Theus
Velho

Poissa
Viestejä: 336
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Kajaanissa ollaan
|
 |
« : 26.Maaliskuu 2008, 10:14 » |
|
Tuossa viikonlopun aikana tutustuin kaverin ansiosta uuteen peliin: Spore. Katselimme lähinnä videoita netissä ja peli vaikuttaa mielenkiintoiselta.
Wikipedia kertoo Spore:sta seuraavaa:
"Spore on Electronic Artsin kehitystyön alla oleva elämäsimulaatio-tietokonepeli, jonka pääsuunnittelija on SimCity- ja The Sims -peleistä tunnettu Will Wright. Spore on saanut laajaa huomiota osakseen sen kunnianhimoisena pyrkimyksenä simuloida elämänmuotojen kehitystä mikroskooppisista itiöistä älyllisten rotujen galaktiseen valloitukseen.
Ensisilmäyksellä Spore on evoluutio- tai "jumalapeli". Pelaaja ohjaa eliöiden kehitystä sukupolvien läpi, kasvattaen niitä yksisoluisista organismeista monimutkaisiksi olioiksi. Myöhemmin oliot saavat älyn ja tietoisuuden, jolloin ne alkavat muodostaa heimoja. Lopulta pelaaja ryhtyy ohjaamaan lajia yhteiskuntana, kehittäen siitä avaruusajan korkeakulttuurin, joka lopulta ryhtyy tutkimaan galakseja aluksillaan.
Wright on sanonut, että hän ei halua pelaajien tuntevan itseään Luke Skywalkeriksi tai Frodo Reppuliksi. "Haluan heidän tuntevan olonsa George Lucasiksi tai J. R. R. Tolkieniksi."[1] Vuoden 2007 Technology Entertainment Design (TED) -konferenssissa Wright kertoi, että hän halusi tehdä lapsille "lelun" kehittämään luovaa ja pitkän tähtäimen ajattelua, lisäten – "Uskon, että lelut voivat muuttaa maailmaa."[2]
Peli julkaistaan näillä näkymin Euroopassa 5. syyskuuta 2008 ja Pohjois-Amerikassa 7. syyskuuta 2008."
Tuo peli on sinänsä mielenkiintoinen, koska se sisältää erilaisia pelityyppejä:
1. Pac-Man "uima-allas"-vaiheessa 2. Diablo olio-vaiheessa 3. Populous heimo-vaiheessa 4. SimCity, Risk, and Civilization sivilisaatio-vaiheessa 5. SimEarth, Destroy All Humans! ynnä muita sen kaltaisia pelejä avaruus-vaiheessa.
Eli pelissä on useampia pelejä rakennettuna sisäkkäin ja näin ollen lisää mielenkiintoa. Viitosvaiheessa voi rakentaa jopa oman UFO:n ja tutkia maailmankaikkeutta. Ja vallata planeettoja. Kaikkea pientä kivaa. Pelaaminen ei siis lopu kesken.
Pelin järjestelmävaatimuksia ei ole vieläkään julkaistu ja on huhuttu, että pelistä tulee demoversio (koostuu vain creature editorista) jossain vaiheessa pahempaan pelinälkään. On kiintoisaa nähdä, että millainen tästä pelistä loppujen lopuksi tulee. Ovat nimittäin hioneet tätä pitkän aikaa, joten voin vain ihmetellä, että miksi sitä ei ole vielä julkaistu vaikka peli näyttää valmiilta. Ehkä heillä on joitain probleemia ratkaistavana.
Tuon pelin siis aion hommata vaikkei se toimisikaan tällä koneella. Täytyy toivoa, että pitävät tuosta ilmestymispäivästä kiinni vai jääkö peli taktisesti joulua odottamaan. Itse ainakin toivon, ettei jää.
Kaikki simssaamaan!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Noble dragons don't have friends. The nearest they can get to the idea is an enemy who is still alive.
|
|
|
Morinjoc
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 760
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Tampere
|
 |
« Vastaus #1 : 26.Maaliskuu 2008, 10:25 » |
|
Ajattelin ostaa tuon kun kuulin siitä (siitä nyt on jo muutama vuosi), mutta tuo syyskuun julkaisupäivä saattaa jopa pitää paikkansa. Toisaalta, sitä nyt on lykätty ihan aavistuksen... Muistaakseni joku tuolta lupaili, että sen järjestelmävaatimukset ovat pienemmät kuin nykypeleissä yleensä, vaikka peli nyt onkin kohtuu massiivinen. Ja niille jotka eivät pelistä ole kuulleetkaan, käykää sporen kotisivuilla. Sivun alkuanimaatio kertonee jotakin kyseisestä pelistä. Tietääkö joku muuten tuosta pelin musiikista jotakin? Olen kuullut, että se toimii samlla lailla kuin muukin peli, eli että se ei ole valmiina vaan rakentuu eri palasista pelin aikana. Pitäneekö paikkansa? Simsiä en ole koskaan pelannut (ja tuskin tulen pelaamaankaan) mutta Sporea kyllä fanitan. Tuota simsiä minun nähdäkseni tuossa on vain tuo sivilisaatio-vaihe.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Minkälaista ääntä banaanit pitävät metsästäessään?
|
|
|
Denizen
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 1005
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Tampere
|
 |
« Vastaus #2 : 26.Maaliskuu 2008, 12:54 » |
|
Videot eivät tällä koneella toimineet, ja itsellä on liian hidas netti... Kuvat oli osa oikein hienoja, mutta jotkin vähemmän, ja grafiikka on kamalan kulmikasta...
Ideana siis on, että asiat pelissä eivät ole olemassa koko aikaa, vaan tietokone luo niitä sitä mukaan kun tarpeen tulee, ja poistaa vanhaa, ja siksi vie vähän muistia... Minua vaan mietityttää se, että jos vaikka lentää planeetan ohi, ja planeetta katoaa ja uutta tulee eteen, niin jos yhtäkkiä kääntyy ympäri, luoko peli saman planeetan sinne? Minä ymmärtäisin, että ei, koska silloin jouduttaisiin pitää kaikennäköistä muistissa valtavat määrät, ja tavoite jäisi toteutumatta.
Joten ongelma on siinä, että jos huomaa jotain kivaa, ja haluaisi palata myöhemmin sen pariin, niin onko se enää mahdollista?
Periaatteessa ihan hauskan näköinen, luultavasti en sitä hankki ennen kuin joku tuttu peluuttaa minua sillä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Maailmanherra
|
 |
« Vastaus #3 : 26.Maaliskuu 2008, 13:33 » |
|
Näyttää melko paljon Simsin tapaiselta ohjelmalelulta. Saa nähdä paljonko loppupeleissä tuossa oikein saa itse tehdä mitään ja vaikuttaa asioihin.
Heh, grafiikasta tulee mieleen worms 3d.
Ja ainiin, Dwarf fortress!
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.Maaliskuu 2008, 13:41 kirjoittanut Miksu »
|
tallennettu
|
En ole rasisti, olen espoo- ja audirealisti.
|
|
|
Darkman
Kokelas
Poissa
Viestejä: 10
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Suomi
|
 |
« Vastaus #4 : 18.Toukokuu 2008, 23:12 » |
|
Kyllä tuo Spore ihan kiinnostavalta kuulostaa ja jopa pienellä mielen kiinnolla odottelen. Saa nyt nähdä tuleeko siitä todella niin kiinnostava kuin äkkiseltään tuo konsepti kuulostaa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Xariel
|
 |
« Vastaus #5 : 19.Toukokuu 2008, 22:45 » |
|
Tuolla idealla saisi vaikka mitä. :D Mutta ongelmahan tunnetusti on se kiva pikku juttu, että Denizenin mainitsema ongelma on ajankohtainen, kuten varmaan kymmenen muutakin.
Idea on ihana, sellaista olisi hieno pelata. ^^ Mutta toisaalta se kuulostaa olleen monen vuoden projekti,ja voisi se kai vielä viipyäkin, jos se sitä parantaisi. En muuten usko siihen, että pienempään muistiin menevä peli toimisi (Jälleen Denin loistava pointti.) niin hyvin. Simskin vie älyttömästi tilaa, mutta on se sellainen peli että ymmärtää hyvin, miksi se vie niin paljon.
Mielenkiinnolla ja varauksella.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Morinjoc
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 760
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Tampere
|
 |
« Vastaus #6 : 30.Kesäkuu 2008, 14:30 » |
|
Ovat saaneet otuseditorin markkinoille. Koko version vois ostaa 5-10e hintaan, ja jos ostaa oikeasta paikasta, saa alennusta sitten kun peli ilmestyy. Demoversio on ilmainen, ja siinä on (muistaakseni) 25% osista mukana.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Minkälaista ääntä banaanit pitävät metsästäessään?
|
|
|
|
Maailmanherra
|
 |
« Vastaus #7 : 30.Kesäkuu 2008, 15:21 » |
|
Otuseditori osittain karkoitti minut pelin luota. Olihan se ihan kivaa, mutta tässäkö kaikki? Tehdään otuksia ja sitten peli pelaa nillä itseään?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
En ole rasisti, olen espoo- ja audirealisti.
|
|
|
Jukuke
Kokelas
Paikalla
Viestejä: 31
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Oulu
|
 |
« Vastaus #8 : 30.Kesäkuu 2008, 17:40 » |
|
Miksulle tiedoksi: Jollen ole aivan väärin ymmärtänyt, niin pelissä luodaan ekaksi otus jolla aiotaan pelata. Jonka jälkeen se kasvatetaan itse esim. tappokoneeksi jonka jälkeen lähetään valtaamaan erimaita. Muolla planeetoilla on esim. netistä ladattuja toisten "kansoja" jotka saattavat hyökätä sinun planeetalle tai vastaavasti sinun on mahollista vallata näitä muiden planeettoja. Tämä oli ainakin alumperin pelissä tarkoituksena. Yhdistää simssin porukan rakentaminen lisättyn siihen toimivan valtakunnan perustaminen (simcity) ja muiden vallassa olevian alueiden valtaaminen.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Emperor
Velho

Poissa
Viestejä: 453
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Akselilla Hanko-Teno
|
 |
« Vastaus #9 : 30.Kesäkuu 2008, 18:01 » |
|
Voi huoh. Arvasinhan, että näin käy kun ihmiset saavat Creature Creatorin käyttöönsä. Jaa nyt sitten maailma noidenkin kanssa - katso niiden lisääntyvän ympärilläsi - ja lopulta hävitä ne kiertoratapommituksella, ennen kuin itsestään peli lataa taas uuden sekasikiön galaksiasi sotkemaan. Mut joo. Spore kuulostaa kivalta.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
|
Ranmoth
Velho

Poissa
Viestejä: 160
|
 |
« Vastaus #11 : 11.Syyskuu 2008, 10:33 » |
|
Ihan hauskahan tuo koko peli nyt on, aika lyhyt tosin. varsinkin ensimmäinen vaihe saisi olla piempi, se on ehkä kaikkein viihdyttävin. kakkonenkin on ihan jees, kolmonen menettelee, nelonen on turhaa perseilyä ja vitonen taas ihan ok.
Enemmän taas annettiin ymmärtää kun ymmärettiin antaa, mutta tuleepahan ainakin Dawn of War II lähiaikoina, se on varmasti täydellinen. :P Tai sitten Fallout 3, ja mitä näitä nyt oli.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
"Marjat ovat käteviä matkustaessa, sillä niitä on kevyt kantaa, ne eivät pilaannu matkustaessa, sillä niitä on kevyt kantaa, ne eivät pilaannu, sillä niitä on kevyt kantaa, sillä ne eivät pilaannu kustaessa"
|
|
|
Windark
Velho

Poissa
Viestejä: 174
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Kaijonharju, Oulu
|
 |
« Vastaus #12 : 11.Syyskuu 2008, 18:03 » |
|
Pelinä ei herätä kiinostusta, mutta ohjelmaleluna kylläkin. Itseni kohdalla (ja varmaan monen muunkin) olen äärimmäisen kiinnostunut näiden editoreiden monipuolisuudesta, kunnes vastaan tulee muiden kehittämiä sukupuolielinhirviöitä ja muuta yhtä luovaa roskaa. Toivottavasti se eliöiden netissäpyöriminen on vapaaehtoinen ominaisuus, että peli itse loisi randomisti olioita. Mutta kyllä tuo kiertoratapommituskin kuulostaa sopivalta vaihtoehdolta, kunhan ei käytä ydinkärkiä. Ajattelee vain mimmoisiksi ne oikein mutatoituvat.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Denizen
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 1005
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Tampere
|
 |
« Vastaus #13 : 11.Syyskuu 2008, 22:18 » |
|
Ja sitä ilmeisesti myös moderoidaan, mitkä otukset pääsee yleiseen levitykseen ja mitkä ei.
JallaJallan linkki hämmentää minua kovasti, joku on nähnyt valtavasti vaivaa suututtaakseen tyhmiä ihmisiä, ja sitten paljastanut että kyseessä on huijaus, eikä ihmiset mitenkään ole tajunnut sitä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Maailmanherra
|
 |
« Vastaus #14 : 23.Lokakuu 2008, 22:25 » |
|
Tshish, Spore on ollut markkinoilla jo jonkin aikaa mutta eipä ole täälläkään hirveästi aihetta kommentoitu.
Tuli tämäkin koettu lähes heti julkaisun jälkeen ja yllättäen olin aivan oikeassa ennakkoluulojeni kanssa. Peli puuttui. Olihan tällä ihan kiva leikkiä, mutta haastetta ei löytynyt ollenkaan. Tälläinen "casual game" sunnuntaipelaajille. Sims(city) tuntui mielekkäämmältä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
En ole rasisti, olen espoo- ja audirealisti.
|
|
|
Theus
Velho

Poissa
Viestejä: 336
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Kajaanissa ollaan
|
 |
« Vastaus #15 : 27.Lokakuu 2008, 11:19 » |
|
Tjoo, itse peli tuntuu puuttuvan... Tai se on jotenkin puuduttavaa. Aluksi oli hauskaa luoda noita otuksia, mutta hiljalleen sitä alkaa huomata, että miten rajoittunut mielikuvitus sitä oikeastaan on. Tai kyllähän se mielikuvitus lentää, muttei voi toteuttaa sitä kaikkea noilla editoreilla vaikka haluaisi. Tai sitten en vain osaa. Itse pelissä olen otuspelissä sen verran... kärsimätön etten jaksa ollenkaan kävellä vaan otan heti siivet ja lentelen paikasta toiseen.
Ovat muuten julkaisemassa lisäosia tuossa ensi kuussa ja sitten myöhemmin ensi keväänä. Eka tuo ainakin lisää erilaisia osia ja jälkimmäinen lisää "pelaattavuutta" avaruusvaiheessa. Saa nyt nähdä, että tuleeko hankittua kumpaakaan, mutta tuo avaruushomma vaikuttaa mielenkiintoiselta...
Oma veikkaukseni on, että tästä yritetään tehä The Simsin kaltaista peliä eli lisäosia vähän väliä, kaikkea kivaa vähissä erissä. Ihmetyttää vain, että miten suuri paketti tästä loppujen lopuksi tulee. Ja on sellainen pelko, että pilaavat tämän pelin vieläkin pahemmin niillä lisäosilla... Pelaan mieluummin The Sims 2-peliä lisäosilla, sillä niissä on enemmän pelattavaa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Noble dragons don't have friends. The nearest they can get to the idea is an enemy who is still alive.
|
|
|
|
Tiuku
|
 |
« Vastaus #16 : 27.Lokakuu 2008, 20:54 » |
|
Kyllä se Spore 2 sieltä kumminkin lopulta tulee, jos alkavat jo tämän ensimmäisen heiton annit tympiä. Tämän tyylisissä peleissä tunnutaan (onneksi) lähtevän pohjalta.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|