|
Astorethein
|
 |
« Vastaus #20 : 15.Toukokuu 2012, 19:48 » |
|
Täytyy antaa pölyn laskeutua ja katsoa mitä ajan kanssa porukka alkaa tykkäämään. Minulla sama taktiikka. Kun en ole sarjan hardcore-fani, olen valmis odottamaan sen verran, että pelistä tulee kunnollisia mielipiteitä saataville. Ennakoistahan on tietysti voinut lukea paljonkin, ja esim. Pelit-lehti on ollut alusta asti varma, että kyseessä on kaikkien aikojen superpeli, joka tekee kaikki muut pelit turhiksi. Mutta saapa nähdä. Arvosteluja pitää odottaa vielä hetki, koska journothan saivat pelin käsiinsä samaan aikaan kuin muutkin.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Ensin katsottiin Kauniit ja rohkeat, sitten tapettiin Seppo!
|
|
|
Ansa
Noviisi
Poissa
Viestejä: 154
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: SJK/VSA
|
 |
« Vastaus #21 : 15.Toukokuu 2012, 20:09 » |
|
Itse aion sanoa oman mielipiteeni siinä vaiheessa, kun saan pelin käsiini ja pääsen sitä pelaamaan, eli siis kahden viikon päästä. Toisaalta en sitä varmaan ihan heti takaisin Suomeen tultuani rupea pelaamaan, mutta kuitenkin, enimmäkseen vältän lukemasta erinäisiä mielipiteitä. Jos nyt kuitenkin sattuu niin, että jostain luen jotain, niin en anna sen häiritä.
Kuten se, että moni valittaa ongelmista pelin latauksessa ja asentamisessa. Ainoa ajatus itsellä on, että toivottavasti asia on korjattu siihen mennessä, kun itse pääsen pelaamaan. Kahdessa viikossa ehtii tapahtua vaikka mitä päivityksiä sun muita, kun on kerran uudesta Blizzardin pelistä kysymys.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
The world is changing, the sun sets, and the vodka is coming to an end. - Dandilion
|
|
|
Jukuke
Kokelas
Poissa
Viestejä: 31
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Oulu
|
 |
« Vastaus #22 : 15.Toukokuu 2012, 20:52 » |
|
Nelisen tuntia tuli peliä pelattua, ennen kuin nakkasi ulos serverin yli kuormituttua. Tämän perusteella vähintäänkin sitä mitä Blizzardilta saattoi odottaa. Pelissä riittää tekemistä ja tuossa ajassa ei ekaakaan actiä tullut läpi pelattua, toisin kuin D2 kohdalla aikoinaan.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Rasimus
|
 |
« Vastaus #23 : 15.Toukokuu 2012, 21:07 » |
|
Mielenkiintoista. Jotkut netissä väittävät saaneensa pelin ympäri muutamassa tunnissa, jotkut puhuvat pelanneensa vasta ekan actin samaisessa ajassa. Minulla kyllä Diablo 2:ssa menee joka ikiseen actiin vähän kauemmin kuin Jukuken neljä tuntia - kentät kuoppineen ja nurkkauksineen kun sompaa läpi, eikä vain juokse läpi uloskäynneille (sinänsä typerää, sillä experiencen ja varusteiden takia ei niitä kenttiä kannata jäädä nuohoamaan, kun seuraavassa kentässä saa kuitenkin molempia niin paljon että korvaa taaksejätetyt menetykset). Btw. Yksi parhaimmista peliarvosteluista tähän mennessä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Badassingly: You son of the questionable heritage.
|
|
|
Vanamo
Velho

Poissa
Viestejä: 242
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Helsinki
|
 |
« Vastaus #24 : 16.Toukokuu 2012, 16:33 » |
|
Pääsin eilen kokeilemaan Diablo 3:sta. Kovin paljoa en pysty erittäin lyhyen kokeilun perusteella sanomaan, mutta aika helpolta peli tuntui vaikka minut heitettiin vain äkkiä keskelle hirviölaumaa. Toki peli ei ollut vielä kovin pitkällä, mutta silti ilman suurempaa varovaisuutta ja miltei vain yhtä nappia klikuttamalla hirviöt kuolivat nopeasti ja hahmo pysyi ongelmitta hengissä. Pelaaminen loppui sitten yhteyden kaatumiseen Blizzardin päässä. Tuntuu hieman typerältä, että yksinpeliäkään ei voi pelata ilman nettiyhteyttä.
Leppoisa hirviöntappo ja roinan kerääminen kuitenkin vetoavat minuun eli jos omistaisin tehokkaamman tietokoneen (ja toimivamman nettiyhteyden), hankkisin kyllä pelin itselleni. Diablo-innossani päädyinkin nyt sitten pohtimaan, josko lopulta ostaisin itselleni oikean ja virallisen version Diablo kakkosesta. (Aikoinaan olen pelannut pikkuveljen omistamaa peliä sekä muita satunnaisempia kopioita.)
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Ansa
Noviisi
Poissa
Viestejä: 154
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: SJK/VSA
|
 |
« Vastaus #25 : 16.Toukokuu 2012, 17:02 » |
|
Eipä se Diablo 2 + lisäosa paljoa maksa. Itsekin hommasin ne jokunen kuukausi sitten uudestaan, kun sisko meni ja liitti aiemmin omistamani levyn omaan battle.nettiin (ei kuulemma muuten saanut toimimaan sitä koneellaan). Ainakin nauratti Anttilan myyjän reaktio siihen, kun näki sen kotelon edessään: ensin katsoi sitä ja sitten vilkaisi päälleni, katsahti vielä uudestaan peliä ennen kuin luki viivakoodin. Joko se ihmetteli, miksei minulla sitä peliä vielä ollut, tai sitten miksi minä olin sitä ostamassa. Ei voi tietää. Ainakin itseä hymyilytti sen jälkeen, kun kauppias vielä huikkasi perään hyvät päivänjatkot.  Olisi kyllä ihan hyvä asia, jos muuttaisivat yksinpelin siten, ettei siihen nettiä tarvitsisi. Toisaalta itseä se ei hirveästi haittaa, kun on ihan hyvä yhteys jo nyt kotona, ja muutenkin uskon pelaavani Diabloa porukalla kuin yksin. Näkee sitten parin viikon päästä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
The world is changing, the sun sets, and the vodka is coming to an end. - Dandilion
|
|
|
|
Rasimus
|
 |
« Vastaus #26 : 16.Toukokuu 2012, 23:43 » |
|
Ei sentään kysynyt, että "kai sä tiedät että kolmonen on se uusin?"  Kävi mielessä, että kuinkakohan kakkosen myynti on taas hypähtänyt kolmosen julkistuksen myötä? No nyt ovat kommentit muuttuneet vähän objektiivisemmiksi. Ihmiset näyttävät pitävän muutoksista. Edes attribuutti- ja taitosysteemin poistuminen ei tunnu kiusaavan. Itseasiassa esitetään ihan asiallinen pointti, että Diablo 2:sen yksi suurimmista ongelmista oli vaara pelata hahmo 30. tasolle vain huomatakseen, että hahmo oli rakennettu ihan pieleen (joka hahmolla kun on vain ne pari-kolme tapaa, jolla ne kannattaa rakentaa - muut ovat paha virhe). Sen takia jokin aika sitten lisättiinkin mahdollisuus resetoida hahmonsa kerran per vaikeustaso. Muoks: Oho, nelisen vuotta sitten en ollut Diablo 2:sta pahemmin vielä pelannut ja pidin necromanceria aika heikkona hahmona. Nyt päinvastoin pidän sitä parhaimpana juippina, etenkin Durielia vastaan (ennen Nightmare-tasoa ainakin). Luurankoarmeija kun kiinnittää kyseisen jyrän huomion aika tehokkaasti. Mephisto oli ilkeämpi roiskiessaan salamoita.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.Toukokuu 2012, 00:00 kirjoittanut Rasimus »
|
tallennettu
|
Badassingly: You son of the questionable heritage.
|
|
|
Ansa
Noviisi
Poissa
Viestejä: 154
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: SJK/VSA
|
 |
« Vastaus #27 : 24.Toukokuu 2012, 13:57 » |
|
Ei sentään kysynyt, että "kai sä tiedät että kolmonen on se uusin?" Ei varmaan edes kehdannut.  Eipä sitä kakkosta kuitenkaan tullut pelattua hirveästi, vaikka ajattelin sen pelaavani vihdoin ja viimein loppuun asti, aiemmin kun oli jäänyt todella pahasti kesken (sitten katosi tallennukset, yms). Ajatuksena oli, että pelaisin kakkosen ennen kuin kolmosen kimppuun kävisin, mutta se sitten jäi. Kolmosen nyt haen sitten tiistaina, kun takaisin Suomeen pääsen. Hieman epäilyttää, onko paketti vielä Anttilassa odottamassa, kun vain kaksi viikkoa lupasivat säilyttää siellä, ja julkaisusta (sekä tekstiviestistä, joka ilmoitti paketin olevan haettavissa) on tiistaihin mennessä se aika on jo kulunut.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
The world is changing, the sun sets, and the vodka is coming to an end. - Dandilion
|
|
|
|
Maailmanherra
|
 |
« Vastaus #28 : 24.Toukokuu 2012, 23:56 » |
|
Vaikeustasoa tulee vasta kolmannella läpipeluukerralla. Normal ja Nightmare ovat melko haasteettomia, hellillä kuoli muutaman kerran. Ensimmäinen läpimenoon taisi mennä joku 10 tuntia, sen jälkeen hivenen vähemmän kun perusvihollisia ei jäänyt tappamaan vaan otti pisteet questeista. Muutamassa päivässä se tasokattokin tuli vastaan.
On tämä vähän pettymys. Juoni on todella tökerö ja paljon mainostettu skillisysteemi ei ollut niin hyvä kuin olisi voinut olettaa. Juu, onhan niitä yhdistelmiä paljon mutta ei se paljoa pelasta kun hyviä niistä on kuitenkin aika vähän infernolla pelatessa. Graafinen tyyli näyttää ikävä kyllä enemmän Warcraftilta kuin Diablolta, mikä ei ole toki ihme kun pelaaminen tuntuu soolowowilta.
Muutama nerffi tähän on jo ehtinyt tulla. Velhotarta pidettiin liian voimakkaana, kun pysyi parhaiten hengissä kaikista pitämällä huolta että healthia oli mahdollisimman vähän. En nyt jaksanut vaikutti kuinka paljon, ei ilmeisesti hirveästi kuitenkaan. Tylsältä se pelaaminen tuntui silti, tykkitorni maahan ja sitten teleporttaillaan vihollisia karkuun parempien droppien toivossa.
Ei olisi pitänyt hakea keskiyöllä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
En ole rasisti, olen espoo- ja audirealisti.
|
|
|
Ansa
Noviisi
Poissa
Viestejä: 154
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: SJK/VSA
|
 |
« Vastaus #29 : 01.Kesäkuu 2012, 17:40 » |
|
Olihan se paketti vielä siellä Anttilassa, mutta vasta tänään pääsin pelaamaan. Tein sitten demon hunterin, jonka kanssa olen kierrellyt ympäriinsä viitisen tuntia... enkä ole kuin vasta tasolla 12 ja Act I. Mä vaan tykkään tutkia paikkoja ja tappaa kaikki..
Tähän mennessä on kyllä ihan kiitettävä kokemus, vaikka aika vähän on koko pelistä tullut käytyä läpi. Ainoa asia, mikä häiritsee, on oma hiiri. Ehkä pitäisi hommata uusi jossain vaiheessa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
The world is changing, the sun sets, and the vodka is coming to an end. - Dandilion
|
|
|
|