Olette oikeassa, arvon kenraalit, että se on hulluutta. Mutta se on silti ainoa keinomme voittaa tämä sota. Meillä ei ole muita vaihtoehtoja”, Daresso nyökkäsi synkeästi. ”Ja muistakaa protokolla, kun puhutte suurkenraalille; pieni hienotunteisuus voisi tehdä terää teille molemmille. Mikä joukko ja kenen johdolla?”

”Ensinnäkin heidän on oltava ensiluokkaisia ja mahdollisimman nuoria jalkamiehiä, joilla on nopeutta ja voimaa. Ja kestävyyttä. Ja joukon johdossa on oltava joku ehdottoman luotettava”, vastasin tosiasioita kaunistelematta.

”Olen itse kouluttanut Darmein parhaat soturit, joten sen voin hoitaa helposti. Vastuuseen ottaisin asemiehesi Hadulin, koska hän on ainoa luotettava henkilö, joka ei ole välttämätön täällä leirissä”, Daresso vastasi minulle. Hänen silmistään näki, että hän alkoi nauttia tästä valtapelistä yhä enemmän ja enemmän.

”Niin olkoon. Valmistelen Hadulin tehtäviinsä henkilökohtaisesti. Koulin häntä kahden viikon ajan ja sitten hän saa totuttaa ryhmän omaan johtoasemaansa.”

Kuukauden kuluttua Darmein portit aukesivat ja sieltä jatkoi matkaansa sadankahdeksankymmenentuhannen hiiden vahvuinen lauma. Ja illan koittaessa Hadul johti kolmikymmenpäisen joukkonsa matkaan.

[Muukalainen]

Yritän vihdoin kaapia kasaan kommentin, vaikka olenkin jo sanonut kaiken sanottavani.

Teksti on pysynyt hyvätasoisena ja pitää otteensa edelleen. Kielelliset koukerot ovat hallussa, mutta jostain syystä pari kertaa käyttämäsi sana pateettinen särähtää joka kerta silmään. En ole aikoihin nähnyt noin räikeää lainasanaa, eikö säälittävä ajaisi saman asian?

Lisäksi minua ihmetytti hiisiprinssin verrattain nopea asenteenmuutos. Ensin kiljutaan paniikissa, sitten ollaankin yhtäkkiä varmoja siitä ettei käy kuinkaan. Jos välissä tapahtui muistaminen Daresson panttivankiudesta niin luulisi silti olevan jäljellä edes jonkinlaista epävarmuutta.

Osa VI tuntui myös jotenkin "pirstaleiselta" hankalammin hahmotettavalta kuin aikaisemmat, mutta pistetään väsymyksen piikkiin.

Jatka ihmeessä, mutta tuskin minä enää uutta pystyn tästä sanomaan. Tämä on hyvä ja sillä siisti.