Jaahas. En ole tähän keskusteluun kirjoittanut ja se on aika kummallista, koska olen kuitenkin lukenut Kingiä valtavat määrät. Kesän 2006 vietin töissä kirjastossa, ja koska Juupajoen kokoisella paikkakunnalla lainaajia kävi päivittäin ehkä viisi, ehdin hyvin kahlata Kingejä läpi kahdesta kolmeen päivässä. Viestistä on siis tulossa pitkä.
Olen eri mieltä siitä, että Kingin taso huononisi - kertomatapa vain muuttuu.
Liseyn tarinaa en ole lukenut, mutta
Buick 8 oli ihan jännä. Se on tsehovilainen romaani. Loppu jää avoimeksi ja päämerkitys on tunnelmalla, ei niinkään juonella. Ihmiskuvauksena ja jännitettä yksityiskohdin korostavana romaanina kirja on mielestäni onnistunut aika hyvin.
Omia suosikkejani Kingiltä ovat
Julma leikki,
Epätoivon kaupunki ja
Tukikohta. Myös
Torneista olen pitänyt. Sarjakuvaversio ei tosin iskenyt sitten ollenkaan, enkä innostunut siitä
Maantievirus matkalla pohjoiseen kirjan tarjoamasta novellistakaan juurikaan.
Julma leikki saattoi säväyttää jo siksikin, ettei yliluonnollisuutta ollut kovin paljon. Kingin romaaniksi se on myös varsin älykkäästi rakennettu. Juoni ei ole suoraviivainen (pääkohtia lukuun ottamatta) ja palapelin rakentaminen menneisyyden ja nykyisyyden välillä toimii. Loppu tosin lässähtää, olisin pitänyt enemmän siitä, että
luita hämmentelevä hujoppi olisi ollut päähenkilön mielikuvituksen tuotetta eikä oikea murhaaja
Epätoivon kaupungin luin joululomalla ja siitä saattaa olla hyvät muistot pelkästään siksikin. King uskaltautuu kokeilemaan siipiään kristillisten vaikutteiden sekoittamisessa kauhutarinaan. Se on onnistunutkin kiitettävästi. Vaikka henkilöhahmot ovatkin jo aiemmin käytettyjä (David esimerkiksi melkoisen samanlainen kuin Jake), kirja onnistuu siitä huolimatta hyvin tarjoamaan viihteellistä luettavaa ja mielenkiintoisia yksityiskohtia.
Tukikohta on kadonnut melkein kaikkialta ja minulla kesti pitkään saada se ylipäätään käsiini. Kun lopulta pääsin lukemaan innostuin kuitenkin siinä määrin, että vaiva palkittiin. Tukikohta. On. Upea. Se on laaja ja valtava ja silti siinä ei ole mitään turhaa. Jos Kingiltä pitäisi valita yksi oikeasti lukemisen arvoinen teos, se olisi kyllä juuri Tukikohta.
Kuulun siihen minimaaliseen ryhmään, jotka ovat Mustien tornien viimeistä osaa lukiessa jättäneet leikin kesken, kuten kirjassa annetaan lupa tehdä. En siis ole lukenut loppuratkaisua, ja vaikka siitä on pakostikin spoilaantunut, se ja sama. Minulle tarina päättyy onnellisesti ja on olemassa lukematon määrä vaihtoehtoja. Ehkä juuri siitä syystä en pidä päätösosaa niin huonona kuin muut. Suosikkini Torneista on kolmonen, eikä kutonen jää siitä paljoakaan jälkeen. Roland on kiistämättä hienoimpia tuntemiani päähenkilöitä ja Tornien viehätysvoima kiteytyy paljolti hänen hahmoonsa.
Lohikäärmeen silmät oli mielenkiintoinen fantasiapastissi. Se on selkeästi satu, eikä varmaan tarjoaisi lukijalle juurikaan, ellei yhtymäkohtia Torneihin voisi metsästää. Samasta syystä myös
Uneton yö olisi varmaankin jäänyt ontoksi lukukokemukseksi, muistankin siitä lähinnä viittaukset.
Langolieereissa oli hieno idea, vaikkakin pallosyöjähirviöt eivät kovin kauhistuttavia olleet. Muutenkin minusta on kummallista ajatella Kingiä kauhuna - en ole muistaakseni pelännyt mitään hänen kirjoistaan,
Julmaa leikkiä ehkä lukuun ottamatta. Toisaalta en ole lukenut
Hohtoa tai
Uinu, uinu lemmikkiä, joita tituleerataan jatkuvasti Kingin pelottavimmiksi, joten minulla saattaa olla turhan lälly kuva. Ennemminkin King on minusta fantasiaa, ja sellaisena toimii paljon paremmin kuin kauhuna.
Kosketus oli idealtaan toimiva ja sen päähenkilö Kingin parhaita. Tykkäsin siitä piilokritiikistä mitä King kirjassaan esitti ja mieleen on jäänyt erityisesti kohtaus, jossa
päähenkilö kuvailee näkyään miehestä, joka upposi lentohiekkaan
. Ideaa on käytetty monipuolisesti ja jännitys rakentuu loppua kohti. Lisäksi teoksessa on paljon surullisia kohtia. Tunnepohjaisena lukijana se viehättää kerta toisensa jälkeen.
Kolkuttajat oli aavistuksen liian pitkä. Koko kirjaa muistellessa mieleen kohoaa vihreä väri. Muistan myös irtoavat hampaat, mutta hahmoja ja juonta ei ole kovinkaan paljoa jäänyt mieleen.
Unensieppaaja taas on liiankin paljon kalkkunahöysteinen ja sillisalaatti, se hapuilee moneen suuntaan muttei pääse oikein minnekään.
Tulisilmä oli kuin kirjoitettua X-meniä - minun näkökulmastani siis aika jees. Tykkäsin tyttären ja isän suhteesta, eikä tarinan pahiskaan ollut hullumpi. Lisäksi flashbackit olivat onnistuneita ja mielenkiintoisesti rakennettuja. Kirja oli tunnelmallisimpia Kingejä, täynnä pakoilua. Koko kirja on hitaasti etenevä takaa-ajo.
Novelleista en osaa sanoa paljoakaan. Yleisesti en ole tykännyt niistä niin paljon kuin muut, mutta
Se, missä mies havaitaan eläväksi stondiksen perusteella tosin oli suhteellisen veikeä.
Miniromaanit sen sijaan ovat olleet hyviä.
Kirjoittamisesta on omalla tavallaan myös upea. Se keskittyy kyllä liiaksi itsestäänselvyyksiin, mutta muistan loppuikäni välttää adverbiä, se on kyllä varma. Lopun kirjalistaa läpilukiessa löysin myös monia uusia suosikkikirjailijoita. Ilman Kingiä en olisi koskaan lukenut
Jumalat juhlivat öisin -kirjaa, enkä siis myöskään törmännyt suosikkiini.
No jaa, eiköhän tämä riitä Kingistä. Hän on ihan hyvä kirjailija yleiseen mielipiteeseen nähden, ja välillä viihteellisyyden alle kätkeytyy älykkäitä ajatuksia. Lisäksi ihailen tyypin mielikuvitusta. Kun ottaa huomioon kirjoitettujen romaanien määrän, on pakko myöntää, että jotain sen tyypin päässä täytyy oikeasti liikkua.
