Ideasta tekstiksi

[Tomi]

Ihminen on luova ja minä olen luova ihminen. Päähäni hyökkää joka suunnasta, ulkoa ja sisältäpäin, kaikenlaista ärsykettä, josta sitten jollain satunnaisella tavalla muodustuu enemmän tai vähemmän hyviä ideoita. Sanoja, lauseita, tilanteita ja tapahtumia. Tämän lisäksi minä olen kirjallisesti fiksu ihminen. Yliopistoon päässyt ja kaikkea sellaista. Luettua on tullut ja kirjoitettua myös.

Tekniset kyvyt ja luovuus eivät kuitenkaan ole sama asia kuin luominen. Luomiseen tarvitaan yritystä, erehdystä ja tämän toistamista. Sitä että jaksaa tehdä samaa asiaa päivästä toiseen sanotaan kurinalaisuudeksi. Se minulta puuttuu. Miten voi saada mitään koskaan valmiiksi, jos sen jättää heitteille heti seuraavan impulssipökäleen ilmaantuessa?

Koska Nuotiolla on ihmisiä, jotka ovat saaneet tekstejään ainakin jonkinlaiseen valmistuneisuuden tilaan, ajattelin kysyä edellisen kappaleen kysymystä täällä. Miten te saatte tekstinne valmiiksi? Miten työstätte siitä ensimmäisestä ideasta -- oli se sitten "tyttö tapaa pojan" tai "vähänkö olisi siistiä jos dinosaurukset eläisivät nykyajassa ja Jeesus suojelisi ihmiskuntaa niiltä" -- valmiin kokonaisuuden? Miten hyvästä alkuasetelmasta laajennutaan hyväksi kerronnaksi? Tai minkälaisia ideoita te yleensä saatte? Onko ne valmiita tarinakaaria ja sitten vain lihotatte luurangon, vai keksittekö ensin erillisiä pisteitä ja sitten väritätte välit? Vai onko noi sama asia ja menin jo sekaisin?

[Rasimus]

Minulla ei ole ongelmia liiallisista impulsseista ja kirjoittamishaluista. Päinvastoin.

Kirjoittamiseni tapahtuu siis enemmänkin hyvällä suunnittelulla ja väkisinväännetyillä istunnoilla, kuin inspiraatiolla ja päähänpistoilla. Minulle on siis helppo työntää kulloiseenkin projektiin liittymättömät ideat syrjään ja keskittyä käsillä olevaan tarinaan. Mikä ei tarkoita, ettenkö silti pitäisi samaan aikaan useampaa keskeneräistä tekstiä. Minä vain teen yhtä työtä kerrallaan kun alan kirjoittamaan.

Noin yleisesti (alkuperäiseen kysymykseen liittymättä) sanoisin, että inspiraatiota on turha jäädä odottelemaan, vaan itselleen pitää aina varata tietyt päivät kirjoittamista varten. Ja sitten kanssa kirjoittaa edes jotain eikä vain istua hölmönä näytön ääressä. Yleensä kun on hetken väkisin vääntänyt paskaa tekstiä, alkaa homma sujua ja voi kirjoittaa pidempiäkin pätkiä hyvää tavaraa ja korjata huono alku.

Suunnittelu tarkoittaa sitä, että ensimmäiseksi hahmotan vähänkin pidemmät tekstini ranskalaisilla viivoilla ja katson, että kaikki tarinan etenemisen vaiheet, käänteet ja ideat ovat selvillä ennen itse kirjoittamisen aloittamista.

Sen jälkeen kirjoitan kohtaukset aika epäjärjestyksessä fiilisten mukaan. Tämä vähän sotii inspiraatiouhoani vastaan, sillä valitsen kirjoittamani kohtaukset sen mukaan, minkä kirjoittaminen kulloinkin kiinnostaa. Väliin jää paljon aukkoja, jotka voi sitten joskus väkisin vääntämällä täyttää. Tärkeintä on se, että tiedän tässä vaiheessa mihin palasten täytyy liittyä, joten uudelleen kirjoittamisilta ja turhan työn tekemiseltä kuitenkin vältytään.

Ilkeintä on, jos keksin tekstiä kahteen eri kohtaukseen yhtä aikaa. Sellaisissa tilanteissa vain toinen tulee tehtyä ja toinen unohtuu. 

[Nunia]

Itse en käsitä kirjoittamista millään tavalla "luovaksi" se on vain työtä. Ja se on kovaa työtä.

Tyhjästä liikkeelle lähteminen kestää, idea on hiottava, mutta ei toki huippuunsa. Hyvin suunniteltu on aina puoliksi tehty. Itse käytän aika paljon ranskalaisia viivoja, tai sitten kerron monen kymmenen sivun tapahtumat parissa lauseessa (lähinnä jotta muistaisin, mitä siellä tapahtuu): Liisa tapaa kikkarakarvaisen pupun. Liisasta ja pupusta tulee parhaat ystävät.

Siinä on myös sekin mutta, että tarinan on oikeasti oltava hyvä, jotta sitä jaksaisi työstää vuodesta toiseen. Yli vuosihan pitemmän tarinan kirjoittamiseen menee, kevyesti.

Kun runko, tai luuranko, on valmis, alan kirjoittaa. Ja kirjoitan. Jos en keksi, mitä juuri tähän kohtaan tulee, kirjoitan, mitä siinä pitäisi tarinakaavan mukaan olla (Liisa ja pupu hyppelevät niityllä) ja jatkan eteenpäin. Tykkään toki kirjoittaa suoraan alusta suoraan loppuun, mutta valitettavasti se ei aina toimi ihan niin. Joskus paikataan kohtia, jotka ovat jääneet "köyhiksi", olivat ne missä kohdissa hyvänsä. Fantasiassa jätän aina isot taistelukohtaukset suosiolla viimiseksi.

Inspiraatio on kirjoittajan pahin vihollinen. Se yleensä tietää kyllä kymmeniä sivuja, joista editoinnin jälkeen jää elämään ehkä kolme kappaletta, rajusti muutettuina. Eli sitä ei missään nimessä kannata jäädä odottelemaan. Aikatauluja en rustaa, kirjoittelen silloin, kun siltä tuntuu. Joskus on viikon tauko, joskus kuukauden, joskus kirjoittelen viikon yli 30 sivua päivässä. En kuitenkaan missään vaiheessa varsinaisesti lepää vaan työstän ideaa jatkuvasti päässä. Kun on työstänyt tarpeeksi paljon ja tarpeeksi pitkään, on edessä vain se puhtaaksi kirjoittaminen.

Mutta kuitenkin jokaisella on oma tapansa ja tyylinsä ja kaikki ei sovi kaikille. Kaikkea kannattaa kokeilla, kyllä sieltä se oma rutiinikin löytyy. Rytmiin pääseminen tosin voi olla aika hankalaa ja työlästä, ja stressaavaa.

[Fariini]

Minä olen eri linjoilla Nunian kanssa sen suhteen, että inspiraatio olisi kirjoittajan pahin vihollinen. Ilmeisesti luomisprosessimme on hyvin erilainen.

Itse olen aika vahvasti inspiraatiolähtöinen kirjoittaja, ja hyvin intuitiivinen. Yleensä mielessä on vain jokin alkuasetelma, josta lähden tekstiä suoltamaan ja katson, mitä siitä syntyy. Kunnollinen päähenkilö on elinehto, sitä ilman tästä ei tule mitään. Jos henkilö on hyvä ja hänen päänsä sisään pääsee kunnolla, ei tarvitse kuin kirjoittaa, mitä hän tekisi missäkin tilanteessa ja kaikki käy miltei ajattelematta. Kirjoittajan tehtäväksi jää sitten myös keksiä sopiva määrä esteitä ja vastoinkäymisiä päähenkilön tielle, jotta tarina pysyy mielenkiintoisena.

Tekstin edistyessä kokonaiskuva rakentuu hiljalleen ja tulee mieleen kohtauksia sieltä täältä. Varon sitä, etten missään nimessä kirjoita niitä ylös minnekään enkä hyppää niihin etukäteen. Jatkan lineaarisesti yrittäen viedä juonta suunniteltua tapahtumaa kohden ja joskus se onnistuu, joskus tulee sivupolku, joka on usein parempi kuin suunniteltu tapahtuma. Lisäksi se, että odottaa kieli pitkällä pääsevänsä kirjoittamaan sitä 50 sivun kuluttua tulevaa kivaa juttua, pitää homman pyörimässä, kun sinne tahtoo kiirehtiä. Jos pomppisin kohtauksesta toiseen, minulla olisi käsissäni sekalainen kohtausten sillisalaatti, jota ei saisi punottua yhtenäiseksi tarinaksi millään. Epäjärjestyksessä kirjoittaminen sopii kyllä joillekin ja sitä usein suositellaan, mutta minä olen sen kanssa toivoton.

Tällainen intuitiolla vedetty tarina tietysti sisältää valmistuttuaan tuhat aukkoa juonessa, päämäärätöntä harhailua, motiivien puutetta ja ennen kaikkea ennakointien puutetta, koska alussa ei ole millään voinut ennakoida, mitä tulee. Mutta sitä varten on keksitty editointi. Se parantelu tehdään sitten ajatuksen kanssa kun runko on saatu syljettyä näytölle.

Olen tuttu sen ongelman kanssa, että huomio pirstaloituu liian monien ideoiden ja tarinoiden kesken. Minulla on tällä hetkellä kesken pauttiarallaa kaksikymmentä eri tarinaa ja toinen mokoma jyskyttää takaraivossa vaatien päästä purkautumaan ulos. Silloin ei auta kuin priorisoida vähän ja ottaa yksi, jota ryhtyy tekemään. Jos se ei luista, kokeile toista.

Siihen, ettei tarinoita tahdo saada valmiiksi, on myös yksi hyvä lääke. Aloita kirjoittamalla niin lyhyitä tarinoita, että saat ne valmiiksi yhdeltä istumalta. Kun kirjoittamisessa alkaa tulla tiettyä rutiinia ja kestävyyttä, tarinoiden pituutta voi lähteä kasvattamaan.

[Rasimus]

Heh. Minulla on vaikeuksia suunnitella erityisen pitkiä tekstejä (romaaneja...). On liian paljon palasia, jotka on suunniteltava ennenkuin hyväksyn tarinan kirjoittamisvaiheeseen saakka.

Olenkin harkinnut, pitäisikö minun luopua periaatteistani ja aloittaa suuresti inhoamani jatkotarinakirjoittaminen eräästäkin päässäni olevasta ideasta. Kirjoittaa vain alusta alkaen luku kerrallaan ja katsoa miten homma etenee pelkän ylimalkaisen perusrungon varassa ilman tarkkoja suunnitelmia.

Eri tekniikoita kyllä pitää kokeilla, ei tästä muuten tule mitään 

[Lune]

Yleensä tuntuu, että saan tarinani valmiiksi läpi harmaan kiven. Lyhyempien juttujen kohdalla on helppoa kirjoittaa raakaversio, mutta sitten sen hiominen... se on se ikävin ja työläin vaihe. Etenkin, jos se pitkittyy ja pitkittyy ja pitkittyy... En tiedä, mistä ihmeestä revin kaiken sen keskittymisen ja pitkäjänteisyyden, kun minä en kovin monessa muussa asiassa sellaista luonnetta osoita. Välillä sitä tarvittavaa pitkäjänteisyyttä ei löydykään, jolloin tarina vain lentää saman tien romukoppaan tai päätän sen olevan valmis, vaikkei se olisikaan. Onneksi näitä tapauksia ei ole kovin montaa.

Minulla saattaa olla mielessä yksi idea tai ehkä parikin tai sitten pelkkä alkutilanne, hahmo tai kiva paikka. Ei sen enempää. Harvoin mietin koko juonen valmiiksi ennen kuin alan kirjoittaa, vaikka kyllä näitäkin tapauksia pari löytyy. Yleensä kaikki asettuu kohdalleen kirjoittaessa ja ideat syntyvät sitä mukaa kuin kirjoitan. Välillä sitten tappelen hahmojen kanssa, kun ne alkavat elää omaa elämäänsä - tai annan niiden elää omaa elämää ja katson, mitä tapahtuu. Ei aina se paras tapa kirjoittaa - turha sanoakin, että aika monet minun tarinoistani tyssäävät heti alkuunsa tai huomaan jonkin aikaa niitä kirjoitettuani, etteivät ne vain toimi. Siinä vaiheessa vain aloitetaan alusta ja kokeillaan uudelleen. Inspiraatiolähtöinen ja intuitiivinen, kuten Fariini sanoi. Intuitiivinen enemmänkin minun kohdallani.

Itseasiassa minun ongelmani kirjoittamisessa ovat hyvin samanlaisia kuin Fariinillakin. Eli en osaa ennakoida joitain tapahtumia, koska en vielä ole keksinyt niitä, hahmot harhailevat päämäärättömästi ja juttelevat turhia. Mutta todellakin, onneksi on se editointi... *irvistää*

Fariini kirjoitti:

Siihen, ettei tarinoita tahdo saada valmiiksi, on myös yksi hyvä lääke. Aloita kirjoittamalla niin lyhyitä tarinoita, että saat ne valmiiksi yhdeltä istumalta. Kun kirjoittamisessa alkaa tulla tiettyä rutiinia ja kestävyyttä, tarinoiden pituutta voi lähteä kasvattamaan.

Allekirjoitan. En pitkään aikaan itse osannut kirjoittaa pitkiä tarinoita, mutta nyt sekin alkaa luonnistua. Aloitin kokeilemalla sellaista tekniikkaa, että kirjoitin aina kerralla yhden päivän tapahtumat, omana lukunaan, ja jatkoin kirjoittamista aina seuraavasta päivästä. Toimi oikein hyvin. Sain aikaiseksi 17 sivua fontilla 10. Ei, kyseinen tarina ei tule Risingiin, se lähtee kirjoituskilpailuun.

Toinen hyvä neuvo pitkien tarinoiden kirjoittamiseen: kirjoittakaa jonkinlainen "kohtausluettelo" jo kirjoitetuista tapahtumista ja aiotuista tapahtumista ja kuvailkaa sen perään jokainen hahmo, joka tarinassa on, mikäli niitä on paljon. Tällä tavoin voi helposti tarkistaa, mitä on jo tapahtunut, mitä tuleman pitää ja kuka on kukin, eikä tarvitse rämpiä tarinaa uudelleen ja uudelleen läpi jonkin tietyn tapahtuman tai hahmon perässä.

[Kelhanion]

Kirjoittaa vain alusta alkaen luku kerrallaan ja katsoa miten homma etenee pelkän ylimalkaisen perusrungon varassa ilman tarkkoja suunnitelmia.

Tuossa tulikin jo Rasimuksen suusta hieman yksinkertaistettuna minun kirjoittamisfilosofiani.

Minulla on koneellani pitkän pitkä tiedosto täynnä muutaman rivin mittaisia ideoita, joita olen yrittänyt tunnollisesti kirjata ylös aina sitä mukaa kun niitä on päähäni juolahtanut. Jos sitten käy niin hassusti että edellisen projektin loputtua uusi ei jo pyöri mielessäni, selailen tuota listaa ja maistelen ideoita. Yleensä niistä yksi tai useampi sytyttää jonkinlaisen kipinän (eli muistan mikä niissä oli aikoinaan ollut ylöskirjaamisen arvoista) ja alan pyörittelemään niitä.

Jokaisella ideallani on yleensä oma oletusarvoinen "maailmansa". Se tarkoittaa että vaikka idea kuuluisi lyhyesti ja ytimekkäästi "Kertomus perheestä, jonka lapset joutuvat huolehtimaan mielisairaista vanhemmistaan", sitä seuraa automaattisesti aika tarkka mielikuva tunnelmasta, paikoista ja tyylilajista. Nämä tietenkin muuttuvat vaiheessa kaksi, joka on se jossa useampi idea sulautuu yhteen. Viime projektiinikin taisi lopulta hakeutua peräti neljä alunperin täysin erillistä ideaa, jotka lopulta tuntuivat olevan jo lähtöjään jonkinlaisessa harmoniassa keskenään.

Tässä vaiheessa minulla on yleensä jo tiedossa tarinani päähenkilöt ja heidän Suuret Ongelmansa. Maistelen ideaa vielä päässäni kunnes mielikuvitukseni on täyttänyt kaikki puuttuvat oleelliset aukot (sellaiset kuten juoni), minkä jälkeen kirjoitan parin kolmen sivun mittaisen synopsiksen. Se on yleensä juuri niin tarkka suunnitelma kuin näen tarkoituksenmukaiseksi.

Sitten on sen hauskimman vaiheen eli kirjoittamisen aika. Kirjoitan kappaleet aina tasan oikeassa järjestyksessä alusta loppuun. Joku tuossa edellä mainitsikin kuinka tulossa olevat kivat kohdat motivoivat ns. tylsempien ohi. Pidän silloin vain huolen siitä etten kuitenkaan liikaa laukkaile vaan pyrin annostelemaan kirjoittamista tasan niin pitkiin putkiin että jokaisen lauseen suttaaminen tuntuu mielekkäältä.

Suunnitelmani muuttuvat yleensä kirjoittamisen aikana ja alussa niin siistin synopsiksen perään rakentuu usein hirmuinen ranskalaisten viivojen armeija. Mielenkiintoisena yksityiskohtana en myöskään kykene heittämään mitään pidempää kirjoitettua pätkää pois. Jos poistan tekstistäni sivun verran väärille raiteille edennyttä tai liian pliisua tekstiä, siirrän sen kulloinkin luomaani "poistetut kohdat"-tiedostoon. Sama pätee jopa suunnitelmani kanssa. Ympäröin aina kelvottomat kohdat "EI NÄIN"-merkinnöillä ja dumppaan ne tiedoston loppuun.

Aikanaan teksti sitten "valmistuu". Seuraa ankara editointiprosessi mutta tunnen olevani sen verran laiska editoija että en kehtaa edes tässä kerrata muokkauksen vaiheita. Sanotaan nyt vaikka että editoinnissahan pitäisi sanamäärän tippua. Oikeasti, vannon ottavani itseäni niskasta kiinni tämän kanssa.

[Vehka]

Minä olen hyvin ideapohjainen kirjoittaja. Päivittäin niskaani tippuu taivaasta pinkka yleensä varsin outoja mielleyhtymiä, kuten hiilellä tuherretut siivet, puhuva joki ja sokea mies, joka liukuu pitkin kromattua "liukuputkea". Osa niistä säilyy mielessä pidempään, tulee siirretyksi lauseille ja isketyksi vihkon väliin, osa katoaa ja osaa en itse usko pystyväni kirjoittamaan.

Alan yleensä kirjoittaa inspiraation vallassa, mutta ikävä kyllä se usein laantuu ja n. 40 % kaikista teksteistäni jää kesken. Osan väännän väenvängällä loppuun, ja tuloskin on sen mukainen, eli ei kovin hyvä. Ja sitten on niitä hetkiä, kun istun kirjoittamassa tuntikausia putkeen (käsin, tietysti), ja tuijotan aikaansaannosta haltioituneena.

Olen surkea editoija, joten suurin osa valmiiksikin saaduista teksteistä jää usein julkaisematta. Siihen sinällään tottuu, mutta usein kiroan omaa laiskuuttani muutama kuukausi myöhemmin, kun löydän pöytälaatikosta tarinan, josta muistan pitäneeni kovasti mutta jonka lopusta minulla ei ole enää mitään hajua.

Inspiraatio on mukava juttu, mutta ilman sitä olisin todnenäköisesti parempi kirjoittaja. Tai sitten en.

[Tiuku]

Minä en osaa tuota "hyppykirjoitustyyliä", eli palasten kirjoittamista epäjärjestyksessä. Jos kirjoitan jotakin vähänkään pitempää, henkilöt ja tilanteet ehtivät muuttua ja kehittyä ja kasvaa niin paljon ja aivan odottamattomasti, että palasia on mahdoton liitellä yhteen ja kadun vain koko juttua. *puistaa päätään* Ei, se ei ole minun kirjoitustyylini se.

Taidan olla siis vahvasti jonkinlainen tunnekirjoittaja. Kaikki karkaa vähän käsistä ja kääntyilee sivupoluille, ja minä menen mukana nähdäkseni, mitä lopulta tapahtuu. Noh, kunhan jäljestä pidän ja onnistun saavuttamaan edes muutaman lempietappini, olen tyytyväinen.

*pohtii* Minun kirjoittamiseni on muutenkin... kummaa. Pitäisi taas aloittaa kirjoittaminen jotta näkisin, kuinka kummaksi se on tässä pitkänä väliaikana ehtinyt muokkautua. Sitä ennen en osaa sanoa tähän tämän enempää, ikävä kyllä.

[Rasimus]

Normaalisti kun alan kirjoittamaan, on jo hahmojen persoonallisuus ja sisäinen kehitys lyöty lukkoon, joten uudet ideat eivät ole yleensä ongelma. Hyvän etukäteissuunnittelun hienoja puolia... Huonoja on se, että silloin tällöin tulee niin helkkarin hyvä idea, ettei sitä vain voi hylätä ja silloin saattaa isokin osa tekstistä mennä uusiksi.

[Nunia]

Fariini: Meidän ero tosiaan taitaa olla siinä, että pyrin väkisin rakentamaan kaavan ennen kuin alan kirjoittaa. Muuten tekstistä tulee juurikin ailahtelevaa, hyppivää ja siinä esiintyy niitä surullisin kuuluisia kohtia, joihin töksähtää jumiin viikoiksi.

Siltikin, vaikka kaava ja runko on aina valmiina, suon itselleni siihen aukkoja ja mahdollisuuksia venyä ja taipua, jos siltä jossakin vaiheessa tuntuu. Ja koska muotti on jo valmis, venyminen tapahtuu sen rajoissa, enkä harhaudu ihan metsään. Inspiraatio on yleensä niitä hetkiä, kun aletaan harhailla, eli mennään sinne mettään ja kovaa. Joskus se toimii, yleensä ei.

Hyppimisessä on aina se paha juttu, että kaksikymmentä sivua aikaisemmin olisi saattanut tapahtua jotakin, mikä toisaalta voisi vaikuttaa hypättyyn kohtaan radikaalistikin, mutta itse "hypetän" tavallisesti vain dialogin. Ja sitähän voi muokata aina jälkikäteen myöskin, poistaa kokonaan, ihan mitä vaan, mikä tarinan kannalta on parasta. Mulla on paha tapa unohtaa niitä hyviä juttuja tai tietty tunnelma, jonka olen saanut dialogiin ynnettyä, joten se on PAKKO kirjata ylös, tai se jää. Ja tosiaan, hyppään aina taistelukohtausten yli ja kirjoitan ne viimeisenä. Tämä sen takia, että tuollaiset kohtaukset vaativat keskittymisen pelkästään siihen kohtaan ja on selattava taas kirjoja ja tehtävä taustatyötä, koska en yksinkertaisesti osaa kirjoittaa niitä suoralta kädeltä.

Hahmot mulla myös menevät aivan erilailla kuin Rasimuksella. Kehitän yleensä vain alkuaselteman (joskus myös lopunkin) ja annan hahmon kasvaa tarinan mukana. Näissä ei yleensä mitään radikaalia muodonmuutosta tapahdu, mutta hahmon pitää sulautua ja tottua muuttuviin tilanteisiin ja helpoiten se käy, kun raahaa sitä tyyppiä niskavilloista koko matkan.

[Radoxeald Lectunium]

Miten te saatte tekstinne valmiiksi? Miten työstätte siitä ensimmäisestä ideasta -- oli se sitten "tyttö tapaa pojan" tai "vähänkö olisi siistiä jos dinosaurukset eläisivät nykyajassa ja Jeesus suojelisi ihmiskuntaa niiltä" -- valmiin kokonaisuuden?

Tuohon kai olisi helpointa vastata kertomalla, kuinka ensimmäiset parodia(mme) saivat alkunsa.

No, ensimmäinen parodia(mme) syntyi alunperin yhdestä äidinkielen tehtävästä, jonka ympärille rakentui kourallinen vitsejä ja juonirunko. Seuraavan tarinan koko juoni syntyi puoliksi vahingossa, kun kaverin kanssa kehitimme Teuvo Terän hahmon (piirsimme pinkillä tussilla) ja naureskellen kehitimme juonen huvittavuudet pääpiirteittäin. Monet parhaat jutut sitten ilmestyivät paperille kirjoitusvaiheessa ja oikolukukerrroilla.

Minulle on tyypillistä pohtia paljon tarinoitani "erinäisiä vapaina hetkinä", eli nukkuessa, ja aloittaa kirjoittaminen myöhään, vasta kun nykyinen tarina on valmis tai hyvällä vauhdilla. Siksi minulla on tällä hetkellä valmiina kirjoitusprosessiin liki kahdenkymmenen tarinan ideat, koko juoni alusta loppuun ja jatko-osatkin, mutta en ole aloittanut niistä yhtäkään, ainoastaan kirjannut muistiin tarinoiden nimet. Ja koska kirjoitustyö sujuu minulta/meiltä tuskallisen hitaasti (välillä kuluu viikkoja, etten kirjoita sanaakaan tarinaa eteenpäin, kuten tällä hetkellä), niin homma ei ole päässyt vauhtiin vaan odottaa vuoroaan mieleni sopukoissa ja kelaan niitä yhä vain mielessäni. Arvioin kerran, että pääsen kirjoittamaan muita kuin parodiatarinaideoitani vasta keväällä 2008, kun veli häipyy armeijaan ja Keskinkertaisten Satujen Sarja jää paikalleen (ellei sarjaa kirjoiteta valmiiksi sitä ennen). Hitaan luomisen tuskaa...

[Weylin]

Itse pidemmissä tarinoissa kirjoitan alusta loppuun ilman minkäänlaisia hyppyjä, mutta novelleissa aloitan siitä mistä tuntuu hyvältä. Kirjoitan ylös pieniä kohtauksia ja katson lopulta miltä tarina näyttää. Lisään / poistan jos on tarvetta.

Mutta kysymys. Miten tekstistä idea? Eli jos on valmiina henkilöt, tapahtumapaikka ja aika sekä osa kohtauksista mutta ei minkäänlaista ideaa? Luetteko päivän lehtiä vai lähdettekö lenkille? Olen kokeillut kumpaakin, eikä ne auta. Jälkimmäinen antoi kyllä ideoita -mutta ainoastaan "400 sivuiseen roskaan", jota olen kirjoitellut vain kirjoittamisen halusta (siinä tarinassa ei ole päätä eikä häntää). Pää takoo tyhjää ja ehkä silloin tällöin tulee jokin hyvä kohtaus mieleen mutta mutta.. eihän novellia kannata kirjoittaa jos siinä ei tapahdu mitään(?).

Eli jos jollakin on jotain hyviä ideoita, teemoja yms tai hyviä tapoja hankkia niitä, olisin kiinnostunut tietämään.

[Fariini]

Weylin, itselläni on vähän samaa ongelmaa, eli teksteissä ei tunnu olevan varsinaista pointtia, vaikka niissä tapahtuukin. Mutta olen yrittänyt opetella olemaan stressaamatta siitä, koska se ei kuitenkaan auta mitään.

Yleensä teema kirkastuu minulle vasta jonkin aikaa sen jälkeen, kun tarina on jo valmis ja olen haudutellut sitä vähän aikaa. Sitten luen sen uudelleen ja huomaan, että ahaa, tämä kertookin tästä ja tästä, enpäs ole vielä huomannutkaan. Eli laitan sen syvällisen pointin tekstiin tiedostamattani ja yhtäkkiä huomaan, että tämä olikin kertomus ystävyydestä vaikeina aikoina, tai siitä, että rakkaudesta on päästettävä irti, tai ehkä se pointti olikin kasvaminen ihan itsessään.

Kirjoituskurssilla väitettiin, että teema on viimeinen asia, mitä kannattaa murehtia, koska yleensä se kumminkin tulee tekstiin, vaikka sitä ei itse heti huomaisi. En ole ihan varma, olenko samaa mieltä, mutta ainakin omalla kohdallani se tuntuu toimivan.

[Illusion]

Ai että mitenkö saan ideasta tekstiä paperille? Helppoa: avaan uuden dokumentin (ohjelma ClarisWorks, Tietokone kymmenen vuotta vanha Macintosh, ei tarvitse tajuta), kirjoitan otsikot, keksin sopivat aloituksen ja annan mennä. Joskus täytyy pysähtyä miettimään, että mitäköhän seuraavaksi, mutta yleensä tarinaa tulee rivi riviltä kuin vettä vain. Ei siihen mitään ihmeellistä tarvita, pelkkä luovuus riittää. Ja tekstistäsi päätellen, Tomi, voisi onnistua sinultakin. =)

[Wanda]

Itselläni ei nimenomaan riitä sitä kärsivällisyyttä, saan ideoita sellaiseen tahtiin, että en kerkeä kirjoittamaan juttujani loppuun. Siitä syystä suurin osa tarinoistani on kesken, ihanaa, eikö?

Kokeilin lyhytnovelleja, ne onnistui. Pidensin pituutta, onnistui. Tuli tauko, kaikki pilalla.

[Emperor]

Oma mielikuvitukseni on hyvin vilkas. Useita kertoja päivässä alan miettiä ihan random tapahtumaa/sanontaa/tilannetta, ja se pyörii päässäni sen hetken. Useimmiten nuo "lentävät lauseet" hautautuvat saman päivän aikana, mutta todelliset helmet muistan, ja jos mahdollista, hyödynnän.

Otetaanpa vaikka Kartanon Kirous. Kaikki lähti yhdestä lauseesta - yhdestä ainoasta, vitsikkäästä sananparresta - josta parin päivän aikana muodostui idea, miljöö, teema, genre, henkilöhahmot... kaikki, mitä tarinaa varten tarvitsin. Tarinaa en itsessään kuitenkaan keksinyt kuin vasta näyttöpäätteen ääressä: tiesin vain, mitä henkilöiden tuli jossain vaiheessa tehdä (ja miten he ajautuisivat muihin vitsikkäisiin tilanteisiin, joita varten olin jo kehitellyt vuorosanat), ja lopun tarinaa heitin päästä sitä mukaa, kun tarinaa mentiin eteenpäin. Sanon myös, että suurin osa tyylitellyistä lauseista ja juonenkäänteistä tuli spontaanisti kirjoittaessa - ja kaikki tämä siitä yhdestä lauseesta.

Pidemmässä tarinassani on hieman sama kaava: mietin ennalta vain tiettyjä tarinan hermopisteitä, joihin kehitän vuotosanat ja tilanteet, loppu on lähinnä spontaania värittämistä. Vaikka ei välttämättä yhtä dramaattista tarinankerrontaa kuin valmiiksi mietityt osat, on niissäkin hetkensä: monta kertaa olen heittänyt päästäni tietoa, jonka ajattelin olevan sen lauseen juttu, vain huomatakseni, että tiedon voi pultata kiinni tarinaan myöhemmässä vaiheessa. Lisäksi tällöin auttavat myös ne random tilanteet, joita saan päähäni päivittäin: kymmenestä tilanteesta yksi saattaakin olla hyvä tarinan nykyiseen tilanteeseen.

[Veequa]

Leirinuotio-epäaktivisti kirjoittaa.

Kyllä minullekin ideoita tulee, joka suunnalta, koko ajan, kaikenlaisia. aika moni on muistettavan arvoinen (mutta unohdan ne silti), jotkut muistan, harvat kirjoitan ylös ja vielä harvemmat saan purettua. Minun purkamisreittini vain on puhtaalle paperille piirtämisenä, ei tietokoneella kirjoittamista.

Mutta kirjoitinpa taas tekstinpätkän eilen, päätin nimetä sen Teekupiksi. Oli jotenkin hienoa kirjoittaa käsin ruutupaperille, tuli täysin erilainen fiilis kuin tietokoneella kirjoittaminen. Vaikka siitä lyhyt tulikin.
No, minun oli pakko purkautua, ja päässäni silloin tällöin ilmoille tulleet vertauskuvat, lauseet ja asiat vaativat kirjoittamista. Joten kirjoitin, vaikka siihen aikaan yöstä olisi kai pitänyt jo olla nukkumassa (vaan ei väsyttänyt).

Tietysti ei aina ole sopiva hetki kirjoittaa, vaikka olisi kuinka mahtava idea. Tai sitten idea ei vain luonnistu paperille, vaikka se olisi tosi mahtava pään sisällä. Sitten en vain kirjoita, en edes nimeä ideaa paperille.

[MaKo]

Itselleni kaikkein suurin ongelma on se, että vaadin tarinoiltani vankkaa pohjaa ja loogisia juonenkäänteitä. Yleensä uppoudun taustamaailman ja juonirungon hahmotteluun niin, että tarinat jäävät syntymättä. On paljon yksittäisiä palasia, mutta vähän kokonaisia kuvia.

Erityisesti mieltäni raastaa nyt piirrustuspöydällä oleva pidemmän tarinan raakile. Oma pyrkimykseni on se, että suunnitteilla oleva tarina "tyhjentää pöydän" eli siihen ladataan sisään kaikki mahdollinen ja mahdoton sillä hetkellä oleva palakokoelma. Pitkän monitahoisen tarinan tekeminen sisäisesti ristiriidattomaksi ja loogiseksi on suht suuri ponnistus; paperille päätyy loppujen lopuksi vain pieni osa kaikista niistä kuvioista, joita tarinan suunnitteluvaiheessa on tullut hahmoteltua.

Kaikki tähän saakka kirjoitetut tarinat ovat syntyneet niin, että idea on hautunut repaleisena päässä, kunnes yhtäkkisessä puuskassa olen saanut ne kirjoitettua alusta loppuun yhdellä lyhyemmällä tai pidemmällä rupeamalla.

Itselläni on kuitenkin kova tarve saada asiat ja ideat käytettyä yhteen kokonaiseen tarinaan; en millään haluaisi jättää työtä keskeneräiseksi. Jatkokertomuksen tekeminen olisi varmasti kehittävää, mutta ennen kuin sellaiseen alkaisin, täytyisi tarina olla jo melko yksityiskohtaisesti suunniteltuna.

[Lune]

Mutta kysymys. Miten tekstistä idea? Eli jos on valmiina henkilöt, tapahtumapaikka ja aika sekä osa kohtauksista mutta ei minkäänlaista ideaa? Luetteko päivän lehtiä vai lähdettekö lenkille? Olen kokeillut kumpaakin, eikä ne auta. Jälkimmäinen antoi kyllä ideoita -mutta ainoastaan "400 sivuiseen roskaan", jota olen kirjoitellut vain kirjoittamisen halusta (siinä tarinassa ei ole päätä eikä häntää). Pää takoo tyhjää ja ehkä silloin tällöin tulee jokin hyvä kohtaus mieleen mutta mutta.. eihän novellia kannata kirjoittaa jos siinä ei tapahdu mitään(?).

Aijai, niin muheva kysymys, että tähän on pakko vastata. ^^ Mielestäni novellia kannattaa kirjoittaa, vaikka siinä ei tapahtuisikaan mitään - etenkin silloin, jos itse nauttii sen kirjoittamisesta. Kirjoittamisessa kehittyy vain kirjoittamalla ja välillä on erittäin hyödyllistä kirjoittaa "pelkkää sontaa".

Itsellänikin on näitä ideattomia tarinoita kourallinen. Joka ikinen niistä jää kesken, jokainen saa leiman "täyttä kakkaa" ja heitän ne yleensä johonkin kansionnurkkaan homehtumaan ja tuskin edes avaan niitä muuten kuin vahingossa. Mutta. Nämä tarinat ovat tärkeitä, koska niiden avulla pystyn antamaan itselleni luvan "vain" kirjoittaa - toisin sanoen, pystyn kirjoittamaan ilman kovinkaan suurta itsekriittisyyttä (en karsi tai vältä edes kliseitä) ja kirjoitan vain silkasta kirjoittamisen ilosta tai siksi, että satun pitämään jostain asetelmasta tai henkilöistä. Jonkinlainen rentoutumisharjoitus kai... (huh?  ) Samalla nämä jutut toimivat hyvänä harjoituksena niitä "oikeita" tarinoita varten. No, kuten voitte arvata, kukaan muu ei lue näitä juttuja, enkä oikeasti haluakaan näyttää niitä kenellekään (silloin pitäisi taas ruveta vähän katsomaan, mitä kirjoittaa). Toisinaan on hyvä alittaa rima. 

Ps. Teemasta huolehtiminen jo kirjoittaessa juttua ei ole terveellistä. Silloin vain kompuroi.