En ole koskaan törmännyt tieteellisesti todistettuun ennustamiseen. Tätähän on ymmärtääkseni kuitenkin yritetty tutkia.
Köhköh, Meteorologia, köhköh...
Ylipäänsä mikä hyvänsä todennäköisyyksiin perustuva tulevaisuuden ennakointi on mielestäni perin tieteellisesti todistettua ennustamista.

Geologit ennustavat seuraavia tulivuorenpurkauksia, maamies päivän säätä, perinnöllisyystutkijat syöpäriskiä, raviveikkaajat voittoheppaa, tietokoneet voidaan ohjelmoida laskemaan ja mallintamaan nykyisin vaikka mitä... jne. (
Todennäköisyydet taasen perustuvat tiedossa olevan todellisuuden pohjalta tehtyihin päätelmiin ja uskoon siitä, että samat säännöt pätevät myös tulevaisuudessa - mikä sinällään on varsin inhimillistä ja siksi mielenkiintoista.)
Samalla periaatteella toimivat myös aiemmin keskustelussa mainitut kreikkalaisten oraakkelien ennustukset. Tai ainakin sen kuuluisimman eli Delfoin Pythian
(muihin kun en ole perehtynyt senkään vertaa). Ennustuksia tulkitsivat nimittäin Apollonin papit, jotka olivat perin tehokkaasti perillä ajankohtaisista tapahtumista ja tiesivät siten, mitä
todennäköisimmin saattaa tapahtua ja tulkitsivat ennustuksen sen mukaisesti - ja toki myös sopivan moniselitteisesti. Sikäläinen oraakkelitoiminta oli omana aikanaan sen verran suurta bisnestä, että kannatti laskea varman päälle.
Mitä taasen tulee siihen toimintaa, mikä perinteisemmässä mielessä mielletään 'ennustamiseksi', eli tulevaisuuden povaamiseen pelikorteista tai muista härpäkkeistä... En luota siihen, että kukaan voisi sillä tavoin tehdä ketään muuta kuin itseään koskevan pätevän ennustuksen. Siinäkin tapauksessa, että joku madame Mystika jossain markkinateltassa tai maksullisen luurikeskustelun päässä jotain luotteitaan lukee ja tulevaisuuden harsohameen alle kurkistelee, on kyse lopultakin ennustuksen kohteen omasta tulkinnasta. Siinä vaiheessa kun hän ennustuksen kuulee, on täysin hänen omasta elämänkontekstistaan
(ja aiempiin kokemuksiinsa perustuvista sisäisistä malleista jne.) kiinni, miten hän sen ymmärtää. Hänellä itsellään on se tieto, jonka pohjalta voi arvella nykyisyytensä ja tulevankin todennäköistä tilaa.
Normi ennustajaeukko käyttää myös varsin tehokkaasti hyväkseen sitä seikkaa, että ihmiset ovat tyytyväisiä saadessaan kuulla tasan sen, mitä haluavatkin kuulla. Ja ihmiset haluavat kuulla sen, minkä itse uskovat pitävän paikkansa. Tarvitsee vain havainnoida tarkasti asiakastaan ja antaa hänen johdatella tarpeeksi ennustuksen kulkua: "Onko jotain erityistä ongelmaa, johon haluaisit vastausta? ... Tästä tuli nyt tälläinen, tämä voidaan tulkita joko näin tai näin tai näin. ... Merkitseekö tämä sinulle jotain erityistä? ..." Ynnä muuta sellaista. Tyytyväinen asiakas on maksava asiakas.
Itse olen yrittänyt ennustaa itselleni vain riimuista. Väkersin kerran huvikseni omat ”riimukiveni” eli maalasin riimumerkit pieniin vaaleisiin simpukoihin, jollaisia sattui sopiva pussillinen kaapissa pyörimään, ja pakkohan niitä oli sitten kokeilla. Ideana oli muistaakseni kaikessa yksinkertaisuudessaan nostaa merkkejä näkemättä eteensä riviin kolme ”kiveä”. Ensimmäisen oli määrä ilmaista senhetkistä ongelmaa, toisen ongelman ratkaisua ja kolmannen sitä lopputulosta, joka seuraisi keskimmäisen riimun ohjetta noudatettuani. Riimujen tarkempia selityksiä löytyi kullekin merkille sellainen määrä, että lopullisen tulkinnan jouduin tekemään aivan itse ja sitä kautta sitomaan merkit omaan elämääni. Jolla tavoin "ennustuksesta" tietenkin tulee pätevä. Tulkinta toteuttaa ennustuksen kuin ennustuksen.
(Tuolloin saamani rivi oli B-H-S ja jos joku noihin on perehtynyt, niin voikin arvata hiukkasen aloittelijan tuuriakin olleen mukana.)Yhtä hyvin voisin toisaalta randomina ympyröidä sanomalehdestä sanoja tai tuijottaa tapettitahroja ja pohdiskella niiden syvempää merkitystä elämäni kannalta... Mutta onhan se hauskempaa toimitettuna edes jonkinlaisella tyylillä.
