Viimeisin näkemäsi elokuva? Take 2

[Valjus]

Tuli eilen katsottua kolme Charlie Chaplin elokuvaa kaverin kanssa, vanhojen filmien ystäviä kun ollaan, ja eikä pettymystä kyllä tuottanut! Kaikki kolme ovat vuodelta 1917, mykkiä pianon loputonta soittoa lukuunottamatta. Kovaa "repeystä" ei kuitenkaan tapahtunut. Huumori on sellaista "iloista huumoria" joka pistää hymyilemään ihan  näin.

The Immigrant
Charlie on matkustamassa amerikkaan siirtolaisena. Mukava lyhyt leffa. Lopussa oleva ravintola kohtaus oli filmin paras kohta 

The Adventurer
Charlie pakenee vankilasta ja muuttaa jonkun rikkaan perheen luokse. Hmm.. kolmesta huonoin, sanoisin. Silti hyvä.

The Cure
Charlie on terveyskylpylässä parantamassa alkoholi riippuvuuttaan. Ja salakuljettaa mukanaan kokonaisen kaapillisen alkoholia  Parhain kolmesta!  Ehdottomasti!

[Rasimus]

On aina positiivista nähdä jonkun arvostavan vanhoja mykkäelokuvia. Vaikka itse en Chaplin-fani olekaan, niin on tätä nykyä elokuvallisen yleissivistyksen osoitusta että edes tietää kuka kyseinen herra on, eikä erehdy pitämään tätä nuorena Hitlerinä tai jotain 

Lannistumaton Luke

Tää leffa on sen verran iäkäs, että siitä puuttuu nykyleffalle ominainen tiukkuus ja kerronnan ja toiminnan optimointi. Mutta toisaalta se on sen verran tuore, että mukana on vähän rohkeampaakin tavaraa ja teemaa. Vuodelta 1967 kun sattuu olemaan.

Eli koska koen olevani ADHD-sukupolven airueita (esim. Matrix-elokuvien toiminnallisuuden pilaama) niin leffa tuntui paikoitellen pitkäveteiseltä ja kohtaukset pitkiltä (jääkaapilta palatessa Luke keskusteli yhä äitinsä kanssa...). Mutta toisaalta kananmunien syöntikohtaus on maineensa veroinen, ja Luken periksiantamattoman hahmon kasvaminen loppupuolen Kristus-vertauskuvaksi toimi yhä melkein puoli vuosisataa myöhemmin...

Hyvä leffa, vaikka onkin ylipitkän oloinen.

[Rasimus]

Tällä kertaa listaan vähän marginaalimpaa tavaraa...


Modesty Blaise

60-lukulainen leffa, jolla ei ole juurikaan tekemistä sarjakuvan kanssa, ja joka on just sitä materiaalia mistä Austin Powers -leffat tekevät pilkkaa. Erikoisesti leffa taitaa itsekin tehdä pilkkaa itsestään, vaikka puvustus, hämyt kämpät, älyttömät tunnusmusiikit, järjettömät juonikuviot, painovoimaa uhkaavat tukkalaitteet ym. ovatkin ns. ajan tyyliä. Modesty Blaise on mielipiteestä riippuen joko mainiota kornia camppia, tai sitten umpitylsää ajalleen tyypillistä roskaa. Itse kyllä totesin, että on olemassa oikeasti viihdyttäviäkin huonoja elokuvia, tämän ollessa vain älytöntä häröilyä. Plussat kuitenkin sadistisesta pahismuijasta, siinä oli asennetta.


Adventures of Mark Twain (1985)

Tää vaha-animaatioelokuva tuli kerran telkusta joskus 90-luvun alussa, mutta muuten sitä ei taida Suomen kannalta olla edes olemassa. Sinänsä sääli, sillä tämä oli mainio, vaikkakaan ei ehkä täydellinen, päivän WTF-kokemus. Mark Twain (se kuuluisa kirjailija) lähtee steampunk-henkisellä ilmapallolaivalla avaruuteen Halleyn komeettaa jahtaamaan, mukanaan vahingossa mukaan joutuneet Tom Sawyer ja Huckleberry Finn ja joku tytsi, jonka nimi ei ole jäänyt mieleeni. Samalla tutustutaan laivan teleporttilaitteen avulla Herra Twainin eriskummalliseen mielikuvitukseen mm. tarinoilla Aatamista ja Eevasta (elokuvan selkeimpiä kieli poskella -kohtauksia) ja kohdataanpa jopa enkeli nimeltä Saatana (elokuvan karmivimpia kohtauksia). Ei vielä ihan Discshop-kamaa, mutta saatavilla kyllä region 2 -dvd:nä ja bluraynä jos tilaa maan rajojen ulkopuolelta.

[Rasimus]

Oblivion

Ei tärpännyt töissä istuminen, joten otin varaslähdön ja menin oikein teatteriin kotisohvan sijasta. Korvatulpatkin tuli mukaan, joten elämyksestä tuli perin juurin miellyttävä.

Tarina oli ihan hyvä. 90-luvun aivottomuustrendin jälkeen on käsikirjoituksiin selvästi alettu panostamaan - ajatellaan nyt vaikka Bond-elokuvien kehityskaarta. Valitettavasti vanhalle leffascififanille juoni koostui turhan tutuista elementeistä: Cruise kun esittää tavallista duunaria eristetyssä ympärissä, jolla on muistikuvia joita hänellä ei pitäisi olla, ja jonka ainoa yhteys työpisteen ulkopuoliseen maailmaan on silloin tällöin soitteleva ärsyttävän mairea tukikohdan eukko... Ja perhana, onhan siellä juoniaukkojakin (majakkasignaali joka kutsuu alas avaruusaluksen... En oikein kunnolla tajunnut miksi näin tehtiin ja miten tiedettiin tehdä? Spoileriin jos joku hoksasi syyn mua paremmin).

Alienit hyökkää -elokuvaksi tämä oli melko rauhallinen ja vähätoimintainen. Ehkä asiaan vaikuttaa se, että elokuvan Maassa alienit tulivat ja menivät jo aikoja sitten ja jäljelle jäi vain joitain sissisotaa sotivia rippeitä. Siitä huolimatta vähempikin toiminta olisi riittänyt, lähinnä sen takia että toiminnan mukana tulee yleensä aina joitain outouksia ja älyttömyyksiä (kuten loistavat ampumataidot tavallisella mekaanikolla, ja vaihtelevat ampumataidot vihulaisilla).

Elokuvan ensimmäinen puolitoista tuntia tuntuikin olevan parasta antia mysteerin kehittelyineen ja availuineen, sitten alkoivat toiminnallisuudet eikä tarina enää tarjonnut mitään uutta. Siinä vaiheessa koko kuvio oli jo selvitetty. Loppurutistuksena olisi ollut kiva saada toinenkin juonitvisti, tai edes selkeytystä oikeiden alieneiden tarkoitusperiin, taustoihin tai mihin tahansa - nyt ne jäivät vain torjuttavan uhan asteelle.

Ei täydellinen elokuva, mutta (kuten sanoin) miellyttävä kokemus yhtä kaikki. Moon oli kuitenkin isompi tajunnanräjäyttäjä muutama vuosi sitten.

[Rasimus]

Neljäs kirjoitus multa putkeen. Joko mun pitää vähentää elokuvien katsomista, tai muiden pitää lisätä.

Rocknrolla

Guy Ritchie on mun kirjoissa mielenkiintoinen leffantekijä, jonka elokuvat kärsivät ns. random-efektistä: paljon tapahtumia ja käänteitä, joille ei löydy mitään perusteluita, joita ei voi ennustaa, ja joiden merkityksen suuressa juonessa kyllä tajuaa, mutta ei ymmärrä mistä ne tulee.

Toisaalta leffoissa on yleensä hengästyttävä tahti ja järjettömän hauskaa slapstick-huumoria, joka juontaa juurensa juuri tuosta random-touhusta. Ajatellaan nyt vaikkapa leffaa, joka teki Jason Stathamista mulle tutun: Snatchissa porukka yrittää ryöstää vedonlyöntipaikan, jossa ei ole rahaa vaan suojalasin takana äreä muija haulikon kanssa (tjsp.). Tampiot yrittävät poistua paikalta, mutta eivät pääse ovista läpi. Kun he luovuttaneena riisuvat naamionsa paljastaen kasvonsa kameralle, pakoauton kuljettava avaa ilman vaikeuksia ulko-oven (eri suuntaan kuin idiootit yrittivät sitä riuhtoa) ja kysyy mikä maksaa... Hysteerisen hauskaa.

Tässä leffassa ei ollut vauhtia, hauskaa huumoria, ja koko random-efektikin oli viety aivan äärimmäisyyksiin - väärällä tavalla. Varsinainen toiminta, joka tekee Guy Ritchie -elokuvan, alkoi vasta vajaan tunnin kohdalla, sitä ennen kuunneltiin kertojan jaarittelua, lukuisten henkilöhahmojen ja kuvioiden esittelyä, ja seurattiin random-kohtauksia joissa jokaisen asiat menivät ns. puihin. Mutta juuri toiminnan puute korosti, kuinka pönttöjä Ritchien leffat loppujen lopuksi ovat. Paha moka jättää vauhtisekoilu sikseen.

[Astorethein]

Rogue Assassin

En olisi juonikuvauksen ja lajityypin perusteella tarttunut tähän, ellei pääosassa olisi ollut Jason Statham, jonka elokuvilta olen tottunut odottamaan ainakin kelvollista peruslaatua. Odotuksia ei ylitetty eikä alitettu, eli leffa edustaa sitä kuuluisaa keskikastia, joihin moni liittäisi sanat tylsyys ja yllätyksettömyys. Molemmat määreet nostavatkin aika ajoin päätään mäiskeen keskeltä, vaikka kiireisiä hetkiä tai äkkivääriä juonenkäänteitä ei puutukaan. Pohjakaava on tuhanteen kertaan käytetty kostotarina, jossa karski agentti haluaa hyvityksen työtoverinsa menetykselle. Minulle juoni kelpasi ihan hyvin, sillä kuten olen usein sanonut, kosto on suosikkiaiheitani elokuvissa. Stathamin ankara ilme heijastaa kostonhalua varsin mallikkaasti, etenkin kun mies ei ole mikään pökkelö vaan saa ilmeisiinsä jopa hiukan variaatiota. Lopputwisti menee reippaasti uskottavuuden tuolle puolen, mutta onneksi uskottavuus ei ollut sitä, mitä leffalta halusin.

Ultramarines

Kasvavan Warhammer-innostukseni valtaamana tuli katsottua tämä avaruusmariineista kertova animaatioleffa, joka kokoaa ihan viihdyttävästi yhteen kaikki Warhammer 40k-maailman tärkeimmät elementit. Mahtipontisia puheita kunniasta ja velvollisuudesta sekä vääräuskoisten brutaalia puhdistusta siis riittää. Harmi vain, että elokuva näyttää enemmän jonkin vanhan videopelin cutsceneltä kuin oikealta elokuvalta, sillä visuaalinen ilme jää kauas isojen animaatiostudioiden kädenjäljestä. Grafiikka sinänsä ajaa kyllä asiansa, mutta itse animaatio tökkii sen verran, ettei mättökohtauksiin saada kummoistakaan vauhdin ja liikkeen tuntua. Isoissa haarniskoissa kulkevat ultramariinit näyttävät siksi hiukan sätkynukeilta, mikä häiritsee valitettavan paljon. Mutta aloittelevana Warhammer-fanina leffa oli kuriositeettina ihan hauska tapaus.

A Dangerous Man

Olipas ilahduttavaa nähdä pikästä aikaa edes puoliksi hyvä elokuva Steven Seagalilta. Mies on tietenkin täysin oma itsensä tälläkin kertaa, eli tuimaa tuijotusta ja martial arts-liikkeitä on runsaasti tarjolla. Erotuksena moniin muihin Seagalin uudempiin leffoihin on se, että toiminta on kuvattu kohtuullisen selkeästi ja tehty muutenkin paremmin ja vetävämmin. Mättö on myös virkistävän brutaalia, luita murtuu ja verta roiskuu ihan eri malliin kuin monessa muussa Seagal-tekeleessä. En ole varma, liikkuuko mies tässä aiempaa sulavammin ja ketterämmin vai onko kyse pelkästään leikkauksen luomasta illuusiosta, mutta käsikähmässä hän ei näytä lainkaan niin kankealta kuin ennen. On silti edelleen huvittavaa katsella, miten kiloja kerännyt Seagal pistää roistoja nippuun kuin olisi kovemmassakin kunnossa. Juoni ei onneksi ole täyttä skeidaa, vaan sai jopa vähän jännäämään loppuratkaisua.

[Rasimus]

Oli siinä Rogue Assassinissä sitten vanhentuva Jet Likin.


Felon

Mun mielestä jotenkin vähälle huomiolle jäänyt vankilaelokuva, joka oli nyt toisella katsomisella paljon parempi kuin pari vuotta sitten ensin nähtynä. Oikeastaan ei ole mikään ihme, että leffa esiintyy vankilaelokuvien top-listoissa, sillä ei siinä oikein muuta vikaa ole kuin omaa pikku valtakuntaansa pyörittävä sadisti vanginvartija, joka vie uskottavuutta muuten realistisen oloisesta elokuvasta.

Tarinassahan Stephen Dorffin esittämä jokamies tekee sen mokan, että humauttaa taloonsa murtautunutta ja pakoon lähtenyttä aseetonta miestä pihatiellä vähän liian lujaa pesismailalla, ja päätyy taposta telkien taakse. Siellä sitten ongelmat alkavat arjalaisveljeskunnan puolipakottaen miehen joukkoihinsa, mutta onneksi apua, tukea ja neuvoja saa elinkautista istuvalta pöhöttyneen Val Kilmerin esittämältä veteraanivangilta.


Fool's Gold

Nuhjuisten tyhjäntoimittajien esittämisen taitava Matthew McConaughey oli eilen aarrejahdissa Karibian maisemissa avioerovaimoa esittävän Kate Hudsonin kanssa, Donald Sutherlandin toimiessa rikkaana seikkailujen rahoittajana. Leffa sai IMDb:stä 5.5, mutta ei se nyt niin kauhean huono ollut mitä tuon arvosanan saaneet komediat yleensä ovat. Viihdyttävä pätkä, joka kärsi pienestä epätasaisuudesta tahdin suhteen. Mulla tosin vaikuttaa se, että Karibian maisemissa tapahtuvista nöyhtäaivoisista aarteenetsintäelokuvista on aina pakko pitää ainakin vähäsen.

[Moonlord]

Escape from Planet Earth (2013)
Animaatio missä sankareina on pari sinistä alienia. Veljekset, joista toinen on kuuluisa sankari ja vähemmän fiksuna yleensä toimii ennenkuin ajattelee ja toinen nörttiälykkö joka kotiplaneetalta päin koittaa tehtävänjohtajana pitää veljensä turvassa. Pian tämä tehotiimi saakin pelastustehtävän maapallolle, pahamaineiselle pimeälle planeetalle, mistä yksikään alien ei ole tullut takaisin sinne mentyään. Animaatio on ok, vaikka kyseessä on uuden animaatiostudion ensimmäinen filmi. Mutta filmi vaan ei toimi täysin, juonenkuljetus tuntuu hätäiseltä ja vitsitkään eivät ole kovin hyviä. Arvosanaksi kuitenkin (6/10).

Tad, the Lost Explorer (2012)
Tad on nuori rakennustyömaalla töissä oleva mies, joka on ollut innostunut arkeologiasta pienestä pitäen ja yllättäen pääseekin tutkimusmatkalle vanhan ystävänsä, arkeologian professorin sijaan. Espanjalainen animaatio mistä tulee enemmän kuin vähän Indiana Jones mieleen, vaikka päähenkilö onkin piinkovan seikkailijan sijaan hyväsydäminen tunari. Toisin kuin edellinen animaatio, tämä toimi aivan mainiosti. Filmi oli hauska eikä animaatiossakaan ollut mitään valittamista, ennalta-arvattava tosin, mutta niinhän ne melkein kaikki. (7-8/10)

The Warrior and the Wolf (2009)
Kiinan suunnalta on viimeisen parin vuosikymmenen aikana tullut paljon hienoja historiallisia/fantastisia seikkailuja ja odotin tästäkin vähintään keskivertoa elokuvailtaa, mutta erehdyin pahasti. Tarina sijoittuu pienelle syjäiselle linnakkeelle missä kenraali joukkoineen on eristyksissä muusta maailmasta ja taistelee kapinallisia vastaan. Ja isoja susilaumojakin on vaivoina. Päähenkilö on pasifistinen sotilas johon tämän raiskaama nainen rakastuu, jooh... Tarinankuljetusta ja juonta ei ole juuri nimeksikään ja tämä olikin melkoinen turhake. (3/10)

The Dark Knight Rises (2012)
Kolmas Christopher Nolanin Batman elokuvista. Tarinan alussa Batman on ollut kahdeksan vuotta lomalla viittasankarin roolista ja on lähes täysin vetäytynyt julkisuudesta, kunnes uusi uhka Gothamille, Bane, saa Batmanin vetämään viittansa uudestaan päälle. Jotenkin leffa tuntuu väsähtäneeltä, ei löydy ihan sitä draivia mikä edellisissä oli. Trilogian heikoin mutta silti ihan kivaa viihdettä. (8/10)

The Island (1980)
Filmi jonka kansikuvastakin (trooppinen saari taustalla, veitsikäsi vedessä) tulee heti Far Cry peli mieleen ja ovat pelin ideoijatkin saattaneet filmin nähdä, sillä tässäkin on kuseessä piraattien hallitsema saari jonne satunnainen turisti eksyy. Perustuu Peter Benchleyn kirjaan. Pääosassa Michael Cainen esittämä reportteri joka tulee teinipoikansa kanssa tutkimaan paljon sattuneita veneiden katoamisia ja törmää vanhojen Karibianmeren piraattien jälkeläisiin, joiden elämäntyyli on jatkunut samanlaisena. Merirosvojen pomona David Warner. Filmi menee lähinnä camp-osastolle mutta ei silti ole kauhean viihdyttävä. Ihan mielenkiintoinen kuriositeetti silti. (4/10)

Invitation to a Gunfighter (1964)
Etelävaltioiden sotilas tulee sodan jälkeen takaisin kotiseudulleen ja huomaa että hänen talonsa on myyty toiselle miehelle. Joutuu tietysti kahnauksiin kylän mahtimiehen kanssa ja tämä päättää palkata ammattitappajan hoitelemaan maanvaivan pois, kylän miehistä kun kukaan ei uskalla uhmata kokenutta sotilasta. Läpikulkumatkalla oleva palkkatappaja (Yul Brunner) kuuleekin tilanteesta ja päättääkin jäädä pikkukaupunkiin hetkeksi. Elokuvassa on hyvin mietitty ja sopivan kiero juoni, mutta toteutus jää vähän vajaaksi, eikä Brunnerinkaan karisma riitä täysin pelastamaan filmiä. (7/10) (juoni 8, toteutus 6)

Unstoppable (2010)
Tositapahtumiin perustuva filmi missä rahtijuna pääsee liikkeelle ilman kuljettajaa ja täysi vauhti päällä. Vielä kun lastistakin löytyy vaarallista ainetta suuren katastrofin ainekset ovat kasassa. Pääosassa Chris Pine (Star Trek) uutena konduktöörinä ja Denzel Washington kokeneena veturinkuljettajana. Tarina toimii yllättävän hyvin ja juoni etenee vauhdikkaasti kuin juna (pun intended). Viihdyttävä elokuva (8/10)

I Married a Witch (1942)
Pääosassa iki-ihana Veronica Lake joka velho-isänsä kanssa tapetaan vuonna 1672, mutta jotka ennen kuolemaansa ehtivät langettaa kirouksen jonka mukaan heidän mestaajnsa jälkeläiset ovat aina epäonnisia rakkaudessa. Pääsevät kuitenkin satojen vuosien jälkeen pois puusta johon heidän sielunsa on vangittu ja löytävät yhden näistä jälkeläisistä. Senaattorin paikasta kilpailevan poliitikon joka on juuri menossa naimisiin. Veronican esittämä noita aikoo tehdä avioliitosta vielä onnettomamman saamalla poliitikon rakastumaan itseensä ennen häitä, mutta juoni meneekin vähän pieleen. Hauska mutta vanhahtava fantasia/komedia/romanssi (6/10)