Denizen
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 1005
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Tampere
|
 |
« : 08.Helmikuu 2009, 00:15 » |
|
Dynedit// Ehkä se nyt on äänin 13-8 lauantai 2.5.Se on täällä taas pian. (Tai no, ei niin pian.) Perinteisesti Vapun tienoilla (lähin lauantai oli 2.5. ) on pidetty Tampereella miitti, ja näin tehtäneen tänäkin vuonna. Viime vuonna toimi loistavasti, vaan tänä vuonna yritetään vielä parempaan, ja aloitetaan keskustelukin siksi jo hyvissä ajoin. Itse sanoisin, ettei ihan tuossa, vaan ehkä edellisenä viikonloppuna - toukokuussa kun alkaa itse kullakin olla jo vaikka mitä menoa. Äänestys lienee paikallaan.
Viime vuonna syötiin useassa paikassa, ja se toimi. Jos tänä vuonna on taas paljon ihmisiä, voisi tällainen järjestelmä toimia edelleen, pienempiin porukoihin jakaantuminen helpottaa ruokapaikan löytämistä, ja kaikki saa mieleistään ruokaa. Toisaalta, tätä on hyvä pohtia sitten paikan päällä. Etukäteen on vähän turha ryhtyä laatimaan ruokakarttoja ja muuta muikeaa säläkettä.
Syömistä enemmän harmia on aiheuttanut siperiailtamat, mutta siihenkin olisi nyt tarjolla ratkaisu. Nimittäin on pohdittu, josko Siperiasta varattaisiin sen kahvilan katto, mihin aina ollaan menty. Näinkin on mahdollista tehdä, tarvitsisi vain tietää etukäteen mihin aikaan on kahvilaan menossa. Paikka on viihtyisä, sinne mahtuu, ja varmasti myös miitissä piipahtajat löytävät viehättävään seuraamme ohjeistuksellakin - jos niin myöhään enää kukaan jaksaa tulla.
Oleellista olisi myös ohjelma, tarvitaan kirjoitustehtäviä, leikitkin on pop, ja muutakin ohjelmaa ja luovaa kaikkea otetaan vastaan. Ilmoitelkaa niitä jo tähän topikkiinkin. Edellisissä miiteissä (Tuokio-Nuotion siis) on ollut aika vähän teemaohjelmaa, joten mitäpä jos oikeasti loistavan Talviprojektin seurauksena skarpattaisiin ja tehtäisiin muuten vaan kivuuksia.
(Voitte veikata minkä kirjoittihe Vehkaus ja minkä Denniepennie) Premiitti tosiaan kello 11:00 ---
Miitti 12:00, josta varmaan ensin Akateemiseen ja kirjatorille yms, kuten on aiemmin tehty
Kirjakauppaseikkailujen jälkeen syömään. Tämä tehdään hajautetusti - keskustorin läheisyydessä on esim. Subway, Fiesta!, Hesburger ja muutama muu ruokapaikka.
Ruokailun jälkeen mennään hengaamaan jonnekin, kauniilla ilmalla varmaan ulkotiloihin. Metson läheisyys on ollut aika hyvä vaihtoehto, siellä on puistoa, suihkulähde ja tilaa. Minulla ja Denizenillä on ainakin yksi improvisaatioteatteritehtävä, minkä lisäksi suunniteltuna on myös yksi kirjoitustehtävä - ottakaa siis kirjoitusvälineet mukaan, tämähän on Tuokionuotion miitti. Osallistuminen ei ole pakollista mutta suotavaa, ja positiivinen mieli aina hyväksi. Kukaan ei pure eikä laatua kritisoida ankarasti. Lähinnä tehdään yhdessä.
Kirjoitustehtävien jälkeen on tiedossa vapaata hengaamista + paikan päällä keksittyä ohjelmaa. Siperia on varattu kuudesta alkaen meille. Sieltä hajaannutaan yöpaikkoihin jollaisia löytyy kaikille tarvitseville. Suurimman osan sijoittanemme Multisiltaan/Peltolammille (ovat vierekkäin) ja osan Neannalle jonnekin päin keskustaa. Tarkemmin katsotaan miitissä.
Epävarma alustava ehkällinen osallistumislista: Denizen Huurre Adaera Xariel Lune Dark Clark Sonaria Aemilia Iivari & Dyn Knox-setä Arendon Zereott Miksu Simple Radoxeald Lectunium Rituri + mystinen veli Metusalem Kuurankukka Fii Sally Siniset liekit Veequ Nathaniel Neanna Askold Morinjoc Morgan Blood Yöpaikkoja tarjoavat Denizen, Kuura, Neanna, (Emli), Vehka* *(vähän matkustusta, mutta periaatteessa mm. mökötupa, videotykki ja hullusti mässyä) Lisäksi tarjoamme kaikille osallistujille miitin alkaessa alkoholittoman maljan. (Viestiä muokkailivat Vehka ja Den yhteistuumin.) Muoks: Siistein olennaisimpia näkyviin aloitusviestiin.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.Huhtikuu 2009, 02:26 kirjoittanut Denizen »
|
tallennettu
|
|
|
|
Adaera
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 492
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Tampere
|
 |
« Vastaus #1 : 08.Helmikuu 2009, 22:13 » |
|
Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan olen mukana ja majoitan niin kuin viime vuonnakin.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Xariel
|
 |
« Vastaus #2 : 08.Helmikuu 2009, 22:27 » |
|
Heijea, voisi olla kiinnostavaakin. :D Tosin viikonloppujen säätelyä esiintyy paljonkin, eli katsellaan. Mutta alustavasti mahtavaa ja toiveikkaasti tulossa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
LasaH
Noviisi
Poissa
Viestejä: 128
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Itä
|
 |
« Vastaus #3 : 09.Helmikuu 2009, 19:26 » |
|
Hej! Noin alustavasti piipahdan paikalle, vannomaan en mene, mutta yritän. Päivästä ei vielä havaintoja.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Emvignya
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 694
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Helsinki
|
 |
« Vastaus #4 : 17.Maaliskuu 2009, 08:56 » |
|
Ja sitten voidaan miettiä, tuliko tämä keskustelu aloitettua kuukautta liian aikaisin...
Minulle sopisi tällä hetkellä parhaiten se 25.4. oleva viikonloppu, jota Denizenkin ehdotti. Seuraavan viikon sunnuntaina on estekisat, joihin haluan osallistua ja sitä seuraavalla taas äitienpäivä. 25.4. olisi luultavasti mahdollista yhdistää myös mtg-hörhöilyä uusimman setin prelikan yhteydessä.
Tuleeko siitä Siperian kahvilan katon varaamisesta jotain kustannuksia ja oletteko te käyneet sitä jo kysymässä joskus? Kuulostaa kyllä periaatteessa ihan hyvältä idealta, jos joku ottaa sen hoitaakseen.
Nyt sitten vaan kait pitäisi toivoa, että huhtikuussa on ihan kivat ilmat... me kun ollaan yleensä oltu aika paljon ulkona Tampereella.
Jos miitti osuu tuolle 25.4. viikonlopulle, yöpaikka kahdelle olisi ihan kiva. Muuten meidän varmaan pitää häipyä yöksi kotiin (paitsi ehkä äitienpäivänä).
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Vehka
Neurovelho
  
Poissa
Viestejä: 1852
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Juupajoki (Tampereen yläpuolella)
|
 |
« Vastaus #5 : 17.Maaliskuu 2009, 09:38 » |
|
25.4. kuulostaa minunkin korvaani hyvältä, sillä äitienpäivälle osuvat sekä mummoni nimipäivät että 75-vuotissynttärit että se äitienpäivä. Se viikonloppu ei siis tulisi minulla kysymykseenkään. Sitä edeltävänä taas olen ilmeisesti töissä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
minä olen päättänyt olla sinun tanssin kanssasi Ruotsiin ja takaisin
|
|
|
Denizen
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 1005
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Tampere
|
 |
« Vastaus #6 : 17.Maaliskuu 2009, 12:34 » |
|
Kas äitienpäiväviikonloppu ei minullekaan käy ja veikkaan ettei kovin monelle muualle. Jolloin jäisi ne kaksi viikonloppua joista voi periaatteessa sitten vaikka kai äänestää?
Minun pitää asioida ympäri kaupunkia vielä vähän tämän viikon aikana, käyn sitten samalla joku päivä Siperiassa kyselemässä varauksesta tarkemmin tietoja.
Mm, ja mitä majoitukseen tulee niin odotellaan josko Ade pystyy tiloja järjestämään ja jos väkeä tulee enemmänkin paljon niin minä pystyn taas aika paljon majoittamaan (kävin eilen ostamassa pari sänkyä) ja hajasijoituksella muutenkin Tampereelta voi luvata yöpaikat ihan kaikille jotka niitä pyytää. Asiasta voi etukäteen sopia jonkun yövyttävän tahon kanssa tai sitten voi vain tulla miittiin tietäen että kyllä yöpaikka hoituu.
Miittitopin aikaisuus ei kai liiaksi haittaa, mutta sillä saattoi olla jokin perustekin.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Lune
Velho

Poissa
Viestejä: 454
Asuinpaikka: Pieni pirtti pusikossa
|
 |
« Vastaus #7 : 17.Maaliskuu 2009, 12:47 » |
|
25.4. vaikuttaa hyvältä siihen nähden, ettei minulla ole niin mitään käsitystä koko huhtikuusta vielä. Eli minä aikoisin kyllä kovasti olla vappumiittaamassa ihmisiä.
Ja ooo, mikäli majoituspaikoista tulee ihan kauhea pula, pystyn minäkin luultavasti majoittamaan muutaman. Pitää vain kysyä, mitä kämppikseni on tästä mieltä - luulisi, ettei sitä haittaa. Tämä meidän kämppä on vain sitä kokoa, ettei tänne mahdu kuin kaksi tai kolme. Palataan asiaan, kun tiedän, olenko varmasti tulossa miittiin.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Dark Clark
|
 |
« Vastaus #8 : 17.Maaliskuu 2009, 16:48 » |
|
Ehdotan lauantaita 2.5, vappumiitti kun kerran on. Viimeksi oli aivan ällöttävän kivaa joten tulisin mitä mieluiten paikalle nytkin, minkä taas huhtikuun menot torpedoivat jos miitti sinne ajoitetaan.
Kirjoitustehtävät olivat viihtyisiä, kunhan ei enää värejä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
we maybe hidden by rags but we've something they'll never have
|
|
|
LasaH
Noviisi
Poissa
Viestejä: 128
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Itä
|
 |
« Vastaus #9 : 17.Maaliskuu 2009, 20:34 » |
|
Jos se on 2.5, en pääse, jos edellisenä vkl:n loppuna, pääsen luultavasti. Eli ääni menee 25.5!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Adaera
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 492
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Tampere
|
 |
« Vastaus #10 : 18.Maaliskuu 2009, 16:38 » |
|
Kulta 25.4 ei viidettä. Minulle se on varmaan aikalailla sama. Kivempihan se ois tietty jos Lasakin pääsis mukaan ja Lune!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Sonaria
Velho

Poissa
Viestejä: 210
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Tampere
|
 |
« Vastaus #11 : 19.Maaliskuu 2009, 12:42 » |
|
Uskon tulevani olemaan paikalla, halusitte eli ette. *muhah* Ajankohtahan on melko lailla sama... vielä (jaa miten niin minulla ja kalenterillani on etäsuhde?).
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
The Rat
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 837
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Nummela
|
 |
« Vastaus #12 : 19.Maaliskuu 2009, 13:48 » |
|
Jos vaikka pystyisin aktivoitumaan, saattaisin ilmestyä paikalle, mikäli kyse ei ole 2.5. vapusta, vaan esimerkiksi 25.4. vapusta... Tai sitten en aktivoidu, mikä lienee vähintäänkin yhtä todennäköistä.
Puoli ääntä siis 25.4. tapaamiselle ja neljännestiedustelu yösijasta (saatan palata kotiinkin illalla, eihän tuo ole kuin 174 kilometriä).
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Aemilia
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 999
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Tampere.
|
 |
« Vastaus #13 : 19.Maaliskuu 2009, 17:26 » |
|
Minä tulen melko varmasti ja ehdotetut ajankohdat kuulostavat vielä järkeviltä, joten päätetään ihmeessä pian että osaan raivata viikonlopun tyhjäksi.
Minun luokseni mahtuu oikein mukavasti kolme plus minä ja sitten siitä ylöspäin yöpyjien mukautumiskyvystä riippuen. Kahdeksankaan ei ole paha. Asun 20min junamatkan päässä, mutta ainahan yöpaikka jotakin säätämistä vaatii.
Edelleen: Päätetään pian jotta voi sanoa varmaksi.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Iivari
|
 |
« Vastaus #14 : 19.Maaliskuu 2009, 17:27 » |
|
Mahdollisesti tulossa, riippuen siitä mikä on päivä. Panen saman tien äänestyksen.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Olen niitä tapahtumia joita ei käsitellä perinteisillä luukuilla. Pekka Kejonen
|
|
|
Knox-setä
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 879
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Kiuruvesi
|
 |
« Vastaus #15 : 19.Maaliskuu 2009, 17:27 » |
|
Tulen, jos vain pääseen, päivämäärästä riippumatta(25.4. Jarre täyttää 20, jos kalenterini ei ole erehtynyt). Eli, jos Jarre pääsee paikalle, kannatan hänen syntymäpäiväänsä, muutoin mikä vain käy ainakin tässä vaiheessa tuumiessa.
Ps. Allekirjoittanut olisi iloinen punkkauspaikasta, täältä ei ole ihan lyhyt matka sinne.
Pss. Allekirjoittanut tuo mukaansa ainakin yhden jkl-miittiin(johon ei ehtinyt) suunnittelemansa kirjoitustehtävän.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Your body and soul, Each others' mate, The twain shall split, My blade to sate.
|
|
|
Adaera
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 492
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Tampere
|
 |
« Vastaus #16 : 19.Maaliskuu 2009, 18:09 » |
|
Eikai me nyt sunnuntaina miitata. Iivari laitoit sen väärin 25.4.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Denizen
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 1005
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Tampere
|
 |
« Vastaus #17 : 19.Maaliskuu 2009, 18:19 » |
|
Muokkasin sen päivämäärän oikeaksi kun näköjään minäkin siihen pystyin hih.
Adaera, milloin tiedät omalta osiltasi pystytkö majoittamaan?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Adaera
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 492
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Tampere
|
 |
« Vastaus #18 : 21.Maaliskuu 2009, 00:47 » |
|
Ehkä noin pari viikkoa ennen miittiä. Sitten jos se käy niin voi ilmoitella tulemisiaan et osaan varata tarpeeksi patjoja. Sen voi päättää vasta miitissäkin jos haluaa, mutta patjan saanti ei ole taattua.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Arendon
Kokelas
Poissa
Viestejä: 24
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Tamperkele
|
 |
« Vastaus #19 : 21.Maaliskuu 2009, 13:54 » |
|
Palatkaa juurille ja vetäiskää jälleen kerran jo legendaksi noussut pikaimpronäytelmä. Jokainen saa kolme pientä lappua, yhteen kirjoitetaan henkilö, toiseen paikka ja kolmanteen tapahtuma ja tämän jälkeen laput sekoitetaan, jakaudutaan ryhmiin ja pidetään hauskaa.
Viimeksi (jo vuosia sitten) päädyttiin jotenkin siihen, että Iivari Tarja Halosena jedimiekkaili ja nousi sitten kuolleista. Hauskaa oli.
Itse saatan pahimmassa tapauksessa vappuna tulla teitä katsomaan ja ihmettelemään uusia kasvoja.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|