Viimeisin keikka jonka näit?

[Mixu]

Niin, tästä on jo jonkin aikaa. Tarkemmin sanottuna keikka oli viime vuoden joulukuussa. Esiintyjänä oli legendaarinen Sielun Veljet, ja hyvin papat vetivät, melkein entiseen malliin. Veljien lavaintensiteetti oli edelleen sellainen, että mikä tahansa bändi voisi ottaa oppia. Erittäin hyvä maku jäi suuhun.

[Sielunsyöjä]

Viimekertainen keikka, jolla kävin oli tosiaankin elämäni ensimmäinen.
Iron maiden viime kesänä.
Pikkasen vaikee nääs nähä/käyä missään, kun asuu näin hornassa ja muutenki tällänen erakko olen.
Hieno keikka oli juu :D

[Formaldehyde]

Muutama viikko sitten näin Murheenlaakson Bar Loosessa, kun sopivasti olin Helsingissä päin liikkeellä. Onnenkantamoinen todellakin, sillä olisin bändin halunnut Ilosaarirokissa nähdä, mutta tuli muita esteitä. 

Täytyy kyllä sanoa, että olipahan keikka. En muista koska viimeksi olisin ilahtunut hikisten keski-ikäisten miesten näkemisestä yhtä paljon.  Murheenlaaksohan on Mana Manan nykyinen kokoonpano, ainoa muoto, jossa bändin voi enää elävänä kokea, joten vaikka kotona ilme tahtookin olla synkän puoleinen kun levyjä soittimessa pyörittelee niin nyt en voinut hillitä virnistystäni. Ehkä hieman perverssiä karjua Elämä on murheenlaakson kaltaisia tekstejä maaninen hymy kasvoilla, mutta... Oh, well.

Harmi tosin, etteivät soittaneet suosikkiani Ruusu, tulppaani ja peyote, mutta sainpa viimein ostettua bändipaidan, jota nyt sitten ylpeänä voin ulkoiluttaa. Toivottavasti tarjoutuisi tilaisuus nähdä heidät toistekin. Oli kerrassaan mahtavaa.

[Emelie]

Musiikki ei ole koskaan ollut minulle mitenkään kauhean merkittävää, mutta viime aikoina olen aktivoitunut silläkin saralla. Kevään ja kesän taitekohdassa kävin kahdella keikalla, sitä ennen olin käynyt vain ja ainoastaan Ruisrockissa joskus vuosia sitten.

Olen hurahtanut jrockiin (en kylläkään osaa japania, mutta fiilis ja musiikin tempo ovat aina olleetkin minulle paljon tärkeämpiä kuin lyriikat), ja pari suosikkibändiäni keikkaili Suomessa. Joten sijoitin rahojani heidän keikkalippuihinsa. Se oli kyllä sen arvoista. Visual Kei-tyylisuuntaa edustava D soitti Gloriassa toukokuussa, ja Screw samassa paikassa kuukautta myöhemmin. D:n keikka oli vaikuttava, ja bändin solistin Asagin näkeminen hameessa, korsetissa ja sukkanauhoissa livenä oli erityistä herkkua. *drool* Ja miehen laulu oli yhtä valloitavaa kuin levyltä kuultuna.

Screw ei ihan yltänyt siihen mitä toivoin, mutta ei siltäkään puhtia puuttunut. Solistin Byoun ääni alkoi keikan loppupuolella heiketä jonkin verran, ja pelkäsin jaksaako mies loppuun asti. Mutta jaksoi ja bändi heitti vielä 3 kappaleen encorenkin loppuun.

[Diara]

Eilen tuli koettua yksi suosikkibändeistäni ja kotimaisen musiikin mittarilla se ehdoton suosikki: Eppu Normaali. Kyseessä oli Mutala-konserttisalikiertueen ensimmäinen keikka, paikka Lahden Sibeliustalo. Oli kyllä aivan mahtava konsertti, väliaikoineen kestoa aika tarkasti 3 tuntia.

Kuten lähes jokaisen kiertueen ensimmäiseen keikkaan taitaa kuulua, oli miksauksessa paikoitellen hieman säätämisen varaa. Ensimmäisen kappaleen (Lehmänmaha Rock) sanat menivät täysin ohi, kun ne hukkuvat liian kovan kitarakomppauksen alle. Varsinkin Pantsella oli useaan otteeseen ongelmia kitaransa ja kuulokkeidensa kanssa, joita kävi yksi jos toinenkin ukko säätämässä biisien välissä. Tilanteista sai huvittavan karismaattinen laulaja Martti, joka nauratti yleisöä sillä välin kun odoteltiin, että kaikki toimii taas.

Koko konsertin ajan meno oli mahtava, Martin kommentit lähes joka biisin välissä olivat hauskoja ja yllyttivät välillä myös muun bändin kommentoimaan niitä juttuja. Keikka päätyi kahteen encoreen, joista toiseen bändin ei kuulema ollut varautunut. Settilistaan mahtui niin vanhoja kuin uusia hittejä sekä itselleni vähemmän kuunneltuja varhaisen tuotannon kappaleita. Ensimmäisen encoren aikana kuultiin kaksi biisiä ja toinen encore yhden biisin voimin kruunasi koko konsertin. Viimeisenä kappaleena kuultiin Murheellisten laulujen maa, jonka jälkeen lähes koko konserttisali (paitsi se minun vieressä koko keikan ajan mököttänyt ja päätään pidellyt mies) hurrasi seisaallaan.

Eppuja olisi kuunnellut pidempäänkin kuin sen 2,5 tuntia. Tunnelma salissa oli mahtava, ja bändi soitti kappaleensa täydellä teholla. Seuraavaa keikkaa odotellessa, toivottavasti sellainen tulee pian.

[Echramath]

Arkhamin kirjastoa en tajua. Hipsterit tekevät jotain blackmetalin ja hard rockin ristisiitosta ja näyttävät zombiewalkilta. Jotenkin ironinen meno. Jos en olisi ollut paikalla autolla ja olisi pitänyt palata vielä töihinkin seuraavana päivänä (kuka näitä järjestää keskiviikkoisin väärässä kaupungissa) olisin ehkä ollut päissäni ja innostunut enemmän, kuka tietää.

En minä sitä tosin mennyt kuulemaan, vaan maailman svengaavinta death metal -yhtyettä Entombedia, joka möyrii eteenpäin eikä vain runttaa paikallaan kuin joku saatanan Cannibal Corpse. Ja se kannatti. Niska ja hartiat olivat pahemman kerran jumissa seuraavana päivänä. LG oli opetellut suomeakin.

TJEU, vaikka live on tietysti aina eri asia. Ylipäätään törmäsin koko bändiin alun perin Tuskassa, tuumin että olinhan semmoisestakin bändistä kuullut, joten mennäänpä katsastamaan.

[Nokinen]

Viimeisin keikka oli viime lauantaina, Lapkon ja Stam1nan yhteiskeikka Helsingin Cirkuksessa.
Lapko oli aivan uusi tuttavuus livenä ja sai ihan kertaheitolla uuden fanitytön  Laulajalla aivan älytön karisma ja itsevarmuus lavalla ja musiikkikin toimi yllättävän hyvin, normaalisti en tämän tyylisestä tykkää yhtään.

Ja Stam1na nyt on Stam1na, ei petä ikinä! 

Tänäänhän olisi ranskalaista murinaa tajolla Nosturissa Gojira bändin muodossa, mutta tämä ilta meneekin sitten töissä, pöh ja höh!

[tnjrp]

Kävin pitkästä aikaa keikalla.

Peter Bjärgon viihdepumppu Arcana soitteli lauantaina Turun Klubilla. Varsin intensiivisen tunnelman saivat aikaan, vaikka yleisöä oli vähän. Tai ehkä juuri siksi, tosin silloin pitää kaiketi käyttää kiertoilmaisua intiimi tunnelma. Ja kun kukaan teistä ei kumminkaan tiedä, millaisesta orkesterista on kyse, niin tässä on oikein virallisen oloisesti U-t00bin laitettu maistiainen:
https://www.youtube.com/watch?v=sP6lBE4cQOc

Myös Arcanan alijoukko Der Blaue Reiter oli sangen viihdyttävä ja itsenäisenä elementtinä täysin uusi tuttavuus. Toki olen heikkona pateettiseen milint/neoclas-paskaan, joten ihmekös että upposi.

[Scartti]

Lasketaanko netin kautta nähtyä? Biffy Clyron keikka tuli katsottua suorana.

Oikeasta keikasta onkin sitten paljon pidempi aika. Hmm, mikäs vuosi 30 Seconds to Mars oli Tallinnassa?! 2011 tais olla. Hieno kokemus. Yhtä hieno kuin kaikki edellisetkin saman bändin keikat.

[Dreamfly]

Viime keikka minkä näin oli varmaan semmoinen Big band- keikka , ei ollut ehkä ihan musamakuani mutta kyllähän sitä kuunteli :) Ja olihan ne saxofonit,trumpetit ja pasuunat aika mahtavia:) Mutta jos nyt tota keikkaa ei oteta mukaan niin Eppu Normaalia kävin kattomassa jokunen aika sitte :)

[Emelie]

Muutama viikko sitten näin Murheenlaakson Bar Loosessa, kun sopivasti olin Helsingissä päin liikkeellä. Onnenkantamoinen todellakin, sillä olisin bändin halunnut Ilosaarirokissa nähdä, mutta tuli muita esteitä. 

Täytyy kyllä sanoa, että olipahan keikka. En muista koska viimeksi olisin ilahtunut hikisten keski-ikäisten miesten näkemisestä yhtä paljon. 

...

Toivottavasti tarjoutuisi tilaisuus nähdä heidät toistekin. Oli kerrassaan mahtavaa.

Kai olit perjantaina Fields of the Nephilimin keikalla, jossa Murheenlaakso oli lämppärinä? Minä olin, se oli parasta ikinä!

Murheenlaaksoa en ollut koskaan juurikaan kuullut, mitä nyt Youtubesta oli vähän kuunnellut Mana Manaa, että tiesin pääasiassa minkä tyylistä musiikkia olisi luvassa. Youtubesta kuunneltuina kappaleet tuntuivat hitusen tympeiltä, joten hiukan pelkäsin, että jaksanko kuunnella heitä sen tunnin verran. Mutta aivan turha pelko, bändi toimi loistavasti livenä.

Murheenlaakso oli siis positiivinen yllätys, mutta se mitä oikeasti odotin ja mitä oikeasti menin kuuntelemaan, oli Fields of the Nephilim, brittiläinen (gootti)rock-bändi, jonka kappaleiden sanoituksen ovat pääosin mystisiä ja okkultisia. Unotamatta tietenkään solitin Carl McCoyn upean karheaa ääntä *heart*. Olen ollut FOTN fani about 10 vuotta, enkä ollut koskaan aikaisemmin nähnyt heitä livenä, joten tämä keikka oli todellakin unelmien täyttymys. Ja kuinka loistava keikka se olikaan! Olen vieläkin pää pilvissä ja hyvällä mielellä sen takia (loistava tapa aloittaa työviikko). Toivottavasti he keikkailevat Suomessa päin uudestaankin, jäin kaipamaan liveversioita Blue Water - ja Subsanity -kappaleista.

[Formaldehyde]

Tokihan minäkin itseni Virgin Oilista viime perjantaina löysin. Harvinaista, että sekä lämppäri että pääbändi molemmat lämmittävät sydäntä samoissa määrin.

Pakko silti tunnustaa, että minunkin fokukseni kyllä kieltämättä oli jälkimmäisessä. Viime kesäiseen verrattuna Murheenlaakson keikka ei ollut yhtä intiimi tai hikinen, hypnoottiset vyörytykset joissa bändi loistaa jäivät enemmän seuraavalle bändille (tai seuraavalle keikalle) ja rehellisesti sanottuna minulla oli ajoittain hankaluuksia tunnistaa mikä kappale on menossa. Tästä kritiikistä huolimatta ilo nähdä sedät jälleen.

Paperilla lovecraftilainen mystiikka ja länkkärit kuulostavat Billy the Kid vs. Dracula -tyyppiseltä vaivaannuttavan b-luokkaiselta kombinaatiolta, mutta Fields of the Nephilimin tapauksessa voi vain avoimesti riemuita kuinka onnistuneesti omat suosikit kohtaavat musiikin muodossa. Jos olisin pukeutunut enemmän tapahtuman vaatimalla pieteetillä minut olisi löytänyt paikalta kuljeksimasta säänpieksemässä leveälierisessä hatussa, tomuisessa paidassa ja housuissa, henkseleissä ja bootseissa kauttaaltaan sen näköisenä, että kylpy saattaisi olla allekirjoittaneelle melko uusi käsite.

Koska kuvitelmat eivät useinkaan vastaa todellisuutta oli suorastaan omituista huomata kuinka täydellisesti Carl McCoy vastasi niitä mielikuvia, jollaisena hänet olen nähnyt. Hän on täysin kuvansa kaltainen. Täsmällisyys kuvannee bändiä muutenkin: taustanauha potkaistiin soimaan minuuttia ennen etukäteen annettua aloitusaikaa ja kaksine encoreineen keikka kesti tasan puolitoista tuntia. Keikkapaikkana Virgin Oil oli juuri yhtyeelle sopiva rekvisiitaltaan ja valot olivat paremmin hallussa kuin Murheenlaaksolla.

Etukäteen pohdin miten settilista mahtaa rakentua, joten yllätys oli mieluinen kun suosikkikappaleeni vuoden 1988 albumilta The Nephilim kuuluivat illan ohjelmistoon. The Watchman, Moonchild ja Last Exit for the Lost ovat varmasti osaltaan syynä siihen, että seuraavana aamuna muistan uneksineeni Suurten Muinaisten heräämisestä pelonsekaisella kunnioituksella.

Basso oli ajoittain hyvin pinnassa jopa lievään häiritsevyyteen asti, mutta kas kehveliä ellei kyseessä ollut historiallinen tilaisuus Tony Petittin muodossa. Ehkä pieni ärhäkkä dominanssi siis tässä tapauksessa sallitaan.

Jos joku osoittaisi minulle Carl McCoyta ja tiedustelisi: "Ostaisitko tältä mieheltä käytetyt henkselit?" minun olisi pakko vastata kysymyksellä, joka kuuluisi kutakuinkin että: "Minne voin maksaa?"

[jucha_94]

Kaustisella esiintyi Pää Kii. sain tietää kyseisestä keikasta vasta lauantaina .
Tuli pompittua ja moshattua lavan edessä 110% hengessä! niin käheetä, tosi KOVAäänistä punkrokkia! Ennen en kuunnellu bändiä aktiivisesti mutta nyt kuuntelisin toistekin, eritoten lavalla