Haaste: Riko idylli

[Wanda]

Naputtelin tässä nopeasti, kirjoitusvirheistä en tiedä... Mutta jaa tässäpä se tulee.

Kaikki hyvin, mutta vain jonkin aikaa

Kirkas aurinko, kauniita kukkia, paljon rahaa, kaikki mitä tarvitaan. Omakotitalo, nätti piha. Liikemiesisä jolla aikaa lapsille, kotiäiti, hymyilee aina. Tyttö ja poika, eivät riitele. Kissa ja koira, sulassa sovussa. Kaikki hymyilevät.

Ukkonen, aurinko peittyy. Kukat lakastuu, aika iskee. Sihteeri, isä muuttaa pois. Ase, äiti epäonnistuu itsemurha yrityksessä. Terapia, lapsilla henkisiä ongelmia. Konkurssi, juna, isä kuollut. Äiti koomassa, lapset sijaiskotiin. Koira ja kissa tapettu, rankkuri toisen vei, toista odotti auton etupuskuri.

Tien varrella on talo, raunio. Raunioista pikku poika löysi valokuvan, onnellinen perhe. Kehys hajonnut, idylli särkynyt.

[Aemilia]

Nuih, minulla on nyt vaikeuksia näiden kanssa. Muukalaiselle:

Tuoreus kai tarkoittaa sitä, että jotakin asiaa tuskin on koskaan sanottu juuri sillä tavalla kuin se on sanottu. Näkökulma on oma ja erilainen.

Ehkäpä diggasin tätä siksi, että itselläni on sama ongelma: sanon asiat monimutkaisesti.

Itselleni: Olisin voinut kirjoittaa pelkästään idyllin ja sitten sen särkymisen, joka tässä oli muuten hyvä. Aloittaa aamusta.

Wanda: Tässäkin, vaikka juttu on vanha, käsittelytapa on uusi. Asiat vain todetaan. Ne vyöryvät niskaan yksi toisensa jälkeen. Tällaisenaan ehkä vähän... nopea? Aika iskee on hieno.

[Denizen]

Uh, minä kirjoitin tämän jo aikoja sitten, mutta en ole saanut aikaiseksi lisätä... No niin.

Me kiipesimme
vaaleanpunaiseen puuhun
humalluimme tuoksusta            Aamulla krapula
ja sammuimme                     kylmä ja kostea
vireeseen.                       Muistamatta nimiä
                                 tai kasvoja 
   Sinä hymyilit ja minä         tai muutakaan
   lauloin unissamme   
                           Hakkuukone aamukasteessa
                           räjäytti tajunnan

#¤#¤

Ja muotoilu tällaisella on kamalaa. Vaaleanpunainen puu innoituksena, se sijaitsi Tampereen tuomiokirkon puistossa.

[Aemilia]

Vieläkin haasteeni elää. Olen iloinen. (Kommaus- eikun palautteenantamisharjoitusta.)

En ymmärtänyt ensilukemalla. Vain värit virtasivat edestäni. Mutta kun luin uudestaan ihan kohta, huomasin miten sykähdyttävä teksti tämä on. Vaaleanpunainen puu toistuu yhä uudestaan. Se on tosiaan innoittava ja saattaa symboloida vaikka mitä. "minä / lauloin unissamme" on rakastava ilmaus. Hakkuukone sitoo alun ja lopun yhteen juuri kuten pitää. Idylli särkyy tällä kertaa häiritsevästi, raivostuttavan päänsärkyisesti kuin lauantai-ilta sunnuntaiaamuun (silloin milloin illalla on liiankin hauskaa).

Rytmi on myös kaunis. Piste vaivaa murusen, koska muuten runo on välimerkitön, mutta sillä saattaa olla oma tehtävänsä.

[Lachesis]

Hyy. Hyy. Todella hyytävä. Tosin olisin itse jättänyt lopun hieman moniselitteisemmäksi tai peräti kokonaan avoimeksi, nyt pelastus takaisin kovalle maaperälle hieman latistaa. Itsekin tuollapäin käyneenä koin todella voimakkaasti lyhyessä tarinassa erinomaisesti kuvatut tunteet ja vivahteet.

[Aemilia]

Mä olen luvannut kommentoida ja olen samaa mieltä kuin Lachesis. Tarkkaan ottaen hyytävyyttä voisi lisätäkin, jos kolme viimeistä virkettä ottaisi pois. Mutta lopun voi käyttää tilanteen laukaisemiseenkin oman valinnan mukaan.

On ihan hämmästyttävää, miten todellisen lapsesta ja tädistä saat vähin sanoin. Miten särkyneitä ihmisten sydämet voivat olla. Miten ihmisen sydämen voikaan särkeä. Miten ihana ja miten herkkä kapine lapsi on. Ravistelevaa tekstiä. Virkkeiden lyhykäinen rakenne, kuin hidas takeltelu psykiatrille, pinnallinen onni ensin, syvä viha sitten, tukee tunnelmaa. Juuri näin.

Kirjoita lisää. Haluan lukea.

[Féowyn]

Talvi-ilta, juon teetä takan ääressä. Ulkona on pimeää, sataa lunta. Takassa rätisee lämmin valkea. Minulla on lämmin olo ulkona olevasta kylmästä viimasta huolimatta. Elämäni tuntuu ihanalta. Minä, teekuppi, takkatulen lämpö. Sytytän takan päällä olevat kynttilät, ja katson, kuinka ne palavat. Sammutan valot, vain kynttilät ja takka valaisevat huonetta. Nukahdan sohvalle.

Herään, savu tunkeutuu keuhkoihini. Yskin. Kynttilät ovat sytyttäneet niiden vieressä olevan kranssin tuleen, ja liekit ovat levinneet ympäri huonetta. Takastakin on saattanut lentää kipinöitä matolle. Liekit nuolevat sohvaa joka suunnasta, alan kirkua. Minä palan. Kaikki on tulessa. Talo romahtaa päälleni, ja kaikista viimeisimmäksi kuulen liekkien rätisevän hiuksissani.

//Whoops... Huomasin juuri, että "talo romahtaa päälleni"-lausetta on käytetty täällä aikaisemminkin... Anteeksi, ei ollut tarkoitus kopioida kenenkään tekstejä.

[Sapphire]

Katson kelloa. Olet myöhässä. Aurinko paistaa suloisesti kasvoilleni. Katson kadun toiselle puolelle. Kiireiset ihmiset vilahtelevat ohitseni. Minulla on kyllä aikaa. Sillä minä odotan sinua.

Nyt minä näen sinut. Silmäsi tuikkivat väkijoukosta. Huomaat minut ja heilautat kättäsi.
Lähdet ylittämään katua. Katsot tiiviisti minuun ja hymyilet.
Hymyilen takaisin.
Silloin kuulen sen. Ääni on kova,ja saa sydämmeni hyppäämään kurkkuun.
Ääni. Torvi. Puskuri.
Näen,kuinka lennät kaaressa. Ihmiset kirkuvat.
Hymy on jämähtänyt kasvoilleni. En pysty pyyhkimään sitä pois.

Kuulen sireenit. Ihmiset ympäröivät sinut.
Sydämmeni nostetaan maasta. Sydämeni peitetään valkoisella lakanalla ja viedään pois luotani.

Minä hymyilen yhä. Seison yhä tässä.
Minulla on yhä aikaa. Sillä yhä minä odotan sinua. Vaikka et koskaan enää tule.

Edit// Oih, mitä kirjoitusvirheitä! Aemilia,korjasin mainitsemasi virheet. Toivottavasti nyt on helpompi lukea...

[Aemilia]

Surullisen kauniita.

Féowyn: Pidän. Hienosti eläydytty ja kamalan tosi. Tarttisi aina muistaa, miten huono isäntä tuli on. Sinullahan  on aivan ihana alun idylli, ja loppu on ihanan raaka. Lumisade ja kuuma tee luovat romanttista tunnelmaa. Tuli hävittää kaiken niin kerta kaikkiaan.

Tiedätkö mitä? Tämä on liian lyhyt. Suosituspituutena oli puolesta sivusta sivuun mittainen teksti; tähän tarvittaisiin suunnilleen yksi kappale lisää.

Sehän oli totta kai vain suositus, jota kukaan ei kiellä rikkomasta. Ei saa kasvattaa pituutta väkisin, silloin tulee vain liikaa sanoja lyhyeen tekstiin. Mutta uskon, että jos paneutuisit lisää tekstiin, saisit siitä jännittävämmän. Ehkä kuvailemalla ja maalailemalla asioita lisää idyllin ja sen särkymisen ero korostuisi enemmän. Keskity kumpaankin erikseen.

Sapphire: Ihan ensiksi pitää sanoa, että pisteen jälkeen tulisi väli. Se helpottaa lukemista todella paljon. En ainakaan äkkiä huomaa tekstissä mitään perustelua sille, miksi väliä ei olisi. Jos minulle kerrotaan perustelu, voin äkkiä olla eri mieltä.

Tunnelma on sähköinen. Onnellinen odotus ja ilo kasaantuu kohti ihanaa tapaamista, sitten äkkiä unelmat murskaantuvat auton puskuriin. Eripituiset rivit korostavat jännitystä. Viimeinen lause kertoo paljon tästä julmasta maailmasta. Tekstin minä meni shokkiin, hän odottaa yhä, koska hänen on mahdoton tajuta tapahtunutta: ihmismieli ei osaa kääntyä noin äkkiä menetykseen, vaikka näki toisen kuolevan.

Niin, ja niin hassua kuin se onkin, "sydämeni" kirjoitetaan yhdellä m:llä...

Hienoa, kumpikin.

[kitu]

Yritänpäs minäkin, jos vaikka onnistuisin saamaan aikaan jotain.

Oloni on onnellinen, suorastaan loistava. Aurinko luo kauniin hohteen ympärilläni olevalle hangelle. Ilma on kuulas, taivas pilvetön ja pakkanen nipistelee poskiani. Lumi narskuu suloisesti suksieni alla. Nautin tästä autiudesta, joka ympäröi minut.

Lumikon jäljet hangella katoavat lumipenkasta nousevan heinikon sekaan. Hengähdän ihastuksesta. Tämä on pakko saada kuvattua! Kaivan nopeasti repustani uuden digikamerani. Ostin sen vasta eilen vanhan sanoessa työsopimuksensa irti.

Jatkan matkaani aukealla. Vain muutama hassu käkkyräinen puu siellä täällä on seuranani. Näen uudet jäljet hangessa, on aivan pakko mennä lähemmäs jotta näkisin ne kunnolla. Mikähän eläin tuosta on mennyt?

Yhtäkkiä sukseni solahtaa lumen läpi. En enää saa pidettyä tasapainoani vaan kaadun heikon jään läpi. Säikähdykseltäni en ole saanut vetettyä henkeä ennen kuin pääni painuu likaisen veden sekaan. Taistelen itseni hetkeksi pinnalle. Vesi on jääkylmää ja tunkeutuu joka paikkaan!

Yritän päästä eroon hiihtovarusteista. Saan käteni vapaaksi, mutta liikkeeni hidastuvat koko ajan. Vesi turruttaa ja lihaksia on vaikea hallita. Tiedän, että minulla on enää vähän aikaa päästä pois. Minun on päästävä! Vain vaivoin saan reppuni pois selästä ja heitettyä sen tulosuuntaani kuivalle maalle. En ole vieläkään saanut suksia pois ja ne estävät minua nousemasta. Minun on niin kylmä ja tunnen olevani niin kovin raskas. Oikeastaan minulla on lämmin, raukea olo.

Liukkenen hiljaa jään alle. Katoan.

________

Ummm, saa nähdä onnistuinko. En oikein osaa näitä lyhyitä tunnelmapätkiä.

[Aemilia]

Jihii, idyllinrikkomuskin pitää pintansa! Tämä on minun itse tekemäni kommausharjoituspaikka mutta saisivat toisetkin antaa teksteistä palautetta halutessaan (eritoten omastani lalalaa)...

Ihan mieluisasti onnistunut idyllinrikko, ihastuttavasti talviseen maisemaan sovitettu. Ensiksi hiihdellään luonnon helmassa, eksytään jäälle kun tarkkaavaisuus herpaantuu ja sitten käy köpelösti. Idyllikuvaus päättyy traagiseen muistutukseen luonnon voimista. Erityisesti karmii sen tapauksen jälkeen kun tyttö kuoli metsään vähän takaperin.

Omakohtaisuus on hyvä lähtökohta tässä. Alun kuvaus on herttainen, mutta adjektiiveja on aika paljon, jotkin kuluneempiakin. Tila on adjektiiveille pieni.

Hukkumiskuolema on erilaisine tunteineen hyvin kuvattu, siitä olet saanut useita vaiheita esiin, mutta taistelun hetki jää ehkä raukenemisen jalkoihin vähäsen. (Varmaan vahingossa ylimääräinen k?)

Minun tekisi mieleni karsia tuo loppu pois koska se on vähän aavemainen minä-kertojalta, mutta joku toinen tykkää siitä varmasti kovastikin. Erikoinen se joka tapauksessa on :)

Tämä on kuitenkin valloittavaa talvista tunnelmakuvausta.

[Muitalus]

Ella-Risten omisti kuusitoista riskua. Ivvarillakin oli kaksi, hopeinen ja kultainen. He kumpikin aikoivat käyttää niitä kaikkia häissään, että metallin helinä peittäisi jopa sinirintojen laulun ja tuulen suhinan kirkkokoivikossa. Ella-Ristenin tuleva anoppi Katja oli ommellut hänelle valkean gáktin hienoimmasta englantilaisesta verasta, hearvanauhat olivat punaisempia kuin Ella-Ristenin ja Ivvarin esikoisen pikku pusuhuulet. Ivvarin häätakki oli puolestaan kirkkaansininen, suvun perinteitä tarkasti noudatteleva.

Hääpäivän aamuna Ella-Risten sai ensimmäistä kertaa auttaa sulhastaan pukeutumaan. Hän asetteli vyötä takaapäin ja silitti hellästi miehensä selkää. Pikku Sunna jokelteli iloisesti äitinsä sylissä ja kiskoi hiukan Ella-Ristenin valkean silkkihuivin lankoja. Sunnallakin oli uusi gákti, ihan vain häitä varten tehty. Se oli hänen ensimmäinen lapinpukunsa, jos se olisi ollut tehdastekoinen vaate, pesulapussa olisi ehkä lukenut senttikokona 70 tai vieläkin vähemmän.

Kirkon piha oli pysäköity täyteen autoja. Yhdestä niistä, ruskeasta Hiacesta, nousi hääpari, vielä yhdessä. Ivvar meni edeltä kirkkoon bestmanin kanssa. Oli loistavan hieno keskikesän päivä, leinikit ja väinönputket kukkivat kirkkomaalla. Sinitaivaalla seilasi muutama pilvi hillitsemässä häikäisevää kirkkautta. Juhlaväki virtasi kirkkoon, ja viimeisenä saapui Ella-Risten isänsä käsipuolessa. Käytävän keskivaiheilla hänet luovutettiin Ivvarille.

"Ipmila čalmmiid vuolde, háliidatgo don, Ivvar Jovsset Guttorm, váldit eamidin Ella-Risten Länsmana, ja ráhkistit su buorre ja heittogis áiggiin?" "De háliidan." Ivvar suuteli tuoretta vaimoaan.

Hääparin Hiace ajoi kylille poronsarvia ja peltipurkkeja perässään kolistellen. Tien kuopissa kaikki 18 riskua helkkäsivät ja soivat kuin viimeistä päivää. Päivä ei jäänyt tosin aivan avioliiton viimeiseksi - ei, riskujen lukumäärä sen ennusti. Kun häistä oli kulunut kahdeksantoista päivää, Ivvar ei enää jaksanut lähteä seuraavaan kemoterapiaan Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Hän oli nukkunut pois aivan varhain aamulla, vaimonsa vierestä. 18 riskua olivat vielä näytteillä yöpöydällä parin parhaan lohiperhon, dosettien ja lääkereseptien vieressä.



En ole ennen osallistunut haastekirjoitukseen, mutta pakko oli kokeilla. Idyllin särkeminen oli juuri sopivan raadollinen aihe.

[Lachesis]

Hymm. Hienoa miljöötä sanastoa myöten, joka pala kohdallaan ja maistuu todelta. Ihana päivä ja kääntöpuolena aidosti tosi surullinen loppu, vieläpä ihan puun takaa. Mutta mikä juttu noissa nimissä nyt oikein on?

[Muitalus]

Nimissä? Saamelaisia nimiä, ei tosin ehkä tavallisimmasta päästä. Ehkä tuli hoettua vähän liikaa niitä, kun innostuin itsekin nimestä Ella-Risten. Se kuulosti sopivan kauniilta idyllinsärkemishaasteeseen.

Täällä monet tarinat ovat olleet todella tasokkaita, runoihin minulla ei ole arvosteluperspektiiviä, kun en tahdo niitä oikein ymmärtää perehtymättömänä. Kaunista kieltä joka tapauksessa.

Minua jäi erityisesti mietityttämään Wandan tekstin tyyli (positiivisessa mielessä!). Siinä oli jotain oikein hienoa ja purevaa.

Aihe on selvästi suosittu, kylläpä me täällä ollaan synkkää sakkia

[Iivari]

Minustakin nimet olivat aika hauskoja, vaikka Ellan toinen nimi ei olekaan Kristiina ^^

Muokkailen paremmalla ajalla parempaa arviota, mutta saamea on aina mukava lukea.

[KBN]

Saunalta tuoksuva nainen sinisessä kylpytakissa. Vaaleat hiukset on vielä märät. Aika on pysähtynyt. Saunavihdan jättämät jäljet iholla. Elämä jätti, vei mukanaan   toivon ja murskasi unelman.

Mies suree menetettyä elämää. Hän on kuollut, ei enää elossa. Vihdoin hän irrottaa kätensä naisen kurkulta ja laskee vaimonsa elottoman kuoren.

[Piru Naiseksi]

Suvista kohokohdattomuutta opus nro 1

Oi, ihana hyppytorni – kohta minä Sinut kesytän.
Sä tuumit: tuumasi moiset ma vallan vesitän –
tai ehken sittenkään: jos ma kirjaimellisesti vesitän
niin elkeeseesi sun samanaikaisesti yllytän.

Sa siinä mua valkoisena katselet – eli katselisit,
jos tuon kellon sijaan edes kykloopinsilmän omistaisit.
Mä odotan auringossa, rauhaisasti … nautin ja odotan,
että kohta, ihan pian ihan pian portaitasi ylös tassutan.

On kesä ja leppoisan vilkas tunnelma uimalassa.
Hymysuin mua myös tervehti valvojat sekä kassa.
Pikaisesti tiiraillen tuttavat katsastan: istuksii penkillä tuttu
nyt ihka yksin vaan ei kohta – sujuvasti luistaa juttu.

Nautimme – onhan sulolämmin aika. Ihmiset näköetäisyydeltä ui.
Käsi tervehdyksekseen vedestä nousee. Lapsi huutaa: ”Hai, hui!”
-”Äläs pelottele, suotta hupsuja puhu”, vanhempansa opastaa.
No, leikkiä ymmärtämättömistä on hyvä likipilttiä varoittaa…?

Mä odotan ja odotan ja odotan. Hiipuu nautinnollinen tunnelma,
onhan toiveenani kuulla kovaäänisistä se lyhytkuunnelma,
joka hyppyvuoron tornista tänäänkin mulle suo.

PAINAJAINEN! PAINAJAINEN! Sen ohikulkeva valvoja sanoin luo:

”On nyt meillä vähän väkeä, pari pekkasilla, pari sairastaa…”

Hän jatkaa laulaen: ”No dives today…hyppääjille musta päivä saa…”

Idylli katoaa kuin liian kirkkaaseen valoon. Mä lähden.
Uimalassako siis istuksisin vain hyppyjeni tähden?
 
 
   

[Aemilia]

Kommentoitavaa onkin jo ehtinyt kertyä  Älkää olko vihaisia.

Muitalus: Todella hyvin rakennettu saamelaiskuvaus, jossa tunnelma säilyy läpi tekstin. Hiukan arvailuksihan tuo menee, mitä vieraat sanat mahtavat tarkoittaa, mutta valinta on ilmeisen tietoinen.

KBN: Aloitusviestistä näet, että tekstillä on suosituspituusrajat! Ei sillä että ne olisi tarkoitettu sanatarkasti noudatettaviksi, mutta tämä on (proosana) selvästi haasteen alarajan alla, joka on noin 100 sijasta noin 300 sanaa.

Kiinnitä huomiota tahattomaan toistoon ja pohdi, lisäisikö sen poistaminen tehoa: Saunalta tuoksuva nainen sinisessä kylpytakissa. – – – Vihdan jättämät jäljet iholla. Elämä lähti – – –

Minusta toivon vieminen ja unelman murskaaminen ovat merkitykseltään tyhjiä ilmauksia, jotka voisi pistää hiukan toiseen muotoon.

Kauniit värit, hieno synkkä pieni tarina.

Piru Naiseksi: Riimiruno on aika vaikea asia saada toimimaan tosi hyvin. Tarina on sinulle ominaisesti humoristinen ja sopivan yksinkertainen, ja siinä mielessä oikein luettava, mutta nyt muoto ei ollenkaan tue tätä. En tarkoita riimejä; riimeistä osa on jopa keskivertoa kivempia, mutta rytmi poukkoilee: tavumäärät eivät mene riveissä kohdalleen, ja painokin on toisinaan rivin ensimmäisellä, toisinaan toisella tavulla. Korjaa rytmi niin, että ajattelet rytmisanelua.

Tätä voi helpottaa – ja muutenkin olisi kiva nähdä mitä siitä seuraisi – jos lyhennät kaikkia rivejä 14–22 tavusta vaikka 10–14 tavuun. Se on hyvää harjoitusta sanankäytöstään kiinnostuneelle!