Haaste: Riko idylli

[Aemilia]

Tekemisen puutetta, tarvetta työn vastapainoon? Minulla on. Haastan kaikki kirjoittamaan ja lupaan muotoilla pienen kommentin osallistujille. Tehtävä on kaksiosainen:

1. Kirjoita idylli.
2. Riko se.

Jos haluat, voit myös purkaa tilanteen lopuksi.

Get inspired! Ja HUOM: Pidä pituus 1/2-1 sivussa, n. 1500-3000 merkkiä! (eh, onkohan oikein?) Tämä on siis samalla pituusharjoitus.

Niin, jos haluat kirjoittaa suoran tekstin asemesta runon, en määrittele pituutta. Tapana tässä topikissa kai on, että kommentoidaan myös toistemme tekstejä.

Saa kysyä.

[Kuurankukka]

Ihana. <3 Saanhan rikkoa useamman jos tahdon?

--

Helmiäisenvalkoiset hampaat
silmät korvat suu oi mikä kauneus;
tartun kädestä kiinni penkki on säleinen
ympärillä kukat tuoksuvat huumaavilta

nyrkkirauta
laskeutuva verho pimeys repeytyneet kukat
näen vähemmän kuin verenpunaista
hänen hampaansa rikki huulensa kirkkaat
iskussa voimaa kuin tuhannessa suudelmassa

lasinsiruja ympärillä

[Aemilia]

Hih, sehän kävi äkkiä. Tykkäsit? Hyvä! Idea on äidin. Kyllä sitä saa rikkoa useamman idyllin. (Minä tein huhtikuun kuukauden tehtävän kuusi kertaa, koska se oli niin hyvä.)

No, näen tässä ihanan ihmisen penkillä istumassa, hänet on hyvin konkreettisesti kuvattu. Penkin säleisyydessäkin on jotain kaunista, ja kukat tuovat kuvaan kevään ja auringon. Idylli särkyy rajusta iskusta, mitä oikein tapahtui? Putosiko auto rakastavaisten päälle? Ei täysin selviä, mutta ei ole tarpeenkaan, kuvaajan kokema tunne on järkyttävä. Tosi kauniisti rikottu idylli.

[Ronathaniel]

Miksi rakastan häntä?
Koska hän on kaunis.

Miksi suutelen häntä?
Koska haluan hänet.

Ovi narahtaa. Pian punapää astelee huoneeseen. Hiukset heilahtavat, ruususuu naurahtaa ja suikkaa suukon rakastajattarensa huulille. Tämä ei kumminkaan ole hänelle kyllin, vaan rakastajatar vetää punapään lähemmäksi ja suutelee intohimoisesti.

Suudelmat vievät kohti makuuhuonetta, kädet löytävät paitojen napit ja vöiden soljet.
Vartaloiden kaaret sulautuvat yhteen hämärässä.

Hän on oleva minun.

~~
Prinsessa nukkuu ruususen unta pellavavuoteellaan. Rubiininpunaiset hiukset kehystävät tuomenvalkeita kasvoja ja huurilla karehtii vieno hymy. Aivankuin hän unessa uudestaan eläisi rakastajattarensa intohimon.

Hän on kauneinta mitä olen nähnyt. Joskus, joskus tuntuu että on laitonta rakastaa jotain niin kaunista kuin hän.

Rakastajatar painaa tyynyn prinsessan kasvoille. Prinsessa hätkähtää hereille, selkä kouristuu, mutta on liian myöhäistä. Hän lakkaa taistelemasta vastaan ja rakastajatar poistaa hitaasti tyynyn hänen kasvoiltaan.

Rakastajatar kumartuu eteenpäin ja suutelee prinsessa kuun valaisemia kasvoja.

"Rakastan sinua"

[Miwia Zyle]

Meillä on punaiseksi maalattu mökki, jossa on valkoreunaiset ruutuikkunat. Mökkimme sijaitsee Järvi-Suomen maisemassa ja saunakin löytyy. Koivuja on pihassa monta, rauduskoivuja ovat. Meillä on koira ja pihamaalla on kasvimaa sekä perunamaa. Illalla kun aurinko laskee, värit tuovat mieleen olutmainoksen.

Minä kuulin jotain mekastusta. Nousin sängystä unenpöpperöisenä ja juoksin ulos. Susi oli hyökännyt koiramme kimppuun ja raateli sitä parhaillaan. Voi peruna- ja kasvimaatani! Raivaustraktori oli ajanut niiden yli, silponut ruusut, perunanvarret ja auringonkukat. Taivas oli viattoman seesteinen, mutta jostain laskeutui valtava varjo. Jokin valtava, ihonvärinen siirtolohkare rysähti mökkimme päälle, joka meni murskaksi. Näin veljeni kaiken takana ja kiljuen juoksin hänen kimppuunsa.

"Sä rikoit taas mun nukkekodin!"
"Maailma tuhoutuu! Meteoriitit tuhoavat maan!"

Katson voimattomana kuinka vaaleanpunainen nyrkki murskaa idyllisen maiseman hiekkalaatikolla. Jostain tulee dinosaurus, joka haukkaa suden suuhunsa.
veljet... niistä oli vain haittaa.

[MaKo]

Miwia, loistava idea! Tykkäsin kyllä kovasti, ja valitettavasti joudun sen takia hautaamaan päässäni muhineen suunnitelman tähän ketjuun osallistumisesta :)

[Aemilia]

Uusia vastauksia, jess.

Ronathaniel: tekstisi on hyvinkin vangitsevan aistillinen. Idylli särkyy kauhuromanttisesti. Hyvin rakennettu. Kirjoitusasu on erikoinen: tavallisestihan ajatukset kursivoidaan, kuvaus kirjoitetaan normifontilla, mutta tässä toisinpäin. Tämä ei ole huonoa, vaan korostaa tapahtumien lähes yliluonnollisuutta salaperäisyyttä. Teksti kuvaa, ei selitä.

Miwia Zyle: lapsijuttuja, rakastan. ^^ Olutmainos oli hieno, se tuntui kruunaavan koko idyllin ja aika mukavalla, ei ainakaan kliseisellä tavalla. Ympäristön hahmottaminen jää silti minulta vähän vajaaksi. Onko nukkekoti hiekkalaatikolla/tehty hiekasta? Idylli särkyy, suorastaan murskaantuu kaaokseen, ja sitten seuraa näppärä perspektiivinvaihto! Tykkään saamastasi ideasta.

Nämä tekstit ovat kaikki uudenlaisia ja keskenään aivan erilaisia, mikä on todella hienoa. Mutta Mako, keksi toki uusi idea. Tai mitä sitten vaikka kirjoitat uudestaan vanhan. Lupaan yllättyä kamalasti.

[Miwia Zyle]

Aemilia: Hiekkaa. Mutta mielikuvituksella hiekka muuttuu muuksi.

[Rauta]

Lombardian varpuset tirskuivat ja hento lempeä tuuli levitti ihania kevään tuoksuja ympäri vilkasta Montenapoleonen toria. Siellä ahersivat niin hedelmänmyyjät, kuin vihannestarhuritkin jakaen iloa ja hyvää mieltä milanolaisten keskuuteen.

Kaupungin kuuluisin kaunotar Marie oli tänään pukeutunut viettelevän punaiseen, vähän tarpeettomankin rohkeaan leninkiinsä. Hän etsi katseellaan miestä, jonka kanssa hänellä oli tapaaminen tasan kahdeltatoista. Tori oli vilkas ja Marie keräsi runsaasti huomiota nuorella ja niin hemaisevalla olemuksellaan. Hän näki komean ja jäntevän nuorukaisen seisoskelevan aivan torin keskellä vesialtaan vieressä pienellä korokkeella. Mies oli jo tovin odotellut Marieta, joka kiirehtimättä ja arvoituksellinen hymy kasvoillaan asteli lähemmäksi. Mariesta tuntui kuin koko Milano olisi kerääntynyt häntä seuraamaan. Vanha kukkamyyjäeukko ojensi yllättäen Marielle vaaleanpunaisen gerberan. Marie pysähtyi ja katsoi naista kysyvä ilme kasvoillaan. Tämä sanoi, ”Voi te olette niin suloinen”, ja pyyhkäisi ilmaa kädellään kuin osoittaakseen, ettei Marien tarvitsisi ihmetellä tätä pientä lahjaa. Neito nuuhkaisi kukkaa ja jatkoi marmoriportaita pitkin miehen luokse. Ihmiset torilla ikään kuin alkoivat hurrata Marien noustessa saattajiensa kanssa ylemmäs, mistä kaikki pystyivät hänet näkemään.

Mies katsoi saapuvaa Marieta, sormeili peukalollaan kirveensä terää ja kysyi, ”Haluatko hupun?”

[Lachesis]

Syntymäpäivänäsi
päätit mennä yllättäen käymään hänen luonaan
Mielijohteesta jäit seisomaan ulos pimeään
ikkunan taakse
ja voi mikä ihanuus!
Takkatuli kynttilämeri
kalusteet tummaa puuta pöydällä valkea liina
ruusuja ruusuja
viini kaadettu laseihin
kuuden mantereen herkut hopealautasilla
Toisen lautasen vieressä pieni
rakastavasti kääritty lahja
sormusrasian muotoinen
Kumarruit lähemmäksi painoit nenäsi lasiin
Kultakoristeisessa kortissa nimi
Ei sinun

[Aemilia]

Miwia, ymmärsin kyllä pointin, mutta se itse sana nukkekoti ei aivan tuntunut sopivan tähän. Se vähän sekoittaa. Leikkijähän koki olevansa talossa sisällä. Ehkä ennemminkin leikkimökki. Voin toki olla väärässäkin.

Rauta: Vaaleanpunainen, kirkkaanpunainen, juttusi on aivan täynnä värejä. Se on niin imelä ajoittain, että sitä idyllin särkymistä noinniinkuin kiihkeästi odottaa  Anteeksi, huumoria. Tarkoitan, että tämä on ihana sekä hauska. Entisajan Lombardia levittyy eteen houkuttelevana. Idylli särkyy kahdella sanalla, koko teksti tuntuu kääntyvän naisen pään sisälle jääväksi valhekuvaksi. Pinkkiys on aitoa, mutta koko juttuun sisältyy satiiri. Taitavaa.

Lachesis: draama. Idylli liittyy nimenomaan lapselliseen iloon siitä, miten hurmaavan yllätyksen 'hän' runon minälle on luonut. Unelmasta tulee painajainen ja rakkaasta petturi. Elämältä tuntuu putoavan pohja, ja tällä kertaa vain yhdellä sanalla: Ei. Taitavaa taasen.

[Siniset liekit]

Pistänpä tämän runomuotoon, sillä se on yksinkertaisesti helpoin tapa yrittää väsätä jotakin tällaista. Ikäväkseni joudun toteamaan että Kuurankukka "ehti ensin".

Meditaatio
Mu-shin ja turhuus jäänyt pois
usva silmien edestä on hälvennyt ja maailma on
kirkkaansininen täynnä elämää
vapaus on vaalea harso
silkkinen vaate ylläni
tasapaino ja
vastaus kysymykseeni:

verikosto
kaadan mustalle asfaltille isken
polveni kasvoihisi hampaat verta verta
juon sitä kaivan silmäsi päästäsi
kuuntelen huutoasi huutoani
silloin.

[Miwia Zyle]

Kaikki ovat ihania! Tuo on lähellä minun kieroutunutta huumoriani. Lisää toki. :D

[Aemilia]

Hujui, rikoit sen verisesti, verenjanoisesti ja hirmu väkivaltaisesti. Upea idyllin rikkoutuminen siinä mielessä, että se on jotenkin psykologinen.

Minulle tulee sellainen mahdollisesti ylitulkitseva ajatusketju, että voisi meditoida kuvitellen jonkun vihankohteen väkivaltaisen kuoleman ja täten päästä vihan tunteesta eroon. Sana silloin tuntuisi kuitenkin kääntävän tulkinnan. Niin kuin mielenrauha todella tulisi silloin kun saa murjoa toisen.

Kaikesta huolimatta runoon on helppo eläytyä, tuntea vakivallan kiihko ja haluta itse tappaa eräs joku.

Arvostan.

[Fargod]

tässä tällainen, jonka kirjoitin kirjallisen tunnille. Pahoittelen, etten nyt jaksa kommentoida teitä, ehkä joskus sitten.


Haljennut

Tuoksut ovat ihmeellisiä: kahvia, teetä, sitruunaa sekä vastapaistetun pullan tuoksu, kaikki tämä sekoittuu uunissa paistuvan kirjolohen imelään hajuun, joka vallitsee huoneessa. Saken käsi tarttuu kahvikuppiin, samalla kun hänen silmänsä tuijottavat pöydän toisella puolella istuvaa naista, Mirjaa.

" Mitä sinä äiti oikeastaan haluat? " Saken tympääntynyt ääni kysyy.
" Sakke minä vain toivon, että tulisit järkiisi tässä asiassa", Mirja vastaa, äänessään aneleva sävy.

Huulille kohotettu kahvikuppi iskeytyy voimalla pöytään ja halkeaa, minkä jälkeen Sakke poistuu keittiöstä silmät leimuten. Mirja katsoo ensin säikähtäneenä, sitten surullisena poikansa perään, ottaa haljenneen palasen käteensä. Jostain kuuluu oven paukahdus, joka peittää hetkeksi alleen naisen hiljaisen nyyhkytyksen.

[Aemilia]

No nyt kommentoin sinua Fargod. Pidän siitä, että olet onnistuneesti sekoittanut eri aisteja. Huoneeseen tuntuu melkein pääsevän sisälle, koska sen voi haistaa ja kuulla. Näköaistimukset on hienosti jätetty viitteellisiksi: "huulille kohotettu kahvikuppi iskeytyy" jne. Näin lyhyessä tekstissä jättäisin kuvailuun käytetyt sanat minimiin. "Kaikki tämä sekoittuu", "joka vallitsee huoneessa" eivät ole kerronnan kannalta välttämättömiä eivätkä tuo mitään uutta. Niitä voi hyvin käyttää pidemmässä tekstissä, jossa kyytiin pääsemiseen tarvitaan lisää aikaa ja sanoja. (Huff, selvittiköhän. Tämä on toki vain mielipide.)

Tällöin saisit myös tilaa muille asioille saman merkkimäärän puitteissa. Itse käyttäisin tilan alun idyllin kuvaamiseen

Mainiota tekstissä on myös tarinan uskottavuus. Tunnelma on aito. Tällaiset kohtaukset ovat aika yleisiä oikeassa elämässä.

Hienoa. Lisää!

Muokk. korjasin omat virjoituskirheeni.

[Aemilia]

Nonytno Aemilia on saanut oman idyllinsä rikottua. Yyh, taistelin sen alle kolmentuhannen merkin.

Miten rakkaus toimii

Tyttö käveli laulellen polkua. Korpimetsä kävi sitä kauniimmaksi, mitä syvemmälle tie sinne suikersi. Valo lankesi säteinä oksien läpi.

Metsän ruhtinas käveli pensaiden välissä ja kuuli ääntä. Kuin hänen lempisatakielensä olisi laulanut. Hän hiipi lähemmäs, näki tytön ja lumoutui. Mustat olivat tytön silkkiset hiukset, valkoiset hänen nauravat hampaansa ja hän itse täynnä elämää. Ruhtinas otti päästään kruunun ja nakkasi sen metsään, heitti käädyt ja sormukset samaa tietä, ja astui aukiolle tytön eteen.

Hetki oli sanaton ja täynnä taikaa. Tyttö näki metsän miehen, varrekkaan ja komean. Hänestä huokui voima ja ylpeys. Tyttö kohotti päätään hämmästynyt ilme kasvoillaan, ja puna somisti niitä. He katsoivat toisiaan monen sydämenlyönnin ajan voimatta liikahtaa, ja jokin kesäillan punakultaisista pilvistä alkoi virrata heidän suonissaan yhdellä kertaa, kietoen sydämen, jäsenet ja aivot raskaaseen keveyteen. Eikä heistä kumpikaan tuntenut hetkeä, joka erotti sitä hetkeä ja sitä, kun he olivat toistensa sylissä. Kumpikaan ei tiennyt, oliko aikaisemmin ollut jotakuta niin lähellä. Yö kului nopeasti naurussa ja suloisissa sanoissa. Kumpikin tunsi vaeltavansa toisen sielussa, kun elämät sulivat yhteen niin kuin tina ja kupari sulavat pronssiksi.

Aamunkoitto tuli, se tuli kesäyön hämärään valona, usvana ja lintujen lauluna. Se tuli suudelmana ja miehen pehmeänä äänenä:
”Nyt voit mennä.”
”Mennä?” tyttö ihmetteli. ”Minne?”
”Minne tahansa. Olet nyt vapaa lähtemään tästä metsästä.”
”En minä aio lähteä! Aion olla täällä aina, sinun kanssasi.”
”Se ei onnistu. En ota sinua. Nouse”, mies sanoi, nousi ja ojensi kätensä auttaakseen tytön ylös. Tämä katsoi ihmettelevin silmin. ”Tartu”, mies sanoi käskevästi, ja ajattelemattaan tyttö ojensi kätensä ja antoi auttaa itsensä ylös.
”Etkö – etkö rakasta minua?”
”Jos se sinusta paremmalta tuntuu niin toki.”
”Mutta ei – ei näin voi tehdä! Tämä ei toimi näin!”
”Näin tämä juuri toimii. Sinä olit todella tuntemisen arvoinen”, mies sanoi, sipaisi tytön leukaa sormellaan ja hävisi, silmänräpäyksessä.

Linnut lauloivat kesäaamussa kuin hullut. Auringon säteet lankesivat viistosti metsään, kohtaan, jossa eilen seisoi jylhä vihreä hahmo, ja saivat kaiken näyttämään unelta. Peloton nuori punarinta tuli hyppien metsästä ja katsoi tyttöä silmiin helline silmineen.

Tyttö ojensi varovasti toisen kätensä ja houkutteli punarinnan luokseen. Sitten hän vangitsi linnun käsiinsä. Olento pyristeli ja huusi apua, mutta kukaan ei uskaltanut tulla, kun tyttö nyppi sen siivistä sulat kylmästi, raivoisasti ja nopeasti, yksi kerrallaan, kyni pyrstön ja vatsan ja pään. Lopuksi hän katsoi lintua silmiin pitkän, julman hetken, katkaisi linnun niskan ja heitti sen kauas kädestään. Sitten hän lähti.

Auringon säde kimalsi sormuksessa avuttoman, kuolleen linnun pään alla.

[Muukalainen]

Katsotaanpa, sain aivan ex-tempore ajatuksen kirjoittaa tähän vastauksen kello 24:30 \o/
Muokkailin vähäsen ja hioin, mutta jos löydän tästä vielä huomenna korjailtavaa, saatan hiippailla muokkausnapille. Yö on loppujen lopuksi inspiroivinta aikaa.

(Ja että minä pidän mustasta huumorista >:D)
-------------------------

Minä odotin

Tuulen aivastaessa hiljaa yöperhonen katseli kuvajaistaan lammikon pinnasta. Hiljainen hahmo pysähtyi mäen harjalle ja veti keuhkonsa täyteen kylmää yötä. Jo ajassa voisi palata takaisin, se tuntuisi varmasti tältä. Nyt hän oli vihdoin päässyt perille ja löytänyt takaisin sinne, mistä hän oli lähtenyt niin monta vuotta sitten. Hänet oli ajettu pois kotoaan ja unohdettu, mutta nyt hän oli puolestaan unohtanut heidät. Vanha aita oli yhä rikki, ja vanha talo oli yhä vino. Sen seistessä yhä edelleen järkkymättä paikallaan hän ei voinut muuta kuin itkeä onnesta. Kaikki muu oli häneltä otettu pois hänen elämänsä aikana, mutta se oli ollut koko ajan täällä odottamassa. Koti, joka oli uskollisesti uhmannut ikäänsä, ei ajanut häntä pois. Hän oli saanut kaiken anteeksi.

Koettaessaan ovea hän värähti ja kyyneleet alkoivat taas virrata, tosin hieman hillitymmin kuin aikaisemmin. Tervetuloa. Talo hymyili kuin ei olisi saanut minkäänlaista syytä iloita kokonaiseen vuosisataan, ja niin sen täytyi ollakin. Hän hymyili myös ja nuolaisi suolapisaran haljenneelta huuleltaan. Takka oli edelleen rikki, se pitäisi korjata ennen kuin siihen voisi sytyttää tulen. Ikkunaluukut olivat edelleen halkeilleet, ne pitäisi vaihtaa uusiin.  Hän istui lempinojatuoliinsa lapioituaan enimmät pölyt pois, ja vajosi syvään onnellisuuteen ensimmäistä kertaa vuosiin. Hän oli kotona.

Minä kyllä odotin. Kauhuissaan hän ehti nähdä viimeisen tukihirren, joka oli vielä pystyssä, napsahtavan poikki, mutta silloin oli jo myöhäistä. Päästäen kähähdyksen, kuin sen selkäranka olisi murrettu, talo romahti. Minä kyllä odotin.

[Aemilia]

Apuu, mä en enää osaa... mitä sanon?

Aluksi tuntui että ahaa, liian mutkikkaita rakenteita näin lyhyeen tekstiin. Tuulen aivastaessa, pääseekö lukija kärryille? Mutta teksti on kaiken kaikkiaan niin tuoretta, että minä unohdin sen kritiikin. 'Veti keuhkonsa täyteen kylmää yötä' on minun mielestäni tuhannen taalan vertaus.

Toivottavasti menee vielä pikku ihkutus. Tämä tekstisi on RENTO. Ihan totta, mistä tällaista saa lukea lisää?? Onko sinulla joku kirjallinen esikuva?

[Muukalainen]

Wut? Minä kun pelkäsin, että tämä lytätään ryttyyn kun kirjoitusajankohta oli mikä oli :p

Esikuvaa? En minä vain tiedä. 

Kaikki lukemani vaikuttaa luonnollisesti kirjoittamaani, mutta esikuvista on hankala mennä sanomaan mitään. Tolkien on tietenkin epic grandmaster minulle , mutta samantasoiseen tekstiin en tule kyllä ikinä pääsemään.
Ja voi kyllä, mutkikkaat rakenteet ovat helmasyntini ;)

Lopuksi vielä, haluaisin tietää mitä tarkoitit kun sanoit tekstini olevan tuoretta. (Tyyliin onko se hyvä vai huono juttu?)