Ostatko CD-levyjä?

[Jehudiel]

On niin vähän sellaisia levyjä, mitä kannattaisi ostaa niin kuin oikeasti. Miksi ostaa kokonaista levyä kahdellakympillä yhden biisin takia, kun sen biisin voi kuunnella netistä? Mutta on yksi levy, jonka ehkä hankinkin: Bryan Adams: Anthology, joka sisältää kaksi CD:tä. En ole tutustunut äijän tuotantoon kovinkaan tarkasti, pääasiassa yhden biisin avulla, joka on se Everything I Do. Ja siinä albumissa on sekin.

Olisiko se pääasiallinen syy, että saatan ostaa sen?

Edit: Naxokselta on hyvä ostaa klassista, ei käy kukkarolle ja laatukin on kiitettävä. Ostin tuossa pari päivää sitten Naxoksen levyn, The Best of Chopin.

[Xard]

On niin vähän sellaisia levyjä, mitä kannattaisi ostaa niin kuin oikeasti. Miksi ostaa kokonaista levyä kahdellakympillä yhden biisin takia, kun sen biisin voi kuunnella netistä?

 Siksi ostetaankin vain laatutavaraa eikä levyjä joissa on hitti ja saatanasti filleriä 

 itse ostan kyllä levyjä paljonkin, uusin hankinta taisi olla Dylanin Blonde on Blonde

[Maailmanherra]

Niitä levyjä joilla on vain yksi "ostamisen arvoinen" biisi kutsutaan sinkuiksi.

Paha sanoa. CD-levyjähän aika vähän tulee ostettua, sivistäviä tuplakokoelmia lähinnä joulunjälkeen. Ei minun vinyylikokoelma kuitenkaan yhtään sellaista lättyä pidä sisällään jossa olisi vain yksi hyvä biisi. Tosin tuosta Inkisestä en ole varma onko siinä yhtään hyvää biisiä, mutta se olikin ilmainen, onhan sillä jotain historiallisuuttakin.

[Skie]

En osta cd-levyjä.

Nyt kun alan miettimään, en ole varmaan vuoden 2006 jälkeen ostanut ainuttakaan levyä. Itse kuulun näihin ihmisiin, jotka kuuntelevat niitä radion popkanavia ja heidän hittilistojaan, eikä siellä soivalla artistilla usein ole levyllä useampaa hyvää kappaletta. Huoneessani on usein televisio auki, mtv ja voice siellä soittelevat taustalla musiikkia. Välillä koneella ollessa soi youtube, mutta ei kovin usein. Kaverini lähettävät minulle välillä musiikkiaan, kun olen lopen kyllästynyt oman koneeni tarjontaan. Ja löytyyhän noita vanhoja levyjä vielä, välillä tulee kausia jolloin vanhat ostetut cd:t nousevat arvoon arvaamattomaan.

Pienempänä kuuntelin äidin vanhoja vinyylejä, lähinnä The Beatlesia ja SIG:iä. Nostalgiset muistot, nykyään niiden soitteleminen onkin vähän hankalampaa kun kotona ei ole enää levysoitinta.

[Milu]

En ole ostanut muutamaan vuoteen juurikaan CD-levyjä vaan toivonut ja saanut niitä lahjaksi...

[Valkyrie]

En ole sitten sen jälkeen, kun ostin Nightwishin uusimman levyn.. Tuhlasin siihen viimeisetkin rahani, se oli tosi hämmentävää, kun tili oli ekan kerrann nollilla.. En sitten sen jälkeen ole, saan niitä yleensä lahjaksi, jos haluan,. mutta niin..
Ei vain ole varaa,  joten ei.
Muuten kyllä ostaisin, ja onhan niitä joskus alennuksella, pitäisi vain rohkeasti mennä tutkimaan..

[Logikärmes]

Ostan levyjä ja hieman liikaakin. Musiikinkuuntelufilosofiaani kuuluu, että jos jonkun artistin tuotannosta pitää, tulee hänen työtään myös tukea rahallisesti. Tänä piratismin riivaamana aikana se kertoo mielestäni äärimmäisestä kunnioituksesta taiteilijaa ja hänen työtään kohtaan. Omistankin lähes kaikkien suosikkiartistieni koko tuotannon ja etsin myös uusia artisteja yhtä aktiivisesti kuin etsin uutta luettavaa.

On toki totta, että koko CD-levyn ostaminen saattaa toisinaan tuntua järjettömältä, etenkin, jos tuntee siltä yhden ainoan biisin. Kuitenkin, vaikka kaikista levyn kappaleista ei niin paljon välittäisikään, ei artistin tuotantoa voi oppia kunnolla tuntemaan oikeastaan millään muulla tavalla kuin kuuntelemalla sitä, ja onhan artisteillakin laadukkaampia ja vähemmän laadukkaita levyjä. Itse opin yleensä nauttimaan jo pelkästään artistin tyylistä, kun olen kuunnellut tätä muutaman albumin verran. Muutenkin, koska kuuntelen musiikkia lähinnä kirjoittaessani, ei joka ikisen kappaleen tarvitse laittaa verta suonissa kohisemaan.

[Jehudiel]

Epäsäännöllisesti, mutta ostan kuitenkin. Viimeisin levy taisi olla Leevi And The Leavingsin Tiistai.

[Tiuku]

Epäsäännöllisesti, mutta ostan kuitenkin. Viimeisin levy taisi olla Leevi And The Leavingsin Tiistai.

Tiistai? Olen kuullut vain Keskiviikosta ja Torstaista. Torstain taisin muuten itsekin ostaa tässä muutama viikko takaperin.

Muistaakseni olen kirjoittanut jonnekin päin tätä topicia aiemminkin, mutta kyllä tämä levyjenostokulttuuri on siitä muuttunut. Nimittäin kasvanut vain, vaikka kehitystä seuraten pitäisi kai taantua. Olen viime aikoina ostanut jo yllättävän usein sika säkissä -periaatteella: olen tuntenut voivani luottaa siihen, ettei näennäisesti tuntematon artisti tai levy minua petä, vaikka olisinkin kuullut vain yhden ainoan kappaleen (yhdestä viimeisimmästä hankinnasta kuulin yhdestä kappaleesta vain sattumalta puolikkaan, enkä virallisesti yhtyeeltä ollut mitään ikinä kuunnellut, mutta...! Heti lisää levyjä, on ollut kivaa).

Kenties alan vain saada tuntumaa siitä, millaisesta musiikista varmasti pidän. Helpottaa (tähän asti omalla tavallaan olematonta) musiikkiharrastusta huomattavasti. Ikivanhoja levyjä on sitä paitsi hauskaa metsästää Huuto.netistä.

[Jehudiel]

Tiistai? Olen kuullut vain Keskiviikosta ja Torstaista. Torstain taisin muuten itsekin ostaa tässä muutama viikko takaperin.

Uups, joo, ihan oikeassa olet, kirjoitin väärin. Torstaihan se oli.

[maxs]

Testasin Spotifya kun se ilmestyi ja iTunes-kauppakaan ei oikein kiinnosta, ei niistä ole wanhoja kunnon CD-levyjä haastamaan. Kaikki musiikki mitä kuuntelen on CD:nä tai vinyylinä, ja niistäkin suosin vielä vinyyliä, vaikka levyn kääntely ärsyttääkin välillä. Kansitaide ja sellainen fyysinen kokeminen jäisi tietokoneella pois. Ja tulee jotenkin enemmän "fani-olo", kun ostaa suosikkibändien levyjä ihan kaupasta (tai ok, joskus amazonista hintojen perässä, vaikka levykauppoja pitäisikin muistaa tukea) eikä tiedostoina netistä.

Toivottavasti CD ja muut fyysiset tallenteet pysyy elossa vielä pitkään (järkevään hintaan).. Mutta toisaalta vuosi vuodelta tuntuu että on vähemmän ja vähemmän uusia bändejä joista jaksaa innostua, joten ehkä sitten joskus kun digitaaliaika vie täysvoiton, ei enää edes tarvitse mitään ostaa, kun "kaikki on jo". 

[Huoleton]

Ostan. Pääasiassa, koska on yhä olemassa esiintyjiä jotka tekevät ihan oikeasti kokonaisuuksia, eikä vain muutamaa radiohittiä. On mahtava kuunnella levyjä, jotka ovat loppuun saakka hiottuja ja niiden biisilista on mietitty soitettavan juuri siinä järjestyksessä. Tietyillä levyillä on tietty oma tunnelmansa ja se fiilis ei tule vain yhden biisin soitolla. Nettisoittoa harrastan jo riittävästi töissä, missä tarvitsen sellaista vaihtelevampaa fiilistä hereillä ja iskussa pysymiseen. Tykkään polttaa itselle ja kavereille myös levyjä, joiden väsäilen välillä tuntikausia kansikuvia ja biisilista se vasta hankala onkin :)

[Echramath]

Tuossa niitä on. Kasoittain, eivät tosin kasoissa vaan hyllyssä, ja taas niitä pitäisi muutossa siirtää. Koneessa ne käyvät tasan kerran, kun niille annetaan rippauskomento ja ehkä toisen kerran, kun saan sen verran lisää levytilaa, että voin työntää ne häviöttömään formaattiin. Ovathan ne varmuuskopioina ja nyt olen paria levyä pyörittänyt DVD-soittimessa, kun tietokoneaudion kanssa on vähän ongelmia ollut. (rahallahan niistä selviäisi tai sillä, että saisi toimivan, hiljaisen muinaisläppärin stereoiden viereen ilmaiseksi, kaksi projektia olen saanut jo eikä kummastakaan tullut kalua)

Hiukan tosiaan mietityttää viitsiikö moisia ostaa enempää ja kuinka paljon. Vinyyli on eri asia, se on viehättävää hölmöilyä kuin mekaaniset rannekellot, mutta CD:llä on 16-bittistä 44,1 khz stereoääntä, se ei muutu siitä miksikään, jos se siirretään tietokoneelle (häviöttömään formaattiin siis), joten mihin sitä mediaa oikeastaan tarvitaan? Audio-CD:llä ei ole pakkausta eikä speksin mukaan DRM-kuonaakaan, mutta jos kaikkea musiikkia saisi vaikka Bandcampista, kaipaako noita muovilättyjä johonkin?

[Radoxeald Lectunium]

Näitä asiansa tietävien viestejä lukiessa alkaa jo miettiä, että tulisiko tässä tuntea huonoa mieltä siitä, että ostan suosiolla kahdenkympinkin levyjä. Tarjoushinnat ovat tietysti asia erikseen, mutta itselleni matematiikka on helppoa: levyllä kymmenestä kolmeentoista kappaletta, hinta jotain 16-18 euroa, kappalehinnaksi tulee ehkä puolitoista euroa per viisu. Tarjoustapauksissa, joita tulee useammin vastaan, ollaan jopa halvemmissa hinnoissa kuin iTunesissa, ja kaveriksi saa vielä muovia ja paperia jossa on nättejä kuvia.

Itselleni levyhankintoja kait sinänsä helpottaa, etten ole vuosikausiin ostanut levyjä joilla kokisin olevan "täytemateriaalia" (ellei niitä sinfoniahevibändien iänikuisia orkestraali-introja lasketa). Uskoni nykymusiikin laatuun (tai ainakin siihen osaan nykymusiikkia, jota itse kuuntelen) lienee sen verran sinisilmäisen optimistista, etten osaa edes kuvitella sellaista. Aina olen kokenut saaneeni rahoille vastinetta.

Digipakit ja erikoispainokset ovat nykymusiikin maailmassa se hassu tapaus, kun miettii onko jokin rahan arvoista. Maksaako euron pari enemmän bonuskipaleesta ja jostain ekstrasta? Muistan kuinka vielä joskus levyissä tuli mukana jotain "[Band's Name] Media Player"-ohjelmia, ja ihmettelin että mitä hemsvettiä minä tuolla muka teen, kun koneella on jo Windows Media Playerit sun muut. Toisaalta mä pidän hurjasti hyvintehdyistä Digipak-pahvikoteloista, jotka eivät mene ihan överiksi.

Toisinaan taas digipakeissa saa rahalle vastinetta oikein kunnolla. Sabatonin Carolus Rex maksoi digipakina Swampista suunnilleen 23 euroa, mikä on melkoinen summa. Siihen hintaan kuitenkin sai albumin tuplalevynä sekä ruotsiksi että englanniksi ja levykotelossa oli sellaiset hienot "kirjakannet", jossa lyriikoiden ohessa oli kaunista kuvitusta, biisejä taustoittavia kertomuksia ja jopa bändin jäsenten haastatteluja. Sanoisin ostosta yhä hintansa arvoiseksi. Vastaavana voinee pitää Nightwishin uudempia levyjä, joissa on ollut oletusarvoisesti mukana intrumentaaliversio käytännössä kylkiäisenä ilman että se nostaa hintaa.

Youtube on itsellenikin tuttu maailma, ja musiikkia kuuntelee helposti koneelta, koska iPod ja läppäri kulkevat mukana siinä missä levyt jäävät hyllyyn. Mikään ei ole kuitenkaan ylittänyt sitä tunnetta, kun netistä ennakkoon kuultu "ookoo ostamisen arvoinen" levy avautuu ihan uudella tavalla vasta sen saadessa soimaan vanhasta uskollisesta levysoittimesta. Se yksinään saa jatkamaan CD:n ostamista.

[Jupe]

Ennen ostin paljon levyjä ja yleensä sain joululahjaksi noin 5-10 levyä mutta jostain kumman syystä olen ostanut vain muutaman levyn melkein 10 vuoden sisällä. Johtunee varmaan siitä että kuuntelen paljon radioa (Radio Rock) ja kun olen koneella kuuntelen youtubea. Hinta ratkaisee myös mutta Anttilan TopTenissa on joskus näitä tarjouksia 2 levyä 15€urolla, viimeksi kun tuli käytyä Toptenissa meni lähemässä 80€uroa levyihin.   Loppujen lopuksi Toptenin rock/metalli hyllyn valikoima on pieni ja en ole muualta ostanut levyjä mutta pitäisi kai alkaa käydä oikeissa levykaupoissa tai tilata netistä. Kirppareilla yritän bongata levyjä joista pitäisin mutta hyvin harvoin tulee vastaan rock/metalli musiikkia. Yritän kasvatta levy kokoelmaa.

[Vaeltaja]

Ostan, ja suhteellisen tiuhaan tahtiin. Omaan käsitykseeni musiikista kuuluu, että kuuntelen hyviä yhtyeitä, en kappaleita. Ylipäätänsä jos jokin bändi aikoo päästä ostolistalle, pitää sillä olla koko tuotanto (tai ainakin melkein) rautaa. Vasta silloin alkaa lättyjä ilmestyä hyllyyn. Tietysti käsitykseeni kuuluu myös musikiintekemisen tukeminen ostamalla.

Omat periaatteet eivät ole tuottaneet ongelmia vielä, hyvää musiikkia löytyy koko ajan lisää. Sen verran "lapsen kengissä" oma harrastukseni on, että kokoelmasta löytyy paljon yksittäisiä levyjä yhtyeiltä.

[Echramath]

Loppujen lopuksi Toptenin rock/metalli hyllyn valikoima on pieni ja en ole muualta ostanut levyjä mutta pitäisi kai alkaa käydä oikeissa levykaupoissa tai tilata netistä. Kirppareilla yritän bongata levyjä joista pitäisin mutta hyvin harvoin tulee vastaan rock/metalli musiikkia. Yritän kasvatta levy kokoelmaa.

Levyjen myynti kivijalassa on myös vähän kuoleva idea. Se johtuu varmaan internetistä, joka on omalta osaltaan sotkenut alakulttuurien leviämisen kokonaan. Ennen jokainen kuunteli mitä radiosta tai telkkarista tuli, mitä lehdissä käsiteltiin, mitä kaupoissa sattui olemaan ja sattumalta, jos tunsi jonkun gootin/punkkarin/blackmetal-häiskän, jolla oli levyjä tai ulkomaalaisia lehtiä tai jotain, erikoisempaa kamaa. Sitten tuli internet, ja nyt jokainen voi tonkia ties mistä palvelusta ihan mitä tahansa.

Amazonkin puhuu kovasti ns. pitkän hännän konseptista – suositut jutut myyvät tietysti eniten, mutta myös vähemmän suosittua kamaa myydään tosi paljon, se on vain tietysti jakautunut hyvin hyvin monen nimikkeen alle:



Ongelmaksi vain muodostuu, ettei millään marketin levyhyllyllä tai edes pienemmän kaupungin (suom. "ei Helsinki") levykaupalla ole varaa pitää sitä häntää sieltä. Amazonin, Playn ja muiden kaltaisilla jäteillä on, ja tietysti myös omalta osaltaan jonkun alakulttuurin pienillä kaupoilla ja levymerkeillä, jotka eivät ole riippuvaisia maantieteestä, vaan voivat nykyään ottaa tilauksia vastaan mistä päin maailmaa tahansa. CD-levyjen postittaminenhan on hyvin halpaa, varsinkaan jos ei ole ihan päivälleen tarkkaa, minä päivänä se tulee perille.

Kivijalkakaupoilla oli joku raja, lienikö pari kuukautta tai jotain, jonka aikana nimikettä pitäisi mennä ainakin yksi kappale, että sen pitäminen hyllyssä on jotenkin perusteltua.