Jaragil
Teknovelho
 Poissa
Viestejä: 738
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Helsinki
|
 |
« Vastaus #24 : 24.Toukokuu 2012, 22:06 » |
|
Minulta kysyttiin tänään, missä vaiheessa aion laatia oman listani tähän ketjuun. Vastasin, että varmaan jossain vaiheessa, koska olen kyllä pohtinut aihetta tässä viime päivinä. Mikä pitää täysin paikkaansa. Olen vain joutunut painottelemaan sen kanssa, liitänkö tähän enemmän sellaisia kirjoja, joita pidän vaikuttavina kirjallisessa ja taiteellisessa mielessä, vai sellaisia, joiden katson vaikuttaneen omaan minäkuvaani.
Lopulta päädyin jälkimmäiseen, mikä ajoi listan kronologiaa hyvin vahvasti lapsuuteni ja nuoruuteni suuntaan, koska tuohon aikaan en vielä tiennyt mistään mitään ja olin vaikutteille enemmän altis.
Aloitetaanpa siis aivan alusta:
Edgar Rice Burroughs - Tarzan, apinain kuningas
Ensimmäinen romaani, jonka olen koskaan lukenut. Opin lukemaan vasta ensimmäisellä luokalla ja sen jälkeen olin kiinnostunut lähinnä sarjakuvista, mikä oli aikaa, jolloin luin kaikki Lucky Luket, Asterixit, Tintit ynnä muut vastaavat. Varsinaiseen proosaan en kuitenkaan tullut aivan heti koskeneeksi. Saatoin lukea ehkä jonkin sadun tai yksittäisen novellin, mutta näistä ei ole minulle jäänyt mielikuvia. Sitten äitini iski käteeni tämän kyseisen kirjan, ja voin vain kuvitella, millainen persoona minusta olisi kasvanut, jos tämä ei olisi imenyt minua kirjojen pariin. Rakastan Burroughsin tyyliä edelleen ja voin hyvin helposti johtaa monia nykypersoonani piirteitä juuri tähän kyseiseen kirjaan. Uskoni ihmisen synnynnäiseen potentiaaliin, hänen kykynsä jalouteen ja hyvyyteen, hänen neuvokkuutensa, kiinnostukseni brittiläistä imperiumia kohtaan. Ne kaikki kumpuavat tästä kirjasta ja tämän jälkeen olin täysin koukussa. Olen varmasti lukenut kaikki Tarzanit läpi sen neljä kertaa ja hyvin luultavasti palaan niihin vielä ainakin kerran elämäni aikana.
C. S. Lewis - Narnian tarinat
Ensimmäinen kosketukseni fantasiakirjallisuuteen. Tarzanin jälkeen siirryin muistaakseni hyvin vahvasti Blytoniin lukien niin Seikkailu-sarjan kuin Viisikot moneen kertaan (olen yhä edelleen ihminen, joka pystyy nauttimaan samasta asiasta kerta toisensa perään, jos tuo kyseinen asia vain on tarpeeksi hyvä mielestäni), mutta vasta Narnian kohdalla tajusin löytäneeni jotain sellaista, johon halusin oikeasti uppoutua. Luin kirjan yhtenä isona kokoomateoksena ja vasta myöhemmällä iällä oikeasti tiedostin, että tässähän on kyse yksittäisistä romaaneista. Nykyään Narnia on menettänyt jo hieman hohtoaan omissa silmissäni, lähinnä koska kirjojen avoin kristillisyys ja puhtoisuus ovat alkaneet tuntua hieman yliampuvilta, mutta en voi väittää, ettenkö pitäisi kirjasta edelleen edes jossain määrin.
J. R. R. Tolkien - Taru Sormusten Herrasta
En ole aivan varma, mihin kohtaan nuoruuttani tämä kirja sijoittuu. Narnian jälkeen siirryin Eddingsien pariin, minkä jälkeen luin Dragonlancet, mutta en ole aivan varma, missä kohtaa löysin Tolkienin. Olin kuitenkin välittömästi koukussa ja tämä on ainut kirja, joka minun on ollut pakko omistaa välittömästi sen luettuani. Tiesin vain, että tässä on kirja, johon tulen palaamaan yhä uudelleen ja uudelleen, joten minun oli saatava se omakseni. Ja se on edelleen yksi parhaista kirjoita, mitä olen ikinä lukenut. Ei se ole edes mikään kilpailu. Muistaakseni tämä oli ensimmäinen kirja, josta olen voinut käyttää termiä eeppinen, ja se on kyllä selvästi vaikuttanut nykyiseen makuuni niin kirjallisuudessa kuin elokuvissa. Se puhdas skaala ja maailman valtavuus puhuttelivat minua hyvin vahvasti ja saivat minut ymmärtämään ensimmäistä kertaa , miten pieni, mutta silti merkityksellinen, yksilö saattaakaan olla isommassa kaavassa.
Stephen King - Mallioppilas
Tämä oli minulle vaikea valinta, koska olen lukenut Kingiltä niin paljon romaaneja. Jouduin hieman miettimään, mikä hänen tarinoistaan on puhutellut minua eniten ja mitä pidän nimenomaan vaikuttavana. Mustan tornin hylkäsin ensimmäisenä. Rakastan kyseistä kirjasarjaa, mutta etenkin sen viimeiset osat eivät enää vain olleet tasoltaan lähelläkään sarjan ensimmäisiä romaaneja, minkä koin suurena petoksena. Uinu, uinu lemmikkini on Kingin pidemmistä romaaneista varmaan suosikkini, Tukikohdan ollessa hyvin lähellä, mutta nämäkään eivät silti nostata minussa niin suuria tunteita kuin Mallioppilas, joka on itse asiassa lyhytromaani, jonka luin ensimmäisen kerran Kauhun vuodenajoissa. Ja se nyt vain on yksi hyytävimmistä kokemuksista koko elämäni aikana ja yksi niistä tarinoista, jotka lietsoivat kiinnostustani toista maailmansotaa kohtaa ja saivat minut tiedostamaan juutalaisvainojen hirveyden ja sen, kuinka tuona aikana tehdyille hirmutöille ei ole minkäänlaista loogista selitystä. Jos Tarzan sai minut uskomaan ihmisen synnynnäiseen jalouteen, niin tämä kirja opetti minulle sen, että ilmiöllä on kääntöpuolensa ja että ihminen on täysin kykenevä myös hirveään pahuuteen.
George Orwell - Vuonna 1984
Mistä pääsemmekin yhteen kaikkien aikojen lempikirjoistani. Tämä on yksi niitä harvoja kirjoja, joiden kohdalla pystyn palauttamaan itseni siihen varsinaiseen lukuhetkeen, jolloin luin teoksen ensimmäistä kertaa. Luin tämän kahtena kuumana kesäpäivänä makoillen peltomme laidalla selkä puhelintolppaa vasten pitkän heinän kutitellessa varpaitani. Ja silti minulla oli jatkuvasti aivan uskomattoman kylmä. Olen yleensä hyvin immersiivinen lukija. Uppoudun maailmaan koko olemuksellani ja minua on hyvin vaikea repiä irti kirjastani. Sama nykyisin esimerkiksi elokuvien ja pelien kanssa. Mutta tähän minä en yksinkertaisesti uskaltautunut sisälle, mikä varmaan selittää sen, miksi muistan itse fyysisen lukukokemuksen niin vahvasti. Tämä on yksi niistä kirjoista, jotka opettivat minua ajattelemaan asioita kyynisesti ja tiedostamaan sen, että kaikki ei läheskään aina tule menemään oikein tai että asiat saattavat joskus mennä täysin oikein, mutta kauhealla hinnalla. Uskon, että pystyn perustelemaan valtaosan nykyisestä varsin liberalistisesta maailmankatsomuksestani tällä kirjalla. En vain halua nähdä tämän kirjan koskaan toteutuvan.
J. K. Rowling - Harry Potter
Maailma on aina ollut minulle hyvin tärkeä kirjoissa. Kirja saattaa olla todella hyvä ja täynnä kiehtovia henkilöhahmoja, mutta jos nämä henkilöhahmot elävät yksiulotteisessa, arkipäiväisessä ja harmaassa maailmassa, en vain jaksa olla niin kiinnostunut. Mikä varmaan selittää innostukseni fantasiaa kohtaan, nyt kun mietin. Tämä on syy, miksi rakastan Keski-maata ja, näin uudempana löytönä, esimerkiksi Biowaren pelejä. Näiden teosten maailma on vain niin moneen suuntaan ulottuva, rikas ja täynnä mahdollisuuksia, että en vain voi olla ajattelematta niitä ja sitä, mitä itse haluaisin tehdä niissä, jos koskaan pääsisin vierailulle. Tämän takia Harry Potter onkin minulle niin tärkeä. En niinkään rakasta noiden kyseisten kirjojen juonenkäänteitä tai kirjallisia ansioita, vaan sitä mielikuvituksen voimasta suoraan säkenöivää maailmaa. Me kaikki halusimme saada kirjeen Tylypahkasta, myöntäkää pois. Tai ainakin kaikki me, jotka olimme niin nuoria ensimmäisen kirjan ilmestyessä, että se oli vielä edes suurin piirtein teoreettisesti mahdollista. Eikä mikään ihmekään.
Vernor Vinge - Linnunradan ääret
Tajusin tässä vaiheessa, että en ole vielä puhunut scifistä. Ja tämä olikin taas vaikea valinta. Addamsin Linnunrata oli hyvin luultavasti ensimmäisen scifiromaanini, mutta vaikka trilogiaa edelleen rakastankin, en ole koskaan ollut parodian suuri ystävä. Pidän huumoristani enemmän tummana ja sarkastisena. Simmonsin Hyperion oli myös harkinnassa kuin myös Le Guinin monet romaanit, mutta lopulta päädyin kuitenkin tähän, koska olen vain niin uskomattoman viehättynyt siinä esiintyvästä koirarodusta, jonka yksittäiset henkilöt ja persoonat koostuvat itse asiassa useammasta fyysisestä yksilöstä, jotka ovat läheisessä telepaattisessa kontaktissa keskenään. En vain pääse yli siitä, miten hauska idea tuo on, ja se täysin heijastelee omaa käsitystäni siitä, kuinka me olemme vain osastemme summa ja kuinka elämä on itse asiassa vain yhtä suurta palapeliä, jossa me muokkaamme itseämme päivä päivältä. Jokainen ystävyyssuhde on uusi palanen, jokainen käyty keskustelu, jokainen saavutettu meriitti, jokainen kirja, jokainen elokuva. Ja me olemme yksilöinä myös osasia vieläkin isompaa palapeliä. Yksi lempilainauksiani on Dalai Laman lausahdus: "Share your knowledge. It's a way to achieve immortality." Meidän aikamme tässä universumissa on rajallinen, mutta jokaisella meistä on äänemme, eikä noiden äänien kaiku koskaan kuole. Jos tämä ei ole scifiä, niin ei sitten mikään.
Neil Gaiman - The Sandman
Koen sarjakuvat, ja etenkin tämänkaltaiset suoranaiset sarjakuvaromaanit, täysiään kirjallisuudeksi, joten pakkohan tässä on mainita Gaiman edes jossain vaiheessa. Sandman oli ensimmäinen kosketukseni maagiseen realismiin, jossa taikuus on luontainen osa arkista maailmaamme, monilla ei vain ole kykyä tai tarkkaivaisuutta huomata tätä. Sinällään Harry Potter -romaanit täyttävät samat kriteerit, mutta niiden sävy on kuitenkin erilainen. Velhojen maailma on hyvin kliinisesti irroitettu jästien maailmasta, kun taas Sandmaneissa maailmat sijaitsevat sisäkkäin tai toisiinsa lomittuneina, ja ne usein vuotavat toinen toisiinsa. Sandman myös suoraan selittää nykyisen kiinnostukseni sitä magian muotoa kohtaan, jossa jokaisella teolla on seurauksensa. Henkilön persoona ja suoranainen ulkomuoto heijastelevat hänen elintapaansa, hänen aiempia tekojaan ja hänen sisäistä olemustaan. Ihmiset ovat monimutkaisia. Kenestäkään ei voi päätellä hänen ajatustensa summaa vain katsomalla hänen kasvojaan, mutta olen jo pitkään ollut kiinnostunut siitä, millainen maailma olisi, jos näin voisi tehdä. Jos jokainen kantaisia kasvoillaan ja kehossaan hienovaraisia vihjeitä siitä, mitä he kätkevät sisälleen.
Yukito Kishiro - Battle Angel Alita
Lisää sarjakuvaa, mangaa tällä kertaa. Tämä on sarja, joka on opettanut minulle enemmän ihmisyydestä ja siitä, mitä ihmisenä oleminen ylipäätään tarkoittaa, kuin kaikki lukion filosofian kurssit yhteensä. Ja tämä kaikki syvällinen filosofisointi ja eksistentialismin pohdinta yhdistyvät upeaan piirrosjälkeen, räjähtäviin toimintakohtauksiin, mielenkiintoisiin hahmoihin ja jatkuvaan puheeseen erilaisista järjettömistä kamppailulajeista. What's not to like? Mutta en kuitenkaan usko, että nostaisin tämän sarjan tälle listalle ilman koko sarjan läpi kulkevaa pohjavirettä siitä, millainen olento voidaan laskea ihmiseksi ja mitä meidän täytyy tehdä, jotta me lakkaamme olemasta ihmisiä, vai voiko sitä edes lopettaa. Jos olemme syntyneet ihmisiksi, voimmeko lakata olemasta ihmisiä? Ja jos emme ole syntyneet ihmisiksi, voimmeko silti kehittyä sellaisiksi? Sarja on ikävä kyllä viime aikoina siirtynyt enemmän toiminnan suuntaan, mutta se on edelleen yksi parhaista mangasarjoista, mitä olen koskaan lukenut, ja ehdottomasti ensimmäinen, joka on herättänyt minussa peittelemättömän wau-elämyksen.
Hayao Miyazaki - Nausicaä of the Valley of the Wind
Jotenkin minusta tuntuu pahalta laittaa tähän listalle vielä kolmas sarjakuva, koska maailma on niin täynnä hyviä romaaneja, mutta tämä lista on edennyt tähän asti suhteellisen kronologisessa järjestyksessä lapsuudesta nuoruuteen ja siitä aikuisuuteen, ja tämä sarja edustaakin aivan viimeistä kulunutta vuotta ja sitä, kuinka pystyn edelleen löytämään kirjoja, jotka muokkaavat ajattelutapojani ja sitä, miten näen ja käsittelen maailmaa. Tässä tapauksessa tämä kirja palautti minut lähemmäs scifiä ja sai minut kiinnostumaan uudestaan postapokalyptisista tarinoista. Se on myös upea kertomus ihmisen kekseliäisyydestä ja hänen kyvystään sopeutua mitä vihamielisimpiin olosuhteisiin. Tarinan päähenkilö Nausicaä on myös yksi kaikkien aikojen lempihahmoistani puhtaan päättäväisyytensä, lempeytensä ja vimmansa ansiosta. Ja onhan kirjalla ylipäätään hienoja pointteja luonnon merkityksestä ja siitä, kuinka ihminen ei vain voi taistella loputtomiin jotain niin suurta ja majesteettista vastaan. Me olemme mahtava rotu ja meille on potentiaalia aikanaan kolkutella itsensä universumin raja-aitoja, mutta se ei tarkoita, etteikö maailma olisi täynnään olentoja ja ilmiöitä, joiden edessä me olemme täysin mitättömiä. Mikä tarkoittaa, että meidän on oltava fiksuja ja hieman mietittävä tekojemme seurauksia.
Ja se oli minun listani. Paljon sarjoja, eikä niinkään yksittäisiä romaaneja, mutta se on vähän niin kuin Kill Bill. Teknisesti erillisiä elokuvia, mutta tarina on ehjä vasta kun on katsonut ne molemmat. Ylipäätään koko listasta näkyy ainakin omasta mielestäni varsin hyvin se, millaisia asioita minä arvostan. Minuun purevat parhaiten hyvä tarinankerronta ja maailman syvyys. En ole koskaan nauttinut liian pessimistisestä ihmistulkinnasta tai kielteisestä suhtautumista elämää kohtaan. Elämä on upea asia ja on suuri rikkaus kyetä nauttimaan jokaisesta aamusta, jokaisesta kahvikupillisesta, jokaisesta ystävien kanssa jaetusta vitsistä. Me olemme pienen pieniä olentoja, mutta meille on annettu suunnaton maailma tutkittavaksi ja meidän mielikuvituksemme mahdollistaa tuon maailman toisintamisen, parantamisen ja laajentamisen aivan uusiin ulottuvuuksiin. Minulle vaikuttava kirja on sellainen, joka ymmärtää tämän ja kohottaa minut korkealle kaiken yläpuolelle, jotta voin katsella edessäni aukeavaa maisemaa ihailevin silmin. Se ei yritä takoa minua alas tai kertoa minulle, että maailma on paha paikka ja että ainut keino selviytyä siinä on hyväksyä kohtaloni ja alistua. Hyvä kirja on samalla rakkauskirje elämää kohtaan ja niin kauan kuin maailmassa on yhä sellaisia jäljellä minulle löydettäväksi, en usko koskaan tylsistyväni.
Joten sikäli pitääkin, näin jälkikäteen miettien, ehdottomasti kiittää äitiäni uudestaan siitä ensimmäisestä tönäisystä näiden porttien suuntaa.
Kunniamaininnat vielä näin lopuksi Martinille ja Le Guinille, jotka eivät omalle listalleni nyt mahtuneet, mutta olisivat luultavasti olleet sijoilla 11. ja 12.
edit: Hups, tuli hieman pitkähkö...
|
