Gene Wolfe

[Jussi]

Gene Wolfe amerikkalainen scifi- ja fantasiakirjailija. Hänet tunnetaan parhaiten neliosaisesta The Book of the New Sun -sarjasta, joka ilmestyi 1980-luvun alussa. Se on ymmärtääkseni yhdistelmä fantasiaa ja scifiä, ja sijoittuu tulevaisuuden Maapallolle. Wolfe on erittäin arvostettu, hän on voittanut paljon palkintoja, ja monet kriitikot ja alan harrastajat pitävät häntä yhtenä suurimmista elossa olevista sff-kirjailijoista. Vaikka mies on jo 76-vuotias, julkaisee hän yhä säännöllisesti uusia töitä. Viimeisin romaani (Pirate Freedom) ilmestyi marraskuussa, seuraava on tulossa ensi syksynä. Wolfen tuotantoa voi katsella englanninkielisen Risingin tietokannassa. Ainuttakaan kirjaa ei ole suomennettu.

Minä olin lukenut kirjailijalta vain yhden novellin Uuskummaa?-antologiasta. Päätin korjata asian ja luin juuri loppuun Soldier of the Mistin, joka on vuonna 1986 julkaistu historiallinen fantasiaromaani. Valitsin tämän ensimmäiseksi Wolfen kirjakseni siitä syystä, että teos löytyi paikallisesta kirjastosta. SotM sijoittuu antiikin Kreikkaan persialaissotien aikaan, ja päähenkilönä on Latro, taistelussa päähän haavoittunut palkkasoturi. Vammansa takia Latro kärsii pysyvästä muistinmenetyksestä, hän unohtaa joka aamu kaikki tapahtumat. Mutta vastineeksi Latro näkee ainoana ihmisenä jumalat ja muut yliluonnolliset olennot sekä pystyy keskustelemaan näiden kanssa.

Wolfen töistä käytetään englanniksi nimitystä literary fiction. En ole varma, mikä suomenkielinen termi olisi, korkeakirjallisuus? Tämä tarkoittaa sitä, että kirjassa tärkeintä ovat tyylikeinot ja sillä on väitettyä taiteellista arvoa. Pelkäsin etukäteen, että SotM voisi olla vaikeaa luettavaa, mutta olin väärässä. Wolfen teksti oli tyyliteltyä, mutta kuitenkin helppolukuista. Kirjassa oli onnistunut juoni, ja Latro ja tämän ystävät olivat sympaattisia henkilöitä. Olen kiinnostunut antiikin Kreikasta, joten pidin kirjailijan kuvailusta. Yliluonnollinen sulautui saumattomasti historialliseen ympäristöön.

Kirjassa haastavinta oli rakenne, sillä romaani on olevinaan Latron päiväkirja. Hän pyrkii kirjoittamaan joka päivä tapahtumat ylös, jotta tietäisi seuraavana aamuna, mistä on kyse. Välillä tulee pitempiä taukoja, kun Latro ei ole päässyt kirjoittamaan. Tyyli toimi yllättävän hyvin ja lukiessa huomasi, että Wolfe on mestarillinen kertoja. Juuri tämä erikoinen rakenne teki Soldier of the Mististä hienon lukuelämyksen. Teoksessa oli kiinnostavaa myös se, että kreikankieliset paikannimet oli käännetty englanniksi. Esimerkiksi Ateenasta käytettiin nimitystä Thought, ja Marathonin taistelu oli Fennel Fieldin taistelu. "Oikeita" paikannimiä ei kirjassa mainittu ollenkaan. Harkitsin, pitäisikö SotM:lle antaa tietokannassa arvosanaksi täydet pisteet, mutta päädyin kuitenkin neljään tähteen. Romaani ei aivan noussut huipputasolle.

Kirjassa oli avoin lopetus, ja Wolfe onkin kirjoittanut sille kaksi jatko-osaa, Soldier of Arete ja Soldier of Sidon. Näistä jälkimmäinen voitti viime vuonna parhaan romaanin World Fantasy Awardin. Jos joku kiinnostui Soldier of the Mististä ja haluaa ostaa sen, niin on hyvä tietää, että kirjasta on painos lopussa. Mutta amerikkalainen kustantamo julkaisi muutama vuosi sitten kokoomateoksen nimeltä Latro in the Mist, joka sisältää sarjan kaksi ensimmäistä osaa. Tämä on normaalisti saatavilla.

Ketju on siis tarkoitettu keskusteluun kirjailijan teoksista. Onko kansallinen häpeä, että Wolfelta ei ole suomennettu yhtään kirjaa? Viestin alussa mainitsemastani Book of the New Sunista on nykyään saatavilla yhteisnide, joka sisältää kaikki neljä kirjaa yksissä kansissa. Brittikustantaja julkaisi Severian of the Guildin viime syksynä, siinä näyttäisi olevan yli 900 sivua.

[Seregil of Rhiminee]

Onko kansallinen häpeä, että Wolfelta ei ole suomennettu yhtään kirjaa?

Minusta on kyllä aika ihmeellistä, ettei Gene Wolfea ole käännetty suomeksi, koska hän on maailmalla hyvin arvostettu kirjailija. Vaikka en pidä käännöksistä kovin paljon, niin kirjojen suomentaminen olisi hyvä idea, jotta lukijat pääsisivät tutustumaan Wolfen tuotantoon. Jos kirjat käännettäisiin suomeksi, niin olen melko varma, että monet lukijat ihastuisivat niihin.

Eräs työkaverini suosittele minulle Gene Wolfea pari vuotta sitten, koska hän tiesi, että luen scifiä ja fantasiaa. En ole katunut sitä, että aloin lukemaan hänen teoksiaan, koska ne ovat mielenkiintoisia. Voin itsekin suositella Wolfea kaikille sff:n ystäville.

The Shadow of the Torturer on todella hyvä kirja ja jatko-osatkin ovat ihan hyviä. Tämä kirja ei välttämättä ole kaikkien lukijoiden makuun, mutta pidin siitä todella paljon ja minusta se on oman alansa parhaimmistoa. Kirja on kirjoitettu hyvin ja se on myös kiehtova. En viitsi ryhtyä paljastamaan mitään kirjan juonesta, jotta en pilaa kenenkään lukunautintoa, mutta voin sanoa, että jos sff kolahtaa pahasti, niin tähän kirjaan kannattaa tutustua.

Soldier-sarja on myös ihan hyvä ja viihdyttävä kirjasarja. Olin itse pitkään kahden vaiheilla, että annanko kirjoille pelkästään kolme tähteä vai neljä tähteä. Pienen harkinnan jälkeen olen päätynyt neljään tähteen, koska kirjat ovat hyviä, vaikka pidin kyllä paljon enemmän The Book of the New Sun -kirjoista.

[tnjrp]

Suomennostarvetta taitaisi olla, koska ei ainakaan heränneen keskustelun perusteella ole tuttu täällä tuo Wolfen setä. Mikä tietysti on "synti ja häpeä", joskaan ei toki "ihme".

Eri asia on, ettei Wolfen kuuluisin teos The Book of the New Sun taida olla ihan kaikkein helpoimpia sen paremmin kääntämistehtävänä, markkinoitavana tuotteena kuin lukukokemuksenakaan. Asemansa spekulatiivisen fiktion klassikoiden joukossa se on kyllä ansainnut. Jatko-osa The Urth of the New Sun tahi esiosat The Book of the Long Sun ja The Book of the Short Sun eivät ole aivan yhtä merkittäviä, mutta haastavuus säilyy.

Latro-trilogia olisi kaikin tavoin helpompi, muttei liioin ole yhtä merkittävä.

[Tero]

Toimiva lähestymistapa Wolfen suomentamiseen voisi olla ohittaa ensin alkuun mutkikkaammat teokset ja lähteä liikkeelle "Wolfe-lite" -romaanista Pirate Freedom. Juonta ei tarvitse pohtia niin paljon kuin kryptisemmissä teoksissa, mutta teos on riittävän Wolfea fanienkin nautittavaksi. Lisäksi teos on sen verran tuore, että sen myyminen saattaisi olla hiukan helpompaa. Jos yksittäinen teos menestyy ja kerää Suomesta faneja kirjailijalle, sen jälkeen voi käydä käsiksi kunnianhimoisempiin sarjoihin.

Ja kirjassa on merirosvoja, mikä ei ole koskaan haitaksi.

[tnjrp]

Joo, merirosvot ovat perinteisesti huono merkki vain elokuvissa.

On tuo Pirate Freedom ihan koskettamatta meikäläisellä, mutta kuvauksen perusteella sillä voisi olla markkinoita Suomessa ihan mainstreampuolellakin, kunhan ei liikaa korostaisi tuota aikamatka-aspektia mainonnassa. Toisaalta fantasiahyllyn ulkopuolelle sijoitettuna se saattaisi jäädä täkäläisille vähän tuntemattomaksi, mutta kaikkeahan ei voi saada.

[Jussi]

Innostuin lukemaan Wolfelta perään heti toisen kirjan. En kuitenkaan Latro-sarjan seuraavaa osaa vaan miehen uudempaa tuotantoa edustavan The Wizard Knightin (kansi). Tämä on itsenäinen fantasiaromaani, jolle ei (ainakaan vielä) ole yhtään jatko-osaa. Teoksen ideana on, että nykypäivän teini-ikäinen amerikkalaispoika joutuu fantasiamaailmaan ja päättää ryhtyä siellä ritariksi. Maailmaa luodessa on hyödynnetty vahvasti skandinaavista ja kelttiläistä tarustoa. Kirja on olevinaan pitkä kirje, jossa päähenkilö kertoo kokemuksistaan Yhdysvaltoihin jääneelle veljelleen.

Wizard Knightista pitää sanoa aluksi se, että kyseessä on todella paksu kirja, yli 900-sivuinen kovakantisena. Tämän takia amerikkalaiskustantaja julkaisi sen suoraan kahteen osaan pilkottuna, ja romaani on jaettu kahtia myös myöhemmissä pokkarilaitoksissa. Minä luin siis brittikustantajan version, jossa koko tarina on yksissä kansissa. TWK teki minuun valtavan suuren vaikutuksen, ja uskallan sanoa, että tämä kuuluu parhaiden koskaan lukemieni fantasiakirjojen joukkoon. Pidin tästä enemmän kuin Soldier of the Mististä.

Wizard Knightin maailma saattaa vaikuttaa ensisilmäykseltä perinteiseltä, sillä siitä löytyy ritareita, haltioita, jättiläisiä, lohikäärmeitä, taikamiekkoja, puhuvia eläimiä jne. Mutta  Wolfe on ottanut vaikutteita mytologiasta ja saduista, teos ei muistuta yhtään "perusfantasiaa" ja on hyvin omaperäinen. Kirjan jälkipuolisko onkin omistettu lordi Dunsanylle. Lukiessa tuntui siltä, että kirjailija esitti toisenlaisen tulkinnan tutuista asioista ja sai ne vaikuttamaan uusilta. Esimerkiksi aelfit ovat jotain aivan muuta kuin tolkienilaiset haltiat, ja kirjan maailma muodostuu seitsemästä päällekkäisestä maailmasta. Tapahtumat sijoittuvat valtaosin keskimmäiseen, ihmisten Mythgarthriin. TWK:n pääteemana on mielestäni ritariuden olemuksen pohtiminen.

Kirja jakaantuu kahteen osaan: The Knight on kerrottu kokonaan minä-muodossa, The Wizardissa tulee mukaan muita näkökulmia. Teos ei ole samalla tavalla haastava kuin Soldier of the Mist muistinmenetyksineen, mutta nytkin sai olla tarkkana tekstin kanssa, varsinkin loppupuoliskolla. Pari kertaa piti lopettaa lukeminen alkuunsa, kun en vain pystynyt keskittymään täysillä. Kirjan massiivisen pituuden takia mukana oli kohtia, joissa juonenkuljetus tuntui pysähtyvän. Mutta tämä ei pahemmin häirinnyt, sillä TWK:ssa on niin paljon syvyyttä.

Toivottavasti ei vaikuta liialliselta hehkutukselta, mutta Wizard Knightia lukiessa tuli mieleen, että kyseessä on tulevaisuuden klassikko. Ei tästä kuitenkaan suuren yleisön suosikiksi ole, siihen kirja on liian monimutkainen ja erikoinen. Tarinan henkilöt olivat samalla tavalla sympaattisia ja hienosti luotuja kuten Soldier of the Mistissa. The Wizard Knight oli vuonna 2005 ehdolla parhaan romaanin World Fantasy Awardiin, mutta ei voittanut.

Gene Wolfeen perehtyneet Risingin käyttäjät voisivat kertoa tässä ketjussa, mitkä ovat heistä kirjailijan parhaimmat ja heikoimmat työt. Nettikommenttien perusteella jotkut pitävät Wizard Knightiä yhtenä Wolfen vähäisemmistä kirjoista.

[Seregil of Rhiminee]

Gene Wolfeen perehtyneet Risingin käyttäjät voisivat kertoa tässä ketjussa, mitkä ovat heistä kirjailijan parhaimmat ja heikoimmat työt. Nettikommenttien perusteella jotkut pitävät Wizard Knightiä yhtenä Wolfen vähäisemmistä kirjoista.

Minusta Gene Wolfen parhaimmat kirjat ovat The Book of the New Sun -kirjat eli The Shadow of the Torturer, The Claw of the Conciliator, The Sword of the Lictor ja The Citadel of the Autarch. Ne kolahtivat minuun aika pahasti, kun luin ne.

The Wizard Knight on hyvä ja mielenkiintoinen kirja. Se ei pääse The Book of the New Sun -kirjojen tasolle, mutta se on kyllä täysin toisenlainen kirja, joten sitä ei pidä arvostella samalla tavalla. Vaikka jotkut väittävät sen olevan täyttä roskaa, niin minusta se on kiehtova ja omaperäinen kirja.
The Wizard Knight saattaa tuntua pitkäveteiseltä ja liian pitkältä, jos sen lukee hätäisesti, joten ymmärrän hyvin miksi jotkut lukijat eivät pidä siitä. Se pitää lukea ajan kanssa, jotta siitä voi nauttia kunnolla.

En ole vielä toistaiseksi ehtinyt lukea aivan kaikkia Gene Wolfen kirjoja, joten en pysty sanomaan miten paljon Wolfella on heikkoja kirjoja.

[Jussi]

Luin kolmannen kirjani Wolfelta, The Fifth Head of Cerberuksen. Kaksi edellistä olivat fantasiaa, joten tämä oli tutustumiseni miehen science fictioniin. Cerberus kuuluu kirjailijan varhaistuotantoon, se ilmestyi vuonna 1972. Teosta on kutsuttu romaaniksi, mutta oikeasti se on kolmen pienoisromaanin kokoelma. Tarinat ovat sidoksissa toisiinsa, ja ensimmäisessä sekä viimeisessä on yksi yhteinen henkilö. Kirja sijoittuu epämääräiseen tulevaisuuteen ihmisten asuttamalle kaksoisplaneetalle. Virallinen totuus on, että Maan uudisasukkaat tappoivat muodonmuuttajina pidetyn alkuperäisväestön kokonaisuudessaan, mutta joidenkin mielestä se on yhä elossa. Mysteeri alkuasukkaiden kohtalosta onkin teoksen kantava teema.

Minusta tuli kahden kirjan perusteella Wolfe-fani, ja Cerberus oli niin hyvä kuin etukäteen toivoin. Kirjoitustyyli oli ennestään tuttu, joten osasin varautua kryptiseen sisältöön. Teos ei tehnyt aivan yhtä suurta vaikutusta kuin edelliset, vaikka moitittavaa ei pahemmin löydy. Pidin eniten keskimmäisestä pienoisromaanista "A Story," by John. V. Marsch, ja täytyy sanoa, että Shadow children -niminen kansa oli todella kiehtova luomus. Onnistuin mielestäni ratkaisemaan monet kirjan arvoituksista, mutta useita jäi auki. Fifth Head of Cerberus on todellista "ajattelevan ihmisen" scifiä.

Kirjasta on otettu uusi painos SF Masterworks -sarjassa. Etukannesta löytyy lainaus Ursula Le Guinilta:

Wolfe is so good he leaves me speechless

[Jussi]

Sain tänään loppuun Soldier of Areten, antiikin maailmaan sijoittuvan fantasiasarjan toisen osan. Koska kirjoitin aloitusviestissä pitkän esittelyn ensimmäisestä Latro-kirjasta, en keksi hirveästi uutta sanottavaa. Arete alkaa siitä mihin avausosa loppui. Romaanin alkupuoli sijoittuu Traakiaan, jossa mm. tavataan amatsonit, mutta loppupuolisko tapahtuu taas Kreikassa. Teos huipentuu Pythian kisoihin Delfoissa.

Minusta kirja oli vielä parempi kuin Soldier of the Mist, sen juoni oli erittäin taitavasti laadittu. Uskon, että Arete on vuoden lopussa kymmenen lukuelämykseni joukossa. Kirja pääsi aikoinaan ehdolle World Fantasy Awardiin. Seuraavaksi pitää kokeilla Wolfelta (vihdoinkin) Book of the New Sunia, ellen sitten innostu lainaamaan Soldier of Sidonia.

Cheryl Morganin mielipide Latro-sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta.

In my opinion, these books are the best things that Wolfe has ever done. I’m not alone in that view either. For Wolfe fans these books the sheer complexity and haunting beauty of the books is awesome. Give them a try, please. Fantasy doesn’t get any better than this.

[Nasuhorn]

Pakko myöntää että useimmista Gene Wolfen teoksista on jäänyt meikäläiselle päällimmäisenä mieleen ajatus "Tunnen olevani liian typerä ymmärtääkseni mistä tässä kirjassa oikeastaan pohjimmiltaan oli kyse".

Soldier of the mistiä pidän kuitenkin yhtenä parhaista, erikoisimmista ja kiehtovimmista koskaan lukemistani romaaneista ja on hieman nolostuttavaa etten ole sen jatko-osiinkaan vielä ehtinyt syventyä. Syy lienee siinä että Wolfen lukeminen tuntuu vaativan alati jonkinlaista älyllistä ponnistelua, mikä nostaa aloittamiskynnystä ikävästi. Koska nyt on kuitenkin tiedeuutisissakin kerrottu aivojen terveyden vaativan niiden säännöllistä käyttämistä lupaan juhlallisesti lisätä Gene Wolfen lukemistani, ehkä ymmärryskin sitten paranee 

Joitain miehen haastatteluja luettuani olen sentään (onneksi?) huomannut että ihmisenä hänellä on aivan yhtä älyttömiä ajatuksia kuin kaikilla muillakin. On muuten tavattoman sympaattisen näköinen ukkeli, ainakin esimerkiksi wikipedia-sivullaan olevassa muotokuvassa.

[Jussi]

Wolfen seuraava kirja on ensi maaliskuussa ilmestyvä fantasiaromaani The Sorcerer's House. Se sijoittuu nykypäivän Yhdysvaltoihin ja muodostuu päähenkilön lähettämistä kirjeistä. Juonitiivistelmän voi tarkistaa englanninkielisen Risingin tietokannasta.

[Iivari]

Minä oikeastaan kaipaisin jotakuta vinkkaamaan sellaisen kirjan, josta kannattaa Wolfen lukeminen aloittaa. Kaikkein eniten tällä hetkellä tuntuu siltä, että pitäisi aloittaa The Book of the New Sunista, mutten oikein sittenkään ole varma - nimenomaan siksi (ja tietysti siksi, että Wolfen löytäminen lukukirjaksi vaatii vaivaa ;-D) en ole vielä aloittanut tutustumistani tähän kirjailijaan, vaikka olen monesti huomannut että pitäisi.

Tuo Pirate Freedom vaikuttaisi myös hyvältä.

[Seregil of Rhiminee]

Suosittelen, että tutustut Gene Wolfeen, koska hän on laadukas kirjailija.

Minusta Wolfen lukeminen on hyvä aloittaa The Book of the New Sun -sarjasta, koska se on Wolfen tunnetuin sarja. Koko sarja löytyy yhteisniteestä Severian of the Guild (Gollancz), joten kirjoja ei välttämättä tarvitse ostaa erikseen. AdLibris myy tätä kirjaa tällä hetkellä 17,80 eurolla ja BookPlus 16,95 eurolla.

Voit myös aloittaa lukemisen esim. näistä kirjoista: The Fifth Head of Cerberus, Latro in the Mist (omnibus-teos, joka sisältää nämä kirjat: Soldier of the Mist ja Soldier of Arete) ja The Very Best of Gene Wolfe (tämä on melkein sama kirja kuin Torin julkaisema The Best of Gene Wolfe: A Definitive Retrospective of His Finest Short Fiction, mutta se sisältää yhden ylimääräisen novellin).

Jos et halua lukea heti ensimmäiseksi The Book of the New Sunia, "best of" -kokoelma on hyvä valinta. Siitä löytyy kaikenlaisia novelleja, joita lukiessa voi totutella aika hyvin Wolfen hienoon kirjoitustyyliin.

[jukkahoo]

Tulkaapa Iivari käymään tässä joku päivä kylässä, niin lainataan teille pari Wolfen kirjaa. Mietitään sovelias aloituskirja yhdessä.

[Jussi]

Luin The Book of the New Sunin kaksi ensimmäistä osaa, The Shadow of the Torturerin ja The Claw of the Conciliatorin. Sarja kuuluu ns. Dying Earth -genreen, eli se sijoittuu kaukaisen tulevaisuuden maapallolle, jonka aurinko on vähitellen sammumassa. Vaikutteita Wolfe on saanut Jack Vancen Iltaruskon maasta. Tulevaisuuden yhteiskunta on taantunut feodaaliseksi ja kaikki muistot nykyajasta kadonneet. Miekkoja ja jousia käytetään aseina, mutta teknologiaa on säilynytkin, esimerkiksi pistoolien ja lentävien alusten muodossa. Kansa odottaa pitkään ennustettua Uuden auringon saapumista.

Minä-muodossa kerrotun tarinan päähenkilö on Severian, joka kirjoittaa ylös elämäänsä. Juonen alussa hän toimii oppipoikana Kiduttajien killassa. Edessä on tapahtumarikas vaellus eksoottisen maailman halki, mukanaan mustaviittainen Severian kantaa Terminus Est -nimistä pyövelin miekkaa. Wolfe käyttää tuttuun tapaan epäluotettavaa kertojaa, joten kirjoja ei voi lukea ahmimistyylillä. Juoni on tarkkaan rakennettu ja äärimmäisen monimutkainen. Aluksi Severian tuntui (kirjailijan muihin päähenkilöihin verrattuna) vähän etäiseltä ja kylmältä, mutta tarinan edetessä lämpenin hänelle. Reaktio johtui varmaan hahmon ammatista... Mies on tavallaan vastakohta myöhemmän Soldier-sarjan Latrolle, sillä hänellä on täydellinen muisti. Severian ei voi edes halutessaan unohtaa mitään, ja kaikki mennyt palautuu mieleen juuri sellaisena kuin hän sen koki.

En ihmettele yhtään sitä, että TBotNS:a pidetään kirjailijan päätyönä ja että se on äänestyksissä valittu kaikkien aikojen parhaimpien fantasiateosten joukkoon. Aiemmin lukemissani Wolfen kirjoissa tuntui olevan rajatumpi teema, esimerkiksi Wizard Knightissa ritariuden olemus, mutta tässä paljon laajempi mittakaava. Maailma oli nyt erittäin tärkeä osa juonta. Ensimmäinen osa sai minulta tietokannassa kuitenkin "vain" neljä tähteä, toinen pääsi jo viiteen. En usko, että avauskirja oli heikompi, minulla vain kesti päästä sisälle tarinaan ja maailmaan. Kun juoni alkoi toimia, veti se sitten täysillä. Uuden auringon kirjalla on mahdollisuus tulla suosikikseni Wolfen tuotannosta, mutta puolet tarinasta on vielä lukematta. Vaikka Severianin kohtalo on selvillä, en pysty yhtään ennakoimaan tulevia juonenkäänteitä.

[Seregil of Rhiminee]

Kiva, että pidit The Book of the New Sun -sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta. Tämä sarja on Wolfen parhaimmistoa, koska siinä on sekä syvyyttä että tyyliä. Kirjat eivät ole helppoa luettavaa, koska ne ovat monimutkaisia, mutta kun niihin pääsee sisälle, niistä pitää todella paljon (minusta nämä kirjat kannattaa lukea yhteen putkeen).

Aluksi Severian tuntui (kirjailijan muihin päähenkilöihin verrattuna) vähän etäiseltä ja kylmältä, mutta tarinan edetessä lämpenin hänelle.

Minusta Severian oli riittävän moniulotteinen ja monimutkainen hahmo. Pidin Wolfen käyttämästä kerrontatyylistä (Wolfen lukijat tuntevat tämän "epäluotettavan kerrontatyylin" varmaan aika hyvin).

Jos joku on kiinnostunut Gene Wolfen kirjojen arvosteluista, SF Site -sivustolta löytyy The Book of the New Sun -kirjojen arvosteluja:

The Book of the New Sun Volume I: Shadow and Claw
The Book of the New Sun Volume II: Sword and Citadel
Severian of the Guild

[tnjrp]

Wolfe käyttää tuttuun tapaan epäluotettavaa kertojaa [...] Mies on tavallaan vastakohta myöhemmän Soldier-sarjan Latrolle, sillä hänellä on täydellinen muisti. Severian ei voi edes halutessaan unohtaa mitään, ja kaikki mennyt palautuu mieleen juuri sellaisena kuin hän sen koki

Ja tämä näennäinen ristiriitahan selittyy sillä, että Severian vain uskoo (tai ainakin väittää) olevansa muistitaituri. Pienet vinkit paljastavat kuitenkin, että hän valehtelee joko siitä tai ainakin joistain muista asioista.

[Jussi]

Joo, hyvä että mainitsit asiasta, muuten viestini vaikuttaa ristiriitaiselta. Olen ymmärtänyt, että Severianin valehtelu tulee selkeämmin esille viimeisissä osissa, mutta oli siitä nyt jo merkkejä. Kahdessa ensimmäisessä epäluotettavuus näkyy ainakin siinä, miten kertoja jättää kokonaan välistä merkittäviä tapahtumia tai viittaa niihin puolihuolimattomasti. "Erehtymätön" muisti on tosiaan Severianin itsensä keksimä, eikä siihen saada vahvistusta muilta.

[Jussi]

No niin, The Book of the New Sunin kaksi viimeistä osaa on luettuna. Kuten Seregil sanoi aiemmin, olisi sarja kannattanut lukea putkeen. Minulla oli vain puolen vuoden tauko, mutta asioita oli unohtunut. TBotNS tuntuu yhdeltä pitkältä romaanilta, joka on jaettu neljään osaan. The Sword of the Lictor (kansi) kertoo Severianin vaelluksesta vuoristossa ja huipentuu hienoon toimintakohtaukseen. The Citadel of the Autarchissa (kansi) hän liittyy armeijaan ja kokee näin sodan. Kirjan loppupuolella tarina huipentuu ja Severianin kohtalo täyttyy.

Entäs teosten taso? No sanotaan niin, etten kahden ensimmäisen osan perusteella osannut odottaa, että lopetus on näin hyvä. Erityisesti TCotA:n viimeiset sata sivua olivat huikeita, kun kysymyksiin alettiin lopultakin saada vastauksia. Välillä piti jättää lukeminen hetkeksi kesken, sillä monet kohtaukset ns. räjäyttivät tajunnan. Yhden paljastuksen jälkeen jopa huudahdin ääneen "Ei voi olla!" Vaikea käsittää, miten Wolfe on pystynyt rakentamaan tällaisen tarinan. Ilmeisesti kaikki neljä oli kirjoitettu valmiiksi ennen ensimmäisen osan julkaisua. Uuden auringon kirja nousi suosikikseni miehen tuotannosta.

Lukemista ei voi kyllä sanoa viihdyttäväksi ajanvietteeksi. Kappaleita täytyi usein käydä lävitse kahdesti, jotta ne ymmärsi. Mutta TBotNS oli hyvin palkitseva kokemus. Ehkä pitäisi vihdoinkin kokeilla Peaken Gormenghast-trilogiaa, jos haluan jatkaa fantasian suurimpien klassikoiden parissa... Loppupeleissä New Sun tuntui kyllä enemmän science fictionilta. Tähän mennessä lukemistani Wolfen töistä haastavin on ollut The Fifth Head of Cerberus, ei tämä päässyt samalle vaikeustasolle.

Seuraavaksi tekee mieli käydä The Urth of the New Sunin kimppuun. Tämän pitäisi olla jatko-osa Book of the New Sunille, ja olen kuullut, että se selventää hämäriksi jääneitä asioita. Severianin tarina ja maailman kohtalo jäivät vielä avoimiksi, joten kiinnostusta kirjaa kohtaan löytyy valtavasti. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että romaania pidetään edeltäjäänsä heikompana.

G.R.R. Martin on sanonut Citadel of the Autarchista näin:

The concluding chapter in Gene Wolf's epic tale of the journey of Severian the Torturer... rings a triumphant close to one of the great science-fantasy epics of all time. The books are chests full of wonders, full of images like jewels, of words a reader can get drunk on, of people and incidents that will linger long in memory. For years and years to come, I think, we'll see inferior imitation of Wolfe's masterpiece decked out with the phrase 'In the tradition of Wolfe,' for that is the tribute all great originals are inevitably paid.

Lopuksi vielä linkki Tor.comin tuoreeseen arvosteluun The Sorcerer's Housesta. Kriitikkona toimii kirjailija Elizabeth Bear.

[Seregil of Rhiminee]

Olen kuitenkin ymmärtänyt, että romaania pidetään edeltäjäänsä heikompana.

Minusta The Urth of the New Sun on heikompi kirja kuin The Book of the New Sun -tetralogia, mutta se ei ole huono kirja. Sama pätee The Book of the Long Suniin ja The Book of the Short Suniin. Vaikka pidän todella paljon Gene Wolfen kirjoista ja sarjoista, TBotNS on minusta aivan omaa luokkaansa muihin Sun-teoksiin verrattuna. Jos pidit TBotNSista, pidät varmasti myös muista teoksista.

SF Site -sivustolta löytyy The Urth of the New Sunin arvostelu.