Christopher Paolini

[Platypus]

*Huokaus.*

Käsittäisin itse Eragonin nuorille tarkoitetuksi fantasiaksi. Eihän 15-vuotias kirjoittaja varmaan muutenkaan ajatellut, että sitä lukisi kaikki aikuiset Tolkien-fanit, vaan sen sijaan koskettaisi samanlaisia nuoria kuin hän itse? Eragon on varmasti monille ensimmäinen fantasiakirja, ja sehän on hyvä, eikö? Sehän tarkoittaa, että lisää nuoria alkaa ehkä lukea fantasiaa.

Minä olen kyllä samaa mieltä, että jotain omaperäisyyttä olisi vielä voinut keksiä... ko. trilogia saattaa edustaa kaikkea fantasiaa heidän mielestään. Mutta periaatteessa niin se juuri tekee! Fan-fictioniksi luokittelu on osin totta, koska Perillisen esikuvat ovat Tolkienia, Eddingsiä, Maamerta ym. ym.
Jos nuoret tykkäävät Eragonista, he saattavat tutustua Tolkieniin, Eddingsiin, Maamereen...
Tätä on vaikea pukea sanoiksi, mutta toivottavasti onnistun jotenkin...

Eragon on huono, jos sen esikuvat on jo luettu, mutta fantasiaan vasta tutustuvat saavat siitä melko lailla käsityksen siitä, mistä kaikista upeista klassikoista (joita ei ilmeisesti saa arvostella lyttyyn koskaan missään vaikka ei oikeasti vain itse tykkäisi siitä) on kyse ja miksi ne ovat niin hyviä niin monien mielestä.

Nyt tuntuu, että kirjoitin itseni pussiin ja vaikutan ääliöltä... Tämä oli niin vaikeaa selittää. Jos joku ymmärtää niin voi yrittää pukea sen paremmin ja nasevammin sanoiksi.

[Knox-setä]

Platypus, minusta tuntuu kuin ymmärtäisin sen, mitä yrität aiemmalla viestilläsi kertoa. Et mielestäni puhunut itseäsi pussiin, vaan ilmaisit asian selkeästi niin kuin sen itse näet. En usko sinun vaikuttavan myöskään ääliöltä esittäessäsi kantasi noin, koska se on paljon taitavammin esitetty kuin esimerkiksi minä olisin koskaan voinut tuon samaisen asian koskaan esittää. Olen osin samaa mieltä ja kiitän uudenlaisen näkökulman tarjoamisesta. Ainakin minua tämä auttoi kokonaiskuvan arvioimisen kannalta.

Olen ollut luultavasti turhankin jyrkkä Paolinin suhteen, mutta olen edelleen sitä mieltä, että, vaikka Paolinin teosten viihdearvo on kohtalainen(jopa hyvä!), teosten taiteellinen arvo on mitätön, jos ei jopa olematon. Sanoinhan Brisingriä parhaaksi roskaksi pitkään aikaan. Eli minä sekä rakastan että halveksin Paolinin teoksia.

Pahoittelen, jos vaikutan sekavalta.

[Platypus]

Huh, hyvä että asiani ymmärrettiin. Kirjoitushetkellä takelteli vain niin kovasti.

En itsekään odottaisi Perillisestä minkäänlaista suurklassikkoa, koska se nimenomaan on kunnianosoitus aikaisemmille suosikeille. Paolini tuskin teininä ajattelikaan: "Vau, tästä kirjasta tulee aivan varmasti yksi ylistetyimmistä klassikoista, koska kirjoitin samankaltaisen tarinan!"

[Ammattidruidi]

Lähetetty: 17.Huhtikuu 2009, 20:38Kirjoittanut: Cesare

Voi anteeksi jos loukkasin pölyttynyttä Tolkien-vainajaa  Hänen legendaarisen upea (puiseva!) kirjoitustyylinsä vain ei pure minuun, ja tuo oli oma mielipiteeni. En puhunutkaan erityisen persoonallisista hahmoista ja maailmasta, vaan elävästä. Tolkienin maailma on sääntöjä noudattava, jämähtänyt ja kaikkea sellaista, mitä varmasti laajasti arvostetaan

Olen kuullut vaikka kuinka paljon sitä kuinka paljon Tolkienin kielellistä kankeutta arvostellaan. Kuitenkin, en usko, että alle 15 vuotias yrittääkään lukea Tarua englanniksi, jolloin se on ihan eri teos kuin köykäinen suomiversio. Tolkien leikkii vanhahtavalla englannin kielellä ja muodostaa hienoja lauseita.
Rehellisesti sanottuna, minusta ei ole mitään järkeä lähteä lukemaan Tolkienin teoksia suomen kielellä, ne on tehty ENGLANNIKSI. Paolinikin kirjoittaa kirjansa sillä kielellä myös, mutta ihan eri mittasuhteissa. Eragon tai Esikoinen tai Brisingr on täysin sama teos kaikilla kielillä, mutta Tolkien menettää siinä hurmaavuutta. Sama koskee esim. Ranskalaista ja Venäläistä romantiikkaa, siinä missä Kalevalaakin. Voit varmaan kuvitella miltä vanhahtava suomi kuulostaa englannin kielellä. Ei miltään.

Se kyllä on totta, että Tolkienin hahmot ovat varsin... yksiulotteisia, mutta pieniä poikkeuksiakin löytyy. Esimerkiksi Klonkku ja kaikkein selkeimmin Morgoth. Morgoth on pahuuden jumala, tarinan pääpahis, mutta Tolkien tuntuu aivan tietoisesti saavan hahmon sympaattiseksi. Se on taitoa! Sauronille taas vastaavaa ei edes yritetty tehdä.

Christopher Paolini sisimmissään ei oikeastaan ole hassumpi luomaan hahmoja. Juonenkuljetus, tarina ja tahaton komiikka tekevät Perillisestä varsin surkuhupaisan. Kuten kuitenkin olen jo maininnut, sarja on menossa parempaa kohti. Galbatorixiin tosin voisi tutustua enemmän. Ei sen takia, että haluaisin tietää SYYN hänen vallanhimolleen ja pahuudelleen, vaan vain siksi, että hänestä voisi rakentaa herkullisen diktaattorin. Eihän sille nyt syytä tarvi olla, miksi joku on paha, varsinkin jos on kyse tyypistä, jolla on valtaa, jonka hän voi menettää. Jos katsotaan viimeistä tuhatta vuotta, on jokainen diktaattori ollut tai tullut pahaksi. Valta turmelee ja vain narsistit ja sosiopaatit pääsevät yksinhallitsijoiksi, koska heiltä löytyy tarvittava omatunnon olemattomuus ja tarmo toteuttaa oikkunsa ja aivopestä ihmiset. On harmittavaa, jos Paolini tekee Galbatorixista traagisen hahmon( jota en tosin usko). Tavallaanhan tragiikkaa jo hieman viljeltiin Eragonissa kerrotussa muutaman sivun kliseisessä taustatarinassa. Se riittää minulle.
Niin ja jos Murtagh ei lopulta käänny "hyvälle" puolelle, olen varmis korottamaan Paolinin pisteitä reilusti. Siis jos se toteutetaan edes kohtalaisesti.

Tuli kiireessä kirjoitettua. Sori ei-niin-hienosta kielellisestä rakenteesta ja mahdollisista virheistä. 

[Jehudiel]

Minua oikeasti vähän ärsyttää tämä jatkuva Paolinin dissaus. Konkarit, minulla on teille vain yksi neuvo: Jos ette pidä Eragonista, se ei haittaa. Mutta älkää, pliis, ryhtykö kääntämään muiden päätä siihen suuntaan, että heidänkin pitäisi alkaa inhota sitä.

Eddings, en ole lukenut, enkä tiedä, aionko vähään aikaan, mutta siltikin: Jos kerran hänen kirjansa ovat niin kauheita, miksi luette niitä? Ei Eddingsin kirjat ole pakkopullaa, voitte vaikka siirtyä M. John Harrisonin scifitarinoihin.

Ja Tolkienin puolustaminen: se on nyt vain yksinkertaisesti sen syytä, että hän tavallaan "loi" fantasian perustan Sormus-trilogiallaan. Ja myönnän, että maailma on uskottava ja kauniisti luotu, mutta se ei silti nosta häntä muiden kirjailijoiden yläpuolelle. Jokainen kirjailija on tasa-arvoinen ihminen. Ja onhan sekin jo ihan taputtamisen arvoinen asia, että ylipäänsä on saanut kirjoitettua kirjan!

Anteeksi temperamenttinen vastaukseni, mutta ilmaisin vain oman mielipiteeni (jälleen kerran tässä asiassa), sillä itse pidän Eragonista.

[Emvignya]

Tämän ketjun loppupuolen selailu on itse asiassa saanut minut harkitsemaan Eragonin lukemista. Siitä on niin monenlaisia mielipiteitä liikkeellä, että olisi oikeastaan kiva muodostaa siitä omakin näkemykseni. Meillä pyörii läheisessä divarissa yksi hyväkuntoinen Eragon kahdeksalla eurolla, olen tässä nyt jo tovin pyöritellyt sitä ja miettinyt, olisiko kahdeksan euroa liikaa kokeilusta. Sen verran tiedän, etten varmaan tule sitä koskaan lainaamaan ja lukemaan sitä kautta, kun on paljon oikeasti sellaisiakin kirjoja, jotka todella haluan lukea.

[Tiuku]

Näin se vain on: vaikka luin Eragonin (ja Esikoisen ja siinä sivussa sen kolmannen) uudestaan nyt parin vuoden jälkeen, huomasin yhä pitäväni. Ja minä kun onnistuin jo vakuuttamaan itselleni tätäkin ketjua lukiessani, että se oli ensimmäisellä kerralla vain jonkinlainen harha. Toki hiomattomuutta ja taitamattomuuksia on paljon, mutta joutunemme siis vain toteamaan, että minulla on erinomaisen ja harvinaisen huono ja kokematon kirjamaku yhä. Vai?

No, valtavirtaa vastaan on aina mukava uida, vaikka kyseessä näin epäilyttävä virtaus onkin vastaan uitavaksi. Joskus näinkin päin.

[Allu]

Olen ollut luultavasti turhankin jyrkkä Paolinin suhteen, mutta olen edelleen sitä mieltä, että, vaikka Paolinin teosten viihdearvo on kohtalainen(jopa hyvä!), teosten taiteellinen arvo on mitätön, jos ei jopa olematon.

Mitä ihmeen väliä jollain taiteellisella arvolla on? Kuka muka rehellisesti lukee fantasiaa taiteellisen arvon takia? Eikö fantasiassa enimmäkseen haeta korkeaa viihdearvoa? Onhan sitä toki hienoa päteä vertaamalla viihdearvoltaan korkeaa kirjaa johonkin "taiteellisempaan" kirjaan, joka on niin huisin paljon "parempi".

[Morgoth´s servant]

Juu. Eli oon vähän sitä mieltä, että Paolinilla on joku asia mennyt pieleen asioiden realistisuudessa (vaikka fantasia kyseessä onkin).
  Esimerkiksi ne kääpiöiden turnajaisissa käyttämät otukset vetää kolmenkymmenen metrin loikkia. Sitten tämä Eragonin serkku tappaa yksin päälle sata aseistettua ja hyvin koulutettua sotilasta (juu, ihan varmaan) ja Arya (vaikka kuinka mahtava haltia olisikin) lennättää vihollissotilaan yhdellä potkulla kahdeksan metrin päähän... Ja tämä vielä istui hevosen selässä.
  Jotenkin tämä kaikki söi kirjan uskottavuutta : Mitä mieltä muut olette?

[Xariel]

Wou, nopeastipa tämä tänne siirtyi! Onnittelut modeille nopeudesta ja tarkkaavaisuudesta.

Se on tässä ketjussa hyvin tiedostettu. Mutta jos mietitään "suhteettomuutta" niin fantasiakirjoissa voi aina olettaa olevan fantasiaa, jonka sanakirjamääritelmäkin antaa jotain suuntaan "mielikuvituksen tuotetta". Siksi on vähän hassua odottaakaan, että Eragonin kaltainen fantasiakirja (ja painotan siis sanoja 'Eragonin kaltainen') tarjoaisi kauhean todenmukaisia henkilöitä meidän mittapuumme mukaan. Ainahan ne "viimeinen lohikäärmeratsastaja, maailmanpelastaja"-sankarit ja "mahtavat, mahtavilla voimilla kaunistä rakastaan pelastamaan menossa oleva sankari"soturit ja "kaunis, kapinoiva ja tosimahtava taikuri, satoja vuosia vanha mahtihaltiaprinsessa, yksi lajinsa parhaista"-sankarittaret tekee übersankaritekoja übervoimiensa avulla.

Ei se kyllä ole mitään uutta. ;) Ja se kysymys on edelleen siitä mitä sinä haet. Jos etsit kirjalta uskottavuutta ja ihmiskykyjen soveltuvuutta meidän mittapuullemme, ehkä Eragon ei ole oikea valinta. Kokeile vaikka jotain ei niin korkeafantasiaa.

[Morgoth´s servant]

En kyllä ole todellakaan samaa mieltä Xarielin kanssa. En todellakaan! Fantasia on todellakin epärealistista, mutta johonkin pitää vetää raja. Jos sitä ei tehdä, alkaa juttu vaikuttaa jo naurettavalta. Mutta ymmärrän kommenttisi, kun katson ikääsi profiilistasi...

Ja ei siinä mitään jos Eragonin serkku olisi ollut jotenkin yliluonnollinen typpi, mutta kirjassa juuri korostettiin, että se on ihan tavallinen tallaaja.

Dynedit// Ei poisteta modejen kommentteja. Asiallisuutta keskusteluun, kiitos.

[Logikärmes]

No niin, Brisingr on onnellisesti takana, lienee siis aika liittää mielipiteeni Paolinin viimeisimmästä taidonnäytteestä muiden joukkoon. Siis... kuvittelenko vain, vai taantuuko Paolini?

Monien mielestä Brisingr:issä näkyy parannusta aiempiin osiin, mutta minusta asia on juuri päinvastoin. Eragon, kaikesta kliseisyydestään ja kömpelyydestään huolimatta, näyttäytyi minulle leppoisana, yltiömäisen eeppisyyden sudenkuopan väistäneenä sekä lajityypissään jokseenkin realistisena teoksena. Päähenkilöille tarjosi riittävää vastusta jo pari yksinäistä örkkiä urgalia, ja päähenkilön ja hänen lohikäärmeensä suhteen kehittymistä oli ilo seurata.

Esikoisessa taas Paolini otti harppauksen eteenpäin Maameren oman taikasysteeminsä kehittämisessä. Ne osat, jotka olivat puhtaasti hänen omiaan, oli tuotu mielenkiintoisesti esiin, ja Eragonin taistelutaito alkoi nousta uusiin ulottuvuuksiin. Lisäksi Eragonin aseman Carvahallin asukkaille aiheuttamien seurauksien ja Eragonin tasapainoilun itseään hyödyntämään pyrkivien osapuolten välillä kuvaus oli mukiinmenevää.

Mutta sitten tämä Brisingr... aivan kuin kirjailija olisi vain äkkiä päättänyt heittää realistisuuden lusikan kerralla nurkkaan. Toki Eragonin oli jo mainittu saaneen ihmeellisiä voimia, mutta, kuten edellä on jo joku maininnut, eräässä kohtauksessa Arya potkaisee sotilasta päähän paiskaten tämän kymmenen metrin päähän! Kyse ei ole nyt hahmojen mahtavuuden painottamisesta vaan siitä, mikä ylipäänsä on fysiikan lakeja noudattavaa kuvausta. Niin ikään minua ärsytti se, että, kuten edellisestä käy ilmi, haltioilla on Perillisessä näemmä jo valmiiksi yliluonnollisia voimia. Tolkienin eteeristen, kuolemattomien haltioiden pelkistäminen jonkinlaisiksi "superihmisiksi" on raivostuttavaa.

Lisäksi

Spoileri (klikkaa näytä/piilota)

Bromin paljastuminen Eragonin isäksi

alkaa olla minusta jo naurettavaa. Sehän on tismalleen sama juonen "käänne" kuin edellisessä osassa! Lopuksi täytyy vielä mainita luvusta, jossa

Spoileri (klikkaa näytä/piilota)

Eragonin uusi ase, Brisingr, taotaan

. Luku kieli minusta täydellisestä kertojanlahjojen puutteesta. Kokonaisen luvun lukeminen moisesta aiheesta on uskomattoman puuduttavaa, eikä lukijalle tulekaan yllätyksenä, kun lopussa Paolini mainitsee saaneensa kyseiseen kohtaukseen apua alan tietokirjasta.

Huh huh, tulipas taas vuodatettua. Jotkut saattavat tämän viestini kovia sanoja ihmetellä, olenhan aiemmissa viesteissä enemmänkin Paolinia puolustellut, mutta jokseenkin vahvan Esikoisen jälkeen toivoin Brisingr:iltä huomattavasti enemmän. Vaikka viestini on jo nyt venynyt aivan liian pitkäksi, on minun vielä tuotava esille mielipiteeni eräästä viestistä.

Ja Tolkienin puolustaminen: se on nyt vain yksinkertaisesti sen syytä, että hän tavallaan "loi" fantasian perustan Sormus-trilogiallaan. Ja myönnän, että maailma on uskottava ja kauniisti luotu, mutta se ei silti nosta häntä muiden kirjailijoiden yläpuolelle. Jokainen kirjailija on tasa-arvoinen ihminen.

Anteeksi jyrkkä mielipiteeni, mutta minusta olet tässä väärässä. Kun teos saa arvostusta siinä määrin, että se kohotetaan klassikoiden harvaan ja valittuun joukkoon, voi sen sanoa tavallaan nousevan muiden teosten yläpuolelle. Klassikoksi ei niin vain päästä, ei vaikka teos olisi miten bestselleri, vaan sen täytyy omata tietyntyyppistä yleisesti tunnustettua, akateemista arvoa. Klassikoksi kohotettua teosta arvostellessaan tulee siis tavallaan asettuneeksi koko tuota akateemista yhteisöä vastaan, mikä on hieman sama asia kuin mennä väittämään, etteivät Picasson maalaukset ole taidetta. Kuka tahansa voi toki esittää vastaavanlaisen mielipiteen, mutta sen painoarvo jää väistämättä sangen mitättömäksi. Toisin sanoen, niin julmalta kuin se kuulostaakin, Tolkien on ehdottomasti kaikin tavoin Paolinin kaltaisten amatöörien yläpuolella.

Eivätkä kirjailijat sitä paitsi ole missään nimessä tasa-arvoisia. Huonolaatuisen kirjallisuuden tuottamisella on yhtä vähän arvoa kuin surkealla urheilusuorituksella: ainoa arvo siitä koituu yrittäjälle itselleen. Sitä paitsi, kuten kaiken maailman julkkisten elämänkerrat ja kohukirjat ovat todistaneet, lähes kuka tahansa voi kirjoittaa kirjan, niin valitettavaa kuin se onkin.

[Xariel]

En kyllä ole todellakaan samaa mieltä Xarielin kanssa. En todellakaan! Fantasia on todellakin epärealistista, mutta johonkin pitää vetää raja. Jos sitä ei tehdä, alkaa juttu vaikuttaa jo naurettavalta. Mutta ymmärrän kommenttisi, kun katson ikääsi profiilistasi...

Dah, Logikärmes postasi analyyttisen viestinsä täynnä asiaa tähän väliin, ja jo siitä voisi löytyä Morgoth's Servantin kaipaamia "mielipiteitä" asiasta. Lisäksi haluaisin huomauttaa, että minä en oikein ymmärrä, mistä sinä olet viestini kanssa niin todella eri mieltä. Siitä että tälläinen kuuluu korkeafantasian lajityyppiin? Siitä että aihe, josta kirjoitit on nostettu tässä ketjussa esille sinun viestiäsi ennen ja sen jälkeen? Siitä että Eragon on korkeafantasiaa?

Vai onko kyse ainoastaan siitä että sanon asian, jota sinä pidät vakavana epäkohtana Eragonissa (ja huomaa, en ole missään vaiheessa sanonut etten itse ajattelisi suurimmaksi osaksi samoin) kuuluvan kyseisen tyyppisiin kirjoihin?

Rajan vetäminen on aina suhteellista. Aina. Jopa arkipäivän maailmassa, kuten uskon sinun ymmärtävän. Fantasian (ja Mielikuvituksen) hienoimpia asioita on, että sillä ei ole rajoja. En usko, että edes sinusta on sitä kiistämään.

Lisäksi minusta on törkeää vedota ikäkysymykseen tilanteessa, jossa ei itse ilmoita ikäänsä. Ja kommenttini "ymmärtäminen"... aika pirun alentavaa. Voisit saman tien kertoa oman ikäsi, niin voisin yrittää ymmärtää tätä tapaasi keskustella hyvien tapojen (joita voi olettaa jokaisen vähänkin ison ihmisen omaavan) mukaisesti. Tälläinen ei kuulu niihin.

[Daliden]

Kaikissa tieteis- ja fantasiakirjoissa kirjailija luo alussa maailmansa, ja lukija on valmis hyväksymään ne tietyt fantastiset tai tieteellisesti mahdottomat premissit, jotka vaaditaan tarinan kerrontaan. Sen jälkeen maailman on kuitenkin noudatettava sisäistä logiikkaansa ja maalaisjärkeä.

Selittämättömät tapahtumat, jotka eivät kuulu kirjailijan luoman maailman poikkeussääntöjen piiriin, ovat merkki huonosta kirjoittamisesta, eikä niitä pidä antaa anteeksi vain kirjan genren vuoksi.

Tämänkaltaisista lapsuksista on olemassa runsaasti esimerkkejä, eikä tusinafantasia suinkaan ole ainoa paikka josta niitä löytyy :)

[Morgoth´s servant]

Juujuu... Logikärmes todellakin oli juuri samoilla raiteilla kanssani. Ehkäpä et vain oivaltanut pointtiani. Myönnän, että saatoin menettää malttini ja kirjoittaa epäkohteliasta tekstiä, mutta yritä vain hyväksyä se, etteivät ihmiset ole aina samaa mieltä kanssasi :) Olisi mukava keskustella kanssasi asiasta enemmänkin, ja ei, en ärsyyntynyt siitä, että joku on ottanut saman aiheen esille jo aiemmin samassa keskustelussa? Mistä sellaista päättelit :O (Xarielille siis  )

Dynedit// Tällaiset viestit jatkossa privalla, kiitos. Toisten käyttäjien mielipiteiden alentaminen EI ole asiallista käytöstä. Xariel on perustellut mielipiteensä asiallisesti.

[Jussi]

Sarjan päätösosa Inheritance ilmestyy alkukielellä 8. marraskuuta. Kansikuvan ja esittelytekstin näkee enkkupuolen tietokannasta. Voisi kuvitella, että suomennos on luvassa ensi vuoden puolella.

[Diara]

Ai Paolini sai kun saikin sen viimeisen osan kirjoitettua  Olen jo ties kuinka pitkään ihmetellyt, että tuleekohan sitä viimeistä kirjaa koskaan tai loppuiko kirjailijalta puhti. Olen kyllä iloisesti yllättynyt, että kirja on lopulta tulossa, on sitä jo vuosia odoteltukin.

[Logikärmes]

Sarjan päätösosa Inheritance ilmestyy alkukielellä 8. marraskuuta.

Ugh, odotan kauhunsekaisin tuntein. Tuli lukaistua uudelleen tuo pari viestiä ylempänä oleva tilitykseni Brisingr:istä (miten olen ikinä jaksanut kirjoittaa noin pitkän kommentin?!), eikä voi muuta sanoa kuin että alkaa taas vähitellen kylmä hiki nousta ihonpintaan. Pistän kaiken toivoni kohtaamiseen Galbatorixin kanssa, sillä se seikka, ettei Paolini ole vieläkään näyttänyt saagansa pääpahiksesta vilaustakaan, osoittaa minusta suurta itsekuria. Toivottavasti tähän ei vain liity taas jotakin perhesalaisuutta... jos Galbatorix osoittautuu Eragonin äidiksi tai pikkuserkuksi tai kauan kadoksissa olleeksi tädin sedän kaiman koirankävelyttäjän nuorimmaksi sisarukseksi, niin minä vannon polttavani koko kirjasarjan!

Mutta ei muuta kuin peukut pystyyn vain. Sinä pystyt siihen Paolini!

[Diara]

jos Galbatorix osoittautuu Eragonin äidiksi tai pikkuserkuksi tai kauan kadoksissa olleeksi tädin sedän kaiman koirankävelyttäjän nuorimmaksi sisarukseksi, niin minä vannon polttavani koko kirjasarjan! 

Itse en lupaudu polttamaan kirjasarjaa, mikäli näin käy, mutta pisteet kyllä laskevat runsaasti. Itse olen aina pitänyt sarjasta, olen lukenut kirjat kolmeen kertaan, mutta jossain vaiheessa menee raja käytetyillä juonenkäänteillä (tämä perhejuttuhan on jo käytetty). Galbatorixin kohtaamista odotan itsekin, siihen kun on jo ensimmäisestä kirjasta lähtien valmistauduttu. Kunhan se ei sitten olisi mikään sellainen Houkutus-sarjan loppu,

Spoileri (klikkaa näytä/piilota)

jossa siis koko kirjan ajan pelätty pääpahis saapuu paikalle. Hyvikset oli sellaiset 400 sivua valmistautuneet hyökkäykseen kokoamalla joukkojaan ja opettelemalla sotimaan ja suuri lopputaistelu ratkeaa... muutamalla lauseella eikä mitään taistelua tulekaan. 

. Itse odotan siis kunnollista lopputaistelua, joka mielellään ei olisi ennalta-arvattava.

Peukut pystyyn ja odottamaan, että sarja saa vihoin (toivottavasti arvoisensa) päätöksen.

[Nafisan]

Olen aina pitänyt itseäni outona lintuna, kun Tolkienille en ole täysin lämmennyt. Hobitti oli loistava, mutta Sormuksen tarinassa jäätiin vähän liiaksi "jaarittelemaan" tunnelmakuviin (ja kirjan lukeminen kesti puoli vuotta, vaikka muutoin ihan kohtalaisen nopea lukija olen). Ei vain inspannut tarttua kirjaan. Ehkä ei olisi kannattanut lukea kaikkia kolmeen jaettua kirjan osaa yhteen pötköön, joka saattoi johtaa ähkyyn, mutta ehkä joskus osaan arvostaa sitä enemmän ja ottaa haasteen vastaan uusin silmin.

Fantasiaa olen lukenut vähintään kymmenen vuotta (vaikea muistaa milloin olisin ensimmäisen fantsun lukenut, viimeistään seiskaluokalla 1999), en silti väitä että olisin kovaksi keitetty tietäjä asiassa, mutta Eragon jatko-osineen oli jotenkin minulle sopivampi ratkaisu. Ehkä aikalaistekstinä se istui ajatusmaailmaani ja ymmärsin sitä paremmin (en suuresti nauttinut vanhasta suomennoksesta LoTRissa, vaikka siinä olikin suuri työ tehty, oli vain kuin olisi kuunnellut äitini lapsuuden kieltä, osa asioista jäi vaille ymmärrystä).

Eragonin ja koko Perillinen-sarjan aikana on ollut huomattavissa joitakin piirteitä, joista en ole aina pitänyt, vaikka yleistunnelma on bueno. Jotkut hahmot jäävät omituisen kaksiulotteisiksi tai kylmiksi (kuten Nasuada) tai jotenkin vastentahtoisiksi, huonolla tavalla kuten Elva (on kuitenkin eri asia, onko se tahallista vaiko tahatonta). Itse pidin miekan takomisen kertomisesta, koska aihe kiinnostaa minua (vaikkei tällä mielikuvituksekkaalla teoksella kovin vahvaa todellisuuspohjaa olekaan).

Olen vahvasti tunnelukija, kirjan synnyttämä tunne on tärkeää. Toisinaan osuu teoksiin, jotka suorastaan huokuvat vastenmielisyyttä, vaikka ne olisivat arvostettuja tai niiden idea kiinnostaisi, joskus ei vaan tyyli, kansi tai joku muu tekijä nappaa. Eragonin takia olen aikoinaan myöhästynyt eräänä aamuna lukiostakin, jäin vain koukkuun enkä huomannut ajan kulua. Sama toistui Perillisen kanssa, joskin koulu vaihtui.

Kuninkaan paluu oli minulle kuin tervassa hiihtämistä, ainakin viimeiset sata sivua. Yritin vaihtaa lukuasentoani mielikuvituksellisempaan (luin yhdessä vaiheessa pää alaspäin sohvalta roikkuen) ja kuunnellen aiheeseen sopivaa klassista musiikkia (mm. Sormuksille sävellettyä sinfoniaa) ja viimeiset sivut käänsin melkein itku kurkussa (kuten aikoinaan pakko liikunnan tunneilla).

Vaikka itse koin välillä niin suurta epätoivoa kirjan kanssa, ei voi kuitenkaan väittää Tolkienia huonoksi kirjailijaksi. Uskon, että luin kirjat väärään aikaan, vaikka oli niilläkin puolensakin, mm. hahmoista Tom Bombadil ja Puuparta ihastuttivat. Luin kirjat vasta elokuvista ensimmäisen ilmestyttyä, silloinkin isosiskoni kehotuksesta (nukahdin kesken leffan sillä en hahmottanut ollenkaan tapahtumia saati hahmoja, Aragorn ja Boromir menivät auttamatta sekaisin. Hämmennyin.)

Isosisko on suuri Tolkienin ihailija ja 12 vuoden ikäeron ansiosta hän oli ehtinyt kasvaa Keskimaan kanssa ja rakentaa tukevan sillan vanhojen klassikko fantasioiden (maameren tarinat, Pimeä nousee) maailmoihin. Kirjat auttoivat ymmärtämään elokuviakin, vaikka jotain jäin niissä kaipaamaan. Ehkä suosikkihahmojeni puuttuminen (Tom Bombadil) ja Puuparran roolin leikkaaminen (pidennetyssä versiossa on enemmän tavoittelemaani tunnetta). Toisin kuin Eragonin filmatisointi, josta ei voi tämän enempää sanoakaan...

Odotan innokkaana Viimeistä naulaa Eragonin arkkuun ja toivon todella, ettei Paolini sorru samaan kynän ja miekan sekoittamiseen taistelussa, kuin S. Meyer edellä kuvatusti. Houkutus oli maailmoja mullistava, mutta lumous särkyi viimeistään tuon kömmähdyksen myötä. Arpa on heitetty ja toivon lukujen olevan voittoisat. Jos Galbatorix sitten tosiaan olisi E:n äiti, varmaan repisin hiukset päästäni.