Christopher Paolini

[Araminta]

Kaikiltahan jotain luurankoja kaapista löytyy, joten täytyy kai myöntää, että minulla on Eragon ihan ikiomana kirjahyllyssä. Ostin sen joskus kesälomalukemiseksi, tuota noin, lähinnä hienon kansikuvan perusteella...

Olen samaa mieltä lähes kaikkien tähän ketjuun kirjoittaneiden kanssa Eragonin kliseisyydestä. Maailma on kopiotu Tolkienilta mytologiaa myöten (kauan sitten haltiat saapuivat meren yli lännestä jne.) ja juoni Star Warseista. Kirjat ovat aivan uskomattoman ennalta-arvattavia (ennustin Esikoisen mega-loppuyllätuksen Eragonin puolessavälissä) ja kirjoihin jätetään tahallaan "jatkuu seuraavassa osassa!"-koukkuja jotta ihmiset saataisiin ostamaan myös seuraava osa. (mm. Oromis vai kuka olikaan kertoo tietävänsä miten Galbatorixin voimat voivat lisääntyä jatkuvasti, mutta valitettavasti nyt ei ole oikea hetki asian selittämiseen)

Ehdottomasti suurin viihdearvo on muuten Eragonin viimeisiltä sivuilta löytyvillä Paolinin kiitoksilla, jotka luettuaan saa väkisinkin kuvan ettei heppu ole kirjoittanut mitään itse. Hän kiittelee kaikkia kirjastotätejä myöten, ja antaa kunnian teoksen alun, lopun ja juonen ongelmakohtien muokkaamisista perheenjäsenilleen.

Elokuvasta sitten. Ensinnäkään elokuvan juonella ei ole mitään tekemistä kirjojen kanssa, ja kaikki hahmot ovat muuttuneet tunnistamattomiksi. Lavasteista näkee aivan selvästi, että lähes koko budjetti on käytetty lopputaisteluun. Ra'zacit ovat aivan oma lukunsa. Olin kirjan perusteella odottanut jotain aika lailla sormusaavaiden tyyppistä, mutta sieltä ilmestyikin loikkivia muumio-ninjoja... Varmaan ihan hyvä että kävin katsomassa elokuvan aika myöhään (salissa oli minun ja kaverini lisäksi 4 ihmistä) kun purskahdimme aina nauramaan aivan väärissä kohdissa. Turha kai sanoakaan, etää odotamme Esikoisen filmatisointia kuin kuuta nousevaa.

[Ammattidruidi]

Ensimmäinen osa Eragon oli mainio teos. Siis mainio teos, kun haluaa ennustaa sen yhden juonenkäänteen. Toinen osa Esikoinen, oli edellistä kamalampi, ihme kyllä. Olen varma että Paolini olisi pystynyt parempaan. Varmasti itsekin katuu.

Siinä missä Eragon oli teinin kirjoittamaa Star-Wars juoninen actionpakkaus tavallisen maalaispoika-Luke- ei kun Garion- ei kun Eragonin matkasta suureksi lohikäärmeratsastajaksi, jonka täytyy tuhota kliseinen kuningas Galbatorix, on Esikoinen viisikertaa itseään ylipitkä, aivan liian vakava, kun otetaan huomioon kirjan lukuarvo ja naurettavan huonosti kirjoitettu vessapaperipainos. Kunkku sitten muuten lymyää kauhean vahvassa mustassa linnassaan ja hautoo synkkiä juoniaan ilman motiiveja. Unohdinko mainita, miksi kunkku pitää tuhota? Jaa-a! Kai ne jotain maailman alistamisesta puhuivat. En kyllä ole kovinkaan varma siitä, että jos eläisimme keskiajan euroopassa, tuollainen pieni vastarinta yritys pystyisi pitämään kansoja tyytyväisenä sekään. Mutta tuossa ihmeellisessä Paolinin luomassa keski-maassa, niin kyllä tapahtuu, kun ihmisillä on kai vain kaksi mielipidettä. Joko Vardenit tai galaktinen imperiumi. Kunkun hallintoa dissataan ja Vardeneita ylistetään, ovathan he kiiltäviä 2-Dhyviksiä.

Esikoisessa yritetään hieman hioa ensimmäisen osan mustavalkoista värimaailmaa ja leppoista sävyä. Pahoista hirviöistä tehdään sympaattisia mörököllejä ja tutustutaan haltioiden kovinkin "filosofiseen" maailmaan. Paolini on kyllä kasvanut, sen huomaa, vaan ei hän vieläkään huomaa tai uskalla todeta sitä pahinta virhettä, jota hän ei ajatellutkaan, kun alkoi 15-vuotiaana kirjoittaa tuota eeppistä tarinaa. Sitä, että juoni on kopioitu Star-Warseista, suurin osa hahmoista Belgarionin tarusta, nimet Tolkienilta, magia Maamerestä ja omaperäiset rodut kaikista entisajan eeppisistä fantasiasarjoista ja nykyajan kioskifantasiasta. Koko sarjahan on juuri tuota kioskifantasiaa, mutta ärsyttävän tönkkä ja eeppinen kirjakieli sen siitä erottaa. Miettikää Eragonia toisen osan viimeisessä taistelussa. Sehän on vain teini-ikäinen, ärsyttävä, mutta siltikin koko sarjan moniulotteisin hahmo. Kuka nyt sitä ottaa vakavasti sotatantereella, vaikka onkin supervahva ja varsin hygieeninen maalaispoika. Ja kuka teini puhuu noin viisaasti. Noh, fantasiaahan tämä on.

Ostin pari päivää sitten Lontoosta kolmannen osan, Brisingerin ja lukaisin sen juuri läpi. Olin odottanut teosta, kiinnostavaa tietää miten lähelle osuu paljastuksia. Suurin juonenkäänne ja koko sarjan paras tähän mennessä, oli arvattu monelta taholta. Myös minun. Kuitenkin- Paolini oli kehittynyt. Se ei ollut yhtä kliseinen ja kevyt kuin Eragon, muttei yhtä tönkkö, typerä ja huonosti kirjoitettu, kuin Esikoinen. Kirjaa jaksoi lukea ja kerrankin voi olla miettimättä kirjailijan ikää(joka on jo muuten 25), jotta voi jatkaa lukemista hyvällä omatunnolla. Mutta, mutta, kirja ei jättänyt lähes minkäänlaisia odotuksia seuraavaan osaan. Onneksi löysin juonesta eroavaisuuksia Tolkieniin, Belgarioniin tai Star-Warseihin. Siis pieniä eroavaisuuksia.

Christopher Paolini kehittyy jatkuvasti, enkä halua tuomita häntä vielä. varmastikin hän kirjoittaisi paljon paremmin, ellei joutuisi suhaamaan eeppistä klisefantasiaa, teini-ikäisenä luomansa juonen kahleissa. Siitä hän yrittääkin hieman irroitautua- huonosti. Ei se kovin tasapainoista ole jos tuollaisessa tarinassa käsitellään aidon vakavasti vegetarismia.

[Logikärmes]

Paolini on kyllä kasvanut, sen huomaa, vaan ei hän vieläkään huomaa tai uskalla todeta sitä pahinta virhettä, jota hän ei ajatellutkaan, kun alkoi 15-vuotiaana kirjoittaa tuota eeppistä tarinaa. Sitä, että juoni on kopioitu Star-Warseista, suurin osa hahmoista Belgarionin tarusta, nimet Tolkienilta, magia Maamerestä ja omaperäiset rodut kaikista entisajan eeppisistä fantasiasarjoista ja nykyajan kioskifantasiasta.

Tylyä tekstiä, mutta totta. Luin Paolinin ensimmäisen kirjan joskus ikiaikoja sitten ja pidin siitä suoraan sanoen siksi koska olin niin nuori, etten tiennyt paremmasta. Etenkin vielä muinoin omaperäisenä pitämäni taikuuden luonteen paljastuttua Maameren kopioksi, aloin todenteolla karsastaa Paolinia.

Kuitenkin Paolini kirjoittaa mielestäni hyvin. Hänen tekstinsä on minusta sillä samalla tavalla koukuttavaa ja helppolukuista kuin Rowling, vaikkei olekaan läheskään yhtä laadukasta. Paolini on myöntänyt itsekin olleensa vielä kokematon Eragonin kirjoittaessaan ja Perillisessä oli mielestäni nähtävissä selvää kehitystä. Olen samaa mieltä siitä, että Paolini oli kirjoittamisen aloittaessaan vielä aivan liian nuori ja varmasti hän itsekin hieman katuu tökeröimpiä (tahallisia tai eivät) lainauksiaan ja haluaa vilpittömästi kehittyä ja irrottautua Tolkienin maailmasta luodakseen omansa.

Leffasta haluaisin sanoa sen verran, että se ei todellakaan tee oikeutta kirjalle (oli lähdeteos sitten huono tai ei) ja senhän siitä saa, kun ohjaajaksi palkattiin tyylipuhdas aloittelija. Hassua sinänsä, että moinen vastuu loppujen lopuksi annettiin niin kokemattomalle henkilölle, vaikka kirja oli ylittänyt bestsellerin rajan.

Niin ja aion muuten lukea myös Brisingrin.

[WildFlower]

(Off)
Siitä Eragon-elokuvasta. Jos saisin senkin ohjaajan kiinni, niin laittaisin sen laatikkon ja istuisin päälle.  Mistä ne niitä ohjaajia löytää?
Toisaalta kauheaa ohjaajan kannalta. Ura varmaan nousuun...

Miksi kuulostaa niin tutulta? Ai niin. Sama tarina kävi 5-Potterin kanssa...

[Jussi]

Brisingr ilmestyy suomeksi ennakkotietojen mukaan 20. maaliskuuta 2009. Kirjan nimi on sama kuin alkukielellä. Tammen laatima juoniselostus:

Spoileri (klikkaa näytä/piilota)

Voitettuaan suuren taistelun Palavilla tasangoilla Eragon, Saphira ja vardenit saivat hengähdystauon, mutta vain hetkeksi. Lohikäärmeratsastajalta odotetaan paljon, ja Eragon huomaa pian antaneensa lupauksia ja uskollisuudenvaloja, jotka repivät häntä eri suuntiin.

Eragon haluaisi olla uskollinen serkulleen Roranille ja pelastaa tämän rakastetun, Katrinan, ra'zacien pesäpaikasta Helgrindistä. Samalla vardenit tarvitsisivat kipeästi hänen taitojaan ja voimaansa, niin kuin haltiat ja kääpiötkin. Kun kapinallisten rivit ja taistelumoraali alkavat rakoilla, Eragonin on aika tehdä rohkeita päätöksiä ja ehkä uhrauksiakin.

Kaikki laskevat Eragonin varaan. Pystyykö hän yhdistämään kapinalliset ja löytämään keinot kuningas Galbatorixin kukistamiseksi?

Brisingr kuljettaa lukijan maagiseen Alagaësiaan, keskelle kiehtovien kansojen elämää ja henkeäsalpaavia maisemia. Kirjan salaperäinen nimi on muinaista kieltä, ja se tarkoittaa tulta. Paolini on jo alkanut luonnostella fantasiaseikkailunsa neljättä ja viimeistä osaa, jossa Eragonin ja Saphiran seikkailu huipentuu.

Perillinen-sarja sai alkunsa pienestä omakustanteesta, ja se kasvoi pian menestykseksi ympäri maailmaa. Sarjaa julkaistaan nykyään 50 eri kielellä ja sen kahta ensimmäistä osaa on myyty yhteensä 15,5 miljoonaa kappaletta.

[alchemysan]

Itseltä löytyy hyllystä Eragon ja Esikoinen. Kummassakin kirjassa on mielestäni eräänlainen vaivaantunut tunnelma, kun huomaa niiden juonen olevan pelottavan samankaltainen jonkun muun kirjan kanssa. Juuri Eragonin ostettuani se oli hyvä, mutta eipä ole enää. Jotenkin muita kirjoja lukiessa on tullut mietittyä, miten Eragon onkin (taas kerran)niin kliseinen hahmo. 

[Vehka]

Möh. En edelleenkään tajua tätä järkyttävää Paolini-dissausta - kyllähän Rowlingin kirjoitti kliseisesti, samoin Eddingsit, mutta ei heitä vain tökitä jatkuvasti. Eragon kerää uusia lukijoita genrelle eikä sen kielikään nyt kovin huonoa (joskaan ei kovin omaperäistä) ole.

Jos Eragon olisi uskomattoman tökösti kirjoitettu, tuskin sitä olisi vaivauduttu kääntämäänkään. Eragon on nuortenfantasiaa, ja jos mietitään sitä, miten paljon yleisesti ottaen nuorille suunnattua perusfantasiaa on käännetty Suomeen - noh, ei juurikaan. Potterit eivät kelpaa, koska ne eivät ole kovin geneerisiä, vaikka kliseitä hyödyntävätkin. Le Guinin kirjat ovat liian filosofisia. Eddingsit eivät ole selkeästi nuortenfantasiaa.

Eragon on olemassa, jotta nuoret voisivat lukea fantasiakirjallisuutta. Kokeneilla konkareilla ei tarvitsekaan olla mitään tekemistä koko eepoksen kanssa.

[Radoxeald Lectunium]

Möh. En edelleenkään tajua tätä järkyttävää Paolini-dissausta - kyllähän Rowlingin kirjoitti kliseisesti, samoin Eddingsit, mutta ei heitä vain tökitä jatkuvasti. Eragon kerää uusia lukijoita genrelle eikä sen kielikään nyt kovin huonoa (joskaan ei kovin omaperäistä) ole.
---
Eragon on olemassa, jotta nuoret voisivat lukea fantasiakirjallisuutta. Kokeneilla konkareilla ei tarvitsekaan olla mitään tekemistä koko eepoksen kanssa.

Eddingsit tulivat ensin, eikä niitä tarvita enempää. Yhdessä "viihdetönkköä nuorille" -tehtailijassa on ihan tarpeeksi (eikun hetkonen, onhan meillä tietysti Salvatore ja Weis&Hickman, mutta heidän tyylinsä perustuu puhtaaseen roolipelifantasiaan, jota ei yritetäkään kuin kaupata fantasiakirjallisuuden uutena Pulp-kirjallisuutena).

Eihän siinä mitään vikaa ole, kuinka Eragon luo uutta fantasianlukijoiden sukupolvea. Enemmän tässä useimpia (tai minua ainakin, pahoin pelkään) rassaa vaan se, kuinka nuoret yltyvät hehkuttamaan kirjaa, kun eivät tiedä paremmasta. Annan esimerkin; itseäni raivostuttavat suuresti Tarkkari-fanit (eivätkä pelkästään fanit), jotka löysivät kirjan elokuvan kautta ja luulevat kirjan ilmestynen vasta samoihin aikoihin. Youtubessakin oli surkuhupaisa kommentti tyyliin "Miten BG saattoi mainita Frodon siinäjasiinä viisussa* jo vuonna 1995, kun elokuvat ilmestyivät vasta 2000-luvulla?"

Hitusen vastaavasta on kyse Eragonissa; nuori lukee kirjan, innostuu fantasiasta ja hypettää sitä joka suuntaan jännitävänä, omaperäisenä ja uutena - kunnes lukee minkä tahansa muun High Fantasy -kirjan, joka on ilmestynyt ennen vuotta 2001 (oikeesti, onko E:n ilmestymisestä todella kulunut jo seitsemän vuotta?)... Siihen silmien avautumiseen asti allekirjoittanutta ainakin rasittavat sinisilmäiset eragonfanit. Pahoittelen mikäli loukkaan heitä.

Muutenhan Paolinia ei voi syyttää muusta kuin puhtaan tyypillisen fantasiaseikkailun kirjoittamisesta kaikkine jumalansuomine yksityiskohtineen, jossa ei ole mitään uutta under the Sun (ja yhdestätoista cliffhangerista, joissa päähenkilö pyörtyy, herranjestas). Kirjailijat kuitenkin kehittyvät jatkuvasti, ja Paolinille kyseessä voi olla hänen oma "jälkitolkienistinen purkautumiskanavansa" kuten Guy Gavriel Kayn Fionavarin kuvakudos (joka on kaikkinensa kyllä rutosti mahtavampaa luettavaa) oli Kaylle ennen kuin hän alkoi rakentamaan omantyylistään fantasiaa. Sitten kun Paolini joskus lopulta saa itsensä irti Perillinen-"trilogiastaan", niin odotan millaista tavaraa hän alkaa kirjoittaa. Toivottavasti kaveri saa aikaiseksi jotain omaperäistä. Ja RUKOILEN ettei häntä painosteta/kannusteta minkään kaupallisen tahon puolesta jatkamaan nykyistä linjaansa.



*ja niille jotka eivät tiedä tapausta: mainittu BG:n eli Blind Guardianin viisu oli Imaginations From The Other Side, jossa lauletaan "Do you know if Merlin did exist // Or Frodo wore the ring..."

[Knox-setä]

Möh. En edelleenkään tajua tätä järkyttävää Paolini-dissausta - kyllähän Rowlingin kirjoitti kliseisesti, samoin Eddingsit, mutta ei heitä vain tökitä jatkuvasti. Eragon kerää uusia lukijoita genrelle eikä sen kielikään nyt kovin huonoa (joskaan ei kovin omaperäistä) ole.

Jos Eragon olisi uskomattoman tökösti kirjoitettu, tuskin sitä olisi vaivauduttu kääntämäänkään. Eragon on nuortenfantasiaa, ja jos mietitään sitä, miten paljon yleisesti ottaen nuorille suunnattua perusfantasiaa on käännetty Suomeen - noh, ei juurikaan. Potterit eivät kelpaa, koska ne eivät ole kovin geneerisiä, vaikka kliseitä hyödyntävätkin. Le Guinin kirjat ovat liian filosofisia. Eddingsit eivät ole selkeästi nuortenfantasiaa.

Eragon on olemassa, jotta nuoret voisivat lukea fantasiakirjallisuutta. Kokeneilla konkareilla ei tarvitsekaan olla mitään tekemistä koko eepoksen kanssa.

Rowlingia ei uskalleta kritisoida tarpeeksi sen saavuttaman, törkeän valtaisan suosion takia. Jos minulta kysytään, vaikkei tietenkään kysytä, Rowling on yliarvostettu ja hänen töitään kritisoidaan aivan liian vähän. Eddingsejä ei muka kritisoida? Ketä täällä olikaan nimitelty kliseiden kuninkaaksi jo niin hyvin pitkän aikaa? Mielestäni Eddingsit kirjoittivat mainiota viihdefantasiaa(paljon laadukkaampaa kuin Paolini tai Rowling, hieman samaa tyyliä on havaittavissa kuin Dragonlancessa ja Forgotten Realmsissa). Koskapa Dragonlancen ja Forgotten realmsin kliseisen viihdyttävä kerrontatyyli ohitetaan olankohautuksella, voisin väittää Eddingsin joutuneen liiallisen kritiikin uhriksi. Ja, jos Paolinista puhutaan, sanoisin kaverilla olevan kykyjä, mutta ne yksitoista pyörtymäkohtauscliffhangeria yhdessä teoksessa osoittavat tiettyä hiomattomuutta, vai kuinka?

[Ammattidruidi]

Noista pyörtymiskohtauksista olikin puhetta... Paolini on käyttänyt fantasiakirjallisuuden perinteisintä luvunlopetusta hämmästyttävän paljon jokaisessa kirjassaan. Miksi muuten kaikki hyvännäköiset ovat aina juuri ERAGONIN puolella?
Jokatapauksessa saatan uskaltaa jopa veikata, että Paolini lukee Tulen ja Jään Laulua ja pitää siitä. Brisingerissä oli havaittavissa paljon kirjoitusasun parantumista(toisaalta luin sen englanniksi, joten saattaa olla että suomentajat olivat osasyyllisiä kahden ensimmäisen osan naurettavuuteen) ja realistisen oloisen "harmaan" ilmestymistä kovin mustavalkoiseen Alagaesiaan. Parhaita lukuja ehkä olivatkin ne, jotka kertoivat Nasuadasta( joka muuten taitaa sittenkin olla kirjasarjan paras hahmo).
Paolinilla on varmasti lahjoja parempaankin, sen huomasin lukiessani Brisingeriä. Yksi niistä monista asioista, jonka takia varttuneempi yleisö ei pidä hänen kirjoistaan on se, että ne ovat vain niin järjettömän perinteisiä, tyhmiä ja lapsellisia... koska ensimmäinen kirja minkä hän kirjoitti oli sellainen (15-vuotias teini ). No tämä kaava toimi ja niinpä hänen on kirjoitettava Perillinen loppuun lastenkirjallisuuden kahleissa. Olin huomaavinani, että Paolinin vahvuudet ovat loppujen lopuksi hyvinkin kiinnostavat henkilöt( jos hän siis saisi mahdollisuuden luoda niitä) ja... no ei ainakaan fantasia.
Kunpa hän nyt vain kirjoittaisi tuon Perillisen ja lähtisi valmistelemaan rauhassa ja harkiten uutta kirjaa tai kirjasarjaa varttuneemmalle yleisölle. Genrestä en tiedä.
Ei Paolini siis tietenkään voita suosikkikirjailijaani George R.R Martinia, Eragon ja Esikoinen olivat huonoja ja Brisingr oli Ok, mutta jonain päivänä hänestä saattaa tulla yhtä hyvä.
Tärkeintä kuitenkin on omien vahvuuksien tunnistaminen ja heikkouksien kohtaaminen ja parantaminen.

[Jehudiel]

No, minun on sanottava, että vaikka Paolini ei olekaan mikään Ernest Hemingway tai George R. R. Martin (hyvä minun on verrata, kun en ole kumpaakaan lukenut ), hänen tekstinsä on silti mukiinmenevän sujuvaa. Ja (monen mielestä varmasti valitettavasti) hän on minun ensimmäinen lukemani fantasiakirjailija, vaikka ennen häntä olin jo ehtinyt lukea Vernen kirjoja. Paolini on hyvä tutustattaja, jos ei muuta.

Ja Radon sanoihin viitaten, minustakin olisi ihan mielenkiintoista nähdä, mitä Paolini saa aikaan, kun hän on kirjoittanut Perillisen loppuun. Eiköhän hän osaa kirjoittaa jotain omaperäisempääkin, kunhan vain käyttää mielikuvitusta.

[Diara]

Täytyy tunnnustaa, että minun hyllystä löytyvät kaikki kolme kirjaa englanniksi, molemmat suomennetut versiot, kahden ensimmäisen kirjan englanninkieliset äänikirjaversiot sekä elokuva ja sen soundtrack.

Kirjoihin olen enemmän tai vähemmän koukussa, olen lukenut kaksi ensimmäistä kaksi tai kolme kertaa, kolmannen vasta kerran. Ärsyttävää kopiointia kirjoissa kyllä on, mutta joku siinä viehättää niin paljon, että luen niitä uudestaan. Tarina on ehkä hieman ennalta-arvattava, mutta en anna sen haitata.

Elokuva oli ihan pohjanoteeraus. Eniten ärsytti se, ettei haltijoilla ollutkaan suippoja korvia. Muutenkin tarina meni vähän omia polkujaan, loppukohtauksesta nyt puhumattakaan.

[Iivari]

Täytyy myöntää että minulle taas elokuvan haltioitten suippokorvattomuus oli mitä mieleisin asia.

Ja mitä tulee itse kirjoihin, olen suunnitellut tuhlaavani nuoruuttani niiden eteen noin vuonna 2011.

[Jussi]

Paolini-faneja ilahduttanee tieto siitä, että Brisingrin suomennos on julkaistu. Huomasin ison kasan myynnissä paikallisessa Suomalaisessa. Kirjan pituus oli siinä 800 sivun tienoilla.

[Scifi kid]

eli siis kuten otsikossa näkyy kuka aikoo ostaa kyseisen kirjan? aijon ehkä synttäri rahoillani vasta kun synttärini on ohi .tai sitten esikoisen mutta en tiedä vielä mutta taidan ostaa uusimman.kannessahan on tumman kultainen lohikäärme joka veikkaan että se kuuluu surujen tietäjälle. en muista en oikeaa nimeä joten sanon sen noin .kuulema tuon jälkeen tulee vielä yksi kirja ja sitten se loppuu.kannessa on vihreä lohikäärme kuulema.mutta ei noista enempää eli nyt kirjaan. siinä paljastuu että

Spoileri (klikkaa näytä/piilota)

Brom on Eragonin isä ja Murtaugh tappaa surujen tietäjän. jos tiedätte lisääkirjasta niin kirjottakaa!!

Dynedit//Yhdistetty Satamasta ja poistettu pari hymiötä. Aa ja spoiler-tagit näköjään myös.

[Scifi kid]

JIPPII!!! saan äitiltä synttäri lahjaksi kolmannen osan. mutta vasta tän kuun lopulla .onko muuten kellään kyseistä kirjaa?? mietin vain koska luin noita keskusteluja ja kirja kuulosti tylsältä. eli kertokaa onko se noin tylsä.

[Cesare]

Mielestäni Paolinin lyttääminen ei ole oikein; kliseitähän on, mutta on toki muitakin kliseisiä fantasiasarjoja ja -kirjoja. Ja pakkohan sitä on olla niitä kliseisiä kirjoja, sillä muuten ei olisi kliseitäkään. 

Eragon EI ollut ensimmäinen lukemani fantasiakirja, vaan olen lukenut kymmeniätuhansia sivuja fantasiaa, mm. Eddingsit melkein kaikki, Robin Hobbin suomennetut, Potterit ja TSH:t tietysti, Lumen ja jään maat, Stuart Hillin suomennettuja, Lene Kaaberbölin kirjoja, Le Guinia ja lukemattomia muita, joita en tässä nyt ehdi mainita, ja Paolinin teokset ovat jääneet hienoudessaan mieleen. Pidän Alagaesia-maailmasta, vaikka toki on samanlaisiakin, ja kaikessa täytyy ottaa huomioon, että Paolini tosiaan aloitti Eragonin ollessaan minun kanssani samanikäinen, 15-vuotias. Mielestäni Eragon on hyvä kuvaus siitä, miltä teinipojasta OIKEASTI tuntuisi joutua keskelle seikkailuja. Ei 15-vuotias miettisi mitään syvällisesti!

Aion lukea Brisingrin, sillä kaksi ensimmäistä osaa eivät ole kulumallaakaan huonontuneet hyllyssäni. Pidän niistä enemmän kuin Pottereista, ja kyllä, niiden maailma ja henkilöt ovat elävämpia kuin iänikuinen Taru Sormusten Herrasta.

Mutta ei Perillinen-saaga silti hakkaa Robin Hobbin iki-ihanaa Näkijän tarua...

[Radoxeald Lectunium]

*pakkoprovovuodatus ensi alkuun*

Mielestäni Paolinin lyttääminen ei ole oikein; kliseitähän on, mutta on toki muitakin kliseisiä fantasiasarjoja ja -kirjoja. Ja pakkohan sitä on olla niitä kliseisiä kirjoja, sillä muuten ei olisi kliseitäkään.

Sille on rajansa, hyödyntääkö kliseitä persoonallisella tavalla tuoden niistä jotain uutta vai ottaako ne sellaisinaan kuorruttaen siloisesti tusinatavarahattaralla. Ja Perillinen-tetralogia kuuluu poikkeuksetta jälkimmäiseen.
Onko tänne jo linkitetty anti-Shur'tugalin sivuja? Huolimatta valitettavasta keskeneräisyydestään ja satiirisen camp-henkisestä ulkoasustaan ne sisältävät paljon asiaa aiheesta. Englanniksi tietenkin.

Eragon EI ollut ensimmäinen lukemani fantasiakirja, vaan olen lukenut kymmeniätuhansia sivuja fantasiaa, mm. Eddingsit melkein kaikki, Robin Hobbin suomennetut, Potterit ja TSH:t tietysti, Lumen ja jään maat, Stuart Hillin suomennettuja, Lene Kaaberbölin kirjoja, Le Guinia ja lukemattomia muita, joita en tässä nyt ehdi mainita, ja Paolinin teokset ovat jääneet hienoudessaan mieleen.

Sivumäärien laskeminen fantasian lukemisessa ei takaa mitään kokemusta, kun niiden vakiomuottina on 3000-sivuinen trilogia... eikä sen enempää Eddingsin lukeminen, joka kirjoittaa saman kirjan yhä uudelleen eri nimellä (ja Hillistä olenkin sanonut jo osani ) har har har.

Pidän niistä [Perillinen-kirjat] enemmän kuin Pottereista, ja kyllä, niiden maailma ja henkilöt ovat elävämpia kuin iänikuinen Taru Sormusten Herrasta.

En jaksa kinata tästä väitteestä, kuinka jenkkinulikka olisi voinut laatia 3 vuodessa etevämmän maailman kuin filologi ja englanninkielen professori 30 vuodessa muuten kuin kopioimalla. Pappa Tolkien myös laati kirjansa eeppisen mytologian konventioin, kun Paolinin eduiksi voi laskea vain High fantasy -piirteiden tuomisen uuden polven massakulttuuriin suuntaan (vaikkei sille olisi paskankaan tarvetta, sillä Brooks, Eddings, Dragonlance ja tusina muuta ehtivät siinäkin ensin).


Mutta ennen kuin piruilu menee taas allekirjoittaneelta överiksi, mennään asiaan. Koska sain lainattua Noksilta ilmaiseksi ilman että tarvitsi kuluttaa sen enempää rahaa kuin kirjastoakaan (Jippii, siteeraten paria viestiä ylempää), niin luin Brisingrin itsekin. Oli rattoisaa bongata porukalla, mitä kaikkea jännää Alagaesiasta tänään löytyy.
Olin jo lukenut jutun juonen Wikipediasta (kun en siltä ennestään muutenkaan paljoa odottanut) ja "huikeiden" paljastusten paljastuttua saatoin jo todeta lieväksi tyydytyksekseni, että Paolini on ilmeisesti Uuden toivon Eragonin jälkeisen ultra brutal hypetyksen huumassa kirjoitetun Imperiumin Vastaiskun Esikoisen jälkeen lopulta kypsynyt vähäsen ja yrittänyt pelastaa mitä pelastettavissa on, eli rukkailla juttuunsa jotain "omaa" (lue: muuta kuin mitä Star Warsissa näytettiin). [Mikäpä siinä, ajattelee markkinoija, kirjakin meni samalla kahtia niin että saadaankin vielä kaksi bestselleria.]

Eli muutama yksityiskohta aiempien tapahtumien taakse ja odottamattomia paljastuksia korvaamaan aiempia sekä vielä muutama mutka Risinkerin juoneen notta saadaan jotain persoonallisiakin piirteitä. Vaikka emme ehkä vieläkään tiedä muuta järkevää syytä Galbatorixen sieluttomalle pahuudelle kuin sen että kirjailija sanoo niin (ja hän sanoo niin koska Star Wars meni niin), niin muuten juttuun heitetään mukavia pikku yksityiskohtia luomaan harmaata.

Spoileri (klikkaa näytä/piilota)

Kuten se Feinsterin piiritys, jossa kaupunkilaisilla oli muitakin syitä taistella vastaan kuin se että he olivat pahoja, eli puolustautua Vardeneita, noita anarkisteja ja sodanlietsojia vastaan puolustaakseen kotiaan ja valtiatartaan sodalta. Kivasti sai armas ja oikeudenmukainen Eragonimmekin nähdä todellisia sodan arpia kun herooiset vapaustaistelijansa ryöstävät ja raiskaavat selän takana.

Sittenkin tämä "Suuri paljastus" Bromista Eragonin isänä on lopulta aika ärsyttävä. Okei, Risto hoksasi ettei Vaderin matkiminen ollut niin ihkuu kuin odottaisi, mutta sitten aletaan säätämään tällainen juonenkäänne ja väitetään että "kaikki tiesi sen aiemmissa kirjoissa" ja vielä kun siloitellaan kuinka hyviä tyyppejä Brom ja Selena olivat (koska Alagaesiassa Pahuus kulkee geeneissä, niin tämä Gary Stu ei voi tietenkään olla sukua kuolaavalle ultra-evil-psykopaatille), niin kaikki Eragonin kärsimä psyykkinen ja moraalinen tuskastelu, jolla olisi voitu herkutella vaikka kuinka kun siihen asti päästiin, valuivat hukkaan. Että kiitti vaan.

Roran oli vastenmielinen hahmo. Machoili olevansa niin saatanan hyvä kenraali ja joku übersotilas-sankari, joka tappaa kaksisataa miestä taistelussa ja pieksee puolikuntoisena urgalin - koska on kaivanut nenäänsä pellolla töissä koko ikänsä ja on sukua sankarille (koska Alagaesiassa Sankaruus kulkee geeneissä jopa serkuksilla, vaikka vain serkullasi olisi vanhempinaan jotkut überpäheet ultrahyvät tyypit oman isäsi ollessa joku juoppohullu saatana joka ei opeta sinua lukemaan).

Laimea huumori kukki paikoitellen ja oli aika huvittavaa lukea aina rivien välistä, millaisia perversioita Paolini ujutti nuortenkirjanimikkeenkin alla niin SankariRoranin telttaan kuin päähenkilön ajatusmaailmaan (silloinkin kun Eragon yritti, nimenomaan siis yritti, saada unta koisatessaan samassa huoneessa - vaikkei vuoteessa - Aryan kanssa...).

Ja sitten kaikkein ärsyttävin typeryys mitä kirjaan oli lisätty: Eragonin uusi hieno miekka, joka totta kai on hienoin miekka mitä koskaan on maan päällä kulkenut heti Teuvo Terän jälkeen, syttyy tuleen aina kun poju sanoo sen nimen. Ihan totta. Syttyy tuleen. Se kuulosti hyvältä vielä kun olin 13 ja pelasin Heroes 3:ta. Sittenkin vaikka Paolini käsitteli juttua hivenen parodisesti, koko detaljin sotkeminen mukaan oli yksinkertaisesti typerää.
Kolmesivuisten tekijänkiitosten (kukaan ei oikeasti voi kiittää niin montaa ihmistä niin paljoilla sanoilla) lomassa luki, kuinka tuon jutun keksi alunperin Riston isä. Se oli yksinkertaisesti huvittava yksityiskohta, mitä 26-vuotias Christopherimme, joka siis kirjoja kirjoittaessaan kuuntelee neuvoja äidiltän, oli kommentoinut tuota poskettoman naurettavaa juttua:

Siistiä!

Onko tämä kaveri yhä henkisesti 12-vuotias nörtti vai sutkaistiinko tuo vain huvittamaan pilkunviilaajia?

Kuitenkin kyseessä on Paolinilta ihan ok teos kaikessa yrityksessään korjailla aiempia typeryyksiään unohtamatta kuitenkaan sotkea mukaan jotain uusia. Kaverin kirjoituslahjat ovat yhä kelvolliset, ja kaikkinensa kirja on  mainiota aivot narikkaan -sälää luettavaksi oikeassa mielentilassa.

[Cesare]

Voi anteeksi jos loukkasin pölyttynyttä Tolkien-vainajaa Hänen legendaarisen upea (puiseva!) kirjoitustyylinsä vain ei pure minuun, ja tuo oli oma mielipiteeni. En puhunutkaan erityisen persoonallisista hahmoista ja maailmasta, vaan elävästä. Tolkienin maailma on sääntöjä noudattava, jämähtänyt ja kaikkea sellaista, mitä varmasti laajasti arvostetaan.

En tarkoitakaan tuolla kirjalistalla sitä, että olisin "kokenut", vaan sitä, että en ole tavallinen tusinateini, joka lukee Eragonin ja toisen jenkkihömpän, Houkutuksen, ja ihkuttaa niitä kaikille mistään muusta tietämättä. Olen valitettavasti täällä riisissäkin törmännyt ikäterroristeihin (en tarkoita minun kommenttiani arvostellutta), jotka ajattelevat, että kaikki alle 18-vuotiaat ovat sivistymättömään keskusteluun kykenemättömiä lapsosia, varsinkin nämä juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneet tuntuvat olevan kovinkin polleita iästään - hei, loppujen lopuksi viidentoista ja kahdeksantoista välissä on vain kolme vaivaista vuotta...

Mutta palaanpas aiheeseen.

Mielestäni Paoloni kuvaa asioita hyvin. Jos juonesta puuttuu Kun juonesta puuttuu jotain olennaista, nämä asiat tuntuvat unohtuvan lukiessa esimerkiksi taistelukenttien, Aryan tai Saphiran ulkonäön kuvausta. Minulle on tärkeää, että tiedän, millaisessa maailmassa ollaan, ja miltä kukakin näyttää. Ilman yhtään mitään tietoa on vaikea tehdä itselleen käsitystä maailmasta. Kirja tuntuu myös elävältä, jos kaikkea kuvataan eloisasti. Juuri tämän vuoksi en ehkä niin rakastakaan Tolkienia - välillä saa TSH:ta lukiessaan miettiä, onko Mordor pilvilinna vai pahuuden tyyssija...

Mutta siis valmiiksi pureskeltuahan Perillinen-kvartologia on. Hyvä niin, ei tarvitse vaivata omaa pientä päätään.

Ja Rado (uusi lempinimi sinulle:D) toivottavasti olemme sujut, vaikka olenkin edelleen tällainen melkein 15-vuotias tietämätön tyllerö. Makunsa kullakin, ja yhtä mieltä olemme Hillin kirjoista nyt ainakin

[Riskakor]

Hmm, hmm. Olen lukenut Eragonin seitsemännellä luokalla, samoin kuin Esikoisen. Sen jälkeen olen muistaakseni lukenut (ainakin) ykkösosan toisen kerran, luultavasti vuotta myöhemmin. Kakkosta sen sijaan en muistini mukaan ole toista kertaa lukenut... Kaveri lukee tällä hetkellä aivan innoissaan tuota kolmosta, mutta itse en rehellisesti tiedä jaksanko. Lukeminen on jäänyt lukion alkamisen jälkeen piinallisen vähäiseksi, ainoat alas menneet kirjailijat viime lokakuun jälkeen ovat Jari Tervo (koulutyö) ja Anton Tšehov.

Muistan nurkuneeni äitiparalleni Eragonia ensimmäistä kertaa lukiessani Paolinin TSH-vaikutteista, erityisesti haltioista. Niitä on edellä käsitelty jo sen verran paljon, joten tyydyn vain allekirjoittamaan täydellä sydämellä seuraavan tiivistävän lausahduksen:

Paolini on kyllä kasvanut, sen huomaa, vaan ei hän vieläkään huomaa tai uskalla todeta sitä pahinta virhettä, jota hän ei ajatellutkaan, kun alkoi 15-vuotiaana kirjoittaa tuota eeppistä tarinaa. Sitä, että juoni on kopioitu Star-Warseista, suurin osa hahmoista Belgarionin tarusta, nimet Tolkienilta, magia Maamerestä ja omaperäiset rodut kaikista entisajan eeppisistä fantasiasarjoista ja nykyajan kioskifantasiasta.

Niinhän se on, ikävä kyllä. Paolinin puolustukseksi voi vain sanoa, että vika on tavallaan kustantajassakin, joka sensaatiohakuisuudessaan on julkaissut käytännössä fanfictionia. Teini-ikäisen kirjailijan täytyy olla kokenut todella paljon, jotta hän on tarpeeksi kypsä ja kivipäinen pitämään vain (/edes suurimmaksi osaksi) oman persoonallisuutensa esillä luomuksissaan, nykyaikana kun joka nurkan takaa ryntäilee uusia vaikutteita. Sama on nähty omallakin kohdalla: olen harjoittanut fantasian kirjoittamista useamman vuoden, mutta helpommalla olisi siinäkin päässyt, jos olisi liimannut omiin Sormusten Herra- ja Silmarillion-painoksiini "J.R.R. Tolkienin" päälle oman nimen. Sittemmin olen asian hyväksynyt, ja päätynyt aktiiviseksi ficcariksi. Eipähän tarvitse miettiä päätänsä puhki, kun hahmoille tarvitsee nimiä - joku niistä kuitenkin on Nelyafinwë, Glorfindel tai Faramir. Ehkä onnistuminen on lähempänä sitten joskus, kun olen kypsynyt ja saanut elämänkokousta muustakin kuin kaukoihastumisista, huonosta kouluruuasta, laktoosi-intoleranssista ja jalan alle jääneistä lego-palikoista...

Paolinin kunniaksi täytyy kuitenkin sanoa, että kunnioitettavan pitkät kirjat herra on kirjoittanut. Jostain kyvystähän kertoo sekin, että hän on saanut satoja sivuja kasaan, vaikka ne ehkä osaksi ovatkin turhaa. Kokemus kuitenkin varmasti lisää tulevissa teoksissa "asiaa", tai sitten Paolini löytää itselleen enemmän omalta tuntuvan alan. Tärkeintä on se, että ihminen pitää siitä mitä tekee.

Kaiken kaikkiaan minun suhteeni Perilliseen on kuin poikaystävän [LotR] pikkuveljeen; pikkusöpöläinen on selvästi sukua täydelliselle kullannupulleni ja tykkää kovasti esittää isoveljeään, ollen suurimman osan aikaa hellyyttävä. Ei kuitenkaan aina - joskus hän tuppaa ärsyttämään aivan suunnattomasti!

PS.

Jos Eragon olisi uskomattoman tökösti kirjoitettu, tuskin sitä olisi vaivauduttu kääntämäänkään.

Niin kauan kuin paskaa kirjoitetaan, sitä myös suomennetaan. Filtterin läpi menee suhteessa niin paljon erinomaista, hyvää, keskinkertaista ja surkeaa, kuin sitä kirjoitetaankin maailmalla. Aina kun löytyy joku joka jumaloi toisen inhokkia!